21. kesäkuuta 2018

Sarah J. Maas: A Court of Wings and Ruin (A Court of Thorns and Roses #3)

Minä taistelin pitkään sitä halua vastaan, joka aina hinkui ACOTAR-sarjan kolmannen osan perään. Minulla on Maasin kanssa vähän ristiriitainen suhde. Hänen kirjansa ovat jollakin tapaa mielettömän koukuttavia ja järkälemäisiäkin kirjoja saan häneltä helposti luettua kevyen kerrontatavan vuoksi. Mutta... Kaikki hänen sarjansa tuntuvat aina edetessään menettävän sen punaisen lankansa ja sisältävän enemmän jaarittelua osa osalta. Niinpä minua pelotti, mitä tämä 700-sivuinen järkäle pitäisi sisällään.


Feyre on takaisin Tamlinin luona ja joutuu esittämään osaansa onnellisena naisena. Hybern punoo joukkojaan ja suunnitelmiaan yhteen, ja kaikkien on valittava puolensa nyt. Kaikki tuntuvat olevan niin toisiaan vastaan, ja Feyren ollessa kostoretkellään Tamlinin luona, tuntuu kaikki menevän aina vain enemmän solmuun. Kehen voi luottaa taistelussa vapauden puolesta?

Aloitetaan siitä, mistä pidin todella paljon. Se oli ehkä se, että tämän sarjan pahikset osaavat todella olla pelottavia ja oikeasti pitää jännityksessä. Hybern osasi olla todella kuumottava ja jouduin ihan oikeasti ihmettelemään, että miten hänet voitetaan tässä pelissä. Tähän liittyy kuitenkin sellainen miinus, että pahikset ovat tässä kirjassa suurimman osan poissa ja ehkä 1/10 verran paikalla tarinassa, mikä on todella vähän ottaen huomioon kirjan pituuden.

Maas osaa myös rakentaa jännitteitä hyvin ihmisten välille. Tamlinin ja Feyren välit ovat todella erikoiset ja mielenkiintoista seurattavaa, mutta harmillisesti tämäkin osio kirjasta päättyy hyvinkin nopeasti ja keskittyy kaikenlaiseen muuhun turhaan. Night courtin kerätessä liittolaisia jännitteitä myöskin on kaikista suunnista tietysti ja ehtiipähän ystävystenkin välit rakoilemaan. Näiden juttujen seuraaminen oli ihan hauskaa viihdettä.

Mutta... Kylläpäs tämä oli pitkä kirja ja paljon mietiskelyä ja keskusteluja. Hahmojen kehityskaaret tuntuivat junnaavan jokseenkin paikallaan. Feyre on sama vanha Feyre, Rhys on sama vanha Rhys. Nesta kiukuttelee kaikille ja on koominen omalla tavallaan, mutta ehdin 700 sivun aikana jo vähän kyllästyä siihenkin. 

Kyllähän minä omalla tavallani myös nautin siitä, että sain nauttia näistä hahmoista ja heidän välisistään suhteista, mutta ehkä minä olisin halunnut jotakin uutta. Olin jo viime kirjassa pettynyt Rhysandiin ja siihen, että hän onkin kaikkia rakastava höppänänpöppänä. Ykköskirjassa luvattiin jotain ihan muuta. Mutta, ACOWAR on kyllä todellista ilottelua niille, jotka rakastavat näitä hahmoja ja varmaankin sarjan fanit saavat tästä ihan kelpoisen lopun tarinalle. Kolme tähteä.



Ja täydennetäänpäs taas vähän YA-kirjabingoa:



4. Erika Vik, Hän sanoi nimekseen Aleia: Julkaistu vuonna 2017
5. Sarah J. Maas, A Court of Wings and Ruin:  Kirjassa on +400 sivua

13. kesäkuuta 2018

Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia (Kaksosauringot #1)


Kun Corildonin pihalta lyötyy keskellä talvea ihmistyttö, Corildon huomaa kummien asioiden alkavan tapahtua. Tyttö ei osaa sanoa mitään muuta itsestään kuin että hänen nimensä on Aleia. Vaikuttaa siltä, että Aleia on pakenemassa jotakin, mutta ei osaa itsekään sanoa mitä ja pian Corildonkin sotkeutuu vyyhtiin mukaan. Corildon on seleesi, erilaisen lajin kuin ihminen edustaja, ja kykenee käskemään tuulia. Tuulia, joissa on myöskin tapahtunut viime aikoina jotakin erikoista. Yhdessä Corildon ja Aleia lähtevät selvittämään, mistä on kaikessa kyse, mutta matka on pitkä ja täynnä karikkoja.

Hän sanoi nimekseen Aleia on sellaista hyvinkin perinteistä fantasiaa, josta minä pidän todella paljon. Tässä on aivan ihana maailma, jota maalailtiin lukijalle mukavan rauhalliseen tahtiin. Siinä sekoittuu perinteinen fantasiamaailma ja -elementit sekä vähän stempunk-tyypppiset piirteet. Toiset lukijat ovat kokeneet rauhallisen alun ilmeisesti puuduttavana, mutta minä pidin todella paljon maailmanrakennuksesta, joka hiljalleen kuljetti tarinaa eteenpäin ja tutustutti niin erikoiseen maailmaan.

Paljon jäi vielä kertomatta ja selittämättä asioita, ehkä vähän turhankin paljon lopulta. Tämän kirjan ideaa oli oikeasti aika työlästä tiivistää omin sanoin tuohon ylle ja se johtui juurikin siitä, että vaikkaa maailmaa rakennettiin oikein olan takaa, osa asioista jäi silti niin puolitiehen. Esimerkiksi minä en oikein vieläkään osaa yhtään kertoa mitä nämä seleesit ovat. Toisaalta on kiva, että vielä on paljon opittavaa tästä maailmasta seuraaviakin osia ajatellen.

Corildon on hahmona hauska, sellainen vähän ärtsympi yksinäinen susi, joka saa kontolleen nuoren naisenalun, Aleian. Corildoniin onnistuttiin punomaan jo tässä ensimmäisessä osassa paljon kerroksia ja hänen kärsimyksensä ja kärttyisyytensä kiehtoivat minua äärettömästi. Seleesit ovat syrjittyjä tässä ihmisten maailmassa, ja Corildonin silmin pääsee hyvin kokemaan rasismia ja kiusantekoa toista lajia kohtaan.

Aleian suhteen sen sijaan olin ehkä hieman pettynyt, sillä häneen oli melkoisen vaikea samaistua, ja jotenkin ajattelisin, että tämäntyyppisissä kirjoissa se olisi tärkeää. Kirjan romantiikka ei myöskään puhutellut minua sitten laisinkaan, lähinnä kaikki romanttiset kohtaukset ja söpöilyt olivat vaivaannuttavaa luettavaa minulle.

Joka tapauksessa aivan mahtava aloitus sarjalle. Aleian ja Corildonin tarinaa raotettiin juuri sopivasti herättämään kiinostusta, mutta arvoituksellisuus heidän takanaan onnistuttiin säilyttämään. Paljon jäi odotuksia toista osalle, toivottavasti Seleesian näkijä onnistuu lunastamaan ne odotukset.


6. kesäkuuta 2018

Meagan Spooner: Hunted + Sarah Beth Durst: The Queen of Blood + Marie Lu: The Rose Society

Nyt tulee jälleen yhdistelmäpostaus kahdesta kirjasta, jotka olen lukenut tämän muutamia kuukausia sitten sekä YA-haasteen päivitystä.

Meagan Spooner: Hunted


Kun Yevan isä menettää kaiken omaisuutensa ja perhe joutuu muuttamaan kaupungin kaukaiselle laidalle köyhtymisen vuoksi, Yeva on asiasta salaa onnellinen. Hän on aina rakastanut enemmän villin luonnon keskellä olemista kuin kaupungin ylhäisten naisten turhanpäiväisen hölinän kuuntelua. Yllättäen Yevan isä kuitenkin katoaa metsään metsästysretken päätteeksi eikä Yevalle jää muuta vaihtoehtoa kuin lähteä jäljittämään isänsä jälkiä. Yevan sisarukset ovat tätä ehdottomasti vastaan, mutta Yevalle ei olemassa muuta vaihtoehtoa kuin isää loukanneen pedon jäljittäminen ja rankaiseminen.

Aloin lukea Huntedia hirvittävän lukujumin ja työputken keskellä ikään kuin iltaviihdykkeeksi. En ollut hetkeen saanut luettua oikein mitään kirjoja ja vähän epäileväisesti aloitin Huntedinkin. Tuntui, että olen lukenut miljoona mukaelmaa/uudelleen kerrontaa Kaunottaresta ja hirviöstä, ja vihdoin minäkin aloin saamaan niistä tarpeekseni (ihme). Hunted toimi kuitenkin erinomaisena työpätkän rentouttajana ja vetäisi mukaansa ihmeen hyvin.

Kirjassa on hyvin sadunomainen ja perinteisen fantasian tunnelma. Myös juoni on omalla tavallaan hyvinkin perinteinen, mutta sitten taas riittävän erilainen. Olisin kaivannut maailmanrakennukseen hieman lisää puhtia, jotta se ei olisi ollut taas yksi niistä miljoonista keskiaikaistyyppisistä fantasiamaailmoista.

Yeva on melko perinteinen YA-protagonisti: kaunis kuin mikä ja osaa kaikkea. Tämä varsin perinteinen YA-trooppi oli onneksi onnistuttu upottamaan sen verran hyvin, etten välittänyt asiasta laisinkaan ja Yevassa oli riittävästi persoonallisuutta näiden piirteiden rinnalle. Hirviö oli myöskin minun mielestäni varsin onnistunut. Joskus näissä mukaelmissa Hirviö nimittäin tuppaa olemaan sellainen hyvinkin hattarainen versio hirviöstä.

Ainoastaan loppu ei ihastuttanut niin paljoa kuin kirja muuten. Jäin kaipaamaan jotakin eeppisempää, moniportaisempaa ja raastavampaa loppuratkaisua kuin mitä lopulta sain. Se olisi kruunannut muutoin erittäin hienon lukukokemuksen.

3.5 tähteä.

...

Sarah Beth Durst: The Queen of Blood

Afrikassa bussimatkalla lukemassa kyseistä kirjaa...

Renthiassa henget vaeltavat maan päällä ja haluavat eroon kaikista ihmisistä. Vain yksi nainen seisoo kaikkien näiden henkien ja ihmiskunnan lopun välillä: kuningatar. Vain hänellä on riittävästi taikaa estämään henkiä tappamasta kaikkia. Aina, kun yksi kuningatar kuolee, pidetään valinnat uutta kuningatarta varten naisten keskuudesta, jotka ovat yhteyksissä näihin henkiin ja joilla on taikaa. Daleina on yksi näistä naisista. Hän on vielä nuori ja hänen lahjansa taian suhteen on heikkoa, mutta hänen palavana haavena on puolustaa muita samalta kohtalolta kuin mitä hänen omalle kotikylälle on käynyt. Kuningattaren virkaan hän ei kuvittelekaan pääsevänsä. Kun henget alkavat käydä aina vain levottomammiksi, Daleina haluaa taistella ihmisten puolesta. Niinpä hän yhdistää voimansa kuningattaren hyljeksimän entisen mestarin, Venin, kanssa.

The Queen of Blood ei näytä eikä kuulosta kovinkaan kummoiselta kirjalta, mutta kansien sisästä paljastuu yllättävän omaperäinen ja kiinnostava maailma. Ideaa on hankala selittää lyhyessä tiivistelmässä ja se kuulostaa oikeastaan vain vähän hupsulta, mutta se toimi kuitenkin. Erilaisilta hengiltä, kuten esimerkiksi ilma/vesi/tuli, kanavoidaan siis voimaa ja sillä saadaan aikaan taikuutta.

Pidin muutoinkin kirjan ideasta kokonaisuudessaan ja tarina oli oikeasti todella hyvä. Oli kivaa, kun tämä ei ollut niin perinteisen mustavalkoinen ajatusmaailmaltaan kuin nuorten aikuisten kirjat yleensä. Se, mistä pidin erityisen paljon, oli tarinan "pahiksen" rakentaminen. Hänelle onnistuttiin tekemään taustatarinaa varsin mukavasti ja toisaalta hänenkin kantaansa pystyi ymmärtämään.

Hahmot olivat sitten se puoli, joka ei sitten ihan niin hyvin toiminut minun kohdallani. Päähenkilö Daleina ei ollut kovinkaan vangitseva hahmo. Hänen kohdallaan oli yritetty varmaankin hakea sellaista "tavallinen tallaaja"-vaikutelmaa, mutta se kääntyi jopa Daleinaa vastaan tehden hänestä liiankin tylsän. Myöskin, kirjan romanssi ja ihmissuhdepuoli olivat kokonaisuudessaan melko lättäniä, vaikka tässä olikin erittäin onnistuneesti kuvailtu tyttöjen välisiä ystävyyssuhteita.

3.5 tähteä.

Marie Lu: The Rose Society (The Young Elites #2)


Kaikki muut ovat hylänneet Adelinan paitsi hänen pikkusiskonsa, Violetta. Adelina pakenee Violetan kanssa muita voimia omaavia nuoria ja yrittää kerätä omia kannattajia matkalla. Hänen ainoana tarkoituksenaan on lopettaa Inkivisiition toiminta, joka yritti tappaa hänet. Adelinan synkät voimat saavat kuitenkin lisää voimaa vihasta ja kostamisesta, ja ne alkavat hiljalleen ottamaan Adelinaa haltuunsa.

Sarja tuntui todenteolla käynnistyvän vasta tässä toisessa osassa. Erityisen paljon pidin kirja lopusta, joka tarjosi minulle vihdoin sitä, mitä on luvattu sarjan alusta lähtien - todellisen antisankarin. Vieläkin jäin kuitenkin pohtimaan, että tarina ei ollut aivan niin yhtenäinen kuin Lun Legend-sarjassa, jota rakastan. Antisankarin tarina on lisäksi vähän hankala tarina kertoa, sillä päähenkilön motiivit pitäisi kuitenkin olla ymmärrettäviä ja lukijalle syttyä suurempaa sympatiaa häntä kohtaan.

Adelinan hahmo kehittyy tämän kirjan aikana kunnon harppauksin. Minä en aina ollut ihan varma, että jaksanko ymmärtää Adelinaa ihan täysin, mutta pääosin hänet kuvattiin erinomaisesti tässä osassa. Adelina on lähes kaiken menettänyt, ystäviensä pettämä ja hurjia voimia omaava nuori nainen, joka yrittää toimia oikein ja haluaa hyväksyntää läheisiltään. Oli helppo nähdä molempien osapuolien näkemys asioista ja olla itsekin hämillään siitä, mikä on oikein.

Marie Lun ongelmana on minun kohdallani edelleen se sama vanha eli hahmot ja heidän välisensä suhteet eivät vakuuta. Ainoastaan Adelinan ja hänen siskonsa välinen vuorovaikutus vetoaa johonkin syvemmälle, mutta kaikki romanssit ja ystävyydet näissä kirjoissa on vähän blaah. Tästä syystä Adelinan kaunat entisiä ystäviään kohtaan on tuntuvat vähän höpsöiltä. Ehkä sitä olisi kaivannut sellaista suuremman petoksen tunnetta itselle niin omakin raivo olisi herännyt Adelinan puolesta.

3.5 tähteä.

...

Aloittelin silloin aikoinaan sen YA-haasteen, josta minun ei pitänyt ottaa mitään stressiä ja jonka piti olla helppo nakki. Nyt on kuitenkin käynyt se perinteinen eli liikaa tekemistä enkä matkallakaan saanut luetuksi juuri mitään, että kuitenkin vähän ressaa. Aikaan olen saanut sen verran, että tämä Hunted, Queen of Blood ja The Rose Society on tullut luetuksi tässä helmikuun jälkeen, joten tässä päivitettyä kuvaa YA-bingostani:


1. Meagan Spooner, Hunted: Kirja ei kuulu sarjaan
2. Sarah Beth Durst, The Queen of Blood: Kirjailija, jota et ole lukenut aiemmin
3. Marie Lu, The Rose Society: Jatko-osa sarjaan

Mitenkäs muiden YA-haasteet etenee?