Pride-viikon teemapostaus

Yöpöydän kirjat -hostaa tänä vuonna jälleen Pride-viikon haastetta, johon päätin osallistua antamalla muutaman kirjavinkin sekä luin Becky Albertallin Minä, Simon -kirjan. Alkuun pari vinkkiä ja sitten vähän höpinää Albertallin kirjasta.

Kuva täältä

Leah Raeder/Elliot Wake - Black Iris

Elliot Wake kirjoitti ennen nimellä Leah Raeder, ja kirjailija itse on siis transsukupuolinen eli sinänsä sopii tähän viikkoon erinomaisesti. Black Iris on upea kirja, joka varmasti jakaa lukijat eri leireihin. Minä lopulta päädyin kirjaa rakastavien piiriin, mutta alkuun kirjan synkkyys ja ahdistavuus oli vähän liikaa minullekin. Päähenkilö Laney käyttää huumeita eikä käytännössä tunnu muutenkaan välittävän itsestään yhtään. Hän on juuri päässyt yliopistoon ja yrittää pyristellä eroon menneisyyden haamuista, mutta vanhat koukerot tuntuvat seuraavan häntä, vaikka uudet ystävät tuntuvat löytävän hänet tahtomattaankin. Kirjan jälkeen on pakko hengähtää hetki ja pohtia elämän tarkoitus jne. Tässä käsitellään montaa tärkeää asiaa, esim. mielenterveyttä, oman seksuaalisuuden löytämistä, väkivaltaa ja kostoa. 

Kuva täältä

Rainbow Rowell - Carry On

Ihan lempparini kaikista LGBTI+-suhteista on tässä. Itseasiassa minun kirjojen unelmapoikkis on juurikin Carry Onista :D Rainbow Rowellin Carry On samaan aikaan jotakin ihan hullua ja jotakin niin pirun sympaattista. Black Iriksessa tarina on miljoona kertaa parempi, mutta tässä on jotakin sitä mystistä puoleensa vetävää.

Käytännössä tämä on Harry Potter fanfictionia, Simon Snow on "valittu" pelastamaan maailma, mutta mikään ei tunnu toimivan oikein hänen kohdallaan. Hänen kämppiksensä velhokoulussa on hänen verivihollisensa, urpo Baz, joka kiusaa Simonia minkä muilta tekemisiltään ehtii ja saattaa olla vampyyri. Taikasauvat eivät juurikaan tottele Simonin mieltä ja kaiken lisäksi hänen mentorinsakin tuntuu välttelevän häntä.

Tämäkään ei todellakaan ole kirja kaikkia varten. Idea Harry Potter -fanfictionista näin tosissaan tehtynä on jo itsessään niin hullu, ja maailmanrakennus oli vähän kökköä. Parempaakin fanficiä on varmasti olemassa, mutta, jos tätä hullua tarinaa pystyy ymmärtämään ja siihen pääsee mukaan niin kuin itse pääsin, tämä viihdyttää aivan varmasti. 

...

Näiden lisäksi olen myös lukenut äskettäin Siiri Enorannan Nokkosvallankumouksen, josta on tulossa postaus lähiaikoina, ja joka käsittelee LGBTI+-aihetta. Samoin Jonas Gardellin Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin ykkösosa oli aivan ihana, mutta sarja on unohtunut jostakin syystä kesken eikä nytkään houkuttele lukemaan.

...

Ja Pride-viikon kunniaksi luin Becky Albertallin Minä, Simon -kirjan. Simon on 16-vuotias nuori mies, joka on salanimen turvin laitellut sähköpostia toisen, omassa koulussaan koulua käyvän nuoren miehen kanssa. Nyt kuitenkin Martin kiristää Simonia, sillä hän on vahingossa päässyt käsiksi Simonin salaiseen sähköpostiin ja tietää Simonin salaisuudet. Simon joutuu tahtomattaan toimimaan Martinin "wingmaninä", jottei hänen seksuaalinen identiteettinsä leviäisi aivan kaikille.

Minä, Simon on kaikista positiivisin, lämpimin ja hauskin LGBTI+-aiheinen kirja, jonka olen lukenut. Itse en ole suuri nuorten aikuisten nykyaikaisen/romantiikan ystävä, mutta kyllähän tämä sydämen silti sulatti. Simonin kasvutarina oli niin söpö ja onnistui niin hyvin tekemään lukijan onnelliseksi, että eihän siinä muuta voinut kuin seurata hauskaa tarinaa. Jonkin verran syvyyttä olisin toivonut tälle tarinalle ja ehkä vähän ilonpilaajana olisin halunnut draamaattisemman lopun, mutta kyllä tämä silti viihdytti erittäin hyvin. Erityisen kivaa oli seurata kaveriporukan välistä dynamiikkaa, jotka tuntuivat hyvinkin aidoilta ja nostalgisilta näin vanhalle tädille :P Neljä tähteä!