Holly Black: The Cruel Prince (The Folk of the Air #1)

Jude asuu keijujen valtakunnassa ja yrittää selvitä päivästä toiseen ilman pahempia nöyryytyksiä. Ihmisiä pidetään lähinnä halveksittavina olentoina eikä kukaan tunnu ottavan Judea tosissaan. Erityisesti Juden kanssa koulua käyvä prinssi Cardan inhoaa ihmisiä ja näyttää sen hyvin selvästi joka päivä. Kun Jude vallanhimossa uppoaa syvemmälle keijujen keskinäisiin tasiteluihin, huomaa hän omaavansa hyödyllisiä piirteitä itsessään. Valehtelu ja verenvuodatus vaativat yllättävän vähän Judelta.

...

The Cruel Prince kuulosti aika perinteiseltä YA:lta, kun siihen ensimmäisen kerran törmäsin. Näitä keijutarinoita tuntuu riittävän joka sormelle ja pelkästään Maas on ehtinyt tehdä yksistään aiheesta niin monta kirjaa, että laskuissa menee sekaisin. The Cruel Princeä kehuttiin kuitenkin niin pirusti joka nurkalla, että minun oli pakko ostaa se lähes heti itselleni. Yritin pidätellä itseäni lukemisen suhteen ja säästellä kirjaa lähemmäs sitä hetkeä, kun seuraavia osia tulee, mutta lopulta sorruin aivan liian aikaisin...

Ja voi jestas sentään, kun tämä oli koukuttava. Ei kait siinä voi muuta todeta. Jude on päähenkilönä mahtava tapaus. Hän ei tosiaankaan laita päätään puskaan, kun on tosi kyseessä, vaan menee täydellä höyryllä eteenpäin. Hänessä on sopiva määrä antisankariutta ja sympaattisuutta. Jude on myös sopivan arvaamaton.

Niin juoni kuin ihmissuhdekoukerotkin toimivat. Tässä oli osattu hyödyntää keijumaailman kaikkia hullutuksia. Ainoastaan maailma oli ehkä vähän tylsähkö, kun on tullut luettua keijuista nyt pari vuotta putkeen. Tässä oli kuitenkin osattu tuoda jotakin omaa ja uutta, ja juoni yllätti minut mukavasti omaperäisyydellään.

The Cruel Princeä on kyllä pakko suositella kaikille YA:n ystäville. Kyseessä on erittäin viihdyttävä seikkailu fantasiamaailmassa altavastaajan silmin. Ainoana ongelmana on, että miten sitä kestää nyt odotella sitä seuraavaa osaa...

P. s. ajatteletteko suomeksi fairyt/faeriet keijuina vai haltijoina? Miten ne on suomennettu YA-kirjoissa? Itse en yhtään miellä niitä oikein kummaksikaan...

Leigh Bardugo: Crooked Kingdom (Six of Crows #2)

Koska tämä postaus tietenkin spoilaa jossain määrin ykkösosaa, haluan kirjoittaa tähän ensimmäiseen kappaleeseen muutaman ylistyslauseen Six of Crows -sarjasta yleisesti. Six of Crows on todella mahtava nuorten aikuisten fantasiasarja, jossa on mieletön määrä upeita hahmoja ja pitkälle pohdittu juoni. Ihana!

Miten päin Bardugon Grisha-maailmaan sijoittuvat kirjat minun mielestäni kannattaisi lukea? Suosittelisin tarttumaan ensin Six of Crowsiin, sillä se on paljon parempi sarja minun mielestäni kuin Grisha-sarja. Grisha-sarjassa kerrotaan kyllä aika paljon Grishoista ja maailman ymmärrys on laajempi, mutta toisaalta Grishat ovat silti jääneet minulle melko epämääräiseksi käsitteeksi. Six of Crowsissa on riittävän vähän tietoa heistä.

Ja sitten siihen ykkösosaa spoilaavaan tekstiin...

Kuva täältä

Kaz Brekker sai suoritettua ensimmäisessä osassa mahdottoman tehtävän rikollisjoukkiollaan, mutta paljon jäi hampaankoloon ja taisteluita taistelematta. Niinpä Kaz ryhtyy juonimaan uusia suunnitelmia, jotta voi vihdoin päästä asemaan, jota on havitellut pitkään. Taistelu Ketterdamin kuninkuudesta vaatii pieneltä rikosjoukkiolta paljon eikä tuurin varaan voi laskea juuri mitään.

Crooked Kingdom oli todella hyvä jatko-osa Six of Crowsille ja erinomainen päätösosa tälle sarjalle. Koko kirja oli oikeastaan eri hahmoilla tapahtuvaa ilotulittelua ja ensimmäisestä osasta rakkaat ja tutut hahmot saivat hyvää kohtelua Bardugolta.

Toistan nyt itseäni, mutta näissä on todella hyvin kirjoitetut hahmot. Porukasta yhteensä kuusi toimii kertojana ja kuljettaa tarinaa eteenpäin. Kaikilla on hyvin omanlaisensa persoona ja hahmot kasvavat kiinni lukijaan. Minulle oli ihan sama kuka oli kertojan roolissa, sillä he kaikki olivat yhtä hyviä ja kaikista pystyy pitämään aidosti. 

Parasta hahmoissa on inhimillisyys ja se, miten hyvin he kuvastavat erilaisia kohtaloita. Minulla on heikko kohta anti-sankareilla ja niitä nämä hahmot kyllä olivat. Ihanan tietoisia elämän epäreiluudesta ja taistelivat sitä vastaan arveluttavin keinoin, mutta toisaalta heillä on ymmärrettävät motiivit kaikilla. Paras hahmo on tietysti Kaz Brekker, antisankareiden antisankari, joka ei tosiaankaan taistele yhteisen hyvän puolesta eikä sellaista kannata hänestä erehtyä luulemaan.

"I wasn't made to be a hero, Wraith. You should have learned that by now. You want me to be the better man, a good man. I -"

"This city doesn't need a good man. It needs you." 

Itse jäin kaipaaman Crooked Kingdomin tarinalta kuitenkin himpun verran enemmän. Välillä suorastaan tuntui, että kirja oli vain kirjoitettu lukijoiden iloksi. Kazia hehkutettiin, suunnitelmia keksittiin lennosta ja tilanteet muuttuivat jatkuvasti. Juoni ei missään nimessä ollut huono, mutta se ei onnistunut yllättämään minua oikein missään vaiheessa, ja hetken aikaa mietin myös, että onko kirjalla kunnollista suuntaa vai säntäileekö se vain tilanteesta toiseen.

Kaz Brekker vei kyllä minun sydämeni omituisuudellaan. Ja mikä parasta: kirjassa vierailee Sturmhond (tuttu Grisha-sarjasta)... Bardugo on kyllä mestari kirjoittelemaan kirjapoikaystäviä.

"I would come for you," he said, and when he saw the wary look she shot him, he said it again. "I would come for you. And if I couldn't walk, I'd crawl to you, and no matter how broken we were, we'd fight our way out together - knives drawn, pistols blazing. Because that's what we do. We never stop fighting."

Marie Rutkoski: The Winner's Kiss (The Winner's Trilogy #3)

Marie Rutkoskin The Winner's Trilogy on yksi nuorten aikuisten kirjallisuuden lemppareistani ja suosittelenkin sarjaa lämpimästi kaikille YA:n ystäville. Winner's trilogy kuuluu fantasialaariin ja maailma on rakennettu melko perinteiseen tyyliin, mutta juonellisesti tämä on vähän enemmän politiikkaa ja ihmissuhteita kuin toimintaa.  

Tätä arvostelua en suosittele lukemaan ellet ole lukenut sarjan kakkososaa! Kaikki kakkososan lukeneet pystyvät tämän kuitenkin lukemaan ilman spoilereita :)

Kuva täältä

Trilogian päätösosat ovat olleet aina vähän vaikeita minulle nuorten aikuisten kirjoissa, vaikka usein päädynkin olemaan ihan kohtuullisen tyytyväinen niihin. Monesti olisin halunnut enemmän juonta ja vähemmän romanssia. The Winner's Kiss onnistui kuitenkin välttelemään pahimmat sudenkuopat ja pitämään minut hyppysissään koko matkansa varrelta.

The Winner's Kiss tarjoaakin sarjan ystäville taattua Winner's Trilogy -kamaa. Oli huojentavaa huomata asioiden liikkuvan eteenpäin ja tyylin pysyvän uskollisena aiemmille osille. Teksti veti minut sisäänsä jo ensimmäisistä sivuista lähtien ja Rutkoski keskittyi hellimään lukijoita sarjan pääteemoilla ja rakkailla hahmoilla.

Kirjalla oli kyllä omat ongelmansa, etenkin hidastahtisuus ja juonen hajanaisuus, verrattuna aikaisempiin osiin, mutta pääsin näistä molemmista asioista yli suuren innostukseni vuoksi. Osittain hidastahtisuus tuntui myös johtuvan siitä, että tämä kirja oli jäähyväiset näille hahmoille ja heistä haluttiin antaa faneille kaikki mahdollinen. Juonellisesti tämä kirja olikin vähän heikompi kuin The Winner's Crime, joka oli toisaalta aivan huikea jännitysnäytelmä.

The Winner's Kiss tuntui kuitenkin pohjimmiltaan olevan lahja faneille. Sydäntä revittiin rinnasta eivätkä vaikeudet eivät loppuneet millään. Hahmot säilyivät samanlaisina kuin aiemmin ja edelleen yhtenä kantavana asiana oli päätösten tekeminen ja seuraukset niistä. Aivan hitusen enemmän tapahtumia olisin vain toivonut lisää.

Nyt ei auta muu kuin sanoa hyvästit näille aivan ihanille hahmoille ja upealle kirjoitustyylille. Neljä ja puoli tähteä ja iso kiitos kaikista ihanista lukuhetkistä sarjan parissa.