21. syyskuuta 2017

Colleen Hoover: It Ends With Us


Lily on muuttanut pikkukaupungista Bostoniin ja aloittelee omaa unelmayritystään. Eräänä iltana hän törmää neurokirurgi Ryle Kincaidiin, jonka kanssa ajatukset elämästä sopivat ihmeellisen hyvin yhteen, ja yhtäkkiä elämä tuntuu liian hyvältä ollakseen totta. Ainut miinus Rylessä on se, että hän ei kaipaa täyteläiseen elämäänsä parisuhdetta. Tässä rytäkässä Lilyn elämään tulee takaisin myöskin hänen ensirakkauteensa, Atlas, ja Lilyn pakka menee entisestään sekaisin.

Aijaijaijai, kun vieläkin sattuu tämän kirjan ajatteleminen. Niille, jotka eivät ole Hooverin tuotantoon tutustuneet, kerrottakoon, että hänellä on tapana aina tehdä kaikenlaisia twistejä kirjoihinsa. Hooverin kirjat ovat niin sanottua New Adultia ja hömppää/ihmissuhdedraamaa, mutta niissä on yleensä aina joku melko omaperäinen juttu takana. Osa hänen kirjoistaan on epäuskottavaa hömppää ja osa realistisempaa. It Ends With Us kuuluu jälkimmäiseen kategoriaan ja on hyvin kaukana Hooverille tyypillisestä hömpästä eli tätä kirjaa ei kannata ohittaa hömppä-labelin vuoksi.

It Ends With Us on minun mielestäni Hooverin paras kirja tähän mennessä. En pystynyt lopettamaan lukemista, kun olin sen aloittanut, mutta se nyt ei ole mitään uutta Hooverin kirjojen kohdalla. Tarina oli jälleen kerran käsittämättömän koukuttavasti kirjoitettu ja sivut lensivät ohi kovaa vauhtia. Keskiosassa oli hieman rauhallisempi kohta, joka mukavasti valmisteli puolivälin jälkeistä tunnemyrskyä varten.

Tarkoituksella olen melko vähäsanainen juonen ja tarinan suhteen. En missään nimessä halua spoilata keneltäkään tätä kokemusta ja tuo yllä oleva tiivistelmä ei tosiaankaan kuvaa tätä kirjaa tarpeeksi. Tässä on mielettömän tärkeä teema ja sanoma. Ensin sitä ihastuu näiden hahmojen mukana, pääsee mukaan siihen jännityksen tunteeseen, joka suhteen alussa on. Sitten sydän tietysti särkyy, kun Lilynkin sydän särkyy ja hänen puolestaan tuntee niin monia hämmentäviä tunteita, että joutuu itsekin kyseenalaistamaan omia arvojaan.

Pientä miinusta tuli siitä, että oikeastaan vasta puolen välin jälkeen tarina alkoi todella vetää. Lisäksi kirja osittain koostuu Lilyn vanhoista päiväkirjamerkinnöistä, joiden lukeminen aiheutti muutamaan kertaan haukotuksia ja sivujen skippailua.

Suosittelen It Ends With Usia ihan kaikille, vaikka ihmissuhdedraamat eivät olisikaan sinun juttusi. Tämän tarinan punainen lanka on niin tärkeä ymmärtää. Korostan edelleenkin, että älkää hämääntykö noista minun selityksistäni hömpästä. Nyt ammutaan kyllä kovilla, vaikka alkukirjasta tuntuikin, että tästä kirjasta jopa hieman puuttui kunnollinen sielu ja juoni.

4.5 tähteä.


14. syyskuuta 2017

Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää (Me Before You)


Louisa Clark on tavallinen nainen, jonka elämään kuuluu pitkäaikainen poikaystävä, läheinen perhe ja työ kahvilassa. Hän ei ole koskaan käynyt pienen kaupunkinsa ulkopuolella tai opiskellut ammattia. Kun Louisan työpaikka menee alta, joutuu hän hakemaan omaa paikkaansa uudestaan maailmassa. Mikään työpaikka ei tunnu sopivan, ja lopulta Lou päätyy Will Traynorin avustajaksi sekä piristäjäksi. Will on neliraajahalvaantunut onnettomuudessa ja inhoaa elämäänsä pyörätuolissa. Willin entiseen elämään kuuluivat rahakas työ, kauniit naiset, matkustelu ja ekstremelajien harrastaminen eikä nykyinen elämä tunnu tarjoavan yhtään syytä elää. Loun tehtävä onkin piristää Williä ja osoittaa, että elämää voi edelleen elää täysillä.

Jouduin jonottelemaan tätä kirjaa ikuisuuden kirjastossa. Kun lopulta sain tämän, en tiennyt, uskallanko avata tämän vaiko en. Yleensä inhoan kaikkia tarinoita, joissa on jokin sairaus. Tästä johtuen esimerkiksi Nicola Yoonin Kaikki kaikessa on lukematta. Kerro minulle jotain hyvää yllätti minut kuitenkin erittäin positiivisesti.

Lou on hauska tapaus ja erinomainen päähahmo tällaiseen kirjaan. Hän on vähän höpsö, mutta riittävän tavallinen siihen, että häneen pystyy lukijana samaistumaan. Lou rakastaa pukeutua värikkäästi ja erikoisesti ja piristää kanssaeläjien mieltä jo pelkästään erikoisilla vaatteillaan. Sen lisäksi hän on melkoinen optimisti ja yrittää jakaa optimismiaan eteenpäin.

Will onkin sitten taas Herra Negatiivinen - aina pahalla tuulella ja kertomassa sarkastisia huomautuksia. Hänen elämänsä ennen onnettomuutta oli täydellistä ja lukija pystyy ymmärtämään, miksi luksuselämästä luopuminen tuntuu vaikealta. Will haluaa eutanasian itselleen ja sen käsittely on tarinan yksi iso tehtävä. Pidin erittäin paljon siitä, miten tässä tuli esiin perinteinen "kaksi ihmistä kohtaa väärään aikaan"-kuvio. Oli ihanan katkeransuloista, kun Lou totesi Willillle, ettei tämä olisi ennen vilkaissutkaan Louhun päin ja alkanut tämän ystäväksi, ja kun lukijanakin totesi, että näin varmasti olisi ollutkin.

Itse kuitenkin huomasin pohtivani, että oliko tässä liikaa kontrastia entisen elämän ja nykyisen välillä. On helppo olla sitä mieltä, että Willin elämä oli muuttunut selvästi surkeammaksi, mutta mitä jos ero ei olisikaan ollut niin selkeä. Mitä olisit ajatellut, jos Will olisi aiemmin ollut kovaa vauhtia itsensä päihteillä tuhoava ihminen, ja onnettomuus olisi tietyllä tapaa voinut olla myös mahdollisuus päästä takaisin elämään kiinni?

Jotenkin tuntui, että kirja ei avannut kaikkia niitä näkökulmia, joita toivoin, mutta elokuvaversion katsottuani ymmärrykseni tarinaa kohtaa laajeni. Moyesilla oli selvästi oma kanta asiaan, jonka hän sai pehmeästi ujutettua, mutta pientä moniulotteisuutta olisin kuitenkin toivonut.

Hieno tarina, joka herätti paljon ajatuksia ja inspiroi kovasti. Neljä tähteä.

7. syyskuuta 2017

Danielle L. Jensen: Stolen Songbird (The Malediction Trilogy #1)


Jep. Kiirettä pitelee (kuten aina). Instagramia olen jaksanut sentään jonkin verran päivitellä, sitä voi vilkaista vasemmalta sivupalkista :)

Seuraavaksi ajatuksia Stolen Songbirdistä, jonka luin jo kesällä, mutta nyt vasta sain itseni paikalle painamaan julkaise-nappulaa.


Cecile on muuttamassa pois pienestä kyläpahasesta ja kokeilemassa siipiään, kun hänet kidnapataan trollien luokse. Trollit ovat olleet 500 vuoden ajan kirottuja asumaan vuoren alla, ja he uskovat, että Cecile on avain kirouksen rikkomiseen. Ainut asia, mikä Cecilen mielessä pyörii, on karkaaminen, mutta se tuntuu lähes mahdottomalta tehtävältä trollien ja muiden hirviöiden vuoksi.

Täytyy sanoa, että olipa mukava lukea YA:ta, jossa oli jotain vähän erilaista. Trolleja ei ole tähän mennessä tullut vastaan ja se varmaan johtuu siitä, että niistä tulee monille mieleen jotakin rumaa tai sitten ne värikkäät hiukset omaavat pikku-ukkelit. Ei mitään erityisen houkuttelevaa. 

Stolen Songbirdissä osa trolleista on kammottavan näköisiä, mutta osa taas epätavallisen komeita/kauniita. Cecile naitetaan kirjan alussa trollien prinssille, joka on synkistelijä ja vihaa ihmisiä. Ainut hyvä puoli Tristanissa on se, että hän kuuluu niihin järkyttävän hyvännäköisiin trolleihin. 

Minä olin vähän harmissani siitä, että Cecile naitettiin prinssille, sillä tämä juonikuvio ei ole lempparini niistä nuorten aikuisten kirjallisuuden käytetyimmistä troopeista. Juonelta jäin lopulta odottamaan paljon lisää, vaikka tarina olikin ihan hyvä. Välillä romantiikka valtasi minun makuuni ehkä hiukan liian paljon tilaa. Vertaisin tätä esimerkiksi Sarah J. Maasin kirjoihin, vaikkakin Maas on minun mielestäni parempi kirjoittamaan henkilöitä.


Kolme tähteä.