25. lokakuuta 2017

Elina Rouhiainen: Muistojenlukija (Väki #1)


16-vuotias Kiuru näkee ihmisten muistot lintuina heidän ympärillään ja pystyy varastamaan niitä halutessaan. Eräänä päivänä hän törmää samantyyppisiä kykyjä omaavaan romanipoikaan, Daihin, joka tutustuttaa Kiurun veljeensä ja Bollywood-nimiseen poikaan, jotka myöskin omaavat kykyjä. Yhdessä nuoret ryhtyvät selvittämään, miksi heillä on kykyjä ja mitä kaikki tarkoittaa. Pian nuoret huomaavat olevansa keskellä salaisuuksien verkkoa. 

Muistojenlukija on suomalaisen YA-genren priimaa. Kaikessa yksinkertaisuudessaan se on paras suomalainen YA-kirja, jonka ole lukenut. Tarina vetäisee sisäänsä ensisivuilta lähtien. Alkuun hahmoja rakennetaan huolellisesti ja tutustutaan maailmaan. Hiljalleen tahti alkaa kiihtyä ja salaisuudet paljastua, ja niin sitä vain huomasi pelkäävänsä rakastamiensa hahmojen puolesta.

Minä toivon nuorten aikuisten fantasioilta muutamaan asiaa: vauhdikasta ja koukuttavaa juonta, rakastettavia hahmoja ja tietysti kiinnostavaa ja erilaista maailmaa. Tämä kirja täytti lähestulkoon kaikki nuo kohdat ja vieläpä hyvin omanlaisella twistillä.

Muutamat ärsytykset aiheutti ainoastaan Kiuru, joka ei osannut muun muassa käyttää kännykkää tai tietokonetta juuri minkään vertaa. Minun on vaikea uskoa tämän olevan mahdollista nykymaailmassa ja en ymmärrä, miksi tällainen piirre olisi erityisen miellyttävä ihmisessä. Myönnettäköön, että oli minulla muutamia ongelmia myös tiettyjen maailmanrakennuksellisten asioiden kanssa, joiden suhteen pidin Rouhiaista ehkä hiukan liian optimistisena.

Mutta palataanpa takaisin niihin hyviin juttuihin, joita kirjassa riitti. Maailma oli mahtava ja ajatus näistä kyvyistä ihmisillä jännittävä. En viitsi tähän hirvittävästi avata näitä kykyjä, etten spoilaa mitään, mutta kykyihin oli otettu oma persoonallinen näkökulma. Nuoret hitsautuivat ihanan luonnollisesti omaksi porukakseen löydettyään toisensa ja Dain pahapoikamaiseen, synkkään hahmoon ihastuin heti ensimmäisestä kohtaamisesta. Need I say more?

Itä-Helsinki oli mainio paikka tapahtumille ja toi kirjaan oman särmänsä. Joskus lukiessa tuntuu, että tapahtumapaikat ovat vain sellainen kaukainen random juttu taustalla, jolla ei ole oikeasti mitään väliä ja ihan yhtä hyvin kaikki voisi tapahtua Jenkeissä tai Kiinassa tai missä tahansa. Muistojenlukijassa kuitenkin tuntui, että kiinnyin jopa paikkoihin ihan omalla erityisellä tavalla ja olivat tietyllä tapaa kuin oma hahmonsa.


4.5 tähteä ja toivottavasti jatko-osassa riittää potkua.


15. lokakuuta 2017

Amie Kaufman ja Jay Kristoff: Illuminae (The Illuminae Files #1)



Illuminaen tapahtumat sijoittuvat vuoteen 2575. Kady on jättänyt poikaystävänsä Ezran edellispäivänä, kun megayritys hyökkää Kadyn ja Ezran planeetalle ja tuhoaa heidän maailmansa täysin. Nuoret joutuvat pakenemaan planeetalta henkensä edestä ja joutuvat eri aluksiin hyökkäyksen tiimellyksessä. Alukselle pääseminen ei kuitenkaan ole sellainen pelastus kuin ihmiset toivoivat, sillä ongelmat tuntuvat kasautuvat yksi toisensa jälkeen. Heitä jahtaa avaruusalus, joka haluaa tappaa kaikki viattomat siviilitkin, kulkutauti riehuu toisella aluksella ja tekoäly ei toimi aivan niin kuin sen pitäisi...

Illuminaessa oli paljon hyvää ja paljon huonoa. Täytyy heti alkuun mainita, että luin Illuminaesta e-kirjaversion, joka oli erittäin buginen ja tökki jatkuvasti, joten se saattaa jonkin verran vaikuttaa mielipiteeseeni, vaikka yritinkin olla ärsyyntymättä asiasta.

Kirjan loputtua mieleeni jäivät erityisesti mielenkiintoiset kerronnalliset ideat ja toteutukset (vaikkakin e-kirjassa hyvinkin bugisia nämä). Kirjan sivut näyttävät niin fyysisessä että e-kirjassa todella hauskoilta ja hienoilta, ja oli kiva, että visuaalisuuteen oli käytetty aikaa. Tarina on kerrottu tietokoneilta ja valvontakameroista otettujen tiedostojen avulla, ja lukija pääsee seuraamaan tarinaa sivusta rikostutkijoiden selvittelyiden kautta jälkikäteen, mikä oli raikas tapa lähestyä kerrontaa.

Mutta... Tarina eteni aivan liian verkkaiseen tahtiin. Jos viimeiset noin 30-50 sivua eivät olisi kirineet tahtia ja juonta sillä tavalla kuin kirivät, en olisi antanut tälle kuin yhden tähden. Tarinan loppu oli todella koukuttava ja koskettava, mutta ennen loppua en tuntenut juuri mitään tai ollut erityisen kiinnostunut mistään. Välillä hieman iloitsin erilaisista visuaalisista sivuista ja siinä se.

Kerronnallisten ratkaisujen vuoksi myöskin Kady ja Ezra jäivät minulle hyvin etäisiksi ja vieraiksi. Sieltä täältä pääsi näkemään pieniä vilahduksia hahmoista, mutta heidän todelliseen sielunmaisemaansa ei oikein päässyt kiinni. Tässä oli niin pitkälle haluttu pitää kiinni etäisestä ja mystisestä kerronnasta, että se vähän pilasi minun kokemustani.

Ja vaikka tässä on tullut taas paljon valitettua, niin silti ehdottomasti suosittelisin tätä kaikille nuorten aikuisten scifin ystäville. Jo ihan vain aivan omanlaisensa elämyksen vuoksi tämä kannattaa lukaista! Hahmot jäivät etäisiksi, mutta olivat riittävän monimutkaisia ja onneksi instalovet sun muut YA:n sudenkuopat oli vältetty. Tarina myöskin onnistui koskettamaan ja yllättämään lopussa, mikä paransi lukukokemusta huomattavasti. Kirjan loputtua olin koukussa ja varmasti tulen lukemaan Geminan jossakin välissä.


8. lokakuuta 2017

Elina Pitkäkangas: Kuura (Kuura #1)


Inka asuu Kuurankeron kaupungissa Turun lähettyvillä. Kuurankeroa ympäröivät muurit, jotka suojaavat kaupunkia täysikuun aikaan ihmissusilta. Kun Inka joutuu karkaamaan muurin toiselle puolelle veljensä vuoksi, paljastuu hänelle syvälle haudattuja salaisuuksia kuurankerolaisista.

Kuura alkaa todella vahvasti. Tarina tempaisi mukaansa, henkilöt vaikuttivat kiinnostavilta ja särmikkäiltä. Kuuran esittämä maailma on synkkä paikka elää. Ihmissusia pidetään pelkkinä petoina, jotka tappavat verenhimoisina myös rakastamansa ihmiset ja yleinen mielipide on, että heidät täytyy tappaa, olivatpa he ihmismuodossa miten mukavia tahansa. Ihmissusia ei esitetty pelkästään hyvinä tai pahoina ja se oli ehdotonta plussaa.

Minä olen ehkä siitä vähän huonoa yleisöä tällaiselle kirjalle, että minua ei ole kiinnostanut ihmissudet silloin sata vuotta sitten (no okei, ehkä 10 oikeasti), kun Twilight oli kuumaa kamaa, eivätkä ihmissudet kiinnosta minua vieläkään. Kuuran harmaaseen maailmaan ihmissudet kyllä sopivat todella hyvin, mutta ehkä omien mieltymyksieni kautta olisin kaivannut enemmän maailmanrakennusta loppu viimein. Hahmojen kehittäminen pysähtyi liian aikaisin ja olisin kaivannut jotakin lisää, jotta olisin ihastunut ihmissusiin.

Inka on topakka nuori tyttö, joka tekee mitä haluaa ja on juuri sellainen kuin on. Minä tykkään antisankareista ja omantiensä kulkijat ovat aina viihdyttäviä. Inka kulki kuitenkin sitä vaarallista viivaa ärsyttävän ja samaistuttavan välissä, ja osittain minun oli vaikea seisoa lukijana hänen takanaan. Lopussa huomasin, ettei minua ihan hirvittävästi kiinnostanut tai liikuttanut Inkan kohtalo, vaikka tietyllä tapaa ymmärsin hänen motiivinsa.

Ehkä Inka olisi ollut piirun verran pidettävämpi, jos hän olisi tullut toimeen edes yhden tytön kanssa. Toinen kertoja kirjassa on Inkan paras ystävä Aaron, joka on pelimies ja naistenkaataja. Hänkin sotkeutuu ihmissusikuvioon Kuurankerossa ja on ehkä hitusen verran symppiksempi tyyppi kuin Inka. Inkalla ja Aaronilla oli minun mielestäni ihan hauska kemia keskenään, mutta harmillisesti he ovat melko vähän tekemisissä keskenään kirjan aikana.

Kuura on vahvaa suomalaista YA:ta, jonka jatko-osan lukemista odottelen innolla. Kirjan loppu jäi kylläkin vähän mietityttämään minua - mitä annettavaa seuraavalla osalla minulle vielä on?