Kerroin taannoin lähteneeni retkelle kirjastoon ja pakolla lainanneeni muutamia kirjoja. Markus Zusakin Kirjavaras oli yksi niistä. Sattumalta huomasin sen hyllyssä ja totesin, että kaipa tämä on niitä kirjoja, jotka vain täytyy lukea. Tästähän tuli elokuva jo jonkun aikaa sitten ja silloin tästä oli enemmänkin pöhinää sekä kehuja sateli runsaasti, mutta itse en silloin aktivoitunut asian suhteen. En ole oikeastaan lukenut ollenkaan natsiaikoihin/sotaan liittyviä kirjoja, sillä minulla ei yksinkertaisesti ole ollut aikaa ja joutuessani priorisoimaan asioita, realistiset kirjat ja sotakirjat tuppaavat jäämään minulla viimeisiksi valinnoiksi.
Minun tiivistelmä kirjasta menee suurin piirtein näin: Tarinan kertoja on kuolema ja kirja sijoittuu Natsi-Saksaan. Kuolema seuraa Liesel Memingerin elämää, jonka veli kuolee kirjan alussa heidän ollessa matkalla sijaisperheeseen ja Liesel ryhtyy varastelemaan kirjoja, vaikkei hän osaakaan lukea. Kirjavaras seuraa oikeastaan melko tavallista, jokapäiväistä elämää Natsi-Saksassa lapsen kannalta eli sotiminen ei sinänsä ole hirvittävän suuressa keskiössä, vaikka se toki tuo oman lisänsä myös tavallisten ihmisten elämään. Lisäksi sijaisperheen kellariin muuttaa asumaan juutalainen, joka myös antaa omanlaisen jännityksen elementin tarinaan.
Näin kokonaisuutena täytyy sanoa, että tämä kirja oli kyllä todella hyvä, niin kuin pääosa lukijoista kertoikin. Itse antaisin ehkä noin neljä tähteä viidestä. Viittä tähteä en millään voi antaa, sillä rehellisesti sanoen olin hyvin tylsistynyt ainakin ensimmäiset 300 sivua. Yritin lukea kirjaa isoissa pätkissä, mutta monena iltana ihan oikeasti nukahdin kesken lukumaratonia (yleensä on vaikeampi mennä nukkumaan kuin yrittää epätoivoisesti valvoa) ja kaiken kaikkiaan minulta kesti viikon verran saada tämä päätökseen. Kuitenkin, luettuani kirjan loppuun, näin myös sen tylsähkön alun paljon kiinnostavampana ja uskoisin, että jos ja kun luen tämän joskus uudelleen, niin pidän tätä kirjaa kokonaisuutena huomattavasti parempana kuin näin ensimmäisellä lukukerralla.
Kuolema kertojana oli alkuun minusta ärsyttävä ratkaisu. Se vaikutti vähän ilmiselvältä ja mukahauskalta ja kirjassa oli sellaisia välihuomautuksia häneltä, jotka osin tuntuivat turhilta ja noh, en haluaisi toistaa itseäni, mutta ärsyttäviltä. Mutta täytyy sanoa, että kirjan lopussa olin ehtinyt tykästyä kuolemaan kertojana. Se oli muuttunut läheisemmäksi, hyvinkin inhimilliseksi kertojaksi ja olin jopa tykästynyt sen ominaissävyyn, vaikka se alkuun ärsytti. Opin myös suodattamaan suuren osan näistä kuoleman välihuomautuksista kokonaan, kun huomasin, etteivät ne sisältäneet minun lukuelämykseni kannalta mitään fiksua.
Henkilöistä täytyy sanoa ehkä sen verran, että Liesel oli aika hajuton ja mauton, mutta lapsi päähenkilönä on aina ehkä vähän hankala saada sellaiseksi, että häneen samaistuisi ja toisaalta se taisi olla tarkoituksellista, että tarinassa muiden ihmisten kuului loistaa paitsi Lieselin. Toki myös hänen persoonallisuutensa oli varmasti kaikkien tapahtumien myötä muotoutunut melko sulkeutuneeksi ja sisäänpäin kääntyneeksi, mikä teki hänestä vaikeammin lähestyttävän lukijalle. Rudy, Lieselin paras ystävä, oli tietysti aivan ihana ja persoonallisempi kuin Liesel, mutta se taisi olla kirjailijan tarkoituskin. Lisäksi Lieselin sijaisperheen vanhemmat olivat kirjoitettu niin sävyisästi, että heidät tunnistaisi helposti jo pelkän puhetapansa perusteella ja he tulivat jotenkin niin kotoisiksi itsellenikin, että heidän "saukerlejä" ja "saumenschejä" jäi kaipaamaan näin kirjan päätyttyä. Zusak oli onnistunut kyllä pakkaamaan tähän kirjaan hyvin monenlaisia persoonallisuuksia ja sai hienosti heidän ominaispiirteensä esiin.
Kaiken kaikkiaan kirja kuvasi kyllä erinomaisesti perhe-elämää kurjassa sota-ajassa. Niin hyvin, että näin pääni sisällä ympäröivät maisemat ja kaiken sen köyhyyden, jonka sota toi mukanaan. Alkuun arkinen elämä tuntui tylsistyttävältä, mutta tarinan edessä se muuttui taianomaiseksi maailmaksi. Kun seuraa sotaa lapsien kannalta, osa arkisista asioista korostuu ja osa suodattuu melko eri tavalla kuin aikuisella ja se oli ihanan leppoisasti onnistuttu kuvaamaan. Kaikki tuntui niin arkiselta ja samaan aikaan niin pysähtyneeltä. Pidin myös paljon siitä ajatuksesta kirjassa, että kuinka paljon elämässä selviämisestä on loppujen lopuksi kiinni pelkästä tuurista ja sattumasta.
Nyt seuraakin blogini ensimmäinen kuvamuotoinen tähtiarvostelu. Olen tällä viikolla tehnyt 12h/pv kouluhommia, mutta silti olen onnistunut tuhlaamaan aikaani uskomattoman monta tuntia vääntäkseeni itselleni arvosteluasteikkoa. Yritin penkoa netistä ohjelmia ynnä muita hienouksia, mutta lopulta minun täytyi tehdä kaikki aivan itse ja jälki on sen näköistä. Tämän hetkinen arvosteluasteikko on sitten erittäin väsyneellä mielellä väsätty. Siispä, Kirjavarkaalle neljä tähteä eli:
