28. helmikuuta 2016

Sabaa Tahir: An Ember in the Ashes (An Ember in the Ashes #1)


An Ember in the Ashesissa eletään fantasiamaailmassa, jossa imperiumi on valloittanut tehokkaasti alueita alistaen muut kansat tahtonsa alle. Laian kansa on yksi pahiten orjuutetuista kansoista ja hän on tottunut elämään ainaisessa pelossa. Eräänä päivänä imperiumin sotilaat vievät Laian veljen mukanaan ja Laian täytyy rohkaistua pelastaakseen hänet. Laia alkaa vakoojaksi imperiumin Blackcliff Academyssä henkensä uhalla, jossa Elias on viettänyt elämänsä tullakseen säälimättömäksi sotilaaksi. Elias haluaa kuitenkin paeta kohtaloaan ja karata palveluksesta. Rangaistuksena siitä häpeän lisäksi on kuolema. Kun Laian ja Eliaksen polut kohtaavat, täytyy heidä kummankin tehdä päätöksiä, jotka muuttavat heidän elämänsä suuntaa loppuiäksi.

Taidan olla heikkona nuorten aikuisten fantasiakirjoihin, joissa on antiikkilaistyyppiset maailmat, sillä tämä sekä hyvin saman tyyppinen The Winner's Curse ihastuttivat minua molemmat todella paljon. Maailma oli parasta antia An Ember in the Ashesissa, jossa antiikin maailma yhdistyi perinteisempiin fantasian elementteihin, kuten esimerkiksi taikuuteen ja kaikenlaisiin olioihin.Vaikka maailma olikin samaan aikaan maaginen ja epätodellinen, tuntui se hämmentävän uskottavalta ja aidolta paikalta.

Eikä kirjan juonikaan kalpene upean maailmanrakennuksen rinnalla. Siinä oli useita muuttujia, se liikkui väsymättä eteenpäin, mutta oli kuitenkin ymmärrettävä ja selkeä. YA-kirjaksi tämä sisälsi hyvin vähän YA:lle tyypillistä romanssia ja tarinalle annettiin tilaa kulkea omia uomiaan hukuttamatta sitä ihmissuhdedraamailuun. 

Juonta voi kyllä samalla pitää myös kirjan heikkoutena, jos nyt jotain huonoa haluaa keksiä. Tarina on hyvin perinteitä noudatteleva eikä sinänsä päässyt erityisemmin yllättämään, joten joidenkin mielestä kirja voi olla tylsä kaikessa yksinkertaisuudessaan. Itse kuitenkin haksahdan myös näihin upeasti kirjoitettuihin, tarkkaan mietittyihin fantasioihin, jotka viihdyttävät minua alusta loppuun saakka tasaisen vahvasti, vaikka mitään innovatiivisinta teosta en olisikaan lukemassa. Itse jäin lähinnä kaipaamaan lisää raakuutta tarinaan ja ehkä himpun verran raakoja ratkaisuja.

An Ember in the Ashes vei minut mukanaan ja viihdytti kaikkien 400 sivun verran. Kertaakaan en päätynyt hyppimään sivujen yli ja itse olen aika herkkä tekemään sellaista. Neljä tähteä! Nyt pidetään peukut pystyssä, että jatko-osasta löytyy samanlaista puhtia ja jotakin yllättävää..

24. helmikuuta 2016

Kirjaihmisten Kauhukuvia Tag

Minulla on sellainen tilanne blogissa (ja elämässä yleensä), että en ehdi juurikaan lukea ja minun on pakko alkaa täyttämään blogia kaikenlaisilla tägeillä. Minulla on niitä kyllä luonnoslaatikko täynnä, mutta jostakin syystä en millään haluaisi julkaista niitä :D Itse olen keräillyt vähän "teinimäisempiä" tägejä luonnoksiini, muun muassa kirjapoikaystävät tag on melkoinen myötähäpeän aihe... Niinpä olin hyvin iloinen huomatessani Kirjavarkaan blogissa tämän tägin ja saadessani vähän täytettä tyhjenevään blogiini.

1. Sinun täytyy hankkiutua eroon kaikista kirjoistasi ja saat pitää ainoastaan yhden kirjan seuraavista neljästä genrestä: nykykirjallisuus, fantasia, tietokirjallisuus, ja yksi vapaavalintainen. Mitkä valitset?
Nykykirjallisuus: Nykykirjallisuuden määritelmä on vähän häilyvä ja itse päätin olla vähän natsi sen suhteen ja valita kirjan, jonka päägenre olisi "contemporary". Eli vastaan tähän nyt Leah Raederin Black Iris -kirjan, joka oli hyvinkin erikoinen ja riipaiseva tarina.
Fantasia: En luopuisi yhdestäkään Potteristani, mutta niistä kaikkein rakkain on varmaankin Liekehtivä pikari :)
Tietokirjallisuus: Heheee, no tietysti valitsen jonkun koulukirjan, joskaan en yhtäkään tietokirjaa oikeasti haluaisi säästää. Ehkäpä Peruselintoimintojen häiriöt ja niiden hoito -kirja olisi mieluisin... Tämä kohta kiinnostaa varmasti todella monia :'''D
Vapaavalintainen: Omistamani englanninkielinen Jane Austen -kokoelma ehdottomasti :)

2. Olet kirjakaupassa ja kuulet teinin valittavan, ettei hän halua lukea, mutta hänen äitinsä inttää, että heidän pitää ostaa jotain. Menet heidän luokseen ja suosittelet kirjaa, jonka ajattelet sopivan sellaiselle, joka ei juuri perusta lukemisesta. Mitä kirjaa suosittelet?
No varmaan Twilightia, jos kyseessä on tyttö :D Jos olisin ollut 15-vuotias sen ilmestyessä, olisin itkenyt onnesta luettuani sen, vaikka nykyään tyydynkin pilkkaamaan teosta parhaani mukaan... Niin se maailma pyörii.

3. Et tunne oloasi hyväksi ja tarviset piristävän kirjan, joka saa sinut hyvälle tuulelle. Minkä kirjan luet? 
Yleensä masentuneissa fiiliksissä tykkään lukea masentavaa kirjallisuutta ja rypeä kurjuudessa :D :D Sitä pääsee ihan omiin sfääreihin, kun lukee sopivassa mielentilassa kirjallisuutta :P Jos olen todella väsynyt enkä ihan oikeasti jaksa lukea mitään syvällistä, luen hömppäromantiikkaa. Colleen Hoover on yksi luottokirjailijani, häneltä luen seuraavaksi varmaan Maybe Somedayn.

4. Menet ajassa taaksepäin teinivuosiisi. Mitä kirjaa lukemasta oletettavasti löytäisit itsesi?
Luin teinivuosina todella vähän, sillä harrastin paljon kaikenlaista. Hyv,ä kun ehdin kotona käydä nukkumassa. Nuorempana teininä luin esimerkiksi Tuija Lehtisen Laura-sarjaa ja monien muidenkin lukemaa Replica-sarjaa.

5. Ystäväsi yllättää sinut matkalla ja sinulla on tunti aikaa pakata. Minkä kirjan otat mukaan lukeaksesi sitä matkalla?
Omistan Kindlen ja iPadin, joille molemmille minun on mahdollista pakata hyvin pienellä vaivalla iiiiiso kasa kirjoja :P Mutta jos yhden fyysisen kirjan valitsen matkaa varten, niin Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin: 2. Sairaus, koska vaikuttaa todella hyvältä sarjalta ja harmittaa, etten ole ennättänyt lukea vielä seuraavia osia.

6. Talosi on ryöstetty. Älä huoli, kaikki ihmiset ovat turvassa, mutta kirjahyllystäsi ei voi sanoa samaa. Minkä kirjan toivot olevan tallella?
Oikeastaan kaikki lahjaksi saamani. Olen jostakin syystä hyvin pakkomielteinen asioista, jotka minulle lahjoitetaan ja tulen hyvin sentimentaaliseksi lahjojen suhteen :D Esimerkiksi yllä mainitsemani Jane Austenin kokoelma on hyvin tärkeä tästä syystä.

7. Ystäväsi lainaa kirjan ja palauttaa sen huonossa kunnossa. Miten ragoit? A) Teeskentelet, ettet huomannut B) Pyydät häntä ostamaan uuden C) Teet salaa samoin jollekin hänen tavaralleen
Luultavasti A + valitan asiasta muille kavereille selän takana kunnon itkupotkuraivarin verran niin, että hekin tietävät millainen hunsvotti on kyseessä.     

21. helmikuuta 2016

Neal Shusterman: Unwind (Unwind Dystology #1)


Yhdysvalloissa soditun 2. sisällissodan jälkeen on päädytty tilanteeseen, jossa ihmiselämää ei saa tuhota hedelmöityksen hetkestä kolmentoista vuoden ikään saakka. Sen sijaan 13-18-vuotiaan lapsen vanhemmat saavat "purkaa" tämän halutessaan. Tällöin lapsen elimet annetaan eteenpäin eikä elämän katsota täten varsinaisesti edes päättyvän vaan jatkuvan edelleen toisten ihmisten kehoissa.

Connorin vanhemmat ovat päätyneet purkamaan Connorin osiin, sillä hän on liian hankala, aina vain tappelemassa, eikä koulukaan ota sujuakseen. Risa taas on valtion holhouksessa eivätkä rahat enää riitä hänen ylläpitoonsa, vaikka hän yrittää kaikkensa loistaakseen. Lev taas on lapsi, joka on hankittu nimenomaisesti uhraamista varten. Hänen perheensä on syvästi uskonnollinen ja Levin asema uhrauksena, yhtenä kymmenesosana, on pyhä. Nämä kolme nuorta matkaavat kohti purkaamistaan, kun heille tarjoutuu tilaisuus paeta kohtaloaan yhdessä.

Unwind on todella pidetty dystopiasarja ja itse olen odotellut kirjan lukemista vaikka kuinka kauan. Kun vihdoin päätin tarttua kirjaan, oli tilanne sellainen, että tämän lukeminen kesti yli kaksi viikkoa (koulu...). Johtuen korkeista odotuksista sekä pitkäksi venyneestä lukuajasta, en tykästynyt kirjaan ihan sillä tasolla, jolla olin odottanut. Ajatuksissani kirja oli paljon raaempi ja rankempi kuin mitä se lopulta sitten oli ja jäi liian kevyeksi YA:ksi.

Tykkäsin kyllä henkilöistä, mutta kukaan heistä ei ollut minun mielestäni erityisen hyvä. Lev oli eniten mieleeni, sillä hän oli kiehtovan ristiriitainen hahmo ja erityisen sympaattinen tästä porukasta. Connor ja Risa olivat liian tyypillisiä YA:n päähahmoja, ja heiltä puuttui se jokin pieni kipinä minun kohdallani, vaikkakaan huonoja hahmoja he eivät missään nimessä olleet.

Erikoinen ja ajatusmalliltaan shokeeraava maailma on varmastikin Unwindin vahvuus, mutta itse jäin odottamaan lisää syvyyttä ja shokeeraavuutta. Kirjassa oli hauskasti välissä aina lyhyitä kappaleita, jotka esittelivät maailmaa ja kertoivat siitä lisää, mutta silti tahdoin nähdä enemmän maailman raakuutta ja järjettömyyttä. Maailman uskottavuus oli minun kohdallani myös ongelmana. Jälleen kerran sisäinen lääketieteilijäni koki ärsyttävän paljon tarvetta valittaa ihmiskehon purkamisen uskottavuudesta enkä siitä johtuen kokenut kaikkia kirjan esittämiä asioita niin järkyttävinä.

Juoni oli myös vähän sellainen paikasta A paikkaan B -tyyppinen ratkaisu eikä tuntunut kirjaa pätkittäin lukiessa erityisen kiinnostavalta. Lopussa tarina kuitenkin kuroutui mukavasti kiinni ja eri henkilöiden tarinat kietoutuivat toisiinsa, mutta mitään aivan tajunnanräjäyttävää en siltikään kokenut ja yllätyksellisyyttä olisin kaivannut loppuun.

Kaiken kaikkiaan ihan perushyvää dystopiaa minun mielestäni, mutta erittäin korkeat odotukseni eivät nyt kohdanneet lopullista tuotosta. Seuraavalta osalta jään ainakin odottamaan lisää maailmanrakennusta ja sydäntä raastavia ratkaisuja.

Kolme ja puoli tähteä.


16. helmikuuta 2016

Colleen Hoover ja Tarryn Fisher: Never Never

Never Never on kustantajiin liittyvistä syistä johtuen jaettu kolmeen osaan, mutta puhun niistä nyt yhtenä yhteinäisenä kirjana. Postaus on yritetty kirjoittaa spoilerittomasti ja keskittyen lähinnä yleisiin asioihin, kuten kirjoitustyyliin ynnä muihin vastaaviin asioihin. Mielestäni on hyvinkin epämielekästä ajatella näitä lyhyitä "novelleja" yksittäisinä teoksinaan ja siksi teen näin.


Never Never on kertomus kahdesta nuoresta, Charliesta ja Silaksesta, jotka heräävät keskellä tavallista koulupäivää eivätkä he kumpikaan muista keitä he ovat. He joutuvat tarrautumaan kiinni toisiinsa piilottaakseen tietämättömyytensä ja etsimään totuutta itsestään ja toisistaan. On kuitenkin vaikea käyttäytyä normaalisti, kun ei muista kuka on ollut ja menneisyyden tutkiminen ei välttämättä tuo haluttuja vastauksia.

Vaikka mukana on Tarryn Fisher, jolta en ole yhtäkää kirjaa vielä lukenut, sanoisin Never Neverin olevan hyvinkin tyypillistä Colleen Hooveria kirjoitustyyliltään (varsinkin ensimmäisessä osassa). Kirja on hyvin addiktoiva ja vaikea laittaa pois käsistä, mutta samaan aikaan tiedostan, että mitään Pulitzer-voittajaa en ole lukemassa. Kirjoitus kuitenkin hajoaa kasaan myöhemmissä osissa ja menettää otteensa lukijaan, vaikka toki kaikki osat olivat nopealukuisia ja hauskoja. Osissa kaksi ja kolme sorrutaan kliseisiin kirjoituksen puolella huomattavasti ahkerammin.

Tarina on alkuun hyvin kiinnostava ja varsinkin ensimmäinen osa on vauhdikas ja koukuttava. Never Never romanssi, mysteeri ja osittain jopa paranormaali tarina. Muistinmenetys oli kiehtovasti kirjoitettu ja imaisi sisäänsä varsinkin ensimmäisessä osassa. Lukija seuraa pieniä tiedonmuruja yhdessä Charlien ja Silasin kanssa, kun kirjailijat pitävät lankoja käsissään. Varsinkin ensimmäisessä osassa tämä toimi loistavasti, mutta tarina alkoi hajota käsiin kakkos- ja kolmososassa.

Ongelmalliseksi kirjan osalta kuitenkin muodostuu se, että se tosissaan on jaettu osiin. Yksikään osa ei toimi kunnolla itsenäisenä teoksena missään mielessä. Ensimmäinen ja toinen osa päättyivät todella ärsyttäviin cliffhanger-tilanteisiin, mikä sai minut hieman kiukkuiseksi ja kolmososa taas oli pituudeltaan alle sata sivua ja tuntui todelliselta tyngältä ja suoranaiselta rahastukselta.

Ja sitten varovainen spoilerivaroitus tässä kappaleessa: Toinen ja edellistäkin suurempi ongelma oli lopulta juonen ja tarinan heikkous. Ensimmäisen osan jännittävyys ja taika katoavat osa osalta ja kolmososa oli mielestäni erittäin heikko suoritus etenkin Colleen Hooverilta. Olen tottunut odottamaan häneltä yllättäviä juonenkäänteitä ja uskomattomia loppuratkaisuja, mutta Never Neveristä se puuttui.

Never never alkoi mielettömän koukuttavasti, mutta päättyi lopulta haukotteluun. Yksi ja puoli tähteä.


13. helmikuuta 2016

Ystävänpäivän lukumaraton 2016 (Muoks 14.2. klo 21.00)

Yöpöydän kirjat -blogin Niina emännöi tänä vuonna ystävänpäivän lukumaratonia, jonka tässä juurikin nyt itse aloitan. Minulla on ollut mieletön kiire kouluhommien suhteen tässä viime viikkoina (ja tulevina), joten ajatelin, että yritän epätoivoissani osallistua tähän :D

Tarkoituksenani olisi lukea ainakin seuraavia kirjoja; Anu Holopaisen Ihon alaiset sekä Sabaa Tahirin An Ember in the Ashes. Ihon alaiset on minulla jo ihan hyvässä vauhdissa, sivu 75 on ennen maratonia menossa. Tahirin kirjaa en ole vielä ehtinyt avaamaankaan.


Päivittelen edistymistäni tähän postaukseen aina välillä :) Aikaa menee kuitenkin tässä vähän kaikkeen muuhunkin, joten ihan mahdottomia ei kannata tältä maratonilta odottaa :D

14.2.2016 klo 9.30 
Ihon alaiset tuli luettua eilen illalla loppuun. Kirjoittelen pidemmän postauksen kirjasta kunhan ehdin. Mielenkiintoinen teos, jolta olisin kaivannut vielä jonkun lisävaihteen.

Lisäksi ehdin eilen illalla aloittaa muutaman kymmenen sivun verran Sabaa Tahirin kirjaa, jonka alku oli ainakin melko hyvä ja kiinnostuin ehdottomasti lukemastani.

Jatkan nyt hiljaksilteen Sabaa Tahirin lukemista ja siinä sivussa hoitelen kaikkea muuta tylsää ja pakollista.

14.2.2016 klo 14.15
Olen ehtinyt lukemaan An Ember in the Ashes -kirjaa noin 180-sivua ja tykkään todella paljon lukemastani. Tahirin kirjoitustyyli sopii minulle erinomaisesti ja juoni tuntuu sopivan mutkikkaalta. Vähän on aamusta hukkaantunut aikaa muuhun puuhasteluun, mutta onneksi olen saanut edes tämän verran luettua. Nyt pitää tehdä muita kotiaskareita, lähteä erääseen harrastustoimintaan sekä lukea huomista koulupäivää varten eräästä sairaudesta, joten lukeminen jää hetkeksi tauolle. Palaan linjoille myöhemmin..

14.2.2016 klo 21.00
Maratonini huitelee jo lähellä loppuaan ja minulla on enää muutamat hassut sivut jäljellä An Ember in the Ashesia, johon olen tosissani tykästynyt. Melko perinteistä YA-fantasiaa, mutta upeasti kirjoitettuna, juoni pitää vahvasti otteessaan ja maailma on mahtava. Vaikea keksiä mitään pahaa sanottavaa tästä kirjasta..

Olen nyt saavuttanut maratonille asettamani tavoitteet ja taidan sulkea koneen tältä päivältä, mutta lukuiloa niille, jotka vielä jatkavat maratoonamista :) Yhteenvetoon lasken ainoastaan näiden kahden kirjan sivut, vaikka saatankin vielä päätyä lukemaan jotakin.

Maratonin päätyttyä sivuja luettuna yhteensä: 527 (Ihon alaiset 127 sivua + An Ember in the Ashes 400 sivua)
+ Kouluhommia säälittävät 2h
+ Hermot kuluneina kodin sotkuisuudesta, jolle en kuitenkaan jaksanut tehdä mitään

11. helmikuuta 2016

Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin: 1. Rakkaus


Takakannesta:

On vuosi 1982.

Nuori ja kaunis Rasmus astuu junasta Tukholman keskusasemalla. Taakse jää pikkukylä Värmlannissa, edessä on syntinen Tukholma.

Benjamin on Jehovan todistaja. Hän kiertää ovelta ovelle puhumassa ihmisille Jumalasta. Mikään ei voi horjuttaa hänen uskoaan paitsi, että oven sattuu avaamaan Paul; Jumalan luomista homoista lämpimin, hauskin ja flirtein ikinä.

Ja kun jouluaattona pimeys on laskeutunut kaupungin ylle ja lumihiutaleet leijuvat maahan, Rasmus ja Benjamin kohtaavat. Eikä mikään palaa enää koskaan ennalleen.


Suhtaudun hieman skeptisesti kaikkiin sellaisin kirjoihin, joissa käsitellään sairauksia (etenkin vakavia sellaisia) tai uskonnollisia asioita. Tuntuu, että ihmisiä herkästi vähätellään tällaisissa kirjoissa tai sitten tietotaso sairauksista ei ole minulle lukijana riittävää. Jonas Gardellinkin kirjaan tartuin siitä syystä epäileväiseen sävyyn ja odotin jotakin sensaatiohakuista jorinaa, mutta yllätyin kirjan rehellisen vetoavasta sävystä ja aitoudesta. Lukukokemuksena tämä oli aivan mahtava ja maailmaa avartava, mutta ei laisinkaan saarnaava tai ärsyttävä. 

Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin on pieni pala oikeaa elämää kansien välissä ja se kosketti minua syvältä. Kerronta on hyvin kaunista ja toisaalta samaan aikaan raa'an rehellistä. Tarina käsittelee muutamien ihmisten elämää tarkemmin, mutta onnistuu samalla kertomaan suuremman joukon tarinan. 

Kaikista eniten tykkäsin siitä, miten kaikkien henkilöiden elämä oli niin käsinkosketeltavan aitoa. Heistä kerrottiin juuri niitä asioita, jotka olivat tarinan kannalta tärkeitä ja kirjan sanomalle merkityksellisiä, mutta toisaalta pienet yksityiskohdat tekivät heistä uskottavempia. Hahmot olivat mielenkiintoisia ja omalaatuisia ja heillä oli todella kiehtovat taustatarinat. Ei ole vaikea uskoa, että kirja perustuu tositapahtumiin ja oikeisiin ihmisiin.

Samaan aikaan, kun kirja on hyvin aito, on siinä myös satumainen sävy. Kirjassa rakennettu romanssi kuroutuu pikkuhiljaa kasaan ja tekee taustoiltaan kurjasta ja rankasta tarinasta samaan aikaan ihanan kevyen. Pieni onnenhymy väreili minunkin huulillani kirjaa lukiessani. Toisaalta tiedän, että sydäntä varmasti poljetaan seuraavissa osissa...
 
Tässä on useita asioita, joiden puolesta puhutaan ja vedotaan, mutta itseäni kosketti kaikista eniten ihan vain ihmisten elämä ja kuinka HIV-infektio riepotteli sitä mennen tullen. Lääketieteilijän näkökulmasta on aina kiinnostavaa lukea potilaan näkökulmaa asioista ja muutenkin pohtia kaikenlaisia eettisyyskysymyksiä. Lisäksi oli äärettömän mielenkiintoista lukea HI-viruksen löytöaikoja ja kuinka virukseen suhtauduttiin aikoinaan.

Hieno kirja tärkeästä asiasta. Viisi tähteä.


8. helmikuuta 2016

Kerstin Gier: Rubiininpuna (Rakkaus ei katso aikaa #1)


Kirjan päähenkilö on 16-vuotias lontoolaistyttö Gwendolyn, jonka suvussa periytyy sattumanvaraisesti aikamatkaajan geeni. Ennustusten mukaan kyseinen geeni on Gwendolynin serkulla, Charlotella, joka on ylpeä tehtävästään ja on harjoitellut koko ikänsä aikamatkustusta varten. Eräänä tuikitavallisena päivänä Gwendolyn kuitenkin saa huomata, ettei geeni ole periytynytkään Charlotelle, vaan hänelle itselleen, sillä hän löytää itsensä keskeltä menneisyyden Lontoota. Silloin Gwendolynille paljastetaan salainen veljeskunta, joka tarvitsee Gwendolyniä osaksi ryhmäänsä ja jotka voivat auttaa häntä kontrolloimaan hallitsemattomia aikahyppäyksiä. Mutta aikamatkaajien menneisyys on hyvin sotkuinen ja asioita selvästi piilotellaan Gwendolyniltä, joten on mahdotonta luottaa keneenkään.

Rubiininpuna on kevyttä luettavaa, jonka ahmaisee nopeasti sisäänsä. Se yllätti minut hyvinkin positiivisesti, sillä odotukseni olivat valitettavan matalat. Suuremmalla hypetyksen määrällä olisin luultavasti päätynyt vihaamaan tätä :D Aikamatkustus oli teemana hyvin piristävä kymmenien keijufantasioiden jälkeen eikä kirjassa ollut turhia asioita sivukaupalla. Tarina oli kaiken kaikkiaan ihan ok -tasoinen, mutta Rubiininpuna on selkeästi yksi osa trilogiaa eikä toimi itsenäisenä kirjana.

Kielestä annan pientä miinusta. Teksti on kuin se olisi kirjoitettu vähän yksinkertaisemmille ihmisille eikä todellakaan houkutellut lukemaan. Gwendolyn tuntui mielestäni max 14-vuotiaalta ajatuksenjuoksuineen. Kirjoitustyyli karsii luultavasti aikuislukijat tehokkaasti pois, mutta voi ehkä sopia nuoremmille YA:n lukijoille taas paremmin ja toisaalta toi pientä lisähuumoria lukemiseen.

Myös hahmot olivat vähän epätasaisiä kirjan aikana. Yhdessä hetkessä pidin heitä hauskoina ja toisessa hetkessä koin syvää myötähäpeää heidän puolestaan. YA-kirjoille tyypillisesti Rubiininpunassa on romanssi, mutta se ei ole erityisen toimiva tai kiehtova asetelmaltaan. Lättänyys kuvailee hahmoja varmaan parhaiten minun näkökulmastani, sillä yhtäkään heistä en muista enää näin muutama viikko lukemisen jälkeen.

Viihdyin siis ihan hyvin, vaikka kirja ei ollut minua varten tehty (vähän nuoremmille suunnattu). Jonkin verran ärsytti erittäin paha cliffhanger-loppu, mutta kaipa minä siitäkin selviän hengissä.

3.5 tähteä.
  


4. helmikuuta 2016

Viiden kirjan haaste

Hellurei!

Minulla on tällä hetkellä aivan megalomaaninen kiire koulun kanssa. Perinteinen alkuvuoden/kevätlukukauden tappotahti on päällä ja iltaisin makaan aina masentuneena sängyssä. Kirjoja en ole ehtinyt lukemaan ja postaustahti voi vähän ottaa takkiinsa sen vuoksi, mutta niillä mennään mitä on saatu ja niin pois päin.


Tässä tulee Kirjavarkaalta sekä Nina Marilta saamani haaste, jossa vastataan viiteen melko yksinkertaiseen kysymykseen (siihen minäkin pystyn tässä aivojumissa) :D

1. Kirja, jota luen parhaillaan
Neil Shustermanin Unwind on tällä hetkellä kesken. Siihen päälle luen joka päivä vaikka kuinka paljon kouluhommia eli etenen etanavauhtia. Lisäksi aivoissani vaikuttaisi olevan pieniä reikiä, joita pitkin tieto valuu ulos päästä tasaista tahtia.

2. Kirja, josta pidin lapsena
Anni Polvan Tiina-kirjat muistan parhaiten, halusin lukea ne kaikki. Etenkin Tiina kesälaitumella on jäänyt mieleeni nimenä, vaikken kirjasta mitään muuta muistakkaan.

3. Kirja, joka jäi kesken
Jätän melko harvoin kirjoja kesken, tosin tänä vuonna tein itselleni lupauksen tehdä niin useammin. Diana Gabaldonin Syysrummut on ikuisesti muistoissa taisteluiden taisteluna (hävitty). Viimeisin tähän kasaan päätynyt teos oli Nora Robertsin Morriganin risti, joka kuului näihin tämän vuoden "helpommin" keskeytettäviin.

4. Kirja, joka teki vaikutuksen
Jonas Gardellilta äskettäin lukemani Älä pyyhi kyyneleitä paljain käsin: 1. Rakkaus oli kyllä vaikuttava teos olematta kuitenkaan ärsyttävän tyrkyttävä.

5. Kirja, johon palaan uudelleen
Öööhmm... En oikeastaan palaa kirjoihin uudelleen :D Jos minulta kysytään lempikirjojani, vastaan esimerkiksi Harry Potterit, mutta en ole lukenut niistä yhden ainoatakaan yhtä kertaa enempää (muistaakseni). Tällä hetkellä haluaisin kyllä lukea uudestaan Marie Rutkoskin The Winner's Trilogyn ilmestyneet osat ja fiilistellä kohta ilmestyvää viimeistä osaa valmiiksi, mutta tuskinpa teen sitäkään. Liian paljon kirjoja luettavana ja liian vähän aikaa, ei vaan pysty lukemaan uudestaan mitään.

Olen nyt pari viikkoa reissuilla koulujuttujen puolesta, joten en pysty haastamaan ketään, sillä tämäkin postaus on ajastettuna ja haasteen eteenpäin vieminen olisi vähintäänkin haastavaa. Mutta näitä on hauska lueskella, tehkää kaikki! :D

1. helmikuuta 2016

T.A. Barron: The Lost Years of Merlin (Merlin #1)



The Lost Years of Merlin on ensimmäinen osa Merlin-sarjasta, joka kertoo Merlin-velhon nuoruusvuosista. Tarina alkaa siitä, kun Merliniä kutsutaan vielä nimellä Emrys. Emrys-nimi ei ole koskaan tuntunut oikealta hänestä ja Branwen, nainen, joka on kutsunut itseään Emrysin äidiksi, ei suostu kertomaan mitään heidän menneisyydestään. Kun Emrys huomaa omaavansa hurjia voimia, hän päättää lähteä selvittämään menneisyytensä saloja mystiseen Fincayraan, jota hallitsee synkillä voimilla turmeltunut kuningas.

Olen aikoinani katsellut erittäin innokkaasti BBC:n tuottamaa Merlin-telkkarisarjaa, joka on aivan paras, yksi kaikkien aikojen telkkarisuosikeistani. Se sijoittuu juurikin näihin Merlinin nuoruusvuosiin, ja vaikka onkin julkaisujärjestyksessä nuorempi, niin enpä usko toista yhtä hyvää tarinaa Merlinistä tulevan vastaan. The Lost Years oli kyllä hurmaava seikkailu fantasiamaailmassa, mutta pientä petrattavaa kirjalle jäi.

Kirjan juoni on vähän sellainen paikasta toiseen ryntäilevä ja onnekkaiden sattumusten kautta lopputulokseen päätyvä, mutta hauskaa seurattava kaikessa suoruudessaan. Kirja etenee vain melko epätasaisesti. Alkupuolisko oli melko pitkäveteistäkin kuvailua sisältävä tutustuttamisklöntti ja loppupuolisko oli taas täynnä toimintaa. Sanoisinkin tarinan sopivan kaikista parhaiten ehkä vähän nuoremmille lukijoille.

Maailmanrakennus oli varsin huolellista tarkkoine kuvailuineen, mutta itse olisin ehkä toivonut vähän realistisempaa suhtautumista maailmaan. Minä tykkään kuvitella, että Merlin on ihan oikeasti kävellyt joskus maan päällä ja taikonut mahtavia juttuja taikavoimillaan, mutta kirjan Fincayra-maa tuntui niin kaukaiselta asialta todellisuudesta, että se vähän harmitti. 

Yksi suuri osa kirjaa on sen lapsekkuus ja tarina onkin varmasti tarkoitettu minua huomattavasti (öööh, varmaan 15 vuotta :D) nuoremmille lukijoille. Sen näkee yksinkertaistetuista hahmoista ja tarinan melko suoraviivaisesta kulkemisesta ja ongelmien ratkeamisesta ilman sen suurempia uhrauksia. Kirjan loppu yllätti minut sitten raakuudellaan, mutta toki nekin käsiteltiin melko hellällä kädellä.

The Lost Years oli todella hauska lukukokemus, joka toi päiviini muistoja lapsuusaikojen lukemisista ja seikkailuista kirjojen parissa. Sarjalle jäi hienot mahdollisuudet kehittyä moneen suuntaan. 3.5 tähteä.