Takakannesta:
On vuosi 1982.
Nuori ja kaunis Rasmus astuu junasta Tukholman keskusasemalla. Taakse jää pikkukylä Värmlannissa, edessä on syntinen Tukholma.
Benjamin on Jehovan todistaja. Hän kiertää ovelta ovelle puhumassa ihmisille Jumalasta. Mikään ei voi horjuttaa hänen uskoaan paitsi, että oven sattuu avaamaan Paul; Jumalan luomista homoista lämpimin, hauskin ja flirtein ikinä.
Ja kun jouluaattona pimeys on laskeutunut kaupungin ylle ja lumihiutaleet leijuvat maahan, Rasmus ja Benjamin kohtaavat. Eikä mikään palaa enää koskaan ennalleen.
Suhtaudun hieman skeptisesti kaikkiin sellaisin kirjoihin, joissa käsitellään sairauksia (etenkin vakavia sellaisia) tai uskonnollisia asioita. Tuntuu, että ihmisiä herkästi vähätellään tällaisissa kirjoissa tai sitten tietotaso sairauksista ei ole minulle lukijana riittävää. Jonas Gardellinkin kirjaan tartuin siitä syystä epäileväiseen sävyyn ja odotin jotakin sensaatiohakuista jorinaa, mutta yllätyin kirjan rehellisen vetoavasta sävystä ja aitoudesta. Lukukokemuksena tämä oli aivan mahtava ja maailmaa avartava, mutta ei laisinkaan saarnaava tai ärsyttävä.
Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin on pieni pala oikeaa elämää kansien välissä ja se kosketti minua syvältä. Kerronta on hyvin kaunista ja toisaalta samaan aikaan raa'an rehellistä. Tarina käsittelee muutamien ihmisten elämää tarkemmin, mutta onnistuu samalla kertomaan suuremman joukon tarinan.
Kaikista eniten tykkäsin siitä, miten kaikkien henkilöiden elämä oli niin käsinkosketeltavan aitoa. Heistä kerrottiin juuri niitä asioita, jotka olivat tarinan kannalta tärkeitä ja kirjan sanomalle merkityksellisiä, mutta toisaalta pienet yksityiskohdat tekivät heistä uskottavempia. Hahmot olivat mielenkiintoisia ja omalaatuisia ja heillä oli todella kiehtovat taustatarinat. Ei ole vaikea uskoa, että kirja perustuu tositapahtumiin ja oikeisiin ihmisiin.
Samaan aikaan, kun kirja on hyvin aito, on siinä myös satumainen sävy. Kirjassa rakennettu romanssi kuroutuu pikkuhiljaa kasaan ja tekee taustoiltaan kurjasta ja rankasta tarinasta samaan aikaan ihanan kevyen. Pieni onnenhymy väreili minunkin huulillani kirjaa lukiessani. Toisaalta tiedän, että sydäntä varmasti poljetaan seuraavissa osissa...
Tässä on useita asioita, joiden puolesta puhutaan ja vedotaan, mutta itseäni kosketti kaikista eniten ihan vain ihmisten elämä ja kuinka HIV-infektio riepotteli sitä mennen tullen. Lääketieteilijän näkökulmasta on aina kiinnostavaa lukea potilaan näkökulmaa asioista ja muutenkin pohtia kaikenlaisia eettisyyskysymyksiä. Lisäksi oli äärettömän mielenkiintoista lukea HI-viruksen löytöaikoja ja kuinka virukseen suhtauduttiin aikoinaan.
Hieno kirja tärkeästä asiasta. Viisi tähteä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!