11. joulukuuta 2016

Loppuvuoden pläänit

Huuuupsis! Katosin nähtävästi linjoilta ja kirjojen ääreltä joskus marraskuun alkupuolella. Muutama jättitentti on nyt ohitettu ja joululoma on alkanut. Lomaksi tosin tätä rupeamaa on turha kutsua, mutta luulisin pystyväni lukemaan siinä ohella jokusen kirjankin.

Vuosi 2016 on ollut huomattavasti haastavempi lukuharrastuksen suhteen kuin vuosi 2015. En millään saa lukutavoitettani kiinni, vaikka olen madaltanut sen (omasta mielestä varsin vaatimattomaan) 52:en. Syitä on jälleen miljoonia, mutta ovathan nuo opiskelut tietysti yksi jättimäinen kökkerö lukemista.

Ihan hirvittävästi harmittaa tietysti se, etten tänäkään vuonna päässyt lähtemään kirjamessuille. En tiedä, mitä kyseisistä messuista tykkäisin, mutta niiden yhteydessä pidettävät ruoka- ja viinimessut eivät voi olla ainakaan ihan täysi huti :D No, ehkä ensi vuonna sitten...

Ilman mitään kunnollista tilastointia voin jo valmiiksi sanoa, että tämä vuosi on kyllä mennyt hyvin pitkälle nuorten aikuisten fantasiaa lukien. Liittynee hyvin pitkälti siihen, että fantasiaa on kiva lukea kurjan arjen ohella. Ja oikeastaan sen kanssa ajattelin jatkaa loppuvuodenkin. Scifiä on tietysti kova ikävä, mutta en ole varma miten aika riittää kaikkeen.

Loppuvuonna olisi kiva lukea vielä seuraavanlaista sorttia:

Joku romanttinen:


Tänä vuonna ei ole huvittanut lukea juurikaan chick lit/romatiikka-kirjoja. Johtuisikohan siitä, että nuorten aikuisten kirjat ovat olleet hyvin romantiikan täyteisiä? Colleen Hooverilta voisin lukea It Ends With Us tai sitten voisin kokeilla minulle täysin vierasta hömppäkirjailijaa Jennifer L. Armentroutia. Hooverilla on aina omanlaisia twistejä kirjoissa ja Armentrout on ymmärtääkseni sitten taas tyypillisempi hömppäkirjailija.

Joku scifi:


Ehkä eniten ottaa päähän se, etten ole ehtinyt lukemaan tänä vuonna scifiä (vaikka onhan se vähän omista valinnoistakin kiinni). Ihan superhyvä scifi-telkkarisarja on muuten Westworld HBO:lta ja se on vähän piristänyt vuoden scifi-puutosta.

Ja sitten pitkä lista kaikkea muuta, mutta nyt ei ole voimia kirjoittaa enää pidempään :D Toivottavasti muilla on sujunut lukeminen paremmin.

Hyvää joulunodotusta kaikille!

1. marraskuuta 2016

V.E. Schwab: A Gathering of Shadows (Shades of Magic #2)

Kaikille niille, jotka eivät ole ykkösosaa lukeneet voisin vinkata, että tässä on mainio nuorten aikuisten fantasiasarja! Jos yhtään kiinnostaa taikuus ja keskiaikainen maailma fantasiagenressä, niin tässä on erinomaisen viihdyttävää luettavaa.

A Gathering of Shadows on siis kakkososa sarjassa, ja siksi postaus voi spoilata kaikkia niitä, jotka eivät ole ykkösosaa lukeneet. Luin tämän jo niin kauan sitten, että aika suurpiirteinen arvostelu luvassa eli spoilailun määrä varmaan aika maltillinen ja keskityn hehkuttamaan kirjaa :D

A Gathering of Shadows jatkaa melko lailla siitä, mihin A Darker Shade of Magic jäi. Punaisessa Lontoossa järjestetään Elementti turnajaiset, joissa kilpaillaan taikuudella. Kell velloo syyllisyydessä ja on tiukan talutushihnan päässä kuninkaan hyppysissä, eivätkä turnajaiset tunnu piristävän Kellin mieltä. Eräs vanha tuttumme, merirosvon alku, saapuu kuitenkin Punaisen Lontoon satamaan seuraamaan mahtavia turnajaisia ja vetää Kelliä välittömästi puoleensa. Samaan aikaan muissa Lontoissa alkaa tapahtua kummallisia ja Musta, oman taikuutensa vuoksi tuhoutunut Lontoo nostaa jälleen päätään ja yrittää luikerrella takaisin toisiin maailmoihin.

Kuten jo yllä mainitsin, tämä on mahtavaa YA-fantasiaa. Yksinkertaista, ajatonta ja hyvin etukäteen mietittyä tarinankerrontaa. Sarjan ehdottomasti parhaita puolia ovat henkilöt ja maailmanrakennus. Hahmot ovat kaikki hyvin aidon tuntuisia ja inhimillisiä. Paras kaikista hahmoista on tietysti kirjan naispääosaa esittävä Lila, joka näyttää hyvää esimerkkiä vahvoista naishahmoista. Välillä menee hermo siihen, että YA:ssa naishahmot tarvitsevat miehen rinnalleen pärjätäkseen, vaikka olisivat taidoiltaan miten epäreiluja tahansa. Lila on taistelija luonteeltaan ja hänen kehitystään on ollut ilo seurata.

Ensimmäisessä osassa minulla kesti aika pitkään tottua Shades of Magic -sarjan maailmaan. Alkuun maailmojen välillä hyppely oli omituista luettavaa ja tuntui, että ideaa päällekkäisistä ulottuvuuksista käytettiin tylsästi, mutta pikkuhiljaa aloin pitämään ajatuksesta enemmän ja enemmän. A Gathering of Shadows jatkoi maailmanrakennusta hienosti ja tätä nykyä maailmojen välinen hyppely on jännää luettavaa.

Tässä kakkososassa maailmaan tuli uutena lisänä esimerkiksi tuo tiivistelmässä mainittu Elementti turnajainen (oma vapaa suomennokseni :D:D). Se toi oman persoonallisen leimansa tähän kirjaan ja toi mieleeni vähän Harry Potterit, joissa oli paljon kaikenlaisia turnajaisia ja kilpailuja.

Joten erittäin jees jälleen kerran ja täytyy yrittää ehtiä lukemaan V.E. Schwabia lisää. 4.5 tähteä.


20. lokakuuta 2016

J.K. Rowling, John Tiffany, Jack Thorne: Harry Potter and the Cursed Child (Harry Potter #8)


Harry Potter and the Cursed Child (HPCC tässä tekstissä :D) on Lontoossa esitettävä uusi näytelmä. Tarinan tekemiseen on osallistunut jollakin muotoa myös itse J.K. Rowling, mutta arvoitukseksi jäi lyhyen etsinnän jälkeen, että minkä verran. Näytelmässä eletään aikaa, jolloin Harry Potter on kolmen lapsen isä ja kiireinen, keski-ikäinen mies. Harryn lapsista nuorin, Albus Severus Potter, tuntee olevansa perheensä musta lammas ja taistelee taustansa tuomaa taakkaa vastaan. Harryn ja Albuksen suhteen kärsiessä synkkä menneisyys jälleen nostaa päätään ja uhkaa maailmaa..

Myönnettäköön, alkuun, kun kuulin tästä kirjasta, olin valmiina kaiken maailman ennakkotilaus- ja varausjonoihin, joita ihminen nyt voi keksiä. Oli niin ihanan jännittävää palata siihen hetkeen, kun malttamattomana odottelin uuden HP:n ilmestymistä suomeksi. Intoni kirjaa kohtaan kuitenkin laantui odotellessa, sillä tämän oli "vain" näytelmä. Niinpä päädyin kirjaston päättymättömään odotusjonoon.

Päällimmäisinä fiiliksinä nyt lukemisen jälkeen on, että HPCC on ihan ok. Tuntuu hyvin fanfictionmaiselta tekstiltä eli ihan aitona tavarana en tätä pidä. Etenkin jo entuudestaan tutut henkilöt tuntuivat liian kovalta yritykseltä ja vähän jopa kliseisiltä. Ron oli pelkästään hölmö ja vitsaileva, Harry itsensä uhraava sankari jne.

Näytelmä on tietysti vähän rajallisempi tapa esittää asioita. Pään sisäisten ajatusten kulkua ei kuvailla juuri laisinkaan ja huumoria haetaan tietysti yleisön tunteiden herättämiseksi. Tarinakin jää tyngäksi, jos useampi satasivuiseen kirjaan vertaa, mutta toisaalta näytelmässä oli juonellisesti muutama ihan hauska idea. Erityisesti pidin HPCC:n uusista hahmoista, joilla persoonallisuutta oli ehdottomasti eniten.

Kaiken kaikkiaan oli hauskaa päästä taas palaamaan vanhaan tuttuun maailmaan, vaikka ei tässä sitä vanhaa tuttua taikaa ollut. Näytelmän tarkoituksena tuntuikin olevan verestellä vanhoja hyviä muistoja HP-kirjoista ja hellitellä faneja niillä. Toisaalta tämä ei kyllä varmasti jää mieleeni samalla tapaa kuin alkuperäiset eikä tunnu sarjaan varsinaisesti kuuluvalta jatko-osalta.



25. syyskuuta 2016

Lisa Kleypas: Cold-Hearted Rake ja Tessa Dare: When a Scot Ties the Knot

Pari viime aikoina lukemaani hömppäkirjaa esittelyssä..


Devon Ravenel perii itselleen kreivikunnan ja kasan ei-toivottuja vastuullisuuksia. Kaupan päälle Devon saa tietää, että tiluksilla on loppumattomat velat niskoillaan. Siispä Devon haluaa mahdollisimman nopeasti eroon talosta ja tiluksista ja jatkaa elämäänsä huolettomana poikamiehenä. Mutta tiluksilla Devonia vastassa on Kathleen eli Lady Trenear, joka vaatii vastauksia ja on valmis taistelemaan Devonin itsekkäitä ajatuksia vastaan.

Cold-Hearted Rake on periaatteessa romanssi-/hömppäkirjaksi minun mielestäni ihan kelpokamaa, mutta se on vähän yllätyksetön ja tylsä. Sen ongelmana on turhan tuttu romanssikirjojen kaava sekä tapahtumien soljuminen juuri niin kuin ennalta voisi arvata. Ja historiallinen osuvuus on vähän sinne päin :D




Kun Madeline Gracechurchin on aika astua yhteiskunnan parrasvaloihin etsimään itselleen aviomiestä, iskee hänelle paniikki. Niinpä Madeline keksii itselleen kihlatun, skotlantilaisen kapteeni MacKenzien. Kaukaisen kihlatun vuoksi Madeline välttää ahdistavat tapahtumat konsanaan ja sulhokin näppärästi hoituu pois päiväjärjestyksestä ilmoittamalla tämän kaatumisesta sotarintamalla. Vuosien päästä onkin tiedossa hyvin hämmentävä päivä, kun Madelinen oveen koputtaa oikea kapteeni Logan MacKenzie, joka ilmoittaa Madelinelle, että heidän on mentävä naimisiin samantien tai hän paljastaa Madelinen valehdelleen kaikille.

When a Scot Ties the Knot on kyllä ihan yhtä lailla hömppää kuin Cold-Hearted Rakekin, mutta itse päädyin pitämään tästä kirjasta enemmän. Parin kemia toimi minun kohdallani paremmin ja kissa-hiiri-leikin seuraaminen oli hauskaa viihdettä. Kaikista parasta kirjassa oli, että nauroin muutamaan kertaan ääneen tapahtumille, pariskunnan toilailujen seuraaminen oli sen verran hupaisaa. Juoni on tässäkin hyvin perinteinen ja 1800-luvun asetelma vähän sinne päin :)


13. syyskuuta 2016

V.E. Schwab: A Darker Shade of Magic (Shades of Magic #1)


Kell on yksi viimeisimmistä sellaista taikuutta omaavista ihmisistä, jotka voivat matkustaa eri todellisuuksien välillä. Niinpä Kellillä on vastuuna matkustaa eri todellisuuksien Lontoiden välillä ja hoitaa Lontoiden välisiä suhteita oman Lontoonsa puolesta. Harmaassa Lontoossa taikuus on unohdettu kokonaan, Punaisessa eli Kellin omassa Lontoossa taikuutta vaalitaan ja Valkoisessa Lontoossa hallitsee se, joka onnistuu murhaamaan tiensä kruunulle. Ja kauan sitten kerrotaan olleen olemassa myös Mustan Lontoon, joka tuhoutui sen taikuuden väärinkäytön vuoksi. Kun Kellin käsiin päätyy esine Mustasta Lontoosta, täytyy se tuhota mahdollisimman nopeasti ennen kuin se päätyy vääriin käsiin. Mutta ihmeellisiä voimia tuova esine on houkutteleva palkinto monille...

V. E. Schwabin kirjat ovat roikkuneet lukulistoillani jo pitkään. Kannet ovat olleet vähän tylsiä ja tästäkin ADSOMista on oikeasti ihan pirun vaikea kirjoittaa hyvää tiivistelmää ja myyntipuhetta niin, että kiinnostus herää oikealla tavalla, mutta liikaa et kuitenkaan paljasta.

ADSOM on minun mielestäni oikein hyvää nuorten aikuisten fantasiaa ja ansaitsee kyllä kehunsa. Maailma on keskiaikaistyyppinen, jossa hyvinkin omaperäistä piirrettä tekee todellisuuksien välillä hyppely. Alkuun maailma tuntui ehkä vähän turhan monimutkaiselta rakennelmalta ja vaikealta seurata, mutta vähitellen siitä ei enää saanutkaan tarpeekseen. Hetkisen totuttelua vaatii ajatus useammasta todellisuudesta ja niihin tutustuminen.

Kirjassa käsiteltiin myöskin taikuutta erittäin kiinnostavalla ja jännittävällä tavalla. Taikuutta voidaan käyttää niin maailmojen välillä matkusteluun kuin pienempiinkin asioihin. Ihmisten välillä on suuria eroja siinä, miten vahvoja taikoja pystytään tekemään ja maailmojen väliseen matkusteluun kykenevät vain todella harvat. Kell onkin erittäin harvinainen lahjakkuus ominaisuuksineen ja siksi arvokas omalle Lontoolleen. Toisaalta lukija ymmärtää, että omassa maailmassaan palvottu nuori mies on kuitenkin vain nuori mies ja ihminen siinä missä muutkin. 

Alkuun ajattelin koko tästä taikasekamelskastakin, että onpas omituista ja liian vaikeasti ymmärrettävää, mutta toisaalta sekin toi tähän omanlaisen leiman. Näin tuhat keijufantasiaa peräjälkeen lukeneena alkaa taas erilaiset hommat maistua :D

Parasta A Darker Shade of Magicissa olivat kuitenkin hahmot! Juuri sopiva määrä hahmoja esiteltiin lukijalle ja riittävän syvällisesti. Erityisesti pidin siitä, etteivät henkilöt olleet kirjassa mustavalkoisia ja heistä välittyi inhimillisyys. Ja onhan se aina mahtavaa, kun kirjan naispäähenkilö on kunnon badass. 

Joten suosittelisin kaikille nuorten fantasiasta pitäville. Hyvin kiinnostava tapaus! Ja itse taidan tarttua rohkeammin Schwabin teoksiin tästä edespäin..



28. elokuuta 2016

Spoiler Lover - Miksi luen spoilereita?

Jos on yhtään lukenut blogiani, niin saattaa tietää, että olen kova skippailemaan kirjoissa omasta mielestäni tylsiä kohtia. En ole kovinkaan kärsivällinen ja keskittymiskykyni ei vain yksinkertaisesti riitä. Silloin, kun aika on kortilla, sen todellakin pyrkii maksimoimaan.

Tässä tuleekin opas kaikille niille, jotka eivät ymmärrä, miksi joku haluaisi lukea spoilereita. Eli millaisessa tilanteessa Spoiler Lover lukee minkäkinlaisia spoilereita :D

1. Kirja on liian jännittävä
Tämä ei missään nimessä ole ikävä tilanne kirjan kannalta, vaan enemmänkin minun psyykkisen hyvinvoinnin varmistamista :D En yksinkertaisesti malta lukea sivuja kunnolla, jos kirja on oikein jännittävä ja hypin sivujen yli, jotta pääsisin näkemään lopun. Tällöin minun mielenrauhani palaa, kun luen, että lopussa kaikki on ok. Sitten palaan takaisin sinne minne jäinkin ja pystyn jälleen lukemaan sivut kunnolla läpi. Tällaisissa tilanteissa usein riittää se, että vilkaisen viimeisiä sivuja ja tarkistan nopeasti, että päähenkilöt ovat elossa tai esimerkiksi yhdessä. Minä en ihan oikeasti pysty nauttimaan kirjasta, jos jännitän liikaa ja tämä helpottaa paineita. Aikoinaan, kun luin Harry Pottereita, minun oli pakko tarkastaa loppu ennen kuin olen edes aloittanut lukemaan koko kirjaa.

2. Kirja on niin tylsä, etten muuten jaksa
Tämä on sitten sen ikävä spoilailutyyppi. Toisinaan tulee vastaan niitä kuolettavan tylsiä kirjoja, joiden lukeminen on yhtä taistelua. Jos minä olen sitten mukavalla tuulella ja haluan antaa mahikset kirjalle, yritän lukea jotakin jännittävää tapahtumaa tulevaisuudesta, joka saisi minut tsemppaamaan ja jaksamaan pidemmälle. Joskus tämä toimii ja joskus ei. Joskus luen aivan lopun sillä tavalla, että tiedän miten asiat päättyvät, mutta se miten ne tapahtuu jää mysteeriksi. Jos tiedän, että lopussa asiat ovat aivan mullin mallin, tiedän, ettei kirja voi jatkaa kuolettavalla tylsyydellään loppuun saakka.

3. Ihan vaan koska en voi vastustaa
Ja toisinaan yritän hokea itselleni, että ei ole mitään syytä lukea spoilereita. Ei ole liian jänskää, ei ole liian tylsää. Mutta silti jokin kummallinen voima saa minut menemään Goodreadsiin lukemaan seuraavien osien juttuja tai sitten lukemaan kirjan lopun. Sormet vain syyhyävät etsimään tietoa ennen aikojaan :D

No, harmittaako minua, jos joku spoilaa minut vahingossa tai tahalleen? Ei se kyllä harmita. Olen varmaankin niin tottunut jo itse spoilaamaan itseäni erinäisissä tilanteissa, että spoilaaminen ei oikeastaan enää liikuta minua suuntaan eikä toiseen. Voisi sanoa niin, että minulle se matka päätöspisteeseen on usein tärkeämpi kuin itse päätös, joten sillä ei ole mitään väliä tiedänkö mitä tapahtuu vai ei. Sillä on enemmänkin, että miten itse koen tarinan kulun. Tietysti, jos joku kertaa koko hela kirjan tapahtumat minulle, niin lukeminen voisi teoreettisesti vaikeutua. Mutta minulla on myöskin kultakalan muisti, eikä asioiden unohtaminen ole ongelma :D

Joskus saatan kärsiä jopa enemmän siitä, että en saa kuulla haluamiani spoilereita. Esimerkiksi telkkarisarjoihin liittyen minulla oli aikoinaan sellainen ongelma, ettei kukaan suostunut kertomaan minulle, miten Breaking Bad loppuu ja minä taas kieltäydyin katsomasta viimeistä kautta ennen kuin tietäisin lopputuleman. Sitten, kun lopulta sain tietää sarjan lopun, olin jo kyllästynyt koko hommaan enkä ole koskaan jaksanut katsoa sarjaa loppuun.

No niin. Harrastaako kukaan muu itsensä spoilaamista? Vai kuulostaako tämä aivan hullujen hommalta? Harrastaako joku itsensä spoilaamista toisenlaisista syistä kuin minä harrastelen?

22. elokuuta 2016

L. M. Montgomery: Runotyttö. Uuden Kuun Emilian tarina



Runotyttö kertoo Emilia Starrista, joka jää orvoksi lapsena ja päätyy sukulaistensa hoitoon Uuden Kuun kartanoon. Sukulaiset ottavat Emilia hoiteisiinsa velvollisuudesta ja ylpeytensä vuoksi eivätkä sukulaiset tunnu ymmärtävän Emilian ajatuksen juoksua. Emilian haaveena on tulla kirjailijaksi ja pienestä lähtien hän kirjoittaa uutterasti runoja ja tarinoita, mutta tie uskottavaksi kirjailijaksi on pidempi kuin Emilia uskoisikaan. Vähitellen Emilia kuitenkin kapuaa elämässä eteenpäin ja kehittyy kirjoittamisessa.

Minä kuulun siihen kirjablogimaailman vähemmistöön, joka ei ole lukenut L. M. Montgomeryn kirjoja nuorempana, joten minulla ei ollut entuudestaan minkäänlaisia tunteita tai sidoksia tätä kirjaa kohtaan. Lopulta tartuin Runotyttöön siitä syystä, että klassikkohaasteen loppu häämötti hyvin lähellä eikä minulla ollut minkäänlaisia inspiksiä lukea Viattomuuden aika-kirjaa, jonka olin aiemmin suunnitellut lukevani haastetta varten. Myöhästyin lopulta kuitenkin koko haasteesta ja Runotyttö-kirja tuli lueskeltua muuten vain.. Ja hyvä niin!

Sarjan ensimmäinen osa kertoo Emilian tarinaa nuorena pikkutyttönä ja oli yllättävän kiinnostava näin aikuisellekin lukijalle. Montgomeryn kirjoitustyyli on kieltämättä erinomainen. Tavallisetkin asiat vaikuttavat taianomaisilta ja kirjoitus tihkuu huomaamatonta huumoria. Ihanaa luettavaa, useampaan otteeseen naureskelin ja hymyä oli vaikea monesti pidättää. On myös hauskaa miten tarinassa on oikeasti maagisia piirteitä ja ripaus taikaa, vaikka periaatteessa tarina onkin realismipohjainen.

Kaikista yllättävintä oli, miten synkkä ja surullinen tarina Runotyttö-kirja oli. Lapsuudessa Emilia joutuu orvoksi ja pohtimaan, että tunteeko hän enää koskaan olevansa oikeasti rakastettu lapsi. Myöhemmissä osissa tarina vangitsi hienosti nuoren naisen kasvukivut ja onnistui olemaan ajankohtainen teemoiltaan näin lähes 100 vuotta kirjan ensijulkaisun jälkeen. Emilia joutui pohtimaan pärjäämistään valitsemallaan uralla ja rakkauden merkitystä elämässä. Aikuisen elämä vaikuttaa niin paljon hauskemmalta nuorena ja kun kaikki ovet ovat vielä avoinna. Sitten näin vanhempana pitäisi pystyä elämään omien valintojensa kanssa. Pidinkin erittäin paljon siitä, miten riipivä ja tunteisiin vetoava tarinan "opetus" oli ja kuinka todellisilta ongelmat tuntuivat.

Tahdon ehdottomasti lukea lisää L. M. Montgomeryä. Mahtava klassikko!



17. elokuuta 2016

Karen Marie Moning: The Fever Series


Fever Series kertoo tarinan MacKayla "Mac" Lanesta, jonka sisko murhataan Irlannissa ja Mac matkustaa Irlantiin selvittääkseen tilannetta. Poliisi vaikuttaa haluttomalta löytämään syyllisiä ja Mac aikoo itse etsiä murhaajan ja kostaa tälle. Irlannissa Mac saa tietää, että hän on sidhe-seer eli ihminen, joka pystyy näkemään keijut ja heidän maailmansa, ja Macin koko elämänsä kääntyy aivan toisenlaiseksi kuin mitä hän oli suunnitellut. Macin vaarallinen kyky tekee hänestä kohteen lähes kaikille inhottaville asioille, mutta keijujen vallatessa ihmisten maailmaa Mac ei aio luovuttaa, vaan aikoo taistella vastaan.

Fever Series koostuu viidestä erillisestä kirjasta, jotka oli tässä minun e-kirjastoversiossa ympätty yhteen. Kirjat ovat kevyttä fantasiaa aikuisille suunnattuna. Niissä on kuitenkin varsin synkkä pohjasävy ja paljon aika hurjiakin tapahtumia, muun muassa raiskausta, murhaamista ja väkivaltaa melko surutta. Kirjojen takakansissa näitä luonnehditaan eroottissävytteiseksi, mutta minun mielestäni erotiikka on näissä kirjoissa kuitenkin hyvin pieni osa-alue ja sen vuoksi näiden kirjojen lukemiseen ei kannata ryhtyä.

Vähän harmittaa, että nämä luokitellaan niin vahvasti hömppäluokkaan. Luultavasti juurikin siksi, että näissä on sitä erotiikkaa ja romantiikkaa. Romanssi on näissä kirjoissa kuitenkin hyvin hienovaraisesti syttyvä ja kutkuttavan epävarma loppuun saakka. Eroottinen puoli on taas näissä kirjoissa hyvin hämmentävä ja jopa hieman pelottava, sillä tilanteisiin liittyy usein juurikin jo vähintäänkin hyvin kysenalaisesti naisen halukkuus puuhiin. Osa lukijoista on pitänyt kirjoja sen vuoksi vähän epämiellyttävinä, mutta minä tykkäsin vähän raaemmasta suhtautumisesta elämään.

Ensimmäisen kirjan jälkeen fiilikseni olivat sarjan suhteen vähän latteat, sillä tarina tuntui lähinnä kevyeltä hömpän pömpältä. Tarinassa vain vähän hassuteltiin ajatuksella keijuista ja heidän toiminnallaan. Sarja kuitenkin kehittyi kirja kirjalta ja maailmanrakennus oli hauskaa luettavaa. Nämä kirjat muodostavat selkeästi yhtenäisen kokonaisuuden ja olisi ollut hyvin epämielekästä lukea näitä erikseen. Kirjat loppuvat vähän ikäviin kohtiin ja toimivat parhaiten tällaisena yhtenäisenä köntsänä, jossa kokonaiskuva tarinasta hiljalleen kypsyy.

Parasta kirjassa oli mahtavat henkilöhahmot. Mac on todella höpsö päähenkilö, hän rakastaa pukeutua pinkkiin, meikata ja olla bimbo. Häntä olisi helppo vihata päähenkilönä ja ymmärrän jokaista, joka ei häntä siedä, sillä onhan hän vähän stereotyyppinen barbie. Minun mielestäni Mac oli hauska yhdistelmä höpsöyttä ja toisaalta sisukkuutta pinkin ulkokuoren alla. On myös kivaa lukea sellaisesta päähenkilöstä, joka ei ole kyvyiltään epäreilu tai "chosen one" aivan siinä määrin, missä YA:ssa yleensä päähenkilöt tuppaavat olemaan.

Toinen ehdottomasti mainitsemisen arvoinen henkilö on tietysti kirjan miespäähahmo, Barrons. Hän on todella törkeä käytökseltään, oikeastaan ihan hirvittävä ihminen, mutta minuun toimi Barronsin charmi. Hän ei pyri miellyttämään ketään muuta kuin itseään ja säilyy rehellisen itsekkäänä ja törkeänä läpi sarjan. Selvästi eroaa YA:n sankarimaisista miespäähenkilöistä :D

Tiivistelmänä: kevyttä fantasiaa, hyvin synkällä ja aikuisille sopivalla otteella kerrottuna. Loppua kohden tahti ehkä vähän lopahti ja tarinan eeppisyys hieman kosahti kasaan, mutta mahtava sarja silti kokonaisuudessaan. Fever-sarja kuuluu niihin, joilla on omat ongelmansa ja epätäydellisyytensä, mutta silti ne jäävät mieleen ja niihin tulee palattua joskus myöhemminkin. Suosittelisin synkistä, romanttisista fantasioista pitäville lukijoille.


10. elokuuta 2016

Sarah J. Maas: A Court of Mist and Fury (A Court of Thorns and Roses #2)

Hellureiii! Tietokoneeni päätti irtisanoa sopimuksensa parisen viikkoa sitten ja sen vuoksi on ollut vähän radiohiljaisuutta. Nyt on kuitenkin uusi (ja aika surkea) kone käytössä. Tästä se lähtee.

Lyhyesti ja spoilerittomasti voin todeta tästä Maasin ACOTAR-sarjasta, että kyseessä on hyvin samantyyppinen sarja kuin Throne of Glass eli kevyttä fantasiaa hyvin rakennetulla maailmalla. ACOTAR on kuitenkin sarjana mielestäni hidaskulkuisempi ja juoni on tähän mennessä kummassakin kirjassa ollut vähän hukassa. Mutta tämä kirja on siis kakkososa sarjassaan ja tämä postaus spoilaa niitä, jotka eivät ole lukeneet ykkösosaa.

ACOTARIn lukeneita tämän arvostelun ei pitäisi erityisesti spoilata, mutta jos et halua tietää mitään kakkososasta, ehkä ei kannata edetä tästä eteenpäin. Ykkösosa oli mielestäni juonellisesti parempi ja ylipäätänsä kiinnostavampi, mutta jaksoin minä tämänkin tarpoa loppuun.


Feyre totuttelee elämään keijujen maailmassa, jossa rakennetaan kaupunkeja uudelleen Amaranthan jäljiltä. Loppuelämä Tamlinin kanssa odottaa ja Feyren pitäisi olla onnellisimmillaan, mutta maailman pelastamisen jälkeen jäljelle on jäänyt ainoastaan inhottavia muistoja ja paljon tekoja kaduttavaksi. Lisäksi Rhysandin kanssa tehty sopimus ajan viettämisestä Night Courtissa kiusaa Feyreä. Vähitellen keijumaailman rauha alkaa kuitenkin jälleen järkkymään, kun uusi uhka nostaa päätään, ja Feyren täytyy koota itsensä.

Lukiessani tätä kirjaa päivitin Goodreadsiin kertaalleen, että Rhysandin puolesta olen valmis kestämään 70% tylsyyttä ja 30% huikeaa toimintaa. Kirjan loputtua huomasin kuitenkin olevani tiukan tehtävän edessä. Olinko tyytyväinen siihen ehkä noin 2%:in, joka lopulta viihdytti?

(Tuttavallisesti kutsuttuna) ACOMAF on melko hidaskulkuinen ja juoni antaa odottaa lukijaansa. Ja minä tarkoitan, että todella, todella pitkään. Romanssit ja muut tunnepuolen asiat valtaavat paljon tilaa ja ovat kyllä omalla tavallaan hyvinkin kiinnostavia ja erinomaisesti kirjoitettuja. Etenkin alkuun Feyren tunteiden käsittely oli todella kiinnostavaa luettavaa. Kirjassa on hyvin kuvailtu sitä sisäistä taistelua, mikä seuraa siitä, että on yrittänyt tehdä oikein ja kuitenkin samalla on joutunut tekemään huonoja päätöksiä yhteisen hyvän vuoksi. Lisäksi Tamlin kohtelee Feyreä kirjassa melko huonosti ja Feyren tukahtumisen tunteen pystyi tuntemaan itsekin. Jos on aiemmin ollut Tamlin-fani, niin tämä kirja voi olla melko ikävää luettavaa :D

Juoni ei vain onnistunut kantamaan kaikkea sitä tunneryöppyä, joka kirjassa oli. Yleensä Maasin kirjoissa on vahvempi juoni minun mielestäni, vaikkakin ehkä vähän hitaampi kuin YA:ssa yleensä. ACOMFin kohdalla jouduin jo ihan kunnolla venyttämään kärsivällisyyttäni, kun kirjassa ei tapahtunut oikein mitään. Maas on kuitenkin siinä mielessä ollut ainutlaatuinen YA-kirjailija minun kohdallani, että vaikka hänen kirjojensa juoni polkee paikallaan 500 sivua, sivut lentävät ohitse enkä sitä sen kummemmin murehdi.

Mutta totuus on kuitenkin se, että silloin tietää, että ei mene hyvin, kun päädyn lukemaan spoilereita netistä, että jaksan kirjan loppuun. Niin valitettavasti kävi tämän kohdalla. ACOMAFIssa on huikaisevat 640 sivua ja siinä ajassa jonkinlaista juonta alkaa kaipailemaan. Petyin maailmanrakennukseen monellakin tapaa ja Rhysand ei myöskään vakuuttanut.

Maas on kuitenkin erinomainen kirjoittamaan kirjoille loppuja. Kun suljin ACOMAFIN kannet, huomasin himoitsevani seuraavaa osaa heti, vaikka viisi minuuttia aiemmin olin valmis luovuttamaan koko kirjasarjan kanssa.

Kolme erittäin ristiriitaisissa tunnelmissa annettua tähteä. Tuntuu vähän siltä, että yhtä hyvin olisin voinut antaa tälle yhden tai neljä tähteä, kun osia kirjasta rakastin ja osaa en taas millään jaksanut lukea. 




17. heinäkuuta 2016

Nora Roberts -kokeilu: 3 kirjaa Nora Robertsilta

Tämän postauksen idea sai alkunsa, kun kerran erehdyin lainaamaan Nora Robertsin Jotain lainattua -kirjan enkä pitänyt siitä laisinkaan. Olin tietysti vähän pettynyt, sillä suurin osa ihmisistä pitää häntä sellaisena romantiikan luottotekijänä. Siispä päätin, että yritän lukea useamman kirjan tältä naiselta. Postauksen nimi oli alunperin 5 kirjaa Nora Robertsilta, mutta jouduin lopulta luovuttamaan ja vähentämään numeroita.


Ensimmäisenä tosiaan luin Jotain lainattua -kirjan, josta tein ihan oman postauksenkin aikoinaan. Jotain lainattua on kolmas osa morsiussarjassa ja lyhyesti sanottuna kirja on todella tylsä. Se kertoo Laurelista, joka kolmen bestiksensä kanssa omistaa hääyrityksen ja järjestää unelmahäitä. Laurel on vuosia ollut ihastunut Deliin, parhaan ystävänsä veljeen, mutta pitää ihastustaan naurettavana haikailuna, kunnes yhtäkkiä Del suutelee häntä ja jättää miljoona kysymysmerkkiä ilmaan leijumaan. Kirjan päähahmot tuntuivat minun makuuni persoonattomilta ja mahdottomilta samaistua enkä kokenut romanssia koukuttavaksi.


Seuraavaksi luin Julkinen salaisuus -kirjan, joka on vanhempaa tuotantoa Robertsilta. Se on hyvin eri tyyppinen kirjana kuin Jotain lainattua, joka on puhdasta höttöä. Julkinen salaisuus on enemmänkin fiktiivinen tositarina julkkiksen lapsen traagisesta elämästä ja elämänkerrallisempi kulultaan. Kirja on melko rankka ja olisi voinut olla huomattavasti jännittävempi, jos jälleen kerran hahmot olisivat olleet samaistuttavempia ja kiinnostavempia.


Morriganin risti on Robertsin kirjoittaman fantasiatrilogian ensimmäinen osa. Kirjassa vampyyrikuningatar Lilith on päättänyt valloittaa maailman vampyyriarmeijallaan ja jumalatar Morrigan lähettää mahtavan irlantilaisvelhon 1100-luvulta taistelemaan Lilithiä vastaan. Tämän lukemisen päätin lopettaa noin sadan sivun kohdalla, kun oli vaan pakko todeta, että ei pysty. Yritin lukea kirjaa vähän myöhemmistä kohdista ja katsoa, että tempaisisiko kirja mukaan, mutta ei. Henkilöt eivät taaskaan iskeneet ja kirjoitusasu toi mieleeni lähinnä saippuaoopperan :D Itse ehkä luen niin nörtti-fantasiaa, että Robertsin epämääräinen kyhäelmä noidista ja vampyyreistä nauratti ja itketti samaan aikaan, kun pohja oli niin epämääräisesti rakennettu.

Joten ehkä lopputulemana tästä Nora Roberts-kokeilusta voin todeta, että Robertsin kirjoitustyyli ei sovi minulle ja kuulostaa pääni sisällä lähinnä töksähtelevältä. Tarina on ollut minun kohdallani aina tylsistyttävän hidaskulkuinen enkä keksi yhtäkään hahmoa, josta olisin oikeasti pitänyt. 

Mutta olisi hauska tietää, onko jollakin lukijalla joku ehdoton suosikki-Robertsilta? Mitä luulet, voisiko kyseinen kirja maistua minulle, vaikka nämä kolme ovat olleet huteja?

13. heinäkuuta 2016

Kirjashoppailua

Kun Adlibris kerta toisensa jälkeen lähetti sähköpostiini houkutteluviestejä kirja-alesta, en voinut lopulta enää hillitä itseäni. Yritin kyllä erittäin kovasti. Useamman kertaa totesin, että ei, tällä kertaa minä en osta yhtään kirjaa lisää. Lainailen kirjastosta. Ostan joskus muulloin. Olen juuri muuttanut ja päässäni on kirkkaasti kirjojen muuttamishelvetti muistissa. Enkä minä edes omista älyttömiä määriä kirjoja. Minulla kuitenkin välähti, että minähän tietysti ostan vain e-kirjoja... Huoh. Ei se nyt ihan niin mennyt sitten kuitenkaan.


Jos nyt ihan totta puhutaan, niin minä halusin kaikista eniten alesta tämän Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupungin. Ja tämähän ei ole e-kirja. Ihan vain siksi, että se on niin hienon näköinen :'D Kävin katsomassa tätä ainakin kolme kertaa ja hoin, että ostan sen sitten joskus e-kirjana. Mutta kun keksin pari muutakin kirjaa, jotka oli sillä hetkellä saatava, niin tämä oli tietysti ilman kysymystäkään ostoskorissa.


Nokkosvallankumous on piinannut minua jo varmaan kahden vuoden ajan sillä, että sitä on mahdotonta saada kirjastosta. En tiedä, että olenko tosiaan niin tohelo, etten osaa paikantaa sitä kirjastostani vai onko tosiaan niin, että se on aina lainassa jollakin. Joka tapauksessa mittani tuli täyteen kirjastossa kärkkymistä ja päätin ostaa tämän e-kirjana. Minähän en siis jaksa käyttää kirjaston varaus-ominaisuutta syystä tai toisesta :D


Teemestarin kirja on toinen Nokkosvallankumouksen tapaan minua vaivannut kirja, jota on ollut mahdotonta saada lainattua kirjastosta. Tätä ei ollut kovakantisena saatavilla, joten tyydyin pokkarimuotoon.


Court of Mist and Furyn meinasin ostaa heti sen ilmestyttyä, mutta silloin luin isoon tenttiin ja jätin asian sikseen. Sitten unohdin koko kirjan ja pidin typeryytenä sen ostamista, mutta nyt kun olin päässyt vauhtiin kirjojen lataamisessa ostoskoriin, oli tämä vain pakko ottaa.. Ja kyllähän se päätyi lukuun heti.


Kate Atkinsonin Elämä elämältä oli sitten se villi kortti alesta. Siis se, jonka lätkäisee aleosastolta koriin, koska se on niin halpa ja vaikuttaa ihan kivalta. Ja koskaan muuten sitä ei ostaisi, mutta kun ale. Toivotaan, että on hyvä.

Ja aijaijaiii miten ennakkotilaus Harry Potter and the Cursed Childista jäi kaivelemaan mieltä.... Yritän vastustaa, mutta toisaalta on erittäin typerää säästellä Harry Potterin kohdalla.

Ehkä en ole ainut, joka on aleihin haksahtanut? :D

7. heinäkuuta 2016

Leigh Bardugo: Six of Crows (Six of Crows #1)


Six of Crows sijoittuu Ketterdamiin, jonka katuja hallitsevat ilotalot ja kasinot. Niiden toimintaa pyörittävät rikollisjengit, jotka haalivat joukkoonsa mitä erikoisempia tekijöitä ja kulkijoita. Kaz Brekker on yhden pienen rikollisjengin nuori ja lupaava tulokas. Kun Kazille tarjotaan mahdotonta ryöstökeikkaa, joka tekisi hänestä suunnattoman rikkaan, kerää hän ympärilleen kuusi muuta nuorta rikoksiin taipuvaista laitakulkijaa ja alkaa punomaan suunnitelmiaan.

Six of Crows on kaikessa yksinkertaisuudessaan hurjan hyvää nuorten aikuisten fantasiaa. Tykkäsin jopa siitä, että välillä tätä lukiessani muistin kuinka vanha olenkaan. Pikkuvanhat 17-vuotiaat rikolliset olivat mainioita hahmoja. Bardugo käytti aikaa siihen, että tutustutti lukijan jokaiseen henkilöön huolellisesti. Pieneen joukkoon mahtuu kuusi erilaista persoonaa, joiden keskinäinen kemia naurattaa kerta toisensa jälkeen.

Kaz on tietysti Six of Crowsin sydän. Hän on rikollisnero, joka onnistuu aina punomaan juonia lukijoiden selän takana ja yllättämään kerta toisensa jälkeen. Kerronta tapahtuu kirjassa kolmannen persoonan kautta ja näkökulmia on useita, joten juoni kulkee sutjakkaasti eteenpäin ja liikaa paljastamatta henkilöistä kuitenkaan. Yksikään kertojista ei tylsistyttänyt, mikä on aika harvinaista, vaan kukin onnistui tuomaan oman kiinnostavan näkökulmansa, ja toisaalta juoni kulki kaikkien kertojien kohdalla yhtä dynaamisesti eteenpäin. Monesti minulle nimittäin käy niin, että yhtä henkilöä haluaisi lukea kaiket ajat ja muiden yli tekisi mieli hyppiä.

Tykkäsin jo Bardugon Grisha-trilogiassa hänen luomastaan maailmasta ja se on edelleen hyvä. Tai oikeastaan Ketterdam on paljon mielenkiintoisempi paikka kuin Ravka. Sekä Ravka että Ketterdam sijoittuvat siis fantasiamaailmaan, jossa Ravka vastaa jonkinlaista vaihtoehtoista Venäjää ja Ketterdam sitten taas Hollantia tms. maata. Grishat ovat yliluonnollisia kykyjä omaavia ihmisiä, jotka jaetaan alaluokkiinsa sen perusteella, että minkälaista "taikaa" heiltä luonnostaa tulee. Maailma on teknologialtaan varmaan 1800-lukua vastaavaa, ei autoja ja taistelut hoidetaan miekoilla, mutta kulttuuriltaan sitten taas ehkä hieman edistyneempi. Jännä yhdistelmä vähän kaikkea siis.

Grisha-trilogiaa ei muuten ole pakollista lukea ennen Six of Crowsia, mutta Grishojen voimien ymmärtäminen voi olla hieman helpompaa pohjatiedoilla, sillä heihin ei juuri paneuduta Six of Crowsissa. Grisha-trilogiahan ei kuulu lemppareihini, mutta Six of Crowsin jälkeen minulle jäi pieni kipinä jopa niihin palaamiseen... Kaikkea sitä kirja saa aikaan :D

Mutta siis, en keksi tästä kyllä mitään pahaa sanottavaa. Nooo, ehkä cliff hanger -loppu, mutta eipä se jäänyt harmittamaan. Tarinassa on upea synkän fantasian sävy huumorilla höystettynä. Hahmot ovat niin kummallisia ja hauskoja, että heihin kiintyy pakollakin. Moneen otteeseen naureskelin muun muassa Kazin tyylille, joka näyttäisi huvittavalta kenen tahansa 17-vuotiaan päällä. Ja yksi erittäin hieno asia on, että tässä kirjassa tarina ja juoni oli pääosissa. Yksinkertainen ryöstökeikkajuoni todellakin toimii.

Viisi tähteä.



3. heinäkuuta 2016

Marie Lu: The Young Elites (The Young Elites #1)



Adelina Amouteru selvisi Kenettran maassa riehuneesta verikuumeesta lapsena, mutta tauti jätti häneen jälkeensä. Adelinan mustat hiukset muuttuivat hopeisiksi ja hän menetti vasemman silmänsä. Adelinan kaltaisia taudin merkitsemiä kutsutaan malfettoiksi ja heitä pidetään yhteiskunnan alhaisimpina. Adelina on pilannut perheensä maineen ja hänen isänsä inhoaa häntä yli kaiken, sillä Adelinasta ei ole mitään hyötyä perheelle. Mutta huhujen mukaan osa kuumeesta selvinneistä on saanut muutakin kuin arpia, ihmeellisiä kykyjä, ja nämä henkilöt ovat nyt tulleet esiin anonyyminä ryhmänä, jota kutsutaan nimellä The Young Elites. He pelastavat Adelinan etsiessään uusia kykyjä, mutta Adelinan sisällä vellova synkkyys on heille uhka siinä missä mahdollisuuskin.

Marie Lun Legend-trilogia on edelleen yksi lemppari-YA-trilogiani. Se sisältää upeaa tarinankerrontaa ja aivan mielettömän hienon dystopiamaailman. Niinpä olen himoinnut tätä Lun uutta The Young Elites-trilogiaa jo hyvin pitkään lukemiseksi. Sen myyntipuhe kuulosti aivan mielettömältä. Anti-sankari, jonka koston- ja vallanhimo syö häntä sisältä ja myrkyttää hänen mielensä, mystisiä voimia, renesanssin tyyppinen fantasiamaailma ja tietysti kutkuttava YA-romanssi. Olin valmis antamaan kaikki rahani pois ja laittamaan suoraan viisi tähteä Goodreadsiin.

Mutta... Täytyy sanoa, ettei The Young Elites yltänyt aivan sille tasolle, jolle onnistuin sen itse kohottamaan. Ehkä suurimpana syynä oli se, että kirjaa markkinoitiin niin vahvasti Adelinan synkkyydellä ja pahuudella ja minusta hän oli kuitenkin aika nössö. Jos hän olisi ollut yhtään vähemmän itsekäs, olisi hän ollut liian kiltti. Halusin siis huomattavasti pahiksemman Adelinan.

Juonikaan ei yltänyt aivan Legendin tasolle, mutta oli kuitenkin tyydyttävä ja kiinnostava. Tarinalla on ainakin valtavasti tilaa kehittyä eri suuntiin. Maailmanrakennus teki hyvää pohjaa trilogialle, vaikka olikin vähän monimutkainen kokonaisuudessaan. Pikku miinus myös siitä, että romanssi jätti minut tällä kertaa kylmäksi. Legendissäkään en pitänyt romanssista erityisesti, joten lieneekö sitten niin, että Marie Lu tykkää kirjoittaa vähän eri tyyppisiä rakkaustarinoita kuin joihin minä sitten kapsahdan.



Ihan perushyvää YA:ta ja oli kyllä kivaa, että päähenkilö oli kerrankin vähän eri tyyppinen. Luulenpa, että tähän on helppo ihastua, jos odotukset eivät ole samalla tasolla kuin omani. Kaikista hienointa on, että tarinalla on potentiaalia kehittyä vaikka mihin suuntaan, sillä ainakaan Lu ei rajoittanut tarinaa yksipuoliseksi.

3.5 tähteä.


28. kesäkuuta 2016

Blogger Recognition Award

Niinhän siinä vierähti taas useampi viikko ennen kuin ehdin tänne tulla. Kerroin jo aiemmin, että olen ensimmäistä kertaa oikeissa alan töissä ja se on tietysti jännittävää ja vie pirusti aikaa. Iltaisin makaan raatona kotona ja yritän motivoida itseni tiskaamaan astioita tai edes keräämään postit oven edestä. Ei siis puhettakaan bloggaamisesta tai lukemisesta. Lisäksi pitäisi kirjoittaa yliopiston puolelle tutkimusjuttua. Hommaa riittää ja täällä minä silti olen :D Muutaman tunnin käyttämässä blogipostauksen tekoon...


Nyt tulee siis postausta Blogger Recognition Awardista, jonka ohjeistus menee kutakuinkin seuraavalla tavalla:

1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen
2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi
5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnonsaajiksi

Kuinka aloitin bloggaamisen

Olen aina tykännyt kirjoittamisesta ja pitänyt sitä melkoisen terapeuttisena harrastuksena. Bloggaamista olen kokeillut muutamassakin eri tyyppisessä blogissa, mutta mikään niistä ei tuntunut oikein omalta. Jouduin vähän liikaa hakemaan jutunjuurta muualta. Sitten eräänä päivänä törmäsin kirjablogiin Anna minun lukea enemmän (joka pari viikkoa sitten olikin näköjään palannut telakalta, jeee :D) ja aloin kypsyttelemään ideaa omasta kirjablogista. Kaipasin tuolloin elämääni jotain omaa pientä (ja vähän salaistakin) harrastusta ja toisaalta oli mielettömän hauskaa verrata muiden ajatuksia samoista kirjoista.

Minulla oli kirjablogin perustamiselle kuitenkin muutama pieni este. En ensinäkään ehtinyt lukea juurikaan kirjoja ja pohdin, että saisinko sisältöä blogiin millään. Totesin kuitenkin, että blogi olisi erinomainen syy lukea enemmän ja niinhän se on onneksi ollutkin. Toisekseen pohdin, että onko tämäkään nyt sitten se omanlainen juttu. Blogin aloitettuani huomasin kuitenkin nauttivani kirjoittelusta, vaikka olenkin aikamoinen puoskari tällä alalla ja arvostelut ovat subjektiivista mutua.

Vinkkejä aloittaville bloggaajille

Olen itse melkoinen harrastelija kirjabloggauksen saralla enkä koe itseäni kovinkaan päteväksi antamaan neuvoja, mutta ainahan sitä pitää jotain sanoa, kun kerta pyydetään :D

- Bloggaa sellaisista asioista, joita kohtaan olet intohimoinen ja motivoitunut. Itse olen kokeillut siis muutamaakin eri tyyppistä blogia ja kumpikaan niistä ei toiminut erityisen hyvin, sillä en ollut riittävän motivoitunut ylläpitämään niitä. Ei ollut yhtään hauskaa keksiä tikusta juttua. Kyllä sen sitten huomaa, kun alkuinnostus laantuu, että mikä blogi on sellainen, jota jaksaa oikeasti pitää yllä.

- Tee blogista itsesi näköinen. Ja minä tarkoitan nyt kirjaimellisesti blogin ulkonäköä. Minä olen ehkä surkein antamaan tälläisen neuvon, sillä minun blogini olisi luultavasti paljon pinkimpi ja kirkkaampi (ja ällöttävämpi), jos oikeasti tekisin tästä sellaisen kuin minä olen persoonana :D Tosin ehkä tämä "sininen pommi" on jo riittävä määrä väriä. Mutta minä tarkoitan siis sitä, että tee blogista juuri sinun visiosi näköinen. Se on yksi suuri ilonaihe itselle ja kannustaa bloggailuun. Toisaalta minä olen aivan käsi ulkomuodon kanssa ja tyydyn lähinnä leikkimään näillä väreillä eli ihan liikaa paineitakaan ei kannata tästä asiasta ottaa.

- Kirjoita juuri sellaista tekstiä kuin sinä haluat. Olen moneen otteeseen painiskellut sen asian kanssa, että kirjoitanko liian yliampuvasti, mutta toisaalta en haluaisi pitää muunlaista blogia yllä. Sellaisen tekstin tuotto onnistuu helposti, joka tuntuu omanlaiselta ja silloin kirjoittaminenkin on hauskaa. Joten minä laittelen hymiöitä tekstini joukkoon, vaikka tiedän joidenkin itkevän verta nähdessää niitä, koska minulta ne tulevat luonnostaan. Enkä jaksa hikoilla oikeinkirjoituksen suhteen öisin, vaikka toisinaan toivoisin, että kehittäisin edes jonkinlaisen kiinnostuksen äidinkieltä kohtaan...

- Ota rennosti. Älä stressaa kirjoitustauoista tai lukujumeista. Hengaile ja sosialisoi muiden bloggaajien kanssa, jaa mielipiteitä. Pidä hauskaa blogin kanssa! Äläkä kärsi blogista turhaan, jos jokin asia tuntuu raskaalta. Kaikkeen löytyy aina ratkaisu :)

Minut nimesi haasteeseen viisi bloggaajaa, kiitos tuhannesti kaikille ja pahoittelut siitä, että minulla oli niin pitkä tauko enkä nähnyt haasteitanne. Ylempänä olikin vähän seliseli-juttuja..

Ihan kymmentä ihmistä en nyt ehdi alkaa kaivelemaan ja puoli blogimaailmaa tuntuu tämän haasteen jo tehneen, mutta tässä ainakin muutama haastettava: 

  

7. kesäkuuta 2016

Melina Marchetta: Finnikin of the Rock (Lumatere Chronicles #1)

Pienet väliaikajuhlat voidaan pitää nyt, kun sain yhden kirjan luettua. Valitettavasti kiireet vain jatkuvat ja jatkuvat. Eka kesä ihan oikeissa hommissa ja paljon on opittavaa (tietysti). Lisäksi olen hoidellut erästä tutkimushommaa eteenpäin. Mutta ehkäpä kesällä on kuitenkin muutamia iltoja, jotka voin pyhittää lukemiselle. Optimistisena ihmisenä hain kirjastosta kasan kirjoja.


Finnikin oli vielä lapsi, kun hänen kotimaansa Lumatere joutui kirouksen valtaan. Lumateren rajojen sisäpuolelle jääneet eivät pystyneet enää kulkemaan ulos Lumateresta tai pitämään minkäänlaista yhteyttä Lumateren ulkopuolelle. Finnikin jäi Lumateren ulkopuolelle rajojen sulkeutumisen jälkeen pienenä poikana ja menetti kaikki rakkaansa järkyttävien tapahtumien keskellä. Sir Topher on pitänyt hänestä huolta ja kouluttanut Finnikinistä nokkelaa politikkoa ulkomaailmassa. Yhdessä he yrittävät epätoivoisesti saada muilta mailta pientä plänttiä kansalaisilleen asuttavaksi, mutta taistelu lumaterelaisten oikeuksien puolesta on epätoivoinen. Sitten Finnikin ja Sir Topher tapaavat Evanjalinin, nuoren naisen, joka väittää näkevänsä unia Lumateren valtakunnan sisältä ja tietää keinon läpäistä Lumateren rajat.

Eniten tykkäsin siitä, millainen tunnelma kirjassa oli ja miten upeasti maailma oli rakennettu. Finnikin kumppaneineen seikkaili ympäri ämpäri pitkin valtakuntaa ja jokaiselle paikalle oli ihanasti keksitty juurta. Eritoten Lumateren tarina oli tietysti kiehtova ja jaksoi kiinnostaa jo yksinäänkin.

On aina kiva lukea kirjoja, joiden loputtua huomaa, kuinka eri paikassa onkaan kirjan loputtua. Niin kävi myös tämän kanssa. Jouduin ihan muistelemaan alun tunnelmia ja kirjan tuntumaa. Todella hyvä tarinankaari kirjalla oli siis. Juonen en välttämättä sanoisi olevan mikään ehdoton lempparini, osan siitä arvasin aika pitkälle etukäteen ja harmillisen vähän mikään tapahtuma yllätti minua. Kokonaisuudessaan kuitenkin ihan perusvahvaa nuorten fantasiaa.

Kirjassa vilisee myös todella paljon hahmoja ja heitä kaikkia jaksetaan rakentaa huolellisesti ja pitkäjänteisesti niin, että lopussa huomaa pitävänsä ainakin kymmenestä hahmosta ihan oikeasti, kun normaalisti YA-kirjan luettuaan muistaa lähinnä pääparin ja ehkä yhden lisähenkilön.

Ainut asia, mikä minulla ei toiminut Finnikin of the Rockissa, oli romanssipuoli. Minusta kirja ei välttämättä olisi tarvinnut romanssia ollenkaan, sillä maailmanrakennus ja henkilöt yksistään riittivät ylläpitämään yhteyttä kirjaan. Romanssi ei ollut missään nimessä niitä huonoimpia, mutta itse en vain syttynyt kemialle.

Neljä tähteä ja suuri mielenkiinto jatkoa kohtaan.


26. toukokuuta 2016

Unpopular Bookish Opinions

Tarinoiden syvyydet -blogin Nina Mari heitti minua haasteella (on siitä jo useampi viikko, mutta aika kiitää) ja tässä tulee vihdoin vastaus. Ideana tässä book tagissa on siis vastailla negatiivissävytteisiin kysymyksiin kirjoihin liittyen ja sehän sopii minulle kuin nenä päähän.. :D

Olin itse asiassa kirjoitellut aiemmin luonnoksiin tästä himpun verran eri version eli vastaukset löytyivät siis puolivalmiina. Samaisesta syystä johtuen tässä postauksessa on yksi ekstrakysymys, jota ei tästä suomalaisten blogeissa pyörineestä haasteesta ole löytynyt.

1. Kirja tai kirjasarja, josta melkein kaikki muut pitävät, mutta sinä et.
Ja näitähän riittää :D Tuntuu siltä, että olen aina vähän vastarannan kiiski.. Pakko varmaan sanoa Sudenkorento tai Matkantekijä Diana Gabaldonilta tai sitten Cassandra Claren ihan mikä tahansa kirja. Erityisesti City of Glass on jäänyt mieleeni erityisesti sellaisena, että ei enää ikinä.

2. Kirja tai kirjasarja, josta melkein kukaan muu ei pidä, mutta sinä pidät.
Vampire Diaries -kirjat olivat minun mielestäni hyviä (ainakin ensimmäisen kahdeksan verran), mutta muut eivät ole tainneet tykästyä niihin aivan niin paljon kuin minä. Minullakin on niiden lukemisesta jo hyvä tovi kulunut, että tiedä sitten mitä mieltä olisin niistä nyt. Tykkäsin myös Beth Revisin Across the Universe -sarjasta todella paljon, vaikka sarjan arvostelut olivat keskitasoa.

3. Kolmiodraama, jossa päähenkilö päätyy yhteen sen henkilön kanssa, jonka et olisi halunnut.
Kaikista pahin pettymys oli kyllä Leigh Bardugon Grisha-trilogiassa (jossa nyt oli oikeastaan neliödraama tms). Oikein sapetti päähenkilön loppuparitus ja sen takia sarjakin oli vähän pilalla mielestäni.

4. Suosittu kirjagenre, josta et pidä tai josta haluaisit pitää, mutta et pysty.
En tykkää dekkareista tai trillereistä. Esimerkiksi Gone Girl oli erinomainen leffa, mutta kirjana kyseinen teos ei kiinnosta minua yhtään.

5. Pidetty, suosittu tai rakastettu hahmo, josta et pidä.
Divergent-sarjan Tris oli alkuun todella hyvä hahmo, mutta sarjan edetessä en pitänytkään hänestä.

6. Kirjailija, josta monet pitävät, mutta sinä et.
Useammassakin kysymyksessä mainitsemani Cassandra Clare ei ole onnistunut kirjoittamaan sellaista hahmoa, josta pitäisin, tai tarinaa, joka olisi yllättänyt/kiinnostanut :D

7. Suosittu sarja, jonka lukemiseen sinulla ei ole mielenkiintoa.
Gabaldonin Muukalainen/Matkantekijä-sarjaa en aio lukea enää. Kolme ja puoli kirjaa oli vallan riittävästi... Uusista YA-sarjoista en oikein keksi mitään, olen mielestäni kokeillut kaikkea sellaistakin, jota olen etukäteen osanut arvata inhoavani, jos ne ovat riittävän suosittuja. Kokeilin jopa Shatter Me -sarjaa, jonka arvasin olevan täysi huti minun kohdalla.

8. Kirja, joka on mielestäsi huonompi kuin siitä tehty sarja tai elokuva.
Hmmm.. True Blood oli telkkarisarjana mielestäni todella hyvä (ekat kaudet) ja tykkäsin siitä enemmän kuin itse kirjoista. Monesti, jos elokuva/sarja on ollut minusta todella hyvä, en ole kokenut tarvetta lukea kirjoja, joten tällaisia ei tule mieleen montaakaan.

Ja sitten se ekstrakysymys, joka minulla sattui olemaan omassa Booktubesta napatussa postauksessani (ei siis kuulu muissa blogeissa pyörineeseen haasteeseen)

9. Suosittu kirjojen "niksi"/juonenkäänne/temppu, josta et pidä. Esim. kolmiodraama. (hehe tätä kohtaa oli vähän vaikea suomentaa :D)
Instaloven täytyy olla yksi rasittavimmista kirjojen tempuista. Minulle menee läpi romanssin osalta kaikki kolmiodraamat (jos ne siis ovat oikeasti kutkuttavia), pahat pojat ja muut kliseet, mutta romanssilla täytyy olla muutakin pohjaa kuin kahden sekunnin maaginen silmiin tuijotus.
Tässä pitäisi haastaa bloggaajia mukaan, mutta olen tällä hetkellä niin kovassa kiireessä, etten ehdi tarkastella, että ketkä ovat haastetta tehneet ja ketkä eivät. Tulen takaisin tänne haastelemaan sunnuntaina tai lauantaina (jos minulla on aikaa silloin).

Hauskaa tässä haasteessa on se, että kun lukee muiden vastauksia, niin huomaa, että minä saatan vastata kysymykseen kirjasta, josta kaikki muut tykkäävät paitsi minä, saman kirjan, jonka joku on vastannut kysymykseen kirjasta, josta itse tykkää, mutta kukaan muu ei.

7. toukokuuta 2016

Kuulumisia ja muutama kirjoihin liittyvä traileri

Heipä hei kaikille!

Jos joku ihmettelee, että mitä täällä ollaan puuhailtu, niin kouluahan minä. Piakkoin on kuitenkin kirurgian ja sisätautien jättitentti taputeltu, ja saan palata taas "oikeiden" kirjojen pariin. Lääketiede ei valitettavasti ole mikään helpoin koulu harrastella muuta lukemista siinä ohessa, mutta kyllä näistä rankoista keväistä on aina selvitty. Ja onhan tässä elämässä vähän muutakin tapahtunut, esimerkiksi muutto tulossa ja siihen liittyen paljon hässäkkää.

Vaikka en kirjoja ole ehtinyt juurikaan lueskelemaan, niin paljon olen katsellut telkkaria, leffoja ja youtubesta muutaman kirjoihin liittyvän trailerin bongaillut.


Me Before You on Jojo Moyesin samannimiseen kirjaan pohjautuva elokuva. Kirjaa on kehuttu Goodreadsissa paljon, mutta vielä en ole jaksanut sitä lukea. Traileri ei imaissut minua sisäänsä tai saanut minua hihkumaan innosta, mutta kyllä tämä hieman jäi mieleen pyörimään.


The Girl on the Train -elokuvan traileri oli sitten taas varsin vaikuttava ja antoi hyvin vahvat Gone Girl -tunnelmat. Kirjaa tuskin jaksan lukea koskaan, sillä trillerit eivät ole minun juttuni genrellisesti, mutta elokuvan varmasti katson.


Ja pakkohan tämä tynkä-traileri Fantastic Beasts and Where to Find Them -leffasta on laittaa. Ei voi muuta sanoa kuin että en jaksa odottaa <3

24. huhtikuuta 2016

Elina Rouhiainen: Kesytön (Susiraja #1)


Raisa on vasta 17-vuotias nuori taiteilijanalku, kun hänen äitinsä kuolee yllättäen. Raisa joutuu muuttamaan Helsingin sykkeestä keskelle metsää Hukkavaaraan ja luopumaan kaikesta tutusta. Hukkavaaran kylässä Raisan äidin menneisyys alkaa vaivata häntä yhä enemmän ja ihmiset ovat muutenkin omituisia. Kaiken ihmetyksen lisäksi koulun suosituin poika, Mikael Sarri, vaikuttaa olevan kiinnostunut Raisasta, mutta Raisan on vaikea uskoa sitä todeksi. Sitten totuus Hukkavaarasta alkaa selvitä, mutta se on vasta alkua kaikille salaisuuksille.

Kesytön on sellainen kirja, jonka olen pistänyt merkille joskus aikoja sitten, mutten ollut ajatellut lukea sitä koskaan, sillä se kuulosti niin tylsältä ja hengettömältä ratkaisulta. Eräänä päivänä olin kuitenkin väsynyt, e-kirjastossa oli Kesytön vapaana ja päätin antaa aivoilleni vähän höttöä. Ilokseni yllätyin positiivisesti. Kesytön on perushyvää paranormaalia romanssia ja olen lukenut paljon huonompaa nuorten aikuisten kirjallisuutta englanniksi.

Monet lukijat ovat pitäneet Raisaa hankalana päähenkilönä, sillä Raisa ei kuulu niihin YA-hahmoihin, jotka ovat erityisen helposti lähestyttäviä ja motivaatioiltaan epäitsekkäitä. Itse koin hänen ristiriitaisuutensa hyvänä asiana ja pidin siitä, miten inhimillinen olo hänestä jäi. Pidin myös siitä, että henkilöiden väliset suhteet eivät olleet niin yksiselitteisiä kuin olettaa saattaisi. Romanssi tosin oli melko tyypillinen instalove.

Kirja oli kokonaisuudessaan kevyttä ja hauskaa luettavaa, mutta kieli toisinaan tökki. Jenkki-inspiraatio paistoi läpi tekstistä ja sai osan asioista ja keskusteluista kuulostaan vähän epäuskottavalta. Ihmiset olivat kaikki niin hyvännäköisiä kuin olla voi ja muuta vastaavaa. Juoni oli kuitenkin ihan jees -tasoinen, melko tyypillinen YA-juoni.

On hienoa, että suomeksi on julkaistu YA:ta, jonka voisi hyvin kuvitella olevan kansainväliseltä kirjailijalta. Mitään yllätyksiä tai uutta Kesytön ei minulle tarjonnut, mutta jos kaipailee paranomaalia romanssia, niin tämä oli hyvin tasavahvaa ja viihdyttävää suoritusta. Kolme tähteä.



17. huhtikuuta 2016

Roald Dahl: Iso kiltti jätti

Vuoden alussa Yöpöydän kirjat -blogissa alkoi Roald Dahl -lukuhaaste ja päätin osallistua siihen, vaikka yleensä välttelen haasteita muutamastakin syystä. Ensinäkin olen paljon parempi pitämään tavoitteistani kiinni, jos ne ovat vain ja ainoastaan oman pääni sisällä. Toisekseen aikatauluni ovat tosiaan vähän tiukat. Arvelin kuitenkin, että lastenkirjojen lukemiseen pystyisin tilanteessa kuin tilanteessa, ja jos otan aivan pienen tavoitteen (kuten yhden tai kaksi kirjaa), saatan helposti selättää sen :)


Ensimmäiseksi haasteteokseksi valikoitui Dahlin Iso kiltti jätti johtuen siitä, että siitä on tulossa syksyllä elokuva. Laitan tämän postauksen loppuun sen trailerin.

Iso kiltti jätti kertoo Sohvista, joka eräänä yönä hiipii ikkunansa luo ja näkee kadulla valtavan suuren olion. Sohvi joutuukin jättiläisen kidnappaamaksi ja pelkää henkensä puolesta, mutta onneksi kyseessä onkin Iso kiltti jätti. IKJ ei muiden jättien tapaan syö lapsia, vaan perskurkkanoita ja puhuu hassusti. Mutta muut jätit on ehdottomasti saatava kuriin, ja siinä tarvitaankin runsaasti kekseliäisyyttä pieneltä tytöltä.



Voi että, kun minä olisin pitänyt tästä pienenä tyttönä. Iso kiltti jätti oli minun mielestäni hauska, omituinen ja kekseliäs lastenkirja, joka sai minut näin aikuisena hymyilemään ja lapsena olisin varmasti hihitellyt ääneen kaikille jutuille. Kieli oli tosiaankin varsin veikeää tässä kirjassa ja hauskasti sovitettu sopimaan suomalaisille lukijoille. 

Dahlia on sanottu varsin erikoiseksi ja omituiseksikin kirjailijaksi lastenkirjoissaan ja luulen, että minä olisin lapsena tosissaan ymmärtänyt hänen erikoista huumorintajuaan. IKJ ei ollut mitenkään erityisen omituinen kirja, mutta kyllähän tästä selvästi huomasi, että kyseessä oli lastenkirja ja täyteen nautintoon olisi vaadittu ripaus lapsuuden eläytymiskykyä.

Neljä tähteä.

 Ja sitten vielä se traileri:

10. huhtikuuta 2016

Marie Rutkoski: The Winner's Kiss (The Winner's Trilogy #3)

Marie Rutkoskin The Winner's Trilogy on yksi nuorten aikuisten kirjallisuuden lemppareistani ja suosittelenkin sarjaa lämpimästi kaikille YA:n ystäville. Winner's trilogy kuuluu fantasialaariin ja maailma on rakennettu melko perinteiseen tyyliin, mutta juonellisesti tämä on vähän enemmän politiikkaa ja ihmissuhteita kuin toimintaa.  

Tätä arvostelua en suosittele lukemaan ellet ole lukenut sarjan kakkososaa! Kaikki kakkososan lukeneet pystyvät tämän kuitenkin lukemaan ilman spoilereita :)


Trilogian päätösosat ovat olleet aina vähän vaikeita minulle nuorten aikuisten kirjoissa, vaikka usein päädynkin olemaan ihan kohtuullisen tyytyväinen niihin. Monesti olisin halunnut enemmän juonta ja vähemmän romanssia. The Winner's Kiss onnistui kuitenkin välttelemään pahimmat sudenkuopat ja pitämään minut hyppysissään koko matkansa varrelta.

The Winner's Kiss tarjoaakin sarjan ystäville taattua Winner's Trilogy -kamaa. Oli huojentavaa huomata asioiden liikkuvan eteenpäin ja tyylin pysyvän uskollisena aiemmille osille. Teksti veti minut sisäänsä jo ensimmäisistä sivuista lähtien ja Rutkoski keskittyi hellimään lukijoita sarjan pääteemoilla ja rakkailla hahmoilla.

Kirjalla oli kyllä omat ongelmansa, etenkin hidastahtisuus ja juonen hajanaisuus, verrattuna aikaisempiin osiin, mutta pääsin näistä molemmista asioista yli suuren innostukseni vuoksi. Osittain hidastahtisuus tuntui myös johtuvan siitä, että tämä kirja oli jäähyväiset näille hahmoille ja heistä haluttiin antaa faneille kaikki mahdollinen. Juonellisesti tämä kirja olikin vähän heikompi kuin The Winner's Crime, joka oli toisaalta aivan huikea jännitysnäytelmä.

The Winner's Kiss tuntui kuitenkin pohjimmiltaan olevan lahja faneille. Sydäntä revittiin rinnasta eivätkä vaikeudet eivät loppuneet millään. Hahmot säilyivät samanlaisina kuin aiemmin ja edelleen yhtenä kantavana asiana oli päätösten tekeminen ja seuraukset niistä. Aivan hitusen enemmän tapahtumia olisin vain toivonut lisää.

Nyt ei auta muu kuin sanoa hyvästit näille aivan ihanille hahmoille ja upealle kirjoitustyylille. Neljä ja puoli tähteä ja iso kiitos kaikista ihanista lukuhetkistä sarjan parissa.


3. huhtikuuta 2016

Claudia Gray: A Thousand Pieces of You (Firebird #1)


Margueriten vanhemmat ovat tehneet läpimurron ja keksineet Firebirdin, välineen, jolla matkustaa päällekkäisten maailmojen välillä. Kun Margueriten isä murhataan ja pääepäilty Paul pakenee toiseen ulottuvuuteen, joutuu Marguerite lähtemään Paulin perään, vaikka onkin suvun taitelijasielu ja aivan pihalla maailmojen välillä hyppelystä. Margueriten hyppiessä aina yhä uuteen versioon itsestään törmää hän myös toisenlaiseen Pauliin ja joutuu kyseenalaistamaan totuuden isänsä kuoleman takana.

Claudia Grayn A Thousand Pieces of You kätkee sisälleen houkuttelevan teeman päällekkäisistä maailmoista. Itse olen erityisen kiinnostunut YA:sta, scifistä ja fantasiasta, ja kirjan lupaukset päällekäisistä maailmoista ja niiden välillä hyppelystä kiehtoivat kieltämättä erittäin paljon. Onnistunut YA-scifi on aina iloista luettavaa ja onhan tämän kirjan kansi aivan ihana.

Itse en ole mikään fysiikkanero enkä vaadi kirjailijalta erityisen tarkkaa taustatietoa esimerkiksi päällekkäisten maailmojen taustateoriasta, mutta odotan scifi-kirjoilta kyllä sitä, etten aivan joka hetki kyseenalaista kaikkea kirjailijan esittämää faktaa. Ja olenhan minä sen verran fysiikkaa lukenut, että ihan kaikki höpinä ei mene läpi. Grayn kirjassa perustat olivat ihan suhteellisen menettelevää tekstiä, etenkin, kun kyseessä on kuitenkin YA-kirja, mutta harmillisesti tiedostin jatkuvasti, että kirja oli enemmän hömppää kuin scifiä.

Suurelti tämä liittynee siihen, että Gray päätti pitää pääfokuksen romanssissa eikä sinänsä äärettömän kiinnostavassa maailmojen välisessä hyppelyssä. Itse jäin pohtimaan monia sellaisia puolia näissä vaihtoehtoisissa universumeissa, joita jätettiin tässä kirjassa juonellisesti käyttämättä ja selittämättä. Äskettäin lukemani Pivot Point, joka käsittelee vaihtoehtoisia tulevaisuuksia, oli sekin melko kevyttä luettavaa, mutta koetteli kiinnostavaa teemaansa lujemmin kuin A Thousand Pieces of You.

Tämä oli kuitenkin ihan perushyvää nuorten aikuisten kirjallisuutta, vaikkakin syvyyttä olisin kaivannut vähän joka osa-alueelle lisää, niin romanssiin, scifiin kuin ihmisten motivaatioihin. Kolme tähteä.


28. maaliskuuta 2016

Marissa Meyer: Scarlet (The Lunar Chronicles #2)


Scarletin isoäiti on kadonnut, mutta kukaan ei suostu ottamaan Scarletin hätää tosissaan. Kun Scarlet tapaa Wolfin, katutappelijan, jolla saattaa olla apua isoäidin löytämisessä, on luottamuksen löytäminen vaikeaa, vaikka kumpikin vetää toistaan puoleensa. Pikkuhiljaa isoäidistä alkaa paljastua salaisuuksia ja Scarlet alkaa muistaa unohtamiaan asioita. Lopulta Scarletin ja Wolfin tiet risteävät Cinderin kanssa, joka pakenee henkensä edestä kuningatar Levanaa.


Sarjan ensimmäiseen osaan, Cinderiin, verrattuna Scarlet oli mielestäni parannusta ja ehdottomasti paremmin rakennettu teos. Suurimmat twistit olivat melko ennalta-arvattavissa ja henkilöt olivat edelleen vähän yksinkertaisia, mutta ei se yhtään menoa haitannut. Tarina eteni kuin juna ja yksinkertaisuudestaan huolimatta aloin pitämään henkilöistä aina vain enemmän ja enemmän. Varsinkin yllätyin siitä, miten aloin pitämään Cinderistä ihan eri tavalla tässä kirjassa ja kaipasin hänelle jopa lisää kappaleita.

Scarlet ja Wolf olivat myöskin hahmoina kiinnostavia ja ajatus Punahilkan mukaelmasta oli kieltämättä houkutteleva. Joskin edelleen olen sitä mieltä, että Lunar Chroniclesin ei tarvitsisi olla mukaelmia muista saduista. Tarina pärjäisi omillaankin ilman ilmiselviä viittauksia alkuperäisteoksiin, jotka eivät muuten näy mitenkään erityisen hyvin inspiraation lähteenä. Mutta minä olen heikkona mukaelmiin. Kaikki otetaan irti mikä lähtee :D

Mielestäni erittäin kivaa oli se, miten tämä toinen osa kietoutui ekaan osaan, vaikka pääosassa olivat kuitenkin tyystin eri henkilöt. Eipä ole tullut juurikaan luettua tällaisia YA-sarjoja, joissa päähenkilöt vaihtuvat näin kirjojen välillä. Juoni kuitenkin pysyy yhtenäisenä kirjasta toiseen ja jatkaa edellistä niin sujuvasti. Hyvin kirjoitettuja ovat siis.

Lunar Chronicles ei edelleenkään ole mikään lempi-YA-sarjani, mutta todella viihdyttävää ja mielenkiintoista luettavaa. Kevyttä kivaa. Etenkin maailmanrakennus on priimaa ja toivon, että näistä kehitetään leffat joskus. Niin siisti maailma näissä on.

Kolme ja puoli tähteä.


21. maaliskuuta 2016

Kasie West: Pivot Point (Pivot Point #1)


Kun Addien vanhemmat ilmoittavat eroavansa, täytyy Addien käyttää hyväksi kykyään nähdä vaihtoehtoiset tulevaisuudet ja päättää lähteäkö isänsä kanssa elämään ulkomaailmaan tavallisten ihmisten kanssa vai jatkaako elämää paranormaalien ihmisten keskellä äitinsä kanssa. Addie siis asuu alueella, jossa elävät erilaisia kykyjä omaavat ihmiset. Elämä normaalien keskellä kuulostaa kamalalta ja valinnan pitäisi olla helppo, mutta tutkiessaan vaihtoehtoisia tulevaisuuksia Addie ei enää tiedä mitä tehdä. Toisessa tulevaisuudessa koulun kuumin urheilijapoika antaa jakamattoman huomionsa Addielle ja toisessa hän taas tapaa pojan, joka on menettänyt tulevaisuutensa urheilijana ja jonka kanssa Addie on enemmänkin kaveripohjalla, mutta jonka kanssa suhde tuntuu aidolta.
Pivot Pointin idea oli kyllä todella hauska. Kirja oli melko kevyttä ja nopeaa luettavaa, mutta piti otteessaan ja kumpikin vaihtoehtoinen tulevaisuus koukutti lukemaan aina lisää. Harvemmin törmäilee tällaisiin vaihtoehtoisia tulevaisuuksia tms. esitteleviin kirjoihin ja teema oli kivaa vaihtelua perushommiin.

Maailma oli erittäin kiinnostava, joskin itse tykkäsin ehkä himpun verran enemmän kappaleista paranormaalissa maailmassa. Kaikki oli tosiaan niin huolella suunniteltua paranormaalissa maailmassa ja normaalien ihmisten maailma tuntui vähän tylsältä verrattuna paranormaaliin. Tähän voi myös vaikuttaa se kummasta romanssista päätyy pitämään enemmän.

Nuorten aikuisten kirjallisuudessa voi olla melko synkkiä ja syvällisiäkin sci-fi kirjoja, mutta Pivot Point kuuluu enemmänkin sellaiseen vauhdikkaaseen ja lentävään tekstiin, jossa keskitytään lukijan viihdyttämiseen. Tarinassa romanssit olivat aika suuressa osassa, mutta iha hurjaa syvyyttä romansseilla ei ole ja kirjalla myös niiden lisäksi muuta juonenpätkää. Pivot Point oli sellainen kiva välimuoto, jossa kumpikaan puoli ei hallinnut liiallisesti.

Kaiken kaikkiaan viihdyttävää luettavaa omaperäisellä maailmalla. Kolme ja puoli tähteä.