11. joulukuuta 2016

Loppuvuoden pläänit

Huuuupsis! Katosin nähtävästi linjoilta ja kirjojen ääreltä joskus marraskuun alkupuolella. Muutama jättitentti on nyt ohitettu ja joululoma on alkanut. Lomaksi tosin tätä rupeamaa on turha kutsua, mutta luulisin pystyväni lukemaan siinä ohella jokusen kirjankin.

Vuosi 2016 on ollut huomattavasti haastavempi lukuharrastuksen suhteen kuin vuosi 2015. En millään saa lukutavoitettani kiinni, vaikka olen madaltanut sen (omasta mielestä varsin vaatimattomaan) 52:en. Syitä on jälleen miljoonia, mutta ovathan nuo opiskelut tietysti yksi jättimäinen kökkerö lukemista.

Ihan hirvittävästi harmittaa tietysti se, etten tänäkään vuonna päässyt lähtemään kirjamessuille. En tiedä, mitä kyseisistä messuista tykkäisin, mutta niiden yhteydessä pidettävät ruoka- ja viinimessut eivät voi olla ainakaan ihan täysi huti :D No, ehkä ensi vuonna sitten...

Ilman mitään kunnollista tilastointia voin jo valmiiksi sanoa, että tämä vuosi on kyllä mennyt hyvin pitkälle nuorten aikuisten fantasiaa lukien. Liittynee hyvin pitkälti siihen, että fantasiaa on kiva lukea kurjan arjen ohella. Ja oikeastaan sen kanssa ajattelin jatkaa loppuvuodenkin. Scifiä on tietysti kova ikävä, mutta en ole varma miten aika riittää kaikkeen.

Loppuvuonna olisi kiva lukea vielä seuraavanlaista sorttia:

Joku romanttinen:


Tänä vuonna ei ole huvittanut lukea juurikaan chick lit/romatiikka-kirjoja. Johtuisikohan siitä, että nuorten aikuisten kirjat ovat olleet hyvin romantiikan täyteisiä? Colleen Hooverilta voisin lukea It Ends With Us tai sitten voisin kokeilla minulle täysin vierasta hömppäkirjailijaa Jennifer L. Armentroutia. Hooverilla on aina omanlaisia twistejä kirjoissa ja Armentrout on ymmärtääkseni sitten taas tyypillisempi hömppäkirjailija.

Joku scifi:


Ehkä eniten ottaa päähän se, etten ole ehtinyt lukemaan tänä vuonna scifiä (vaikka onhan se vähän omista valinnoistakin kiinni). Ihan superhyvä scifi-telkkarisarja on muuten Westworld HBO:lta ja se on vähän piristänyt vuoden scifi-puutosta.

Ja sitten pitkä lista kaikkea muuta, mutta nyt ei ole voimia kirjoittaa enää pidempään :D Toivottavasti muilla on sujunut lukeminen paremmin.

Hyvää joulunodotusta kaikille!

2 kommenttia:

  1. Goodreads tyrkyttää mulle tota Armentroutin Obsidiania eli lue ihmeessä ja kerro, millaista hömppää sieltä löytyy ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :D Tai jos sä ehit eka, niin mä seurailen sun mielipidettä :D

      Poista

Kiitos kommentista!