19. syyskuuta 2018

Matkakertomuksia Keniasta ja Tansaniasta, osa 2

Siitä on vierähtänyt jo pieni tovi, kun kerroin matkamme ensimmäisestä osasta, mutta tässäpä tulee vielä jatko-osa. Osa 1 löytyy täältä.

Lyhyt kertaus reissumme kulusta:

Matkamme meni suurin piirtein näin (alapuolella hienosti piirretty kartta, jossa mutkia on vedetty vähän suoriksi):
1. Lento Nairobiin, jossa vietimme muutaman päivän ihmetellen Nairobin hälinää
2. Nairobista bussilla Tansanian puolelle Arushaan, jossa vietimme kaksi yötä odotellen safarille lähtöä
3. Viikon safari Tansanian puolella
4. Lento Arushasta Sansibarille. Siellä ensin muutama päivä Stone Townissa ja siitä sitten Pajeen 
5. Sansibarilta lento Mombasaan ja sieltä autolla Diani Beachille, joka on melko lähellä oleva rantakohde
6. Mombasasta bussilla Nairobiin
7. Nairobissa jälleen muutama päivä ja sitten lento kotiin

Matkakertomusten osassa 1 kerron matkamme kohdista 1-3 ja osassa 2 kohdista 4-5.



Saavuimme safarin jälkeen onnellisina hölmöläisinä Sansibarille. Ensimmäisenä, kun astuimme lentokoneesta ulos, naamaamme vasten iski kunnon sansibarilainen lämpö. Lämpötila oli vähintään +32 ja siinä täydessä auringonpaisteessa ilman minkäänlaista tuulenvirettä hikipisarat nousivat iholle sekunnissa. Paikalliset seisovat siellä kauluspaidat päällä muina miehinä, mutta kyllä hekin myönsivät, että aika kuuma sää on.














Vietimme alkuun muutaman päivän ihaillen Sansibarin Stone Townia, joka oli kyllä todellinen yllättäjä tällä matkalla. Matkamme sijoittui sadekaudelle ja niin sanottuun low seasoniin, joten kaupungissa oli varmasti huomattavasti vähemmän turisteja kuin muulloin. Vaeltelimme kapeilla kaduilla ihmetellen arabimaista tulleita vaikutteita saanutta arkkitehtuuria sekä lämpöä, jota todellakin riitti. Lämpötilat eivät laskeneet edes öisin pilkkopimeässä alle kolmenkymmenen.

Kivikaupungissa riittää nähtävää ja osteltavaa. Lisäksi sitä voi syödä joko paikallisten suosimissa edukkaammissa ravintoloissa, joista voi saada todella loistavaa ruokaa, tai sitten turisteille enemmän suunnatuissa paikoissa. Me kävimme yhtenä iltana merenrannalla pidettävällä iltatorilla, jossa oli kaikenlaista ruokaa tarjolla. Siellä söimme todella maukkaat pitsat ja jotakin grillattuja mereneläviä, jotka olivat taas hienoinen pettymys...

Stone Townista lähtiessä tuli heti ikävä paikkaa. Siellä oli ihmisiä, vilinää ja paljon ihmeteltävää, mutta silti hyvinkin turvallista ja pimeälläkin uskalsi liikkua ulkona jalkasin. Afrikassa matkaamisen yksi ehdottomasti suurimmista miinuksista on se, että pimeän tultua ulkona ei kannata liikkua juuri missään ilman autokyytiä. Tämä on todella nihkeää erityisesti siitä syystä, että pimeä tulee viimeistään klo 19. Tätä ongelmaa ei onneksi ollut Sansibarilla, jossa elämä tuntui huomattavasti rauhanomaisemmalta kuin muualla.









Stone Townista siirryimme Pajeen, jonne meni taksikyydillä noin tunti. Paje on pikkuinen rantalomakohde Sansibarilla, joka on erityisesti liitosurfaajien (tai mitä ovatkaan) suosiossa. Valkoista hiekkaa riittää silmin kantamattomiin. Vuorovedet olivat myöskin huomattavimmat, joita olen koskaan nähnyt.

Paje oli ihana paikka ottaa ihan vain rennosti. Iltapäivästä kävimme pulahtamassa vedessä, joka oli vähän liiankin lämmintä. Iltaisin söimme keskimäärin erittäin hyvää ruokaa. Ja yhtenä päivänä kävimme suppailemassa mangrove-metsässä hotellimainosten houkuttelemana ja oli kyllä siisti reissu. Ainoana miinuksena Pajessa oli se, että tällaiselle levottomalle sielulle kaikki se makoilu alkoi olla jo vähän liikaa enkä mitenkään saisi kahden viikon lomaa kulutettua kyseisessä paikassa tyytyväisenä. Ei siellä oikein mitään tekemistä.

Kaiken kaikkiaan Sansibar oli aivan ihana. Jotenkin minulle oli jäänyt vähän sellaisen yliarvostetun turistihelvetin mielikuva ja alunperinhän meidän ei pitänyt koko reissulla mennä tästä syystä saarelle. Onneksi kuitenkin suunnitelmat muuttuivat ja "jouduimme" viettämään aikaa Sansibarilla.

Sansibarilta siirryimme sitten Mombasaan, joka itsessään oli jo aikamoinen farssi, mutta tiivistyksenä siitä voisi ehkä sanoa, että halpalentoyhtiöt Afrikassa eivät tosiaankaan edes yritä pysyä aikataulussa. Mombasasta kaikille tulee mieleen varmaan sellainen rauhallinen rentoutumisen tyyssija. Minäkin kuvittelin, että siellä heiluvat palmupuut ja pieni tuulenvire kutittelee poskea. Mombasassa asuu noin miljoona asukasta ja meno oli sen mukaista kuin Afrikassa miljoonakaupungeissa tuppaa olemaan. Täysinäinen afrikkalainen kaaos niin sanotusti.

Onneksi meillä oli majoitukset Diani Beachilla, joka on rantalomakohde lähellä Mombasaa. Asuimme AirBnb asunnossa, jossa meillä oli aivan ihana host-perhe. Alkuun olimme suomalaisittain jähmeinä, kun vastassa oli 6 saksalaista ja 4 koiraa samassa talossa, mutta enpä ole parempaa loma-asumista varmaan koskaan ennen saanut.







Diani Beach oli ihan kiva paikka, mutta Sansibarin jälkeen se ei valitettavasti yltänyt samalle tasolle. Rannalla oli enemmän rantapoikia kauppaamassa kaikkea ja rannat olivat yhtä megahotellia toinen toisensa vierellä. Ravintolat olivat kalliimpia kuin Sansibarilla ja tasoltaan mielestäni heikompia. Näin jälkiviisaana olisi ehkä sittenkin pitänyt mennä Malindille tai Kilifille eli Mombasasta täysin toiseen suuntaan.

Diani Beachilla kävimme sukellus/snorklailuretkellä ja minäkin kokeilin elämäni ensimmäistä kertaa laitesukellusta. Minulla on pieniä pelkoja liittyen sukelteluun ja olin perääntymässä koko hommasta, mutta hollantilainen ohjaaja onnistui tsemppaamaan minut siitäkin huolimatta :D Lisäksi kävimme purjehtimassa paikallisella veneellä. Nämä reissut olivat ihan mahtavia, joskin erittäin tyyriitä ja hinnasta jäikin vähän huono maku. Söimme myös jälleen todella hyvää ruokaa ja erityisesti elämäni parhaat sushit teki japanilainen kokki niin tuoreesta kalasta kuin olla ja voi. Aivan ihanaa.

Diani Beachilla koimme ensimmäistä kertaa myöskin ylpeyttä tinkaustaidoistaimme. Jälleen kerran eräs kauppias halusi väenvängällä kierrättää meitä torikojusta toiseen ja lupasi loppuun erittäin hyviä tarjouksia. Päätimme miehen kanssa heti alkuun, että mitään ei osteta ellei olla sitä mieltä, että saadaan oikeasti hyvään hintaan. Ei mitään säälikompromisseja tai pakolla ostamisia.

Naisen hieman erilainen asema afrikassa näkyi muuten hyvin näissä kauppa-asioissa. Tämäkin myyjä puhutteli lähinnä miestäni ja seurasi häntä kuin hai laivaa. Kun hintaneuvottelut olivat alkamassa, hän istutti minut ainoalle pehmeälle tuolille ja kääntyi sitten mieheen päin ja sanoi, että "pomo voi istua tuohon niin neuvotellaan niin neuvottelen hänen kanssaan hinnasta". Siinä kohdin oli pakko revetä nauramaan.





Palataanpas asiaan... Päivät Diani Beachilla tuntuivat jälleen valuvan hukkaan liian nopeasti ja varattiinkin pari lisäyötä yhdestä megahotelleista, sillä minä halusin asua muutaman päivän aivan merenrannalla ilman sitä, että joutuu makaamaan hiekkarannalla pyyhkeen päällä. Sympaattisen AirBnb-kämpän jälkeen megahotellissa asuminen tuntui vähän laimealta ratkaisulta. Hotellissamme oli 7 uima-allasta, 4 ravintolaa ja älytön määrä tonttia.

Mombasasta piti sitten raahautua takaisin Nairobiin. Ennen vanhaan Mombasan ja Nairobin välillä meni sellainen vanhanaikainen juna, joka olisi ollut todella hauska kokemus. Valitettavasti sen junan reissut oli lopetettu ja aloitettu uuden pikajunan matkat. Yritimme epätoivoisesti saada paikkoja tähän junaan, mutta ne olivat menneet jo aikapäivää ennen kuin saavuimme Diani Beachille. Lisäksi ainut tapa ostaa lippuja etänä oli aiemmassa Afrikka-postauksessa mainitsemani mPesa. mPesa on siis Safaricom-puhelinliittymään saatava MobilePayn vastine. Meillä ei ollut Safaricomin liittymää, joten tämä oli meille sula mahdottomuus. Jotenkin ihmeen kaupalla saimme bussiliput paikallisten hotellivirkailijoiden avulla.

Minä kuvittelin, että bussimatka Mombasaan kestäisi 8 tuntia ja mieheni kuvitteli, että 6 tuntia. Molemmat saimme "hieman" pettyä, kun matkamme kestikin 12 tuntia. Koska meillä ei ollut hajuakaan asiasta, emme tajunneet esimerkiksi ostaa kunnolla evästä mukaan bussimatkalle tai ostaa kunnolla ruokaa pysähdyksillä. Viimeiset 3 tuntia matkasta tosin jumitimme Nairobin ihanissa liikenneruuhkissa. Lopulta hikinen bussi jätti meidät keskelle Nairobin pimeitä ja epämääräisiä kujia. Mukanamme oli taas kaikki tavaramme ja ympärillä ties minkälaista kulkijaa. Onneksi joku pimeä taksi nappasi meidät kyytiinsä melko nopeasti.

Pääosin liikuimme Nairobissa überillä, joka toimi suht hyvin siellä. Matkan hinnan tietää olevan joku ihan fiksu etukäteen ja kuskin luottettavuudesta voi olla melko varma. Ainut ongelma sovelluksessa oli se, että kuskit harmillisen usein eivät peruneet kyytiä, mutta eivät tehneet elettäkään lähteäkseen paikalle tai ajoivat johonkin ihan toiseen suuntaan. Muutamaan kertaan meni 30-45min siinä kyytiä odotellessa ja kuskia vaihdellessa. Lisäksi kuulimme, että über kyykyttää kuskeja ikävästi ja aloimmekin sitten antamaan tippiä kyydeistä.

Viimeisinä päivinä Nairobissa shoppailimme ostoskeskuksissa, jotka yrittivät kopioida jenkkimeininkiä. Valitsimme loppuhuipennukseksi Giraffe centerin, joka oli ihan sopiva lopetus tälle reissulle. Giraffe centeriin on otettu orpoja kirahveja aikoinaan ja siellä niitä sai syöttää ja antaa pusuja eli laittaa syöttöpelletin huulien väliin ja kirahvi sai ottaa sen huulilta pois. Ei se giraffe center ihmeellinen ollut, mutta siinä vaiheessa reissua oli vähän ähky kaikesta näkemisestä ja tekemisestä, että pienet ilot riittivät oikein sopivasti.



En voi muuta kuin erittäin lämpimästi suositella reissua Keniaan ja Tansaniaan. Tässäpä tulee plussia ja miinuksia:


+ Monipuolisuus: safaria, kilimanjarolle kiipeämistä, rantalomaa, suurkaupunkielämää, siis ihan kaikkea!
+ Helppous: matkustaminen paikasta toiseen onnistui erittäin helposti, ihmiset olivat todella avuliaita (joskin usein odottivat tippiä)
+ Siisteys: vessat yms. olivat lähes aina todella siistit
- Yllättävän kallista: Afrikassa mikään ei maksa mitään! No ei niin, jos olet paikallinen tai syrjäseudulla. Muutoin varaudu maksamaan esim. ruuasta lähes 10e/ateria+juomat. Yleensä meille maksoi 2 hengen illallinen yhdellä alkupalalla, pääruuilla ja juomilla 40 dollaria. Kyllä me ihan naurettavan halvallakin syötiin, mutta ne päivät olivat huomattavasti harvemmassa.
- Pimeällä liikkuminen hankalaa. Autolla se pitää tehdä ja silloinkin vähän hirvittää.
- Turistien huijauskulttuuri: meininki on usein vähän se, että tyhmiltä valkoisilta viedään niin paljon kuin ikinä irti saadaan. Ihan kuin meillä kasvaisi rahaa puissa. Sitten itsestä taas tuntuu, että on "pakko" maksaa, kun minulla sentään on rahaa, eihän näillä raukoilla ole mitään

12. syyskuuta 2018

Kiersten White: And I Darken (The Conqueror's Saga #1)



Ladalla ei ole juuri muita avuja elämässä kuin terävä pää ja kovat nyrkit. Kun Lada ja hänen veljensä viedään pois kotimaastaan Wallachiasta keskelle ottomaanien politikointia, Lada alkaa suunnittelemaan kostoa. Hän haluaa palata kotimaahansa ja periä oikeutensa Wallachian hallitsijana. Pakeneminen ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista, sillä poliittisen pelin keskellä Ladan henki voidaan viedä koska tahansa. Sulttaanin nuori poika Mehmed on Ladalle ainoa syy jäädä vieraaseen maahan. Hiljalleen Ladan, hänen veljensä Radun ja Mehmedin välille muodostuu omituinen suhde, joka tuo heille turvaa ja toisaalta taas repii nuoria erilleen.

And I Darken on niitä kirjoja, joihin tarttuminen tuntuu hirvittävän hankalalta, mutta lopuksi sitä aina ihmettelee, että miksei sitä aiemmin saanut mukamas luetuksi. Tarina varmasti jakaa ihmiset eri leireihin, sillä alku erityisesti on melko hidaskulkuinen ja kiermurainen. Juoni ei ole kovinkaan selkeä ja näin jälkikäteenkin sen selittäminen tuntuu hankalalta tehtävältä.

Voisi sanoa, että And I darken on YA-kirjaksi melko paksua fantasiaa ja politikointia. Tässä keskitytään enemmän niihin pieniin nyansseihin kuin suuriin kuvioihin ja taisteluihin sitä jotakin pahaa vastaan. Jotenkin White onnistuu tekemään kaikesta pienestäkin ihan mielettömän mielenkiintoisia. Ehkä tästä ensimmäisestä osasta paistaa läpi vähän se, että kirja on selvästi aloitusosa ja monia asioita vasta pedataan tulevaisuutta varten.

Hidas tarinankerronta antaa tilaa hahmoille ja heidän kasvutarinoilleen. Kolme tärkeintä henkilöä on tietysti Lada, hänen veljensä Radu ja Mehmed. He kaikki olivat omalaatuisia ja koukuttavia hahmoja, joiden motiiveja ja keskinäistä suhdetta selvitettiin hyvin ja hartaasti. Hahmoista tehtiin inhimillisiä ja jokaisen heidän kohtalo kosketti, mutta erityisesti mieleen jäi kirjan päänaisen, Ladan, mieletön taistelu läpi elämästä.

Vähäeleinen ja upea tarina sekä erittäin aidot hahmot tekevät tästä kyllä ehdottomasti yhden parhaimmista vuoden 2018 lukukokemuksista. 4.5 tähteä.


5. syyskuuta 2018

Holly Black: The Cruel Prince (The Folk of the Air #1)


Jude asuu keijujen valtakunnassa ja yrittää selvitä päivästä toiseen ilman pahempia nöyryytyksiä. Ihmisiä pidetään lähinnä halveksittavina olentoina eikä kukaan tunnu ottavan Judea tosissaan. Erityisesti Juden kanssa koulua käyvä prinssi Cardan inhoaa ihmisiä ja näyttää sen hyvin selvästi joka päivä. Kun Jude vallanhimossa uppoaa syvemmälle keijujen keskinäisiin tasiteluihin, huomaa hän omaavansa hyödyllisiä piirteitä itsessään. Valehtelu ja verenvuodatus vaativat yllättävän vähän Judelta.

...

The Cruel Prince kuulosti aika perinteiseltä YA:lta, kun siihen ensimmäisen kerran törmäsin. Näitä keijutarinoita tuntuu riittävän joka sormelle ja pelkästään Maas on ehtinyt tehdä yksistään aiheesta niin monta kirjaa, että laskuissa menee sekaisin. The Cruel Princeä kehuttiin kuitenkin niin pirusti joka nurkalla, että minun oli pakko ostaa se lähes heti itselleni. Yritin pidätellä itseäni lukemisen suhteen ja säästellä kirjaa lähemmäs sitä hetkeä, kun seuraavia osia tulee, mutta lopulta sorruin aivan liian aikaisin...

Ja voi jestas sentään, kun tämä oli koukuttava. Ei kait siinä voi muuta todeta. Jude on päähenkilönä mahtava tapaus. Hän ei tosiaankaan laita päätään puskaan, kun on tosi kyseessä, vaan menee täydellä höyryllä eteenpäin. Hänessä on sopiva määrä antisankariutta ja sympaattisuutta. Jude on myös sopivan arvaamaton.

Niin juoni kuin ihmissuhdekoukerotkin toimivat. Tässä oli osattu hyödyntää keijumaailman kaikkia hullutuksia. Ainoastaan maailma oli ehkä vähän tylsähkö, kun on tullut luettua keijuista nyt pari vuotta putkeen. Tässä oli kuitenkin osattu tuoda jotakin omaa ja uutta, ja juoni yllätti minut mukavasti omaperäisyydellään.

The Cruel Princeä on kyllä pakko suositella kaikille YA:n ystäville. Kyseessä on erittäin viihdyttävä seikkailu fantasiamaailmassa altavastaajan silmin. Ainoana ongelmana on, että miten sitä kestää nyt odotella sitä seuraavaa osaa...


P. s. ajatteletteko suomeksi fairyt/faeriet keijuina vai haltijoina? Miten ne on suomennettu YA-kirjoissa? Itse en yhtään miellä niitä oikein kummaksikaan...

29. elokuuta 2018

Jenny Han: To All The Boys I've Loved Before (To All The Boys I've Loved Before #1)



Pääosan ajasta Lara Jean elää omassa fantasiamaailmassa päänsä sisällä. Hän lukee kirjoja ja haaveilee vuosisadan rakkaustarinasta, mutta tosielämässä Lara Jean tyytyy seurailemaan muiden rakkauselämää sivusta. Kaikki muuttuu, kun Lara Jeanin salaiset rakkauskirjeet lähtevät maailmalle. Ne ovat kirjeitä, jotka Lara Jean on kirjoittanut pojille ollessaan heihin korviaan myöten rakastunut. Niinpä on pienen kriisin paikka, kun nämä pojat saavat tietää Lara Jeanin syvimmät ajatukset.

...

Luin To All The Boys I've Loved Beforen kesällä ja tämä oli todellakin täydellistä kesälukemista. Aivan ihanaa höttöä ja sopi myös äänikirjaksi. Monet ovat huomatelleet siitä, että Lara Jean kuulostaa melko lapselliselta, mutta se ei tuntunut äänikirjan muodossa erityisemmin häiritsevän. Äänikirjaa kuunnellessani en myöskään ehtinyt suuremmin tylsistyä, mutta olihan tässä paljon sellaista tavallisen elämän makustelua, joka ei aina ole niin jännittävää.

Lara Jean on ihanan hupsu ja toi etäisesti minulle mieleen vähän minut itseni. Varmaan meillä kaikilla lukutoukilla on toisinaan myös huonona tapana upota fantasiamaailmaan ja "pelätä" elämää kirjan tällä puolen.

Lisäksi oli hienoa, että Lara Jean sai olla kirjassa oma itsensä tarinan alusta loppuun. Hänen ei tarvinnut muuttua "coolimmaksi" tullakseen onnelliseksi. Kirjan paras puoli on varmaankin sen lämmin tunnelma, joka jatkuu kirjan alusta loppuun. Song-Coveyn perheeseen haluaisi itsekin kuulua.

Elämän taavallisetkin jutut muuttuivat tässä niin mieltä lämmittäviksi ja Lara Jeanin välittömyys teki yksinkertaisistakin iloista lukijalle kiinnostavia. Olihan tämä näin lähempänä kolmikymppistä olevalle naiselle ehkä vähän turhan söpöstelyä, mutta aika ajoin sekin toimii :)



P. S. Pakkohan se Netflixinkin leffa oli melkein heti perään katsoa. Se onnistui kyllä mainiosti vangitsemaan kirjan tunnelman, lämpimät suositukset niin leffalle kuin kirjalle!

2. elokuuta 2018

YA-haasteen koonti

Hanna Sivujen välistä -blogista aloitti helmikuun alussa YA-haasteen, jossa oli tarkoitus yrittää keräillä itselleen bingoa lukemalla nuorten aikuisten kirjoja. Haaste päättyi 1.8.2018 ja pienen loppurutistuksen avulla sain kuin sainkin yhden bingorivin kasaan. 

Alkuperäinen suunnitelmani oli, että ottaisin haasteen suht stressittömästi ja kyllähän haaste aika leppoisasti sujui. Luen lähinnä nuorten aikuisten kirjallisuutta, joten ihan hirveää taistelua ei tarvinnut käydä. 

Matkustelun ja muuton vuoksi muutama kuukausi oli lukemisten suhteen vähän hiljaisempaa, mutta sain kirittyä tilannetta kesällä. Haasteen ansiosta tartuin myös muutamaan sellaiseen kirjaan, joihin en olisi muuten tarttunut, esimerkiksi Jenny Hanin To All The Boys I've Loved Before -sarjaan. 


1. Kirja ei kuulu sarjaan: Meagan Spooner - Hunted
2. Kirjailija, jota et ole lukenut aiemmin: Sarah Beth Durst - The Queen of Blood
3. Jatko-osa sarjaan: Marie Lu - The Rose Society
4. Julkaistu vuonna 2017: Erika Vik - Hän sanoi nimekseen Aleia
5. Kirjassa on +400 sivua: Sarah J. Maas - A Court of Wings and Ruin
6. Kirjassa on mieskertoja: Siiri Enoranta - Nokkosvallankumous
7. Julkaistu vuonna 2018: Sara Holland - Everless
8. Kirja, jonka voit lukea päivässä: Holly Black - The Cruel Prince
9. Kirja käsittelee LGBTQ+ aihetta: Becky Albertalli - Simon vs. Homosapiens (suom. Minä, Simon)
10. Kirjasta on tullut/tulossa elokuva: Jenny Han - To All The Boys I've Loved Before
11. Äänikirja: Jenny Han - P. S. I Still Love You: Äänikirja
12. Kevyt romanssi: Jenny Han - Always and Forever, Lara Jean
13. Kirja omalta TBR-listalta: Kiersten White - And I Darken
14. Kirja tapahtuu ennen vuotta 1918: Cynthia Hand, Brodi Ashton, Jodi Meadows - My Lady Jane
15. Uudelleen kerronta: Jessica Khoury - The Forbidden Wish

Tykkäsin tästä YA-haasteesta todella paljon. Se sopi minulle erinomaisesti lukemisten puolesta. Oli hauskaa, kun tuli vähän mietittyä tarkemmin omia lukemisia tarkemmin, ja toisaalta taas olen ollut vähän laiska lukemisten kanssa, mutta haaste piti minua kiinni lukemisessa. Bingon saaminen oli yllättävän haastavaa, kun suurimman osan ajasta luin haahuillen mitä sattuu. Lopussa tiesin, minkä rivin haluan ja luinkin sen saavuttamiseksi kaksi viimeisintä kirjaa.

Täytyy osallistua tällaiseen bingoon joskus uudestaan!

22. heinäkuuta 2018

Sara Holland: Everless (Everless #1)



Semperan valtakunnassa aika on valuuttaa. Tarkemmin sanottuna verestä kerätty, rautaan sidottu aika, jonka avulla voi luovuttaa tai lisätä omaa aikaansa. Rikkaat verottavat köyhälistöä julmasti ja venyttävät omaa elinaikaansa maksimiinsa. Jules Ember kuuluu köyhälistöön, sillä Jules ja hänen isänsä pakotettiin pakenemaan aristokraattien suojista aikoinaan. Kun Julesin isä on kuolemaisillaan, on Julesin palattava Everlessiin keräämään lisää aikaa isälleen. Mutta Everlessiin palaaminen on vaarallisempaa kuin Jules olisi koskaan voinut arvata.

Everlessissä erityisen kiinnostavaa oli maailmanrakennus ja maailma, vaikkakaan minun mielestäni aivan kaikkea potentiaalia ei vielä ainakaan tässä ensimmäisessä osassa käytetty hyväksi. Jotenkin nämä elinajalla maksamisjutut ovat ihan hirvittävän mukaansa tempaavia ja kiehtovia. Se tuo jo itsessään omaa dramaatikkaa juoneen ja saa asetelmasta herkästi herkullisen epäreilun. Tätä ideaahan on käytetty vähän siellä sun täällä aiemminkin, mutta yhtään YA-kirjaa en ole vielä lukenut tähän liittyen.

Jules on päähahmona ihan hauska, joskin persoonaton. Hän saa aikaiseksi itsekin kaikenlaista hämminkiä eikä toisaalta ole pelkuri, vaan hoitaa hommat kunnialla loppuun. Jules sortuu melko usein kirjan aikana yhden pojan perään haikailuun, mikä latisti vähän minun tunnelmaani, kun olisin vain halunnut oppia lisää maailmasta, eikä toisaalta haikailun kohde ollut minulle mitenkään kiinnostavaksi pohjustettu.

Juoni ja tarina jäävätkin vähän haperoksi maailmanrakennuksen ja ihmissuhdeasioiden alla, mutta sanoisin, että kokonaisuudessaan Everless on perusvahvaa YA:ta. Maailma toimii ihan hyvin, hahmot ovat ihan ookoo, tarinassa on ideaa ja jättää vielä tulevaisuutta varten paljon auki. Kuitenkin romanssipuoli ehkä latisti minulta hieman tunnelmaa ja olisin ehkä muutenkin toivonut enemmän kaverisuhteita mukaan tähän, sillä niitä olisi ollut hyvä mahdollisuus rakentaa enemmänkin.

Kolme tähteä.


18. heinäkuuta 2018

Siiri Enoranta: Nokkosvallankumous



Dharan johtaa lapsista ja nuorista muodostuvaa Nokkoslaumaa. Dharan on aina tiennyt, että hänen on kannettava johtajan taakka ja johdetettava maailma vallankumoukseen, jotta asiat korjaantuisivat. Ympäristö on tuhoutunut, ruokaa ei ole ja ihmiset sotivat keskenään tulevaisuuden maailmassa. Kun Dharanin laumaan eksyy Vayu, mitätön nuori poika, syntyy poikien välillä erityinen suhde. Dharan ja Vayu kykenevät näkemään toisen maailman, paratiisin, yhdessä, ja Dharan on entistä vakuuttuneempi siitä, että hänen tehtävänsä on johdattaa kaikki parempaan maailmaan.

Olen "säästellyt" Nokkosvallankumousta omassa e-kirjahyllyssäni todella pitkän aikaa. Tarina on kuulostanut niin synkältä, etten ole omannut voimia siihen tarttumiseksi ennen kuin nyt. Yhteenvetona voisin sanoa, että olipas tämä ihana ja hirvittävä yhtä aikaa. Maailma on yksi kurjimmista dystopiamaailmoista, johon olen törmännyt. Luonto on pilalla, syöpä tulee, kun elää 40-vuotiaaksi ja kaikki sotivat keskenään. Lapset käyttävän pölyä ja syövät toisiaan nälkäänsä. Jotenkin tämä ilmastoasia ja maailman pilaantuminen tuntuu olevan hyvinkin tyypillinen aihe näissä suomalaisissa YA-kirjoissa.

Tähän kammotavaan maailmaan Vayun ja Dharanin häiriintynyt suhde sopi erinomaisesti. Suhde oli niin kieroutunut, että tarinasta sai kunnon ahdistukset itsellekin. Dharan piti Vayua valittunaan, mutta se ei tuntunut juuri muuta tarkoittavan kuin läheisyyttä Dharanin ehdoilla.

Dharan oli todella ristiriitainen henkilö - hänen nokkoslapsensa rakastivat ja palvoivat häntä, mutta lukijana oli vaikea nähdä Dharanissa mitään hyvää. Dharan käyttää pölyä ja ihmisiä hyväkseen, osittain tiedostamattaan ja osittain tahalleen. Hän suorastaan rakastaa olla parrasvaloissa ja on vakuuttunut, että johtajan osa on vain häntä varten tehty. Vayu taas ajoi minut lähes hermoromahduksen partaalle olemalla helppo tossutettava tuossa kummallisessa suhteessa.

Välillä mietin kesken lukemisen, että voinko oikeasti pitää tästä kirjasta lopussa, kun hahmot tuntuivat niin vastenmielisiltä jossakin vaiheessa, mutta kyllä näköjään. Sekä Dharanilla että Vayulla oli aivan selvä kehityskaari tarinassa. Lisäksi Enoranta osasi hienosti kutoa tarinaan sen viestin, että eihän kukaan meistä täydellinen koskaan ole, varsinkaan sellaisessa maailmassa kuin missä Nokkosvallankumous tapahtuu.

Tarina kiehtoi ja houkutti lukemaan, asiat liikkuivat hyvää tahtia eteenpäin. Kirjan loppu tuntui melko sekavalta ja kirja loppui hieman kuin seinään. Tulee aina vähän hassu olo, kun lukee suomen kielistä kirjaa eikä ymmärrä lopussa lukemaansa ja pitää kerrata muutamat viimeiset kappaleet. Näissä suomalaisissa nuorten aikuisten kirjoissa toivoisin myös aina vähän suureellisempia tarinoita yleisesti ottaen.

Hirvittävän ihana - neljä tähteä.