23. huhtikuuta 2017

Jeaniene Frost: Night Huntress -sarja (#1-4)

Juuh, elikkästä tässä postauksessa puhun Jeaniene Frostin Night Huntress -sarjan neljästä ensimmäisestä kirjasta. Nou hätä, en spoilaa ketään millään tapaa vaan yleisesti vaan hölisen mietteitäni tästä sarjasta eli postauksen voi lukea, vaikka et olisi lukenut ensimmäistäkään kirjaa.


Cat on puoliksi vampyyri ja puoliksi ihminen, joka murhaa vamppiksia kostaakseen heille äitinsä kohtalon. Eräänä iltana Cat erehtyy yrittämään Bonesin murhaa. Bones on itse vampyyri, joka toimii palkkiometsästäjänä ja tappaa muita kaltaisiaan työkseen. Hän ehdottaa Catille yhteistyötä, mutta Cat pitää yhteistyötä lähes yhtä surkeana vaihtoehtona kuin kuolemista, mutta suostuu siihen pienen kiristyksen myötä.

Tämä kirjasarja on englanniksi sanottuna kunnon quilty pleasure, oivoi. Tätä lukiessa tietää, ettei lue mitään huippukirjallisuutta, mutta silti nämä ovat pirun viihdyttäviä ja nautinnollista luettavaa. Luen nykyään vampyyrikirjoja harvemmin, mutta haluan ne ehdottomasti Halfway to Graven kaltaisena toiminta/romanssipläjäyksenä. Naispäähahmon tulee olla terästä, kuten Cat oli, ja miehen ennalta arvaamaton ja vaarallinen, kuten Bones on. Tykkäsin myös siitä, että Cat oli aika hyvin sinut itsensä ja hirviöidensä kanssa.

Parin kemia on loistava ja nämä kirjat ovat sellaisia, että välillä naurattaa ääneen melkein kyyneleet silmissä. Hyvää tilannehuumoria ja pisteliäitä keskusteluja. Ja tietysti haksahdin vähän Bonesiin, vaikka hän ei nyt olenkaan mikään spesiaalitapaus vampyyrikirjojen miessankareiden joukossa... No, ei voi mitään :D

Muutamia loistavia sivuhenkilöitäkin näistä löytyy, kuten Vlad tai Catin äiti myöhemmissä osissa. Erityisesti olisin toivonut lisää naisia näihin kirjoihin, etenkin Catin puolella olevia ystäviä. Neljä kirjaa jaksoin lukea Catin ja Bonesin voimin, mutta sarjan jatkamiseksi olisin tarvinnut jotakin uutta kipinää uusista hahmoista.

Pientä miinusta tulee tarinoiden ennalta-arvattavuudesta ja kaikkien kolmen kirjan tylsähköstä keskiosasta. Juonellisesti näissä oli myös aika paljon paranneltavaa. Kirjojen koukuttavuus nojaa liian paljon pääpariin, mutta toisaalta heidän hommansa toimii.

Lopputiivistelmä: Suosittelisinko? Suosittelisin sellaisille lukijoille, jotka etsivät paranormaalia romanssia eroottisella lisämausteella ja joille juoni kirjassa on lähinnä sivuosassa. Nämä kirjat olivat myös todella hauskaa luettavaa. Täytyy vieläkin viilennellä omaa kroppaa tämän lukemisen jälkeen..

"I hope it's the worst fuck you've ever had, you ruthless, manipulanting bastard."
"Pillow talk already?" he replied with a slight grin. "Now you're just trying to switch me on."
I only wished I hadn't showered before this damned meeting - and where was a feastering yeast infection when I needed one?


Ja pakko tähän väliin mainita, että Karen Marie Moningin Fever-sarja on kyllä vähän saman tyyppinen ratkaisu, mutta toimii ehkä himpun verran paremmin.

16. huhtikuuta 2017

Taylor Swift Book Tag

Hyviä pääsiäispyhiä kaikille! Täällä päässä on viime viikot oltu raivostuttavassa flunssassa, joka jatkuu ja jatkuu. Pikku hiljaa alan ymmärtämään, miksi ihmiset menevät lääkäriin flunssalääkkeitä hakemaan, onhan tämä hanurista. Harmi, että tieto lisää tuskaa ja itse en siitä syystä jaksa/kehtaa vaivautua.
 
Flunssan ja muun puuhastelun keskellä olen kirjoitellut valmiiksi tämän sata vuotta vanhan postauksen luonnoslootasta. Booktubettajilta lainattua, ideana Taylor Swiftin biisien mukaan keksiä kirjoja. Here we go:
1. We Are Never Ever Getting Back TogetherValitse kirja tai sarja, jota kuvittelit rakastavasi, mutta jonka kanssa lopulta halusitkin erota.
Niin paljon vaihtoehtoja, niin vähän mahdollisuuksia vuodattaa... Divergent-trilogian täytyy olla kyllä yksi ultimaattisimmista break-up-storyista ikinä. Mielestäni ensimmäinen osa (suomeksi Outolintu) oli aivan mahtava ja tykkäsin hahmoista, mutta siitä se alamäki sitten alkoikin. Veronica Rothin uutuus Viillot onkin kamala taistelu: pitäisikö vaiko ei?

2. Red: Valitse punakantinen kirja.
Sarah J. Maasin punakantinen A Court of Thorns and Roses on Kaunotar ja Hirviö -mukaelma. Kirjassa Feyre-niminen tyttö tappaa erehdyksissään keijun ja joutuu sen vuoksi lähtemään keijujen palvelukseen loppuelämäkseen. Keijut ovat kirjassa hurjia hirviöitä, jotka orjuuttavat ihmisiä, eikä Feyre ymmärrettävästi ole innoissaan vankeudestaan, mutta on valmis maksamaan velkansa, jos se tarkoittaa sitä, että hänen perheensä säästyy. Kirja oli melko hidastahtinen, mutta jännittävä maailma on jäänyt mieleeni pyörimään ja Maas onnistuu kyllä aina tekemään hyviä hahmoja, joihin on helppoa ja hauskaa samaistua.

3. The Best Day: Valitse kirja, josta tulee nostalginen olo.
Helpointa on vastata Harry Potterit, sillä niiden kanssa vartuin lähes samaan tahtiin kuin Harryja suomenneltiin. Nykyään Twilightistakin tulee melko nostalginen olo, sillä Twilight-aika elämässäni on kuin kaukainen muisto vain ja ikää on karttunut 10 vuotta lisää.

4. Love Story: Valitse kirja, jossa on kiellettyä rakkautta.
YA-kirjoja lukeneena tämä ei kyllä ole laisinkaan vaikea tehtävä. Niissähän nämä romanssit tuntuvat aina olevan enemmän tai vähemmän vastoin muiden odotuksia. Niitä on minun mielestäni huonompia (ja jopa ällöttäviä) kuten The Mortal Instuments-sarjan pääpari Clary ja Jace. Yksi ihana kielletty rakkaus on The Winner's Trilogyn Kestrel ja Arin. Suosittelen kaikille, jotka englanniksi pystyvät lukemaan kyseistä YA-fantasiaa!

5. I Knew You Were Trouble: Valitse kirja, jossa on pahishahmo, jota et voi olla kuin rakastamatta.
Minun mielestäni olisi huijausta valita tähän sellainen "paha" poika. Tähän pitää valita ihan oikea pahis, jota ei voinut olla rakastamatta. Niitä on ehkä vähän vaikeampi keksiä, mutta vaikka en muuten pitänyt Leigh Bardugon Grisha-trilogiasta, niin Darkling oli kyllä aivan mahtava. Hänen kohdallaan ei oikein tiennyt, että mitä hänen kohtalokseen toivoisi.

6. Innocent: Valitse kirja, josta joku pilasi lopun sinulta.
Hehee. En muista olenko täällä jo moneen kertaan sanonut olevani sellainen ihminen, joka saattaa lukea kirjasta lopun ihan ensimmäiseksi, mutta näin teen ja vielä kaiken lisäksi usein. Tiedän, tiedän, suurin osa pitää ajatusta varmasti kerrassaan hirvittävänä. Välillä oikein pinnistelen, etten lukisi loppua, ja yritän selittää itselleni, että se ehkä vie jotakin pois lukunautinnosta, mutta harvoin onnistun. Joten en oikein keksi tähän mitään muuta kuin itseni. Toisinaan uhkailen muita ihmisiä kertomaan minulle lopun, jos luen sellaista kirjaa, jonka he ovat jo lukeneet :D

7. Everything Has Changed: Valitse sellainen hahmo, joka kehittyy paljon kirjassa/sarjassa.
Näitä on ihan hirvittävästi ja kehitystarinoita on aina kiva seurata. Yksi todella huomattava muutos tapahtuu Red Rising -kirjan Darrenille. Darren elää siis tulevaisuuden Marsissa, jonka ihmiskunta on asuttanut. Yhteiskunta on jakautunut useisiin eri väreihin, joista punaiset ovat kaikkein alhaisimpia ja työskentelevät käytännössä orjina muille. Niihin Darrenkin kuuluu, kunnes hänestä aletaan työstämään salaista agenttia kultaisten (yhteiskunnan ylimpien) joukkoon. Kirja on alkuun varsinkin aika kyllästyttävä, mutta kehitys on todella huikaisevaa Darrenissa ja tarinassa, jos jaksaa nähdä vaivan :)

8. You Belong With Me: Valitse se kirja, jonka julkaisua olet odottanut eniten.
Tällä hetkellä odottelen Marie Lun Warcrossia, se on scifi trilleri :o !! Rakastan scifiä ja Marie Lu on jännittävä kirjailija, hän tuntuu kokeilevan vähän kaikkea.

9. Forever and Always: Valitse lempikirjapariskuntasi.
Kaikkien aikojen lemppari Humisevan harjun Catherine ja Heathcliff. Olen sen verran kiero, että ymmärrän heidän repivää ja rikkovaa rakkautta. Ihanan inhorealistinen näkemys rakkaudesta ja ihmisten käytöksestä rakastuneena ja rikkonaisena.

10. Come Back, Be Here: Valitse kirja, jonka haluaisit kaikista vähiten lainata jollekin, koska pelkäät sen katoamista liikaa.
Luotan ystäviini sen verran, etten oikein osaa pelätä moista. Ja taidanpa itse kuulua ennemmin niihin keille ei kannata mitään lainata :D :D Vahinkoja voi sattua aina. Mutta kyllähän ihan minkä tahansa kirjan katoaminen harmittaisi. Jos nyt joku pitäisi sanoa, niin varmaan nuo minun Harry Potterit tunnesyistä, ei siksi, että olisivat arvokkaita.

+ erään vloggarin bonuskysymykset:
11. Teardrops On My Guitar: Valitse kirja, joka sai sinut itkemään paljon.
Itku on minulla suht herkässä, joten yksittäisen kirjan muistaminen on hankalaa :D

12. Shake It Off: Valitse kirja, jota itse rakastat yli kaiken ja muut vihaavat, mutta sinä et välitä.
The Selection -sarja (suomeksi valinta) on mielestäni ihan hauskaa roskaluettavaa. Ymmärrän kyllä sarjan ongelmat :P Minä olen kyllä yleisesti ottaen vähän tiukkis (turhankin), mutta Selection onnistui viihdyttämään omalla höpsöydellään.


Juu, siinä nämä tämän päivän T-Swiftailut. Hauskaa pyhien jatkoa!

9. huhtikuuta 2017

Kaunotar ja Hirviö mukaelmia

Kävin eilen katsomassa uusitun version Kaunottaresta ja Hirviöstä. Tykkäsin elokuvasta todella paljon ja tekisi mieli mennä katsomaan heti uudestaan. Varsinkin leffan alku oli todella pysäyttävä ja vanhat tutut laulut saivat kyyneleet silmiini. Ihan parhaita nämä Disneyn live actionit, kunnioittavat hienosti vanhojen versioiden henkeä ja satujen taianomaisuutta.

Kaunotar ja Hirviö on ollut minulle erittäin rakas lapsena (ja vieläkin) ja ehdoton lemppari-Disneyni. Siitä johtuen olen myös ahkerasti lukenut Kaunotar ja Hirviö mukaelmia. Harmikseni aika ei ole riittänyt kuin muutamaan, mutta esittelen tässä nyt vaihtoehtoja Kaunottaresta ja Hirviöstä pitäville. Toiset ovat olleet turhia rasteja ja toiset parempia...


Eloisa Jamesin When Beauty Tamed the Beast ei ole tämän joukon vahvin, mutta vaihtoehto historiallisesta (1800-luku) romantiikasta ja eroottisista tarinoista pitäville. Kirjassa nuoren neidon, Linnetin, maine on mennyt ja korjatakseen omaa tilannettaan hän joutuu harkitsemaan naimisiin menoa Piers Elvertonin kanssa. Linnet on kaunis siinä missä Piers on tempperamenttinen. Tässä kirjassa ei juonta juurikaan ole ja Linnet oli mielestäni melko ärsyttävä, mutta jos siellä ruudun takana joku tykkää kihertää historiallisten romanssien parissa, niin ehkä tätä voi harkita.


A Court of Thorns and Roses on sitten taas YA-fantasiaa keijumaailmassa. Se on kirjan kirjoittajan, Sarah J. Maasin, mukaan Kaunotar ja Hirviö -mukaelma, mutta itse sanoisin, että yhteys on melko kaukaa haettu eikä tähän ei kannata tarttua, jos oikeasti kaipaa kunnon Kaunotar ja Hirviö menoa. Kirja on suloinen pommi vahvaa naispäähahmoa, komeita keijuja ja fantasiamaailmaa. Ihan jees nuorten aikuisten fantasiaa.


Rosamund Hodgen Cruel Beauty oli minulle tämän joukon hämmentävin lukukokemus. Cruel Beauty on ACOTARin ohella nuorten aikuisten fantasiaa, mutta siinä sekoittuu niin Kaunotar ja Hirviö kuin Kreikan mytologiakin. Vaikka Kaunottaren ja Hirviön inspiraatio näkyy vahvasti tarinassa, on tämä Cruel Beauty erittäin erikoinen tarinana ja hyvin omalaatuinen tapaus. Olen melko tottunut lukemaan englanniksi, mutta Cruel Beautyn kohdalla tipuin muutamaan kertaan tarinan kyydistä :D


Uprooted onkin sitten ehdoton lempparini kaikista näistä. Kirjassa velho nimeltä Dragon vie yhden tytön 10 vuoden välein pienestä kylästä palvelijakseen palkaksi siitä, että hän suojelee kylää synkältä ja turmeltuneelta metsältä. Genreltään tämä on goottilaistyylistä fantasiaa ja kerronta on melko aikuismaista ja rauhallista. Oikein sellaista perinteistä fantasiaa!



En ole vielä en lukenut itse Heart's Bloodia, mutta kovasti odottelen, että pääsen siihen käsiksi. Se kuulostaa aika perinteiseltä mukaelmalta, vähän Uprootedin kaltaiselta. Ilmeisesti kirjassa eletään eristyksissä muualta ja jonkinlainen kirous ympäröi asukkeja.


Minkälaisia Kaunotar ja Hirviö -mukaelmia muut ovat lukeneet? Olisiko lisäsuosituksia? Entä onko joku käynyt katselemassa tuon leffan ja jos on, niin mitäs tykkäsit?

2. huhtikuuta 2017

Marissa Meyer: Cress (The Lunar Chronicles #3)

Cress on kolmas osa sarjassaan ja olisi mahdottomuus kirjoittaa tämä postaus spoilaamatta aiempia osia. Jos et ole lukenut sarjaa aiemmin, suosittelen tutustumaan ensin Cinderiin. En kehunut ensimmäistä osaa aivan lattiasta kattoon, mutta kehitystä on tapahtunut ja nykyään tämä on yksi lempparisarjoistani, vaikka löydän näistä aina sitä sun tätä huomautettavaa. Ja nyt siihen spoilaavaan tekstiin...


Cress asuu satelliitissa, joka kiertää maata. Hänen tehtävänään on vakoilla maan asioita Levanan, Lunar-väen julman kuningattaren, puolesta. Cinderin ja kapteeni Thornen ollessa pakosalla huomaavat he tarvitsevansa Cressiä puolelleen ja lähtevät tämän pelastusretkelle, joka ei kuitenkaan mene aivan kuten suunniteltiin. Samaan aikaan Levanan ja Kain häät lähestyvät ja jonkun täytyisi pelastaa maa uudelta hirmuvaltiaalta.

Cress on jännittävällä tavalla minun lempparikirjani tähän mennessä tästä sarjasta, joskaan Cress ei ole lempihahmoni. Cress on hauska ja herttainen hahmo, joka on asunut koko elämänsä eristyksissä ja epätoivoisesti etsii ihmissuhteita itselleen. Kun hänet sitten tiputetaan keskelle Cinderin joukkiota, on hän viihdyttävää seurattavaa.

Lunar Chronicles -sarjassa on muutenkin todella hyviä hahmoja. Meyer on onnistunut rakentamaan useamman hahmon, joista kaikista välitän ja joilla kaikilla on ihanat omat persoonat. Erityisesti Kapteeni Thorne on niiin mainio. Voisiko hän saada ihan oman kirjan tässä sarjassa?? Ei varmaankaan.

Se, miksi Cress on suosikkini tähän astisista, johtuu juonesta. Tarina tuntui tällä kertaa vyöryvän kunnolla eteenpäin ja jatkuvasti tapahtui kaikenlaista. Vihdoinkin oli tapahtumia! Meyerin kirjoitus on soljuu vaivattomasti eteenpäin ja maailma rakentuu huomaamatta ympärille. Maailmanrakennus onkin toinen ihan paras juttu. Näissä sekoittuu mahtavasti teknotulevaisuus, dystopia ja kuitenkin sama vanha maapallo, jolla tälläkin hetkellä elellään.

No, miksi sitten "vain" neljä tähteä minulta. Cress hurmasi, muttei kiinnostanut kuitenkaan niin paljoa henkilönä. Ja vieläkin vähän mietin, että miksi näitä täytyy markkinoida mukaelmina/retelling:nä, mutta kaipa kirjat ovat siten helpommin lähestyttäviä. Tykkäisin, jos nämä nojaisivat enemmän siihen YA:ssa varsin omaperäiseen genreen eli scifin cyberpunkkiin.


26. maaliskuuta 2017

Hömppäkimara: Mine Till Midnight ja The Bride

Elikkästä, tässä postauksessa puretaan minun epävirallisen, ex tempore ystävänpäivän lukumaratonin saavutuksia/aikaansaannoksia (:D) lukuun ottamatta Halfway to Gravea, jolle omistan oman postauksen tulevaisuudessa. Molemmat tämän postauksen kirjoista on historiallista romantiikkaa.

Lisa Kleypas: Mine Till Midnight 



Mine Till Midnight kertoo Amelia Hathawaysta, jolla on vaikeuksia kontrolloida perhettään. Amelia pitää itseään vanhana piikana, jonka tehtävänä on vanhempien poismenon jälkeen pitää huolta perheestään. Perheen vanhin, ja ainut tuloja saava, on Amelian veli, joka on alkoholisoitunut ja pelaa kaikki rahat uhkapeleihin. Eräänä iltana Amelia etsii veljensä jälleen uhkapelitalosta ja samalla törmää Cam Rohaniin, kiertolaiseen, joka ei voi vastustaa Amelian viatonta sulokkuutta.

Tämä oli minun toinen kirjani Lisa Kleypakselta ja ehdottomasti parempi kuin aiemmin lukemani Cold-Hearted Rake. Amelia on naissankarina hauska ja samaistuttava sekä ihanan välittömän oloinen. Cam Rohan oli kiertolaisena minulle uudenlainen miessankari, sillä harvemmin heihin olen törmännyt näissä. Romanssi kiertolaisen ja kunniallisen naisen välillä tietysti oli ongelma itsessään. Mutta näissä Kleypaksen historiallisissa kirjoissa tuo historiallisuus on aina vähän niin ja näin.

Mine Till Midgnihtissa on samaa vikaa kuin Kleypaksen Cold-hearted Rakessa eli kaikki ratkeaa vähän turhan helposti ja kirjasta puuttuu kunnollinen jännite. Juoni on myös heikohko. Itse en vaadi hömppäkirjoilta muuta varsinaista juonta kuin itse romanssin koukerot, mutta tässä oli haettu vähän muutakin sivujuonta ja se ei kyllä jaksanut kiinnostaa millään tapaa. Mutta ihan jees hömppä, ei jää mieleeni mitenkään erityisenä, mutta toisaalta en itke vertakaan tähän käytettyjen tuntien vuoksi.




Julie Garwood: The Bride


The Bridessa mahtava skottilainen soturi Alec Kincaid pakotetaan ottamaan vaimo englannista kuninkaan käskystä. Alec saa valita vaimonsa Baron Jamisonilta ja välittömästi hän iskee silmänsä joukon nuorimmaiseen, Jamieen. Alec saa vastaansa yhtä itsepäisen ja päättäväisen naisen kuin on itsekin ja kipinät lentelevät välittömästi. Kuinka käy, kun Alec on päättänyt omistaa Jamien sydämen ja Jamie taas vannoo, ettei aio antautua moiselle barbaarille koskaan?

The Bride oli aivan ihana hömppis! Skottimies, tietty vähän barbaarimainen (omistushaluinen jne) + vahvaluontoinen nainen = ihana yhdistelmä. The Bride oli todella hauska ja toisaalta juuri sopivan mittainen. Gabaldonin kanssa takeltelin vähän pituuden kanssa, mutta Bride onnistuu osumaan paremmin mielestäni asian ytimeen. Juonikin onnistui pitämään minut hyppysissään romanssin ohella, vaikka ei se tietysti nyt mikään paras ikinä ollut. Nauroin, itkin ja rakastuin. Tämä oli juuri sitä skottiromantiikkaa, josta minä sytyn.



19. maaliskuuta 2017

Jaakko Markus Seppälä: Lemen


Soheba Cityssä suuret teknologiayhtiöt hallitsevat ihmisiä ja taloutta. Kaupungissa asuva Nina on saanut toimeksiannokseen etsiä kadonnut Melinda Lee. Kun hän jäljittää naisen yhden suuryrityksen tehtaalle ja pelastaa tämän, joutuu Nina yhä syvemmälle ongelmiin. Siitä alkaa yhden naisen taistelu yrityksiä ja alamaailmaa vastaan.

Minä luen todella vähän trillereitä ja dekkareita, koska en tunnu saavan niistä oikein mitään irti. Lemeniin tartuin kuitenkin siksi, että siinä luvattiin myös sci-fiä ja tekoälyä. Erityisesti tykkään kyberpunkista scifin alalajeista ja siihen tämä Lemen sujahtaa näpsäkästi. Kokonaisuutena voisin sanoa, että pidin Lemenistä ja oli hauska lukea suomalaista scifiä, mutta trillerien ystävää minusta ei vieläkään saada.

Kirjan tarina pyrähtää käyntiin vauhdilla ja etenee kuin juna kohti loppuratkaisua. Juoni piti hyvin hyppysissään ja tylsää ei tullut. Nina oli kiinnostava päähahmo altavastaajan asemassaan, mutta toisaalta olisin halunnut enemmän motiiveja kaikkien hahmojen taustoille.

Kyberpunkissa minä rakastan erityisesti maailman ja teknologian kuvailua. Lemenissä oli sen verran kova tahti, että siinä keskityttiin enemmän jännitystarinaan ja minä olisin taas halunnut enemmän maailmanrakennusta.

Kolme tähteä ja lisää odotellessa.


8. maaliskuuta 2017

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki



Kudottujen kujien kaupungin tapahtumat ovat saarella, jossa vallitsee erikoinen yhteiskunnallinen järjestys. Nuori kutoja Eliana asuu Seittien Talossa ja löytää eräänä päivänä pihasta vieraan nuoren naisen, jolta on leikattu kieli. Tämän kummallisen naisen ihoon on kirjoitettu Elianan nimi. Samaan aikaan saarella yhä useampi sairastuu kummalliseen sairauteen. Elianalle alkaa selviämään hiljalleen naisen kohtalo, mutta samaan aikaan Eliana taistelee säilyttääkseen oman salaisuutensa, jotta voisi estää itseään joutumasta Merkittyjen Taloon, josta ei ole enää paluuta normaaliin arkeen ja kunnialliseen elämään.

Tämä oli minun ensimmäinen teos Itärannalta. Teemestarin kirja on ollut hyllyssä iät ja ajat, mutta sen kansi on niin tylsä, etten ole vieläkään saanut aikaiseksi luettua sitä. Kudottujen kujien kaupungin kansi sen sijaan on niin hieno, että ostin sen saman tien itselleni. Tärkeimmät asiat ensin jne.

Kudottujen kujien kaupungissa on todella kiehtova ja hienosti rakennettu maailma, joka riitti ylläpitämään mielenkiintoani yksistään. Tykkäsin erityisen paljon kirjan rauhallisesta, unenomaisesta etenemisestä ja siitä, että sain itsekin pohdiskella asioita. Kieli oli tosin toisinaan hieman liian koukeroista minun makuuni.

Hahmot eivät valitettavasti onnistuneet herättämään minussa erityisempiä tunteita. Eliana on hyvin aikuismainen hahmo, joka noudattaa sääntöjä tarkasti ja yrittää aina toimia oikein. Pieni ripaus  kapinallisuutta tai muuta temperamenttia olisi saattanut herättää empatiani häntä kohtaan. Olisinkin halunnut saada irti jonkinlaista tunnetta hahmoista, jotta olisin elänyt tarinassa syvemmin mukana. Toisaalta hahmojen rauhallinen asennoituminen antoi tiettyä aikuismaista syvyyttä tapahtumille ja maailmalle.

Itse siis pidän dystopiakirjoissa hahmovetoisuudesta, kun taas Kudottujen kujien kaupunki on enemmänkin maailma/tarinavetoinen. Ja kuten sanottua, maailma toimii erinomaisesti. Juoni oli ihan perushyvä, mutta dystopioita muutaman lukeneena ei mitenkään erityisen yllättävä. Tarinan rauhaisa eteneminen voi joitakin lukijoita eliminoida.

Oli hauska lukea suomalaista dystopiaa ja täytyy ehdottomasti lukea sitä lisää. Hyvin vähän olen päässyt niihin tutustumaan, mutta sekä Itärannan tässä kirjassa että Eija Lappalaisen ja Anne Leinosen kirjoissa näyttää olevan tiettyjä samankaltaisuuksia. Paljon pohditaan ympäristön kautta asioita ja toisaalta maailma on huomattavasti realistisempi paikka ja hahmot maanläheisempiä. Ympäristökysymykset tuntuvat olevan suomalaisten kirjailijoiden mieleen erityisesti.