28. helmikuuta 2019

Marie Lu: Warcross (Warcross #1)


Emika Chenin vuokrarästit ovat erääntymässä ja koti lähtemässä alta. Hän elää tulevaisuuden New Yorkissa ja taistelee selviytymisestään palkkiometsästäjänä Warcross-pelissä, jossa miljoonat ihmiset viettävät joka päivä elämäänsä virtuaalimaailmassa. Kun Warcrossissa pelataan maailmanmestaruuskisoja, Emikalle tarjoutuu pikainen keino tehdä sen verran rahaa itselleen, että selviää jälleen hetken eteenpäin. Hän hakkeroituu sisälle peliin ja sinkoaa ihmisten tietoisuuteen hetkessä. Silloin hänelle tarjotaan mahdollisuutta työskennellä idolilleen, Warcorssin tehneelle Hideo Tanakalle. Emikan tulee selvittää turvallisuusvika Warcrossissa ennen muita hakkereita ja hän voi voittaa elämänsä rahapalkinnon.

Olin hieman yllättynyt, että pidin Warcrossista erittäin paljon, sillä muut lukemani arvostelut ovat olleet niin vaihtelevia. Ajattelin sijoittuvani johonkin siihen keskivaiheille niiden perusteella. Olen kuitenkin aina pitänyt Marie Lun kerrontatavasta ja rakastan scifiä, joten olisi pitänyt tietää, että Warcross tulee olemaan minun mieleeni. Varsinkin cyberpunk-genre scifin sisällä kiehtoo minua, ja Warcrossin voisi sanoa edustavan juurikin sitä.

Suurin ongelma Warcrossissa on se, että Emika oli lähestulkoon ainut kiinnostava (ja hyvin rakennettu) hahmo. Emikalla on sateenkaaren väriset hiukset ja taisteluluonne. Hän on tottunut selviytymään elämästä hetki hetkeltä eteenpäin. Emikan mukaan oli helppo hypätä ja ymmärtää hänen sisukkuuttaan. Henkilöhahmot ovat aiemminkin olleet minun ongelmani Lun kirjoissa, tosin niillä on tapana kehittyä kirja kirjalta. Warcrossissa kaikki muu kuitenkin toimii niin hyvin, ja se korvaa hahmojen yksipuolisuutta tiettyyn rajaan asti.

Tarinankerronta on Lun kirjoissa aina koukuttavaa. Warcrossisakin upposin keskelle tarinaa ja maailmaa keveästi. Lu osaa rakentaa maailmoja erinomaisesti, ja kaikkien hänen kirjojensa maailmat ovat olleet hyvin erilaisia tähän mennessä. Warcrossisa pääsee sisään tulevaisuuden maailmaan, jossa teknologia on osa elämää. Tässä on paljon samaa kuin esimerkiksi Ready Player Onessa, mutta koen, että Warcross on kohdeyleisöltään paremmin YA:ta lukeville sopiva.

3.5-4 tähteä


4. helmikuuta 2019

#hyllynlämmittäjät2019

Osallistun tänäkin vuonna hyllynlämmittäjä-haasteeseen eli tarkoituksena on lukea omaan hyllyyn unohtuneita kirjoja. Minulla on vuodelle 2019 tavoitteena, että lisäisin entisestään e-kirjojen lukemista, ja vähentäisin fyysisten kirjojen massaa kirjahyllystä sekä niiden hankkimista. 

Olen vihdoinkin alkanut heräämään kunnolla tähän ympäristö-hässäkkään. Sen myötä tavoitteenani on vähentää mm. tavaran hankkimista, ja valitettavasti lasken tähän mukaan myös fyysiset kirjat, vaikka onhan niitä ihana omistaa ja kyllä ne kuvissa toimivat aina paremmin kuin tuo kännykän näytön surkea kuvaaminen. No, pitää alkaa kekseliääksi siltä saralta!

#hyllynlämmittäjät2019:



1. Laini Taylor - Strange the Dreamer
Olen jo kerran joskus aloitellut kirjaa, mutta lopettanut parinkymmenen sivun jälkeen. En ollut mikään Taylorin Daughter of Smoke and Bonen suurfani toisin kuin lähes kaikki muut (tykkäsin kyllä, mutten rakastunut), joten minulla on pieniä epäilyksiä myös tämän suhteen. 

2. Holly Bourne - Oonko ihan normaali?
Tätä sarjaa on kehuttu niin paljon, että pakkohan tähän on tarttua jossain vaiheessa. Tämä on myöskin listan ainoa e-kirja, vaikka niitä roikkuu minulla myös jonkin verran Kindlessä, Adlibriksessä, Audiblessa jne paaaaljon. Vähän epäilyttää olenko minä, lähes kolmikymppinen nainen, ihan oikeaa kohderyhmää tälle :D Kokemuksia kellään kolmikymppisellä?

3. Sylvain Neuvel - Uinuvat jättiläiset
Oli jo viime vuoden hyllynlämmittäjissä. En tiedä miksi tämä ei tule luetuksi. Ärsyttävää.

4. Elina Rouhiainen - Aistienvartija
Ei ole ehtinyt lämmittää hyllyäni kovinkaan kauaa, mutta toiveissa on, ettei lämmittäisi sitäkään vähään. Jostakin syystä tämä on jumittumassa hyllyyni kovaa vauhtia eikä koskaan kutsu minua luokseen.

5. Milja Kaunisto - Luxus
Luxus voisi olla kivaa kesälukemista?

6. Nathan Hill - Nix
Isäni antoi tämän minulle yli vuosi sitten joululahjaksi. Viime vuonna sain vihdoin luettua isältäni saaman Kuin surmaisi satakielen. Tänä vuonna sitten yritän selättää tämän. (Tänä vuonna isäni antoi minulle Homeroksen Odysseian, ehkäpä saan senkin luettua...)

7. Emmi Itäranta - Teemestarin kirja
Itärannan Kudottujen kujien kaupunki oli ihan hyvä kirja, mutta ei jäänyt mieleeni erityisen vahvasti, joten ei ole tullut tähän tartuttua.

8. Haruki Murakami - 1Q84
Tämä on listan toinen kirja, joka oli jo viime vuonna hyllynlämmittäjissä. Kaikki varmasti arvaavat miksi tätä ei ole tullut luettua :D

9. Leigh Bardugo - Wonder Woman
Tätä on kehuttu hurjasti ja olen melko intohimoinen sarjakuvaelokuvien seuraaja, joten luulisi, että tämä olisi uponnut heti, kun se postista saapui. Jotenkin vain tuntuu, etten osaa lukea tätä, kun odotan aina vain niitä leffoja.

10. J. K. Rowling ja Jim Kay - Harry Potter ja viisasten kivi
Niin kaunis ja ihanan näköinen, että nämä ovat unohtuneet koristeeksi hyllyyni. Tänä vuonna aion saada nämä kuvitetut versiot luetuksi.

28. tammikuuta 2019

Alexandra Christo: To kill a Kingdom

Noniin, tässä tulee arkistojen kätköistä elokuussa 2018 luettu To Kill a Kingdom. Kuva on muuten otettu aivan lokakuun alkupuolella, jolloin täällä Lapissa oli jo lunta ja ruska vielä vähän päällä. Hui!


Lira on seireenien (tai sireenien, kuinka vain) prinsessa, ja tuleva meren kuningatar. Lira omistaa kokoelman prinssien sydämiä, joita hän haalii itselleen laulunsa avulla. Eräällä metsästyskerralla Lira joutuu tappamaan yhden toisista sireeneistä. Liran äiti, Meren kuningatar, rankaisee Liraa muuttamalla tämän ihmiseksi. Liralla on aikaa talvipäivän seisaukseen saakka saada Prinssi Elianin sydän tai Lira on tuomittu loppuelämäkseen pysymään ihmisenä - asiana, jota Lira halveksii eniten maailmassa.

Lira on aivan supermahtava hahmo, joka osaltaan teki tästä kirjasta niin hyvän kuin se oli. Hänellä oli synkät puolensa ja toisaalta taas samaistuttavat, herkemmät puolensa. Prinssi Elian oli erittäin hyvä "vastus" Liralle. Elian metsästää sireeneitä ja tappaa heitä työkseen. Hänellä on tähtäimessä löytää avain sireenien tuhoamiseen lopullisesti, ja etsiessään tätä hän törmää hukkuvaan naiseen meressä, Liraan.

Liran ja Elianin välinen kemia todellakin toimi minulle. Tuntui, että Elian ja Lira olivat täydelliset toisillensa jo ensihetkestä lähtien. Kumpikin oli luonteeltaan melko vahva ja samaan aikaan lämmin, ja kummallakin oli motivaatiota ja tekemisen meininkiä kaikissa asioissa.

Vaikka tämä kirja onkin "vain" YA-kirja osasi se todella hyvin tuoda esille tuon vastakkainasettelun turhuuden. Molemmilla osapuolilla oli ennakkoluuloja toisistaan ja minä lukijana pystyin samaistumaan molempien osapuolien raivoon ja missioon tuhota toisensa. Tarina oli tahditettu loistavasti eikä siinä tullut niitä laahaavia, hiljaisia hetkiä, joita yleensä kaikissa ja jatkuvasti sai jännittää hahmojen puolesta. Kerrankin tarina saatiin yksien kansien sisässä päätökseen ja vielä järkevän sivumäärän sisällä.

Täytyy sanoa, että tämä Christon esikoinen kyllä vakuutti minut perinpohjin. Ehdottomasti menee lukuun häneltä tulevat seuraavat kirjat. Olihan tässä toki omat heikkoutensakin. Liran äiti olisi voinut olla syvällisempi hahmo, kun tarinassa muuten osattiin rakentaa hahmoja todella hyvin. Kirjan loppu oli myös hieman hämmentävä. En oikeastaan tajunnut yhtään mitä siinä tapahtui, vaikka luen todella paljon englanniksi. Mutta se ei haitannut minua lopulta laisinkaan. Ymmärsin pääasian :D

Kaikkien YA-fantasiaa lukevien kannattaa kyllä minun mielestäni tarttua tähän. Tästä tulee niin hyvä mieli vieläkin, kun muistelee.


21. tammikuuta 2019

Cynthia Hand, Brodi Ashton ja Jodi Meadows: My Lady Jane (The Lady Janies #1)

Luin My Lady Janen jo viime kesänä, mutta tämä postaus on jäänyt luonnoslaatikkoon monen muun ohella odottelemaan sitä hetkeä, kun jaksan taas palata tänne blogin puolelle. No, nyt se hetki vihdoin koitti, joten tässäpä tulee tekstiä.


My Lady Jane sijoittuu 1500-luvulle, kun nuori Edward on astumassa kuninkaan saappaisiin kaoottisessa tilanteessa. Maassa metsästetään Ethianeita, jotka ovat ihmisiä, jotka voivat muuttaa muotoaan eläimeksi niin halutessaan. Poliittinen peli maassa käy kovana ja Edward joutuu naittamaan serkkunsa Janen tuntemattomalle Giffordille. Jane ei tästä suuremmin riemastu, sillä hänellä ei ole ollut kiire avioliittoon. Jane ei myöskään tiedä etukäteen sitä, että Gifford on ethianilainen ja päiväsaikaan aina hevosen muodossa. Gifford ei nimittäin osaa tahdosta muuttaa itseään ihmismuotoon, ja Jane huomaakin olevansa käytännössä naimissa hevosen kanssa.

Kesällä kaipailin jotakin hauskaa ja kevyttä luettavaa, kun My Lady Jane osui käteeni. Se oli maannut kirjahyllyssäni jo hyvän tovin, ja toisinaan epäilin, ettein koskaan saisi sitä luetuksi. Tuo kansi oli jostakin syystä aika luotaantyöntävä eikä yhtään sopinut mielestäni kirjan tunnelmaan, joka hersyi hauskuutta ja vauhdikkaita tilanteita.

Tässä oli osattu sekoittaa juuri oikea määrä historiaa ja toisaalta lisätty tarinaan fantasiaelementtejä ja muita omia koukeroita. Tykkäsin tästä kokonaisuudessaan paljon. Hahmot olivat sympaattisia ja heidän väliset suhteet saivat minut kihertämään naurua useaan otteeseen. Erityisesti Janen ja Giffordin välisestä kehityksestä oli osattu ottaa kaikki ilo irti. (Naurattaa vieläkin näin 6kk jälkikäteen!). Tarina oli myöskin yllättävän vauhdikas ja sisälsi hyvinkin paljon toimintaa ja jännitystä. Jotenkin olin olettanut, että tämä olisi romanttinen kirja.

Historiallista YA-kirjallisuutta on melko vähän, joten tämä oli siinäkin mielessä mukavaa vaihtelua. Olihan juoni hieman ennalta-arvattava, ja se ärsytti minua ainoana asiana kesähelteillä. Jos kuitenkin kaipaat kevyttä luettavaa, joka pistää hymyilyttämään ja sisältää hieman fantasiaa muiden juttujen ohella, tässä on erinomainen kirja!


11. tammikuuta 2019

Kuinka kävi: TBR 2018 ja #hyllynlämmittäjä vuodelle 2018

Jälleen on pieni tovi vierähtänyt siitä, kun viimeksi tänne kirjoittelin. Olen päivitellyt enemmän lukemisiani tuolla instagramin puolella ja Goodreadsissä (jonne arvostelen melkeinpä aina kirjat), joten siellä ehkä saa ajantasaisempaa tietoa lukemisistani. Välillä on sellainen olo, että vaikka olisi aikaa niin kiinnostus ei vain yksinkertaisesti ole riittänyt bloggailuun. En jaksa ottaa asiasta sen suurempaa stressiä; kirjoittelen tänne sitten, kun siltä tuntuu.

Tänään asialistallani oli tulla vähän päivittelemään, miten viime vuonna asettamani TBR2018-lista ja #hyllynlämmittäjä ovat sujuneet.

Hyllynlämmittäjähaasteessa minulla oli 13 kirjaa mukana:


1. Peter Hoeg: Lumen taju.
Sain luetuksi omaksi ihmetykseksenikin. Ihan ookoo, mutta ei tämä minua trillereiden ystäväksi kääntänyt. Tarina oli omituinen ja minun kohdallani se oli ehkä vähän liiankin omituinen. 

2. Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen
Sain luetuksi myös tämän, mutta kuvaa en ole ehtinyt nappaamaan. Kuin surmaisi satakielen on ihan kelpo klassikko, mutta ei noussut klassikoiden aateliin minun hyllyssäni. 



3. Tove Jansson: Kesäkirja
Kesäkirjan luin saaristossa lähellä Tove Janssonin omaa saarta. Ihana!

4. Haruki Murakami: 1Q84
Yllättävää... Jostakin syystä 1Q84 ei tullut luetuksi :D Ehkä vuosi 2019 on 1Q84:n vuosi.

5. Sylvain Neuvel: Uinuvat jättiläiset
Uinuvien jättiläisten roikkuminen edelleenkin hyllyssä on suurin harmituksen aiheeni. En tiedä miksi tähän on niin pirun vaikea tarttua. Nyt minulla on meneillään alkuvuoden romanssivillitys eikä Uinuvat jättiläiset edelleenkään houkuta.


6. Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia
Tästä kirjasta tein jopa postauksen tänne. Tykkäsin oikeastaan todella paljon ja nyt muistinkin, että pitäisipä tarttua jatko-osaan.

7. V.E. Schwab: Vicious
Aloitin Viciouksen ainakin kertaalleen vuonna 2018. Mieliala ei vain osunut kohdilleen enkä päässyt ensimmäisistä sivuista eteenpäin. V.E. Schwab on kuitenkin yksi lempparikirjailijani YA-genressä, joten tämä on ihan pakko saada päätökseen!

8. Leah Reader: Cam Girl
Cam Girl taitaa olla niitä kirjoja joita en saa luetuksi muuta kuin pakon uhalla.



9. Kiersten White: And I Darken
And I Darken oli juuri niin hyvä kuin kaikki olivat kehuneet, mutta todella erilainen verrattuna siihen mitä odotin. Jatko-osat odottavat hyllyssä...

10. Rainbow Rowell: Eleanor & Park
Aloitin myös Eleanor&Parkia vuonna 2018 ja pääsin vähän sisällekin kirjaan. Täytyy ehdottomasti tänä vuonna jatkaa.


12. Siiri Enoranta: Nokkosvallankumous
Hui, suomalainen YA osaa olla synkkää. Nokkosvallankumous riipaisi kyllä aika syvältä.

11. Julie Berry: The Passion of Dolssa
Tämän voisin sisällyttää oikeastaan vuoden 2019 hyllynlämmittäjiin, koska haluaisin lukea tämän, mutta jotenkin tähän ei vain ole tullut tartuttua.


13. Sarah Beth Durst: The Queen of Blood
Afrikan mailla ja mantereilla tuli lueskeltua The Queen of Blood, josta en enää muista tarkempia mielikuvia. Ihan hyvä YA-kirja, muttei jäänyt mieleeni mitenkään superhyperhyvänä.

Eli hyllynlämmittäjä-haasteen tulos on 7/13. Sanoisin, että melko jees tulos, vaikka pitikin ehkä vähän sykkiä.

Lisäksi tein tuolloin vuoden alussa TBR-listaa  yleisesti / YA-TBR-listaa, joka näytti seuraavalta:


1. Holly Black: Cruel Prince
Yritin olla lukematta tätä hyvin pitkään, jotten joutuisi odottelemaan jatko-osia pitkään. Sorruin ja luin The Cruel Princen kuitenkin kesällä. Oli kyllä yksi mielenkiintoisimmista YA-kirjoista.

2. Kiersten White: And I Darken.
Yllä oli tarkempi kuvaus, mutta tämän siis sain luetuksi.

3. Marie Lu: Warcross.
Aloitin tämän nyt vuoden 2019 puolella.

4. Laini Taylor: Strange the Dreamer
Aloitin Strange the Dreameria, mutta tämäkin on aika paksu kirja ja jotenkin hyydyin heti alkuuni :D

5. V.E. Schwab: A Conjuring of Light.
Oih, luin A Conjuring of Lightin. Tämä sarja oli jotenkin niin hieno kaikessa omaperäisyydessään ja hahmoissaan ja kaikessaan. Aivan minun tyyppiseni. 

Eli 3/5 tuli luetuksi.

Olipas ihana palata noihin kesäisiin kuviin, joissa valoa riittää ja kukat kukkii. Mitenkäs muiden haasteet onnistuivat? Seuraavaksi ptiäisi varmaan alkaa asettamaan vuoden 2019 vastaavia haasteita...

19. syyskuuta 2018

Matkakertomuksia Keniasta ja Tansaniasta, osa 2

Siitä on vierähtänyt jo pieni tovi, kun kerroin matkamme ensimmäisestä osasta, mutta tässäpä tulee vielä jatko-osa. Osa 1 löytyy täältä.

Lyhyt kertaus reissumme kulusta:

Matkamme meni suurin piirtein näin (alapuolella hienosti piirretty kartta, jossa mutkia on vedetty vähän suoriksi):
1. Lento Nairobiin, jossa vietimme muutaman päivän ihmetellen Nairobin hälinää
2. Nairobista bussilla Tansanian puolelle Arushaan, jossa vietimme kaksi yötä odotellen safarille lähtöä
3. Viikon safari Tansanian puolella
4. Lento Arushasta Sansibarille. Siellä ensin muutama päivä Stone Townissa ja siitä sitten Pajeen 
5. Sansibarilta lento Mombasaan ja sieltä autolla Diani Beachille, joka on melko lähellä oleva rantakohde
6. Mombasasta bussilla Nairobiin
7. Nairobissa jälleen muutama päivä ja sitten lento kotiin

Matkakertomusten osassa 1 kerron matkamme kohdista 1-3 ja osassa 2 kohdista 4-5.



Saavuimme safarin jälkeen onnellisina hölmöläisinä Sansibarille. Ensimmäisenä, kun astuimme lentokoneesta ulos, naamaamme vasten iski kunnon sansibarilainen lämpö. Lämpötila oli vähintään +32 ja siinä täydessä auringonpaisteessa ilman minkäänlaista tuulenvirettä hikipisarat nousivat iholle sekunnissa. Paikalliset seisovat siellä kauluspaidat päällä muina miehinä, mutta kyllä hekin myönsivät, että aika kuuma sää on.














Vietimme alkuun muutaman päivän ihaillen Sansibarin Stone Townia, joka oli kyllä todellinen yllättäjä tällä matkalla. Matkamme sijoittui sadekaudelle ja niin sanottuun low seasoniin, joten kaupungissa oli varmasti huomattavasti vähemmän turisteja kuin muulloin. Vaeltelimme kapeilla kaduilla ihmetellen arabimaista tulleita vaikutteita saanutta arkkitehtuuria sekä lämpöä, jota todellakin riitti. Lämpötilat eivät laskeneet edes öisin pilkkopimeässä alle kolmenkymmenen.

Kivikaupungissa riittää nähtävää ja osteltavaa. Lisäksi sitä voi syödä joko paikallisten suosimissa edukkaammissa ravintoloissa, joista voi saada todella loistavaa ruokaa, tai sitten turisteille enemmän suunnatuissa paikoissa. Me kävimme yhtenä iltana merenrannalla pidettävällä iltatorilla, jossa oli kaikenlaista ruokaa tarjolla. Siellä söimme todella maukkaat pitsat ja jotakin grillattuja mereneläviä, jotka olivat taas hienoinen pettymys...

Stone Townista lähtiessä tuli heti ikävä paikkaa. Siellä oli ihmisiä, vilinää ja paljon ihmeteltävää, mutta silti hyvinkin turvallista ja pimeälläkin uskalsi liikkua ulkona jalkasin. Afrikassa matkaamisen yksi ehdottomasti suurimmista miinuksista on se, että pimeän tultua ulkona ei kannata liikkua juuri missään ilman autokyytiä. Tämä on todella nihkeää erityisesti siitä syystä, että pimeä tulee viimeistään klo 19. Tätä ongelmaa ei onneksi ollut Sansibarilla, jossa elämä tuntui huomattavasti rauhanomaisemmalta kuin muualla.









Stone Townista siirryimme Pajeen, jonne meni taksikyydillä noin tunti. Paje on pikkuinen rantalomakohde Sansibarilla, joka on erityisesti liitosurfaajien (tai mitä ovatkaan) suosiossa. Valkoista hiekkaa riittää silmin kantamattomiin. Vuorovedet olivat myöskin huomattavimmat, joita olen koskaan nähnyt.

Paje oli ihana paikka ottaa ihan vain rennosti. Iltapäivästä kävimme pulahtamassa vedessä, joka oli vähän liiankin lämmintä. Iltaisin söimme keskimäärin erittäin hyvää ruokaa. Ja yhtenä päivänä kävimme suppailemassa mangrove-metsässä hotellimainosten houkuttelemana ja oli kyllä siisti reissu. Ainoana miinuksena Pajessa oli se, että tällaiselle levottomalle sielulle kaikki se makoilu alkoi olla jo vähän liikaa enkä mitenkään saisi kahden viikon lomaa kulutettua kyseisessä paikassa tyytyväisenä. Ei siellä oikein mitään tekemistä.

Kaiken kaikkiaan Sansibar oli aivan ihana. Jotenkin minulle oli jäänyt vähän sellaisen yliarvostetun turistihelvetin mielikuva ja alunperinhän meidän ei pitänyt koko reissulla mennä tästä syystä saarelle. Onneksi kuitenkin suunnitelmat muuttuivat ja "jouduimme" viettämään aikaa Sansibarilla.

Sansibarilta siirryimme sitten Mombasaan, joka itsessään oli jo aikamoinen farssi, mutta tiivistyksenä siitä voisi ehkä sanoa, että halpalentoyhtiöt Afrikassa eivät tosiaankaan edes yritä pysyä aikataulussa. Mombasasta kaikille tulee mieleen varmaan sellainen rauhallinen rentoutumisen tyyssija. Minäkin kuvittelin, että siellä heiluvat palmupuut ja pieni tuulenvire kutittelee poskea. Mombasassa asuu noin miljoona asukasta ja meno oli sen mukaista kuin Afrikassa miljoonakaupungeissa tuppaa olemaan. Täysinäinen afrikkalainen kaaos niin sanotusti.

Onneksi meillä oli majoitukset Diani Beachilla, joka on rantalomakohde lähellä Mombasaa. Asuimme AirBnb asunnossa, jossa meillä oli aivan ihana host-perhe. Alkuun olimme suomalaisittain jähmeinä, kun vastassa oli 6 saksalaista ja 4 koiraa samassa talossa, mutta enpä ole parempaa loma-asumista varmaan koskaan ennen saanut.







Diani Beach oli ihan kiva paikka, mutta Sansibarin jälkeen se ei valitettavasti yltänyt samalle tasolle. Rannalla oli enemmän rantapoikia kauppaamassa kaikkea ja rannat olivat yhtä megahotellia toinen toisensa vierellä. Ravintolat olivat kalliimpia kuin Sansibarilla ja tasoltaan mielestäni heikompia. Näin jälkiviisaana olisi ehkä sittenkin pitänyt mennä Malindille tai Kilifille eli Mombasasta täysin toiseen suuntaan.

Diani Beachilla kävimme sukellus/snorklailuretkellä ja minäkin kokeilin elämäni ensimmäistä kertaa laitesukellusta. Minulla on pieniä pelkoja liittyen sukelteluun ja olin perääntymässä koko hommasta, mutta hollantilainen ohjaaja onnistui tsemppaamaan minut siitäkin huolimatta :D Lisäksi kävimme purjehtimassa paikallisella veneellä. Nämä reissut olivat ihan mahtavia, joskin erittäin tyyriitä ja hinnasta jäikin vähän huono maku. Söimme myös jälleen todella hyvää ruokaa ja erityisesti elämäni parhaat sushit teki japanilainen kokki niin tuoreesta kalasta kuin olla ja voi. Aivan ihanaa.

Diani Beachilla koimme ensimmäistä kertaa myöskin ylpeyttä tinkaustaidoistaimme. Jälleen kerran eräs kauppias halusi väenvängällä kierrättää meitä torikojusta toiseen ja lupasi loppuun erittäin hyviä tarjouksia. Päätimme miehen kanssa heti alkuun, että mitään ei osteta ellei olla sitä mieltä, että saadaan oikeasti hyvään hintaan. Ei mitään säälikompromisseja tai pakolla ostamisia.

Naisen hieman erilainen asema afrikassa näkyi muuten hyvin näissä kauppa-asioissa. Tämäkin myyjä puhutteli lähinnä miestäni ja seurasi häntä kuin hai laivaa. Kun hintaneuvottelut olivat alkamassa, hän istutti minut ainoalle pehmeälle tuolille ja kääntyi sitten mieheen päin ja sanoi, että "pomo voi istua tuohon niin neuvotellaan niin neuvottelen hänen kanssaan hinnasta". Siinä kohdin oli pakko revetä nauramaan.





Palataanpas asiaan... Päivät Diani Beachilla tuntuivat jälleen valuvan hukkaan liian nopeasti ja varattiinkin pari lisäyötä yhdestä megahotelleista, sillä minä halusin asua muutaman päivän aivan merenrannalla ilman sitä, että joutuu makaamaan hiekkarannalla pyyhkeen päällä. Sympaattisen AirBnb-kämpän jälkeen megahotellissa asuminen tuntui vähän laimealta ratkaisulta. Hotellissamme oli 7 uima-allasta, 4 ravintolaa ja älytön määrä tonttia.

Mombasasta piti sitten raahautua takaisin Nairobiin. Ennen vanhaan Mombasan ja Nairobin välillä meni sellainen vanhanaikainen juna, joka olisi ollut todella hauska kokemus. Valitettavasti sen junan reissut oli lopetettu ja aloitettu uuden pikajunan matkat. Yritimme epätoivoisesti saada paikkoja tähän junaan, mutta ne olivat menneet jo aikapäivää ennen kuin saavuimme Diani Beachille. Lisäksi ainut tapa ostaa lippuja etänä oli aiemmassa Afrikka-postauksessa mainitsemani mPesa. mPesa on siis Safaricom-puhelinliittymään saatava MobilePayn vastine. Meillä ei ollut Safaricomin liittymää, joten tämä oli meille sula mahdottomuus. Jotenkin ihmeen kaupalla saimme bussiliput paikallisten hotellivirkailijoiden avulla.

Minä kuvittelin, että bussimatka Mombasaan kestäisi 8 tuntia ja mieheni kuvitteli, että 6 tuntia. Molemmat saimme "hieman" pettyä, kun matkamme kestikin 12 tuntia. Koska meillä ei ollut hajuakaan asiasta, emme tajunneet esimerkiksi ostaa kunnolla evästä mukaan bussimatkalle tai ostaa kunnolla ruokaa pysähdyksillä. Viimeiset 3 tuntia matkasta tosin jumitimme Nairobin ihanissa liikenneruuhkissa. Lopulta hikinen bussi jätti meidät keskelle Nairobin pimeitä ja epämääräisiä kujia. Mukanamme oli taas kaikki tavaramme ja ympärillä ties minkälaista kulkijaa. Onneksi joku pimeä taksi nappasi meidät kyytiinsä melko nopeasti.

Pääosin liikuimme Nairobissa überillä, joka toimi suht hyvin siellä. Matkan hinnan tietää olevan joku ihan fiksu etukäteen ja kuskin luottettavuudesta voi olla melko varma. Ainut ongelma sovelluksessa oli se, että kuskit harmillisen usein eivät peruneet kyytiä, mutta eivät tehneet elettäkään lähteäkseen paikalle tai ajoivat johonkin ihan toiseen suuntaan. Muutamaan kertaan meni 30-45min siinä kyytiä odotellessa ja kuskia vaihdellessa. Lisäksi kuulimme, että über kyykyttää kuskeja ikävästi ja aloimmekin sitten antamaan tippiä kyydeistä.

Viimeisinä päivinä Nairobissa shoppailimme ostoskeskuksissa, jotka yrittivät kopioida jenkkimeininkiä. Valitsimme loppuhuipennukseksi Giraffe centerin, joka oli ihan sopiva lopetus tälle reissulle. Giraffe centeriin on otettu orpoja kirahveja aikoinaan ja siellä niitä sai syöttää ja antaa pusuja eli laittaa syöttöpelletin huulien väliin ja kirahvi sai ottaa sen huulilta pois. Ei se giraffe center ihmeellinen ollut, mutta siinä vaiheessa reissua oli vähän ähky kaikesta näkemisestä ja tekemisestä, että pienet ilot riittivät oikein sopivasti.



En voi muuta kuin erittäin lämpimästi suositella reissua Keniaan ja Tansaniaan. Tässäpä tulee plussia ja miinuksia:


+ Monipuolisuus: safaria, kilimanjarolle kiipeämistä, rantalomaa, suurkaupunkielämää, siis ihan kaikkea!
+ Helppous: matkustaminen paikasta toiseen onnistui erittäin helposti, ihmiset olivat todella avuliaita (joskin usein odottivat tippiä)
+ Siisteys: vessat yms. olivat lähes aina todella siistit
- Yllättävän kallista: Afrikassa mikään ei maksa mitään! No ei niin, jos olet paikallinen tai syrjäseudulla. Muutoin varaudu maksamaan esim. ruuasta lähes 10e/ateria+juomat. Yleensä meille maksoi 2 hengen illallinen yhdellä alkupalalla, pääruuilla ja juomilla 40 dollaria. Kyllä me ihan naurettavan halvallakin syötiin, mutta ne päivät olivat huomattavasti harvemmassa.
- Pimeällä liikkuminen hankalaa. Autolla se pitää tehdä ja silloinkin vähän hirvittää.
- Turistien huijauskulttuuri: meininki on usein vähän se, että tyhmiltä valkoisilta viedään niin paljon kuin ikinä irti saadaan. Ihan kuin meillä kasvaisi rahaa puissa. Sitten itsestä taas tuntuu, että on "pakko" maksaa, kun minulla sentään on rahaa, eihän näillä raukoilla ole mitään

12. syyskuuta 2018

Kiersten White: And I Darken (The Conqueror's Saga #1)



Ladalla ei ole juuri muita avuja elämässä kuin terävä pää ja kovat nyrkit. Kun Lada ja hänen veljensä viedään pois kotimaastaan Wallachiasta keskelle ottomaanien politikointia, Lada alkaa suunnittelemaan kostoa. Hän haluaa palata kotimaahansa ja periä oikeutensa Wallachian hallitsijana. Pakeneminen ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista, sillä poliittisen pelin keskellä Ladan henki voidaan viedä koska tahansa. Sulttaanin nuori poika Mehmed on Ladalle ainoa syy jäädä vieraaseen maahan. Hiljalleen Ladan, hänen veljensä Radun ja Mehmedin välille muodostuu omituinen suhde, joka tuo heille turvaa ja toisaalta taas repii nuoria erilleen.

And I Darken on niitä kirjoja, joihin tarttuminen tuntuu hirvittävän hankalalta, mutta lopuksi sitä aina ihmettelee, että miksei sitä aiemmin saanut mukamas luetuksi. Tarina varmasti jakaa ihmiset eri leireihin, sillä alku erityisesti on melko hidaskulkuinen ja kiermurainen. Juoni ei ole kovinkaan selkeä ja näin jälkikäteenkin sen selittäminen tuntuu hankalalta tehtävältä.

Voisi sanoa, että And I darken on YA-kirjaksi melko paksua fantasiaa ja politikointia. Tässä keskitytään enemmän niihin pieniin nyansseihin kuin suuriin kuvioihin ja taisteluihin sitä jotakin pahaa vastaan. Jotenkin White onnistuu tekemään kaikesta pienestäkin ihan mielettömän mielenkiintoisia. Ehkä tästä ensimmäisestä osasta paistaa läpi vähän se, että kirja on selvästi aloitusosa ja monia asioita vasta pedataan tulevaisuutta varten.

Hidas tarinankerronta antaa tilaa hahmoille ja heidän kasvutarinoilleen. Kolme tärkeintä henkilöä on tietysti Lada, hänen veljensä Radu ja Mehmed. He kaikki olivat omalaatuisia ja koukuttavia hahmoja, joiden motiiveja ja keskinäistä suhdetta selvitettiin hyvin ja hartaasti. Hahmoista tehtiin inhimillisiä ja jokaisen heidän kohtalo kosketti, mutta erityisesti mieleen jäi kirjan päänaisen, Ladan, mieletön taistelu läpi elämästä.

Vähäeleinen ja upea tarina sekä erittäin aidot hahmot tekevät tästä kyllä ehdottomasti yhden parhaimmista vuoden 2018 lukukokemuksista. 4.5 tähteä.