19. syyskuuta 2018

Matkakertomuksia Keniasta ja Tansaniasta, osa 2

Siitä on vierähtänyt jo pieni tovi, kun kerroin matkamme ensimmäisestä osasta, mutta tässäpä tulee vielä jatko-osa. Osa 1 löytyy täältä.

Lyhyt kertaus reissumme kulusta:

Matkamme meni suurin piirtein näin (alapuolella hienosti piirretty kartta, jossa mutkia on vedetty vähän suoriksi):
1. Lento Nairobiin, jossa vietimme muutaman päivän ihmetellen Nairobin hälinää
2. Nairobista bussilla Tansanian puolelle Arushaan, jossa vietimme kaksi yötä odotellen safarille lähtöä
3. Viikon safari Tansanian puolella
4. Lento Arushasta Sansibarille. Siellä ensin muutama päivä Stone Townissa ja siitä sitten Pajeen 
5. Sansibarilta lento Mombasaan ja sieltä autolla Diani Beachille, joka on melko lähellä oleva rantakohde
6. Mombasasta bussilla Nairobiin
7. Nairobissa jälleen muutama päivä ja sitten lento kotiin

Matkakertomusten osassa 1 kerron matkamme kohdista 1-3 ja osassa 2 kohdista 4-5.



Saavuimme safarin jälkeen onnellisina hölmöläisinä Sansibarille. Ensimmäisenä, kun astuimme lentokoneesta ulos, naamaamme vasten iski kunnon sansibarilainen lämpö. Lämpötila oli vähintään +32 ja siinä täydessä auringonpaisteessa ilman minkäänlaista tuulenvirettä hikipisarat nousivat iholle sekunnissa. Paikalliset seisovat siellä kauluspaidat päällä muina miehinä, mutta kyllä hekin myönsivät, että aika kuuma sää on.














Vietimme alkuun muutaman päivän ihaillen Sansibarin Stone Townia, joka oli kyllä todellinen yllättäjä tällä matkalla. Matkamme sijoittui sadekaudelle ja niin sanottuun low seasoniin, joten kaupungissa oli varmasti huomattavasti vähemmän turisteja kuin muulloin. Vaeltelimme kapeilla kaduilla ihmetellen arabimaista tulleita vaikutteita saanutta arkkitehtuuria sekä lämpöä, jota todellakin riitti. Lämpötilat eivät laskeneet edes öisin pilkkopimeässä alle kolmenkymmenen.

Kivikaupungissa riittää nähtävää ja osteltavaa. Lisäksi sitä voi syödä joko paikallisten suosimissa edukkaammissa ravintoloissa, joista voi saada todella loistavaa ruokaa, tai sitten turisteille enemmän suunnatuissa paikoissa. Me kävimme yhtenä iltana merenrannalla pidettävällä iltatorilla, jossa oli kaikenlaista ruokaa tarjolla. Siellä söimme todella maukkaat pitsat ja jotakin grillattuja mereneläviä, jotka olivat taas hienoinen pettymys...

Stone Townista lähtiessä tuli heti ikävä paikkaa. Siellä oli ihmisiä, vilinää ja paljon ihmeteltävää, mutta silti hyvinkin turvallista ja pimeälläkin uskalsi liikkua ulkona jalkasin. Afrikassa matkaamisen yksi ehdottomasti suurimmista miinuksista on se, että pimeän tultua ulkona ei kannata liikkua juuri missään ilman autokyytiä. Tämä on todella nihkeää erityisesti siitä syystä, että pimeä tulee viimeistään klo 19. Tätä ongelmaa ei onneksi ollut Sansibarilla, jossa elämä tuntui huomattavasti rauhanomaisemmalta kuin muualla.









Stone Townista siirryimme Pajeen, jonne meni taksikyydillä noin tunti. Paje on pikkuinen rantalomakohde Sansibarilla, joka on erityisesti liitosurfaajien (tai mitä ovatkaan) suosiossa. Valkoista hiekkaa riittää silmin kantamattomiin. Vuorovedet olivat myöskin huomattavimmat, joita olen koskaan nähnyt.

Paje oli ihana paikka ottaa ihan vain rennosti. Iltapäivästä kävimme pulahtamassa vedessä, joka oli vähän liiankin lämmintä. Iltaisin söimme keskimäärin erittäin hyvää ruokaa. Ja yhtenä päivänä kävimme suppailemassa mangrove-metsässä hotellimainosten houkuttelemana ja oli kyllä siisti reissu. Ainoana miinuksena Pajessa oli se, että tällaiselle levottomalle sielulle kaikki se makoilu alkoi olla jo vähän liikaa enkä mitenkään saisi kahden viikon lomaa kulutettua kyseisessä paikassa tyytyväisenä. Ei siellä oikein mitään tekemistä.

Kaiken kaikkiaan Sansibar oli aivan ihana. Jotenkin minulle oli jäänyt vähän sellaisen yliarvostetun turistihelvetin mielikuva ja alunperinhän meidän ei pitänyt koko reissulla mennä tästä syystä saarelle. Onneksi kuitenkin suunnitelmat muuttuivat ja "jouduimme" viettämään aikaa Sansibarilla.

Sansibarilta siirryimme sitten Mombasaan, joka itsessään oli jo aikamoinen farssi, mutta tiivistyksenä siitä voisi ehkä sanoa, että halpalentoyhtiöt Afrikassa eivät tosiaankaan edes yritä pysyä aikataulussa. Mombasasta kaikille tulee mieleen varmaan sellainen rauhallinen rentoutumisen tyyssija. Minäkin kuvittelin, että siellä heiluvat palmupuut ja pieni tuulenvire kutittelee poskea. Mombasassa asuu noin miljoona asukasta ja meno oli sen mukaista kuin Afrikassa miljoonakaupungeissa tuppaa olemaan. Täysinäinen afrikkalainen kaaos niin sanotusti.

Onneksi meillä oli majoitukset Diani Beachilla, joka on rantalomakohde lähellä Mombasaa. Asuimme AirBnb asunnossa, jossa meillä oli aivan ihana host-perhe. Alkuun olimme suomalaisittain jähmeinä, kun vastassa oli 6 saksalaista ja 4 koiraa samassa talossa, mutta enpä ole parempaa loma-asumista varmaan koskaan ennen saanut.







Diani Beach oli ihan kiva paikka, mutta Sansibarin jälkeen se ei valitettavasti yltänyt samalle tasolle. Rannalla oli enemmän rantapoikia kauppaamassa kaikkea ja rannat olivat yhtä megahotellia toinen toisensa vierellä. Ravintolat olivat kalliimpia kuin Sansibarilla ja tasoltaan mielestäni heikompia. Näin jälkiviisaana olisi ehkä sittenkin pitänyt mennä Malindille tai Kilifille eli Mombasasta täysin toiseen suuntaan.

Diani Beachilla kävimme sukellus/snorklailuretkellä ja minäkin kokeilin elämäni ensimmäistä kertaa laitesukellusta. Minulla on pieniä pelkoja liittyen sukelteluun ja olin perääntymässä koko hommasta, mutta hollantilainen ohjaaja onnistui tsemppaamaan minut siitäkin huolimatta :D Lisäksi kävimme purjehtimassa paikallisella veneellä. Nämä reissut olivat ihan mahtavia, joskin erittäin tyyriitä ja hinnasta jäikin vähän huono maku. Söimme myös jälleen todella hyvää ruokaa ja erityisesti elämäni parhaat sushit teki japanilainen kokki niin tuoreesta kalasta kuin olla ja voi. Aivan ihanaa.

Diani Beachilla koimme ensimmäistä kertaa myöskin ylpeyttä tinkaustaidoistaimme. Jälleen kerran eräs kauppias halusi väenvängällä kierrättää meitä torikojusta toiseen ja lupasi loppuun erittäin hyviä tarjouksia. Päätimme miehen kanssa heti alkuun, että mitään ei osteta ellei olla sitä mieltä, että saadaan oikeasti hyvään hintaan. Ei mitään säälikompromisseja tai pakolla ostamisia.

Naisen hieman erilainen asema afrikassa näkyi muuten hyvin näissä kauppa-asioissa. Tämäkin myyjä puhutteli lähinnä miestäni ja seurasi häntä kuin hai laivaa. Kun hintaneuvottelut olivat alkamassa, hän istutti minut ainoalle pehmeälle tuolille ja kääntyi sitten mieheen päin ja sanoi, että "pomo voi istua tuohon niin neuvotellaan niin neuvottelen hänen kanssaan hinnasta". Siinä kohdin oli pakko revetä nauramaan.





Palataanpas asiaan... Päivät Diani Beachilla tuntuivat jälleen valuvan hukkaan liian nopeasti ja varattiinkin pari lisäyötä yhdestä megahotelleista, sillä minä halusin asua muutaman päivän aivan merenrannalla ilman sitä, että joutuu makaamaan hiekkarannalla pyyhkeen päällä. Sympaattisen AirBnb-kämpän jälkeen megahotellissa asuminen tuntui vähän laimealta ratkaisulta. Hotellissamme oli 7 uima-allasta, 4 ravintolaa ja älytön määrä tonttia.

Mombasasta piti sitten raahautua takaisin Nairobiin. Ennen vanhaan Mombasan ja Nairobin välillä meni sellainen vanhanaikainen juna, joka olisi ollut todella hauska kokemus. Valitettavasti sen junan reissut oli lopetettu ja aloitettu uuden pikajunan matkat. Yritimme epätoivoisesti saada paikkoja tähän junaan, mutta ne olivat menneet jo aikapäivää ennen kuin saavuimme Diani Beachille. Lisäksi ainut tapa ostaa lippuja etänä oli aiemmassa Afrikka-postauksessa mainitsemani mPesa. mPesa on siis Safaricom-puhelinliittymään saatava MobilePayn vastine. Meillä ei ollut Safaricomin liittymää, joten tämä oli meille sula mahdottomuus. Jotenkin ihmeen kaupalla saimme bussiliput paikallisten hotellivirkailijoiden avulla.

Minä kuvittelin, että bussimatka Mombasaan kestäisi 8 tuntia ja mieheni kuvitteli, että 6 tuntia. Molemmat saimme "hieman" pettyä, kun matkamme kestikin 12 tuntia. Koska meillä ei ollut hajuakaan asiasta, emme tajunneet esimerkiksi ostaa kunnolla evästä mukaan bussimatkalle tai ostaa kunnolla ruokaa pysähdyksillä. Viimeiset 3 tuntia matkasta tosin jumitimme Nairobin ihanissa liikenneruuhkissa. Lopulta hikinen bussi jätti meidät keskelle Nairobin pimeitä ja epämääräisiä kujia. Mukanamme oli taas kaikki tavaramme ja ympärillä ties minkälaista kulkijaa. Onneksi joku pimeä taksi nappasi meidät kyytiinsä melko nopeasti.

Pääosin liikuimme Nairobissa überillä, joka toimi suht hyvin siellä. Matkan hinnan tietää olevan joku ihan fiksu etukäteen ja kuskin luottettavuudesta voi olla melko varma. Ainut ongelma sovelluksessa oli se, että kuskit harmillisen usein eivät peruneet kyytiä, mutta eivät tehneet elettäkään lähteäkseen paikalle tai ajoivat johonkin ihan toiseen suuntaan. Muutamaan kertaan meni 30-45min siinä kyytiä odotellessa ja kuskia vaihdellessa. Lisäksi kuulimme, että über kyykyttää kuskeja ikävästi ja aloimmekin sitten antamaan tippiä kyydeistä.

Viimeisinä päivinä Nairobissa shoppailimme ostoskeskuksissa, jotka yrittivät kopioida jenkkimeininkiä. Valitsimme loppuhuipennukseksi Giraffe centerin, joka oli ihan sopiva lopetus tälle reissulle. Giraffe centeriin on otettu orpoja kirahveja aikoinaan ja siellä niitä sai syöttää ja antaa pusuja eli laittaa syöttöpelletin huulien väliin ja kirahvi sai ottaa sen huulilta pois. Ei se giraffe center ihmeellinen ollut, mutta siinä vaiheessa reissua oli vähän ähky kaikesta näkemisestä ja tekemisestä, että pienet ilot riittivät oikein sopivasti.



En voi muuta kuin erittäin lämpimästi suositella reissua Keniaan ja Tansaniaan. Tässäpä tulee plussia ja miinuksia:


+ Monipuolisuus: safaria, kilimanjarolle kiipeämistä, rantalomaa, suurkaupunkielämää, siis ihan kaikkea!
+ Helppous: matkustaminen paikasta toiseen onnistui erittäin helposti, ihmiset olivat todella avuliaita (joskin usein odottivat tippiä)
+ Siisteys: vessat yms. olivat lähes aina todella siistit
- Yllättävän kallista: Afrikassa mikään ei maksa mitään! No ei niin, jos olet paikallinen tai syrjäseudulla. Muutoin varaudu maksamaan esim. ruuasta lähes 10e/ateria+juomat. Yleensä meille maksoi 2 hengen illallinen yhdellä alkupalalla, pääruuilla ja juomilla 40 dollaria. Kyllä me ihan naurettavan halvallakin syötiin, mutta ne päivät olivat huomattavasti harvemmassa.
- Pimeällä liikkuminen hankalaa. Autolla se pitää tehdä ja silloinkin vähän hirvittää.
- Turistien huijauskulttuuri: meininki on usein vähän se, että tyhmiltä valkoisilta viedään niin paljon kuin ikinä irti saadaan. Ihan kuin meillä kasvaisi rahaa puissa. Sitten itsestä taas tuntuu, että on "pakko" maksaa, kun minulla sentään on rahaa, eihän näillä raukoilla ole mitään

12. syyskuuta 2018

Kiersten White: And I Darken (The Conqueror's Saga #1)



Ladalla ei ole juuri muita avuja elämässä kuin terävä pää ja kovat nyrkit. Kun Lada ja hänen veljensä viedään pois kotimaastaan Wallachiasta keskelle ottomaanien politikointia, Lada alkaa suunnittelemaan kostoa. Hän haluaa palata kotimaahansa ja periä oikeutensa Wallachian hallitsijana. Pakeneminen ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista, sillä poliittisen pelin keskellä Ladan henki voidaan viedä koska tahansa. Sulttaanin nuori poika Mehmed on Ladalle ainoa syy jäädä vieraaseen maahan. Hiljalleen Ladan, hänen veljensä Radun ja Mehmedin välille muodostuu omituinen suhde, joka tuo heille turvaa ja toisaalta taas repii nuoria erilleen.

And I Darken on niitä kirjoja, joihin tarttuminen tuntuu hirvittävän hankalalta, mutta lopuksi sitä aina ihmettelee, että miksei sitä aiemmin saanut mukamas luetuksi. Tarina varmasti jakaa ihmiset eri leireihin, sillä alku erityisesti on melko hidaskulkuinen ja kiermurainen. Juoni ei ole kovinkaan selkeä ja näin jälkikäteenkin sen selittäminen tuntuu hankalalta tehtävältä.

Voisi sanoa, että And I darken on YA-kirjaksi melko paksua fantasiaa ja politikointia. Tässä keskitytään enemmän niihin pieniin nyansseihin kuin suuriin kuvioihin ja taisteluihin sitä jotakin pahaa vastaan. Jotenkin White onnistuu tekemään kaikesta pienestäkin ihan mielettömän mielenkiintoisia. Ehkä tästä ensimmäisestä osasta paistaa läpi vähän se, että kirja on selvästi aloitusosa ja monia asioita vasta pedataan tulevaisuutta varten.

Hidas tarinankerronta antaa tilaa hahmoille ja heidän kasvutarinoilleen. Kolme tärkeintä henkilöä on tietysti Lada, hänen veljensä Radu ja Mehmed. He kaikki olivat omalaatuisia ja koukuttavia hahmoja, joiden motiiveja ja keskinäistä suhdetta selvitettiin hyvin ja hartaasti. Hahmoista tehtiin inhimillisiä ja jokaisen heidän kohtalo kosketti, mutta erityisesti mieleen jäi kirjan päänaisen, Ladan, mieletön taistelu läpi elämästä.

Vähäeleinen ja upea tarina sekä erittäin aidot hahmot tekevät tästä kyllä ehdottomasti yhden parhaimmista vuoden 2018 lukukokemuksista. 4.5 tähteä.


5. syyskuuta 2018

Holly Black: The Cruel Prince (The Folk of the Air #1)


Jude asuu keijujen valtakunnassa ja yrittää selvitä päivästä toiseen ilman pahempia nöyryytyksiä. Ihmisiä pidetään lähinnä halveksittavina olentoina eikä kukaan tunnu ottavan Judea tosissaan. Erityisesti Juden kanssa koulua käyvä prinssi Cardan inhoaa ihmisiä ja näyttää sen hyvin selvästi joka päivä. Kun Jude vallanhimossa uppoaa syvemmälle keijujen keskinäisiin tasiteluihin, huomaa hän omaavansa hyödyllisiä piirteitä itsessään. Valehtelu ja verenvuodatus vaativat yllättävän vähän Judelta.

...

The Cruel Prince kuulosti aika perinteiseltä YA:lta, kun siihen ensimmäisen kerran törmäsin. Näitä keijutarinoita tuntuu riittävän joka sormelle ja pelkästään Maas on ehtinyt tehdä yksistään aiheesta niin monta kirjaa, että laskuissa menee sekaisin. The Cruel Princeä kehuttiin kuitenkin niin pirusti joka nurkalla, että minun oli pakko ostaa se lähes heti itselleni. Yritin pidätellä itseäni lukemisen suhteen ja säästellä kirjaa lähemmäs sitä hetkeä, kun seuraavia osia tulee, mutta lopulta sorruin aivan liian aikaisin...

Ja voi jestas sentään, kun tämä oli koukuttava. Ei kait siinä voi muuta todeta. Jude on päähenkilönä mahtava tapaus. Hän ei tosiaankaan laita päätään puskaan, kun on tosi kyseessä, vaan menee täydellä höyryllä eteenpäin. Hänessä on sopiva määrä antisankariutta ja sympaattisuutta. Jude on myös sopivan arvaamaton.

Niin juoni kuin ihmissuhdekoukerotkin toimivat. Tässä oli osattu hyödyntää keijumaailman kaikkia hullutuksia. Ainoastaan maailma oli ehkä vähän tylsähkö, kun on tullut luettua keijuista nyt pari vuotta putkeen. Tässä oli kuitenkin osattu tuoda jotakin omaa ja uutta, ja juoni yllätti minut mukavasti omaperäisyydellään.

The Cruel Princeä on kyllä pakko suositella kaikille YA:n ystäville. Kyseessä on erittäin viihdyttävä seikkailu fantasiamaailmassa altavastaajan silmin. Ainoana ongelmana on, että miten sitä kestää nyt odotella sitä seuraavaa osaa...


P. s. ajatteletteko suomeksi fairyt/faeriet keijuina vai haltijoina? Miten ne on suomennettu YA-kirjoissa? Itse en yhtään miellä niitä oikein kummaksikaan...