Laini Taylor: Aika taistelun ja tähtivalon (Daughter of Smoke and Bone #2)

Kuva täältä

Kirja alkaa aika lailla siitä, mihin ykkösosa jäi. Akiva marssii kimeereitä surmaavassa armeijassa ja etsii kaikkialta merkkejä Karousta, jonka hän pelkää jo kuolleen. Karou taas muistaa jälleen kuka hän on ja suree kaikkia menettämiään perheenjäseniä. Hän on palannut tuhottuun Loramendiin ja ryhtyy auttamaan kimeereitä salatulla kyvyllään. Akiva toivoo, että Karou pystyisi antamaan anteeksi hänelle tehdyt teot ja löytäisi tämän ajoissa hyvittääkseen kaiken. Karou taas on surun murtama ja yrittää karkottaa Akivan mielestään kaikin voimin. Kun sota repii kimeerien elämää kahtia, tuntuvat haaveet maailmasta, jossa kaikki tulisivat toimeen, naurettavilta ja kaukaisilta.

Pidin tästä paljon enemmän kuin ykköskirjasta, joka sekin oli mielestäni varsin kelpoa nuorten aikuisten kirjallisuutta. Tässä tunnelma on huomattavasti synkempi ja houkutteli minua enemmän sisään kuin ykkösosan kepeämpi tarina. Tunnelma on masentuneempi ja epätoivoisempi ja sopi paremmin minun mielestäni päähenkilöille. Tarina oli myös vahvempi ja mielenkiintoisempi eikä aivan niin ennalta-arvattava. 

Maailmanrakennus on ollut tässä sarjassa aina aivan ykkösluokkaa eikä siitä ole mitään jupisemista minulla tämänkään osan kohdalla. Usein en ole tykännyt sellaisista kirjoista, joissa nykymaailma kohtaa fantasiamaailman, mutta Taylor on onnistunut liittämään ne toisiinsa todella hyvin vaivattomasti. Enkelit ovat aina myös vähän kinkkinen rasti kirjoissa, mutta näissä on löydetty asiaan mainio ratkaisu ja pidän Akivaa hyvinkin jännittävänä henkilönä, jonka kohdalla miljoonia mahdollisuuksia.

Myös Taylorin kirjoitustyyliä on paljon kehuttu ja kyllähän kieli kaunista ja runollista on, mutta minä henkilökohtaisesti koin sen ajoittain ihan pikkuriikkisen melodramaattiseksi. Kokonaisuudessaan toki hienoa kerrontaa, mutta jossain määrin hidasta ja vähän ehkä jopa turhankin angstailevaa, vaikka sinänsä pidinkin synkemmästä sävystä.

Yksi aivan todella ilostuttava asia tässä jatko-osassa on se, että kaikki hahmot kehittyivät huomattavasti ja saivat paljon lisää kerroksia. Karou oli kirjan aikana mielenkiintoisessa elämänvaiheessa, melko synkässäkin sellaisessa, ja oli äärettömän kiinnostavaa seurata hänen tarinaansa. Akivasta en ykköskirjan jälkeen välittänyt juurikaan, mutta tässä häntä kyllä rakennettiin niin hyvin, että en voinut olla pitämättä hänestä. Kirjassa on myös monia sivuhahmoja, jotka ovat hauskoja ja symppiksiä. Liiallinen imelyys hahmojen väliltä oli karissut ja tilalle oli tullut huomattavasti kypsempiä suhteita.

No, mistä sitten kiikasti? Tarina oli vähän hidaskulkuinen, aivan niin kuin ykkösosassakin. Olisin kaivannut enemmän toimintaa ja etenemistä, mutta loppujen lopuksi viihdyin hyvin kirjan parissa. Olin erityisen iloinen siitä, että Akivan ja Madrigalin rakkausjuttua ei enää puitu niissä määrin, mitä ykkösosassa. Romanssi on muutenkin näiden kirjojen heikkous minun kohdallani, Karou ja Akiva ovat yksistään mielestäni kiinnostavempia kuin yhdessä.

Kolme ja puoli tähteä.

 

Laini Taylor: Karou, savun tytär / Daughter of Smoke and Bone

Kuva täältä

Karou, savun tytär kertoo siis Karousta, 17-vuotiaasta tytöstä, joka opiskelee taidetta Prahassa, mutta jonka perhe on muodostuu hirviöistä. Hänellä on isähahmona Brimstone, toivomuskauppias, joka keräilee itselleen kaikenlaisia hampaita. Lisäksi Brimstonen kaupassa on Issa, joka on käärme vyötäröstä alaspäin ja nainen vyötäröstä ylöspäin, sekä Jasri, jolla on papukaijan nokka. Karoun elämä onkin tasapainottelua kahden erilaisen maailman välillä eikä hän oikein itsekään tiedä, mistä hän on peräisin tai mihin hän oikeasti kuuluu. Karou auttaa Brimstonea hänen toivomuskauppansa kanssa ja noutaa aika ajoin erilaisia hampaita Brimstonelle. Erään kerran Karou sitten kohtaa matkallaan Akivan, enkelin, joka yrittää tappaa Karoun. He kiinnostuvat toisistaan, mutta enkelit ja Karoun tuntemat hirviöt ovat sodassa keskenään, ja heidän välinen rakkaus on melkoinen ongelma.

Karou, savun tytär oli ihan hyvin kirjoitettu ja kelvollinen nuorten aikuisten kirjallisuudeksi. Mutta sen suurimpia heikkouksia ovat kirjan loppupuolella toiminnan puute sekä juonen lähes tulkoon katoaminen. Minä itse määrittelisin kirjan genren ennemmin romanssiksi, paranormaaliksi romanssiksi tarkalleen, mutta fantasian nimikettä en kyllä mielellään antaisi tälle.

Kirja alkaa hyvin vahvasti ja olin aivan varma, että tätä kirjaa en osaisi muuta kuin kehua. Maailmanrakennus oli hienoa luettavaa alkukirjasta, yleensä en juurikaan piittää näistä enkelit ja demonit jutuista, mutta tässä kirjassa siinä oltiin kyllä jossain määrin onnistuttu. Maailmanrakennus kuitenkin tyssähtää paikoilleen, kun Karou ja Akiva tapaavat, ja tarinasta häviää juoni ja jännite hyvin pitkäksi aikaa.

Hahmot olivat kuitenkin mielenkiintoisia ja hauskoja, ja kirjoitusasu kerrassaan loistava. Toki henkilöissä oli myös muutamia floppeja, etenkin kirjan loppupuolella on sellainen henkilö kuin Madrigal, joka oli mielestäni todella rasittava enkä kokenut hänen tarinaansa ollenkaan kiinnostavaksi. Ehkä vähän turhan suuri osa henkilöiden kiinnostavuudesta jätettiin myös sen varaan, että he ovat jännittävän näköisiä. Esimerkiksi Issa ja Jasri jäivät melko kaukaisiksi, ja ainut syy, miksi heidät muistaa on se, että heillä oli jotain erikoista kropassaan. 

Alamäki alkoikin tämän kirjan kohdalla jossakin puolenvälin paikkeilla. Kerronta hidastui alun vauhdikkaasta etenemisestä ja tarina alkoi täyttyä romanssista. Se hallitsi kaikkea kerrontaa, ja mikä pahinta, romanssi oli aikamoinen instalove. Se perustui ihan puhtaasti ulkonäköön ja sellaiseen oletukseen, että kukapa nyt ei enkeliin rakastuisi. Minua ei haittaa, että ihastuminen perustuu ulkonäköön, mutta kun suhdetta ei sen alun jälkeen rakennettu yhtään mitenkään.

Kirjan loppupuolella alkoivat myöskin flashbackit, jotka veivät minun mielestäni aivan liian paljon aikaa, ja asian olisi voinut kertoa paljon lyhemmin. Olin kirjan loppua kohden jo melko tuskissani - minulla oli hirvittävät paineet tykätä tästä, koska kaikki muutkin tykkäävät (tiedetään, tiedetään, typerää...), ja halusin epätoivoisesti keksiä syitä, että voisin sanoa pitäneeni tästä. Onneksi Taylor kuitenkin onnistui kiskaisemaan homman kasaan jossain määrin. Kirja päättyi ehkä vähän tylsähkösti ja YA-kirjallisuudelle tuttuun tapaan melkoiseen cliff hangeriin.

En minä tähän rakastunut eikä tästä tullut missään nimessä mikään lempparini, mutta kyllä tämä YA-kirjaksi oli ihan hyvä pläjäys. Luulen, että tästä nauttii enemmän, kun tietää odottaa romanttista tarinaa ennen kaikkea muuta. Minä taidan vain pikkuhiljaa tulla liian vanhaksi YA-kirjallisuudelle :D Annoin tälle Goodreadsissa neljä tähteä pelkästä hyväsydämisyydestä, mutta nyt annan tälle 3 tähteä, ja oli yksinkertaisesti pakko alentaa arvosanaa Goodreadsissakin, kun totesin, ettei tämä pärjännyt minun mielestäni vertailussa muille minun neljän tähden YA-kirjoista.