Näytetään tekstit, joissa on tunniste Perustietoa blogista. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Perustietoa blogista. Näytä kaikki tekstit

1. tammikuuta 2016

Vuoden 2015 kirjakatsaus ja vuoden 2016 tavoitteita

Oikein hyvää alkanutta uutta vuotta! Tässä vielä vuoden 2015 koontia kirjojen osalta ja tulevan vuoden suuunnitelmia. Blogeissa on ollut todella hienoja yhteenvetopostauksia kuluneesta vuodesta. Ihastuin erityisesti Piktochartilla tehtyihin hienoihin postereihin ja minulle tuli hirvittävä himo tehdä esitelmä omasta vuodestani sillä. Koska minulla ei oikeastaan ole ollenkaan vapaa-aikaa, oli äärettömän hyödyllistä käyttää useampi tunti tämän vääntämiseen.... Yritin tiivistää ja pitää suuni kiinni, mutta en onnistunut.

Loading...
Loading...


Ja sitten niihin vuoden 2016 suunnitelmiin. En halua enkä voi laittaa turhan tiukkoja ja määriteltyjä tavoitteita, mutta ainakin jonkinlaista suuntaa on hauska hahmotella. Voin sitten vuoden päästä katsoa, että kuinka pääsin tavoitteisiini.

Loading...
Loading...
Ja niinhän siinä kävi, että tuo Neil Shusterman Unwindeineen jäi vuodelle 2016. Joulukuuni olikin odotetumpaa kiireisempi :'(

Onneksi sain tämän vääntämisestä nautintoa :D Työtunteja en viitsi edes laskea. Ensi vuonna tavoitteena on siis reteästi 80 kirjaa, mutta Goodreadsin Reading Challengeen saatan laittaa vähän alhaisemmankin määrän. Tykkään pitää tavoitteet alhaisina niin ei tule pettymyksiä :D

Ei muuta kuin 2016 pyörimään ja uusia ihania kirjoja kehiin!

24. lokakuuta 2015

Äidinkielestä ja kieliopista

Sitä voisi kuvitella, että kun tykkää lukea kirjoja, niin sitä rakastaisi myös äidinkieltä. Tai jos kirjoittaa blogia, niin kuvittelee osaavansa kirjoittaa. Varsin loogista. Minä kuitenkin kuulun siihen kurjaan ihmisjoukkioon, joka ei juurikaan välitä kieliopista. Pidän siitä, että tekstit ovat suurin piirtein luettavissa. Pilkuttamissäännöt tai sanojen taivutukset menevät enemmän facebookin kultaisten kirjoitussääntöjen mukaisesti kuin äidinkielen oppikirjan. Halusin kuitenkin tehdä ihan oman postauksen tätä varten, ja pahoitella asiaa kaikille niille lukijoille (sekä tietysti selitellä tyhmyyttäni), joita kielioppivirheet todella häiritsevät.

Minulla on oikeastaan aina ollut ongelmia kieliopin ja oikeinkirjoittamisen kanssa. Muutamaan otteeseen asiaa on tutkittukin, mutta koskaan ei ole löytynyt varsinaista lukihäiriötä. Luultavasti tämä on siis enemmänkin jokin keskittymishäiriö kuin lukihäiriö :D Älkää siis ihmetelkö räikeitä kirjoitusvirheitä. Ne johtuvat siitä, että minä en yksinkertaisesti näe niitä itse, vaikka aina luenkin postaukset uudelleen ja uudelleen. Useimmat postaukset laitan sen lisäksi myös Wordiin, sillä minä en ihan oikeasti itse löydä kirjoitusvirheitä, vaan tarvitsen Wordin apua siinä. Niin säälittävä tapaus minä olen.

Olen aina ollut sellainen, että tarinaa ja juttua minulla kyllä riittää, mutta laatu ei ole taattua. Varmasti joku blogissa vieraillutkin on saattanut huomata asian. Osittain ongelmani lähtee varmasti antipatioistani muutamaa lukion äidinkielen opettajaa kohtaan, jotka tappoivat kaiken innostukseni äikkää kohtaan. On oikeastaan ihme, miten asiat kääntyivät niin, että inhokkiaineeni yläasteelta, matematiikka, kääntyi yhdeksi lemppareistani, ja yläasteen yksi suosikkini, äidinkieli, vaipui tyystin unholaan. Lukiossa törmäsin siihen ongelmaan, että minun mielestäni mielikuvituksellisista (päätelkää siitä oliko vai ei) teksteistä sai vähemmän "pisteitä" kuin tylsästä. Matematiikassa sen sijaan sai soveltaa tietojaan ja aina kannustettiin eteenpäin.

Mutta kuten sanottua, pahoittelen kielioppiani tässä nyt yleisesti. En ole koskaan jaksanut opiskella sitä tosissani ja lukioon päästyäni kiinnostukseni ei riittänyt siihenkään vähään, mitä aiemmin. Olen kiitollinen vinkeistä, mutta kannattaa ottaa huomioon rajallisuuteni. Minun täytyy tällä hetkellä opiskella tuhat uutta asiaa joka päivä enkä ymmärrä mitään äidinkielen sanastoa. Eli kaikki joita himottaa korjailla äidinkieltä, vääntäkää rautalangasta :D