Marissa Meyer: Winter (The Lunar Chronicles #4)

Winter on neljäs osa The Lunar Chroniclesissa ja tämä arvio voi spoilata aiempia osia.

Kuva täältä

Prinsessa Winter on Lunan kansalaisten mielestä Lunan kaunein ja kiltein olento, joskin vähän päästään sekaisin. Kuningatar Levana pitää Winteriä häpeäpilkkuna tämän hullunkuristen puheiden vuoksi, mutta sitäkin enemmän Levana inhoaa sitä, miten kaikki tuntuvat pitävän Winteristä niin paljon. Kun Winterille tarjoutuu mahdollisuus auttaa Cinderiä vallankumouksen luomisessa, Levana huomaa, että heikko ja surkea Winter saattaa olla yllättävän vahva niin halutessaan.

Winter oli todella, todella hyvä päätös tälle nuorten aikuisten sarjalle. Harvoin saa olla näin tyytyväinen. Pituutta Winterissä oli päälle 800 sivua ja se kyllä painoi jonkin verran minulla, sillä koulussa oli useampi juttu meneillään ja pientä turnausväsymystä. En kuitenkaan olisi luopunut yhdestäkään sivusta, sillä minun mielestäni näinkin huikean sarjan päätös vaati itselleen arvoisensa päätöksen ja kaikkien juonten pätkien solmimisen huolellisesti kokoon.

Winter oli ehdoton lempparini kaikista neljästä kirjasta, sillä sen juoni oli hyvin yhtenäinen, vahva ja monimuotoinen. Tässä tapahtui niin paljon. Winter ja Jacin olivat myös todella hyvät lisät jo tuttuihin hahmoihin. Winter on kaunis, mutta hän on psyykkisesti häilyväinen, sillä hän kieltäytyy käyttämästä omaa lunar-voimaansa. Jacin taas on aivan tavallinen pulliainen, palatsin vartija ja heikoilla manipulatiivisten voimien kohdalla. Tämän parin romanssi oli mielestäni kuitenkin jotenkin niin samaistuttava ja toisaalta ihana muistutus siitä, että kaikkien miesten ei tarvitse olla "super" millään muotoa ollakseen rakastettavia.

Mietin myös paljon sitä, miten hieno maailma näissä kirjoissa on ja kuinka laajasti maailmaa ollaan käyty sarjan aikana läpi. Ollaan oltu ympäri maapalloa ja nyt sitten kuun pinnalla Lunassa. Hahmoja on useampia kappaleita ja heistä kaikista tuli minulle tämän luku-urakan aikana hauskasti omalla persoonallisella tavalla tuttuja. Hyvin on onnistunut myös Meyer kutomaan aivan uudenlaisten tarinoiden lomaan vanhojen satujen pohjia.

Lunar Chronicles on siitä jännä tapaus minulle, että se on varmasti minun lempi-YA-sarja, mutta yksikään sen osista ei itsessään ole suosikkini kaikkien nuorten aikuisten kirjoista. Johtunee ehkä lopulta siitä, että vaikka kirjojen hahmot ovat oikeasti hyviä, heistä yksikään ei lopulta tullut minulle erityisen rakkaaksi. Olen myös pitkin sarjaa kokenut aina pientä ongelmaa lunar-väen uskottavuuden suhteen.

Mutta pakko antaa näinkin hienosta päätöksestä hienot viisi tähteä!

”Fine,” said Jacin, turning to Thorne. “You want to carry her first or shall I?”

Thorne raised an eyebrow. “Do you know how heavy she is?”

Cinder kicked him

He huffed. “Fine. You first.”

Marissa Meyer: Cress (The Lunar Chronicles #3)

Cress on kolmas osa sarjassaan ja olisi mahdottomuus kirjoittaa tämä postaus spoilaamatta aiempia osia. Jos et ole lukenut sarjaa aiemmin, suosittelen tutustumaan ensin Cinderiin. En kehunut ensimmäistä osaa aivan lattiasta kattoon, mutta kehitystä on tapahtunut ja nykyään tämä on yksi lempparisarjoistani, vaikka löydän näistä aina sitä sun tätä huomautettavaa. Ja nyt siihen spoilaavaan tekstiin...

Kuva täältä

Cress asuu satelliitissa, joka kiertää maata. Hänen tehtävänään on vakoilla maan asioita Levanan, Lunar-väen julman kuningattaren, puolesta. Cinderin ja kapteeni Thornen ollessa pakosalla huomaavat he tarvitsevansa Cressiä puolelleen ja lähtevät tämän pelastusretkelle, joka ei kuitenkaan mene aivan kuten suunniteltiin. Samaan aikaan Levanan ja Kain häät lähestyvät ja jonkun täytyisi pelastaa maa uudelta hirmuvaltiaalta.

Cress on jännittävällä tavalla minun lempparikirjani tähän mennessä tästä sarjasta, joskaan Cress ei ole lempihahmoni. Cress on hauska ja herttainen hahmo, joka on asunut koko elämänsä eristyksissä ja epätoivoisesti etsii ihmissuhteita itselleen. Kun hänet sitten tiputetaan keskelle Cinderin joukkiota, on hän viihdyttävää seurattavaa.

Lunar Chronicles -sarjassa on muutenkin todella hyviä hahmoja. Meyer on onnistunut rakentamaan useamman hahmon, joista kaikista välitän ja joilla kaikilla on ihanat omat persoonat. Erityisesti Kapteeni Thorne on niiin mainio. Voisiko hän saada ihan oman kirjan tässä sarjassa?? Ei varmaankaan.

Se, miksi Cress on suosikkini tähän astisista, johtuu juonesta. Tarina tuntui tällä kertaa vyöryvän kunnolla eteenpäin ja jatkuvasti tapahtui kaikenlaista. Vihdoinkin oli tapahtumia! Meyerin kirjoitus on soljuu vaivattomasti eteenpäin ja maailma rakentuu huomaamatta ympärille. Maailmanrakennus onkin toinen ihan paras juttu. Näissä sekoittuu mahtavasti teknotulevaisuus, dystopia ja kuitenkin sama vanha maapallo, jolla tälläkin hetkellä elellään.

No, miksi sitten "vain" neljä tähteä minulta. Cress hurmasi, muttei kiinnostanut kuitenkaan niin paljoa henkilönä. Ja vieläkin vähän mietin, että miksi näitä täytyy markkinoida mukaelmina/retelling:nä, mutta kaipa kirjat ovat siten helpommin lähestyttäviä. Tykkäisin, jos nämä nojaisivat enemmän siihen YA:ssa varsin omaperäiseen genreen eli scifin cyberpunkkiin.

Marissa Meyer: Scarlet (The Lunar Chronicles #2)

Kuva täältä

Scarletin isoäiti on kadonnut, mutta kukaan ei suostu ottamaan Scarletin hätää tosissaan. Kun Scarlet tapaa Wolfin, katutappelijan, jolla saattaa olla apua isoäidin löytämisessä, on luottamuksen löytäminen vaikeaa, vaikka kumpikin vetää toistaan puoleensa. Pikkuhiljaa isoäidistä alkaa paljastua salaisuuksia ja Scarlet alkaa muistaa unohtamiaan asioita. Lopulta Scarletin ja Wolfin tiet risteävät Cinderin kanssa, joka pakenee henkensä edestä kuningatar Levanaa.


Sarjan ensimmäiseen osaan, Cinderiin, verrattuna Scarlet oli mielestäni parannusta ja ehdottomasti paremmin rakennettu teos. Suurimmat twistit olivat melko ennalta-arvattavissa ja henkilöt olivat edelleen vähän yksinkertaisia, mutta ei se yhtään menoa haitannut. Tarina eteni kuin juna ja yksinkertaisuudestaan huolimatta aloin pitämään henkilöistä aina vain enemmän ja enemmän. Varsinkin yllätyin siitä, miten aloin pitämään Cinderistä ihan eri tavalla tässä kirjassa ja kaipasin hänelle jopa lisää kappaleita.

Scarlet ja Wolf olivat myöskin hahmoina kiinnostavia ja ajatus Punahilkan mukaelmasta oli kieltämättä houkutteleva. Joskin edelleen olen sitä mieltä, että Lunar Chroniclesin ei tarvitsisi olla mukaelmia muista saduista. Tarina pärjäisi omillaankin ilman ilmiselviä viittauksia alkuperäisteoksiin, jotka eivät muuten näy mitenkään erityisen hyvin inspiraation lähteenä. Mutta minä olen heikkona mukaelmiin. Kaikki otetaan irti mikä lähtee :D

Mielestäni erittäin kivaa oli se, miten tämä toinen osa kietoutui ekaan osaan, vaikka pääosassa olivat kuitenkin tyystin eri henkilöt. Eipä ole tullut juurikaan luettua tällaisia YA-sarjoja, joissa päähenkilöt vaihtuvat näin kirjojen välillä. Juoni kuitenkin pysyy yhtenäisenä kirjasta toiseen ja jatkaa edellistä niin sujuvasti. Hyvin kirjoitettuja ovat siis.

Lunar Chronicles ei edelleenkään ole mikään lempi-YA-sarjani, mutta todella viihdyttävää ja mielenkiintoista luettavaa. Kevyttä kivaa. Etenkin maailmanrakennus on priimaa ja toivon, että näistä kehitetään leffat joskus. Niin siisti maailma näissä on.

Kolme ja puoli tähteä.

Marissa Meyer: Cinder (The Lunar Chronicles #1)

Kuva täältä

Cinder on kyborgi, osittain ihminen ja osittain kone, ja hän työskentelee mekaanikkona torilla adoptioäitinsä orjatyövoimana. Hän elää tulevaisuuden maapallolla New Beijingissä, jossa teknologia on osa arkea ja androidit kulkevat näppärästi avustamassa askareissa. Ruuhkaisilla kaduilla leviää tappava kulkutauti, johon ei ole olemassa parantavaa hoitoa ja myös Cinderin elämä romahtaa taudin takia. Samaan aikaan kuussa asuvat ihmiset tarkkailevat maan tapahtumia sivusta ja odottavat hyvää hetkeä hyökätä kimppuun ja valloittaa Maa. Cinderin ja komean prinssi Kain välit kohtaavat, kun tilanne on epätoivoisimmillaan, ja Cinder joutuu keskelle mahdotonta tilannetta.

Viime kesänä näin Disneyn uuden live action Tuhkimo-elokuvan, joka oli suorastaan lumoava kaikessa perinteisyydessään ja satumaisuudessaan. Aivan samankaltaiseen koskettavuuteen Cinder, Tuhkimon sicif/fantasia-mukaelma, ei päässyt, mutta viihdyttävä se kuitenkin oli ja erittäin mielenkiintoinen teos. Itse retelling/mukaelma puolesta pidin tarinassa itse asiassa aika vähän ja kirja olisi pärjännyt paremmin omillaan minun mielestäni. Tässä itse Tuhkimo-tarinan pointit jäivät köykäisemmiksi muun tarinan hallitessa.

Juoni oli ihan viihdyttävä, vaikka tajusinkin lopputuleman ensimmäisen 30%:n aikana. En ollut kuitenkaan kertaakaan tylsistynyt tarinan aikana, sillä tahditus oli mielestäni tässä kirjassa kohdallaan. Pidin erityisesti siitä, miten kirja keskittyi kertomaan tarinaa eikä sen keskipiste ollut romanssissa. Hienoa oli myös se, että siinä naiset ovat vahvoja hahmoja, jotka voivat johtaa ja tehdä päätöksiä yhtä lailla kuin miehetkin.

Scifi- ja fantasiaelementit sekoittuivat hienosti toisiinsa ja rakensivat täysin omanlaisen maailmansa. Maailmanrakennus oli kuitenkin kaiken kaikkiaan mielestäni heikkoa ja cyberpunk-elementtejä jäin kaipaamaan paljon lisää. Kaipasin lisäksi selityksiä tälle tulevaisuuden maailmalle enemmän. Esimerkiksi Kuussa asuvien ihmisten kehittyminen ja sotiminen jäi itselleni melko suureksi mysteeriksi. Kaikista eniten minua jäi vaivaamaan se, miksi kyborgit olisivat mukamas kakkosluokan kansalaisia.

Henkilöistä Cinder jäi mieleeni parhaimpana hänen siskonsa Peonyn lisäksi, mutta yhdestäkään hahmosta ei tullut erityisen rakasta minulle. Sekä Cinderin että prinssi Kain ongelmana on liiallinen täydellisyys, mutta molemmissa on kyllä paljon hyvääkin eikä täydellisyys tässä kirjassa mene mielestäni ihan niin pitkälle kuin joissain se menee.

Joten, tykkäsin Cinderistä kyllä ja odotan innolla seuraavaa osaa, mutta toivon, että maailmaa syvennetään huomattavasti. Joko scifi- tai fantasiapuoli saisi olla vahvempi.

Kolme ja puoli tähteä.