Cassandra Clare: Clockwork Angel (The Infernal Devices #1)

Täytyy sanoa, että olen erittäin yllättynyt siitä, kuinka hyvin olen suorittanut syksylle asettamaani TBR-listaa. Olen muistaakseni lukenut siitä kaikki muut paitsi Dickensin Kolean talon. Nyt viimeisimpänä TBR-listalta voin vetää yli tämän Cassandra Claren Clockwork Angelin.

Kuva täältä

Clockwork Angel sijoittuu 1800-luvulle ja kertoo Tessa Graysta, joka päätyy Lontooseen etsimään kadonnutta veljeään. Siellä hän törmää shadowhuntereihin, joiden elämäntehtävänä on tappaa demoneita ja jotka ovat valmiita auttamaan Tessaa löytämään veljensä. Tessalle alkaa selviämään ikäviä salaisuuksia hänen alkuperästään ja pian hän huomaa olevansa keskellä hyvän ja pahan sotaa tietämättä itse mille puolelle hän todella kuuluisi.

Olen lukenut Clarelta The Mortal Instruments -sarjan kolme ensimmäistä osaa enkä pitänyt niistä erityisen paljon. Halusin kuitenkin kokeilla The Infernal Devices -sarjaa, sillä monet booktubettajat tuntuivat olevan sitä mieltä, että tämä on helpompi kirja lähestyä ja että Clare olisi kehittynyt kirjailijana tähän mennessä. Nyt Clockwork Angelin lukeneena minun täytyy yksinkertaisesti todeta, että Cassandra Clare ja minä emme ole tehty toisiamme varten.

Suurimmaksi osaksi se johtuu siitä, millä tavalla Clare kirjoittaa naispäähahmonsa. Hän näyttää pitävän heistä siten, että tytöt ovat hyvin riippuvaisia tarinan miessankareista. Pidän Tessaa melko heikkona päähenkilönä ja hän tuntuu käyttävän suurimman osan ajastaan pohtiessaan Williä sekä ihastustaan tuohon mahdottomaan poikaan. Tessa olikin melko passiivinen kaiken tekemisen suhteen enkä millään saanut itseäni kiinnostumaan hänestä tai hänen ongelmistaan sen vuoksi.

Päähenkilöongelmien lisäksi Claren kirjoitustyyli ei viehätä minua nyt yhtään sen enempää kuin aikoinaan Mortal Instrumentsia lukiessa. Olihan kirjoitus hieman parantunut, mutta edelleen samat vanhat asiat vaivasivat. Kirjoitustyyli sopii paremmin luultavasti minua nuoremmalle yleisölle. Varsinkin joka kappaleen alussa olevat historiallisilta kirjailijoilta lainatut tekstit saivat minut pyörittelemään silmiäni ja itkemään verta.

Tapahtumien sijoittuminen 1800-luvulle ei myöskään näkynyt millän tasolla kirjoituksessa. Ymmärsin kyllä, että pointtina oli, kuinka edistyneita shadowhunterit olivat, mutta itse olisin kyllä ollut iloinen, jos historiallisuus olisi välittynyt paremmin tekstistä. Kirjan tapahtumat olisivat voineet tapahtua aivan yhtä hyvin nykypäivän New Yorkissa kuin 1800-luvun Lontoossa, jos ei oteta huomioon liikkumista hevosvaunuin ja naisten mekkoja. Muutenkin maailmanrakennus oli hyvin huteraa ja sekavaa (aivan kuten Mortal Instrumentsissa). 

Lukijana kannattaa varautua siihen, että romanssi dominoi tarinaa, vaikka varsinaista romanssia ei melkein edes tapahtunutkaan. Tarina on myös melko hidasliikkeinen ja päälle 400 sivua tuntuivat hyvin liioitelluilta suhteessa siihen mitä kirjassa loppujen lopuksi tapahtui. Mutta Clarella on tapana viivytellä paljastuksia ja kitkutella kolme kirjaa yhden paljastuksen varassa, joten en ihmettelisi, jos ensi osassakaan ei tulisi mitään uutta esille tarinassa.

Mutta ymmärrän kyllä, miksi jotkut ihmiset rakastavat näitä kirjoja. Maailma on hyvin omaperäinen ja kiinnostava. Clare osaa kirjoittaa kiehtovia miespuolisia hahmoja. Clockwork Angelissa sekä Will että Jem olivat hyvin rakennettuja hahmoja ja heillä kummallakin oli omat piirteensä, jotka ihastuttivat minua. Jos vahvasti romanssiin nojaava tarina ei haittaa, niin kirja tuottaa varmasti paljon iloa lukijalleen. Kirja on myös hyvin hahmovetoinen ja Tessasta pitäminen on tärkeää, jotta tarinasta voi todella nauttia.

Omasta puolestani voin vain sanoa, että kemiamme eivät Claren kanssa kohdanneet sitten ollenkaan. Luulenpa, etten enää yritä lukea hänen teoksiaan :D Kaksi ja puoli tähteä.

Cassandra Clare: City of Glass (#3 The Mortal Instruments)

En tiedä katsooko kukaan teistä South Parkia, mutta siinä on sellainen kiinalainen ravintola nimeltään City Wok. City Wokin omistaja ääntää ravintolan nimen aina niin, että se kuulostaa kuin hän sanoisi Shitty Wok. Teki niiiiin paljon mieli kirjoittaa otsikkoon "Shitty of Glass". Että kiitos vaan South Parkille.

Tämän postauksen julkaisu jäi vähän riippumaan siitä syystä, että en ollut kovinkaan tyytyväinen tähän kirjaan :D Siirsin ja siirsin tätä kerta toisensa jälkeen, mutta päätin tsempata asian kanssa.

Niin juu, varoitukset, tämä sitten spoilaa kahta edellistä osaa.

Kuva täältä

City of Glass jatkuu lähes samasta kohtaa kuin City of Ashes päättyi. Jace "perheineen" on lähdössä Alicanteen ja Jace on luvannut Claryllekin, että hän pääsee matkaan, sillä sieltä saattaisi löytyä parannuskeino Claryn äidin koomaan. Jace kuitenkin jättää Claryn taakseen ja ottaa vahingossa Simonin mukaansa. Clary ei sellaista kepposta hyväksy, vaan päättää omin avuin hankkiutua Alicanteen eli ns. lasikaupunkiin. Alicantessa onkin meneillään melkoinen hulina, Simonia kohdellaan huonosti ja Valentinelle on hallussa kaksi kolmesta Mortal Instrumentsista eli ei hyvin mene. Shadowhuntereiden maailma on uhattuna ja he ovat sodan partaalla - onko Valentinea vastaan mahdotonta taistella?

City of Glass ei onnistunut viihdyttämään minua enää läheskään niin hyvin kuin City of Bones tai City of Ashes onnistui. Positiivisena jäi mieleen muutamia asioita. Rakastin Jacea edelleen, hän on niin ihanan ylimielinen, mutta valitettavasti Clare oli tehnyt hänestä tähän vähän turhan märisevän ja nössön. Simon sitten taas parani henkilönä City of Glassissa, ja aloin oikeastaan tykkäämään hänestä entisen ihan-sama-asenteen sijaan. Valentinekin parani hahmona, mutta jäi edelleen melko epäoriginaaliksi pahikseksi.

Yksi suuri ongelma oli Claryn ja Jacen välinen suhde. Se oli samaan aikaan hämmentävä, epämiellyttävä, naurettava ja ennalta arvattava. Jace ja Clary edelleen rakastavat toisiaan, vaikka tietävätkin olevansa biologiset sisarukset. Heillä oli ihmeellisiä, minua häiritsevää käytöstä kirjassa, josta en pitänyt. Ainakin minua ahdistaisi ajatus oman veljen kanssa pussailusta enkä oikein millään saa itseäni sympatiseeraamaan heitä, (huom! spoileri tämän kappaleen loppuun saakka, skippaa yli, jos et halua lukea!) vaikka ymmärränkin lukijana koko ajan, että eivät he oikeasti voi olla sisarukset. Siksi tämän suhteen vatvominen oli minulle lukijana naurettavaa ja ennalta arvattavaa. Ärsytti, kuinka asiaa piti pitkittää ja pitkittää, vaikka käytännössä viime kirjassa, Tuhkakaupungissa, Dolores Pimennon kopio huusi asian jo ääneen.

Juoni myöskin laahasi melko hidasta tahtia. Edellisissä kirjoissa asiat ovat minun mielestäni liikkuneet kuitenkin edes jollain tapaa jatkuvasti eteenpäin, mutta valitettavasti nyt tuntui, että mitään ei oikein tapahtunut ensimmäiseen neljään sataan sivuun. Skippasin sivuja kyllästyttyäni turhaan jaaritteluun ja asioiden jauhantaan.

Hitaan tarinan kulun lisäksi nämä kirjat kärsivät hyvin paljon ennalta arvattavuudesta. Kolmatta Mortal Instrumentsia kutsuttiin peiliksi, ja se oli kyllä niin ilmiselvä asia minulle heti alusta saakka, että kyllästytti, kun senkin paljastamista piti pitkittää niin kauan. Myöskin se, miten Valentine sai demonien verta kaupunkiin oli niin ilmiselvää, etten ymmärrä kuinka hitaalla kaikki kävivät, kun pohtivat sitä kirjassa niin kauan.

Joku voisi kysyä, että miksi annoin esimerkiksi The Selection-sarjalle paremmat tähtiluokitukset, vaikka se oli kuitenkin sen asteista hömppää, ettei toista ole olemassakaan. No, se johtuu ihan siitä, että The Selection -kirjoja lukiessa oli ilmiselvää, että toiminnallisuus ja juoni ovat toissijaisia. Sitten, kun niissä tapahtuikin jotakin järkevää, niin se oli vain positiivinen yllätys ja plussa. The Mortal Instrumentsissa taas kävi niin, että toiminnallisuus ja juoni kutistuivat rusinaksi, ja rakkausdraama paisui paisumistaan. Odotin kirjoilta paljon hienompaa tarinaa kuin mitä sain, mutta toisaalta, jos odotukseni olisivat olleet samat molemmille sarjoille, luultavasti The Mortal Instruments saisi paaaljon paremman arvosanan. Koska olihan tämä nyt parempi kuin The Selection, jos arvioisin niitä samassa sarjassa. Kaikki on suhteellista ja niin poispäin.

Olen varmaan joka postauksessa jaksanut asiasta mainita, mutta olen tosiaankin ostanut kaikki The Mortal Instruments -sarjan kirjat eli ei tämä riemu suinkaan tähän lopu..... :D TV-sarjaa vielä odotellessa. Varmaan kaikki fanit toivovat, että asioita muutettaisiin mahdollisimman vähän kirjoista, mutta minä kyllä toivon, että tuota sisarusromanssia ei olisi niin paljon.

Cassandra Clare: City of Ashes eli Tuhkakaupunki (The Mortal Instrumets #2)

Tässä tulee arvioni The Mortal Instruments -sarjan osasta City of Ashes (#2). Tämä spoilaa osaa numero yksi todella pahasti eli jos et ole vielä ehtinyt lukea City of Bonesia (suomeksi Luukaupunki), älä lue tätä postausta. Koska tämä ihan oikeasti pilaa sen. Sitten voisin vielä varoittaa minua itseäni; varo kivitetyksi joutumista TMI-sarjan fanien osalta!

Kuva täältä

City of Ashes jatkaa tarinaa lähes suoraan City of Bonesin jälkeen. Claryn elämä on mullinmallin, sillä hän juuri äskettäin oppi olevansa Shadowhunter, hänelle selvisi, että hänen isänsä on pahisten pahis, ja hänen äitinsä on koomassa sairaalassa. Kaiken tämän päälle Claryn rakkaudenkohde onkin hänen biologinen veljensä ja pussailu hänen kanssaan pitäisi unohtaa. Niinpä Clary on lähentynyt Simonin kanssa ja etsii keinoa parantaa äitinsä koomasta. Samaan aikaan New Yorkissa kuohuu, sillä joku murhailee Downworldereiden eli onkohan se sitten suomennettu kirjoissa alamaailmalaisten lapsia (vampyyrit, ihmissudet, keijut, velhot yms), ja Shadowhuntereiden inkvisiittori on ottanut Jacen inhokkilistallensa sen jälkeen, kun sielumiekka (tai mikä nyt onkaan suomeksi), jo toinen kolmesta mortal instrumentsista, on kadonnut Valentinen mukana.
 
City of Ashes eli suomeksi Tuhkakaupunki oli kyllä jossakin määrin viihdyttävä kirja, mutta itse en kyllä rakastunut siihen, enkä oikeastaan voi sanoa erityisesti pitäväni kyseisestä kirjasta. Tarina oli  hitaampi kuin ensimmäisessä osassa ja juoni ei ollut niin mutkikas. Maailmaan ei edelleenkään syvennytty sillä tapaa kuin olisin toivonut siihen syvennyttävän. Lisäksi Tuhkakaupunki oli hyvinkin ennalta-arvattava juoneltaan. Nauratti englanninkielisessä tiivistelmässä oleva "jännittävä" kysymys: "To complicate matters, someone in New York City is murdering Downworlder children. Is Valentine behind the killings — and if he is, what is he trying to do?" On kyllä sen tason mysteeri, etten ikinä arvaa.

Kirjasarja tuntuu edelleenkin kopiolta Harry Pottereista, Twilightista ja ties mistä muusta. Inkvisiittori on kuin suora kopio Dolores Pimennosta hahmona. Valentine on edelleen Voldemort vol. 2, mutta vähemmän pelottava ja aivan liian kliseinen. Näissä kirjoissa käytetään liian vähän aikaa oman maailman ja henkilöiden rakennukseen, ja aivan liian paljon aikaa romanssin jauhamiseen. Romanssin, joka on tässä vaiheessa minun mielestäni jokseenkin ällöttävä ajatuksena. Jos minä saisin tietää, että ihastukseni kohde olisi veljeni, uskoisin, että normaaleilla ihmisillä sammuisivat tunteet noin kahdessa sekunnissa. Minkälainen ihminen haluaisi nuoleskella oman veljensä kanssa? Ehkä minun pitäisi olla vain avoimempi, en tiedä. Lisäksi Dolores Pimennon kopio jo huusikin ratkaisun asiaan täyteen ääneen, mutta siltikään asian oikeaa laitaa ei voitu vielä paljastaa.

Hahmoista ehkä sen verran, että Clary on kyllä ärsyttävän tomppeli. On ihan tuhlausta, että jollekin niin hidasjärkiselle ihmiselle on annettu "supervoimia". Lukija huomaa monet asiat sata sivua ennen kuin Clary tajuaa ne. Lisäksi minua ärsytti se, miten hän halusi olla Simonin kanssa siksi, että parempaa miestä ei nyt ollut saatavilla. Simon taas oli niin säälittävä, ja se perinteinen suhteen kolmas pyörä, niin sanottu Twilightin Jacob, josta näkee jo sadan kilometrin päähän, ettei äijällä ole mitään jakoa tässä asiassa. Jace taas oli edelleen hahmona minun mieleeni, sillä hän oli juuri niin ärsyttävä kuin ihmiset tosielämässä tuppaavat olemaan. Ja hauskakin vielä siihen päälle. Plussana tietysti se, että Jacella tuntuu järki juoksevan toisin kuin Claryllä.

City of Ashes oli siis ihan ok, mutta odotin jotain paljon paljon paljon parempaa kaiken sen videobloggaajien hehkutuksen jälkeen. En ole edelleenkään kovinkaan iloinen, että menin ostamaan sarjan kaikki kuusi osaa itselleni. Huoh.  Mutta kaiken kaikkiaan tarina liikkui ihan riittävällä vauhdilla eteenpäin, jaksoin lukea kirjan helposti loppuun eli siis mikään ihan totaalinen katastrofi tämä ei missään tapauksessa ollut. Tuhkakaupungissa oli montakin kohtaa, joissa minua ihan nauratti, sillä Clarella on kyllä ihan hyvä huumorintaju. Uskoisin, että olisin pitänyt tästä huomattavasti enemmän yläasteikäisenä tai lukioikäisenä.

Olisi hauska keskustella fanien kanssa, että mitä he ajattelevat minun pointeistani. Nämä ovat tietysti niitä kuuluisia mielipideasioita, että tuskinpa näistä voi mitään hirvittävän hedelmällistä keskustelua saada aikaan, mutta kuitenkin.

En muuten usko, että tykkäisin näistä suomeksi läheskään niin paljoa kuin englanniksi, sillä kieli on näissä vähän turhan raskasta. Englanniksi menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Esimerkikkilause omistamastani City of Ashesista sivu 330: "The sky was licked with the last tongues of a fading fire, the water had turned to iron." Liiallista hifistelyä ja kikkailua sanon minä :D

Cassandra Clare: City of Bones / Luukaupunki

Kuva täältä

Olen viime aikoina katsellut aika paljon kirja-vloggaajia Youtubessa ja kaikki tytöt siellä tuntuivat hehkuttavan Mortal Instruments -sarjaa, että päähän pistona päätin tilata itselleni "pikku"paketin kirjoja (eli kaikki kuusi kerralla). Nämä kirjat olivat saaneet hyvinkin paljon positiivista palautetta ja minulle oli sitten tietysti sellainen olo, että jotain on nyt jäänyt välistä. No, nyt on kolme osaa takana ja tunnelmat vähän ristiriitaiset.

City of Bones kertoo Clarystä, joka huomaa näkevänsä asioita, joita muut ihmiset eivät tunnu näkevän. Eräänä iltana hän näkee, kuinka poika surmataan klubilla. Clary saa kuulla olevansa Shadowhunter eli suomennoksissa Varjometsästäjä, demoneita tappava enkelin ja ihmisen risteytys. 

Aloitetaanpa nyt niillä hyvillä asioilla ensin niin, etten unohda jotakin myös kehua tätä kirjaa. Tämä oli kokonaisuutena ihan ok, ja jos antaisin kouluarvosanan, niin tämä kirja olisi seiska. Kirja eteni suurimman osan ajasta ihan kivaa tahtia, uusi maailma oli ihan mielenkiintoisen, mutta melkoisen synkkä, ja henkilöt olivat sinänsä kiinnostavia kirjassa. Yksi iso plussa oli se, että tämä kirja oli hauska ja pari kertaa huomasin naureskelevani tälle. Tämä oli sarjan aloittavaksi kirjaksi hyvä veto siinä mielessä, ettei tämä tosissaan ole niin vahva, että kaikki tulevat osat kalpenisivat tämän rinnalla. Tosin mielellään ei saa taso pudota juuri ollenkaan tästä, että pystyn lukemaan loputkin.

Tällä kirjalla on minun silmissäni muutama iso ongelma. Kun olin itse lukenut kirjaa jonkun pari-kolmesataa sivua, en voinut karistaa mielestäni ajatusta, että kirja muistutti Harry Pottereita. Tässä vaiheessa minun oli pakko mennä Goodreadsiin lukemaan pari arvostelua, joista selvisi, että Clare on kirjoittanut jonkinlaisen suositun Harry Potter -fanfictionin. Claren intohimo Harry Pottereihin paistoi kyllä kirkkaasti läpi minulle ainakin. Hahmot olivat etäisesti Harry Pottermaisia, esimerkiksi pahiksen nimi oli Valentine ja hänellä oli pakkomielteenä, että shadowhunterit on paras "rotu". Ihmisiä kutsutaan näissä mundaneiksi (muggles Harry Pottereissa) ja kirjassa ilmeni, että on olemassa kolme Mortal Instrumentsia, jotka enkelit ovat antaneet shadowhuntereille (kuolemanvarjelukset tuli minulle heti mieleen). Näitä HP-juttuja oli lisääkin ja näistä erittäin vahvoista kytköksistä johtuen kirjasta puuttui ikään kuin oma originaalius.

Koska kirja oli selkeästi fanfictionmainen (tuleepas paljon näitä todella surkeita -mainen väännöksiä), se toi myös erään toisen ongelman. Jotkut ihmiset saattavat ihmetellä, miksei tästä ole tullut samanlaista menestystarinaa kuin vaikkapa Twilightista tai Nälkäpeleistä, mutta minusta syy on aika ilmiselvä. Onhan tämä kirja aika super-geeky. Juuri sellainen fanfiction-räjähdys, että joku aivan megalomaaninen Harry Potter-fani on kirjoittanut kirjan ja korostanut kaikkia niitä lempiasioita. Itse en ole mikään suuri fantasiahullu, mutta kevyimmät fantasiakirjat kulkevat ihan ok ja TV:stä ja elokuvina jaksan katsoa lähes kaiken. Minulla on kuitenkin useampiakin kavereita, jotka eivät jaksa katsoa Lord of Ringsiä leffoina, Harry Potter on liian ihmeellinen heille ja edes Nälkäpeli ei mene, vaan on liian omituinen. Tällaisia ihmisiä ihan oikeasti elää.

Kirja oli muutenkin vähän sekalainen sotku. Siinä tapahtuu hyvin paljon, mikä oli tavallaan kiva, mutta toisaalta olisin kaivannut vähän vähemmän säpinää ja vähän enemmän maailmanrakennusta. Ensimmäisen kirjan tulisi mielestäni huolellisesti tutustuttaa ja koukuttaa lukija maailmaan, mutta tässä lähinnä läiskittiin asioita päin lukijan naamaa toinen toisensa perään eikä toisaalta jotenkin pysähdytty aina välillä rauhassa tutkimaan asioita. Esimerkiksi shadowhunterit ja heidän maailmansa jäi minulle melko pinnalliseksi katsaukseksi ja olisin halunnut oppia siitä paljon lisää. Ja vaikka kirjassa tapahtui paljon, juoni oli turhan ennalta arvattavissa, osittain johtuen vahvasta HP-fiiliksestä.

Vähän kyllä kirpaisee, että menin hankkimaan kaikki osat etukäteen. Typerästä päästä kärsii koko ruumis ja niin edespäin. Mutta optimisti minussa haluaa uskoa siihen, että tämä oli Claren ensimmäinen kokeilu ja tästä suunta on vain ylöspäin.

Kelle suosittelisin: Harry Potter -faneille, jotka ovat kaivanneet jotakin samantyyppistä tarinaa kuin Harry Potterit ovat, mutta vanhemmilla hahmoilla, synkemmällä tunnelmalla ja vahvemmin romantiikkapuoleen keskittyvällä otteella. Ja etenkin Twilight-fanit käyvät kuumana tähän ja itse Stephenie Meyerkin on tätä kehaissut. Sen olisi pitänyt olla ehkä jonkinlainen varoitusmerkki minulle :D

Itse antaisin tälle kolme tähteä viidestä ihan vain siksi, että kyllä tämä onnistui minua viihdyttämään eikä lukeminen ollut mitenkään erityisen työlästä.