18. elokuuta 2017

Lukumaraton 19.8.2017 (päivittyvä postaus)

Heippa kaikille!

Elokuun lukumaratonille päätin hetken mielijohteesta osallistua, mutta tyylini on hieman perinteisestä poikkeava. Alla olevasta kuvasta näette tämän viikonlopun tiivistetyn suunnitelman:


Tavoitteenani on:

1. Katsoa 2-4 jaksoa Magiciansia. Todennäköisesti ratkean ja katson enemmän, mutta olisi hirvittävän mukavaa, jos saisin pidettyä kurissa telkkarin katselun.

2. Lukea tenttiin, joka on ensi viikolla. Huoh. Jos nyt tuon ohukaisen kirjan saisin lukaistua viikonlopun aikana, olisin ikionnellinen...

3. Lukea Viattomuuden aika loppuun. Se on ollut minulla iltalukemisena kesän alusta lähtien ja on ollut jotenkin hirvittävän vaikea saada sitä avatuksi aina taukojen jälkeen, joten jos sen nyt rykäisisi loppuun. Olen sivulla 216 tällä hetkellä.

4. Aloitella Kuuraa. Tai sitten jotakin muuta kirjaa, jos Kuura ei nappaa.

5. Pelata Crashista yksi erittäin v-mäinen maa loppuun.

6. Käydä koiran kanssa lenkillä ja nautiskella pitkistä unista.

Aloitan maratoonaamisen klo 21.00 tänään, tuolloin katselen Magiciansia hyvin todennäköisesti. Sitä ennen on vielä jos jonkinlaista puuhaa kotosalla. Päivittelen postausta aina ajoittain :)

3. elokuuta 2017

Maria V. Snyder: Poison Study (Study #1)


Yelenaa ollaan teloittamassa murhasta, kun hänen kohdalle osuu uskomaton onnenkantamoinen. Hänelle tarjotaan työtä Ixian komentajan maistajana. Niinpä Yelena opettelee tunnistamaan myrkkyjä ja saa joka aterian jälkeen mahdollisuuden elää pidempään kuin edellisen jälkeen. Hän saa jälleen kulkea vapaana ja kahleitta, sillä komentajan turvallisuuspäällikkö pitää Yelenaa paikallaan antamalla joka päivä annoksen Perhosen pöly -myrkkyä ja antidoottia sen verran, että Yelena selviää päivän.

Innostuin Snyderistä Touch of Powerin jälkeen ja odotin todella innolla Poison Studya. Ja niinhän siinä aina käy, että kun on suuret oletukset, jonkinlaiset ovat myöskin pettymykset. Touch of Powerissa oli melkeinpä kaikki paremmin, mutta toisaalta Snyder onkin kirjoittanut sen ilmeisesti myöhemmin ja kehitystä on varmasti tapahtunut välillä asiassa jos toisessa.

Ei siinä, Poison Study on kyllä ihan perushyvää nuorten aikuisten fantasiaa, mutta itse pidin juonta vähän yllätyksettömänä ja henkilöt jäivät liian pinnallisiksi. Tarina kyllä etenee jatkuvasti ja kehittyy kirjan aikana, mutta ennalta-arvattavuus oli aika korkea. Henkilöt myös tökkivät, Yelena olisi saanut olla vähän sisukkaampi ja Valek taas oli liian tylsä toiseksi päähenkilöksi. Sivuhenkilöistäkään ei tuntunut juurikaan olevan iloa.

Snyder on kyllä todella hyvä rakentelemaan erilaisia maailmoja ja Poison Studyn Ixia oli kyllä erinomainen esimerkki jälleen hyvästä maailmanrakennuksesta. Ixiassa hallitsee komentaja, joka on syössyt entisen vallasta juopuneen kuninkaan vallasta ja kieltänyt taikuuden ja taikuutta omaavat ihmiset maassaan. Ixiassa vallitsee tiukat lait, joita noudetaan aina kirjaimellisesti. Maailma oli todella kiinnostava, omaperäinen ja se oli erittäin helppo kuvitella päässä.

Kolme tähteä. 


27. heinäkuuta 2017

Katja Kettu: Kätilö


Takakannesta:
Kätilö on tosipohjainen kertomus suomalaisnaisen ja SS-upseerin yhteentörmäyksestä Lapin sodan kynnyksellä. Se on väkevä todistus siitä mihin ihminen on valmis rakkauden tähden.

Katja Ketun vahvaääninen romaani taikoo esiin vaietun historian, vankileirien ja saksalaissotilaiden sotamorsiamien Suomen.

Katja Ketun kieli on omaa luokkaansa, kokonaisuuden loistokas osa.


Kuten varmaan blogin lukijat ovat huomanneet, luen todella vähän suomalaista kirjallisuutta ja sitäkin vähemmän mitään tosipohjaisia sotakertomuksia. Kätilö on kuitenkin vetänyt puoleensa Lapilla ja vähän hämärällä lupauksella - en yhtään tiennyt mitä tuleman pitää.

Äitini totesi Kätilöstä, että ei oikein tiedä pitikö tästä vaiko ei, ja sama täytyy minunkin todeta. Todella hämmentävä kirja. Tunteeni heittelivät tätä lukiessa laidasta toiseen ja aika paljon sain tehdä töitä itseni kanssa, että lopulta pystyin kunnioittamaan tarinaa.

Kätilössä risteää eri aikajanoja, joiden seuraaminen oli omalla tavalla ihan hauskaa, mutta äänikirjamuodossa menin kyllä vähän sekaisin tapahtumista. Ketun rikas ja muhkea kieli sopi kyllä erinomaisesti äänikirjamuotoon eikä häirinnyt ollenkaan. Tykkäsin oikeastaan todella paljon muhkeasta kielestä, vaikka olihan kuvailu melko suureellista toisinaan.

Eniten menin hämilleni kirjan pääjuonesta, Villisilmän ja Johanneksen rakkaustarinasta, joka jätti minut enemmän pahantuuliseksi kuin mitään muuta. Juurikin rakkaustarinan kuvailussa koko homma tuntui menevän niin yli, että ärsytti ja oli vaikea uskoa kirjan tarinaan ja ymmärtää sen kaikkia aspekteja. 

Mutta kuten sanottua, hetki tätä piti sulatella, mutta lopulta tulin siihen lopputulemaan, että minun ei tarvitse pitää tarinasta tai henkiöistä tai yhtään mistään, pitääkseni Kätilöä hyvänä kirjana. Täytyy vain hyväksyä se, että ihmisenä minä näen monet asiat niin eri tavalla, että en voi asettua näiden henkilöiden asemaan mitenkään. Ainakin tarina herätti minussa monia ajatuksia ja toi sodan lähelle.

 Neljä tähteä.


20. heinäkuuta 2017

Kristin Cashore: Graceling (Graceling Realm #1)


Katsa on Graceling - ihminen, jolla on eriväriset silmät ja jotka syntyvät jonkinlaisen erityisen taidon kanssa. Toiset ovat hyviä leipomisessa ja toiset esimerkiksi jousiammunnassa. Katsalle on siunaantunut tappamisen taito, ja siitä johtuen hän on enonsa, kuningas Randallin, tappokone ja muiden likaisten töiden tekijä. Sitten Katsa tapaa prinssi Pon, pojan, jonka Grace on taisteleminen, ja Katsan elämä alkaa hiljalleen muuttua.

Gracelingissä on upea maailma, jossa on seitsemän valtakuntaa ja vähän keskiaikaistyyppinen asetelma. Valtakuntien kuninkaat eivät juurikaan tule toimeen toistensa kanssa ja kuningas Randallilla riittää omankin maan sisällä kurin pitämisessä puuhaa. Randall on toisinaan hyvinkin raivostuttava, surkea kuningas, mutta pidin siitä, miten häntä käsiteltiin kirjassa kiusankappaleena.

Monet Gracelingin lukeneet ovat valitelleet kirjan melko äänekästä naisviestiä ja täytyy sanoa, että ennen kirjan lukemista en ymmärtänyt täysin mistä on kyse. Pohjustuksena kerrottakoon, että Katsa on päähahmona vahva nainen, mutta helposti sympatiseerattava. Hän menee läpi vaikka kivestä ja hoitaa aina oman tonttinsa ja vaikka itse pidinkin paljon siitä, toki muutaman vian Katsaan olisi tietysti voinut valaa uskottavuuden lisäämiseksi.

Tämä ei kuitenkaan ole se varsinainen ongelma, vaan se, että Cashore esittää Katsan tavan elää ikään kuin ainoana oikeana tapana, jos ei halua olla sorrettu ja heikko nainen. Gracelingien maailmassa naimisiin meneminen on sama asia kuin että nainen luovuttaa oikeutensa päättää yhtään mistään. Katsa onkin päättänyt, ettei ikinä mene naimisiin, osittain toki myös muista syistä. En viitsi blogissa asiaa sen enempää avata, mutta minuakin ärsytti tämä yksioikoinen ajatus, jota kirjailija tuntui pakottavan lukijoille naisten asemasta kyseisessä maailmassa.

Mutta kokonaisuudessaan nuo mainitsemani asiat häiritsivät hyvin vähän, ja Gracelingin lukeminen oli virkistävä kokemus. Juoni soljui mukavasti eteenpäin, kirjassa oli paljon toimintaa ja Katsan kehittymistä kirjan aikana oli ilo seurata. Vähän harmistuin pahiksen heikosta rakennuksesta, mutta vain vähän.

Kaiken kaikkiaan neljä tähteä ja suosittelut nuorten aikuisten fantasiasta kiinnostuneille!

13. heinäkuuta 2017

Victoria Aveyard: Punainen kuningatar (Punainen kuningatar #1)


Mare on 17-vuotias taskuvaras maailmassa, jossa veren väri jakaa ihmiset kahteen luokkaan. Punaiset ovat köyhiä ja syntyneet palvelemaan hopeisia sodassa ja rahvaiden töissä. Hopeiset taas omaavat hirvittäviä voimia ja keskittyvät keskinäisiin valtataisteluihin. Mare on joutumassa sotilaaksi sotaväkeen, sillä hän ei omaa mitään muita taitoja, joilla voisi palvella hopeisia, kuin oman henkensä. Mare kuitenkin yllättäen päätyy hopeisten keskelle sattuman kautta, jolloin hopeisille paljastuu, että Marellakin on oma hirvittävä voima punaisesta verestä huolimatta.

Punainen kuningatar on kirja, jota olen tarkoituksella vältellyt. Arvostelut Punaisesta kuningattaresta ovat olleet melko ristiriitaisia - toiset ovat tykänneet ihan hirvittävästi ja toiset taas olleet sitä mieltä, että aika mitäänsanomaton teos. Itse ounastelin kallistuvani mitäänsanomattoman puolelle ja näin jälkikäteen voin todeta olleeni oikeassa. Punainen kuningatar oli juurikin "ihan ookoo", vähän ärsyttävä ja toisinaan ihan hauskaa hömppäviihdykettä.

Takakannessa kehuttiin tämän olevan yhdistelmä GoTia ja Outolintua, toisaalla taas Selectionia ja Gracelingia. No, tästä puuttuu Selectionin hauskuus ja päättömyys, ja GoTin ja Outolinnun toiminnallisuus. Gracelingiinkin vertaminen vaatii aika paljon mielikuvitusta. Olisin toivonut Punaiselle kuningattarelle joko kykyä nauraa itselleen tai sitten vaihtoehtoisesti parempaa tarinaa taakse. Selectioniksi kutsuminen kuvailisi kirjaa ehkä parhaiten.


Mare oli päähenkilönä hämmentävä, sillä minun oli hyvin vaikea tuntea häntä kohtaan minkäänlaista sympatiaa. Hän on katkera jo heti kirjan alussa monestakin asiasta, mutta ei kuitenkaan uppoa antisankarin muottiin. Kun Maren kyvyt tulevat ilmi, hänestä tehdään äkkiä morsian hopeisten prinssille, jotta häntä pystytään hallitsemaan hopeisten kuninkaallisten puolesta. Maren aika kuluukin suurimmaksi osaksi kirjaa opiskellen teen juomista ja hienojen naisten tapoja. Itse olisin toivonut kapinamieltä lisää Mareen ja pientä protagonistin tynkää.

Koska olin lukenut paljon kirjasta etukäteen, tiesin, että tässä on paljon perinteisiä YA-juttuja kierrätettynä eikä se nyt erityisemmin häirinnyt. Ei häiritse muissakaan YA-kirjoissa :D Enemmän häiritsi se, miten laiskasti esimerkiksi love triangle oli toteutettu. Ja tietysti se juoni... sitä jäin kaipaamaan huomattavasti enemmän kuin mitään muuta. Paljon tässä oli potentiaalia olla omaperäinen, mutta jonnekin hukkaan se kaikki valui.

Henkilöistä koukutuin kuitenkin Maveniin, jonka vuoksi tekisi mieli tarttua jopa seuraavaan osaan. Toinen vähän pelastava asia oli se, että kyllä tämän helposti sai luettua loppuun eikä lukeminen ollut varsinaisesti raskasta. Maailmanrakennus oli kirjassa myös hyvä puoli ja siitä täytyy ehdottomasti antaa pisteitä.

Summa summarum: Punainen kuningatar on kuin Selection, mutta hieman enemmän tosissaan tehtynä. 

29. kesäkuuta 2017

Maria V. Snyder: Touch of Power (Healer #1)


Avry pystyy imemään ihmisten taudit itseensä ja tämän jälkeen parantumaan niistä nopeasti. Häntä kutsutaan parantajaksi ja vielä muutamia vuosia aiemmin parantajia pidettiin suuressa arvossa Avryn maailmassa. Sitten puhkesi rutto, jota parantajat eivät pystyneet parantamaan, ja heitä syytettiin sen luomisesta. Parantajia alettiin tappamaan petoksesta muita ihmisiä kohtaan ja Avryn piilotellessa todellista minäänsä, hän ei voi vastustaa kiusausta auttaa ihmisiä. Siitä syystä hän jää kiinni parantajuudestaan ja on joutumassa teloitettavaksi, kun nuori mies Kerrick ja hänen uskolliset soturinsa tekevät Avrylle tarjouksen. He pelastavat Avryn, jos tämä suostuu parantamaan heidän ystävänsä rutolta.

Tämä oli minun ensimmäinen kirja Snyderilta ja täytyy kyllä sanoa, että olen vakuuttunut ja valmis lukemaan lisää. Touch of Power oli todella viihdyttävä nuorten aikuisten fantasia, jossa oli taikuutta ja keskenään sotivia hulluja hallitsijoita.

Pidin erittäin paljon päähenkilöstä Avrystä, joka oli omapäinen ja omatoiminen nainen. Arvostin todella paljon sitä, että hän piti itse itsestään huolen ja pystyi huolehtimaan myös muista henkilöistä siinä ohella. Hänen matkaansa kundiporukan kanssa oli hauska seurata, sillä jätkäporukan ja Avryn kemiat naurattivat useampaan kertaan ja toisaalta taas herättivät hellyyden tunteita.


Mielestäni maailmanrakennus oli myös ensimmäiseen osaan ihan riittävää. Touch of Powerin maailmassa ihmisillä voi olla erilaisia taikuuden muotoja, joista parantajuus on siis yksi. Kerrickillä esimerkiksi on metsätaikuutta eli hän pystyy puuhastelemaan kaikkea kivaa metsään liittyen. Taikuuden lisäksi maailmassa oli sellaisia kukkasia kuin Death Lilies ja Peace Lilies, joista ensimmäiset ottivat ihmisiä sisäänsä ja tappoivat heidät. Karmeaa.

Kakkososaa en kuitenkaan taida lukea sen saamien huonojen arvostelujen vuoksi. Touch of Power ei lopu onneksi cliffhangeriin, joten on mahdollista lukea vain ensimmäinen osa. Vähän tuli haikea olo, sillä henkilöt ja maailma olivat sen verran ihanat, mutta haluan pitää muistikuvani pelkästään positiivisina tästä kirjasta.


I admitted being Kerrick's prisoner was my best option at this moment. Which said a lot about my life.

22. kesäkuuta 2017

Ally Condie: Tarkoitettu (Tarkoitettu #1)


Tulevaisuuden maailmassa Yhteiskunta säätelee tarkoin kaikkea, jotta ihmisillä olisi mahdollisimman hyvä elämä. 17-vuotiaan Cassian elämässä on tapahtumassa suuria, sillä yhteiskunta esittelee hänelle hänen täydellisen kumppaninsa pariseremoniassa. Cassia odottaa mysteeristä kumppaniaan jostakin kaukaa Yhteiskunnasta, mutta yllättäen kumppaniksi onkin valikoitunut Xander, Cassian paras ystävä ja naapuri. Kun Cassia alkaa selailemaan saamiaan tietoja Xanderista, välähtää näytöllä toisen pojan kuva hetken aikaa ja Cassian pää täyttyy kysymyksistä. Tahtooko yhteiskunta aidosti hyviä asioita kaikille kansalaisilleen?

Tarkoitetussa on oikeastaan ihan mielettömän hyvä idea pohjalla ja nämä kontrollihullut yhteiskunnat ovat aina mielenkiintoista luettavaa. Harmillisesti en kuitenkaan erityisesti ihastunut Tarkoitettuun. Tarina liikkui hyvin hitaasti eteenpäin ja sen tiivistäminen muutamaan riviin saa sen kuulostamaan huomattavasti jännittävämmältä kuin mitä toteutus lopulta oli. En tiedä oliko se suomennos vai mikä, mutta teksti tuntui myös hyvin tönköltä.

Cassian maailmassa Yhteiskunnan päätöksiä ei saa kyseenalaistaa ja kaikkea vahditaan hyvin tarkasti. Kirjassa kuitenkin avataan todella vähän maailmaa ja itse jäin kaipaamaan parempia selityksiä monille asioille. Minä tykkään todella paljon scifistä ja erityisesti arvostan maailmanrakennusta niissä. Tarkoitetussa janosin jatkuvasti lisää tietoa Yhteiskunnasta, mutta en saanut juuri mitään. Lopussa olin todella ymmälläni siitä, mitä kirjassa tapahtui ja mikä tämän maailman idea oikeastaan edes oli.

Jaksan lukea vaikka minkälaista nuorten aikuisten kirjaa, jos romanssi on toteutettu hyvin, mutta Tarkoitetussa sekään ei oikein kolahtanut minun kohdillani. Alkuun empatiani olivat täysin Cassian puolella, kun muut kaverit saivat jännittäviä kumppaneita ympäri Yhteiskunnan, ja pystyin kuvittelemaan itseni tilanteeseen, jossa pitäisi hyväksyä se, että joutuisi itse menemään naimisiin friendzonessa olevan bestiksen kanssa. Yäh. Tätä aspektia käsiteltiin mielestäni todella hyvin, mutta se toinen romanssi puoli sitten taas oli minun mielestäni vähän pakotettu. 

Joten, paljon oli mielenkiintoista ajatusta pohjalla, jota ei kuitenkaan mielestäni sitten viety riittävän pitkälle tai päähenkilön tekoihin ja ajatuksiin saakka. Kaksi tähteä.


11. kesäkuuta 2017

Lauren Kate: Langennut (Fallen #1)


Luce joutuu sisäoppilaitokseen, kun hänen poikaystävänsä kuolee hämärissä olosuhteissa. Lucea epäillään syylliseksi, mutta mitään ei voida todistaa, ja niinpä vanhemmat päätyvät siihen, että Lucea täytyy pitää silmällä. Sisäoppilaitos on hyvin ankea paikka ja sen muut oppilaat pähkähullun oloisia, mutta Luce sinnittelee mukana ja löytää uusia ystäviäkin. Oppilaiden joukosta salaperäinen Daniel vetää Lucea puoleensa, mutta poika tyrmää Lucen lähestymisyritykset kerta toisensa jälkeen.

Odotukseni olivat erittäin matalat tämän Langenneen kohdalla. Kehuja ei ole juuri mistään tuutista kuulunut ja siitä syystä olen yrittänyt vältellä tätä. Olen aina ihmetellyt sitä, että elokuvat tehdään mitä idioottimaisimmista kirjoista, ja sitten, kun yritin itselleni sitä perustella, en pystynyt luettelemaan kuin muutaman kirjan. Niinpä päätin ottaa härkää sarvista ja alkaa lukemaan myös näitä välttelemiäni kirjoja. Jos joku vaikka yllättäisi.

Eikä Langennut ihan niin huono ollutkaan kuin odotin. Yksi hauska puoli kirjaa lukiessa oli se, että pääsi ikään kuin palaamaan niihin teinivuosiin. Kuuluin sellaisessa muinaisjäänteessä kuin IRC-galleria muun muassa kanavaan nimeltä "haluan aina sellaisen ketä en voi saada" tms ja se oikeastaan on tämän kirjan aihe (voisivat vaihtaa vaikka nimeksikin). Tuossa kyseisessä kanavassa oli paljon jäseniä ja kaikki tietenkin teinityttöjä. Ei Kate siis ihan metsään ole mennyt tällä huikealla sanomalla. Itse toki toivoisin nuorten aikuisten kirjalta jotain vähän enemmän.

Luce tuntuu aina huomaavan Danielin läsnäolon ja hakeutuvan hänen seuraansa, vaikka  Daniel käyttäytyykin aina todella tökerösti Lucea kohtaan. Onneksi koulussa on myös Cam, joka vaikuttaa selkeästi kiinnostuneelta Lucesta, ja piristää hänen mieltään Danielin ilkeilyjen jälkeen. Silti Daniel on mielessä aina ja tuntuu ihmeellisen tutulta.

Välillä teki mieli kyllä repiä silmät päästä, kun kirjoitus oli hyyyvin typerää:

"Cam oli niin paljon selkeämpi, helpommin hahmotettavampi. Ikään kuin Cam olisi ollut algebra ja Daniel differentiaali- ja integraalilaskenta. Ja Luce oli aina rakastanut jälkimmäistä, sitä, miten yhden ainokaisen laskun todistamiseen saattoi kulua joskus kokonainen tunti."

Tämän pätkän luettuani pidin hetken taukoa ja mietin, että mitä minä juuri luin. Kielellisesti tämä kirja oli osittain ihan jees ja suurimmalta osin sellainen, että editoijalla olisi ollut töitä.
Ehkä eniten harmitti se, että tarinassa avataan niin vähän yhtään mitään juttuja ja juoni on aika näkymättömissä suurimman osan kirjasta. Lukijana kaipaisin selityksiä teoille ja motiiveja henkilöille. Kirjassa olevat paranormaalit elementit (enkelit) eivät myöskään päässeet laisinkaan oikeuksiin, kun niistä ei puhuttu laisinkaan neljäänsataan sivuun.

Varmaan seuraavassa osassa asiat selittyisivät (tai sitten eivät), mutta itse taidan skipata sen. Jos Twilight on aivan maailman paras kirja sinun mielestäsi ja haluaisit jotain vastaavaa, niin tämä tai sitten City of Bones voisivat olla hyviä vaihtoehtoja.

Kannattiko Langenneesta tehdä elokuva? Ei. Juoni on hyvin olematon ja enkelit ovat osana tarinaa hyvin vähän. Yllätyin kuitenkin positiivisesti sillä, että kirjan lukeminen ei ollut minulle täyttä tuskaa ja taistelua. Teksti oli kevyttä ja sivut kääntyivät helposti. Pystyin jollakin tasolla ymmärtämään teinitunteilua ja toisaalta sisäoppilaitoksen elämän seuraaminen oli viihdyttävää puuhaa.



8. kesäkuuta 2017

Marissa Meyer: Winter (The Lunar Chronicles #4)

Winter on neljäs osa The Lunar Chroniclesissa ja tämä arvio voi spoilata aiempia osia.


Prinsessa Winter on Lunan kansalaisten mielestä Lunan kaunein ja kiltein olento, joskin vähän päästään sekaisin. Kuningatar Levana pitää Winteriä häpeäpilkkuna tämän hullunkuristen puheiden vuoksi, mutta sitäkin enemmän Levana inhoaa sitä, miten kaikki tuntuvat pitävän Winteristä niin paljon. Kun Winterille tarjoutuu mahdollisuus auttaa Cinderiä vallankumouksen luomisessa, Levana huomaa, että heikko ja surkea Winter saattaa olla yllättävän vahva niin halutessaan.

Winter oli todella, todella hyvä päätös tälle nuorten aikuisten sarjalle. Harvoin saa olla näin tyytyväinen. Pituutta Winterissä oli päälle 800 sivua ja se kyllä painoi jonkin verran minulla, sillä koulussa oli useampi juttu meneillään ja pientä turnausväsymystä. En kuitenkaan olisi luopunut yhdestäkään sivusta, sillä minun mielestäni näinkin huikean sarjan päätös vaati itselleen arvoisensa päätöksen ja kaikkien juonten pätkien solmimisen huolellisesti kokoon.

Winter oli ehdoton lempparini kaikista neljästä kirjasta, sillä sen juoni oli hyvin yhtenäinen, vahva ja monimuotoinen. Tässä tapahtui niin paljon. Winter ja Jacin olivat myös todella hyvät lisät jo tuttuihin hahmoihin. Winter on kaunis, mutta hän on psyykkisesti häilyväinen, sillä hän kieltäytyy käyttämästä omaa lunar-voimaansa. Jacin taas on aivan tavallinen pulliainen, palatsin vartija ja heikoilla manipulatiivisten voimien kohdalla. Tämän parin romanssi oli mielestäni kuitenkin jotenkin niin samaistuttava ja toisaalta ihana muistutus siitä, että kaikkien miesten ei tarvitse olla "super" millään muotoa ollakseen rakastettavia.

Mietin myös paljon sitä, miten hieno maailma näissä kirjoissa on ja kuinka laajasti maailmaa ollaan käyty sarjan aikana läpi. Ollaan oltu ympäri maapalloa ja nyt sitten kuun pinnalla Lunassa. Hahmoja on useampia kappaleita ja heistä kaikista tuli minulle tämän luku-urakan aikana hauskasti omalla persoonallisella tavalla tuttuja. Hyvin on onnistunut myös Meyer kutomaan aivan uudenlaisten tarinoiden lomaan vanhojen satujen pohjia.

Lunar Chronicles on siitä jännä tapaus minulle, että se on varmasti minun lempi-YA-sarja, mutta yksikään sen osista ei itsessään ole suosikkini kaikkien nuorten aikuisten kirjoista. Johtunee ehkä lopulta siitä, että vaikka kirjojen hahmot ovat oikeasti hyviä, heistä yksikään ei lopulta tullut minulle erityisen rakkaaksi. Olen myös pitkin sarjaa kokenut aina pientä ongelmaa lunar-väen uskottavuuden suhteen.

Mutta pakko antaa näinkin hienosta päätöksestä hienot viisi tähteä!




”Fine,” said Jacin, turning to Thorne. “You want to carry her first or shall I?”

Thorne raised an eyebrow. “Do you know how heavy she is?”

Cinder kicked him

He huffed. “Fine. You first.”

4. kesäkuuta 2017

Pikaisia kuulumisia yleisesti ja pohdintaa vloggaamisesta

Heipsan!

Tämä kevät on ollut minulle erinomainen lukemisten suhteen. Olen useamman kirjan lukusuunnitelmaani edellä ja kaikki sujuu kuin rasvattu. Kummallista, miten toisinaan kaikki sujuu niin näpsäkästi. Päässä vilisee monen monta kirjaa, jotka haluaisin lukea heti, mutta osaa ei ole rahaa ostaa eikä niitä löydy kirjastostakaan.


Kesän lukulistalla olisi ainakin Nicola Yoonin Kaikki kaikessa, Kiersten Whiten And I Darken ja Marie Lun The Rose Society. Yleensä, kun teen näitä listoja, niin en pysy niissä sitten millään, mutta katsotaan, josko kerrankin onnistuisi. Henkilökohtaisesti olen tällä hetkellä melko jännässä paikassa, työt ovat alkaneet ja taas on otettu iso harppaus kohti omaa ammattia.

Sitten siihen toiseen asiaan. Olen tässä jo tovin pohdiskellut videoarvostelujen tekemistä. Uskaltaisinko vaiko en? Useamman videonkin olen huvikseni kuvaillut ja täytyy sanoa, että yllättävän tuskattomasti olen pystynyt niitä katselemaan, vaikka toki myötähäpeääkin olen tuntenut. Mitäänhän en tietenkään osaa editoida ja äänet tulee tietokoneen karmeasta mikistä, mutta silti on ollut ihan hauskaa kokeilla jotakin uutta.

Erityisesti mietityttää tietysti tämä anonyymiys, jonka takana nytkin kirjoittelen. Onko videoiden julkaiseminen noloa? Voiko siitä olla jonkinlaista haittaa ammattiminälle tai muuta vastaavaa? Kaikkea pyörittelee mielessä ja toisaalta naurattaa se, että ei kai noihin kirjavideoihin kukaan vahingossa törmää ja se olisi lähinnä omaksi huvikseni muutenkin.

Kiinnostaisikin tietää, että kuinka moni muu bloggaaja on miettinyt vloggausta? Mikä on ollut esteenä lopulta, että ette ole päätyneet videoita julkaisemaan? Kiinnostaisiko ketään katsella lisää suomalaisia kirja-vlogeja? Suomessa on aika vähän kirja-vloggaajia ja itse profiloituisin puhumaan lähinnä nuorten aikuisten kirjoista, kun niitä enimmäkseen kulutan.

1. kesäkuuta 2017

Susan Ee: World After ja End of Days (Penryn & the End of Days #2 ja #3)

Tässä postauksessa kirjoitan muutaman sanan Angelfallin jatko-osista, World Afterista ja End of Daysista, joten postaus saattaa spoilata niitä, jotka eivät ole Angelfallia lukeneet. Kirjoitan postauksen kuitenkin hyvin yleisluontoisesti ja pohdinta sarjasta kokonaisuudessaan eli muutoin vaaraa spoilaantumisesta ei ole.


Penryn jatkaa selviämistaisteluaan dystopiamaailmassa, jossa enkelit ovat tulleet maahan tuhoamaan ihmiskuntaa. Perheen kasassa pitäminen on entistäkin vaikeampaa ja toisaalta taas Raffe pyörii Penrynin mielessä häiritsemässä. Onko ihmiskunnalla enää mitään toivoa maailmassa, jossa kaikki ovat valmiita taistelemaan vain oman takapuolensa vuoksi?

Susan Een Angelfall oli todella positiivinen yllätys minulle ja sen jälkeen huomasinkin lukevani kakkos- ja kolmososan samalta istumalta. Sarja on kaiken kaikkiaan todella onnistunutta dystopiaa ja todellakin lukemisen arvoinen, mutta lopputunnelmat ovat kokonaisuudesta silti vähän ristiriitaiset. Ykkösosan vetävyys ei valitettavasti näkynyt enää jatko-osissa, mutta toisaalta ykkösosa oli niin vahva, että siitä parantaminen (tai tason pitäminen) olisi ollut aikamoinen homma.

Kakkososan, World Afterin, olisi minusta lähestulkoon voinut jättää kokonaan välistä... 60%:n kohdalla pohdin vielä, että alkaako kirja koskaan kunnolla. No, alkoihan se, mutta en koe, että World After olisi tuonut mitään erityistä lisää sarjaan. End of Days taas oli sitten lähestulkoon pelkkää toimintaa ja huomattava parannus ja oikeastaan hyvin kelpo lopetusosa. Toki olisin toivonut vähän eeppisempää loppua.

Maailmanrakennus on ehdottomasti parempaa näissä kahdessa kuin Angelfallissa. Enkelihyökkäykselle saadaan taustaa ja muutoinkin hahmoja kehitetään omilla taustoilla ja tarinoilla. Toisaalta maailmanrakennus hajoaa vähän käsiin, sillä viimeisen osan kohdalla alkaa jo vähän ihmetyttämään, että ovatko enkelit hyökänneet vain jenkkeihin ja sielläkin Kaliforniaan. Mitenkäs muut maailman ihmiset voivat?

Penryn & the End of Daysin vahvuus on ehdottomasti todella hyvät hahmot. Penryn on yksi parhaimmista YA-protagonisteista, joita olen nähnyt ja hänen kemiansa Raffen kanssa on mitä mainioin. Näissä on mahtavaa se, että kirjat mielestäni todella loistavat tyttöpäähahmon avulla eikä pojan. Toisaalta jännitteen ja kiinnostuvuuden ollakseen maksimissa, Penryn kyllä tarvitsee rinnalleen Raffen. Penrynin ja Raffen lisäksi näissä on mahtavia sivuhenkilöitä, muun muassa Penrynin äiti.

Kokonaisuudessaan neljän tähden sarja, kakkososalle antaisin kolme tähteä ja kolmannelle neljä.

28. toukokuuta 2017

Sarah MacLean: Nine Rules to Break When Romancing a Rake (Love By Numbers #1)



Lady Calpurnia Hartwell on elänyt aina moitteettomasti yhteiskunnan sääntöjen mukaan, mutta naimattomana, 28-vuotiaana naisena, hän alkaa olla vanhapiika ja ainainen sääntöjen noudattaminen alkaa riittämään. Niinpä hän päättää tehdä niitä asioita mitä itse haluaa ja tekee itselleen listan niistä yhdeksästä asiasta, jotka hän on aina halunnut tehdä, muttei naisena voi. Mutta toteuttaakseen listansa, Callie tarvitsee jonkun joka tietää kaiken sääntöjen rikkomisesta. Niinpä hän marssii moraalittomuudestaan tunnetun Ralstonin luokse, jolla on hurja maine ja syntisen hurmaava hymy...

Täytyy sanoa, että enpä olisi ihan tätä odottanut, mutta Nine Rules to Break When Romancing a Rake oli niin hauskaa ja viihdyttävää luettavaa, etten ole moiseen historiallisten hömppien joukossa hetkeen törmännyt. Odotukseni olivat huomattavasti matalammalla.

Callie oli oikein hurmaava päähenkilö, jonka paras piirre oli se, että hän on niin tavallinen. Callie ei ole ruma, muttei kaunotarkaan, ja hän viihtyy enemmän seinäruusuna kuin juhlien keskipisteenä. Hän ei ole katkera osastaan, mutta toisaalta hänen haikeuteensa siitä, että hän ei ole koskaan kokenut kiihkeää suudelmaa tai juonut salaa viskiä, on helppo samaistua ja ymmärtää.

Ralston taas oli paha poika... ja minä olen aina ollut heikkona pahoihin poikiin. Ei tarvitse kirjailijan olla erityisen kekseliäs tai omaperäinen tällaisen sankarin suhteen ja minä olen jo innoissani :D Ralstonin mielestä rakkaus on yliarvostettua ja niinpä hän on päättänyt olla mahdollisimman moraaliton välttääkseen avioliiton.

Historiallisesti tämä kirja oli kohtuullisen hyvä. Eiväthän nämä hömpät koskaan ole mitään Austeneita, mutta tässä ei sentään ollut mitään niin mahdottomia typeryyksiä kuin monissa tämän genren kirjoissa. Suosittelen historiallisista romansseista tykkääville.



21. toukokuuta 2017

Susan Ee: Angelfall (Penryn and the End of Days #1)


Penryn elää maailmassa, johon enkelit hyökkäsivät ja hajottivat ihmiskunnan palasiin. Katuja ja asuinalueita hallitsevat eloonjääneiden ihmisten muodostamat jengit, jotka ovat valmiita tappamaan muita ihmisiä siinä missä enkelitkin ovat. Penryn taistelee hengestään maailman tuhoutuessa ympärillä ja yrittää samalla pitää äitinsä ja pikkusiskonsa Paigen elossa, mutta epätoivo meinaa iskeä nuoreen naisenalkuun.

Angelfallista tuli yksi suosikkini nuorten aikuisten kirjallisuuden joukossa. Se on nopeatahtisesti etenevä, juoneen panostava kirja. Kirjassa on pientä romanssin poikasta, mutta se on varsin hienovaraisesti esillä ja luo erittäin hauskaa jännitettä tarinaan.

En olisi koskaan uskonut, että voisin pitää kirjasta, jossa enkelit ovat paranormaalina elementtinä, mutta Angelfall kyllä pyörsi kaikki ajatukseni. Nyt on pakko todeta, että ehkä enkelit voivatkin toimia paranormaalina elementtinä siinä missä vampyyrit tai keijutkin, vaikkakin enkelitarinoiden toteuttaminen on huomattavasti haastavampaa.

Yksi todella hauska piirre kirjassa on Penrynin perhe, joka on varsin erikoinen. Penryn itse on sellainen vahva ja itse ongelmansa hoitava päähenkilö, jota on hauska seurata. Pikkusisko Paige on jaloistaan halvaantunut pieni tyttö, joka on tuntunut olevan perheen riekaletta yhdessä kiinni pitävä liima. Äiti on taas psyykkisesti ailahtelevainen persoona, jonka tohjotuksia on hauska seurata ja erityisesti tässä maailmanloppumeiningissä hän oli aivan todella loistava tyyppi.

Negatiivisina puolina Angelfallissa oli minulle maailmanrakennus. Kirjassa jätettiin auki paljon asioita enkeleiden ja maailmanlopun suhteen. Olisi ollut kiva saada enemmän motiiveja henkilöiden taustalle ja syvempää ymmärrystä enkeleistä.

Joka tapauksessa erittäin positiivinen yllätys!


14. toukokuuta 2017

Martine Leavitt: Keturah and Lord Death


Keturah asuu pienessä Tide-by-Roodin kylässä ja elää yksinkertaista maalaiselämää isoäitinsä kanssa. Eräänä päivänä Keturah seuraa mahtavaa hirveä metsään ja eksyy useaksi päiväksi. Hänen voimansa ehtyvät päivä päivältä, kunnes Keturah ymmärtää olevansa viimeisellään. Silloin näkee Herra Kuoleman edessään, joka on nuori ja komea mies. Keturah ei ole vielä valmis kuolemaan, ja hänen onnistuu sopia, että jos hän löytää tosirakkauden 24 tunnin sisällä, Keturah saa jatkaa elämäänsä.

Keturah and Lord Death oli hyvinkin perinteistä fantasiaa brittimaisemissa historiallisissa puitteissa. Keturah on viaton ja herttainen tyttö, joka uskoo tosirakkauteen eikä aio mennä naimisiin muusta syystä. Hänen isoäitinsä sinnittelee hengissä, sillä hän on Keturahin ainut turva ja ilman isoäitiä Keturahilla ei olisi keinoja saada tuloja mistään.

Keturah oli myöskin ihanan optimistinen ihmisten ja oman pienen, köyhän kylänsä suhteen. Kyläläiset olivat välillä hyvinkin tuomitsevia Keturahia kohtaan, mutta Keturah ei siitä harmistunut vaan ymmärsi aikuismaisella tavalla reaktiot ja halusi silti auttaa muita.

Kivaa lukea välillä näitäkin kirjoja, joissa keskitytään elämän peruskysymyksiin, kuten rakkauteen ja kuolemaan. Tarinassa on nimenomaisesti lukijaa lähellä ihan tavalliset ongelmat. Tykkään lukea paljon suuren skaalan ja maailmanlopun kirjoja, mutta väliin nämä rauhallisemmat kirjat lämmittävät.


8. toukokuuta 2017

Leigh Bardugo: Crooked Kingdom (Six of Crows #2)

Koska tämä postaus tietenkin spoilaa jossain määrin ykkösosaa, haluan kirjoittaa tähän ensimmäiseen kappaleeseen muutaman ylistyslauseen Six of Crows -sarjasta yleisesti. Six of Crows on todella mahtava nuorten aikuisten fantasiasarja, jossa on mieletön määrä upeita hahmoja ja pitkälle pohdittu juoni. Ihana!

Miten päin Bardugon Grisha-maailmaan sijoittuvat kirjat minun mielestäni kannattaisi lukea? Suosittelisin tarttumaan ensin Six of Crowsiin, sillä se on paljon parempi sarja minun mielestäni kuin Grisha-sarja. Grisha-sarjassa kerrotaan kyllä aika paljon Grishoista ja maailman ymmärrys on laajempi, mutta toisaalta Grishat ovat silti jääneet minulle melko epämääräiseksi käsitteeksi. Six of Crowsissa on riittävän vähän tietoa heistä.

Ja sitten siihen ykkösosaa spoilaavaan tekstiin...


Kaz Brekker sai suoritettua ensimmäisessä osassa mahdottoman tehtävän rikollisjoukkiollaan, mutta paljon jäi hampaankoloon ja taisteluita taistelematta. Niinpä Kaz ryhtyy juonimaan uusia suunnitelmia, jotta voi vihdoin päästä asemaan, jota on havitellut pitkään. Taistelu Ketterdamin kuninkuudesta vaatii pieneltä rikosjoukkiolta paljon eikä tuurin varaan voi laskea juuri mitään.

Crooked Kingdom oli todella hyvä jatko-osa Six of Crowsille ja erinomainen päätösosa tälle sarjalle. Koko kirja oli oikeastaan eri hahmoilla tapahtuvaa ilotulittelua ja ensimmäisestä osasta rakkaat ja tutut hahmot saivat hyvää kohtelua Bardugolta.


Toistan nyt itseäni, mutta näissä on todella hyvin kirjoitetut hahmot. Porukasta yhteensä kuusi toimii kertojana ja kuljettaa tarinaa eteenpäin. Kaikilla on hyvin omanlaisensa persoona ja hahmot kasvavat kiinni lukijaan. Minulle oli ihan sama kuka oli kertojan roolissa, sillä he kaikki olivat yhtä hyviä ja kaikista pystyy pitämään aidosti. 

Parasta hahmoissa on inhimillisyys ja se, miten hyvin he kuvastavat erilaisia kohtaloita. Minulla on heikko kohta anti-sankareilla ja niitä nämä hahmot kyllä olivat. Ihanan tietoisia elämän epäreiluudesta ja taistelivat sitä vastaan arveluttavin keinoin, mutta toisaalta heillä on ymmärrettävät motiivit kaikilla. Paras hahmo on tietysti Kaz Brekker, antisankareiden antisankari, joka ei tosiaankaan taistele yhteisen hyvän puolesta eikä sellaista kannata hänestä erehtyä luulemaan.

"I wasn't made to be a hero, Wraith. You should have learned that by now. You want me to be the better man, a good man. I -"
"This city doesn't need a good man. It needs you." 

Itse jäin kaipaaman Crooked Kingdomin tarinalta kuitenkin himpun verran enemmän. Välillä suorastaan tuntui, että kirja oli vain kirjoitettu lukijoiden iloksi. Kazia hehkutettiin, suunnitelmia keksittiin lennosta ja tilanteet muuttuivat jatkuvasti. Juoni ei missään nimessä ollut huono, mutta se ei onnistunut yllättämään minua oikein missään vaiheessa, ja hetken aikaa mietin myös, että onko kirjalla kunnollista suuntaa vai säntäileekö se vain tilanteesta toiseen.

Kaz Brekker vei kyllä minun sydämeni omituisuudellaan. Ja mikä parasta: kirjassa vierailee Sturmhond (tuttu Grisha-sarjasta)... Bardugo on kyllä mestari kirjoittelemaan kirjapoikaystäviä.

"I would come for you," he said, and when he saw the wary look she shot him, he said it again. "I would come for you. And if I couldn't walk, I'd crawl to you, and no matter how broken we were, we'd fight our way out together - knives drawn, pistols blazing. Because that's what we do. We never stop fighting."



3. toukokuuta 2017

Julie Kagawa: The Immortal Rules (Blood of Eden #1)

Minulle tuli tuossa alkuvuodesta joku vampyyrien haikailu ja luin useamman vampyyrikirjan. The Night Huntress oli eroottista toimintaa ja tämä Kagawan kirja taas on selkeämmin nuorille aikuisille suunnattua toimintaa.


The Immortal Rules on samaan aikaan sekä dystopia- että vampyyrikirja. Allison Sekemoto elää erään kaupungin laitamailla "rekisteröimättömänä" ihmisenä, jonka ainoana tehtävänä on selvitä päivästä toiseen joutumatta vampyyrin syömäksi tai muiden ihmisjengien tappamaksi. Ystäviä on turha hankkia, he kuolevat joka tapauksessa huomenna. Eräänä yönä Alliesta kuitenkin tulee inhoamansa hirviö ja koko hänen elämänsä menee päälaelleen. Kun Allie joutuu pakenemaan kaupungista, lyöttäytyy hän ihmisporukkaan, joka etsii Edeniä, paikkaa, josta saattaa löytyä maapalloa vitsanneen pandemian parannuskeino.

Alkuun kirja kulki melko hidasta tahtia eteenpäin ja skippailin aika paljon sivuja, joissa kerrottiin vampyyritaustaa. Niin paljon on tullut nyt kaikenmaailman vampyyrilegendaa lueskeltua, että infodumppaus riitti :D Itse kertaalleen keskeytinkin kirjan hitaan tahdin vuoksi, mutta sanoisin, että hitaan alun selättäminen oli ihan kannattava sijoitus. Rauhallisesti rakennettu dystopiamaailma oli mahtavaa luettavaa. Maailma on näissä todella jännittävä; sellainen postapokalyptinen, josta tulee vähän mieleen Walking Dead.

Yleensä nuorten aikuisten kirjat ovat tällaisissa genreissä melko erilaisia. Tyttö ei juuri koskaan ole vampyyri ja miehet pelastavat heikot tyttelit pulasta. Kagawa on kivasti kiepsauttanut tätä asetelmaa toisinpäin. Vampyyrien synkkää puolta myös tutkiskellaan tässä kirjassa ihan eri tavalla kuin muissa aiemmin lukemissani. Allison on koko elämänsä inhonnut vampyyreita ja muuttuu itse sellaiseksi. Hän haluaa elää vampyyrinä, mutta se tarkoittaa sitä, että hänen on saatava verta ihmisestä. Oli hauskaa päästä pohtimaan itsekin tilannetta ikään kuin omalta kannalta eli mitä itse ajattelisi ja tekisi samassa tilanteessa.

Hahmoista voisin ehkä sen verran sanoa, että Allie oli perushyvä päähahmo. Hän oli melkoisen kova mimmi selviytymään ja hänen tunteisiin oli helppo samaistua ja harmistua hänen puolestaan. Toisaalta Allie oli minun makuuni vähän turhan hyvä ihminen ja olisi voinut olla muutamalla lisärosolla vielä parempi hahmo. Allien lisäksi kirjassa esiteltiin useampi hahmo, jotka olivat ihan kivoja, mutta kenestäkään en innostunut ihan yli äyräiden. Varsinkaan pääparin kemia ei toiminut minun kohdallani. Tarina oli kuitenkin sen verran hyvä, että se päässyt haittaamaan lukukokemustani.

Olen lukenut Kagawalta myös The Iron Fey -sarjan ja täytyy sanoa, että jostakin kummallisesta syystä tykkäsin siitä ainakin näin ykköskirjan perusteella enemmän. The Immortal Rulesin pitäisi kaiken järjen mukaan olla enemmän mieleeni - tyttö on sisukkaampi, toimintaa on runsaasti ja maailma paljon fiksumpi. Täytyy tarttua seuraavaan osaan ja arvioida sitten taas uudestaan...


23. huhtikuuta 2017

Jeaniene Frost: Night Huntress -sarja (#1-4)

Juuh, elikkästä tässä postauksessa puhun Jeaniene Frostin Night Huntress -sarjan neljästä ensimmäisestä kirjasta. Nou hätä, en spoilaa ketään millään tapaa vaan yleisesti vaan hölisen mietteitäni tästä sarjasta eli postauksen voi lukea, vaikka et olisi lukenut ensimmäistäkään kirjaa.


Cat on puoliksi vampyyri ja puoliksi ihminen, joka murhaa vamppiksia kostaakseen heille äitinsä kohtalon. Eräänä iltana Cat erehtyy yrittämään Bonesin murhaa. Bones on itse vampyyri, joka toimii palkkiometsästäjänä ja tappaa muita kaltaisiaan työkseen. Hän ehdottaa Catille yhteistyötä, mutta Cat pitää yhteistyötä lähes yhtä surkeana vaihtoehtona kuin kuolemista, mutta suostuu siihen pienen kiristyksen myötä.

Tämä kirjasarja on englanniksi sanottuna kunnon quilty pleasure, oivoi. Tätä lukiessa tietää, ettei lue mitään huippukirjallisuutta, mutta silti nämä ovat pirun viihdyttäviä ja nautinnollista luettavaa. Luen nykyään vampyyrikirjoja harvemmin, mutta haluan ne ehdottomasti Halfway to Graven kaltaisena toiminta/romanssipläjäyksenä. Naispäähahmon tulee olla terästä, kuten Cat oli, ja miehen ennalta arvaamaton ja vaarallinen, kuten Bones on. Tykkäsin myös siitä, että Cat oli aika hyvin sinut itsensä ja hirviöidensä kanssa.

Parin kemia on loistava ja nämä kirjat ovat sellaisia, että välillä naurattaa ääneen melkein kyyneleet silmissä. Hyvää tilannehuumoria ja pisteliäitä keskusteluja. Ja tietysti haksahdin vähän Bonesiin, vaikka hän ei nyt olenkaan mikään spesiaalitapaus vampyyrikirjojen miessankareiden joukossa... No, ei voi mitään :D

Muutamia loistavia sivuhenkilöitäkin näistä löytyy, kuten Vlad tai Catin äiti myöhemmissä osissa. Erityisesti olisin toivonut lisää naisia näihin kirjoihin, etenkin Catin puolella olevia ystäviä. Neljä kirjaa jaksoin lukea Catin ja Bonesin voimin, mutta sarjan jatkamiseksi olisin tarvinnut jotakin uutta kipinää uusista hahmoista.

Pientä miinusta tulee tarinoiden ennalta-arvattavuudesta ja kaikkien kolmen kirjan tylsähköstä keskiosasta. Juonellisesti näissä oli myös aika paljon paranneltavaa. Kirjojen koukuttavuus nojaa liian paljon pääpariin, mutta toisaalta heidän hommansa toimii.

Lopputiivistelmä: Suosittelisinko? Suosittelisin sellaisille lukijoille, jotka etsivät paranormaalia romanssia eroottisella lisämausteella ja joille juoni kirjassa on lähinnä sivuosassa. Nämä kirjat olivat myös todella hauskaa luettavaa. Täytyy vieläkin viilennellä omaa kroppaa tämän lukemisen jälkeen..

"I hope it's the worst fuck you've ever had, you ruthless, manipulanting bastard."
"Pillow talk already?" he replied with a slight grin. "Now you're just trying to switch me on."
I only wished I hadn't showered before this damned meeting - and where was a feastering yeast infection when I needed one?


Ja pakko tähän väliin mainita, että Karen Marie Moningin Fever-sarja on kyllä vähän saman tyyppinen ratkaisu, mutta toimii ehkä himpun verran paremmin.