27. heinäkuuta 2017

Katja Kettu: Kätilö


Takakannesta:
Kätilö on tosipohjainen kertomus suomalaisnaisen ja SS-upseerin yhteentörmäyksestä Lapin sodan kynnyksellä. Se on väkevä todistus siitä mihin ihminen on valmis rakkauden tähden.

Katja Ketun vahvaääninen romaani taikoo esiin vaietun historian, vankileirien ja saksalaissotilaiden sotamorsiamien Suomen.

Katja Ketun kieli on omaa luokkaansa, kokonaisuuden loistokas osa.


Kuten varmaan blogin lukijat ovat huomanneet, luen todella vähän suomalaista kirjallisuutta ja sitäkin vähemmän mitään tosipohjaisia sotakertomuksia. Kätilö on kuitenkin vetänyt puoleensa Lapilla ja vähän hämärällä lupauksella - en yhtään tiennyt mitä tuleman pitää.

Äitini totesi Kätilöstä, että ei oikein tiedä pitikö tästä vaiko ei, ja sama täytyy minunkin todeta. Todella hämmentävä kirja. Tunteeni heittelivät tätä lukiessa laidasta toiseen ja aika paljon sain tehdä töitä itseni kanssa, että lopulta pystyin kunnioittamaan tarinaa.

Kätilössä risteää eri aikajanoja, joiden seuraaminen oli omalla tavalla ihan hauskaa, mutta äänikirjamuodossa menin kyllä vähän sekaisin tapahtumista. Ketun rikas ja muhkea kieli sopi kyllä erinomaisesti äänikirjamuotoon eikä häirinnyt ollenkaan. Tykkäsin oikeastaan todella paljon muhkeasta kielestä, vaikka olihan kuvailu melko suureellista toisinaan.

Eniten menin hämilleni kirjan pääjuonesta, Villisilmän ja Johanneksen rakkaustarinasta, joka jätti minut enemmän pahantuuliseksi kuin mitään muuta. Juurikin rakkaustarinan kuvailussa koko homma tuntui menevän niin yli, että ärsytti ja oli vaikea uskoa kirjan tarinaan ja ymmärtää sen kaikkia aspekteja. 

Mutta kuten sanottua, hetki tätä piti sulatella, mutta lopulta tulin siihen lopputulemaan, että minun ei tarvitse pitää tarinasta tai henkiöistä tai yhtään mistään, pitääkseni Kätilöä hyvänä kirjana. Täytyy vain hyväksyä se, että ihmisenä minä näen monet asiat niin eri tavalla, että en voi asettua näiden henkilöiden asemaan mitenkään. Ainakin tarina herätti minussa monia ajatuksia ja toi sodan lähelle.

 Neljä tähteä.


2 kommenttia:

  1. Oi vitsit, sulla on hyvä kirjamaku :D Jäänkin seuraamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha kiitos :D mäkin liityin lukemaan sun blogia, pakko olla hyvä maku :'D

      Poista

Kiitos kommentista!