12. syyskuuta 2018

Kiersten White: And I Darken (The Conqueror's Saga #1)



Ladalla ei ole juuri muita avuja elämässä kuin terävä pää ja kovat nyrkit. Kun Lada ja hänen veljensä viedään pois kotimaastaan Wallachiasta keskelle ottomaanien politikointia, Lada alkaa suunnittelemaan kostoa. Hän haluaa palata kotimaahansa ja periä oikeutensa Wallachian hallitsijana. Pakeneminen ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista, sillä poliittisen pelin keskellä Ladan henki voidaan viedä koska tahansa. Sulttaanin nuori poika Mehmed on Ladalle ainoa syy jäädä vieraaseen maahan. Hiljalleen Ladan, hänen veljensä Radun ja Mehmedin välille muodostuu omituinen suhde, joka tuo heille turvaa ja toisaalta taas repii nuoria erilleen.

And I Darken on niitä kirjoja, joihin tarttuminen tuntuu hirvittävän hankalalta, mutta lopuksi sitä aina ihmettelee, että miksei sitä aiemmin saanut mukamas luetuksi. Tarina varmasti jakaa ihmiset eri leireihin, sillä alku erityisesti on melko hidaskulkuinen ja kiermurainen. Juoni ei ole kovinkaan selkeä ja näin jälkikäteenkin sen selittäminen tuntuu hankalalta tehtävältä.

Voisi sanoa, että And I darken on YA-kirjaksi melko paksua fantasiaa ja politikointia. Tässä keskitytään enemmän niihin pieniin nyansseihin kuin suuriin kuvioihin ja taisteluihin sitä jotakin pahaa vastaan. Jotenkin White onnistuu tekemään kaikesta pienestäkin ihan mielettömän mielenkiintoisia. Ehkä tästä ensimmäisestä osasta paistaa läpi vähän se, että kirja on selvästi aloitusosa ja monia asioita vasta pedataan tulevaisuutta varten.

Hidas tarinankerronta antaa tilaa hahmoille ja heidän kasvutarinoilleen. Kolme tärkeintä henkilöä on tietysti Lada, hänen veljensä Radu ja Mehmed. He kaikki olivat omalaatuisia ja koukuttavia hahmoja, joiden motiiveja ja keskinäistä suhdetta selvitettiin hyvin ja hartaasti. Hahmoista tehtiin inhimillisiä ja jokaisen heidän kohtalo kosketti, mutta erityisesti mieleen jäi kirjan päänaisen, Ladan, mieletön taistelu läpi elämästä.

Vähäeleinen ja upea tarina sekä erittäin aidot hahmot tekevät tästä kyllä ehdottomasti yhden parhaimmista vuoden 2018 lukukokemuksista. 4.5 tähteä.


5. syyskuuta 2018

Holly Black: The Cruel Prince (The Folk of the Air #1)


Jude asuu keijujen valtakunnassa ja yrittää selvitä päivästä toiseen ilman pahempia nöyryytyksiä. Ihmisiä pidetään lähinnä halveksittavina olentoina eikä kukaan tunnu ottavan Judea tosissaan. Erityisesti Juden kanssa koulua käyvä prinssi Cardan inhoaa ihmisiä ja näyttää sen hyvin selvästi joka päivä. Kun Jude vallanhimossa uppoaa syvemmälle keijujen keskinäisiin tasiteluihin, huomaa hän omaavansa hyödyllisiä piirteitä itsessään. Valehtelu ja verenvuodatus vaativat yllättävän vähän Judelta.

...

The Cruel Prince kuulosti aika perinteiseltä YA:lta, kun siihen ensimmäisen kerran törmäsin. Näitä keijutarinoita tuntuu riittävän joka sormelle ja pelkästään Maas on ehtinyt tehdä yksistään aiheesta niin monta kirjaa, että laskuissa menee sekaisin. The Cruel Princeä kehuttiin kuitenkin niin pirusti joka nurkalla, että minun oli pakko ostaa se lähes heti itselleni. Yritin pidätellä itseäni lukemisen suhteen ja säästellä kirjaa lähemmäs sitä hetkeä, kun seuraavia osia tulee, mutta lopulta sorruin aivan liian aikaisin...

Ja voi jestas sentään, kun tämä oli koukuttava. Ei kait siinä voi muuta todeta. Jude on päähenkilönä mahtava tapaus. Hän ei tosiaankaan laita päätään puskaan, kun on tosi kyseessä, vaan menee täydellä höyryllä eteenpäin. Hänessä on sopiva määrä antisankariutta ja sympaattisuutta. Jude on myös sopivan arvaamaton.

Niin juoni kuin ihmissuhdekoukerotkin toimivat. Tässä oli osattu hyödyntää keijumaailman kaikkia hullutuksia. Ainoastaan maailma oli ehkä vähän tylsähkö, kun on tullut luettua keijuista nyt pari vuotta putkeen. Tässä oli kuitenkin osattu tuoda jotakin omaa ja uutta, ja juoni yllätti minut mukavasti omaperäisyydellään.

The Cruel Princeä on kyllä pakko suositella kaikille YA:n ystäville. Kyseessä on erittäin viihdyttävä seikkailu fantasiamaailmassa altavastaajan silmin. Ainoana ongelmana on, että miten sitä kestää nyt odotella sitä seuraavaa osaa...


P. s. ajatteletteko suomeksi fairyt/faeriet keijuina vai haltijoina? Miten ne on suomennettu YA-kirjoissa? Itse en yhtään miellä niitä oikein kummaksikaan...

29. elokuuta 2018

Jenny Han: To All The Boys I've Loved Before (To All The Boys I've Loved Before #1)



Pääosan ajasta Lara Jean elää omassa fantasiamaailmassa päänsä sisällä. Hän lukee kirjoja ja haaveilee vuosisadan rakkaustarinasta, mutta tosielämässä Lara Jean tyytyy seurailemaan muiden rakkauselämää sivusta. Kaikki muuttuu, kun Lara Jeanin salaiset rakkauskirjeet lähtevät maailmalle. Ne ovat kirjeitä, jotka Lara Jean on kirjoittanut pojille ollessaan heihin korviaan myöten rakastunut. Niinpä on pienen kriisin paikka, kun nämä pojat saavat tietää Lara Jeanin syvimmät ajatukset.

...

Luin To All The Boys I've Loved Beforen kesällä ja tämä oli todellakin täydellistä kesälukemista. Aivan ihanaa höttöä ja sopi myös äänikirjaksi. Monet ovat huomatelleet siitä, että Lara Jean kuulostaa melko lapselliselta, mutta se ei tuntunut äänikirjan muodossa erityisemmin häiritsevän. Äänikirjaa kuunnellessani en myöskään ehtinyt suuremmin tylsistyä, mutta olihan tässä paljon sellaista tavallisen elämän makustelua, joka ei aina ole niin jännittävää.

Lara Jean on ihanan hupsu ja toi etäisesti minulle mieleen vähän minut itseni. Varmaan meillä kaikilla lukutoukilla on toisinaan myös huonona tapana upota fantasiamaailmaan ja "pelätä" elämää kirjan tällä puolen.

Lisäksi oli hienoa, että Lara Jean sai olla kirjassa oma itsensä tarinan alusta loppuun. Hänen ei tarvinnut muuttua "coolimmaksi" tullakseen onnelliseksi. Kirjan paras puoli on varmaankin sen lämmin tunnelma, joka jatkuu kirjan alusta loppuun. Song-Coveyn perheeseen haluaisi itsekin kuulua.

Elämän taavallisetkin jutut muuttuivat tässä niin mieltä lämmittäviksi ja Lara Jeanin välittömyys teki yksinkertaisistakin iloista lukijalle kiinnostavia. Olihan tämä näin lähempänä kolmikymppistä olevalle naiselle ehkä vähän turhan söpöstelyä, mutta aika ajoin sekin toimii :)



P. S. Pakkohan se Netflixinkin leffa oli melkein heti perään katsoa. Se onnistui kyllä mainiosti vangitsemaan kirjan tunnelman, lämpimät suositukset niin leffalle kuin kirjalle!

2. elokuuta 2018

YA-haasteen koonti

Hanna Sivujen välistä -blogista aloitti helmikuun alussa YA-haasteen, jossa oli tarkoitus yrittää keräillä itselleen bingoa lukemalla nuorten aikuisten kirjoja. Haaste päättyi 1.8.2018 ja pienen loppurutistuksen avulla sain kuin sainkin yhden bingorivin kasaan. 

Alkuperäinen suunnitelmani oli, että ottaisin haasteen suht stressittömästi ja kyllähän haaste aika leppoisasti sujui. Luen lähinnä nuorten aikuisten kirjallisuutta, joten ihan hirveää taistelua ei tarvinnut käydä. 

Matkustelun ja muuton vuoksi muutama kuukausi oli lukemisten suhteen vähän hiljaisempaa, mutta sain kirittyä tilannetta kesällä. Haasteen ansiosta tartuin myös muutamaan sellaiseen kirjaan, joihin en olisi muuten tarttunut, esimerkiksi Jenny Hanin To All The Boys I've Loved Before -sarjaan. 


1. Kirja ei kuulu sarjaan: Meagan Spooner - Hunted
2. Kirjailija, jota et ole lukenut aiemmin: Sarah Beth Durst - The Queen of Blood
3. Jatko-osa sarjaan: Marie Lu - The Rose Society
4. Julkaistu vuonna 2017: Erika Vik - Hän sanoi nimekseen Aleia
5. Kirjassa on +400 sivua: Sarah J. Maas - A Court of Wings and Ruin
6. Kirjassa on mieskertoja: Siiri Enoranta - Nokkosvallankumous
7. Julkaistu vuonna 2018: Sara Holland - Everless
8. Kirja, jonka voit lukea päivässä: Holly Black - The Cruel Prince
9. Kirja käsittelee LGBTQ+ aihetta: Becky Albertalli - Simon vs. Homosapiens (suom. Minä, Simon)
10. Kirjasta on tullut/tulossa elokuva: Jenny Han - To All The Boys I've Loved Before
11. Äänikirja: Jenny Han - P. S. I Still Love You: Äänikirja
12. Kevyt romanssi: Jenny Han - Always and Forever, Lara Jean
13. Kirja omalta TBR-listalta: Kiersten White - And I Darken
14. Kirja tapahtuu ennen vuotta 1918: Cynthia Hand, Brodi Ashton, Jodi Meadows - My Lady Jane
15. Uudelleen kerronta: Jessica Khoury - The Forbidden Wish

Tykkäsin tästä YA-haasteesta todella paljon. Se sopi minulle erinomaisesti lukemisten puolesta. Oli hauskaa, kun tuli vähän mietittyä tarkemmin omia lukemisia tarkemmin, ja toisaalta taas olen ollut vähän laiska lukemisten kanssa, mutta haaste piti minua kiinni lukemisessa. Bingon saaminen oli yllättävän haastavaa, kun suurimman osan ajasta luin haahuillen mitä sattuu. Lopussa tiesin, minkä rivin haluan ja luinkin sen saavuttamiseksi kaksi viimeisintä kirjaa.

Täytyy osallistua tällaiseen bingoon joskus uudestaan!

22. heinäkuuta 2018

Sara Holland: Everless (Everless #1)



Semperan valtakunnassa aika on valuuttaa. Tarkemmin sanottuna verestä kerätty, rautaan sidottu aika, jonka avulla voi luovuttaa tai lisätä omaa aikaansa. Rikkaat verottavat köyhälistöä julmasti ja venyttävät omaa elinaikaansa maksimiinsa. Jules Ember kuuluu köyhälistöön, sillä Jules ja hänen isänsä pakotettiin pakenemaan aristokraattien suojista aikoinaan. Kun Julesin isä on kuolemaisillaan, on Julesin palattava Everlessiin keräämään lisää aikaa isälleen. Mutta Everlessiin palaaminen on vaarallisempaa kuin Jules olisi koskaan voinut arvata.

Everlessissä erityisen kiinnostavaa oli maailmanrakennus ja maailma, vaikkakaan minun mielestäni aivan kaikkea potentiaalia ei vielä ainakaan tässä ensimmäisessä osassa käytetty hyväksi. Jotenkin nämä elinajalla maksamisjutut ovat ihan hirvittävän mukaansa tempaavia ja kiehtovia. Se tuo jo itsessään omaa dramaatikkaa juoneen ja saa asetelmasta herkästi herkullisen epäreilun. Tätä ideaahan on käytetty vähän siellä sun täällä aiemminkin, mutta yhtään YA-kirjaa en ole vielä lukenut tähän liittyen.

Jules on päähahmona ihan hauska, joskin persoonaton. Hän saa aikaiseksi itsekin kaikenlaista hämminkiä eikä toisaalta ole pelkuri, vaan hoitaa hommat kunnialla loppuun. Jules sortuu melko usein kirjan aikana yhden pojan perään haikailuun, mikä latisti vähän minun tunnelmaani, kun olisin vain halunnut oppia lisää maailmasta, eikä toisaalta haikailun kohde ollut minulle mitenkään kiinnostavaksi pohjustettu.

Juoni ja tarina jäävätkin vähän haperoksi maailmanrakennuksen ja ihmissuhdeasioiden alla, mutta sanoisin, että kokonaisuudessaan Everless on perusvahvaa YA:ta. Maailma toimii ihan hyvin, hahmot ovat ihan ookoo, tarinassa on ideaa ja jättää vielä tulevaisuutta varten paljon auki. Kuitenkin romanssipuoli ehkä latisti minulta hieman tunnelmaa ja olisin ehkä muutenkin toivonut enemmän kaverisuhteita mukaan tähän, sillä niitä olisi ollut hyvä mahdollisuus rakentaa enemmänkin.

Kolme tähteä.


18. heinäkuuta 2018

Siiri Enoranta: Nokkosvallankumous



Dharan johtaa lapsista ja nuorista muodostuvaa Nokkoslaumaa. Dharan on aina tiennyt, että hänen on kannettava johtajan taakka ja johdetettava maailma vallankumoukseen, jotta asiat korjaantuisivat. Ympäristö on tuhoutunut, ruokaa ei ole ja ihmiset sotivat keskenään tulevaisuuden maailmassa. Kun Dharanin laumaan eksyy Vayu, mitätön nuori poika, syntyy poikien välillä erityinen suhde. Dharan ja Vayu kykenevät näkemään toisen maailman, paratiisin, yhdessä, ja Dharan on entistä vakuuttuneempi siitä, että hänen tehtävänsä on johdattaa kaikki parempaan maailmaan.

Olen "säästellyt" Nokkosvallankumousta omassa e-kirjahyllyssäni todella pitkän aikaa. Tarina on kuulostanut niin synkältä, etten ole omannut voimia siihen tarttumiseksi ennen kuin nyt. Yhteenvetona voisin sanoa, että olipas tämä ihana ja hirvittävä yhtä aikaa. Maailma on yksi kurjimmista dystopiamaailmoista, johon olen törmännyt. Luonto on pilalla, syöpä tulee, kun elää 40-vuotiaaksi ja kaikki sotivat keskenään. Lapset käyttävän pölyä ja syövät toisiaan nälkäänsä. Jotenkin tämä ilmastoasia ja maailman pilaantuminen tuntuu olevan hyvinkin tyypillinen aihe näissä suomalaisissa YA-kirjoissa.

Tähän kammotavaan maailmaan Vayun ja Dharanin häiriintynyt suhde sopi erinomaisesti. Suhde oli niin kieroutunut, että tarinasta sai kunnon ahdistukset itsellekin. Dharan piti Vayua valittunaan, mutta se ei tuntunut juuri muuta tarkoittavan kuin läheisyyttä Dharanin ehdoilla.

Dharan oli todella ristiriitainen henkilö - hänen nokkoslapsensa rakastivat ja palvoivat häntä, mutta lukijana oli vaikea nähdä Dharanissa mitään hyvää. Dharan käyttää pölyä ja ihmisiä hyväkseen, osittain tiedostamattaan ja osittain tahalleen. Hän suorastaan rakastaa olla parrasvaloissa ja on vakuuttunut, että johtajan osa on vain häntä varten tehty. Vayu taas ajoi minut lähes hermoromahduksen partaalle olemalla helppo tossutettava tuossa kummallisessa suhteessa.

Välillä mietin kesken lukemisen, että voinko oikeasti pitää tästä kirjasta lopussa, kun hahmot tuntuivat niin vastenmielisiltä jossakin vaiheessa, mutta kyllä näköjään. Sekä Dharanilla että Vayulla oli aivan selvä kehityskaari tarinassa. Lisäksi Enoranta osasi hienosti kutoa tarinaan sen viestin, että eihän kukaan meistä täydellinen koskaan ole, varsinkaan sellaisessa maailmassa kuin missä Nokkosvallankumous tapahtuu.

Tarina kiehtoi ja houkutti lukemaan, asiat liikkuivat hyvää tahtia eteenpäin. Kirjan loppu tuntui melko sekavalta ja kirja loppui hieman kuin seinään. Tulee aina vähän hassu olo, kun lukee suomen kielistä kirjaa eikä ymmärrä lopussa lukemaansa ja pitää kerrata muutamat viimeiset kappaleet. Näissä suomalaisissa nuorten aikuisten kirjoissa toivoisin myös aina vähän suureellisempia tarinoita yleisesti ottaen.

Hirvittävän ihana - neljä tähteä.


1. heinäkuuta 2018

Pride-viikon teemapostaus

Yöpöydän kirjat -hostaa tänä vuonna jälleen Pride-viikon haastetta, johon päätin osallistua antamalla muutaman kirjavinkin sekä luin Becky Albertallin Minä, Simon -kirjan. Alkuun pari vinkkiä ja sitten vähän höpinää Albertallin kirjasta.



Leah Raeder/Elliot Wake - Black Iris

Elliot Wake kirjoitti ennen nimellä Leah Raeder, ja kirjailija itse on siis transsukupuolinen eli sinänsä sopii tähän viikkoon erinomaisesti. Black Iris on upea kirja, joka varmasti jakaa lukijat eri leireihin. Minä lopulta päädyin kirjaa rakastavien piiriin, mutta alkuun kirjan synkkyys ja ahdistavuus oli vähän liikaa minullekin. Päähenkilö Laney käyttää huumeita eikä käytännössä tunnu muutenkaan välittävän itsestään yhtään. Hän on juuri päässyt yliopistoon ja yrittää pyristellä eroon menneisyyden haamuista, mutta vanhat koukerot tuntuvat seuraavan häntä, vaikka uudet ystävät tuntuvat löytävän hänet tahtomattaankin. Kirjan jälkeen on pakko hengähtää hetki ja pohtia elämän tarkoitus jne. Tässä käsitellään montaa tärkeää asiaa, esim. mielenterveyttä, oman seksuaalisuuden löytämistä, väkivaltaa ja kostoa. 


Rainbow Rowell - Carry On

Ihan lempparini kaikista LGBTI+-suhteista on tässä. Itseasiassa minun kirjojen unelmapoikkis on juurikin Carry Onista :D Rainbow Rowellin Carry On samaan aikaan jotakin ihan hullua ja jotakin niin pirun sympaattista. Black Iriksessa tarina on miljoona kertaa parempi, mutta tässä on jotakin sitä mystistä puoleensa vetävää.

Käytännössä tämä on Harry Potter fanfictionia, Simon Snow on "valittu" pelastamaan maailma, mutta mikään ei tunnu toimivan oikein hänen kohdallaan. Hänen kämppiksensä velhokoulussa on hänen verivihollisensa, urpo Baz, joka kiusaa Simonia minkä muilta tekemisiltään ehtii ja saattaa olla vampyyri. Taikasauvat eivät juurikaan tottele Simonin mieltä ja kaiken lisäksi hänen mentorinsakin tuntuu välttelevän häntä.

Tämäkään ei todellakaan ole kirja kaikkia varten. Idea Harry Potter -fanfictionista näin tosissaan tehtynä on jo itsessään niin hullu, ja maailmanrakennus oli vähän kökköä. Parempaakin fanficiä on varmasti olemassa, mutta, jos tätä hullua tarinaa pystyy ymmärtämään ja siihen pääsee mukaan niin kuin itse pääsin, tämä viihdyttää aivan varmasti. 
...

Näiden lisäksi olen myös lukenut äskettäin Siiri Enorannan Nokkosvallankumouksen, josta on tulossa postaus lähiaikoina, ja joka käsittelee LGBTI+-aihetta. Samoin Jonas Gardellin Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin ykkösosa oli aivan ihana, mutta sarja on unohtunut jostakin syystä kesken eikä nytkään houkuttele lukemaan.

...


Ja Pride-viikon kunniaksi luin Becky Albertallin Minä, Simon -kirjan. Simon on 16-vuotias nuori mies, joka on salanimen turvin laitellut sähköpostia toisen, omassa koulussaan koulua käyvän nuoren miehen kanssa. Nyt kuitenkin Martin kiristää Simonia, sillä hän on vahingossa päässyt käsiksi Simonin salaiseen sähköpostiin ja tietää Simonin salaisuudet. Simon joutuu tahtomattaan toimimaan Martinin "wingmaninä", jottei hänen seksuaalinen identiteettinsä leviäisi aivan kaikille.

Minä, Simon on kaikista positiivisin, lämpimin ja hauskin LGBTI+-aiheinen kirja, jonka olen lukenut. Itse en ole suuri nuorten aikuisten nykyaikaisen/romantiikan ystävä, mutta kyllähän tämä sydämen silti sulatti. Simonin kasvutarina oli niin söpö ja onnistui niin hyvin tekemään lukijan onnelliseksi, että eihän siinä muuta voinut kuin seurata hauskaa tarinaa. Jonkin verran syvyyttä olisin toivonut tälle tarinalle ja ehkä vähän ilonpilaajana olisin halunnut draamaattisemman lopun, mutta kyllä tämä silti viihdytti erittäin hyvin. Erityisen kivaa oli seurata kaveriporukan välistä dynamiikkaa, jotka tuntuivat hyvinkin aidoilta ja nostalgisilta näin vanhalle tädille :P Neljä tähteä!

21. kesäkuuta 2018

Sarah J. Maas: A Court of Wings and Ruin (A Court of Thorns and Roses #3)

Minä taistelin pitkään sitä halua vastaan, joka aina hinkui ACOTAR-sarjan kolmannen osan perään. Minulla on Maasin kanssa vähän ristiriitainen suhde. Hänen kirjansa ovat jollakin tapaa mielettömän koukuttavia ja järkälemäisiäkin kirjoja saan häneltä helposti luettua kevyen kerrontatavan vuoksi. Mutta... Kaikki hänen sarjansa tuntuvat aina edetessään menettävän sen punaisen lankansa ja sisältävän enemmän jaarittelua osa osalta. Niinpä minua pelotti, mitä tämä 700-sivuinen järkäle pitäisi sisällään.


Feyre on takaisin Tamlinin luona ja joutuu esittämään osaansa onnellisena naisena. Hybern punoo joukkojaan ja suunnitelmiaan yhteen, ja kaikkien on valittava puolensa nyt. Kaikki tuntuvat olevan niin toisiaan vastaan, ja Feyren ollessa kostoretkellään Tamlinin luona, tuntuu kaikki menevän aina vain enemmän solmuun. Kehen voi luottaa taistelussa vapauden puolesta?

Aloitetaan siitä, mistä pidin todella paljon. Se oli ehkä se, että tämän sarjan pahikset osaavat todella olla pelottavia ja oikeasti pitää jännityksessä. Hybern osasi olla todella kuumottava ja jouduin ihan oikeasti ihmettelemään, että miten hänet voitetaan tässä pelissä. Tähän liittyy kuitenkin sellainen miinus, että pahikset ovat tässä kirjassa suurimman osan poissa ja ehkä 1/10 verran paikalla tarinassa, mikä on todella vähän ottaen huomioon kirjan pituuden.

Maas osaa myös rakentaa jännitteitä hyvin ihmisten välille. Tamlinin ja Feyren välit ovat todella erikoiset ja mielenkiintoista seurattavaa, mutta harmillisesti tämäkin osio kirjasta päättyy hyvinkin nopeasti ja keskittyy kaikenlaiseen muuhun turhaan. Night courtin kerätessä liittolaisia jännitteitä myöskin on kaikista suunnista tietysti ja ehtiipähän ystävystenkin välit rakoilemaan. Näiden juttujen seuraaminen oli ihan hauskaa viihdettä.

Mutta... Kylläpäs tämä oli pitkä kirja ja paljon mietiskelyä ja keskusteluja. Hahmojen kehityskaaret tuntuivat junnaavan jokseenkin paikallaan. Feyre on sama vanha Feyre, Rhys on sama vanha Rhys. Nesta kiukuttelee kaikille ja on koominen omalla tavallaan, mutta ehdin 700 sivun aikana jo vähän kyllästyä siihenkin. 

Kyllähän minä omalla tavallani myös nautin siitä, että sain nauttia näistä hahmoista ja heidän välisistään suhteista, mutta ehkä minä olisin halunnut jotakin uutta. Olin jo viime kirjassa pettynyt Rhysandiin ja siihen, että hän onkin kaikkia rakastava höppänänpöppänä. Ykköskirjassa luvattiin jotain ihan muuta. Mutta, ACOWAR on kyllä todellista ilottelua niille, jotka rakastavat näitä hahmoja ja varmaankin sarjan fanit saavat tästä ihan kelpoisen lopun tarinalle. Kolme tähteä.



Ja täydennetäänpäs taas vähän YA-kirjabingoa:



4. Erika Vik, Hän sanoi nimekseen Aleia: Julkaistu vuonna 2017
5. Sarah J. Maas, A Court of Wings and Ruin:  Kirjassa on +400 sivua

13. kesäkuuta 2018

Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia (Kaksosauringot #1)


Kun Corildonin pihalta lyötyy keskellä talvea ihmistyttö, Corildon huomaa kummien asioiden alkavan tapahtua. Tyttö ei osaa sanoa mitään muuta itsestään kuin että hänen nimensä on Aleia. Vaikuttaa siltä, että Aleia on pakenemassa jotakin, mutta ei osaa itsekään sanoa mitä ja pian Corildonkin sotkeutuu vyyhtiin mukaan. Corildon on seleesi, erilaisen lajin kuin ihminen edustaja, ja kykenee käskemään tuulia. Tuulia, joissa on myöskin tapahtunut viime aikoina jotakin erikoista. Yhdessä Corildon ja Aleia lähtevät selvittämään, mistä on kaikessa kyse, mutta matka on pitkä ja täynnä karikkoja.

Hän sanoi nimekseen Aleia on sellaista hyvinkin perinteistä fantasiaa, josta minä pidän todella paljon. Tässä on aivan ihana maailma, jota maalailtiin lukijalle mukavan rauhalliseen tahtiin. Siinä sekoittuu perinteinen fantasiamaailma ja -elementit sekä vähän stempunk-tyypppiset piirteet. Toiset lukijat ovat kokeneet rauhallisen alun ilmeisesti puuduttavana, mutta minä pidin todella paljon maailmanrakennuksesta, joka hiljalleen kuljetti tarinaa eteenpäin ja tutustutti niin erikoiseen maailmaan.

Paljon jäi vielä kertomatta ja selittämättä asioita, ehkä vähän turhankin paljon lopulta. Tämän kirjan ideaa oli oikeasti aika työlästä tiivistää omin sanoin tuohon ylle ja se johtui juurikin siitä, että vaikkaa maailmaa rakennettiin oikein olan takaa, osa asioista jäi silti niin puolitiehen. Esimerkiksi minä en oikein vieläkään osaa yhtään kertoa mitä nämä seleesit ovat. Toisaalta on kiva, että vielä on paljon opittavaa tästä maailmasta seuraaviakin osia ajatellen.

Corildon on hahmona hauska, sellainen vähän ärtsympi yksinäinen susi, joka saa kontolleen nuoren naisenalun, Aleian. Corildoniin onnistuttiin punomaan jo tässä ensimmäisessä osassa paljon kerroksia ja hänen kärsimyksensä ja kärttyisyytensä kiehtoivat minua äärettömästi. Seleesit ovat syrjittyjä tässä ihmisten maailmassa, ja Corildonin silmin pääsee hyvin kokemaan rasismia ja kiusantekoa toista lajia kohtaan.

Aleian suhteen sen sijaan olin ehkä hieman pettynyt, sillä häneen oli melkoisen vaikea samaistua, ja jotenkin ajattelisin, että tämäntyyppisissä kirjoissa se olisi tärkeää. Kirjan romantiikka ei myöskään puhutellut minua sitten laisinkaan, lähinnä kaikki romanttiset kohtaukset ja söpöilyt olivat vaivaannuttavaa luettavaa minulle.

Joka tapauksessa aivan mahtava aloitus sarjalle. Aleian ja Corildonin tarinaa raotettiin juuri sopivasti herättämään kiinostusta, mutta arvoituksellisuus heidän takanaan onnistuttiin säilyttämään. Paljon jäi odotuksia toista osalle, toivottavasti Seleesian näkijä onnistuu lunastamaan ne odotukset.


6. kesäkuuta 2018

Meagan Spooner: Hunted + Sarah Beth Durst: The Queen of Blood + Marie Lu: The Rose Society

Nyt tulee jälleen yhdistelmäpostaus kahdesta kirjasta, jotka olen lukenut tämän muutamia kuukausia sitten sekä YA-haasteen päivitystä.

Meagan Spooner: Hunted


Kun Yevan isä menettää kaiken omaisuutensa ja perhe joutuu muuttamaan kaupungin kaukaiselle laidalle köyhtymisen vuoksi, Yeva on asiasta salaa onnellinen. Hän on aina rakastanut enemmän villin luonnon keskellä olemista kuin kaupungin ylhäisten naisten turhanpäiväisen hölinän kuuntelua. Yllättäen Yevan isä kuitenkin katoaa metsään metsästysretken päätteeksi eikä Yevalle jää muuta vaihtoehtoa kuin lähteä jäljittämään isänsä jälkiä. Yevan sisarukset ovat tätä ehdottomasti vastaan, mutta Yevalle ei olemassa muuta vaihtoehtoa kuin isää loukanneen pedon jäljittäminen ja rankaiseminen.

Aloin lukea Huntedia hirvittävän lukujumin ja työputken keskellä ikään kuin iltaviihdykkeeksi. En ollut hetkeen saanut luettua oikein mitään kirjoja ja vähän epäileväisesti aloitin Huntedinkin. Tuntui, että olen lukenut miljoona mukaelmaa/uudelleen kerrontaa Kaunottaresta ja hirviöstä, ja vihdoin minäkin aloin saamaan niistä tarpeekseni (ihme). Hunted toimi kuitenkin erinomaisena työpätkän rentouttajana ja vetäisi mukaansa ihmeen hyvin.

Kirjassa on hyvin sadunomainen ja perinteisen fantasian tunnelma. Myös juoni on omalla tavallaan hyvinkin perinteinen, mutta sitten taas riittävän erilainen. Olisin kaivannut maailmanrakennukseen hieman lisää puhtia, jotta se ei olisi ollut taas yksi niistä miljoonista keskiaikaistyyppisistä fantasiamaailmoista.

Yeva on melko perinteinen YA-protagonisti: kaunis kuin mikä ja osaa kaikkea. Tämä varsin perinteinen YA-trooppi oli onneksi onnistuttu upottamaan sen verran hyvin, etten välittänyt asiasta laisinkaan ja Yevassa oli riittävästi persoonallisuutta näiden piirteiden rinnalle. Hirviö oli myöskin minun mielestäni varsin onnistunut. Joskus näissä mukaelmissa Hirviö nimittäin tuppaa olemaan sellainen hyvinkin hattarainen versio hirviöstä.

Ainoastaan loppu ei ihastuttanut niin paljoa kuin kirja muuten. Jäin kaipaamaan jotakin eeppisempää, moniportaisempaa ja raastavampaa loppuratkaisua kuin mitä lopulta sain. Se olisi kruunannut muutoin erittäin hienon lukukokemuksen.

3.5 tähteä.

...

Sarah Beth Durst: The Queen of Blood

Afrikassa bussimatkalla lukemassa kyseistä kirjaa...

Renthiassa henget vaeltavat maan päällä ja haluavat eroon kaikista ihmisistä. Vain yksi nainen seisoo kaikkien näiden henkien ja ihmiskunnan lopun välillä: kuningatar. Vain hänellä on riittävästi taikaa estämään henkiä tappamasta kaikkia. Aina, kun yksi kuningatar kuolee, pidetään valinnat uutta kuningatarta varten naisten keskuudesta, jotka ovat yhteyksissä näihin henkiin ja joilla on taikaa. Daleina on yksi näistä naisista. Hän on vielä nuori ja hänen lahjansa taian suhteen on heikkoa, mutta hänen palavana haavena on puolustaa muita samalta kohtalolta kuin mitä hänen omalle kotikylälle on käynyt. Kuningattaren virkaan hän ei kuvittelekaan pääsevänsä. Kun henget alkavat käydä aina vain levottomammiksi, Daleina haluaa taistella ihmisten puolesta. Niinpä hän yhdistää voimansa kuningattaren hyljeksimän entisen mestarin, Venin, kanssa.

The Queen of Blood ei näytä eikä kuulosta kovinkaan kummoiselta kirjalta, mutta kansien sisästä paljastuu yllättävän omaperäinen ja kiinnostava maailma. Ideaa on hankala selittää lyhyessä tiivistelmässä ja se kuulostaa oikeastaan vain vähän hupsulta, mutta se toimi kuitenkin. Erilaisilta hengiltä, kuten esimerkiksi ilma/vesi/tuli, kanavoidaan siis voimaa ja sillä saadaan aikaan taikuutta.

Pidin muutoinkin kirjan ideasta kokonaisuudessaan ja tarina oli oikeasti todella hyvä. Oli kivaa, kun tämä ei ollut niin perinteisen mustavalkoinen ajatusmaailmaltaan kuin nuorten aikuisten kirjat yleensä. Se, mistä pidin erityisen paljon, oli tarinan "pahiksen" rakentaminen. Hänelle onnistuttiin tekemään taustatarinaa varsin mukavasti ja toisaalta hänenkin kantaansa pystyi ymmärtämään.

Hahmot olivat sitten se puoli, joka ei sitten ihan niin hyvin toiminut minun kohdallani. Päähenkilö Daleina ei ollut kovinkaan vangitseva hahmo. Hänen kohdallaan oli yritetty varmaankin hakea sellaista "tavallinen tallaaja"-vaikutelmaa, mutta se kääntyi jopa Daleinaa vastaan tehden hänestä liiankin tylsän. Myöskin, kirjan romanssi ja ihmissuhdepuoli olivat kokonaisuudessaan melko lättäniä, vaikka tässä olikin erittäin onnistuneesti kuvailtu tyttöjen välisiä ystävyyssuhteita.

3.5 tähteä.

Marie Lu: The Rose Society (The Young Elites #2)


Kaikki muut ovat hylänneet Adelinan paitsi hänen pikkusiskonsa, Violetta. Adelina pakenee Violetan kanssa muita voimia omaavia nuoria ja yrittää kerätä omia kannattajia matkalla. Hänen ainoana tarkoituksenaan on lopettaa Inkivisiition toiminta, joka yritti tappaa hänet. Adelinan synkät voimat saavat kuitenkin lisää voimaa vihasta ja kostamisesta, ja ne alkavat hiljalleen ottamaan Adelinaa haltuunsa.

Sarja tuntui todenteolla käynnistyvän vasta tässä toisessa osassa. Erityisen paljon pidin kirja lopusta, joka tarjosi minulle vihdoin sitä, mitä on luvattu sarjan alusta lähtien - todellisen antisankarin. Vieläkin jäin kuitenkin pohtimaan, että tarina ei ollut aivan niin yhtenäinen kuin Lun Legend-sarjassa, jota rakastan. Antisankarin tarina on lisäksi vähän hankala tarina kertoa, sillä päähenkilön motiivit pitäisi kuitenkin olla ymmärrettäviä ja lukijalle syttyä suurempaa sympatiaa häntä kohtaan.

Adelinan hahmo kehittyy tämän kirjan aikana kunnon harppauksin. Minä en aina ollut ihan varma, että jaksanko ymmärtää Adelinaa ihan täysin, mutta pääosin hänet kuvattiin erinomaisesti tässä osassa. Adelina on lähes kaiken menettänyt, ystäviensä pettämä ja hurjia voimia omaava nuori nainen, joka yrittää toimia oikein ja haluaa hyväksyntää läheisiltään. Oli helppo nähdä molempien osapuolien näkemys asioista ja olla itsekin hämillään siitä, mikä on oikein.

Marie Lun ongelmana on minun kohdallani edelleen se sama vanha eli hahmot ja heidän välisensä suhteet eivät vakuuta. Ainoastaan Adelinan ja hänen siskonsa välinen vuorovaikutus vetoaa johonkin syvemmälle, mutta kaikki romanssit ja ystävyydet näissä kirjoissa on vähän blaah. Tästä syystä Adelinan kaunat entisiä ystäviään kohtaan on tuntuvat vähän höpsöiltä. Ehkä sitä olisi kaivannut sellaista suuremman petoksen tunnetta itselle niin omakin raivo olisi herännyt Adelinan puolesta.

3.5 tähteä.

...

Aloittelin silloin aikoinaan sen YA-haasteen, josta minun ei pitänyt ottaa mitään stressiä ja jonka piti olla helppo nakki. Nyt on kuitenkin käynyt se perinteinen eli liikaa tekemistä enkä matkallakaan saanut luetuksi juuri mitään, että kuitenkin vähän ressaa. Aikaan olen saanut sen verran, että tämä Hunted, Queen of Blood ja The Rose Society on tullut luetuksi tässä helmikuun jälkeen, joten tässä päivitettyä kuvaa YA-bingostani:


1. Meagan Spooner, Hunted: Kirja ei kuulu sarjaan
2. Sarah Beth Durst, The Queen of Blood: Kirjailija, jota et ole lukenut aiemmin
3. Marie Lu, The Rose Society: Jatko-osa sarjaan

Mitenkäs muiden YA-haasteet etenee?

31. toukokuuta 2018

Miniarvosteluita YA-kirjoista: Kevätuhrit, Langennut enkeli ja Paranormaali

Tämän vuoden ensimmäinen puolisko on vierähtänyt kaikenlaista jännää tekien. Sitä on tehty ihan liikaa töitä, valmistuttu yliopistosta, käyty Afrikassa reissussa ja muutettu Lappiin asumaan. Siinä sivussa kirjojen lukeminen on vähän kärsinyt, samoin bloggailu. Someilua olen harrastellut lähinnä Instagramin muodossa. Yritän hypätä jälleen takaisin tähän kirjabloggailuun ja laitan tässä nyt yhteen postaukseen kokoelmana pikkuarvostelut tammikuussa luetuista YA-kirjoista.

K. K. Alongi: Kevätuhrit


Kirjassa eletään postapokalyptisessä maailmassa, jossa eräänä päivänä suurin osa ihmisissä kuolee yhdessä hetkessä pois. Ainoastaan nuoria lapsia ja teinejä jää kourallinen eloon, ja yksi heistä on 15-vuotias Jade. Jaden suunnitelmana on selviäminen itsekseen, mutta kohtalo yhdistää Jaden muihin nuoriin. Yhdessä he lähtevät etsimään turvapaikkaa itselleen ja selvittämään mistä on kysymys.

Kevätuhrien maailma on kiehtova ja jännittävä. Sen kerronnasta aistii hyvin sen pysähtyneen ja painostavan tunnelman, joka tulee, kun suurin osa ihmisistä kuolee. Tarina onnistui imaisemaan minut mukaansa ja herättämään kiinnostuksen sarjaa kohtaan. Paljon jätettiin vielä kysymyksiä auki ja selvitettävää. Miksi katastrofi tapahtui jää täysin avoimeksi, mutta kutkuttavasti sitä kyllä sivutaan.

Hahmoja kirjassa esitellään useampia ja kaikkien tarkoitusperiä joutuu yhtälailla arvuuttelemaan. Hahmot eivät olleet erityisemmin minun makuuni, sillä heidät oli varmaankin suunnattu nuoremmille lukijoille, mutta yhdessä he muodostivat hauskan porukan erilaisia persoonia ja vuorovaikutukset tiukassa tilanteessa vaikuttivat aidoilta.

3.5 tähteä.


Becca Fitzpatrick: Langennut enkeli

Noran elämä menee sekaisin, kun hänen opiskeluparikseen ilmaantuu kuin tyhjästä Patch-niminen poika. Patch on yhtä suurta arvoitusta tummien piirteiden ja synkkyytensä kanssa. Ihastuminen tapahtuu kuin huomaamatta, mutta Patchin ilmaantumiseen kytkeytyy paljon pelottavia tapahtumia, joiden vuoksi Nora joutuu kyseenalaistamaan romanssin järkevyyden. Mitä Patch oikein haluaa Norasta?

Harvoin sitä samalla tavalla tulee toimintaa ja vaaran tunnetta tämän tyyppisissä YA-kirjoissa, mutta Langennut enkeli onnistui kyllä yllättämään sillä saralla. Monesti näistä ihastuksen kohteista on helppo arvata, että alla sykkii puhdas sydän, mutta Patchiin ei voinut kyllä lukijana täysin luottaa. Sen vuoksi parin kemia onnistuikin innostamaan minua melko pitkään.

Valitettavana miinuksena sitten taas oli se, että hahmojen ja maailman rakentaminen jätti minulle hyvinkin hämmentyneet tunnelmat ja paljon toivomisen varaa. Luin kirjan suomeksi ja silti olen edelleen vähän ulapalla, että mistä tässä nyt olikaan kysymys. Ja tulihan tästä melko vahvat Twilight-tunnelmat pintaan. Itse fantasiaelementti oli niin vähäisellä osalla, että kirja tuntui enemmänkin pelkältä normiromanssilta kuin miltään muulta. Ehkäpä jatko-osat selittävät lisää ja niihin pitäisi sitten kuitenkin tarttua?


Kiersten White: Paranormaali

Evie näkee paranormaalien olentojen naamioiden läpi. Niinpä hänen työnään on yliluonnollisten olioiden kiinniottaminen ja hänen koko perheensä koostuu paranormaaleista. Aivan kuin siinä ei olisi tarpeeksi mutkikkuutta elämään, Evien ex-poikaystävä on keiju, johon ei voi luottaa tipan vertaa, ja joka ylittää rajat kerta toisensa jälkeen. Evien hartain toive onkin olla ihan vain tavallinen nuori. Kun paranormaaleja olentoja alkaa kuolla selittämättömästi, Evie huomaa olevansa koko sotkun keskellä, ja poispääsy kohti tavallisen nuoren elämää lipuu aina vain kauemmas ja kauemmas.

Kiersten Whiten kirjat ovat roikkuneet pitkään lukulistallani, erityisesti And I Darken. Päätin kuitenkin aloittaa Paranormaalista, sillä kirjastossa se pisti silmään niin monta kertaa peräkkäin, että oli pakko tarttua ja lukea se alta pois.

Paranormaalin maailma oli todella hauska ja omaperäisen tuntuinen. Siinä vilahtelivat niin keijut, ihmissudet, vampyyrit, noidat kuin kaikki muutkin mahdolliset oliot ja eliöt. Evie oli myös siinä mielessä kiva päähenkilö, että hän oli toiminnan nainen ja pärjäsi itsenäisestikin erinomaisesti. Hänen hullu ex-poikaystävänsä oli erittäin kiinnostava hahmo ja oikeasti jopa pelottava vainotessaan Evietä.

Paranormaali onkin ihan hyvää YA:ta, mutta punainen lanka tuntui ajoittain olevan hukassa kaiken sen hälinän keskellä. Minulla oli myös hankaluuksia samaistua Evieen, joka oli aika perinteinen nuorten aikuisten kirjan sankaritar. 3 tähteä.

12. huhtikuuta 2018

Gossip Girl Book Tag

Noniin. Sitten seuraava arkistojen kätköistä löydetty huikea postaus, joka on vain odottanut oikeaa hetkeä tulla julkaistuksi. Näin lomamielellä tulee laitettua julkaisuun kaikenlaista :D

...

Toisinaan olen erittäin ylpeä itsestäni. Etenkin niinä päivinä, kun minulla on kasa tehtäviä tekemättä ja siitä huolimatta päätän kuluttaa aikaani kaikenlaiseen tyhjänpäiväiseen. Esimerkiksi Book tagin väsäämiseen.

Minä olen jo pidemmän aikaa keräillyt gifejä blogipostauksia varten ja odotellut innoissani, että koska voisin laittaa jonkun niistä postaukseen kevennykseksi. Mutta jostakin syystä ne eivät ole löytäneet sitä täydellistä paikkaansa, vaikka kuinka olen yrittänyt. Siitä sainkin idean, että koska nämä keräämäni gifit eivät muuten tule koskaan käytettyä, teen niistä book tagin -tyyppisen postauksen.

Varsinkin Gossip girl (ja etenkin Blair Waldorf) on gifi-lootassa vahvasti edustettuna, joten siltä pohjalta kehittelin Gossip Girl Book Tagin. Mutta jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin olisin mielelläni tehnyt myös pelkän "Oodi Blair Waldorfille" Book tagin. Tägi ei ole erityisen mielikuvituksellinen, mutta hei, tähän on nähty vaivaa.


1. Kirja, jota et aio lukea enää ikinä
Tähän tekisi mieli tietenkin laittaa joku koulukirja, mutta se olisi tylsää. En aio enää ikinä lukea Veronica Rothin Allegiantia ja se on varma. Allegiantin tuottama pettymys ei unohdu koskaan. Ja siitä on jo monen monta vuotta, kun Allegiantin luin :D


2. Kirja, joka ei sopinut sinulle/josta et pitänyt tyylillisesti
Ernest Clinen Ready Player One oli periaatteessa ihan kiva kirja, mutta kirjan maailma ei kiehtonut minua sitten laisinkaan enkä ihan hirveästi syttynyt henkilöillekään. En vain jotenkin päässyt ihan täysin sisään tarinaan. Kirjassa seikkaillaan melko pitkälle 80-luvun pelien ja pop-kulttuurin maailmassa. Monet muut ovat kirjaan ihastuneet, kuulun vähemmistöön.


3. Kirja, jossa on sinun lempi-badass naispäähahmo
Vähän tuntematon YA-sarja on Cracked, jonka päähenkilö Meda on kyllä todellinen badass. Hän ei rupea pyytelemään anteeksi itseään kertaakaan tai muutu pyhimykseksi sarjan aikana. Meda on itsekäs eikä häntä kiinnosta maailman pelastaminen, mutta on hänessä pehmeäkin puoli. 

Myöskin Lila Darker Shade of Magicissa omaa sitä ihanaa badass-henkeä, josta niin pidän oikein toteutettuna.


4. Kirja, jonka suhteen et voinut luovuttaa, vaikka sen lukeminen oli työtä ja tuskaa
Minä olen vähän sellainen, että luen kaikki sarjat loppuun, vaikka jo ensimmäinen osa tökkisi. Minä ja Cassandra Clare emme sovi yhteen ja silti olen lukenut häneltä neljä kirjaa yhteensä.


5. Kirja, joka olisi voinut muuten olla erittäin hyvä, mutta henkilöt olivat tylsiä/huonoja.
Sarah J. Maasin henkilöt ovat mielestäni olleet vähän lättänöitä sekä Throne of Glass- että A Court of Thorns and Roses -sarjoissa. Etenkään Throne of Glass -sarjassa en ole vielä löytänyt yhtään sellaista henkilöä, josta pitäisi todella paljon, vaikka kaikki on "ihan kivoja".


6. Kirja, jonka lopun haluaisit kirjoittaa/jnk kirjoittavan uudelleen.
Leigh Bardugon Shadow and Bone -sarjan. Kaikki meni siinä niin väärin :D Mutta ei en spoilaa mitään, joten hiljenen nyt.


7. Lempimiespäähahmo.
Rainbow Rowellin Carry On -kirjan Baz on kyllä aivan superihana. Paras.


8. Kirja, jossa pääparin rakkaustarina ajoi sinut hulluksi.
Marie Rutkowskin The Winner's Trilogyn Arinilla ja Kestrelillä ei mene koskaan liian hyvin :D Mahtava sarja kaiken kaikkiaan ja näiden kahden tarina yksistään oli niin ihana.


9. Kirja, jonka loputtua olit aivan rikki.
No, nyt kun Rutkowskista tuli puhe, niin The Winner's Crimen loputtua olin kyllä aivan palasissa. Siinä kirjailija, joka ei säästele lukijoita piirunkaan vertaa. Osa klassikoista on myös sellaisia, että niiden lukemisen jälkeen on ihan rikki, esimerkiksi Anna Karenina ja Humiseva harju.


10. Kirja, josta yritit pakolla pitää, sillä halusit sen olevan hyvä.
Näitäkin on kyllä monia, Marie Lun The Young Elitesistä halusin pitää todella paljon, mutta ei vaan pystynyt. Sen takakansikin kuulostaa siltä, että se on kuin minua varten tehty. Antisankareita ja kaikkea jännää, mutta ei. Mutta ehkäpä minä vielä avaan Rose Societyn ja ihastun.


11. Lemppari pahapoika kirjoista.
Barrons Fever-sarjasta. On toisinaan oikeasti todella törkeä ja inhottava, mutta jotenkin minun pahoille pojille sykkivä sydän lämpesi samantien :D


12.  Kirja, jonka juonen arvasit jo etukäteen.
Kaikella rakkaudella Percy Jacksoneita kohtaan: monesti juonenkäänteet olivat hyvin ilmiselviä jo etukäteen :'D 

Toinen aika paha on Cassandra Clare. Esimerkiksi City of Glassissa odottelin 300 sivua, että sankarimme keksivät suuret arvoitukset, jotka käytännöllisesti katsoen paljastettiin suoraan heti alkuun. Myös kolme kirjaa jatkunut sisarusarvoitus alkoi käydä hermoille.

...

Vähän hävettää laittaa tämä julkaisuun, mutta toisaalta olen onneksi kaukana matkoilla, joten väliäkös tuolla :D 

29. maaliskuuta 2018

Englanniksi lukeminen (nuorten aikuisten kirjallisuus): mistä aloittaa

Heippa!

Minä olen tällä hetkellä kaukana Afrikassa lomailemassa (toivottavasti elossa ja hyvinvoivana), mutta ajastelin huvikseni arkistojen kätköistä tällaisen postauksen. Näin jälkikäteen ehkä vähän huvittaa, miten totisesti olen tällaistakin ohjeistusta kirjoittanut, mutta ehkä tästä on iloa jollekin :D

Luen nykyään lähes yksinomaan kirjoja englanniksi ja siihen on muutama syy.

1. Omistan Kindlen, jolle ei saa suomeksi kirjoja
2. Tykkään muutenkin lukea e-kirjoja, ja suomenkieliset ovat yleensä kalliimpia, vaikka lukisinkin e-kirjoja jollakin muulla sovelluksella kuin Kindlellä
3. E-kirjastosta englanninkielinen Helmet Overdrive on huomattavasti toimivampi kuin se suomenkielinen ja paljon enemmän vapaana kiinnostavia kirjoja
4. Tykkään lukea nuorten aikuisten fantasiaa ja niitä ei suomennella kauhean tehokkaasti. Varsinkaan niitä hyviä ei päädy melkein ikinä suomennettavaksi. Tästäkin voisi kirjoittaa oman postauksensa :D

Minkä tasoinen olen sitten englannissa ollut silloin aikanaan, kun aloitin englanniksi lukemisen? Kirjoitin M:n englannista kymmenisen vuotta sitten eli mikään erityisen hyvä en ollut silloinkaan. Olen kuitenkin melko ahkerasti katsonut aikoinaan sarjoja ja leffoja ilman tekstejä siitä hiljalleen oppinut lisää ja lisää.

Aloitin englanniksi lukemisen muistaakseni Twilightilla ja yllätyin suuresti, miten helpolta se tuntui. Pelkäsin etukäteen, että mitähän siitä tulee, mutta onneksi satuin tarttumaan ensimmäisenä "hömppään" ja kieli oli hyvinkin yksinkertaista. Tuolloin olin hulluna Twilightiin ja muistaakseni kaikkia sarjan osia ei ollut suomeksi, joten minulla ei ollut vaihtoehtoja. Suosittelisinkin tarttumaan fantasiagenren osalta sellaisiin kirjoihin, joissa maailma ei ole erityisen monimutkainen. Kaikenlaiset romanssit ja hömpät ovat yleensä erittäin mutkattomia seurattavia.

Minä en tietysti ole välttämättä enää nykypäivänä aivan paras vinkkailemaan hyviä kirjoja, joista aloittaa, mutta tässä muutama ehdotus.

Angelfall,



Esimerkiksi Sarah J. Maasin nuorten aikuisten fantasiat ovat varsin helppoa luettavaa, mutta melko pitkiä kirjoja. Ne ovat melkoisen kevyttä fantasiaa, joten tekstin seuraaminen ei ole erityisen hankalaa.


Toinen, yllättävän helppoa englantia sisältä sarja on The Lunar Chronicles, jota voisin myös suositella vasta-alkajalle. Sci-fi on yksi hankalimmista genreistä englanniksi minun mielestäni, mutta Lunar Chronicles on myöskin sen verran kevyttä, että kannattaa kokeilla.


Cinder ja ACOTAR ovat molemmat melko pitkiä kirjoja, joten YA-genrestä voi niiden sijasta kokeilla alkuun myös esimerkiksi Susan Een Angelfallia tai omaa ikuista YA-lemppariani Marie Rutkoskin The Winner's Cursea.

Romansseista esimerkiksi Sophie Kinsella on helppoa luettavaa, mutta Kinsellaa on suommeneltu niin tehokkaasti, että romantiikan ystäville suosittelisin ennemmin Colleen Hooveria. Erityisesti This Ends With Us on jäänyt mieleeni.

No, mitä minä teen, kun en ymmärrä jotakin sanaa? Yleensä jatkan lukemista eteenpäin ja viis veisaan, jos muutamia sanoja jää ymmärtämättä. Ei se yleensä mitään haittaa, jos jotkut jutut menee ohi. Jos sana on tarinan kannalta tärkeä, tarkastan sen. Kindlessä ainakin on sellainen ominaisuus, että sanaa voi napsauttaa ja saa englanniksi sille selityksen. Joskus olen myös googletellut jonkun sanan huvikseni.

Jos sitten haluaa jotakin todella helppoa luettavaa englanniksi, niin romanssit ovat yleensä kevyttä ja nopeaa luettavaa. Niissä on hyvin paljon sitä samaa kieltä mitä telkkarisarjoissakin eli yksinkertaista, keskustelevaa puhetta. Vähän mitään maisemien tai muiden maailmaan liittyvien asioiden kuvailua. Esimerkiksi Sophien Kinsellaa kannattaa kokeilla englanniksi tai vaikka Colleen Hooveria (It Ends With Usille ainakin erittäin lämmin suositus).

Tsemppiä kaikille lukemisiin ja kokeiltaa ihmeessä lukea englanniksikin, siihen tottuu kyllä! Samalla oma kielipää huomaamatta harjaantuu ja paranee :) Olen vielä ajastellut yhden postauksen arkistojen kätköistä loman aikana ilmaantumaan, huikeaa settiä tulossa...

8. maaliskuuta 2018

Megan Whalen Turner: The Thief (The Queen's Thief #1)

The Thief aloittaa fantasiasarjan, josta olen lukenut kolme ensimmäistä osaa. Kirjoittelen tässä nyt ajatuksia tästä ensimmäisestä kirjasta, mutta suosittelen sarjaa kokonaisuudessaan erittäin lämpimästi kaikille melko perinteisestä fantasiasta pitäville! Sarja ehdottomasti paranee edetessään.


Kuninkaan neuvonantaja uskoo tietävänsä sijainnin muinaiselle aarteelle. Jotta hän saisi sen noudettua kuninkaalle, tarvitsee hän taitavan varkaan apua. Onneksi kuninkaan vankilasta löytyy virumasta Gen, joka väittää pystyvänsä varastamaan mitä tahansa. Pieni seurue lähtee jahtaamaan aarretta vieraille maille, ja nopeasti tulee selväksi, että ketään ei kiinnosta mikään muu kuin Genin onnistuminen työtehtävässä.

The Thiefin fantasiamaailma on siis hyvinkin perinteinen - siellä taistellaan miekoilla ja jousipyssyillä. Ihmiset uskovat jumaliin ja taikuuteen. Naiset pitävät mekkoja eivätkä lähde taisteluihin.

Alkuun kirja etenee melko hitaasti ja lähinnä tutustuttaa maailmaan ja henkilöihin. Toisinaan tuli melko pitkiäkin ja tylsiä 'välitarinoita', joita skippasin (pakko myöntää). Vasta kirjan puolen välin jälkeen alkoi todella tapahtumaan ja kirjan loputtua vasta alkaa ymmärtämään kokonaisuutta paremmin. Loppu onnistui yllättämään minuakin jossain määrin ja hymyilyttämään.

Gen on varsin neuvokas nuori mies, joka kuitenkin onnistuu löytämään itsensä vaikeuksista kerta toisensa jälkeen. Hänen hälläväliä-asenteensa ihastutti minua erityisesti. Oli huvittavaa seurata Genin matkaa muiden kanssa, ja toisaalta jotenkin kummasti onnistui itsekin kiukustumaan, kun muut kohtelivat Geniä huonosti. Se oli myös melko piristävää, ettei tästä kirjasta löydy oikeastaan minkäänlaista romanssia, vaan tässä keskitytään ihan vain tarinan kerrontaan.

Perusvahva aloitus sarjalle, joka todellakin paranee osa osalta ja kolmas osa kruunaa huikean tarinan. Kannattaa ihan ehdottomasti tarttua tähän ihan vain, että pääsee seuraaviin osiin. Sarjan juonta kuvaa ehkä parhaiten poliittinen jännitystrilleri fantasiamaailmassa :D


27. helmikuuta 2018

Elina Rouhiainen: Uhanalainen, Jäljitetty ja Vainuttu (Susiraja #2, #3, #4)


Luin Elina Rouhiaisen Susiraja-sarjan loppuun (vihdoin) viime joulukuussa. En muista enää kirjoja niin hyvin, että osaisin niitä sen ihmeemmin analysoida, mutta halusin tulla tännekin muutaman ylistyssanan ja kehun kertomaan. Rouhiainen on jotenkin niin minun tyyppiseni YA-kirjailija, yksi lempparini suomalaista genren kirjailijoista.

Susiraja-sarjassa toimivat melkeinpä kaikki osa-alueet, joita YA-kirjoilta kaipailen: kiinnostava maailma, koukuttavuus/vauhdikkuus, kutkuttava romanssi ja kiinnostavat henkilöt. Romanssi on näissä se ydinasia, joka onnistui kiehtomaan ja pitämään yllä mielenkiintoa aina vain.

Parhaita paloja Susiraja-sarjassa ovat Suomeen sijoittuvat pätkät. Jotenkin tässä on osattu niin hyvin hyödyntää suomalaisuus ja ihmissudet yhdistelmänä. Ehkä se suurin miinus sarjalle tuleekin loppuosien hieman sekavammasta juonenparresta ja käsiin hajoavasta maailmanrakennuksesta.

Nämä ovat ehdottomasti lukemisen arvoisia. Varsinkin, jos englanti ei taivu, niin Susiraja sarja peittoaa monet suomennetuista YA-kirjoista minun mielestäni :)

8. helmikuuta 2018

Maggie Stiefvater: The Raven Boys (The Raven Cycle #1)


Blue käy joka vuosi äitinsä ja tätiensä seurana katsomassa hautausmaalla, kun seuraavan vuoden aikana kuolevat kulkevat heidän ohitseen. Blue ei ole koskaan pystynyt näkemään näitä ihmisiä, mutta tänä vuonna ensimmäistä kertaa poika ilmestyy Bluen luokse ja puhuu hänelle. Pojan nimi on Gansey ja hän on lähellä sijaitsevan yksityiskoulun oppilas. Blue on vannonut välttelevänsä viimeiseen noita snobeja oppilaita, mutta Bluen elämä vaikuttaa kuitenkin olevan törmäyskurssilla Ganseyn ja tämän kaveriporukan kanssa. Niinpä Blue sekaantuu enemmän ja enemmän Ganseyn ja muiden poikien elämään halusi hän sitä tai ei.

Olen jostakin syystä ajatellut Raven Boysin olevan niitä YA-kirjoja, joista aiheutuu minulle enemmän päänsärkyä kuin iloa. Olinkin erittäin iloisesti yllättynyt, kun huomasin pitäväni Raven Boysista sivu sivulta aina vain enemmän.

Odotin kirjalta instalovea ja tylsää päähahmoa, mutta yllätyksekseni en saanutkaan niitä. Jotenkin tuo minunkin kuvaamani tiivistelmä kirjan tapahtumista tarjoilee instalovea sun muuta tehokkaasti, mutta Raven Boysissa romantiikka on sivuosassa ja aika vähäistä. Blue oli hahmona ihan ookoo - ei mikään lemppari-päähahmoni, mutta ei missään nimessä huonoinkaan. Ärsyttävintä oli hänen nimensä. Huomasin moneen kertaan ärsyyntyväni nimestä Blue. Yhtä tyhmä nimi kuin Keltainen, Vihreä tai Ruskea.

Eniten kirjassa tykkäsin sen jännästä, omanlaisesta maailmasta ja ideasta. Yliluonnolliset kyvyt olivat hauskasti mukana, samoin taikuus. Kumpaakin oli ripoteltuna sopivassa suhteessa tarinaan. Juoni tosin olisi saanut olla selkeämpi ja tahti vähän nopeampi. Olen lukenut arvosteluita, joissa lukijoiden on ollut vaikea hypätä Stiefvaterin kirjoitustyylin kyytiin ja se on haitannut monien lukukokemusta. Minulla ei tällaista ongelmaa ollut, ja itse koin, että tämä oli perus-YA-tekstiä, joka soljui ihan mukavasti.

Tylsä puoli oli ehkä se, että toisaalta koko sarja tuntuu melko ennalta-arvattavalta eikä se oikein kannusta lukemaan jatko-osia. Saa nähdä jaksanko tarttua kakkososaan. 3.5 tähteä.



There were three boys in the doorway, backlit by the evening sun as Neeve had been so many weeks ago. Three sets of shoulders: one square, one built, one wiry.
  "Sorry that I'm late," said the boy in front, with the square shoulders. The scent of mind rolled in with him, just as it had in the churchyard. "Will it be a problem?"
  Blue knew that voice.
  She reached for the railing of the stairs to keep her balance as Precident Cell Phone stepped into the hallway.
   Oh no. Not him. All this time she'd been wondering how Gansey might die and it turned out she was going to strangle him.

1. helmikuuta 2018

TBR 2018, #hyllynlämmittäjä ja YA-lukuhaaste

Kuten sanottua, vuosi 2018 tulee olemaan minulle suurten muutosten aikaa, joten ihan hulluna en viitsi mieltäni rasittaa haasteilla ja TBR-listoilla. En voinut kuitenkaan vastustaa muutamia kiusauksia ja pari listaa tein tähän postaukseen. Jos sitä vaikka tämän vuoden lopulla muistaisi tarkistella, että miten ovat päässeet toteutumaan.

Ensinäkin, voisin ainakin jollain muotoa osallistua hyllynlämmittäjä-haasteeseen. Siinä olisi tavoitteena valita 12 kirjaa, jotka löytyvät omasta hyllystä notkumasta, ja saada ne luettua. Minä voisin pyrkiä lukemaan hyllynlämmittäjistä puolet eli 6 kappaletta (tai no, minun tapauksessani 6.5 kappaletta :D). Laskuvirheen vuoksi minulla on 13 kirjaa, ilmeisesi Janssonin ohkainen Kesäkirja ei rekisteröitynyt päähäni oikeana kirjana :'D

Minähän luen 70% kirjat e-kirjoina, joten fyysisiä kappaleita ei onneksi löydy kotoa ihan hirvittävää määrää pyörimästä. Tässä tuleekin hyllynlämmittäjäni sekä fyysisten että e-kirjojen puolelta (pahoittelut rumista kuvista, en jaksanut alkaa säätämään):


Kirja-kirjojen hyllynlämmittäjät:
1. Peter Hoeg: Lumen taju. Saatu isältä joululahjaksi yli 2 vuotta sitten. Olisi vähän niin kuin pakko lukea siksi :D
2. Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen. Vähän sama homma kuin edellisessä.
3. Tove Jansson: Kesäkirja. Olen säästellyt tätä joka vuosi kesää ja veneilyä varten, mutta veneellä ei ole koskaan huvittanut lukea tätä. Ehkä tänä vuonna?
4. Haruki Murakami: 1Q84. Koko hirvittää. Ollut hyllyssä kaaauuuaan.
5. Sylvain Neuvel: Uinuvat jättiläiset. No excuses. 
6. Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia. Luottoni suomalaiseen YA:han/fantasiaan on aina ollut horjuva, mutta tätä on kehuttu sen verran, että luulisi uppoavan.
6. Kiersten White: And I Darken. Jotenkin miellän tämän niin synkäksi, että en ole saanut aikaiseksi, vaan olen jäänyt odottelemaan oikeaa mielentilaa.


E-kirjojen hyllynlämmittäjät:
1. Siiri Enoranta: Nokkosvallankumous. Kerran aloittelin ja heti tyssähti, ei vaikuttanut ihan minun tyyliseltäni kirjalta, joten unohtui e-kirjahyllyyn.
2. V.E. Schwab: Vicious. Ihan puhtaasti tämä on vain jäänyt ja jäänyt ja jäänyt... 
3. Leah Reader: Cam Girl. Readerin Black Iris vakuutti minut erittäin vahvasti, mutta Cam Girl on silti syystä tai toisesta jäänyt hyllyyn roikkumaan
4. Rainbow Rowell: Eleanor & Park. Rakastin Rainbow Rowellin Carry Onia, mutta Eleanor&Park ei ole houkuttanut siltikään.
5. Sarah Beth Durst: The Queen of Blood. Kirjan nimi ei houkuttele lukemaan, näitä kaikenmaailman kuningattaria on YA:ssa jonoksi asti.
6. Julie Berry: The Passion of Dolssa. Tästä en taas tiedä yhtään mitä odottaa, joten en ole osannut myöskään tarttua :D

Sitten siihen toiseen haasteeseen eli YA-lukuhaasteeseen, jonka järjestää Hanna Sivujen välissä -blogissa. Tavoitteena olisi bingota mahdollisimman monta YA-kirjaa 1.2.-1.8.2018 välisellä ajalla. En jaksa ottaa asiasta sen ihmeemmin stressiä taikka stressata bingon täyttymisestä, mutta hauskaa katsoa, että kuinka kokonaisuudessaan onnistuu ja täyttyykö yhtään riviä :)


Ja minähän olen melkoinen YA-hiiri eli nuorten aikuisten kirjallisuutta menee enemmän kuin laki sallii. Siispä ajattelin myöskin tehdä jonkinlaista pientä TBR-listaa vuodelle 2018 ja mitkä YA-kirjat olisi tarkoitus pusertaa läpi ainakin/joiden lukemista odotan innolla.

1. Marie Lu: Warcross. Löytyy omasta hyllystä. Marie Lu on paras! En vain ole halunnut jäädä liian pitkäksi aikaa odottelemaan jatko-osaa, joten olen hautonut kirjaa sen vuoksi.
2. Kiersten White: And I Darken. Oli pakko laittaa, vaikka löytyi jo hyllylämmittäjistä.
3. Holly Black: Cruel Prince. Saanut niin paljon kehuja, pakko olla hyvä. Holly Blackin kirjat ovat muutenkin olleet listallani jo jonkin aikaa, mutta syystä tai toisesta jääneet.
4. Laini Taylor: Strange the Dreamer. Monet rakastivat Laini Taylorin Daughter of Smoke and Bone -sarjaa (suomeksi ensimmäinen osa on Karou, savun tytär), mutta minä jäin ehkä siihen keskivaiheille tykkäämisen kanssa ja pelottaa, että ehkä Laini Taylor ei vain ole oikea kirjailija minulle.
5. V.E. Schwab: A Conjuring of Light. V.E. Schwab on myöskin paras ja tämä sarja on unohtunut kesken. Pakko yrittää lukea tänä vuonna loppuun, ettei se sitten jää ikuisesti lukemattomaksi.

Siinähän sitä listaa sitten olikin. Minä luen sellaisella tuuliviiri-menetelmällä eli mikä milloinkin sattuu maistumaan. Yritän tänä vuonna päivitellä ahkerammin instagramia, jota pääsee seurailemaan nimellä tyttojakirja.

Minkälaisiin haasteisiin muut ovat menneet lupautumaan? :D