Sarah J. Maas: A Court of Wings and Ruin (A Court of Thorns and Roses #3)

Minä taistelin pitkään sitä halua vastaan, joka aina hinkui ACOTAR-sarjan kolmannen osan perään. Minulla on Maasin kanssa vähän ristiriitainen suhde. Hänen kirjansa ovat jollakin tapaa mielettömän koukuttavia ja järkälemäisiäkin kirjoja saan häneltä helposti luettua kevyen kerrontatavan vuoksi. Mutta... Kaikki hänen sarjansa tuntuvat aina edetessään menettävän sen punaisen lankansa ja sisältävän enemmän jaarittelua osa osalta. Niinpä minua pelotti, mitä tämä 700-sivuinen järkäle pitäisi sisällään.

Feyre on takaisin Tamlinin luona ja joutuu esittämään osaansa onnellisena naisena. Hybern punoo joukkojaan ja suunnitelmiaan yhteen, ja kaikkien on valittava puolensa nyt. Kaikki tuntuvat olevan niin toisiaan vastaan, ja Feyren ollessa kostoretkellään Tamlinin luona, tuntuu kaikki menevän aina vain enemmän solmuun. Kehen voi luottaa taistelussa vapauden puolesta?

Aloitetaan siitä, mistä pidin todella paljon. Se oli ehkä se, että tämän sarjan pahikset osaavat todella olla pelottavia ja oikeasti pitää jännityksessä. Hybern osasi olla todella kuumottava ja jouduin ihan oikeasti ihmettelemään, että miten hänet voitetaan tässä pelissä. Tähän liittyy kuitenkin sellainen miinus, että pahikset ovat tässä kirjassa suurimman osan poissa ja ehkä 1/10 verran paikalla tarinassa, mikä on todella vähän ottaen huomioon kirjan pituuden.

Maas osaa myös rakentaa jännitteitä hyvin ihmisten välille. Tamlinin ja Feyren välit ovat todella erikoiset ja mielenkiintoista seurattavaa, mutta harmillisesti tämäkin osio kirjasta päättyy hyvinkin nopeasti ja keskittyy kaikenlaiseen muuhun turhaan. Night courtin kerätessä liittolaisia jännitteitä myöskin on kaikista suunnista tietysti ja ehtiipähän ystävystenkin välit rakoilemaan. Näiden juttujen seuraaminen oli ihan hauskaa viihdettä.

Mutta... Kylläpäs tämä oli pitkä kirja ja paljon mietiskelyä ja keskusteluja. Hahmojen kehityskaaret tuntuivat junnaavan jokseenkin paikallaan. Feyre on sama vanha Feyre, Rhys on sama vanha Rhys. Nesta kiukuttelee kaikille ja on koominen omalla tavallaan, mutta ehdin 700 sivun aikana jo vähän kyllästyä siihenkin. 

Kyllähän minä omalla tavallani myös nautin siitä, että sain nauttia näistä hahmoista ja heidän välisistään suhteista, mutta ehkä minä olisin halunnut jotakin uutta. Olin jo viime kirjassa pettynyt Rhysandiin ja siihen, että hän onkin kaikkia rakastava höppänänpöppänä. Ykköskirjassa luvattiin jotain ihan muuta. Mutta, ACOWAR on kyllä todellista ilottelua niille, jotka rakastavat näitä hahmoja ja varmaankin sarjan fanit saavat tästä ihan kelpoisen lopun tarinalle. Kolme tähteä.

Ja täydennetäänpäs taas vähän YA-kirjabingoa:

4. Erika Vik, Hän sanoi nimekseen Aleia: Julkaistu vuonna 2017
5. Sarah J. Maas, A Court of Wings and Ruin:  Kirjassa on +400 sivua