17. heinäkuuta 2016

Nora Roberts -kokeilu: 3 kirjaa Nora Robertsilta

Tämän postauksen idea sai alkunsa, kun kerran erehdyin lainaamaan Nora Robertsin Jotain lainattua -kirjan enkä pitänyt siitä laisinkaan. Olin tietysti vähän pettynyt, sillä suurin osa ihmisistä pitää häntä sellaisena romantiikan luottotekijänä. Siispä päätin, että yritän lukea useamman kirjan tältä naiselta. Postauksen nimi oli alunperin 5 kirjaa Nora Robertsilta, mutta jouduin lopulta luovuttamaan ja vähentämään numeroita.


Ensimmäisenä tosiaan luin Jotain lainattua -kirjan, josta tein ihan oman postauksenkin aikoinaan. Jotain lainattua on kolmas osa morsiussarjassa ja lyhyesti sanottuna kirja on todella tylsä. Se kertoo Laurelista, joka kolmen bestiksensä kanssa omistaa hääyrityksen ja järjestää unelmahäitä. Laurel on vuosia ollut ihastunut Deliin, parhaan ystävänsä veljeen, mutta pitää ihastustaan naurettavana haikailuna, kunnes yhtäkkiä Del suutelee häntä ja jättää miljoona kysymysmerkkiä ilmaan leijumaan. Kirjan päähahmot tuntuivat minun makuuni persoonattomilta ja mahdottomilta samaistua enkä kokenut romanssia koukuttavaksi.


Seuraavaksi luin Julkinen salaisuus -kirjan, joka on vanhempaa tuotantoa Robertsilta. Se on hyvin eri tyyppinen kirjana kuin Jotain lainattua, joka on puhdasta höttöä. Julkinen salaisuus on enemmänkin fiktiivinen tositarina julkkiksen lapsen traagisesta elämästä ja elämänkerrallisempi kulultaan. Kirja on melko rankka ja olisi voinut olla huomattavasti jännittävempi, jos jälleen kerran hahmot olisivat olleet samaistuttavempia ja kiinnostavempia.


Morriganin risti on Robertsin kirjoittaman fantasiatrilogian ensimmäinen osa. Kirjassa vampyyrikuningatar Lilith on päättänyt valloittaa maailman vampyyriarmeijallaan ja jumalatar Morrigan lähettää mahtavan irlantilaisvelhon 1100-luvulta taistelemaan Lilithiä vastaan. Tämän lukemisen päätin lopettaa noin sadan sivun kohdalla, kun oli vaan pakko todeta, että ei pysty. Yritin lukea kirjaa vähän myöhemmistä kohdista ja katsoa, että tempaisisiko kirja mukaan, mutta ei. Henkilöt eivät taaskaan iskeneet ja kirjoitusasu toi mieleeni lähinnä saippuaoopperan :D Itse ehkä luen niin nörtti-fantasiaa, että Robertsin epämääräinen kyhäelmä noidista ja vampyyreistä nauratti ja itketti samaan aikaan, kun pohja oli niin epämääräisesti rakennettu.

Joten ehkä lopputulemana tästä Nora Roberts-kokeilusta voin todeta, että Robertsin kirjoitustyyli ei sovi minulle ja kuulostaa pääni sisällä lähinnä töksähtelevältä. Tarina on ollut minun kohdallani aina tylsistyttävän hidaskulkuinen enkä keksi yhtäkään hahmoa, josta olisin oikeasti pitänyt. 

Mutta olisi hauska tietää, onko jollakin lukijalla joku ehdoton suosikki-Robertsilta? Mitä luulet, voisiko kyseinen kirja maistua minulle, vaikka nämä kolme ovat olleet huteja?

13. heinäkuuta 2016

Kirjashoppailua

Kun Adlibris kerta toisensa jälkeen lähetti sähköpostiini houkutteluviestejä kirja-alesta, en voinut lopulta enää hillitä itseäni. Yritin kyllä erittäin kovasti. Useamman kertaa totesin, että ei, tällä kertaa minä en osta yhtään kirjaa lisää. Lainailen kirjastosta. Ostan joskus muulloin. Olen juuri muuttanut ja päässäni on kirkkaasti kirjojen muuttamishelvetti muistissa. Enkä minä edes omista älyttömiä määriä kirjoja. Minulla kuitenkin välähti, että minähän tietysti ostan vain e-kirjoja... Huoh. Ei se nyt ihan niin mennyt sitten kuitenkaan.


Jos nyt ihan totta puhutaan, niin minä halusin kaikista eniten alesta tämän Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupungin. Ja tämähän ei ole e-kirja. Ihan vain siksi, että se on niin hienon näköinen :'D Kävin katsomassa tätä ainakin kolme kertaa ja hoin, että ostan sen sitten joskus e-kirjana. Mutta kun keksin pari muutakin kirjaa, jotka oli sillä hetkellä saatava, niin tämä oli tietysti ilman kysymystäkään ostoskorissa.


Nokkosvallankumous on piinannut minua jo varmaan kahden vuoden ajan sillä, että sitä on mahdotonta saada kirjastosta. En tiedä, että olenko tosiaan niin tohelo, etten osaa paikantaa sitä kirjastostani vai onko tosiaan niin, että se on aina lainassa jollakin. Joka tapauksessa mittani tuli täyteen kirjastossa kärkkymistä ja päätin ostaa tämän e-kirjana. Minähän en siis jaksa käyttää kirjaston varaus-ominaisuutta syystä tai toisesta :D


Teemestarin kirja on toinen Nokkosvallankumouksen tapaan minua vaivannut kirja, jota on ollut mahdotonta saada lainattua kirjastosta. Tätä ei ollut kovakantisena saatavilla, joten tyydyin pokkarimuotoon.


Court of Mist and Furyn meinasin ostaa heti sen ilmestyttyä, mutta silloin luin isoon tenttiin ja jätin asian sikseen. Sitten unohdin koko kirjan ja pidin typeryytenä sen ostamista, mutta nyt kun olin päässyt vauhtiin kirjojen lataamisessa ostoskoriin, oli tämä vain pakko ottaa.. Ja kyllähän se päätyi lukuun heti.


Kate Atkinsonin Elämä elämältä oli sitten se villi kortti alesta. Siis se, jonka lätkäisee aleosastolta koriin, koska se on niin halpa ja vaikuttaa ihan kivalta. Ja koskaan muuten sitä ei ostaisi, mutta kun ale. Toivotaan, että on hyvä.

Ja aijaijaiii miten ennakkotilaus Harry Potter and the Cursed Childista jäi kaivelemaan mieltä.... Yritän vastustaa, mutta toisaalta on erittäin typerää säästellä Harry Potterin kohdalla.

Ehkä en ole ainut, joka on aleihin haksahtanut? :D

7. heinäkuuta 2016

Leigh Bardugo: Six of Crows (Six of Crows #1)


Six of Crows sijoittuu Ketterdamiin, jonka katuja hallitsevat ilotalot ja kasinot. Niiden toimintaa pyörittävät rikollisjengit, jotka haalivat joukkoonsa mitä erikoisempia tekijöitä ja kulkijoita. Kaz Brekker on yhden pienen rikollisjengin nuori ja lupaava tulokas. Kun Kazille tarjotaan mahdotonta ryöstökeikkaa, joka tekisi hänestä suunnattoman rikkaan, kerää hän ympärilleen kuusi muuta nuorta rikoksiin taipuvaista laitakulkijaa ja alkaa punomaan suunnitelmiaan.

Six of Crows on kaikessa yksinkertaisuudessaan hurjan hyvää nuorten aikuisten fantasiaa. Tykkäsin jopa siitä, että välillä tätä lukiessani muistin kuinka vanha olenkaan. Pikkuvanhat 17-vuotiaat rikolliset olivat mainioita hahmoja. Bardugo käytti aikaa siihen, että tutustutti lukijan jokaiseen henkilöön huolellisesti. Pieneen joukkoon mahtuu kuusi erilaista persoonaa, joiden keskinäinen kemia naurattaa kerta toisensa jälkeen.

Kaz on tietysti Six of Crowsin sydän. Hän on rikollisnero, joka onnistuu aina punomaan juonia lukijoiden selän takana ja yllättämään kerta toisensa jälkeen. Kerronta tapahtuu kirjassa kolmannen persoonan kautta ja näkökulmia on useita, joten juoni kulkee sutjakkaasti eteenpäin ja liikaa paljastamatta henkilöistä kuitenkaan. Yksikään kertojista ei tylsistyttänyt, mikä on aika harvinaista, vaan kukin onnistui tuomaan oman kiinnostavan näkökulmansa, ja toisaalta juoni kulki kaikkien kertojien kohdalla yhtä dynaamisesti eteenpäin. Monesti minulle nimittäin käy niin, että yhtä henkilöä haluaisi lukea kaiket ajat ja muiden yli tekisi mieli hyppiä.

Tykkäsin jo Bardugon Grisha-trilogiassa hänen luomastaan maailmasta ja se on edelleen hyvä. Tai oikeastaan Ketterdam on paljon mielenkiintoisempi paikka kuin Ravka. Sekä Ravka että Ketterdam sijoittuvat siis fantasiamaailmaan, jossa Ravka vastaa jonkinlaista vaihtoehtoista Venäjää ja Ketterdam sitten taas Hollantia tms. maata. Grishat ovat yliluonnollisia kykyjä omaavia ihmisiä, jotka jaetaan alaluokkiinsa sen perusteella, että minkälaista "taikaa" heiltä luonnostaa tulee. Maailma on teknologialtaan varmaan 1800-lukua vastaavaa, ei autoja ja taistelut hoidetaan miekoilla, mutta kulttuuriltaan sitten taas ehkä hieman edistyneempi. Jännä yhdistelmä vähän kaikkea siis.

Grisha-trilogiaa ei muuten ole pakollista lukea ennen Six of Crowsia, mutta Grishojen voimien ymmärtäminen voi olla hieman helpompaa pohjatiedoilla, sillä heihin ei juuri paneuduta Six of Crowsissa. Grisha-trilogiahan ei kuulu lemppareihini, mutta Six of Crowsin jälkeen minulle jäi pieni kipinä jopa niihin palaamiseen... Kaikkea sitä kirja saa aikaan :D

Mutta siis, en keksi tästä kyllä mitään pahaa sanottavaa. Nooo, ehkä cliff hanger -loppu, mutta eipä se jäänyt harmittamaan. Tarinassa on upea synkän fantasian sävy huumorilla höystettynä. Hahmot ovat niin kummallisia ja hauskoja, että heihin kiintyy pakollakin. Moneen otteeseen naureskelin muun muassa Kazin tyylille, joka näyttäisi huvittavalta kenen tahansa 17-vuotiaan päällä. Ja yksi erittäin hieno asia on, että tässä kirjassa tarina ja juoni oli pääosissa. Yksinkertainen ryöstökeikkajuoni todellakin toimii.

Viisi tähteä.



3. heinäkuuta 2016

Marie Lu: The Young Elites (The Young Elites #1)



Adelina Amouteru selvisi Kenettran maassa riehuneesta verikuumeesta lapsena, mutta tauti jätti häneen jälkeensä. Adelinan mustat hiukset muuttuivat hopeisiksi ja hän menetti vasemman silmänsä. Adelinan kaltaisia taudin merkitsemiä kutsutaan malfettoiksi ja heitä pidetään yhteiskunnan alhaisimpina. Adelina on pilannut perheensä maineen ja hänen isänsä inhoaa häntä yli kaiken, sillä Adelinasta ei ole mitään hyötyä perheelle. Mutta huhujen mukaan osa kuumeesta selvinneistä on saanut muutakin kuin arpia, ihmeellisiä kykyjä, ja nämä henkilöt ovat nyt tulleet esiin anonyyminä ryhmänä, jota kutsutaan nimellä The Young Elites. He pelastavat Adelinan etsiessään uusia kykyjä, mutta Adelinan sisällä vellova synkkyys on heille uhka siinä missä mahdollisuuskin.

Marie Lun Legend-trilogia on edelleen yksi lemppari-YA-trilogiani. Se sisältää upeaa tarinankerrontaa ja aivan mielettömän hienon dystopiamaailman. Niinpä olen himoinnut tätä Lun uutta The Young Elites-trilogiaa jo hyvin pitkään lukemiseksi. Sen myyntipuhe kuulosti aivan mielettömältä. Anti-sankari, jonka koston- ja vallanhimo syö häntä sisältä ja myrkyttää hänen mielensä, mystisiä voimia, renesanssin tyyppinen fantasiamaailma ja tietysti kutkuttava YA-romanssi. Olin valmis antamaan kaikki rahani pois ja laittamaan suoraan viisi tähteä Goodreadsiin.

Mutta... Täytyy sanoa, ettei The Young Elites yltänyt aivan sille tasolle, jolle onnistuin sen itse kohottamaan. Ehkä suurimpana syynä oli se, että kirjaa markkinoitiin niin vahvasti Adelinan synkkyydellä ja pahuudella ja minusta hän oli kuitenkin aika nössö. Jos hän olisi ollut yhtään vähemmän itsekäs, olisi hän ollut liian kiltti. Halusin siis huomattavasti pahiksemman Adelinan.

Juonikaan ei yltänyt aivan Legendin tasolle, mutta oli kuitenkin tyydyttävä ja kiinnostava. Tarinalla on ainakin valtavasti tilaa kehittyä eri suuntiin. Maailmanrakennus teki hyvää pohjaa trilogialle, vaikka olikin vähän monimutkainen kokonaisuudessaan. Pikku miinus myös siitä, että romanssi jätti minut tällä kertaa kylmäksi. Legendissäkään en pitänyt romanssista erityisesti, joten lieneekö sitten niin, että Marie Lu tykkää kirjoittaa vähän eri tyyppisiä rakkaustarinoita kuin joihin minä sitten kapsahdan.



Ihan perushyvää YA:ta ja oli kyllä kivaa, että päähenkilö oli kerrankin vähän eri tyyppinen. Luulenpa, että tähän on helppo ihastua, jos odotukset eivät ole samalla tasolla kuin omani. Kaikista hienointa on, että tarinalla on potentiaalia kehittyä vaikka mihin suuntaan, sillä ainakaan Lu ei rajoittanut tarinaa yksipuoliseksi.

3.5 tähteä.