13. heinäkuuta 2016

Kirjashoppailua

Kun Adlibris kerta toisensa jälkeen lähetti sähköpostiini houkutteluviestejä kirja-alesta, en voinut lopulta enää hillitä itseäni. Yritin kyllä erittäin kovasti. Useamman kertaa totesin, että ei, tällä kertaa minä en osta yhtään kirjaa lisää. Lainailen kirjastosta. Ostan joskus muulloin. Olen juuri muuttanut ja päässäni on kirkkaasti kirjojen muuttamishelvetti muistissa. Enkä minä edes omista älyttömiä määriä kirjoja. Minulla kuitenkin välähti, että minähän tietysti ostan vain e-kirjoja... Huoh. Ei se nyt ihan niin mennyt sitten kuitenkaan.


Jos nyt ihan totta puhutaan, niin minä halusin kaikista eniten alesta tämän Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupungin. Ja tämähän ei ole e-kirja. Ihan vain siksi, että se on niin hienon näköinen :'D Kävin katsomassa tätä ainakin kolme kertaa ja hoin, että ostan sen sitten joskus e-kirjana. Mutta kun keksin pari muutakin kirjaa, jotka oli sillä hetkellä saatava, niin tämä oli tietysti ilman kysymystäkään ostoskorissa.


Nokkosvallankumous on piinannut minua jo varmaan kahden vuoden ajan sillä, että sitä on mahdotonta saada kirjastosta. En tiedä, että olenko tosiaan niin tohelo, etten osaa paikantaa sitä kirjastostani vai onko tosiaan niin, että se on aina lainassa jollakin. Joka tapauksessa mittani tuli täyteen kirjastossa kärkkymistä ja päätin ostaa tämän e-kirjana. Minähän en siis jaksa käyttää kirjaston varaus-ominaisuutta syystä tai toisesta :D


Teemestarin kirja on toinen Nokkosvallankumouksen tapaan minua vaivannut kirja, jota on ollut mahdotonta saada lainattua kirjastosta. Tätä ei ollut kovakantisena saatavilla, joten tyydyin pokkarimuotoon.


Court of Mist and Furyn meinasin ostaa heti sen ilmestyttyä, mutta silloin luin isoon tenttiin ja jätin asian sikseen. Sitten unohdin koko kirjan ja pidin typeryytenä sen ostamista, mutta nyt kun olin päässyt vauhtiin kirjojen lataamisessa ostoskoriin, oli tämä vain pakko ottaa.. Ja kyllähän se päätyi lukuun heti.


Kate Atkinsonin Elämä elämältä oli sitten se villi kortti alesta. Siis se, jonka lätkäisee aleosastolta koriin, koska se on niin halpa ja vaikuttaa ihan kivalta. Ja koskaan muuten sitä ei ostaisi, mutta kun ale. Toivotaan, että on hyvä.

Ja aijaijaiii miten ennakkotilaus Harry Potter and the Cursed Childista jäi kaivelemaan mieltä.... Yritän vastustaa, mutta toisaalta on erittäin typerää säästellä Harry Potterin kohdalla.

Ehkä en ole ainut, joka on aleihin haksahtanut? :D

4 kommenttia:

  1. Et ole. ITsekkin on tullut muutama kirja hommattua, vaikka kuinka tein saman ostamattomuus päätöksen :)

    VastaaPoista
  2. Luin juuri Kudottujen kujien kaupungin ja tykkäsin kovasti :) Teemestarin kirja on lukulistalla, mutta päädyn varmaan hankkimaan sen kirjaston kautta. Muutenkin olen onnistunut pitämään itseni erossa kirja-aleista, mutta katsotaan kuinka kauan linja pitää ennen haksahtamista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo, kiva kuulla, että kirjassa on muutakin hyvää kuin todella kauniit kannet :D Joo, kannattaa ehkä pitää sitä linjasta kiinni :D Ärsyttää, että haksahdin.

      Poista

Kiitos kommentista!