8. maaliskuuta 2018

Megan Whalen Turner: The Thief (The Queen's Thief #1)

The Thief aloittaa fantasiasarjan, josta olen lukenut kolme ensimmäistä osaa. Kirjoittelen tässä nyt ajatuksia tästä ensimmäisestä kirjasta, mutta suosittelen sarjaa kokonaisuudessaan erittäin lämpimästi kaikille melko perinteisestä fantasiasta pitäville! Sarja ehdottomasti paranee edetessään.


Kuninkaan neuvonantaja uskoo tietävänsä sijainnin muinaiselle aarteelle. Jotta hän saisi sen noudettua kuninkaalle, tarvitsee hän taitavan varkaan apua. Onneksi kuninkaan vankilasta löytyy virumasta Gen, joka väittää pystyvänsä varastamaan mitä tahansa. Pieni seurue lähtee jahtaamaan aarretta vieraille maille, ja nopeasti tulee selväksi, että ketään ei kiinnosta mikään muu kuin Genin onnistuminen työtehtävässä.

The Thiefin fantasiamaailma on siis hyvinkin perinteinen - siellä taistellaan miekoilla ja jousipyssyillä. Ihmiset uskovat jumaliin ja taikuuteen. Naiset pitävät mekkoja eivätkä lähde taisteluihin.

Alkuun kirja etenee melko hitaasti ja lähinnä tutustuttaa maailmaan ja henkilöihin. Toisinaan tuli melko pitkiäkin ja tylsiä 'välitarinoita', joita skippasin (pakko myöntää). Vasta kirjan puolen välin jälkeen alkoi todella tapahtumaan ja kirjan loputtua vasta alkaa ymmärtämään kokonaisuutta paremmin. Loppu onnistui yllättämään minuakin jossain määrin ja hymyilyttämään.

Gen on varsin neuvokas nuori mies, joka kuitenkin onnistuu löytämään itsensä vaikeuksista kerta toisensa jälkeen. Hänen hälläväliä-asenteensa ihastutti minua erityisesti. Oli huvittavaa seurata Genin matkaa muiden kanssa, ja toisaalta jotenkin kummasti onnistui itsekin kiukustumaan, kun muut kohtelivat Geniä huonosti. Se oli myös melko piristävää, ettei tästä kirjasta löydy oikeastaan minkäänlaista romanssia, vaan tässä keskitytään ihan vain tarinan kerrontaan.

Perusvahva aloitus sarjalle, joka todellakin paranee osa osalta ja kolmas osa kruunaa huikean tarinan. Kannattaa ihan ehdottomasti tarttua tähän ihan vain, että pääsee seuraaviin osiin. Sarjan juonta kuvaa ehkä parhaiten poliittinen jännitystrilleri fantasiamaailmassa :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!