8. lokakuuta 2017

Elina Pitkäkangas: Kuura (Kuura #1)


Inka asuu Kuurankeron kaupungissa Turun lähettyvillä. Kuurankeroa ympäröivät muurit, jotka suojaavat kaupunkia täysikuun aikaan ihmissusilta. Kun Inka joutuu karkaamaan muurin toiselle puolelle veljensä vuoksi, paljastuu hänelle syvälle haudattuja salaisuuksia kuurankerolaisista.

Kuura alkaa todella vahvasti. Tarina tempaisi mukaansa, henkilöt vaikuttivat kiinnostavilta ja särmikkäiltä. Kuuran esittämä maailma on synkkä paikka elää. Ihmissusia pidetään pelkkinä petoina, jotka tappavat verenhimoisina myös rakastamansa ihmiset ja yleinen mielipide on, että heidät täytyy tappaa, olivatpa he ihmismuodossa miten mukavia tahansa. Ihmissusia ei esitetty pelkästään hyvinä tai pahoina ja se oli ehdotonta plussaa.

Minä olen ehkä siitä vähän huonoa yleisöä tällaiselle kirjalle, että minua ei ole kiinnostanut ihmissudet silloin sata vuotta sitten (no okei, ehkä 10 oikeasti), kun Twilight oli kuumaa kamaa, eivätkä ihmissudet kiinnosta minua vieläkään. Kuuran harmaaseen maailmaan ihmissudet kyllä sopivat todella hyvin, mutta ehkä omien mieltymyksieni kautta olisin kaivannut enemmän maailmanrakennusta loppu viimein. Hahmojen kehittäminen pysähtyi liian aikaisin ja olisin kaivannut jotakin lisää, jotta olisin ihastunut ihmissusiin.

Inka on topakka nuori tyttö, joka tekee mitä haluaa ja on juuri sellainen kuin on. Minä tykkään antisankareista ja omantiensä kulkijat ovat aina viihdyttäviä. Inka kulki kuitenkin sitä vaarallista viivaa ärsyttävän ja samaistuttavan välissä, ja osittain minun oli vaikea seisoa lukijana hänen takanaan. Lopussa huomasin, ettei minua ihan hirvittävästi kiinnostanut tai liikuttanut Inkan kohtalo, vaikka tietyllä tapaa ymmärsin hänen motiivinsa.

Ehkä Inka olisi ollut piirun verran pidettävämpi, jos hän olisi tullut toimeen edes yhden tytön kanssa. Toinen kertoja kirjassa on Inkan paras ystävä Aaron, joka on pelimies ja naistenkaataja. Hänkin sotkeutuu ihmissusikuvioon Kuurankerossa ja on ehkä hitusen verran symppiksempi tyyppi kuin Inka. Inkalla ja Aaronilla oli minun mielestäni ihan hauska kemia keskenään, mutta harmillisesti he ovat melko vähän tekemisissä keskenään kirjan aikana.

Kuura on vahvaa suomalaista YA:ta, jonka jatko-osan lukemista odottelen innolla. Kirjan loppu jäi kylläkin vähän mietityttämään minua - mitä annettavaa seuraavalla osalla minulle vielä on? 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!