Kell on yksi viimeisimmistä sellaista taikuutta omaavista ihmisistä, jotka voivat matkustaa eri todellisuuksien välillä. Niinpä Kellillä on vastuuna matkustaa eri todellisuuksien Lontoiden välillä ja hoitaa Lontoiden välisiä suhteita oman Lontoonsa puolesta. Harmaassa Lontoossa taikuus on unohdettu kokonaan, Punaisessa eli Kellin omassa Lontoossa taikuutta vaalitaan ja Valkoisessa Lontoossa hallitsee se, joka onnistuu murhaamaan tiensä kruunulle. Ja kauan sitten kerrotaan olleen olemassa myös Mustan Lontoon, joka tuhoutui sen taikuuden väärinkäytön vuoksi. Kun Kellin käsiin päätyy esine Mustasta Lontoosta, täytyy se tuhota mahdollisimman nopeasti ennen kuin se päätyy vääriin käsiin. Mutta ihmeellisiä voimia tuova esine on houkutteleva palkinto monille...
V. E. Schwabin kirjat ovat roikkuneet lukulistoillani jo pitkään. Kannet ovat olleet vähän tylsiä ja tästäkin ADSOMista on oikeasti ihan pirun vaikea kirjoittaa hyvää tiivistelmää ja myyntipuhetta niin, että kiinnostus herää oikealla tavalla, mutta liikaa et kuitenkaan paljasta.
ADSOM on minun mielestäni oikein hyvää nuorten aikuisten fantasiaa ja ansaitsee kyllä kehunsa. Maailma on keskiaikaistyyppinen, jossa hyvinkin omaperäistä piirrettä tekee todellisuuksien välillä hyppely. Alkuun maailma tuntui ehkä vähän turhan monimutkaiselta rakennelmalta ja vaikealta seurata, mutta vähitellen siitä ei enää saanutkaan tarpeekseen. Hetkisen totuttelua vaatii ajatus useammasta todellisuudesta ja niihin tutustuminen.
Kirjassa käsiteltiin myöskin taikuutta erittäin kiinnostavalla ja jännittävällä tavalla. Taikuutta voidaan käyttää niin maailmojen välillä matkusteluun kuin pienempiinkin asioihin. Ihmisten välillä on suuria eroja siinä, miten vahvoja taikoja pystytään tekemään ja maailmojen väliseen matkusteluun kykenevät vain todella harvat. Kell onkin erittäin harvinainen lahjakkuus ominaisuuksineen ja siksi arvokas omalle Lontoolleen. Toisaalta lukija ymmärtää, että omassa maailmassaan palvottu nuori mies on kuitenkin vain nuori mies ja ihminen siinä missä muutkin.
Alkuun ajattelin koko tästä taikasekamelskastakin, että onpas omituista ja liian vaikeasti ymmärrettävää, mutta toisaalta sekin toi tähän omanlaisen leiman. Näin tuhat keijufantasiaa peräjälkeen lukeneena alkaa taas erilaiset hommat maistua :D
Parasta A Darker Shade of Magicissa olivat kuitenkin hahmot! Juuri sopiva määrä hahmoja esiteltiin lukijalle ja riittävän syvällisesti. Erityisesti pidin siitä, etteivät henkilöt olleet kirjassa mustavalkoisia ja heistä välittyi inhimillisyys. Ja onhan se aina mahtavaa, kun kirjan naispäähenkilö on kunnon badass.
Joten suosittelisin kaikille nuorten fantasiasta pitäville. Hyvin kiinnostava tapaus! Ja itse taidan tarttua rohkeammin Schwabin teoksiin tästä edespäin..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!