29. joulukuuta 2014

Esittely

Nyt pitäisi fanfaarien soida ja rumpujen päristä. Tätä blogia on tehty ja tehty, ainakin kaksi vuotta on kulunut alkuperäisestä ajatuksestani. Olen soutanut ja huovannut edes takaisin sen välillä, millaisen sisällön haluan blogilleni. Mutta nyt se olen päätökseni tehnyt ja sen takana aion seistä. Kirjablogi, johon voi vähän sekoittua myös arkea ja muita juttuja.

Opiskelen siis yliopistossa ja vaikka opiskelijaelämä kuulostaakin auvoiselta monille, niin aivan kerpeleesti joudun omalla alallani tekemään itseopiskelua ja kun ne laskee kouluaikaan mukaan niin varmaan kepeästi 8 tuntia päivästä saan uppoamaan siihen. Kun kyse on koulusta, niin niitä hommiahan tehdään myös valitettavasti viikonloppuisinkin. Siihen päälle sitten poikaystävä, koira, harrastukset ja kaverit niin lukeminen on usein viimeisenä mielessä päivän päätteeksi. Varsinkin, kun olen lukenut sitä ennen koulujuttuja koko päivän. Kevät näytti olevan pahempi kuin syksy ja koulupäivät oikeasti kestää sen kahdeksan tuntia itsessään plus itseopiskelu eli katsotaan nyt miten tämä lähtee käyntiin.

Alunperin halusin nimetä blogini Kirjamaanikon päiväkirjaksi, mutta se tuntui sitten vähän typerältä. Tulen kyllä älyttömän pakkomielteisiksi joistakin kirjoista, mutta voin elää hyvin ilman lukemista vaikka vuodenkin verran. Sitten toisinan en taas tee muuta kuin syö ja lue ja yritän nukkua hätäisesti sen verran, että voin jatkaa taas lukemista. Ihan vain senkin takia lukemistani on vältettävä silloin, kun opiskelut on käynnissä. Kun aikoinani suoraan lukiosta hain kouluihin, pääsykoelukemisistani ei tullut yhtään mitään, sillä uppouduin erääseen kirjasarjaan niin syvästi, etten yksinkertaisesti pystynyt lukemaan mitään muuta. Ei ollut paljoa sanottavaa pääsykokeissa muusta kuin Edwardista ja Bellasta. Yök.

Enpä olisi halunnut paljastaa olleeni täysin koukussa Twilightiin, mutta ehkä sekin on nyt rykäistävä alta pois. Siitä on jo niin monta vuotta ja olin silloin vasta 19-vuotias. Voisin edelleen suositella, että teinit voisivat lukea ehkä sen ekan kirjan ja sen jälkeen kannattaa lopettaa lukeminen. Mutta on niitä paljon parepiakin kirjoja.

Mitä nykyisiin mieltymyksiini tulee, niin oikeastaan kaikenlainen menee tällä hetkellä. Hetki sitten olin melko innostunut dystopioista, mutta innostus niihin on alkanut laimentua. Sitä ennen tykkäsin vampyyri-sarjoista, mutta myös niitä kohtaan liekki on sammunut ajat sitten. Olen lueskellut ns. klassikoita ja sitten kaikkea älytöntä hömpänpömppää. Sitä samaa on täälläkin tiedossa ja mielelläni otan lukuvinkkejä vastaan. Jos kirjat on alunperin kirjoitettu englanniksi, niin sillä minä ne mielelläni myös luen, sillä mielestäni suomennokset eivät ole niin hyviä. Sama homma on TV:n kanssa, en kestä suomentajia.

Olen melko huono äidinkielessä eli kirjoitusvirheitä varmasti vilisee ja niistä saa huomauttaa. Ehkä tämä koira voi vielä vanhana oppia uusia temppuja ja jopa kirjoittamaan äidinkielellisesti puhdasta tekstiä. Epäilen sitä kuitenkin.

Ei muuta kuin oikein sydämellisesti tervetuloa ja jos ketään ei tänne eksy, ei se mitään, minä tykkään kirjoitella ihan vain kirjoittamisen ilosta. Lähipäivinä yritän julkaista ensimmäisen kirjajuttuni.

P.s. Ulkoasu on vielä vaiheessa. Jos tänne ikinä kukaan eksyy, niin kuulisin siitä mielellään mielipiteitä. Onko fontti hankala lukea? Itse tykkään väreistä ja samaan aikaan yksinkertaisuudesta eli omaa silmää tämä miellytti, mutta muutan mielelläni asioita, jotka oikeasti vaikeuttavat lukemista.

3 kommenttia:

  1. Löysin tänne tänään ensimmäistä kertaa. Tervetuloa bloggaajaksi ja toivottavasti bloggaaminen on mieleistä. Harkitsit asiaa ainakin pitkään ja hartaasti. :)

    Minusta fontti on ihan selkeälukuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin oli näköjään kommentti :D Luulin, että niistä tulisi minulle joku ilmoitus sähköpostiin, mutta ei näköjään.

      Taitaa olla elämänpituinen harkinta tämä bloggaus minulle, en ole vieläkään sinut päätökseni kanssa :)

      Poista
    2. Jos menet asetuksista mobiili ja sähköposti -kohtaan, siellä voi lisätä sähköpostin, jonne haluaa ilmoituksen uusista kommenteista.

      Poista

Kiitos kommentista!