Muukalainen - Outlander

Nyt olisikin sitten ensimmäisen kirjamielipiteeni vuoro. Sanon sitä mielipiteeksi, sillä minulle ei sovi asiallisen, lehtimäisen arvostelun kirjoittaminen. Ei minulla oikeastaan ole edes mitään muita kuin fiilispohjaisia asioita sanottavana. Näkisin blogini vähän niin kuin kirjapiirinä enemminkin kuin arvosteluja pukkaavana paikkana. Puran tänne ajatuksiani kirjasta ja olisi kiva sitten kuulla, että mitä mieltä muut olivat tai jos heillä olisi vaihtoehtoisia selityksiä minua askarruttaneisiin asioihin. Ei kannata ottaa kaikkea kirjoittamaani liian tosissaan.

Varmaan jo monien lukema ja tuntema kirja, Muukalainen, on viimeisin lukemani kirja. En oikeastaan tiedä mitä kaikkia tietoja kirjoista pitäisi kirjoittaa ylös lakipykälien mukaan, joten kirjoitan kaiken varalta mahdollisimman paljon. Eli kirjan on kirjoittanut Diana Gabaldon vuonna 1991. Sen on kääntänyt Anuirmeli Sallamo-Lavi ja kustantajana toimii Gummerus.

Kuljen vähän jälkijunassa näissä asioissa. En olisi muuten varmaan edes kiinnostunut koko järkäleestä, ellen olisi eksynyt jotakin kautta näkemään TV-sarjan mainosta. Rakastan historiallisia rakkaustarinoita ja seikkailuja, joten pakkohan tähän oli sitten tarttua. Erittäin niukka kasaan kokoamani tiivistelmä:

Kirja kertoo Claire-nimisestä naisesta, joka palaa ajassa noin 200 vuotta takaisin joutuen 1700-luvun Skotlantiin. Siitä alkaakin tämän naisen seikkailu takaisin 1900-luvulle raa'asta ja barbaarimaisesta ajasta Clairen silmistä katsottuna.

Tykkäsin kirjasta todella paljon ja se vei mukanaan niin, etten saanut muuta tehtyä kuin luettua sitä. Tulen varmasti lukemaan tämän uudestaan ja uudestaan, sillä tarinassa on sellaista aikaa kestävää vetovoimaa. Kirjan maailma oli vieras ja uusi minulle ja kaikki henkilöt ja heidän tarkoitusperänsä ovat mysteereitä, mikä on aina yhtä kiehtovaa.

Nyt onkin sitten haikeat fiilikset. Kirjalle on monta jatko-osaa, mutta olen melko varma, ettei niistä mikään tule miellyttämään minua samalla tavalla. Pidin ihan mielettömästi 1700-luvun Skotlannista miljöönä ja tiedän, ettei sitä luultavasti ole tulossa samalla tavalla. Ehkä myös se, että Claire tietää tulevaisuuden on vähän innostusta laannuttavaa.

Alempana onkin sitten ne minua vaivanneet asiat, mutta älkää antako niiden estää teitä lukemasta tätä kirjaa, jos pidätte romantiikasta ja historiallisista tarinoista. Tämä kirja oli siihen tarkoitukseen kyllä aivan ihana.

Sitten niihin ihmetyksen/ärsytyksen kohteisiin. Näistä ei luultavasti ole mitään iloa ellet ole lukenut kirjaa itse. SPOILER ALERT seuraavan viiden kohdan verran:

1. Pienet tarinat siellä täällä. Kirjassa oli minun mielestäni pitkiä jonninjoutavia tarinoita lähtien huoneen kynttilöiden väristä kymmeniin nuoruustarinoihin. Äitini varoitti minua tästä etukäteen ja melko reippaalla kädellä skippasin nämä useamman kappaleen pituiset selotukset ympäristöstä ja joitakin "mitä minulle tapahtui nuorena"-tarinoita. Ne olisivat olleet siedettäviä ja jopa mukavia, jos niitä olisi ollut muutama, mutta kun välillä tuntui, että niitä tuli toinen toisensa jälkeen ja ihan kaikki kuka on kenenkin sukulainen asiat eivät kiinnostaneet. Mutta, kuten tuli sanottua, nämä voi hypätä yli niin kuin minäkin surutta tein enkä menettänyt mitään. Sekin kertoo jo jotain näiden minitarinoiden hyödyllisyydestä ja kiinnostavuudesta. Toiset varmasti pitävät näistä paljon eikä siinä mitään kirjoissa saa olla minun mielestäni arkea, kuvailuja ja tällaisia tarinoita, mutta minulle tuli sellainen tunne, että kirjailija yksinkertaisesti yritti liikaa keksiä hauskoja tarinoita ja syventää hahmoja niiden avulla, mutta mielestäni se olisi toiminut vähemmilläkin jorinoilla. Kirja tuntui junnaavan paikoillaan pidemmän aikaa kaikenmaailman turhuuksien takia.

2. Jatkuvat raakuudet (joista kaikki vain selviävät.) Paitsi joku random ukkeli kuolee. Ensinnäkin on 1700-luku. Silloin ihmiset mitä luultavimmin kuolivat haavojensa infektioihin aika helposti. Vielä 2010-luvullakin haavan infektoituminen on vakava asia. Keuhkokuumekin oli melkoisen tappava, mutta keuhkokuume taitaa olla niin tylsä, ettei siitä kukaan viitsi kirjaansa kirjoittaa. Keuhkokuumeiden edestä ihmiset sitten saivatkin vammoja ja menneitä raakoja tapahtumia vatvottiin edes takaisin vähän jokaisen osallisen näkökulmasta. Siis yksinkertaisesti ihan liikaa kaikkea tällaista. Varsinkin lopussa vaati kamalan itsekurin, että luin kaikki raakalaiskohdatkin, koska olen sellainen ihminen, joka skippaa ne helposti ja sietorajani on melko matala. Olisin näissä raakuuden hetkissä toivonut sellaista toivon pilkettä ja enkä heikkoa päähenkilöä, jonka kykenemättömyyden tapahtumien kulkuun pystyi tuntemaan ja ennustamaan. Olisi muuten ollut äärimmäisen hienoa, jos Claire olisi ollut kekseliäs ja jopa hyödyllinen naiseksi ja päässyt pois pinteestä itse ilman jatkuvaa miesten apua. Se olisi auttanut minua lukemaan kohdat kunnolla läpi ja tehnyt Clairesta paremman henkilöhahmon. Toimin kuin Jamie kirjassa itsepetoksen turvin ja luin lopun kohdat niin hätäisesti, että pystyin olemaan ajattelematta niitä niin raakoina :D

3. Suomennokset. Oli virhe lukea nämä suomeksi, mutta sain lahjaksi kaksi ensimmäistä, joten valinnanvaraakaan ei ollut. Kyllä siihen sitten tottui. Kirjassa oli tietty lausetyyppi useaan kertaan kirjoitettu aivan vituralleen, ihan kuin google translator olisi ollut asialla. Skottiaksentin suomennos on varmasi ollut vaikeaa ja kieltämättä ihan hyvin se oli suomennettu, mutta uskon vakaasti siihen, että olisin nauttinut siitäkin enemmän englanniksi.

4. Seksi. Minua ei haittaa, että seksiä on paljon. Oikeastaan sitä oli mielestäni melko vähän verrattuna esimerkiksi sellaiseen roskakirjallisuuteen kuin 50 Shades of Grey, jossa käytetään yhden seksikohtauksen kuvailuun varmaan 10 sivua. Tässä siihen meni paljon vähemmän sivuja ja kohtauksiakin oli kirjassa varmaan puolet vähemmän, vaikka se onkin kaksi kertaa pidempi. Seksi ei vain ollut mielestäni mitään erityisen kuumaa. Minua melkein jopa ärsytti, että kirjasta jäi sellainen kuva, että kaikki seksi tapahtui lähetyssaarnaajassa. Takaapäin paneminen oli raiskausta tai syntinen asia, koska eläimet parittelee niin. Claire tuntui tulevan aika helposti ja oli aina valmiina ilman mitään esileikkejä. Me kuitenkin kuljimme Clairen päässä koko ajan eikä Claire koskaan ajatellut seksuaalisia ajatuksia ennen kuin seksi vain tapahtui. Jonkinlaista päänsisäistä intohimoa olisin kaivannut ja seksikohtausten parempaa rakentamista. Vai ymmärsinkö seksikohdat kirjassa väärin? Voi olla, että vuonna 1991 seksistä kirjoittaminen ei ehkä sitten ollut vielä niin suorasukaista ja helppoa, kun nykyään voi käyttää pelkästään yhden kappaleen ihmisen peniksen kuvaamiseen.

5. Spoiler alert etenkin tässä kohdassa! Pakko sanoa tästä, koska se ihan tosissaan vaivasi minua lukiessani. Inhosin sitä kohtaa, missä Jamie piiskasi Clairen, mutta sitäkin enemmän inhosin sitä, miten nopeasti Claire antoi asian anteeksi ja juttu lakaistiin maton alle. Tavallaan ymmärrän kirjailijan ajatuksen ehkä siitä, että 1700-luvulla oli turha kiukutella tällaisista asioista, mutta toisaalta minä henkilökohtaisesti olen sellainen ihminen, joka ei antaisi tuollaista anteeksi noin helposti ja olisin toivonut anteeksiantoa varten jonkun kunnon oman juonenpätkänsä. Se kävi vain aivan liian helposti ja konflikti parisuhteessa ratkesi kuin itsestään. Parisuhde ei oman kokemukseni mukaan ole sellainen, että asiat vain unohtuvat ja paranevat itsestään, kun ollaan yhdessä ja on niin ihanaa, että se parantaa kaiken. Se vaatii työtä. (Sekin on muuten vähän hatuttavaa, että Clairella ja Jamiella ei ole juurikaan mitään oikeita riidan aiheita, vaikka luulisi jo eri aikakausien vuoksi tulevan kiistoja melko helposti. Mutta nämä kaksi on kyllä niin ymmärtäväistä sorttia, että ei voi muuta sanoa kuin hienoa. Ekassa kirjassa ymmärrän kyllä konfliktien vähyyden, mutta niitä odotellessa.)

Nyt sitten seuraava osa odottelee lukemista. Olen aloittanut sen ja edennyt noin 150 sivua, mutta minusta tarina ei ole vieläkään alkanut etenemään siinä ja pystyin jättämään sen lukemisen kesken ilman sen ihmeempiä kipuja. Ekan kirjan olisi saanut kiskoa käsistäni kaikin voimin. Olen kauhusta kankeana, koska minulla on ollut Divergent-sarja kesken jo hyvän aikaa ja se traumatisoi minut varmaan ikuisiksi ajoiksi huonojen jatko-osien varalle.

Kaiken kaikkiaan, kirjarakkauttahan tämä oli. Kun jaksaa tämän pituisen tekstin kirjoittaa kirjasta ja oikein aikaansa käyttää asioiden pohtimiseen, mitäs muutakaan se olisi.

Olisin ihan mielettömän kiinnostunut ja kiitollinen muiden mielipiteistä kyseiseen kirjaan liittyen ja noihin viiteen kohtaan jotka minua vaivasivat. Tänne nyt tuskin juuri ketään eksyy ainakaan vielä, harmi, mutta jos vaikka satut lukemaan tätä kahden vuoden päästä, niin jätä edes sitten se kommentti. Olisi hauska kuulla vouhotanko turhaan.