10. helmikuuta 2015

Vampyyrikirjasarjoista

Olen melkoisen piipussa koulun suhteen tällä hetkellä ja tämäkin postaus tulee ajastettuna (toivottavasti en joudu korjailemaan tätä jälkikäteen). Kirjoitan nyt kaaaauan sitten lukemistani kirjoista, tarkemmin sanottuna vampyyrikirjoista. Vampyyrit eivät taida olla enää sitä kuuminta kamaa, mutta jos joku on myöhäisherännyt, niin tässä tulee sitten minun mielipiteeni muutamasta sarjasta. Valitettavasti olen lukenut vain kolmea eri sarjaa, sillä en ole mikään ihan huikaiseva vampyyrifani, vaan lähinnä juurikin sellainen muoti-innostuja eli luin nämä joskus aikoinaan buumin ollessa kuumimmillaan.

True blood l. Southern vampire mysteries l. Sookie Stackhouse -kirjat (Charlaine Harris)

Omistan itse tämän näköisen pömpelin+muutaman kovakantisen. Kuva täältä.

Kaikkia tämän sarjan kirjoista en ole itseasiassa edes lukenut, sillä näitä on jo niin paljon ja minä menetin mielenkiintoni varmaan siinä yhdeksännen paikkeilla. Kuusi ekaa luin niin nopeasti kuin ikinä ehdin ja pidin niistä, mutta liikaa taitaa olla liikaa ja nämäkin alkoivat maistua lopulta puulta.

Nämä ovat sellaisia mukavan vauhdikkaasti eteneviä kirjoja, joissa tarina elää jatkuvasti ja joissa ei ehdi suuttua turhasta jaarittelusta. Ehkä viimeisimpien kirjojen kohdalla alkoi vaivata vähän paikallaan junnaavuus ja juoni alkoi olla jokseenkin ennalta-arvattava, kun se toistui samankaltaisena, mutta varsinkin sarjan ensimmäiset kirjat tempaavat mukaansa ja pitävät kiinnostuksen yllä erittäin tehokkaasti. Nämä ovat helppolukuisia, sopivan pituisia, toiminnantäyteisiä ja sisältävät myös sitä naisille tärkeää romantiikkaa eli perushyviä kirjoja. Aivan kuten TV-sarjakin, myös kirjat sopivat hyvinkin laajalle yleisölle, sillä vampyyrit eivät sinänsä tee näistä kirjoista niin erikoisia. Tosin kirjat ehkä rajoittuvat enemmän naisyleisöön romanttisen aspektinsa vuoksi.

Nämä muuten eroavat todella paljon TV-sarjasta (paitsi eka kausi taisi olla melkein = eka kirja?) eli ei haittaa, vaikka se olisi tullut katseltua. Erona on ehkä se, että kirjat ovat sata kertaa parempia kuin tv-sarja, vaikka kyllähän se tv-sarjakin oli todella hyvä. Paitsi vikat kaudet olivat heikompia enkä ymmärrä, miksei ohjelman tekijät ole seuranneet kirjoja niiden kohdalla vaan keksivät päättömyyksiä.

Vampire diaries -sarja (L. J. Smith)

 
Valitettavasti en omista kaikkia näistä ;( Kuva täältä

Mielestäni tämä on parempi sarja kuin True blood/Sookie Stackhouse-sarja. Näitäkin kirjoja on tullut melkoisen monta, mutta ne ovat niin erilaisia juoneltaan, että vielä olen ainakin jaksanut lukea kaikki ja odotan seuraavaa innolla. Kaksi ensimmäistä kirjaa ovat mielestäni aika peruskauraa, mutta sen jälkeen nämä muuttavat suuntaansa ja sarja ehdottomasti paranee paranemistaan tai ainakin nämä sopivat minun vinksahtaneelle mielelleni paremmin. Kuten True blood kirjoissakin, näissäkin on toimintaa ja jännitystä mukana ja jokaisessa osassa on joku yksittäinen asia ratkottavana. Sen lisäksi näissä on tietysti romantiikkaakin, mutta romantiikka ei mielestäni samalla tavalla kahlitse tarinaa kuin näissä vampyyrisarjoissa on ehkä tapana. Voi olla, että aika on kullannut muistot minulta näiden kohdalla tosin. True blood-kirjoihin verrattuna nämä ovat jääneet mieleeni paljon vahvemmin, parempana tarinana (ei niin ennalta-arvattavia) ja muutenkin pidän näitä omaperäisempinä.

Genrenä nämä ovat ehkä jopa enemmän fantasiaa kuin pelkkiä vampyyrikirjoja, sillä näissä eletään aivan omassa maailmassa, varsinkin myöhemmissä kirjoissa. Minä tosin olen lukenut sen verran vähän, etten ihan varmasti pysty sanomaan kuinka omaperäisiä tapahtumat ovat, mutta minulle nämä ovat todella uniikkeja vampyyrikirjoina. Vampyyrit ovat myöhemmissä kirjoissa lähinnä sivuosissa ja muut ihmeellisyydet hallitsevat juonta. Näitä en kyllä suosittelisi sellaisille henkilöille, jotka eivät pidä fantasiasta tms. genrestä, koska kaikenlaista erikoisuutta näissä on liikaa sellaista sietämättömälle. Henkilöistä ehdoton erityismaininta menee Damonille; Damon on aivan paras näissä!

Jälleen kerran TV-sarja ei muistuta millään tapaa kirjoja eikä sen perusteella kannata tuomita näitä kirjoja. Eka kausi ja kirja ehkä suurin piirtein vastaavat toisiaan, mutta niissäkin on huima ero henkilöiden ja tapahtumien lopputulosten kohdalla. Myöhempien kirjojen tapahtumat ovat niin erikoisia, että niiden esittäminen TV:ssä olisi ollut hyvin vaikeaa ja ymmärrän kyllä, ettei niistä ole otettu tapahtumia telkkariin. TV-sarja on enemmän sellaista teinidraamailua ja ihmesekoilua vailla todellista pointtia, kun taas kirjat ovat selkeitä kokonaisuuksia.

Twilight-saaga
Olen lukenut. Kaikki tietää millaisia nämä ovat (jopa isäni).

Siinä lyhyt historiani tästä kategoriasta. Nämä ovat melko yleisluontoisia arvioita, sillä kuten sanottua, kirjojen lukemisesta on jo kauan aikaa enkä osaa sen vuoksi kovinkaan tarkasti analysoida kirjoja. Vampyyrikirjojen lukeminen jotenkin vain jäi jossakin vaiheessa eikä niihin ole tullut palattua, mitä nyt joskus haikailen Vampire diaries-kirjojen perään. Niiden kohdalla saatan vetää jonkun pienen uusintakierroksen piakkoin. Jos joskus vielä palaan vampyyrikirjojen pariin, niin lukulistalla on varmaankin Vampire Academy (postauksia kirjasta muissa blogeissa ainakin täällä (Anna minun lukea enemmän) ja täällä (Kirjaneidon tornihuone)). Vähän kyllä kutkuttelee ajatus katsoa se elokuvana ja sitten harkita kirjan ja sen jatko-osien lukemista, jos innostun. Ohessa teaser traileria Vampire Academystä:



Löytyisikö suosituksia vampyyrikirjojen suhteen?

2 kommenttia:

  1. Omistan kaksi ekaa Vampire Diaries -kirjaa, mutta en ole lukenut niitä. Ensimmäistä aloitin joskus, mutta syystä tai toisesta lukeminen tyssäsi alkuunsa. Nyt tuli pitkästä aikaa olo, että pitäisi kokeilla uudestaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, minä kyllä suosittelisin :) Nämä ovat kyllä aivan varmasti sellaisia, että osa tykkää tosi paljon ja osa ei sitten ollenkaan. Muistaakseeni kolme ekaa kirjaa piti vähän makustella sarjaa ja sen jälkeen alkoi päästä paremmin sisälle. Toivottavasti aika ei tosiaan ole kullannut liikaa muistoja ja en muista näitä niin paljon parempina kuin nämä oikeasti olivat :D Pitäisi ehkä lukea nämä uudestaan ja varmistaa tiedot.

      Poista

Kiitos kommentista!