11. helmikuuta 2017

Ex tempore ystävänpäivän lukumaraton (päivittyvä)

Osallistuin ystävänpäivän lukumaratoniin viime vuonna ihan ok tuloksin, mutta tänä vuonna en uskaltanut lupautua mukaan. Teen nyt tällaisen epävirallisen osallistumisen maratonille tänään, sillä nyt on täydellinen päivä lukea kiireettömästi. Viikolla vielä jännitin, että onko minulla liikaa puuhaa.

Mikäs on sitten seuraavan 24 tunnin plääni? Ainakin lukea Mine Till Midnight loppuun. Sitten katson, että jatkuuko maraton hömpällä ja onko ystävänpäivän lukumaraton minulla tänä vuonna todellinen romanssiin keskittyvä tykitys vai luenko jotain "fiksua".

Päivään kuuluu myös muuta puuhastelua, mutta en jaksa ottaa niistä mitään paineita. Hauskaa lukumaratonia kaikille niille, jotka sille päättävät osallistua. Päivittelen postausta aina välillä :)

11.2.17 klo 11.30

Lukumaraton alkaa. Mine Till Midnight on jäänyt kesken sivulle 320 eli sivuja on jäljellä 56. Kyseessä on historiallinen romanssi.

11.2.17 klo 12.05

Mine Till Midnight on saatu nyt päätökseen eli sivusaldo on 56 sivua. Loppufiilikset kirjasta kaiken kaikkiaan ovat "blah". Lisa Kleypas ei taida olla minun tyyppiseni romanssikirjailija. Kirjassa kivaa oli se, että miessankari oli gypsy/kiertolainen/mustalainen ja siihen liittyen oli kaikkea pientä kielellistä yms kulttuuriasiaa.

Seuraavaksi päädyn ottamaan Julie Garwoodin The Briden. Se on myöskin historiallinen romanssi, mutta tällä kertaa miessankari on skotti ja nainen englantilainen, jotka pakotetaan menemään toistensa kanssa naimisiin. Toivottavasti nauran ja sydäntäni puristaa tätä lukiessani enemmän kuin Mine Till Midnightin kanssa.

11.2.17 klo 13.30
Oijjoijoi, The Bride vaikuttaa täydelliseltä ystävänpäivälukemiselta :D Sivuja on kertynyt 63 muiden puuhien lomassa. Nyt on pakko lähteä käymään kaupungilla reissulla. Ei millään malttaisi...

11.2.17 klo 16.20
Noniin, kaupungilla on hommat hoidettu, ruoka vedetty napaan ja pyykit pyörimässä eli on aika jatkaa lukuhommia. Jihhuuu!

11.2.17 klo 19.07
Pyykit on pyöritelty ja kirjassa edetty sivulle 187. The Bride on kyllä aika viihdyttävä historiallinen romanssi.

Aiemmin päivällä lausuin päässäni myös muutamat kiitokset, että minulla on elämässä tällaisia lauantaipäiviä. Ihanaa, että saan tehdä asioita, joita haluan ja juuri sillä tavalla haluan.

11.2.17 klo 22.30
The Bride on selätetty eli 388 sivua tuli siitä kasaan. Olipa ihana historiallinen romanssi. Suosittelen lämpimästi kaikille niille, jotka tykkäävät skottilaisista miehistä.

Yhteensä sivuja on nyt 444. Hetkisen verran arvoin, että mitä luetaan seuraavaksi. Minua houkutteli todella kovasti Marissa Meyerin Winter, mutta minun e-kirjan laina-aika olisi päättynyt 5 päivän päästä ja kirja olisi varmasti jäänyt kesken. Sitten olisin ollut taas siinä tilanteessa, että repisin hiuksia päästäni odotellessani, että saan Winterin takaisin tai olisin sortunut ostamaan sen (kuten sorruin ostamaan Cressin 150 sivun tähden :D).

Tämä ex tempore lukumaraton tulee todelliseksi ystävänpäivän juhlaksi, sillä seuraavaksi alan lukemaan Jeaniene Frostin Halway to Gravea. Se on onneksi paranormaali romanssi eli vaihtuu genre himpun verran eri suuntaan.


Hipsin ensin suihkuun ja aloittelen lukemaan noin klo 23.00.

12.2.17 klo 0.40
Nyt loppuu tämän päivän osalta lukeminen. Halfway to Gravea luettuna 55 sivua eli yhteensä lukumaratonin aikana on tullut luettua 499. Katsotaan mihin aikaan olen huomenna hereillä.

12.2.17 klo 11.30 
Heräilin 9.30 aikoihin ja lueskelin Halfway to Gravea aamupalaan saakka eli suunnilleen 11.15 saakka. Halway to Gravea on luettu nyt 173 sivua. Vaikuttaa hyvältä jatkolta tälle rakkausmaratonille. Ja siihen päättyi varsinainen lukumaraton.

Sivuja yhteensä: 617
Loppufiilikset: Olipa kiva maraton! Yleensä maratonit ovat sujuneet jotenkin paljon tuskaisemmin ja hirveällä sykkimisellä. Nyt sain luettua todella hyvällä flow'lla. Tästä tuli kyllä todellinen rakkaushömpötyksen riemujuhla ja ihana irtiotto arjesta.

6 kommenttia:

  1. Olen samaa mieltä: ihanaa että elämässä on viikonloppuja jolloin saa tehdä just niin kuin haluaa, vaikka lukea koko päivän jos huvittaa. <3

    Tsemppiä maratonille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset tsempistä! Aivan ihania nämä viikonloput. Tekee niin hyvää :)

      Poista
  2. Tsemppiä maratoniin! :) Hauskaa että luet ystävänpäivän hengessä oikeaoppisesti romanttisia kirjoja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, kiitos tsempeistä! Joo, näköjään mieliala saatui sopivaksi ystävänpäivän aikoihin :D

      Poista
  3. Loistavat kirjavalinnat ystävänpäivän maratoniin. Ja hauskaa, että joku muukin on löytänyt Night Huntress -sarjan ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oli kyllä hauska maraton, kun luki niin "aivot narikkaan"-kirjoja :D Ja Night Huntress -sarja kyllä ehdottomasti jatkoon!

      Poista

Kiitos kommentista!