Marissa Meyer: Winter (The Lunar Chronicles #4)

Winter on neljäs osa The Lunar Chroniclesissa ja tämä arvio voi spoilata aiempia osia.

Kuva täältä

Prinsessa Winter on Lunan kansalaisten mielestä Lunan kaunein ja kiltein olento, joskin vähän päästään sekaisin. Kuningatar Levana pitää Winteriä häpeäpilkkuna tämän hullunkuristen puheiden vuoksi, mutta sitäkin enemmän Levana inhoaa sitä, miten kaikki tuntuvat pitävän Winteristä niin paljon. Kun Winterille tarjoutuu mahdollisuus auttaa Cinderiä vallankumouksen luomisessa, Levana huomaa, että heikko ja surkea Winter saattaa olla yllättävän vahva niin halutessaan.

Winter oli todella, todella hyvä päätös tälle nuorten aikuisten sarjalle. Harvoin saa olla näin tyytyväinen. Pituutta Winterissä oli päälle 800 sivua ja se kyllä painoi jonkin verran minulla, sillä koulussa oli useampi juttu meneillään ja pientä turnausväsymystä. En kuitenkaan olisi luopunut yhdestäkään sivusta, sillä minun mielestäni näinkin huikean sarjan päätös vaati itselleen arvoisensa päätöksen ja kaikkien juonten pätkien solmimisen huolellisesti kokoon.

Winter oli ehdoton lempparini kaikista neljästä kirjasta, sillä sen juoni oli hyvin yhtenäinen, vahva ja monimuotoinen. Tässä tapahtui niin paljon. Winter ja Jacin olivat myös todella hyvät lisät jo tuttuihin hahmoihin. Winter on kaunis, mutta hän on psyykkisesti häilyväinen, sillä hän kieltäytyy käyttämästä omaa lunar-voimaansa. Jacin taas on aivan tavallinen pulliainen, palatsin vartija ja heikoilla manipulatiivisten voimien kohdalla. Tämän parin romanssi oli mielestäni kuitenkin jotenkin niin samaistuttava ja toisaalta ihana muistutus siitä, että kaikkien miesten ei tarvitse olla "super" millään muotoa ollakseen rakastettavia.

Mietin myös paljon sitä, miten hieno maailma näissä kirjoissa on ja kuinka laajasti maailmaa ollaan käyty sarjan aikana läpi. Ollaan oltu ympäri maapalloa ja nyt sitten kuun pinnalla Lunassa. Hahmoja on useampia kappaleita ja heistä kaikista tuli minulle tämän luku-urakan aikana hauskasti omalla persoonallisella tavalla tuttuja. Hyvin on onnistunut myös Meyer kutomaan aivan uudenlaisten tarinoiden lomaan vanhojen satujen pohjia.

Lunar Chronicles on siitä jännä tapaus minulle, että se on varmasti minun lempi-YA-sarja, mutta yksikään sen osista ei itsessään ole suosikkini kaikkien nuorten aikuisten kirjoista. Johtunee ehkä lopulta siitä, että vaikka kirjojen hahmot ovat oikeasti hyviä, heistä yksikään ei lopulta tullut minulle erityisen rakkaaksi. Olen myös pitkin sarjaa kokenut aina pientä ongelmaa lunar-väen uskottavuuden suhteen.

Mutta pakko antaa näinkin hienosta päätöksestä hienot viisi tähteä!

”Fine,” said Jacin, turning to Thorne. “You want to carry her first or shall I?”

Thorne raised an eyebrow. “Do you know how heavy she is?”

Cinder kicked him

He huffed. “Fine. You first.”

Pikaisia kuulumisia yleisesti ja pohdintaa vloggaamisesta

Heipsan!

Tämä kevät on ollut minulle erinomainen lukemisten suhteen. Olen useamman kirjan lukusuunnitelmaani edellä ja kaikki sujuu kuin rasvattu. Kummallista, miten toisinaan kaikki sujuu niin näpsäkästi. Päässä vilisee monen monta kirjaa, jotka haluaisin lukea heti, mutta osaa ei ole rahaa ostaa eikä niitä löydy kirjastostakaan.

 Kuvat täältä

Kesän lukulistalla olisi ainakin Nicola Yoonin Kaikki kaikessa, Kiersten Whiten And I Darken ja Marie Lun The Rose Society. Yleensä, kun teen näitä listoja, niin en pysy niissä sitten millään, mutta katsotaan, josko kerrankin onnistuisi. Henkilökohtaisesti olen tällä hetkellä melko jännässä paikassa, työt ovat alkaneet ja taas on otettu iso harppaus kohti omaa ammattia.

Sitten siihen toiseen asiaan. Olen tässä jo tovin pohdiskellut videoarvostelujen tekemistä. Uskaltaisinko vaiko en? Useamman videonkin olen huvikseni kuvaillut ja täytyy sanoa, että yllättävän tuskattomasti olen pystynyt niitä katselemaan, vaikka toki myötähäpeääkin olen tuntenut. Mitäänhän en tietenkään osaa editoida ja äänet tulee tietokoneen karmeasta mikistä, mutta silti on ollut ihan hauskaa kokeilla jotakin uutta.

Erityisesti mietityttää tietysti tämä anonyymiys, jonka takana nytkin kirjoittelen. Onko videoiden julkaiseminen noloa? Voiko siitä olla jonkinlaista haittaa ammattiminälle tai muuta vastaavaa? Kaikkea pyörittelee mielessä ja toisaalta naurattaa se, että ei kai noihin kirjavideoihin kukaan vahingossa törmää ja se olisi lähinnä omaksi huvikseni muutenkin.

Kiinnostaisikin tietää, että kuinka moni muu bloggaaja on miettinyt vloggausta? Mikä on ollut esteenä lopulta, että ette ole päätyneet videoita julkaisemaan? Kiinnostaisiko ketään katsella lisää suomalaisia kirja-vlogeja? Suomessa on aika vähän kirja-vloggaajia ja itse profiloituisin puhumaan lähinnä nuorten aikuisten kirjoista, kun niitä enimmäkseen kulutan.

Susan Ee: World After ja End of Days (Penryn & the End of Days #2 ja #3)

Tässä postauksessa kirjoitan muutaman sanan Angelfallin jatko-osista, World Afterista ja End of Daysista, joten postaus saattaa spoilata niitä, jotka eivät ole Angelfallia lukeneet. Kirjoitan postauksen kuitenkin hyvin yleisluontoisesti ja pohdinta sarjasta kokonaisuudessaan eli muutoin vaaraa spoilaantumisesta ei ole.

Kuvat täältä

Penryn jatkaa selviämistaisteluaan dystopiamaailmassa, jossa enkelit ovat tulleet maahan tuhoamaan ihmiskuntaa. Perheen kasassa pitäminen on entistäkin vaikeampaa ja toisaalta taas Raffe pyörii Penrynin mielessä häiritsemässä. Onko ihmiskunnalla enää mitään toivoa maailmassa, jossa kaikki ovat valmiita taistelemaan vain oman takapuolensa vuoksi?

Susan Een Angelfall oli todella positiivinen yllätys minulle ja sen jälkeen huomasinkin lukevani kakkos- ja kolmososan samalta istumalta. Sarja on kaiken kaikkiaan todella onnistunutta dystopiaa ja todellakin lukemisen arvoinen, mutta lopputunnelmat ovat kokonaisuudesta silti vähän ristiriitaiset. Ykkösosan vetävyys ei valitettavasti näkynyt enää jatko-osissa, mutta toisaalta ykkösosa oli niin vahva, että siitä parantaminen (tai tason pitäminen) olisi ollut aikamoinen homma.

Kakkososan, World Afterin, olisi minusta lähestulkoon voinut jättää kokonaan välistä... 60%:n kohdalla pohdin vielä, että alkaako kirja koskaan kunnolla. No, alkoihan se, mutta en koe, että World After olisi tuonut mitään erityistä lisää sarjaan. End of Days taas oli sitten lähestulkoon pelkkää toimintaa ja huomattava parannus ja oikeastaan hyvin kelpo lopetusosa. Toki olisin toivonut vähän eeppisempää loppua.

Maailmanrakennus on ehdottomasti parempaa näissä kahdessa kuin Angelfallissa. Enkelihyökkäykselle saadaan taustaa ja muutoinkin hahmoja kehitetään omilla taustoilla ja tarinoilla. Toisaalta maailmanrakennus hajoaa vähän käsiin, sillä viimeisen osan kohdalla alkaa jo vähän ihmetyttämään, että ovatko enkelit hyökänneet vain jenkkeihin ja sielläkin Kaliforniaan. Mitenkäs muut maailman ihmiset voivat?

Penryn & the End of Daysin vahvuus on ehdottomasti todella hyvät hahmot. Penryn on yksi parhaimmista YA-protagonisteista, joita olen nähnyt ja hänen kemiansa Raffen kanssa on mitä mainioin. Näissä on mahtavaa se, että kirjat mielestäni todella loistavat tyttöpäähahmon avulla eikä pojan. Toisaalta jännitteen ja kiinnostuvuuden ollakseen maksimissa, Penryn kyllä tarvitsee rinnalleen Raffen. Penrynin ja Raffen lisäksi näissä on mahtavia sivuhenkilöitä, muun muassa Penrynin äiti.

Kokonaisuudessaan neljän tähden sarja, kakkososalle antaisin kolme tähteä ja kolmannelle neljä.

Sarah MacLean: Nine Rules to Break When Romancing a Rake (Love By Numbers #1)

Lady Calpurnia Hartwell on elänyt aina moitteettomasti yhteiskunnan sääntöjen mukaan, mutta naimattomana, 28-vuotiaana naisena, hän alkaa olla vanhapiika ja ainainen sääntöjen noudattaminen alkaa riittämään. Niinpä hän päättää tehdä niitä asioita mitä itse haluaa ja tekee itselleen listan niistä yhdeksästä asiasta, jotka hän on aina halunnut tehdä, muttei naisena voi. Mutta toteuttaakseen listansa, Callie tarvitsee jonkun joka tietää kaiken sääntöjen rikkomisesta. Niinpä hän marssii moraalittomuudestaan tunnetun Ralstonin luokse, jolla on hurja maine ja syntisen hurmaava hymy...

Täytyy sanoa, että enpä olisi ihan tätä odottanut, mutta Nine Rules to Break When Romancing a Rake oli niin hauskaa ja viihdyttävää luettavaa, etten ole moiseen historiallisten hömppien joukossa hetkeen törmännyt. Odotukseni olivat huomattavasti matalammalla.

Callie oli oikein hurmaava päähenkilö, jonka paras piirre oli se, että hän on niin tavallinen. Callie ei ole ruma, muttei kaunotarkaan, ja hän viihtyy enemmän seinäruusuna kuin juhlien keskipisteenä. Hän ei ole katkera osastaan, mutta toisaalta hänen haikeuteensa siitä, että hän ei ole koskaan kokenut kiihkeää suudelmaa tai juonut salaa viskiä, on helppo samaistua ja ymmärtää.

Ralston taas oli paha poika... ja minä olen aina ollut heikkona pahoihin poikiin. Ei tarvitse kirjailijan olla erityisen kekseliäs tai omaperäinen tällaisen sankarin suhteen ja minä olen jo innoissani :D Ralstonin mielestä rakkaus on yliarvostettua ja niinpä hän on päättänyt olla mahdollisimman moraaliton välttääkseen avioliiton.

Historiallisesti tämä kirja oli kohtuullisen hyvä. Eiväthän nämä hömpät koskaan ole mitään Austeneita, mutta tässä ei sentään ollut mitään niin mahdottomia typeryyksiä kuin monissa tämän genren kirjoissa. Suosittelen historiallisista romansseista tykkääville.

Susan Ee: Angelfall (Penryn and the End of Days #1)

Kuva täältä

Penryn elää maailmassa, johon enkelit hyökkäsivät ja hajottivat ihmiskunnan palasiin. Katuja ja asuinalueita hallitsevat eloonjääneiden ihmisten muodostamat jengit, jotka ovat valmiita tappamaan muita ihmisiä siinä missä enkelitkin ovat. Penryn taistelee hengestään maailman tuhoutuessa ympärillä ja yrittää samalla pitää äitinsä ja pikkusiskonsa Paigen elossa, mutta epätoivo meinaa iskeä nuoreen naisenalkuun.

Angelfallista tuli yksi suosikkini nuorten aikuisten kirjallisuuden joukossa. Se on nopeatahtisesti etenevä, juoneen panostava kirja. Kirjassa on pientä romanssin poikasta, mutta se on varsin hienovaraisesti esillä ja luo erittäin hauskaa jännitettä tarinaan.

En olisi koskaan uskonut, että voisin pitää kirjasta, jossa enkelit ovat paranormaalina elementtinä, mutta Angelfall kyllä pyörsi kaikki ajatukseni. Nyt on pakko todeta, että ehkä enkelit voivatkin toimia paranormaalina elementtinä siinä missä vampyyrit tai keijutkin, vaikkakin enkelitarinoiden toteuttaminen on huomattavasti haastavampaa.

Yksi todella hauska piirre kirjassa on Penrynin perhe, joka on varsin erikoinen. Penryn itse on sellainen vahva ja itse ongelmansa hoitava päähenkilö, jota on hauska seurata. Pikkusisko Paige on jaloistaan halvaantunut pieni tyttö, joka on tuntunut olevan perheen riekaletta yhdessä kiinni pitävä liima. Äiti on taas psyykkisesti ailahtelevainen persoona, jonka tohjotuksia on hauska seurata ja erityisesti tässä maailmanloppumeiningissä hän oli aivan todella loistava tyyppi.

Negatiivisina puolina Angelfallissa oli minulle maailmanrakennus. Kirjassa jätettiin auki paljon asioita enkeleiden ja maailmanlopun suhteen. Olisi ollut kiva saada enemmän motiiveja henkilöiden taustalle ja syvempää ymmärrystä enkeleistä.

Joka tapauksessa erittäin positiivinen yllätys!

Martine Leavitt: Keturah and Lord Death

Kuva täältä

Keturah asuu pienessä Tide-by-Roodin kylässä ja elää yksinkertaista maalaiselämää isoäitinsä kanssa. Eräänä päivänä Keturah seuraa mahtavaa hirveä metsään ja eksyy useaksi päiväksi. Hänen voimansa ehtyvät päivä päivältä, kunnes Keturah ymmärtää olevansa viimeisellään. Silloin näkee Herra Kuoleman edessään, joka on nuori ja komea mies. Keturah ei ole vielä valmis kuolemaan, ja hänen onnistuu sopia, että jos hän löytää tosirakkauden 24 tunnin sisällä, Keturah saa jatkaa elämäänsä.

Keturah and Lord Death oli hyvinkin perinteistä fantasiaa brittimaisemissa historiallisissa puitteissa. Keturah on viaton ja herttainen tyttö, joka uskoo tosirakkauteen eikä aio mennä naimisiin muusta syystä. Hänen isoäitinsä sinnittelee hengissä, sillä hän on Keturahin ainut turva ja ilman isoäitiä Keturahilla ei olisi keinoja saada tuloja mistään.

Keturah oli myöskin ihanan optimistinen ihmisten ja oman pienen, köyhän kylänsä suhteen. Kyläläiset olivat välillä hyvinkin tuomitsevia Keturahia kohtaan, mutta Keturah ei siitä harmistunut vaan ymmärsi aikuismaisella tavalla reaktiot ja halusi silti auttaa muita.

Kivaa lukea välillä näitäkin kirjoja, joissa keskitytään elämän peruskysymyksiin, kuten rakkauteen ja kuolemaan. Tarinassa on nimenomaisesti lukijaa lähellä ihan tavalliset ongelmat. Tykkään lukea paljon suuren skaalan ja maailmanlopun kirjoja, mutta väliin nämä rauhallisemmat kirjat lämmittävät.

Leigh Bardugo: Crooked Kingdom (Six of Crows #2)

Koska tämä postaus tietenkin spoilaa jossain määrin ykkösosaa, haluan kirjoittaa tähän ensimmäiseen kappaleeseen muutaman ylistyslauseen Six of Crows -sarjasta yleisesti. Six of Crows on todella mahtava nuorten aikuisten fantasiasarja, jossa on mieletön määrä upeita hahmoja ja pitkälle pohdittu juoni. Ihana!

Miten päin Bardugon Grisha-maailmaan sijoittuvat kirjat minun mielestäni kannattaisi lukea? Suosittelisin tarttumaan ensin Six of Crowsiin, sillä se on paljon parempi sarja minun mielestäni kuin Grisha-sarja. Grisha-sarjassa kerrotaan kyllä aika paljon Grishoista ja maailman ymmärrys on laajempi, mutta toisaalta Grishat ovat silti jääneet minulle melko epämääräiseksi käsitteeksi. Six of Crowsissa on riittävän vähän tietoa heistä.

Ja sitten siihen ykkösosaa spoilaavaan tekstiin...

Kuva täältä

Kaz Brekker sai suoritettua ensimmäisessä osassa mahdottoman tehtävän rikollisjoukkiollaan, mutta paljon jäi hampaankoloon ja taisteluita taistelematta. Niinpä Kaz ryhtyy juonimaan uusia suunnitelmia, jotta voi vihdoin päästä asemaan, jota on havitellut pitkään. Taistelu Ketterdamin kuninkuudesta vaatii pieneltä rikosjoukkiolta paljon eikä tuurin varaan voi laskea juuri mitään.

Crooked Kingdom oli todella hyvä jatko-osa Six of Crowsille ja erinomainen päätösosa tälle sarjalle. Koko kirja oli oikeastaan eri hahmoilla tapahtuvaa ilotulittelua ja ensimmäisestä osasta rakkaat ja tutut hahmot saivat hyvää kohtelua Bardugolta.

Toistan nyt itseäni, mutta näissä on todella hyvin kirjoitetut hahmot. Porukasta yhteensä kuusi toimii kertojana ja kuljettaa tarinaa eteenpäin. Kaikilla on hyvin omanlaisensa persoona ja hahmot kasvavat kiinni lukijaan. Minulle oli ihan sama kuka oli kertojan roolissa, sillä he kaikki olivat yhtä hyviä ja kaikista pystyy pitämään aidosti. 

Parasta hahmoissa on inhimillisyys ja se, miten hyvin he kuvastavat erilaisia kohtaloita. Minulla on heikko kohta anti-sankareilla ja niitä nämä hahmot kyllä olivat. Ihanan tietoisia elämän epäreiluudesta ja taistelivat sitä vastaan arveluttavin keinoin, mutta toisaalta heillä on ymmärrettävät motiivit kaikilla. Paras hahmo on tietysti Kaz Brekker, antisankareiden antisankari, joka ei tosiaankaan taistele yhteisen hyvän puolesta eikä sellaista kannata hänestä erehtyä luulemaan.

"I wasn't made to be a hero, Wraith. You should have learned that by now. You want me to be the better man, a good man. I -"

"This city doesn't need a good man. It needs you." 

Itse jäin kaipaaman Crooked Kingdomin tarinalta kuitenkin himpun verran enemmän. Välillä suorastaan tuntui, että kirja oli vain kirjoitettu lukijoiden iloksi. Kazia hehkutettiin, suunnitelmia keksittiin lennosta ja tilanteet muuttuivat jatkuvasti. Juoni ei missään nimessä ollut huono, mutta se ei onnistunut yllättämään minua oikein missään vaiheessa, ja hetken aikaa mietin myös, että onko kirjalla kunnollista suuntaa vai säntäileekö se vain tilanteesta toiseen.

Kaz Brekker vei kyllä minun sydämeni omituisuudellaan. Ja mikä parasta: kirjassa vierailee Sturmhond (tuttu Grisha-sarjasta)... Bardugo on kyllä mestari kirjoittelemaan kirjapoikaystäviä.

"I would come for you," he said, and when he saw the wary look she shot him, he said it again. "I would come for you. And if I couldn't walk, I'd crawl to you, and no matter how broken we were, we'd fight our way out together - knives drawn, pistols blazing. Because that's what we do. We never stop fighting."