31. toukokuuta 2018

Miniarvosteluita YA-kirjoista: Kevätuhrit, Langennut enkeli ja Paranormaali

Tämän vuoden ensimmäinen puolisko on vierähtänyt kaikenlaista jännää tekien. Sitä on tehty ihan liikaa töitä, valmistuttu yliopistosta, käyty Afrikassa reissussa ja muutettu Lappiin asumaan. Siinä sivussa kirjojen lukeminen on vähän kärsinyt, samoin bloggailu. Someilua olen harrastellut lähinnä Instagramin muodossa. Yritän hypätä jälleen takaisin tähän kirjabloggailuun ja laitan tässä nyt yhteen postaukseen kokoelmana pikkuarvostelut tammikuussa luetuista YA-kirjoista.

K. K. Alongi: Kevätuhrit


Kirjassa eletään postapokalyptisessä maailmassa, jossa eräänä päivänä suurin osa ihmisissä kuolee yhdessä hetkessä pois. Ainoastaan nuoria lapsia ja teinejä jää kourallinen eloon, ja yksi heistä on 15-vuotias Jade. Jaden suunnitelmana on selviäminen itsekseen, mutta kohtalo yhdistää Jaden muihin nuoriin. Yhdessä he lähtevät etsimään turvapaikkaa itselleen ja selvittämään mistä on kysymys.

Kevätuhrien maailma on kiehtova ja jännittävä. Sen kerronnasta aistii hyvin sen pysähtyneen ja painostavan tunnelman, joka tulee, kun suurin osa ihmisistä kuolee. Tarina onnistui imaisemaan minut mukaansa ja herättämään kiinnostuksen sarjaa kohtaan. Paljon jätettiin vielä kysymyksiä auki ja selvitettävää. Miksi katastrofi tapahtui jää täysin avoimeksi, mutta kutkuttavasti sitä kyllä sivutaan.

Hahmoja kirjassa esitellään useampia ja kaikkien tarkoitusperiä joutuu yhtälailla arvuuttelemaan. Hahmot eivät olleet erityisemmin minun makuuni, sillä heidät oli varmaankin suunnattu nuoremmille lukijoille, mutta yhdessä he muodostivat hauskan porukan erilaisia persoonia ja vuorovaikutukset tiukassa tilanteessa vaikuttivat aidoilta.

3.5 tähteä.


Becca Fitzpatrick: Langennut enkeli

Noran elämä menee sekaisin, kun hänen opiskeluparikseen ilmaantuu kuin tyhjästä Patch-niminen poika. Patch on yhtä suurta arvoitusta tummien piirteiden ja synkkyytensä kanssa. Ihastuminen tapahtuu kuin huomaamatta, mutta Patchin ilmaantumiseen kytkeytyy paljon pelottavia tapahtumia, joiden vuoksi Nora joutuu kyseenalaistamaan romanssin järkevyyden. Mitä Patch oikein haluaa Norasta?

Harvoin sitä samalla tavalla tulee toimintaa ja vaaran tunnetta tämän tyyppisissä YA-kirjoissa, mutta Langennut enkeli onnistui kyllä yllättämään sillä saralla. Monesti näistä ihastuksen kohteista on helppo arvata, että alla sykkii puhdas sydän, mutta Patchiin ei voinut kyllä lukijana täysin luottaa. Sen vuoksi parin kemia onnistuikin innostamaan minua melko pitkään.

Valitettavana miinuksena sitten taas oli se, että hahmojen ja maailman rakentaminen jätti minulle hyvinkin hämmentyneet tunnelmat ja paljon toivomisen varaa. Luin kirjan suomeksi ja silti olen edelleen vähän ulapalla, että mistä tässä nyt olikaan kysymys. Ja tulihan tästä melko vahvat Twilight-tunnelmat pintaan. Itse fantasiaelementti oli niin vähäisellä osalla, että kirja tuntui enemmänkin pelkältä normiromanssilta kuin miltään muulta. Ehkäpä jatko-osat selittävät lisää ja niihin pitäisi sitten kuitenkin tarttua?


Kiersten White: Paranormaali

Evie näkee paranormaalien olentojen naamioiden läpi. Niinpä hänen työnään on yliluonnollisten olioiden kiinniottaminen ja hänen koko perheensä koostuu paranormaaleista. Aivan kuin siinä ei olisi tarpeeksi mutkikkuutta elämään, Evien ex-poikaystävä on keiju, johon ei voi luottaa tipan vertaa, ja joka ylittää rajat kerta toisensa jälkeen. Evien hartain toive onkin olla ihan vain tavallinen nuori. Kun paranormaaleja olentoja alkaa kuolla selittämättömästi, Evie huomaa olevansa koko sotkun keskellä, ja poispääsy kohti tavallisen nuoren elämää lipuu aina vain kauemmas ja kauemmas.

Kiersten Whiten kirjat ovat roikkuneet pitkään lukulistallani, erityisesti And I Darken. Päätin kuitenkin aloittaa Paranormaalista, sillä kirjastossa se pisti silmään niin monta kertaa peräkkäin, että oli pakko tarttua ja lukea se alta pois.

Paranormaalin maailma oli todella hauska ja omaperäisen tuntuinen. Siinä vilahtelivat niin keijut, ihmissudet, vampyyrit, noidat kuin kaikki muutkin mahdolliset oliot ja eliöt. Evie oli myös siinä mielessä kiva päähenkilö, että hän oli toiminnan nainen ja pärjäsi itsenäisestikin erinomaisesti. Hänen hullu ex-poikaystävänsä oli erittäin kiinnostava hahmo ja oikeasti jopa pelottava vainotessaan Evietä.

Paranormaali onkin ihan hyvää YA:ta, mutta punainen lanka tuntui ajoittain olevan hukassa kaiken sen hälinän keskellä. Minulla oli myös hankaluuksia samaistua Evieen, joka oli aika perinteinen nuorten aikuisten kirjan sankaritar. 3 tähteä.

12. huhtikuuta 2018

Gossip Girl Book Tag

Noniin. Sitten seuraava arkistojen kätköistä löydetty huikea postaus, joka on vain odottanut oikeaa hetkeä tulla julkaistuksi. Näin lomamielellä tulee laitettua julkaisuun kaikenlaista :D

...

Toisinaan olen erittäin ylpeä itsestäni. Etenkin niinä päivinä, kun minulla on kasa tehtäviä tekemättä ja siitä huolimatta päätän kuluttaa aikaani kaikenlaiseen tyhjänpäiväiseen. Esimerkiksi Book tagin väsäämiseen.

Minä olen jo pidemmän aikaa keräillyt gifejä blogipostauksia varten ja odotellut innoissani, että koska voisin laittaa jonkun niistä postaukseen kevennykseksi. Mutta jostakin syystä ne eivät ole löytäneet sitä täydellistä paikkaansa, vaikka kuinka olen yrittänyt. Siitä sainkin idean, että koska nämä keräämäni gifit eivät muuten tule koskaan käytettyä, teen niistä book tagin -tyyppisen postauksen.

Varsinkin Gossip girl (ja etenkin Blair Waldorf) on gifi-lootassa vahvasti edustettuna, joten siltä pohjalta kehittelin Gossip Girl Book Tagin. Mutta jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin olisin mielelläni tehnyt myös pelkän "Oodi Blair Waldorfille" Book tagin. Tägi ei ole erityisen mielikuvituksellinen, mutta hei, tähän on nähty vaivaa.


1. Kirja, jota et aio lukea enää ikinä
Tähän tekisi mieli tietenkin laittaa joku koulukirja, mutta se olisi tylsää. En aio enää ikinä lukea Veronica Rothin Allegiantia ja se on varma. Allegiantin tuottama pettymys ei unohdu koskaan. Ja siitä on jo monen monta vuotta, kun Allegiantin luin :D


2. Kirja, joka ei sopinut sinulle/josta et pitänyt tyylillisesti
Ernest Clinen Ready Player One oli periaatteessa ihan kiva kirja, mutta kirjan maailma ei kiehtonut minua sitten laisinkaan enkä ihan hirveästi syttynyt henkilöillekään. En vain jotenkin päässyt ihan täysin sisään tarinaan. Kirjassa seikkaillaan melko pitkälle 80-luvun pelien ja pop-kulttuurin maailmassa. Monet muut ovat kirjaan ihastuneet, kuulun vähemmistöön.


3. Kirja, jossa on sinun lempi-badass naispäähahmo
Vähän tuntematon YA-sarja on Cracked, jonka päähenkilö Meda on kyllä todellinen badass. Hän ei rupea pyytelemään anteeksi itseään kertaakaan tai muutu pyhimykseksi sarjan aikana. Meda on itsekäs eikä häntä kiinnosta maailman pelastaminen, mutta on hänessä pehmeäkin puoli. 

Myöskin Lila Darker Shade of Magicissa omaa sitä ihanaa badass-henkeä, josta niin pidän oikein toteutettuna.


4. Kirja, jonka suhteen et voinut luovuttaa, vaikka sen lukeminen oli työtä ja tuskaa
Minä olen vähän sellainen, että luen kaikki sarjat loppuun, vaikka jo ensimmäinen osa tökkisi. Minä ja Cassandra Clare emme sovi yhteen ja silti olen lukenut häneltä neljä kirjaa yhteensä.


5. Kirja, joka olisi voinut muuten olla erittäin hyvä, mutta henkilöt olivat tylsiä/huonoja.
Sarah J. Maasin henkilöt ovat mielestäni olleet vähän lättänöitä sekä Throne of Glass- että A Court of Thorns and Roses -sarjoissa. Etenkään Throne of Glass -sarjassa en ole vielä löytänyt yhtään sellaista henkilöä, josta pitäisi todella paljon, vaikka kaikki on "ihan kivoja".


6. Kirja, jonka lopun haluaisit kirjoittaa/jnk kirjoittavan uudelleen.
Leigh Bardugon Shadow and Bone -sarjan. Kaikki meni siinä niin väärin :D Mutta ei en spoilaa mitään, joten hiljenen nyt.


7. Lempimiespäähahmo.
Rainbow Rowellin Carry On -kirjan Baz on kyllä aivan superihana. Paras.


8. Kirja, jossa pääparin rakkaustarina ajoi sinut hulluksi.
Marie Rutkowskin The Winner's Trilogyn Arinilla ja Kestrelillä ei mene koskaan liian hyvin :D Mahtava sarja kaiken kaikkiaan ja näiden kahden tarina yksistään oli niin ihana.


9. Kirja, jonka loputtua olit aivan rikki.
No, nyt kun Rutkowskista tuli puhe, niin The Winner's Crimen loputtua olin kyllä aivan palasissa. Siinä kirjailija, joka ei säästele lukijoita piirunkaan vertaa. Osa klassikoista on myös sellaisia, että niiden lukemisen jälkeen on ihan rikki, esimerkiksi Anna Karenina ja Humiseva harju.


10. Kirja, josta yritit pakolla pitää, sillä halusit sen olevan hyvä.
Näitäkin on kyllä monia, Marie Lun The Young Elitesistä halusin pitää todella paljon, mutta ei vaan pystynyt. Sen takakansikin kuulostaa siltä, että se on kuin minua varten tehty. Antisankareita ja kaikkea jännää, mutta ei. Mutta ehkäpä minä vielä avaan Rose Societyn ja ihastun.


11. Lemppari pahapoika kirjoista.
Barrons Fever-sarjasta. On toisinaan oikeasti todella törkeä ja inhottava, mutta jotenkin minun pahoille pojille sykkivä sydän lämpesi samantien :D


12.  Kirja, jonka juonen arvasit jo etukäteen.
Kaikella rakkaudella Percy Jacksoneita kohtaan: monesti juonenkäänteet olivat hyvin ilmiselviä jo etukäteen :'D 

Toinen aika paha on Cassandra Clare. Esimerkiksi City of Glassissa odottelin 300 sivua, että sankarimme keksivät suuret arvoitukset, jotka käytännöllisesti katsoen paljastettiin suoraan heti alkuun. Myös kolme kirjaa jatkunut sisarusarvoitus alkoi käydä hermoille.

...

Vähän hävettää laittaa tämä julkaisuun, mutta toisaalta olen onneksi kaukana matkoilla, joten väliäkös tuolla :D 

29. maaliskuuta 2018

Englanniksi lukeminen (nuorten aikuisten kirjallisuus): mistä aloittaa

Heippa!

Minä olen tällä hetkellä kaukana Afrikassa lomailemassa (toivottavasti elossa ja hyvinvoivana), mutta ajastelin huvikseni arkistojen kätköistä tällaisen postauksen. Näin jälkikäteen ehkä vähän huvittaa, miten totisesti olen tällaistakin ohjeistusta kirjoittanut, mutta ehkä tästä on iloa jollekin :D

Luen nykyään lähes yksinomaan kirjoja englanniksi ja siihen on muutama syy.

1. Omistan Kindlen, jolle ei saa suomeksi kirjoja
2. Tykkään muutenkin lukea e-kirjoja, ja suomenkieliset ovat yleensä kalliimpia, vaikka lukisinkin e-kirjoja jollakin muulla sovelluksella kuin Kindlellä
3. E-kirjastosta englanninkielinen Helmet Overdrive on huomattavasti toimivampi kuin se suomenkielinen ja paljon enemmän vapaana kiinnostavia kirjoja
4. Tykkään lukea nuorten aikuisten fantasiaa ja niitä ei suomennella kauhean tehokkaasti. Varsinkaan niitä hyviä ei päädy melkein ikinä suomennettavaksi. Tästäkin voisi kirjoittaa oman postauksensa :D

Minkä tasoinen olen sitten englannissa ollut silloin aikanaan, kun aloitin englanniksi lukemisen? Kirjoitin M:n englannista kymmenisen vuotta sitten eli mikään erityisen hyvä en ollut silloinkaan. Olen kuitenkin melko ahkerasti katsonut aikoinaan sarjoja ja leffoja ilman tekstejä siitä hiljalleen oppinut lisää ja lisää.

Aloitin englanniksi lukemisen muistaakseni Twilightilla ja yllätyin suuresti, miten helpolta se tuntui. Pelkäsin etukäteen, että mitähän siitä tulee, mutta onneksi satuin tarttumaan ensimmäisenä "hömppään" ja kieli oli hyvinkin yksinkertaista. Tuolloin olin hulluna Twilightiin ja muistaakseni kaikkia sarjan osia ei ollut suomeksi, joten minulla ei ollut vaihtoehtoja. Suosittelisinkin tarttumaan fantasiagenren osalta sellaisiin kirjoihin, joissa maailma ei ole erityisen monimutkainen. Kaikenlaiset romanssit ja hömpät ovat yleensä erittäin mutkattomia seurattavia.

Minä en tietysti ole välttämättä enää nykypäivänä aivan paras vinkkailemaan hyviä kirjoja, joista aloittaa, mutta tässä muutama ehdotus.

Angelfall,



Esimerkiksi Sarah J. Maasin nuorten aikuisten fantasiat ovat varsin helppoa luettavaa, mutta melko pitkiä kirjoja. Ne ovat melkoisen kevyttä fantasiaa, joten tekstin seuraaminen ei ole erityisen hankalaa.


Toinen, yllättävän helppoa englantia sisältä sarja on The Lunar Chronicles, jota voisin myös suositella vasta-alkajalle. Sci-fi on yksi hankalimmista genreistä englanniksi minun mielestäni, mutta Lunar Chronicles on myöskin sen verran kevyttä, että kannattaa kokeilla.


Cinder ja ACOTAR ovat molemmat melko pitkiä kirjoja, joten YA-genrestä voi niiden sijasta kokeilla alkuun myös esimerkiksi Susan Een Angelfallia tai omaa ikuista YA-lemppariani Marie Rutkoskin The Winner's Cursea.

Romansseista esimerkiksi Sophie Kinsella on helppoa luettavaa, mutta Kinsellaa on suommeneltu niin tehokkaasti, että romantiikan ystäville suosittelisin ennemmin Colleen Hooveria. Erityisesti This Ends With Us on jäänyt mieleeni.

No, mitä minä teen, kun en ymmärrä jotakin sanaa? Yleensä jatkan lukemista eteenpäin ja viis veisaan, jos muutamia sanoja jää ymmärtämättä. Ei se yleensä mitään haittaa, jos jotkut jutut menee ohi. Jos sana on tarinan kannalta tärkeä, tarkastan sen. Kindlessä ainakin on sellainen ominaisuus, että sanaa voi napsauttaa ja saa englanniksi sille selityksen. Joskus olen myös googletellut jonkun sanan huvikseni.

Jos sitten haluaa jotakin todella helppoa luettavaa englanniksi, niin romanssit ovat yleensä kevyttä ja nopeaa luettavaa. Niissä on hyvin paljon sitä samaa kieltä mitä telkkarisarjoissakin eli yksinkertaista, keskustelevaa puhetta. Vähän mitään maisemien tai muiden maailmaan liittyvien asioiden kuvailua. Esimerkiksi Sophien Kinsellaa kannattaa kokeilla englanniksi tai vaikka Colleen Hooveria (It Ends With Usille ainakin erittäin lämmin suositus).

Tsemppiä kaikille lukemisiin ja kokeiltaa ihmeessä lukea englanniksikin, siihen tottuu kyllä! Samalla oma kielipää huomaamatta harjaantuu ja paranee :) Olen vielä ajastellut yhden postauksen arkistojen kätköistä loman aikana ilmaantumaan, huikeaa settiä tulossa...

8. maaliskuuta 2018

Megan Whalen Turner: The Thief (The Queen's Thief #1)

The Thief aloittaa fantasiasarjan, josta olen lukenut kolme ensimmäistä osaa. Kirjoittelen tässä nyt ajatuksia tästä ensimmäisestä kirjasta, mutta suosittelen sarjaa kokonaisuudessaan erittäin lämpimästi kaikille melko perinteisestä fantasiasta pitäville! Sarja ehdottomasti paranee edetessään.


Kuninkaan neuvonantaja uskoo tietävänsä sijainnin muinaiselle aarteelle. Jotta hän saisi sen noudettua kuninkaalle, tarvitsee hän taitavan varkaan apua. Onneksi kuninkaan vankilasta löytyy virumasta Gen, joka väittää pystyvänsä varastamaan mitä tahansa. Pieni seurue lähtee jahtaamaan aarretta vieraille maille, ja nopeasti tulee selväksi, että ketään ei kiinnosta mikään muu kuin Genin onnistuminen työtehtävässä.

The Thiefin fantasiamaailma on siis hyvinkin perinteinen - siellä taistellaan miekoilla ja jousipyssyillä. Ihmiset uskovat jumaliin ja taikuuteen. Naiset pitävät mekkoja eivätkä lähde taisteluihin.

Alkuun kirja etenee melko hitaasti ja lähinnä tutustuttaa maailmaan ja henkilöihin. Toisinaan tuli melko pitkiäkin ja tylsiä 'välitarinoita', joita skippasin (pakko myöntää). Vasta kirjan puolen välin jälkeen alkoi todella tapahtumaan ja kirjan loputtua vasta alkaa ymmärtämään kokonaisuutta paremmin. Loppu onnistui yllättämään minuakin jossain määrin ja hymyilyttämään.

Gen on varsin neuvokas nuori mies, joka kuitenkin onnistuu löytämään itsensä vaikeuksista kerta toisensa jälkeen. Hänen hälläväliä-asenteensa ihastutti minua erityisesti. Oli huvittavaa seurata Genin matkaa muiden kanssa, ja toisaalta jotenkin kummasti onnistui itsekin kiukustumaan, kun muut kohtelivat Geniä huonosti. Se oli myös melko piristävää, ettei tästä kirjasta löydy oikeastaan minkäänlaista romanssia, vaan tässä keskitytään ihan vain tarinan kerrontaan.

Perusvahva aloitus sarjalle, joka todellakin paranee osa osalta ja kolmas osa kruunaa huikean tarinan. Kannattaa ihan ehdottomasti tarttua tähän ihan vain, että pääsee seuraaviin osiin. Sarjan juonta kuvaa ehkä parhaiten poliittinen jännitystrilleri fantasiamaailmassa :D


27. helmikuuta 2018

Elina Rouhiainen: Uhanalainen, Jäljitetty ja Vainuttu (Susiraja #2, #3, #4)


Luin Elina Rouhiaisen Susiraja-sarjan loppuun (vihdoin) viime joulukuussa. En muista enää kirjoja niin hyvin, että osaisin niitä sen ihmeemmin analysoida, mutta halusin tulla tännekin muutaman ylistyssanan ja kehun kertomaan. Rouhiainen on jotenkin niin minun tyyppiseni YA-kirjailija, yksi lempparini suomalaista genren kirjailijoista.

Susiraja-sarjassa toimivat melkeinpä kaikki osa-alueet, joita YA-kirjoilta kaipailen: kiinnostava maailma, koukuttavuus/vauhdikkuus, kutkuttava romanssi ja kiinnostavat henkilöt. Romanssi on näissä se ydinasia, joka onnistui kiehtomaan ja pitämään yllä mielenkiintoa aina vain.

Parhaita paloja Susiraja-sarjassa ovat Suomeen sijoittuvat pätkät. Jotenkin tässä on osattu niin hyvin hyödyntää suomalaisuus ja ihmissudet yhdistelmänä. Ehkä se suurin miinus sarjalle tuleekin loppuosien hieman sekavammasta juonenparresta ja käsiin hajoavasta maailmanrakennuksesta.

Nämä ovat ehdottomasti lukemisen arvoisia. Varsinkin, jos englanti ei taivu, niin Susiraja sarja peittoaa monet suomennetuista YA-kirjoista minun mielestäni :)

8. helmikuuta 2018

Maggie Stiefvater: The Raven Boys (The Raven Cycle #1)


Blue käy joka vuosi äitinsä ja tätiensä seurana katsomassa hautausmaalla, kun seuraavan vuoden aikana kuolevat kulkevat heidän ohitseen. Blue ei ole koskaan pystynyt näkemään näitä ihmisiä, mutta tänä vuonna ensimmäistä kertaa poika ilmestyy Bluen luokse ja puhuu hänelle. Pojan nimi on Gansey ja hän on lähellä sijaitsevan yksityiskoulun oppilas. Blue on vannonut välttelevänsä viimeiseen noita snobeja oppilaita, mutta Bluen elämä vaikuttaa kuitenkin olevan törmäyskurssilla Ganseyn ja tämän kaveriporukan kanssa. Niinpä Blue sekaantuu enemmän ja enemmän Ganseyn ja muiden poikien elämään halusi hän sitä tai ei.

Olen jostakin syystä ajatellut Raven Boysin olevan niitä YA-kirjoja, joista aiheutuu minulle enemmän päänsärkyä kuin iloa. Olinkin erittäin iloisesti yllättynyt, kun huomasin pitäväni Raven Boysista sivu sivulta aina vain enemmän.

Odotin kirjalta instalovea ja tylsää päähahmoa, mutta yllätyksekseni en saanutkaan niitä. Jotenkin tuo minunkin kuvaamani tiivistelmä kirjan tapahtumista tarjoilee instalovea sun muuta tehokkaasti, mutta Raven Boysissa romantiikka on sivuosassa ja aika vähäistä. Blue oli hahmona ihan ookoo - ei mikään lemppari-päähahmoni, mutta ei missään nimessä huonoinkaan. Ärsyttävintä oli hänen nimensä. Huomasin moneen kertaan ärsyyntyväni nimestä Blue. Yhtä tyhmä nimi kuin Keltainen, Vihreä tai Ruskea.

Eniten kirjassa tykkäsin sen jännästä, omanlaisesta maailmasta ja ideasta. Yliluonnolliset kyvyt olivat hauskasti mukana, samoin taikuus. Kumpaakin oli ripoteltuna sopivassa suhteessa tarinaan. Juoni tosin olisi saanut olla selkeämpi ja tahti vähän nopeampi. Olen lukenut arvosteluita, joissa lukijoiden on ollut vaikea hypätä Stiefvaterin kirjoitustyylin kyytiin ja se on haitannut monien lukukokemusta. Minulla ei tällaista ongelmaa ollut, ja itse koin, että tämä oli perus-YA-tekstiä, joka soljui ihan mukavasti.

Tylsä puoli oli ehkä se, että toisaalta koko sarja tuntuu melko ennalta-arvattavalta eikä se oikein kannusta lukemaan jatko-osia. Saa nähdä jaksanko tarttua kakkososaan. 3.5 tähteä.



There were three boys in the doorway, backlit by the evening sun as Neeve had been so many weeks ago. Three sets of shoulders: one square, one built, one wiry.
  "Sorry that I'm late," said the boy in front, with the square shoulders. The scent of mind rolled in with him, just as it had in the churchyard. "Will it be a problem?"
  Blue knew that voice.
  She reached for the railing of the stairs to keep her balance as Precident Cell Phone stepped into the hallway.
   Oh no. Not him. All this time she'd been wondering how Gansey might die and it turned out she was going to strangle him.

1. helmikuuta 2018

TBR 2018, #hyllynlämmittäjä ja YA-lukuhaaste

Kuten sanottua, vuosi 2018 tulee olemaan minulle suurten muutosten aikaa, joten ihan hulluna en viitsi mieltäni rasittaa haasteilla ja TBR-listoilla. En voinut kuitenkaan vastustaa muutamia kiusauksia ja pari listaa tein tähän postaukseen. Jos sitä vaikka tämän vuoden lopulla muistaisi tarkistella, että miten ovat päässeet toteutumaan.

Ensinäkin, voisin ainakin jollain muotoa osallistua hyllynlämmittäjä-haasteeseen. Siinä olisi tavoitteena valita 12 kirjaa, jotka löytyvät omasta hyllystä notkumasta, ja saada ne luettua. Minä voisin pyrkiä lukemaan hyllynlämmittäjistä puolet eli 6 kappaletta (tai no, minun tapauksessani 6.5 kappaletta :D). Laskuvirheen vuoksi minulla on 13 kirjaa, ilmeisesi Janssonin ohkainen Kesäkirja ei rekisteröitynyt päähäni oikeana kirjana :'D

Minähän luen 70% kirjat e-kirjoina, joten fyysisiä kappaleita ei onneksi löydy kotoa ihan hirvittävää määrää pyörimästä. Tässä tuleekin hyllynlämmittäjäni sekä fyysisten että e-kirjojen puolelta (pahoittelut rumista kuvista, en jaksanut alkaa säätämään):


Kirja-kirjojen hyllynlämmittäjät:
1. Peter Hoeg: Lumen taju. Saatu isältä joululahjaksi yli 2 vuotta sitten. Olisi vähän niin kuin pakko lukea siksi :D
2. Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen. Vähän sama homma kuin edellisessä.
3. Tove Jansson: Kesäkirja. Olen säästellyt tätä joka vuosi kesää ja veneilyä varten, mutta veneellä ei ole koskaan huvittanut lukea tätä. Ehkä tänä vuonna?
4. Haruki Murakami: 1Q84. Koko hirvittää. Ollut hyllyssä kaaauuuaan.
5. Sylvain Neuvel: Uinuvat jättiläiset. No excuses. 
6. Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia. Luottoni suomalaiseen YA:han/fantasiaan on aina ollut horjuva, mutta tätä on kehuttu sen verran, että luulisi uppoavan.
6. Kiersten White: And I Darken. Jotenkin miellän tämän niin synkäksi, että en ole saanut aikaiseksi, vaan olen jäänyt odottelemaan oikeaa mielentilaa.


E-kirjojen hyllynlämmittäjät:
1. Siiri Enoranta: Nokkosvallankumous. Kerran aloittelin ja heti tyssähti, ei vaikuttanut ihan minun tyyliseltäni kirjalta, joten unohtui e-kirjahyllyyn.
2. V.E. Schwab: Vicious. Ihan puhtaasti tämä on vain jäänyt ja jäänyt ja jäänyt... 
3. Leah Reader: Cam Girl. Readerin Black Iris vakuutti minut erittäin vahvasti, mutta Cam Girl on silti syystä tai toisesta jäänyt hyllyyn roikkumaan
4. Rainbow Rowell: Eleanor & Park. Rakastin Rainbow Rowellin Carry Onia, mutta Eleanor&Park ei ole houkuttanut siltikään.
5. Sarah Beth Durst: The Queen of Blood. Kirjan nimi ei houkuttele lukemaan, näitä kaikenmaailman kuningattaria on YA:ssa jonoksi asti.
6. Julie Berry: The Passion of Dolssa. Tästä en taas tiedä yhtään mitä odottaa, joten en ole osannut myöskään tarttua :D

Sitten siihen toiseen haasteeseen eli YA-lukuhaasteeseen, jonka järjestää Hanna Sivujen välissä -blogissa. Tavoitteena olisi bingota mahdollisimman monta YA-kirjaa 1.2.-1.8.2018 välisellä ajalla. En jaksa ottaa asiasta sen ihmeemmin stressiä taikka stressata bingon täyttymisestä, mutta hauskaa katsoa, että kuinka kokonaisuudessaan onnistuu ja täyttyykö yhtään riviä :)


Ja minähän olen melkoinen YA-hiiri eli nuorten aikuisten kirjallisuutta menee enemmän kuin laki sallii. Siispä ajattelin myöskin tehdä jonkinlaista pientä TBR-listaa vuodelle 2018 ja mitkä YA-kirjat olisi tarkoitus pusertaa läpi ainakin/joiden lukemista odotan innolla.

1. Marie Lu: Warcross. Löytyy omasta hyllystä. Marie Lu on paras! En vain ole halunnut jäädä liian pitkäksi aikaa odottelemaan jatko-osaa, joten olen hautonut kirjaa sen vuoksi.
2. Kiersten White: And I Darken. Oli pakko laittaa, vaikka löytyi jo hyllylämmittäjistä.
3. Holly Black: Cruel Prince. Saanut niin paljon kehuja, pakko olla hyvä. Holly Blackin kirjat ovat muutenkin olleet listallani jo jonkin aikaa, mutta syystä tai toisesta jääneet.
4. Laini Taylor: Strange the Dreamer. Monet rakastivat Laini Taylorin Daughter of Smoke and Bone -sarjaa (suomeksi ensimmäinen osa on Karou, savun tytär), mutta minä jäin ehkä siihen keskivaiheille tykkäämisen kanssa ja pelottaa, että ehkä Laini Taylor ei vain ole oikea kirjailija minulle.
5. V.E. Schwab: A Conjuring of Light. V.E. Schwab on myöskin paras ja tämä sarja on unohtunut kesken. Pakko yrittää lukea tänä vuonna loppuun, ettei se sitten jää ikuisesti lukemattomaksi.

Siinähän sitä listaa sitten olikin. Minä luen sellaisella tuuliviiri-menetelmällä eli mikä milloinkin sattuu maistumaan. Yritän tänä vuonna päivitellä ahkerammin instagramia, jota pääsee seurailemaan nimellä tyttojakirja.

Minkälaisiin haasteisiin muut ovat menneet lupautumaan? :D