Sarah J. Maas: A Court of Wings and Ruin (A Court of Thorns and Roses #3)

Minä taistelin pitkään sitä halua vastaan, joka aina hinkui ACOTAR-sarjan kolmannen osan perään. Minulla on Maasin kanssa vähän ristiriitainen suhde. Hänen kirjansa ovat jollakin tapaa mielettömän koukuttavia ja järkälemäisiäkin kirjoja saan häneltä helposti luettua kevyen kerrontatavan vuoksi. Mutta... Kaikki hänen sarjansa tuntuvat aina edetessään menettävän sen punaisen lankansa ja sisältävän enemmän jaarittelua osa osalta. Niinpä minua pelotti, mitä tämä 700-sivuinen järkäle pitäisi sisällään.

Feyre on takaisin Tamlinin luona ja joutuu esittämään osaansa onnellisena naisena. Hybern punoo joukkojaan ja suunnitelmiaan yhteen, ja kaikkien on valittava puolensa nyt. Kaikki tuntuvat olevan niin toisiaan vastaan, ja Feyren ollessa kostoretkellään Tamlinin luona, tuntuu kaikki menevän aina vain enemmän solmuun. Kehen voi luottaa taistelussa vapauden puolesta?

Aloitetaan siitä, mistä pidin todella paljon. Se oli ehkä se, että tämän sarjan pahikset osaavat todella olla pelottavia ja oikeasti pitää jännityksessä. Hybern osasi olla todella kuumottava ja jouduin ihan oikeasti ihmettelemään, että miten hänet voitetaan tässä pelissä. Tähän liittyy kuitenkin sellainen miinus, että pahikset ovat tässä kirjassa suurimman osan poissa ja ehkä 1/10 verran paikalla tarinassa, mikä on todella vähän ottaen huomioon kirjan pituuden.

Maas osaa myös rakentaa jännitteitä hyvin ihmisten välille. Tamlinin ja Feyren välit ovat todella erikoiset ja mielenkiintoista seurattavaa, mutta harmillisesti tämäkin osio kirjasta päättyy hyvinkin nopeasti ja keskittyy kaikenlaiseen muuhun turhaan. Night courtin kerätessä liittolaisia jännitteitä myöskin on kaikista suunnista tietysti ja ehtiipähän ystävystenkin välit rakoilemaan. Näiden juttujen seuraaminen oli ihan hauskaa viihdettä.

Mutta... Kylläpäs tämä oli pitkä kirja ja paljon mietiskelyä ja keskusteluja. Hahmojen kehityskaaret tuntuivat junnaavan jokseenkin paikallaan. Feyre on sama vanha Feyre, Rhys on sama vanha Rhys. Nesta kiukuttelee kaikille ja on koominen omalla tavallaan, mutta ehdin 700 sivun aikana jo vähän kyllästyä siihenkin. 

Kyllähän minä omalla tavallani myös nautin siitä, että sain nauttia näistä hahmoista ja heidän välisistään suhteista, mutta ehkä minä olisin halunnut jotakin uutta. Olin jo viime kirjassa pettynyt Rhysandiin ja siihen, että hän onkin kaikkia rakastava höppänänpöppänä. Ykköskirjassa luvattiin jotain ihan muuta. Mutta, ACOWAR on kyllä todellista ilottelua niille, jotka rakastavat näitä hahmoja ja varmaankin sarjan fanit saavat tästä ihan kelpoisen lopun tarinalle. Kolme tähteä.

Ja täydennetäänpäs taas vähän YA-kirjabingoa:

4. Erika Vik, Hän sanoi nimekseen Aleia: Julkaistu vuonna 2017
5. Sarah J. Maas, A Court of Wings and Ruin:  Kirjassa on +400 sivua

Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia (Kaksosauringot #1)

Kun Corildonin pihalta lyötyy keskellä talvea ihmistyttö, Corildon huomaa kummien asioiden alkavan tapahtua. Tyttö ei osaa sanoa mitään muuta itsestään kuin että hänen nimensä on Aleia. Vaikuttaa siltä, että Aleia on pakenemassa jotakin, mutta ei osaa itsekään sanoa mitä ja pian Corildonkin sotkeutuu vyyhtiin mukaan. Corildon on seleesi, erilaisen lajin kuin ihminen edustaja, ja kykenee käskemään tuulia. Tuulia, joissa on myöskin tapahtunut viime aikoina jotakin erikoista. Yhdessä Corildon ja Aleia lähtevät selvittämään, mistä on kaikessa kyse, mutta matka on pitkä ja täynnä karikkoja.

Hän sanoi nimekseen Aleia on sellaista hyvinkin perinteistä fantasiaa, josta minä pidän todella paljon. Tässä on aivan ihana maailma, jota maalailtiin lukijalle mukavan rauhalliseen tahtiin. Siinä sekoittuu perinteinen fantasiamaailma ja -elementit sekä vähän stempunk-tyypppiset piirteet. Toiset lukijat ovat kokeneet rauhallisen alun ilmeisesti puuduttavana, mutta minä pidin todella paljon maailmanrakennuksesta, joka hiljalleen kuljetti tarinaa eteenpäin ja tutustutti niin erikoiseen maailmaan.

Paljon jäi vielä kertomatta ja selittämättä asioita, ehkä vähän turhankin paljon lopulta. Tämän kirjan ideaa oli oikeasti aika työlästä tiivistää omin sanoin tuohon ylle ja se johtui juurikin siitä, että vaikkaa maailmaa rakennettiin oikein olan takaa, osa asioista jäi silti niin puolitiehen. Esimerkiksi minä en oikein vieläkään osaa yhtään kertoa mitä nämä seleesit ovat. Toisaalta on kiva, että vielä on paljon opittavaa tästä maailmasta seuraaviakin osia ajatellen.

Corildon on hahmona hauska, sellainen vähän ärtsympi yksinäinen susi, joka saa kontolleen nuoren naisenalun, Aleian. Corildoniin onnistuttiin punomaan jo tässä ensimmäisessä osassa paljon kerroksia ja hänen kärsimyksensä ja kärttyisyytensä kiehtoivat minua äärettömästi. Seleesit ovat syrjittyjä tässä ihmisten maailmassa, ja Corildonin silmin pääsee hyvin kokemaan rasismia ja kiusantekoa toista lajia kohtaan.

Aleian suhteen sen sijaan olin ehkä hieman pettynyt, sillä häneen oli melkoisen vaikea samaistua, ja jotenkin ajattelisin, että tämäntyyppisissä kirjoissa se olisi tärkeää. Kirjan romantiikka ei myöskään puhutellut minua sitten laisinkaan, lähinnä kaikki romanttiset kohtaukset ja söpöilyt olivat vaivaannuttavaa luettavaa minulle.

Joka tapauksessa aivan mahtava aloitus sarjalle. Aleian ja Corildonin tarinaa raotettiin juuri sopivasti herättämään kiinostusta, mutta arvoituksellisuus heidän takanaan onnistuttiin säilyttämään. Paljon jäi odotuksia toista osalle, toivottavasti Seleesian näkijä onnistuu lunastamaan ne odotukset.

Meagan Spooner: Hunted + Sarah Beth Durst: The Queen of Blood + Marie Lu: The Rose Society

Nyt tulee jälleen yhdistelmäpostaus kahdesta kirjasta, jotka olen lukenut tämän muutamia kuukausia sitten sekä YA-haasteen päivitystä.

Meagan Spooner: Hunted

Kuva täältä

Kun Yevan isä menettää kaiken omaisuutensa ja perhe joutuu muuttamaan kaupungin kaukaiselle laidalle köyhtymisen vuoksi, Yeva on asiasta salaa onnellinen. Hän on aina rakastanut enemmän villin luonnon keskellä olemista kuin kaupungin ylhäisten naisten turhanpäiväisen hölinän kuuntelua. Yllättäen Yevan isä kuitenkin katoaa metsään metsästysretken päätteeksi eikä Yevalle jää muuta vaihtoehtoa kuin lähteä jäljittämään isänsä jälkiä. Yevan sisarukset ovat tätä ehdottomasti vastaan, mutta Yevalle ei olemassa muuta vaihtoehtoa kuin isää loukanneen pedon jäljittäminen ja rankaiseminen.

Aloin lukea Huntedia hirvittävän lukujumin ja työputken keskellä ikään kuin iltaviihdykkeeksi. En ollut hetkeen saanut luettua oikein mitään kirjoja ja vähän epäileväisesti aloitin Huntedinkin. Tuntui, että olen lukenut miljoona mukaelmaa/uudelleen kerrontaa Kaunottaresta ja hirviöstä, ja vihdoin minäkin aloin saamaan niistä tarpeekseni (ihme). Hunted toimi kuitenkin erinomaisena työpätkän rentouttajana ja vetäisi mukaansa ihmeen hyvin.

Kirjassa on hyvin sadunomainen ja perinteisen fantasian tunnelma. Myös juoni on omalla tavallaan hyvinkin perinteinen, mutta sitten taas riittävän erilainen. Olisin kaivannut maailmanrakennukseen hieman lisää puhtia, jotta se ei olisi ollut taas yksi niistä miljoonista keskiaikaistyyppisistä fantasiamaailmoista.

Yeva on melko perinteinen YA-protagonisti: kaunis kuin mikä ja osaa kaikkea. Tämä varsin perinteinen YA-trooppi oli onneksi onnistuttu upottamaan sen verran hyvin, etten välittänyt asiasta laisinkaan ja Yevassa oli riittävästi persoonallisuutta näiden piirteiden rinnalle. Hirviö oli myöskin minun mielestäni varsin onnistunut. Joskus näissä mukaelmissa Hirviö nimittäin tuppaa olemaan sellainen hyvinkin hattarainen versio hirviöstä.

Ainoastaan loppu ei ihastuttanut niin paljoa kuin kirja muuten. Jäin kaipaamaan jotakin eeppisempää, moniportaisempaa ja raastavampaa loppuratkaisua kuin mitä lopulta sain. Se olisi kruunannut muutoin erittäin hienon lukukokemuksen.

3.5 tähteä.

...

Sarah Beth Durst: The Queen of Blood

Afrikassa bussimatkalla lukemassa kyseistä kirjaa...

Renthiassa henget vaeltavat maan päällä ja haluavat eroon kaikista ihmisistä. Vain yksi nainen seisoo kaikkien näiden henkien ja ihmiskunnan lopun välillä: kuningatar. Vain hänellä on riittävästi taikaa estämään henkiä tappamasta kaikkia. Aina, kun yksi kuningatar kuolee, pidetään valinnat uutta kuningatarta varten naisten keskuudesta, jotka ovat yhteyksissä näihin henkiin ja joilla on taikaa. Daleina on yksi näistä naisista. Hän on vielä nuori ja hänen lahjansa taian suhteen on heikkoa, mutta hänen palavana haavena on puolustaa muita samalta kohtalolta kuin mitä hänen omalle kotikylälle on käynyt. Kuningattaren virkaan hän ei kuvittelekaan pääsevänsä. Kun henget alkavat käydä aina vain levottomammiksi, Daleina haluaa taistella ihmisten puolesta. Niinpä hän yhdistää voimansa kuningattaren hyljeksimän entisen mestarin, Venin, kanssa.

The Queen of Blood ei näytä eikä kuulosta kovinkaan kummoiselta kirjalta, mutta kansien sisästä paljastuu yllättävän omaperäinen ja kiinnostava maailma. Ideaa on hankala selittää lyhyessä tiivistelmässä ja se kuulostaa oikeastaan vain vähän hupsulta, mutta se toimi kuitenkin. Erilaisilta hengiltä, kuten esimerkiksi ilma/vesi/tuli, kanavoidaan siis voimaa ja sillä saadaan aikaan taikuutta.

Pidin muutoinkin kirjan ideasta kokonaisuudessaan ja tarina oli oikeasti todella hyvä. Oli kivaa, kun tämä ei ollut niin perinteisen mustavalkoinen ajatusmaailmaltaan kuin nuorten aikuisten kirjat yleensä. Se, mistä pidin erityisen paljon, oli tarinan "pahiksen" rakentaminen. Hänelle onnistuttiin tekemään taustatarinaa varsin mukavasti ja toisaalta hänenkin kantaansa pystyi ymmärtämään.

Hahmot olivat sitten se puoli, joka ei sitten ihan niin hyvin toiminut minun kohdallani. Päähenkilö Daleina ei ollut kovinkaan vangitseva hahmo. Hänen kohdallaan oli yritetty varmaankin hakea sellaista "tavallinen tallaaja"-vaikutelmaa, mutta se kääntyi jopa Daleinaa vastaan tehden hänestä liiankin tylsän. Myöskin, kirjan romanssi ja ihmissuhdepuoli olivat kokonaisuudessaan melko lättäniä, vaikka tässä olikin erittäin onnistuneesti kuvailtu tyttöjen välisiä ystävyyssuhteita.

3.5 tähteä.

Marie Lu: The Rose Society (The Young Elites #2)

Kaikki muut ovat hylänneet Adelinan paitsi hänen pikkusiskonsa, Violetta. Adelina pakenee Violetan kanssa muita voimia omaavia nuoria ja yrittää kerätä omia kannattajia matkalla. Hänen ainoana tarkoituksenaan on lopettaa Inkivisiition toiminta, joka yritti tappaa hänet. Adelinan synkät voimat saavat kuitenkin lisää voimaa vihasta ja kostamisesta, ja ne alkavat hiljalleen ottamaan Adelinaa haltuunsa.

Sarja tuntui todenteolla käynnistyvän vasta tässä toisessa osassa. Erityisen paljon pidin kirja lopusta, joka tarjosi minulle vihdoin sitä, mitä on luvattu sarjan alusta lähtien - todellisen antisankarin. Vieläkin jäin kuitenkin pohtimaan, että tarina ei ollut aivan niin yhtenäinen kuin Lun Legend-sarjassa, jota rakastan. Antisankarin tarina on lisäksi vähän hankala tarina kertoa, sillä päähenkilön motiivit pitäisi kuitenkin olla ymmärrettäviä ja lukijalle syttyä suurempaa sympatiaa häntä kohtaan.

Adelinan hahmo kehittyy tämän kirjan aikana kunnon harppauksin. Minä en aina ollut ihan varma, että jaksanko ymmärtää Adelinaa ihan täysin, mutta pääosin hänet kuvattiin erinomaisesti tässä osassa. Adelina on lähes kaiken menettänyt, ystäviensä pettämä ja hurjia voimia omaava nuori nainen, joka yrittää toimia oikein ja haluaa hyväksyntää läheisiltään. Oli helppo nähdä molempien osapuolien näkemys asioista ja olla itsekin hämillään siitä, mikä on oikein.

Marie Lun ongelmana on minun kohdallani edelleen se sama vanha eli hahmot ja heidän välisensä suhteet eivät vakuuta. Ainoastaan Adelinan ja hänen siskonsa välinen vuorovaikutus vetoaa johonkin syvemmälle, mutta kaikki romanssit ja ystävyydet näissä kirjoissa on vähän blaah. Tästä syystä Adelinan kaunat entisiä ystäviään kohtaan on tuntuvat vähän höpsöiltä. Ehkä sitä olisi kaivannut sellaista suuremman petoksen tunnetta itselle niin omakin raivo olisi herännyt Adelinan puolesta.

3.5 tähteä.

...

Aloittelin silloin aikoinaan sen YA-haasteen, josta minun ei pitänyt ottaa mitään stressiä ja jonka piti olla helppo nakki. Nyt on kuitenkin käynyt se perinteinen eli liikaa tekemistä enkä matkallakaan saanut luetuksi juuri mitään, että kuitenkin vähän ressaa. Aikaan olen saanut sen verran, että tämä Hunted, Queen of Blood ja The Rose Society on tullut luetuksi tässä helmikuun jälkeen, joten tässä päivitettyä kuvaa YA-bingostani:

1. Meagan Spooner, Hunted: Kirja ei kuulu sarjaan
2. Sarah Beth Durst, The Queen of Blood: Kirjailija, jota et ole lukenut aiemmin
3. Marie Lu, The Rose Society: Jatko-osa sarjaan

Mitenkäs muiden YA-haasteet etenee?

Miniarvosteluita YA-kirjoista: Kevätuhrit, Langennut enkeli ja Paranormaali

Tämän vuoden ensimmäinen puolisko on vierähtänyt kaikenlaista jännää tekien. Sitä on tehty ihan liikaa töitä, valmistuttu yliopistosta, käyty Afrikassa reissussa ja muutettu Lappiin asumaan. Siinä sivussa kirjojen lukeminen on vähän kärsinyt, samoin bloggailu. Someilua olen harrastellut lähinnä Instagramin muodossa. Yritän hypätä jälleen takaisin tähän kirjabloggailuun ja laitan tässä nyt yhteen postaukseen kokoelmana pikkuarvostelut tammikuussa luetuista YA-kirjoista.

K. K. Alongi: Kevätuhrit

Kuva täältä

Kirjassa eletään postapokalyptisessä maailmassa, jossa eräänä päivänä suurin osa ihmisissä kuolee yhdessä hetkessä pois. Ainoastaan nuoria lapsia ja teinejä jää kourallinen eloon, ja yksi heistä on 15-vuotias Jade. Jaden suunnitelmana on selviäminen itsekseen, mutta kohtalo yhdistää Jaden muihin nuoriin. Yhdessä he lähtevät etsimään turvapaikkaa itselleen ja selvittämään mistä on kysymys.

Kevätuhrien maailma on kiehtova ja jännittävä. Sen kerronnasta aistii hyvin sen pysähtyneen ja painostavan tunnelman, joka tulee, kun suurin osa ihmisistä kuolee. Tarina onnistui imaisemaan minut mukaansa ja herättämään kiinnostuksen sarjaa kohtaan. Paljon jätettiin vielä kysymyksiä auki ja selvitettävää. Miksi katastrofi tapahtui jää täysin avoimeksi, mutta kutkuttavasti sitä kyllä sivutaan.

Hahmoja kirjassa esitellään useampia ja kaikkien tarkoitusperiä joutuu yhtälailla arvuuttelemaan. Hahmot eivät olleet erityisemmin minun makuuni, sillä heidät oli varmaankin suunnattu nuoremmille lukijoille, mutta yhdessä he muodostivat hauskan porukan erilaisia persoonia ja vuorovaikutukset tiukassa tilanteessa vaikuttivat aidoilta.

3.5 tähteä.

Becca Fitzpatrick: Langennut enkeli

Noran elämä menee sekaisin, kun hänen opiskeluparikseen ilmaantuu kuin tyhjästä Patch-niminen poika. Patch on yhtä suurta arvoitusta tummien piirteiden ja synkkyytensä kanssa. Ihastuminen tapahtuu kuin huomaamatta, mutta Patchin ilmaantumiseen kytkeytyy paljon pelottavia tapahtumia, joiden vuoksi Nora joutuu kyseenalaistamaan romanssin järkevyyden. Mitä Patch oikein haluaa Norasta?

Harvoin sitä samalla tavalla tulee toimintaa ja vaaran tunnetta tämän tyyppisissä YA-kirjoissa, mutta Langennut enkeli onnistui kyllä yllättämään sillä saralla. Monesti näistä ihastuksen kohteista on helppo arvata, että alla sykkii puhdas sydän, mutta Patchiin ei voinut kyllä lukijana täysin luottaa. Sen vuoksi parin kemia onnistuikin innostamaan minua melko pitkään.

Valitettavana miinuksena sitten taas oli se, että hahmojen ja maailman rakentaminen jätti minulle hyvinkin hämmentyneet tunnelmat ja paljon toivomisen varaa. Luin kirjan suomeksi ja silti olen edelleen vähän ulapalla, että mistä tässä nyt olikaan kysymys. Ja tulihan tästä melko vahvat Twilight-tunnelmat pintaan. Itse fantasiaelementti oli niin vähäisellä osalla, että kirja tuntui enemmänkin pelkältä normiromanssilta kuin miltään muulta. Ehkäpä jatko-osat selittävät lisää ja niihin pitäisi sitten kuitenkin tarttua?


Kiersten White: Paranormaali

Evie näkee paranormaalien olentojen naamioiden läpi. Niinpä hänen työnään on yliluonnollisten olioiden kiinniottaminen ja hänen koko perheensä koostuu paranormaaleista. Aivan kuin siinä ei olisi tarpeeksi mutkikkuutta elämään, Evien ex-poikaystävä on keiju, johon ei voi luottaa tipan vertaa, ja joka ylittää rajat kerta toisensa jälkeen. Evien hartain toive onkin olla ihan vain tavallinen nuori. Kun paranormaaleja olentoja alkaa kuolla selittämättömästi, Evie huomaa olevansa koko sotkun keskellä, ja poispääsy kohti tavallisen nuoren elämää lipuu aina vain kauemmas ja kauemmas.

Kiersten Whiten kirjat ovat roikkuneet pitkään lukulistallani, erityisesti And I Darken. Päätin kuitenkin aloittaa Paranormaalista, sillä kirjastossa se pisti silmään niin monta kertaa peräkkäin, että oli pakko tarttua ja lukea se alta pois.

Paranormaalin maailma oli todella hauska ja omaperäisen tuntuinen. Siinä vilahtelivat niin keijut, ihmissudet, vampyyrit, noidat kuin kaikki muutkin mahdolliset oliot ja eliöt. Evie oli myös siinä mielessä kiva päähenkilö, että hän oli toiminnan nainen ja pärjäsi itsenäisestikin erinomaisesti. Hänen hullu ex-poikaystävänsä oli erittäin kiinnostava hahmo ja oikeasti jopa pelottava vainotessaan Evietä.

Paranormaali onkin ihan hyvää YA:ta, mutta punainen lanka tuntui ajoittain olevan hukassa kaiken sen hälinän keskellä. Minulla oli myös hankaluuksia samaistua Evieen, joka oli aika perinteinen nuorten aikuisten kirjan sankaritar. 3 tähteä.

Gossip Girl Book Tag

Noniin. Sitten seuraava arkistojen kätköistä löydetty huikea postaus, joka on vain odottanut oikeaa hetkeä tulla julkaistuksi. Näin lomamielellä tulee laitettua julkaisuun kaikenlaista :D

...

Toisinaan olen erittäin ylpeä itsestäni. Etenkin niinä päivinä, kun minulla on kasa tehtäviä tekemättä ja siitä huolimatta päätän kuluttaa aikaani kaikenlaiseen tyhjänpäiväiseen. Esimerkiksi Book tagin väsäämiseen.

Minä olen jo pidemmän aikaa keräillyt gifejä blogipostauksia varten ja odotellut innoissani, että koska voisin laittaa jonkun niistä postaukseen kevennykseksi. Mutta jostakin syystä ne eivät ole löytäneet sitä täydellistä paikkaansa, vaikka kuinka olen yrittänyt. Siitä sainkin idean, että koska nämä keräämäni gifit eivät muuten tule koskaan käytettyä, teen niistä book tagin -tyyppisen postauksen.

Varsinkin Gossip girl (ja etenkin Blair Waldorf) on gifi-lootassa vahvasti edustettuna, joten siltä pohjalta kehittelin Gossip Girl Book Tagin. Mutta jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin olisin mielelläni tehnyt myös pelkän "Oodi Blair Waldorfille" Book tagin. Tägi ei ole erityisen mielikuvituksellinen, mutta hei, tähän on nähty vaivaa.

Kuva täältä

1. Kirja, jota et aio lukea enää ikinä

Tähän tekisi mieli tietenkin laittaa joku koulukirja, mutta se olisi tylsää. En aio enää ikinä lukea Veronica Rothin Allegiantia ja se on varma. Allegiantin tuottama pettymys ei unohdu koskaan. Ja siitä on jo monen monta vuotta, kun Allegiantin luin :D

Kuva täältä

2. Kirja, joka ei sopinut sinulle/josta et pitänyt tyylillisesti

Ernest Clinen Ready Player One oli periaatteessa ihan kiva kirja, mutta kirjan maailma ei kiehtonut minua sitten laisinkaan enkä ihan hirveästi syttynyt henkilöillekään. En vain jotenkin päässyt ihan täysin sisään tarinaan. Kirjassa seikkaillaan melko pitkälle 80-luvun pelien ja pop-kulttuurin maailmassa. Monet muut ovat kirjaan ihastuneet, kuulun vähemmistöön.

Kuva täältä

3. Kirja, jossa on sinun lempi-badass naispäähahmo

Vähän tuntematon YA-sarja on Cracked, jonka päähenkilö Meda on kyllä todellinen badass. Hän ei rupea pyytelemään anteeksi itseään kertaakaan tai muutu pyhimykseksi sarjan aikana. Meda on itsekäs eikä häntä kiinnosta maailman pelastaminen, mutta on hänessä pehmeäkin puoli. 

Myöskin Lila Darker Shade of Magicissa omaa sitä ihanaa badass-henkeä, josta niin pidän oikein toteutettuna.

Kuva täältä

4. Kirja, jonka suhteen et voinut luovuttaa, vaikka sen lukeminen oli työtä ja tuskaa

Minä olen vähän sellainen, että luen kaikki sarjat loppuun, vaikka jo ensimmäinen osa tökkisi. Minä ja Cassandra Clare emme sovi yhteen ja silti olen lukenut häneltä neljä kirjaa yhteensä.

Kuva täältä

5. Kirja, joka olisi voinut muuten olla erittäin hyvä, mutta henkilöt olivat tylsiä/huonoja.

Sarah J. Maasin henkilöt ovat mielestäni olleet vähän lättänöitä sekä Throne of Glass- että A Court of Thorns and Roses -sarjoissa. Etenkään Throne of Glass -sarjassa en ole vielä löytänyt yhtään sellaista henkilöä, josta pitäisi todella paljon, vaikka kaikki on "ihan kivoja".

Kuva täältä

6. Kirja, jonka lopun haluaisit kirjoittaa/jnk kirjoittavan uudelleen.

Leigh Bardugon Shadow and Bone -sarjan. Kaikki meni siinä niin väärin :D Mutta ei en spoilaa mitään, joten hiljenen nyt.

kuva täältä

7. Lempimiespäähahmo.

Rainbow Rowellin Carry On -kirjan Baz on kyllä aivan superihana. Paras.

kuva täältä

8. Kirja, jossa pääparin rakkaustarina ajoi sinut hulluksi.

Marie Rutkowskin The Winner's Trilogyn Arinilla ja Kestrelillä ei mene koskaan liian hyvin :D Mahtava sarja kaiken kaikkiaan ja näiden kahden tarina yksistään oli niin ihana.

Kuva täältä

9. Kirja, jonka loputtua olit aivan rikki.

No, nyt kun Rutkowskista tuli puhe, niin The Winner's Crimen loputtua olin kyllä aivan palasissa. Siinä kirjailija, joka ei säästele lukijoita piirunkaan vertaa. Osa klassikoista on myös sellaisia, että niiden lukemisen jälkeen on ihan rikki, esimerkiksi Anna Karenina ja Humiseva harju.

Kuva täältä

10. Kirja, josta yritit pakolla pitää, sillä halusit sen olevan hyvä.

Näitäkin on kyllä monia, Marie Lun The Young Elitesistä halusin pitää todella paljon, mutta ei vaan pystynyt. Sen takakansikin kuulostaa siltä, että se on kuin minua varten tehty. Antisankareita ja kaikkea jännää, mutta ei. Mutta ehkäpä minä vielä avaan Rose Societyn ja ihastun.

Kuva täältä

11. Lemppari pahapoika kirjoista.

Barrons Fever-sarjasta. On toisinaan oikeasti todella törkeä ja inhottava, mutta jotenkin minun pahoille pojille sykkivä sydän lämpesi samantien :D

Kuva täältä

12.  Kirja, jonka juonen arvasit jo etukäteen.

Kaikella rakkaudella Percy Jacksoneita kohtaan: monesti juonenkäänteet olivat hyvin ilmiselviä jo etukäteen :'D 

Toinen aika paha on Cassandra Clare. Esimerkiksi City of Glassissa odottelin 300 sivua, että sankarimme keksivät suuret arvoitukset, jotka käytännöllisesti katsoen paljastettiin suoraan heti alkuun. Myös kolme kirjaa jatkunut sisarusarvoitus alkoi käydä hermoille.

...

Vähän hävettää laittaa tämä julkaisuun, mutta toisaalta olen onneksi kaukana matkoilla, joten väliäkös tuolla :D 

Englanniksi lukeminen (nuorten aikuisten kirjallisuus): mistä aloittaa

Heippa!

Minä olen tällä hetkellä kaukana Afrikassa lomailemassa (toivottavasti elossa ja hyvinvoivana), mutta ajastelin huvikseni arkistojen kätköistä tällaisen postauksen. Näin jälkikäteen ehkä vähän huvittaa, miten totisesti olen tällaistakin ohjeistusta kirjoittanut, mutta ehkä tästä on iloa jollekin :D

Luen nykyään lähes yksinomaan kirjoja englanniksi ja siihen on muutama syy.

1. Omistan Kindlen, jolle ei saa suomeksi kirjoja
2. Tykkään muutenkin lukea e-kirjoja, ja suomenkieliset ovat yleensä kalliimpia, vaikka lukisinkin e-kirjoja jollakin muulla sovelluksella kuin Kindlellä
3. E-kirjastosta englanninkielinen Helmet Overdrive on huomattavasti toimivampi kuin se suomenkielinen ja paljon enemmän vapaana kiinnostavia kirjoja
4. Tykkään lukea nuorten aikuisten fantasiaa ja niitä ei suomennella kauhean tehokkaasti. Varsinkaan niitä hyviä ei päädy melkein ikinä suomennettavaksi. Tästäkin voisi kirjoittaa oman postauksensa :D

Minkä tasoinen olen sitten englannissa ollut silloin aikanaan, kun aloitin englanniksi lukemisen? Kirjoitin M:n englannista kymmenisen vuotta sitten eli mikään erityisen hyvä en ollut silloinkaan. Olen kuitenkin melko ahkerasti katsonut aikoinaan sarjoja ja leffoja ilman tekstejä siitä hiljalleen oppinut lisää ja lisää.

Aloitin englanniksi lukemisen muistaakseni Twilightilla ja yllätyin suuresti, miten helpolta se tuntui. Pelkäsin etukäteen, että mitähän siitä tulee, mutta onneksi satuin tarttumaan ensimmäisenä "hömppään" ja kieli oli hyvinkin yksinkertaista. Tuolloin olin hulluna Twilightiin ja muistaakseni kaikkia sarjan osia ei ollut suomeksi, joten minulla ei ollut vaihtoehtoja. Suosittelisinkin tarttumaan fantasiagenren osalta sellaisiin kirjoihin, joissa maailma ei ole erityisen monimutkainen. Kaikenlaiset romanssit ja hömpät ovat yleensä erittäin mutkattomia seurattavia.

Minä en tietysti ole välttämättä enää nykypäivänä aivan paras vinkkailemaan hyviä kirjoja, joista aloittaa, mutta tässä muutama ehdotus.

Angelfall,

Kuva täältä

Esimerkiksi Sarah J. Maasin nuorten aikuisten fantasiat ovat varsin helppoa luettavaa, mutta melko pitkiä kirjoja. Ne ovat melkoisen kevyttä fantasiaa, joten tekstin seuraaminen ei ole erityisen hankalaa.

Kuva täältä

Toinen, yllättävän helppoa englantia sisältä sarja on The Lunar Chronicles, jota voisin myös suositella vasta-alkajalle. Sci-fi on yksi hankalimmista genreistä englanniksi minun mielestäni, mutta Lunar Chronicles on myöskin sen verran kevyttä, että kannattaa kokeilla.

Kuva täältä ja täältä

Cinder ja ACOTAR ovat molemmat melko pitkiä kirjoja, joten YA-genrestä voi niiden sijasta kokeilla alkuun myös esimerkiksi Susan Een Angelfallia tai omaa ikuista YA-lemppariani Marie Rutkoskin The Winner's Cursea.

Romansseista esimerkiksi Sophie Kinsella on helppoa luettavaa, mutta Kinsellaa on suommeneltu niin tehokkaasti, että romantiikan ystäville suosittelisin ennemmin Colleen Hooveria. Erityisesti This Ends With Us on jäänyt mieleeni.

No, mitä minä teen, kun en ymmärrä jotakin sanaa? Yleensä jatkan lukemista eteenpäin ja viis veisaan, jos muutamia sanoja jää ymmärtämättä. Ei se yleensä mitään haittaa, jos jotkut jutut menee ohi. Jos sana on tarinan kannalta tärkeä, tarkastan sen. Kindlessä ainakin on sellainen ominaisuus, että sanaa voi napsauttaa ja saa englanniksi sille selityksen. Joskus olen myös googletellut jonkun sanan huvikseni.

Jos sitten haluaa jotakin todella helppoa luettavaa englanniksi, niin romanssit ovat yleensä kevyttä ja nopeaa luettavaa. Niissä on hyvin paljon sitä samaa kieltä mitä telkkarisarjoissakin eli yksinkertaista, keskustelevaa puhetta. Vähän mitään maisemien tai muiden maailmaan liittyvien asioiden kuvailua. Esimerkiksi Sophien Kinsellaa kannattaa kokeilla englanniksi tai vaikka Colleen Hooveria (It Ends With Usille ainakin erittäin lämmin suositus).

Tsemppiä kaikille lukemisiin ja kokeiltaa ihmeessä lukea englanniksikin, siihen tottuu kyllä! Samalla oma kielipää huomaamatta harjaantuu ja paranee :) Olen vielä ajastellut yhden postauksen arkistojen kätköistä loman aikana ilmaantumaan, huikeaa settiä tulossa...

Megan Whalen Turner: The Thief (The Queen's Thief #1)

The Thief aloittaa fantasiasarjan, josta olen lukenut kolme ensimmäistä osaa. Kirjoittelen tässä nyt ajatuksia tästä ensimmäisestä kirjasta, mutta suosittelen sarjaa kokonaisuudessaan erittäin lämpimästi kaikille melko perinteisestä fantasiasta pitäville! Sarja ehdottomasti paranee edetessään.

Kuva täältä

Kuninkaan neuvonantaja uskoo tietävänsä sijainnin muinaiselle aarteelle. Jotta hän saisi sen noudettua kuninkaalle, tarvitsee hän taitavan varkaan apua. Onneksi kuninkaan vankilasta löytyy virumasta Gen, joka väittää pystyvänsä varastamaan mitä tahansa. Pieni seurue lähtee jahtaamaan aarretta vieraille maille, ja nopeasti tulee selväksi, että ketään ei kiinnosta mikään muu kuin Genin onnistuminen työtehtävässä.

The Thiefin fantasiamaailma on siis hyvinkin perinteinen - siellä taistellaan miekoilla ja jousipyssyillä. Ihmiset uskovat jumaliin ja taikuuteen. Naiset pitävät mekkoja eivätkä lähde taisteluihin.

Alkuun kirja etenee melko hitaasti ja lähinnä tutustuttaa maailmaan ja henkilöihin. Toisinaan tuli melko pitkiäkin ja tylsiä 'välitarinoita', joita skippasin (pakko myöntää). Vasta kirjan puolen välin jälkeen alkoi todella tapahtumaan ja kirjan loputtua vasta alkaa ymmärtämään kokonaisuutta paremmin. Loppu onnistui yllättämään minuakin jossain määrin ja hymyilyttämään.

Gen on varsin neuvokas nuori mies, joka kuitenkin onnistuu löytämään itsensä vaikeuksista kerta toisensa jälkeen. Hänen hälläväliä-asenteensa ihastutti minua erityisesti. Oli huvittavaa seurata Genin matkaa muiden kanssa, ja toisaalta jotenkin kummasti onnistui itsekin kiukustumaan, kun muut kohtelivat Geniä huonosti. Se oli myös melko piristävää, ettei tästä kirjasta löydy oikeastaan minkäänlaista romanssia, vaan tässä keskitytään ihan vain tarinan kerrontaan.

Perusvahva aloitus sarjalle, joka todellakin paranee osa osalta ja kolmas osa kruunaa huikean tarinan. Kannattaa ihan ehdottomasti tarttua tähän ihan vain, että pääsee seuraaviin osiin. Sarjan juonta kuvaa ehkä parhaiten poliittinen jännitystrilleri fantasiamaailmassa :D