Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki

Kuva täältä

Kudottujen kujien kaupungin tapahtumat ovat saarella, jossa vallitsee erikoinen yhteiskunnallinen järjestys. Nuori kutoja Eliana asuu Seittien Talossa ja löytää eräänä päivänä pihasta vieraan nuoren naisen, jolta on leikattu kieli. Tämän kummallisen naisen ihoon on kirjoitettu Elianan nimi. Samaan aikaan saarella yhä useampi sairastuu kummalliseen sairauteen. Elianalle alkaa selviämään hiljalleen naisen kohtalo, mutta samaan aikaan Eliana taistelee säilyttääkseen oman salaisuutensa, jotta voisi estää itseään joutumasta Merkittyjen Taloon, josta ei ole enää paluuta normaaliin arkeen ja kunnialliseen elämään.

Tämä oli minun ensimmäinen teos Itärannalta. Teemestarin kirja on ollut hyllyssä iät ja ajat, mutta sen kansi on niin tylsä, etten ole vieläkään saanut aikaiseksi luettua sitä. Kudottujen kujien kaupungin kansi sen sijaan on niin hieno, että ostin sen saman tien itselleni. Tärkeimmät asiat ensin jne.

Kudottujen kujien kaupungissa on todella kiehtova ja hienosti rakennettu maailma, joka riitti ylläpitämään mielenkiintoani yksistään. Tykkäsin erityisen paljon kirjan rauhallisesta, unenomaisesta etenemisestä ja siitä, että sain itsekin pohdiskella asioita. Kieli oli tosin toisinaan hieman liian koukeroista minun makuuni.

Hahmot eivät valitettavasti onnistuneet herättämään minussa erityisempiä tunteita. Eliana on hyvin aikuismainen hahmo, joka noudattaa sääntöjä tarkasti ja yrittää aina toimia oikein. Pieni ripaus  kapinallisuutta tai muuta temperamenttia olisi saattanut herättää empatiani häntä kohtaan. Olisinkin halunnut saada irti jonkinlaista tunnetta hahmoista, jotta olisin elänyt tarinassa syvemmin mukana. Toisaalta hahmojen rauhallinen asennoituminen antoi tiettyä aikuismaista syvyyttä tapahtumille ja maailmalle.

Itse siis pidän dystopiakirjoissa hahmovetoisuudesta, kun taas Kudottujen kujien kaupunki on enemmänkin maailma/tarinavetoinen. Ja kuten sanottua, maailma toimii erinomaisesti. Juoni oli ihan perushyvä, mutta dystopioita muutaman lukeneena ei mitenkään erityisen yllättävä. Tarinan rauhaisa eteneminen voi joitakin lukijoita eliminoida.

Oli hauska lukea suomalaista dystopiaa ja täytyy ehdottomasti lukea sitä lisää. Hyvin vähän olen päässyt niihin tutustumaan, mutta sekä Itärannan tässä kirjassa että Eija Lappalaisen ja Anne Leinosen kirjoissa näyttää olevan tiettyjä samankaltaisuuksia. Paljon pohditaan ympäristön kautta asioita ja toisaalta maailma on huomattavasti realistisempi paikka ja hahmot maanläheisempiä. Ympäristökysymykset tuntuvat olevan suomalaisten kirjailijoiden mieleen erityisesti.