Lisa Kleypas: Mine Till Midnight
Mine Till Midnight kertoo Amelia Hathawaysta, jolla on vaikeuksia kontrolloida perhettään. Amelia pitää itseään vanhana piikana, jonka tehtävänä on vanhempien poismenon jälkeen pitää huolta perheestään. Perheen vanhin, ja ainut tuloja saava, on Amelian veli, joka on alkoholisoitunut ja pelaa kaikki rahat uhkapeleihin. Eräänä iltana Amelia etsii veljensä jälleen uhkapelitalosta ja samalla törmää Cam Rohaniin, kiertolaiseen, joka ei voi vastustaa Amelian viatonta sulokkuutta.
Tämä oli minun toinen kirjani Lisa Kleypakselta ja ehdottomasti parempi kuin aiemmin lukemani Cold-Hearted Rake. Amelia on naissankarina hauska ja samaistuttava sekä ihanan välittömän oloinen. Cam Rohan oli kiertolaisena minulle uudenlainen miessankari, sillä harvemmin heihin olen törmännyt näissä. Romanssi kiertolaisen ja kunniallisen naisen välillä tietysti oli ongelma itsessään. Mutta näissä Kleypaksen historiallisissa kirjoissa tuo historiallisuus on aina vähän niin ja näin.
Mine Till Midgnihtissa on samaa vikaa kuin Kleypaksen Cold-hearted Rakessa eli kaikki ratkeaa vähän turhan helposti ja kirjasta puuttuu kunnollinen jännite. Juoni on myös heikohko. Itse en vaadi hömppäkirjoilta muuta varsinaista juonta kuin itse romanssin koukerot, mutta tässä oli haettu vähän muutakin sivujuonta ja se ei kyllä jaksanut kiinnostaa millään tapaa. Mutta ihan jees hömppä, ei jää mieleeni mitenkään erityisenä, mutta toisaalta en itke vertakaan tähän käytettyjen tuntien vuoksi.
Julie Garwood: The Bride
The Bridessa mahtava skottilainen soturi Alec Kincaid pakotetaan ottamaan vaimo englannista kuninkaan käskystä. Alec saa valita vaimonsa Baron Jamisonilta ja välittömästi hän iskee silmänsä joukon nuorimmaiseen, Jamieen. Alec saa vastaansa yhtä itsepäisen ja päättäväisen naisen kuin on itsekin ja kipinät lentelevät välittömästi. Kuinka käy, kun Alec on päättänyt omistaa Jamien sydämen ja Jamie taas vannoo, ettei aio antautua moiselle barbaarille koskaan?
The Bride oli aivan ihana hömppis! Skottimies, tietty vähän barbaarimainen (omistushaluinen jne) + vahvaluontoinen nainen = ihana yhdistelmä. The Bride oli todella hauska ja toisaalta juuri sopivan mittainen. Gabaldonin kanssa takeltelin vähän pituuden kanssa, mutta Bride onnistuu osumaan paremmin mielestäni asian ytimeen. Juonikin onnistui pitämään minut hyppysissään romanssin ohella, vaikka ei se tietysti nyt mikään paras ikinä ollut. Nauroin, itkin ja rakastuin. Tämä oli juuri sitä skottiromantiikkaa, josta minä sytyn.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!