Marie Lu: Warcross (Warcross #1)

Emika Chenin vuokrarästit ovat erääntymässä ja koti lähtemässä alta. Hän elää tulevaisuuden New Yorkissa ja taistelee selviytymisestään palkkiometsästäjänä Warcross-pelissä, jossa miljoonat ihmiset viettävät joka päivä elämäänsä virtuaalimaailmassa. Kun Warcrossissa pelataan maailmanmestaruuskisoja, Emikalle tarjoutuu pikainen keino tehdä sen verran rahaa itselleen, että selviää jälleen hetken eteenpäin. Hän hakkeroituu sisälle peliin ja sinkoaa ihmisten tietoisuuteen hetkessä. Silloin hänelle tarjotaan mahdollisuutta työskennellä idolilleen, Warcorssin tehneelle Hideo Tanakalle. Emikan tulee selvittää turvallisuusvika Warcrossissa ennen muita hakkereita ja hän voi voittaa elämänsä rahapalkinnon.

Olin hieman yllättynyt, että pidin Warcrossista erittäin paljon, sillä muut lukemani arvostelut ovat olleet niin vaihtelevia. Ajattelin sijoittuvani johonkin siihen keskivaiheille niiden perusteella. Olen kuitenkin aina pitänyt Marie Lun kerrontatavasta ja rakastan scifiä, joten olisi pitänyt tietää, että Warcross tulee olemaan minun mieleeni. Varsinkin cyberpunk-genre scifin sisällä kiehtoo minua, ja Warcrossin voisi sanoa edustavan juurikin sitä.

Suurin ongelma Warcrossissa on se, että Emika oli lähestulkoon ainut kiinnostava (ja hyvin rakennettu) hahmo. Emikalla on sateenkaaren väriset hiukset ja taisteluluonne. Hän on tottunut selviytymään elämästä hetki hetkeltä eteenpäin. Emikan mukaan oli helppo hypätä ja ymmärtää hänen sisukkuuttaan. Henkilöhahmot ovat aiemminkin olleet minun ongelmani Lun kirjoissa, tosin niillä on tapana kehittyä kirja kirjalta. Warcrossissa kaikki muu kuitenkin toimii niin hyvin, ja se korvaa hahmojen yksipuolisuutta tiettyyn rajaan asti.

Tarinankerronta on Lun kirjoissa aina koukuttavaa. Warcrossisakin upposin keskelle tarinaa ja maailmaa keveästi. Lu osaa rakentaa maailmoja erinomaisesti, ja kaikkien hänen kirjojensa maailmat ovat olleet hyvin erilaisia tähän mennessä. Warcrossisa pääsee sisään tulevaisuuden maailmaan, jossa teknologia on osa elämää. Tässä on paljon samaa kuin esimerkiksi Ready Player Onessa, mutta koen, että Warcross on kohdeyleisöltään paremmin YA:ta lukeville sopiva.

3.5-4 tähteä

#hyllynlämmittäjät2019

Osallistun tänäkin vuonna hyllynlämmittäjä-haasteeseen eli tarkoituksena on lukea omaan hyllyyn unohtuneita kirjoja. Minulla on vuodelle 2019 tavoitteena, että lisäisin entisestään e-kirjojen lukemista, ja vähentäisin fyysisten kirjojen massaa kirjahyllystä sekä niiden hankkimista. 

Olen vihdoinkin alkanut heräämään kunnolla tähän ympäristö-hässäkkään. Sen myötä tavoitteenani on vähentää mm. tavaran hankkimista, ja valitettavasti lasken tähän mukaan myös fyysiset kirjat, vaikka onhan niitä ihana omistaa ja kyllä ne kuvissa toimivat aina paremmin kuin tuo kännykän näytön surkea kuvaaminen. No, pitää alkaa kekseliääksi siltä saralta!

#hyllynlämmittäjät2019:

1. Laini Taylor - Strange the Dreamer

Olen jo kerran joskus aloitellut kirjaa, mutta lopettanut parinkymmenen sivun jälkeen. En ollut mikään Taylorin Daughter of Smoke and Bonen suurfani toisin kuin lähes kaikki muut (tykkäsin kyllä, mutten rakastunut), joten minulla on pieniä epäilyksiä myös tämän suhteen. 

2. Holly Bourne - Oonko ihan normaali?

Tätä sarjaa on kehuttu niin paljon, että pakkohan tähän on tarttua jossain vaiheessa. Tämä on myöskin listan ainoa e-kirja, vaikka niitä roikkuu minulla myös jonkin verran Kindlessä, Adlibriksessä, Audiblessa jne paaaaljon. Vähän epäilyttää olenko minä, lähes kolmikymppinen nainen, ihan oikeaa kohderyhmää tälle :D Kokemuksia kellään kolmikymppisellä?

3. Sylvain Neuvel - Uinuvat jättiläiset

Oli jo viime vuoden hyllynlämmittäjissä. En tiedä miksi tämä ei tule luetuksi. Ärsyttävää.

4. Elina Rouhiainen - Aistienvartija

Ei ole ehtinyt lämmittää hyllyäni kovinkaan kauaa, mutta toiveissa on, ettei lämmittäisi sitäkään vähään. Jostakin syystä tämä on jumittumassa hyllyyni kovaa vauhtia eikä koskaan kutsu minua luokseen.

5. Milja Kaunisto - Luxus

Luxus voisi olla kivaa kesälukemista?

6. Nathan Hill - Nix

Isäni antoi tämän minulle yli vuosi sitten joululahjaksi. Viime vuonna sain vihdoin luettua isältäni saaman Kuin surmaisi satakielen. Tänä vuonna sitten yritän selättää tämän. (Tänä vuonna isäni antoi minulle Homeroksen Odysseian, ehkäpä saan senkin luettua...)

7. Emmi Itäranta - Teemestarin kirja

Itärannan Kudottujen kujien kaupunki oli ihan hyvä kirja, mutta ei jäänyt mieleeni erityisen vahvasti, joten ei ole tullut tähän tartuttua.

8. Haruki Murakami - 1Q84

Tämä on listan toinen kirja, joka oli jo viime vuonna hyllynlämmittäjissä. Kaikki varmasti arvaavat miksi tätä ei ole tullut luettua :D

9. Leigh Bardugo - Wonder Woman

Tätä on kehuttu hurjasti ja olen melko intohimoinen sarjakuvaelokuvien seuraaja, joten luulisi, että tämä olisi uponnut heti, kun se postista saapui. Jotenkin vain tuntuu, etten osaa lukea tätä, kun odotan aina vain niitä leffoja.

10. J. K. Rowling ja Jim Kay - Harry Potter ja viisasten kivi

Niin kaunis ja ihanan näköinen, että nämä ovat unohtuneet koristeeksi hyllyyni. Tänä vuonna aion saada nämä kuvitetut versiot luetuksi.

Alexandra Christo: To kill a Kingdom

Noniin, tässä tulee arkistojen kätköistä elokuussa 2018 luettu To Kill a Kingdom. Kuva on muuten otettu aivan lokakuun alkupuolella, jolloin täällä Lapissa oli jo lunta ja ruska vielä vähän päällä. Hui!

Lira on seireenien (tai sireenien, kuinka vain) prinsessa, ja tuleva meren kuningatar. Lira omistaa kokoelman prinssien sydämiä, joita hän haalii itselleen laulunsa avulla. Eräällä metsästyskerralla Lira joutuu tappamaan yhden toisista sireeneistä. Liran äiti, Meren kuningatar, rankaisee Liraa muuttamalla tämän ihmiseksi. Liralla on aikaa talvipäivän seisaukseen saakka saada Prinssi Elianin sydän tai Lira on tuomittu loppuelämäkseen pysymään ihmisenä - asiana, jota Lira halveksii eniten maailmassa.

Lira on aivan supermahtava hahmo, joka osaltaan teki tästä kirjasta niin hyvän kuin se oli. Hänellä oli synkät puolensa ja toisaalta taas samaistuttavat, herkemmät puolensa. Prinssi Elian oli erittäin hyvä "vastus" Liralle. Elian metsästää sireeneitä ja tappaa heitä työkseen. Hänellä on tähtäimessä löytää avain sireenien tuhoamiseen lopullisesti, ja etsiessään tätä hän törmää hukkuvaan naiseen meressä, Liraan.

Liran ja Elianin välinen kemia todellakin toimi minulle. Tuntui, että Elian ja Lira olivat täydelliset toisillensa jo ensihetkestä lähtien. Kumpikin oli luonteeltaan melko vahva ja samaan aikaan lämmin, ja kummallakin oli motivaatiota ja tekemisen meininkiä kaikissa asioissa.

Vaikka tämä kirja onkin "vain" YA-kirja osasi se todella hyvin tuoda esille tuon vastakkainasettelun turhuuden. Molemmilla osapuolilla oli ennakkoluuloja toisistaan ja minä lukijana pystyin samaistumaan molempien osapuolien raivoon ja missioon tuhota toisensa. Tarina oli tahditettu loistavasti eikä siinä tullut niitä laahaavia, hiljaisia hetkiä, joita yleensä kaikissa ja jatkuvasti sai jännittää hahmojen puolesta. Kerrankin tarina saatiin yksien kansien sisässä päätökseen ja vielä järkevän sivumäärän sisällä.

Täytyy sanoa, että tämä Christon esikoinen kyllä vakuutti minut perinpohjin. Ehdottomasti menee lukuun häneltä tulevat seuraavat kirjat. Olihan tässä toki omat heikkoutensakin. Liran äiti olisi voinut olla syvällisempi hahmo, kun tarinassa muuten osattiin rakentaa hahmoja todella hyvin. Kirjan loppu oli myös hieman hämmentävä. En oikeastaan tajunnut yhtään mitä siinä tapahtui, vaikka luen todella paljon englanniksi. Mutta se ei haitannut minua lopulta laisinkaan. Ymmärsin pääasian :D

Kaikkien YA-fantasiaa lukevien kannattaa kyllä minun mielestäni tarttua tähän. Tästä tulee niin hyvä mieli vieläkin, kun muistelee.

Cynthia Hand, Brodi Ashton ja Jodi Meadows: My Lady Jane (The Lady Janies #1)

Luin My Lady Janen jo viime kesänä, mutta tämä postaus on jäänyt luonnoslaatikkoon monen muun ohella odottelemaan sitä hetkeä, kun jaksan taas palata tänne blogin puolelle. No, nyt se hetki vihdoin koitti, joten tässäpä tulee tekstiä.

My Lady Jane sijoittuu 1500-luvulle, kun nuori Edward on astumassa kuninkaan saappaisiin kaoottisessa tilanteessa. Maassa metsästetään Ethianeita, jotka ovat ihmisiä, jotka voivat muuttaa muotoaan eläimeksi niin halutessaan. Poliittinen peli maassa käy kovana ja Edward joutuu naittamaan serkkunsa Janen tuntemattomalle Giffordille. Jane ei tästä suuremmin riemastu, sillä hänellä ei ole ollut kiire avioliittoon. Jane ei myöskään tiedä etukäteen sitä, että Gifford on ethianilainen ja päiväsaikaan aina hevosen muodossa. Gifford ei nimittäin osaa tahdosta muuttaa itseään ihmismuotoon, ja Jane huomaakin olevansa käytännössä naimissa hevosen kanssa.

Kesällä kaipailin jotakin hauskaa ja kevyttä luettavaa, kun My Lady Jane osui käteeni. Se oli maannut kirjahyllyssäni jo hyvän tovin, ja toisinaan epäilin, ettein koskaan saisi sitä luetuksi. Tuo kansi oli jostakin syystä aika luotaantyöntävä eikä yhtään sopinut mielestäni kirjan tunnelmaan, joka hersyi hauskuutta ja vauhdikkaita tilanteita.

Tässä oli osattu sekoittaa juuri oikea määrä historiaa ja toisaalta lisätty tarinaan fantasiaelementtejä ja muita omia koukeroita. Tykkäsin tästä kokonaisuudessaan paljon. Hahmot olivat sympaattisia ja heidän väliset suhteet saivat minut kihertämään naurua useaan otteeseen. Erityisesti Janen ja Giffordin välisestä kehityksestä oli osattu ottaa kaikki ilo irti. (Naurattaa vieläkin näin 6kk jälkikäteen!). Tarina oli myöskin yllättävän vauhdikas ja sisälsi hyvinkin paljon toimintaa ja jännitystä. Jotenkin olin olettanut, että tämä olisi romanttinen kirja.

Historiallista YA-kirjallisuutta on melko vähän, joten tämä oli siinäkin mielessä mukavaa vaihtelua. Olihan juoni hieman ennalta-arvattava, ja se ärsytti minua ainoana asiana kesähelteillä. Jos kuitenkin kaipaat kevyttä luettavaa, joka pistää hymyilyttämään ja sisältää hieman fantasiaa muiden juttujen ohella, tässä on erinomainen kirja!

Kuinka kävi: TBR 2018 ja #hyllynlämmittäjä vuodelle 2018

Jälleen on pieni tovi vierähtänyt siitä, kun viimeksi tänne kirjoittelin. Olen päivitellyt enemmän lukemisiani tuolla instagramin puolella ja Goodreadsissä (jonne arvostelen melkeinpä aina kirjat), joten siellä ehkä saa ajantasaisempaa tietoa lukemisistani. Välillä on sellainen olo, että vaikka olisi aikaa niin kiinnostus ei vain yksinkertaisesti ole riittänyt bloggailuun. En jaksa ottaa asiasta sen suurempaa stressiä; kirjoittelen tänne sitten, kun siltä tuntuu.

Tänään asialistallani oli tulla vähän päivittelemään, miten viime vuonna asettamani TBR2018-lista ja #hyllynlämmittäjä ovat sujuneet.

Hyllynlämmittäjähaasteessa minulla oli 13 kirjaa mukana:

1. Peter Hoeg: Lumen taju.

Sain luetuksi omaksi ihmetykseksenikin. Ihan ookoo, mutta ei tämä minua trillereiden ystäväksi kääntänyt. Tarina oli omituinen ja minun kohdallani se oli ehkä vähän liiankin omituinen. 

2. Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen

Sain luetuksi myös tämän, mutta kuvaa en ole ehtinyt nappaamaan. Kuin surmaisi satakielen on ihan kelpo klassikko, mutta ei noussut klassikoiden aateliin minun hyllyssäni. 

3. Tove Jansson: Kesäkirja

Kesäkirjan luin saaristossa lähellä Tove Janssonin omaa saarta. Ihana!

4. Haruki Murakami: 1Q84

Yllättävää... Jostakin syystä 1Q84 ei tullut luetuksi :D Ehkä vuosi 2019 on 1Q84:n vuosi.

5. Sylvain Neuvel: Uinuvat jättiläiset

Uinuvien jättiläisten roikkuminen edelleenkin hyllyssä on suurin harmituksen aiheeni. En tiedä miksi tähän on niin pirun vaikea tarttua. Nyt minulla on meneillään alkuvuoden romanssivillitys eikä Uinuvat jättiläiset edelleenkään houkuta.

6. Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia

Tästä kirjasta tein jopa postauksen tänne. Tykkäsin oikeastaan todella paljon ja nyt muistinkin, että pitäisipä tarttua jatko-osaan.

7. V.E. Schwab: Vicious

Aloitin Viciouksen ainakin kertaalleen vuonna 2018. Mieliala ei vain osunut kohdilleen enkä päässyt ensimmäisistä sivuista eteenpäin. V.E. Schwab on kuitenkin yksi lempparikirjailijani YA-genressä, joten tämä on ihan pakko saada päätökseen!

8. Leah Reader: Cam Girl

Cam Girl taitaa olla niitä kirjoja joita en saa luetuksi muuta kuin pakon uhalla.

9. Kiersten White: And I Darken

And I Darken oli juuri niin hyvä kuin kaikki olivat kehuneet, mutta todella erilainen verrattuna siihen mitä odotin. Jatko-osat odottavat hyllyssä...

10. Rainbow Rowell: Eleanor & Park

Aloitin myös Eleanor&Parkia vuonna 2018 ja pääsin vähän sisällekin kirjaan. Täytyy ehdottomasti tänä vuonna jatkaa.

12. Siiri Enoranta: Nokkosvallankumous

Hui, suomalainen YA osaa olla synkkää. Nokkosvallankumous riipaisi kyllä aika syvältä.

11. Julie Berry: The Passion of Dolssa

Tämän voisin sisällyttää oikeastaan vuoden 2019 hyllynlämmittäjiin, koska haluaisin lukea tämän, mutta jotenkin tähän ei vain ole tullut tartuttua.

13. Sarah Beth Durst: The Queen of Blood
Afrikan mailla ja mantereilla tuli lueskeltua The Queen of Blood, josta en enää muista tarkempia mielikuvia. Ihan hyvä YA-kirja, muttei jäänyt mieleeni mitenkään superhyperhyvänä.

Eli hyllynlämmittäjä-haasteen tulos on 7/13. Sanoisin, että melko jees tulos, vaikka pitikin ehkä vähän sykkiä.

Lisäksi tein tuolloin vuoden alussa TBR-listaa  yleisesti / YA-TBR-listaa, joka näytti seuraavalta:

1. Holly Black: Cruel Prince. 

Yritin olla lukematta tätä hyvin pitkään, jotten joutuisi odottelemaan jatko-osia pitkään. Sorruin ja luin The Cruel Princen kuitenkin kesällä. Oli kyllä yksi mielenkiintoisimmista YA-kirjoista.

2. Kiersten White: And I Darken.

Yllä oli tarkempi kuvaus, mutta tämän siis sain luetuksi.

3. Marie Lu: Warcross.

Aloitin tämän nyt vuoden 2019 puolella.

4. Laini Taylor: Strange the Dreamer. 

Aloitin Strange the Dreameria, mutta tämäkin on aika paksu kirja ja jotenkin hyydyin heti alkuuni :D

5. V.E. Schwab: A Conjuring of Light.

Oih, luin A Conjuring of Lightin. Tämä sarja oli jotenkin niin hieno kaikessa omaperäisyydessään ja hahmoissaan ja kaikessaan. Aivan minun tyyppiseni. 

Eli 3/5 tuli luetuksi.

Olipas ihana palata noihin kesäisiin kuviin, joissa valoa riittää ja kukat kukkii. Mitenkäs muiden haasteet onnistuivat? Seuraavaksi ptiäisi varmaan alkaa asettamaan vuoden 2019 vastaavia haasteita...

Kiersten White: And I Darken (The Conqueror's Saga #1)

Ladalla ei ole juuri muita avuja elämässä kuin terävä pää ja kovat nyrkit. Kun Lada ja hänen veljensä viedään pois kotimaastaan Wallachiasta keskelle ottomaanien politikointia, Lada alkaa suunnittelemaan kostoa. Hän haluaa palata kotimaahansa ja periä oikeutensa Wallachian hallitsijana. Pakeneminen ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista, sillä poliittisen pelin keskellä Ladan henki voidaan viedä koska tahansa. Sulttaanin nuori poika Mehmed on Ladalle ainoa syy jäädä vieraaseen maahan. Hiljalleen Ladan, hänen veljensä Radun ja Mehmedin välille muodostuu omituinen suhde, joka tuo heille turvaa ja toisaalta taas repii nuoria erilleen.

And I Darken on niitä kirjoja, joihin tarttuminen tuntuu hirvittävän hankalalta, mutta lopuksi sitä aina ihmettelee, että miksei sitä aiemmin saanut mukamas luetuksi. Tarina varmasti jakaa ihmiset eri leireihin, sillä alku erityisesti on melko hidaskulkuinen ja kiermurainen. Juoni ei ole kovinkaan selkeä ja näin jälkikäteenkin sen selittäminen tuntuu hankalalta tehtävältä.

Voisi sanoa, että And I darken on YA-kirjaksi melko paksua fantasiaa ja politikointia. Tässä keskitytään enemmän niihin pieniin nyansseihin kuin suuriin kuvioihin ja taisteluihin sitä jotakin pahaa vastaan. Jotenkin White onnistuu tekemään kaikesta pienestäkin ihan mielettömän mielenkiintoisia. Ehkä tästä ensimmäisestä osasta paistaa läpi vähän se, että kirja on selvästi aloitusosa ja monia asioita vasta pedataan tulevaisuutta varten.

Hidas tarinankerronta antaa tilaa hahmoille ja heidän kasvutarinoilleen. Kolme tärkeintä henkilöä on tietysti Lada, hänen veljensä Radu ja Mehmed. He kaikki olivat omalaatuisia ja koukuttavia hahmoja, joiden motiiveja ja keskinäistä suhdetta selvitettiin hyvin ja hartaasti. Hahmoista tehtiin inhimillisiä ja jokaisen heidän kohtalo kosketti, mutta erityisesti mieleen jäi kirjan päänaisen, Ladan, mieletön taistelu läpi elämästä.

Vähäeleinen ja upea tarina sekä erittäin aidot hahmot tekevät tästä kyllä ehdottomasti yhden parhaimmista vuoden 2018 lukukokemuksista. 4.5 tähteä.

Holly Black: The Cruel Prince (The Folk of the Air #1)

Jude asuu keijujen valtakunnassa ja yrittää selvitä päivästä toiseen ilman pahempia nöyryytyksiä. Ihmisiä pidetään lähinnä halveksittavina olentoina eikä kukaan tunnu ottavan Judea tosissaan. Erityisesti Juden kanssa koulua käyvä prinssi Cardan inhoaa ihmisiä ja näyttää sen hyvin selvästi joka päivä. Kun Jude vallanhimossa uppoaa syvemmälle keijujen keskinäisiin tasiteluihin, huomaa hän omaavansa hyödyllisiä piirteitä itsessään. Valehtelu ja verenvuodatus vaativat yllättävän vähän Judelta.

...

The Cruel Prince kuulosti aika perinteiseltä YA:lta, kun siihen ensimmäisen kerran törmäsin. Näitä keijutarinoita tuntuu riittävän joka sormelle ja pelkästään Maas on ehtinyt tehdä yksistään aiheesta niin monta kirjaa, että laskuissa menee sekaisin. The Cruel Princeä kehuttiin kuitenkin niin pirusti joka nurkalla, että minun oli pakko ostaa se lähes heti itselleni. Yritin pidätellä itseäni lukemisen suhteen ja säästellä kirjaa lähemmäs sitä hetkeä, kun seuraavia osia tulee, mutta lopulta sorruin aivan liian aikaisin...

Ja voi jestas sentään, kun tämä oli koukuttava. Ei kait siinä voi muuta todeta. Jude on päähenkilönä mahtava tapaus. Hän ei tosiaankaan laita päätään puskaan, kun on tosi kyseessä, vaan menee täydellä höyryllä eteenpäin. Hänessä on sopiva määrä antisankariutta ja sympaattisuutta. Jude on myös sopivan arvaamaton.

Niin juoni kuin ihmissuhdekoukerotkin toimivat. Tässä oli osattu hyödyntää keijumaailman kaikkia hullutuksia. Ainoastaan maailma oli ehkä vähän tylsähkö, kun on tullut luettua keijuista nyt pari vuotta putkeen. Tässä oli kuitenkin osattu tuoda jotakin omaa ja uutta, ja juoni yllätti minut mukavasti omaperäisyydellään.

The Cruel Princeä on kyllä pakko suositella kaikille YA:n ystäville. Kyseessä on erittäin viihdyttävä seikkailu fantasiamaailmassa altavastaajan silmin. Ainoana ongelmana on, että miten sitä kestää nyt odotella sitä seuraavaa osaa...

P. s. ajatteletteko suomeksi fairyt/faeriet keijuina vai haltijoina? Miten ne on suomennettu YA-kirjoissa? Itse en yhtään miellä niitä oikein kummaksikaan...

Jenny Han: To All The Boys I've Loved Before (To All The Boys I've Loved Before #1)

Pääosan ajasta Lara Jean elää omassa fantasiamaailmassa päänsä sisällä. Hän lukee kirjoja ja haaveilee vuosisadan rakkaustarinasta, mutta tosielämässä Lara Jean tyytyy seurailemaan muiden rakkauselämää sivusta. Kaikki muuttuu, kun Lara Jeanin salaiset rakkauskirjeet lähtevät maailmalle. Ne ovat kirjeitä, jotka Lara Jean on kirjoittanut pojille ollessaan heihin korviaan myöten rakastunut. Niinpä on pienen kriisin paikka, kun nämä pojat saavat tietää Lara Jeanin syvimmät ajatukset.

...

Luin To All The Boys I've Loved Beforen kesällä ja tämä oli todellakin täydellistä kesälukemista. Aivan ihanaa höttöä ja sopi myös äänikirjaksi. Monet ovat huomatelleet siitä, että Lara Jean kuulostaa melko lapselliselta, mutta se ei tuntunut äänikirjan muodossa erityisemmin häiritsevän. Äänikirjaa kuunnellessani en myöskään ehtinyt suuremmin tylsistyä, mutta olihan tässä paljon sellaista tavallisen elämän makustelua, joka ei aina ole niin jännittävää.

Lara Jean on ihanan hupsu ja toi etäisesti minulle mieleen vähän minut itseni. Varmaan meillä kaikilla lukutoukilla on toisinaan myös huonona tapana upota fantasiamaailmaan ja "pelätä" elämää kirjan tällä puolen.

Lisäksi oli hienoa, että Lara Jean sai olla kirjassa oma itsensä tarinan alusta loppuun. Hänen ei tarvinnut muuttua "coolimmaksi" tullakseen onnelliseksi. Kirjan paras puoli on varmaankin sen lämmin tunnelma, joka jatkuu kirjan alusta loppuun. Song-Coveyn perheeseen haluaisi itsekin kuulua.

Elämän taavallisetkin jutut muuttuivat tässä niin mieltä lämmittäviksi ja Lara Jeanin välittömyys teki yksinkertaisistakin iloista lukijalle kiinnostavia. Olihan tämä näin lähempänä kolmikymppistä olevalle naiselle ehkä vähän turhan söpöstelyä, mutta aika ajoin sekin toimii :)

P. S. Pakkohan se Netflixinkin leffa oli melkein heti perään katsoa. Se onnistui kyllä mainiosti vangitsemaan kirjan tunnelman, lämpimät suositukset niin leffalle kuin kirjalle!

YA-haasteen koonti

Hanna Sivujen välistä -blogista aloitti helmikuun alussa YA-haasteen, jossa oli tarkoitus yrittää keräillä itselleen bingoa lukemalla nuorten aikuisten kirjoja. Haaste päättyi 1.8.2018 ja pienen loppurutistuksen avulla sain kuin sainkin yhden bingorivin kasaan. 

Alkuperäinen suunnitelmani oli, että ottaisin haasteen suht stressittömästi ja kyllähän haaste aika leppoisasti sujui. Luen lähinnä nuorten aikuisten kirjallisuutta, joten ihan hirveää taistelua ei tarvinnut käydä. 

Matkustelun ja muuton vuoksi muutama kuukausi oli lukemisten suhteen vähän hiljaisempaa, mutta sain kirittyä tilannetta kesällä. Haasteen ansiosta tartuin myös muutamaan sellaiseen kirjaan, joihin en olisi muuten tarttunut, esimerkiksi Jenny Hanin To All The Boys I've Loved Before -sarjaan. 

1. Kirja ei kuulu sarjaan: Meagan Spooner - Hunted
2. Kirjailija, jota et ole lukenut aiemmin: Sarah Beth Durst - The Queen of Blood
3. Jatko-osa sarjaan: Marie Lu - The Rose Society
4. Julkaistu vuonna 2017: Erika Vik - Hän sanoi nimekseen Aleia
5. Kirjassa on +400 sivua: Sarah J. Maas - A Court of Wings and Ruin
6. Kirjassa on mieskertoja: Siiri Enoranta - Nokkosvallankumous
7. Julkaistu vuonna 2018: Sara Holland - Everless
8. Kirja, jonka voit lukea päivässä: Holly Black - The Cruel Prince
9. Kirja käsittelee LGBTQ+ aihetta: Becky Albertalli - Simon vs. Homosapiens (suom. Minä, Simon)
10. Kirjasta on tullut/tulossa elokuva: Jenny Han - To All The Boys I've Loved Before
11. Äänikirja: Jenny Han - P. S. I Still Love You: Äänikirja
12. Kevyt romanssi: Jenny Han - Always and Forever, Lara Jean
13. Kirja omalta TBR-listalta: Kiersten White - And I Darken
14. Kirja tapahtuu ennen vuotta 1918: Cynthia Hand, Brodi Ashton, Jodi Meadows - My Lady Jane
15. Uudelleen kerronta: Jessica Khoury - The Forbidden Wish

Tykkäsin tästä YA-haasteesta todella paljon. Se sopi minulle erinomaisesti lukemisten puolesta. Oli hauskaa, kun tuli vähän mietittyä tarkemmin omia lukemisia tarkemmin, ja toisaalta taas olen ollut vähän laiska lukemisten kanssa, mutta haaste piti minua kiinni lukemisessa. Bingon saaminen oli yllättävän haastavaa, kun suurimman osan ajasta luin haahuillen mitä sattuu. Lopussa tiesin, minkä rivin haluan ja luinkin sen saavuttamiseksi kaksi viimeisintä kirjaa.

Täytyy osallistua tällaiseen bingoon joskus uudestaan!

Sara Holland: Everless (Everless #1)

Semperan valtakunnassa aika on valuuttaa. Tarkemmin sanottuna verestä kerätty, rautaan sidottu aika, jonka avulla voi luovuttaa tai lisätä omaa aikaansa. Rikkaat verottavat köyhälistöä julmasti ja venyttävät omaa elinaikaansa maksimiinsa. Jules Ember kuuluu köyhälistöön, sillä Jules ja hänen isänsä pakotettiin pakenemaan aristokraattien suojista aikoinaan. Kun Julesin isä on kuolemaisillaan, on Julesin palattava Everlessiin keräämään lisää aikaa isälleen. Mutta Everlessiin palaaminen on vaarallisempaa kuin Jules olisi koskaan voinut arvata.

Everlessissä erityisen kiinnostavaa oli maailmanrakennus ja maailma, vaikkakaan minun mielestäni aivan kaikkea potentiaalia ei vielä ainakaan tässä ensimmäisessä osassa käytetty hyväksi. Jotenkin nämä elinajalla maksamisjutut ovat ihan hirvittävän mukaansa tempaavia ja kiehtovia. Se tuo jo itsessään omaa dramaatikkaa juoneen ja saa asetelmasta herkästi herkullisen epäreilun. Tätä ideaahan on käytetty vähän siellä sun täällä aiemminkin, mutta yhtään YA-kirjaa en ole vielä lukenut tähän liittyen.

Jules on päähahmona ihan hauska, joskin persoonaton. Hän saa aikaiseksi itsekin kaikenlaista hämminkiä eikä toisaalta ole pelkuri, vaan hoitaa hommat kunnialla loppuun. Jules sortuu melko usein kirjan aikana yhden pojan perään haikailuun, mikä latisti vähän minun tunnelmaani, kun olisin vain halunnut oppia lisää maailmasta, eikä toisaalta haikailun kohde ollut minulle mitenkään kiinnostavaksi pohjustettu.

Juoni ja tarina jäävätkin vähän haperoksi maailmanrakennuksen ja ihmissuhdeasioiden alla, mutta sanoisin, että kokonaisuudessaan Everless on perusvahvaa YA:ta. Maailma toimii ihan hyvin, hahmot ovat ihan ookoo, tarinassa on ideaa ja jättää vielä tulevaisuutta varten paljon auki. Kuitenkin romanssipuoli ehkä latisti minulta hieman tunnelmaa ja olisin ehkä muutenkin toivonut enemmän kaverisuhteita mukaan tähän, sillä niitä olisi ollut hyvä mahdollisuus rakentaa enemmänkin.

Kolme tähteä.

Siiri Enoranta: Nokkosvallankumous

Dharan johtaa lapsista ja nuorista muodostuvaa Nokkoslaumaa. Dharan on aina tiennyt, että hänen on kannettava johtajan taakka ja johdetettava maailma vallankumoukseen, jotta asiat korjaantuisivat. Ympäristö on tuhoutunut, ruokaa ei ole ja ihmiset sotivat keskenään tulevaisuuden maailmassa. Kun Dharanin laumaan eksyy Vayu, mitätön nuori poika, syntyy poikien välillä erityinen suhde. Dharan ja Vayu kykenevät näkemään toisen maailman, paratiisin, yhdessä, ja Dharan on entistä vakuuttuneempi siitä, että hänen tehtävänsä on johdattaa kaikki parempaan maailmaan.

Olen "säästellyt" Nokkosvallankumousta omassa e-kirjahyllyssäni todella pitkän aikaa. Tarina on kuulostanut niin synkältä, etten ole omannut voimia siihen tarttumiseksi ennen kuin nyt. Yhteenvetona voisin sanoa, että olipas tämä ihana ja hirvittävä yhtä aikaa. Maailma on yksi kurjimmista dystopiamaailmoista, johon olen törmännyt. Luonto on pilalla, syöpä tulee, kun elää 40-vuotiaaksi ja kaikki sotivat keskenään. Lapset käyttävän pölyä ja syövät toisiaan nälkäänsä. Jotenkin tämä ilmastoasia ja maailman pilaantuminen tuntuu olevan hyvinkin tyypillinen aihe näissä suomalaisissa YA-kirjoissa.

Tähän kammotavaan maailmaan Vayun ja Dharanin häiriintynyt suhde sopi erinomaisesti. Suhde oli niin kieroutunut, että tarinasta sai kunnon ahdistukset itsellekin. Dharan piti Vayua valittunaan, mutta se ei tuntunut juuri muuta tarkoittavan kuin läheisyyttä Dharanin ehdoilla.

Dharan oli todella ristiriitainen henkilö - hänen nokkoslapsensa rakastivat ja palvoivat häntä, mutta lukijana oli vaikea nähdä Dharanissa mitään hyvää. Dharan käyttää pölyä ja ihmisiä hyväkseen, osittain tiedostamattaan ja osittain tahalleen. Hän suorastaan rakastaa olla parrasvaloissa ja on vakuuttunut, että johtajan osa on vain häntä varten tehty. Vayu taas ajoi minut lähes hermoromahduksen partaalle olemalla helppo tossutettava tuossa kummallisessa suhteessa.

Välillä mietin kesken lukemisen, että voinko oikeasti pitää tästä kirjasta lopussa, kun hahmot tuntuivat niin vastenmielisiltä jossakin vaiheessa, mutta kyllä näköjään. Sekä Dharanilla että Vayulla oli aivan selvä kehityskaari tarinassa. Lisäksi Enoranta osasi hienosti kutoa tarinaan sen viestin, että eihän kukaan meistä täydellinen koskaan ole, varsinkaan sellaisessa maailmassa kuin missä Nokkosvallankumous tapahtuu.

Tarina kiehtoi ja houkutti lukemaan, asiat liikkuivat hyvää tahtia eteenpäin. Kirjan loppu tuntui melko sekavalta ja kirja loppui hieman kuin seinään. Tulee aina vähän hassu olo, kun lukee suomen kielistä kirjaa eikä ymmärrä lopussa lukemaansa ja pitää kerrata muutamat viimeiset kappaleet. Näissä suomalaisissa nuorten aikuisten kirjoissa toivoisin myös aina vähän suureellisempia tarinoita yleisesti ottaen.

Hirvittävän ihana - neljä tähteä.

Pride-viikon teemapostaus

Yöpöydän kirjat -hostaa tänä vuonna jälleen Pride-viikon haastetta, johon päätin osallistua antamalla muutaman kirjavinkin sekä luin Becky Albertallin Minä, Simon -kirjan. Alkuun pari vinkkiä ja sitten vähän höpinää Albertallin kirjasta.

Kuva täältä

Leah Raeder/Elliot Wake - Black Iris

Elliot Wake kirjoitti ennen nimellä Leah Raeder, ja kirjailija itse on siis transsukupuolinen eli sinänsä sopii tähän viikkoon erinomaisesti. Black Iris on upea kirja, joka varmasti jakaa lukijat eri leireihin. Minä lopulta päädyin kirjaa rakastavien piiriin, mutta alkuun kirjan synkkyys ja ahdistavuus oli vähän liikaa minullekin. Päähenkilö Laney käyttää huumeita eikä käytännössä tunnu muutenkaan välittävän itsestään yhtään. Hän on juuri päässyt yliopistoon ja yrittää pyristellä eroon menneisyyden haamuista, mutta vanhat koukerot tuntuvat seuraavan häntä, vaikka uudet ystävät tuntuvat löytävän hänet tahtomattaankin. Kirjan jälkeen on pakko hengähtää hetki ja pohtia elämän tarkoitus jne. Tässä käsitellään montaa tärkeää asiaa, esim. mielenterveyttä, oman seksuaalisuuden löytämistä, väkivaltaa ja kostoa. 

Kuva täältä

Rainbow Rowell - Carry On

Ihan lempparini kaikista LGBTI+-suhteista on tässä. Itseasiassa minun kirjojen unelmapoikkis on juurikin Carry Onista :D Rainbow Rowellin Carry On samaan aikaan jotakin ihan hullua ja jotakin niin pirun sympaattista. Black Iriksessa tarina on miljoona kertaa parempi, mutta tässä on jotakin sitä mystistä puoleensa vetävää.

Käytännössä tämä on Harry Potter fanfictionia, Simon Snow on "valittu" pelastamaan maailma, mutta mikään ei tunnu toimivan oikein hänen kohdallaan. Hänen kämppiksensä velhokoulussa on hänen verivihollisensa, urpo Baz, joka kiusaa Simonia minkä muilta tekemisiltään ehtii ja saattaa olla vampyyri. Taikasauvat eivät juurikaan tottele Simonin mieltä ja kaiken lisäksi hänen mentorinsakin tuntuu välttelevän häntä.

Tämäkään ei todellakaan ole kirja kaikkia varten. Idea Harry Potter -fanfictionista näin tosissaan tehtynä on jo itsessään niin hullu, ja maailmanrakennus oli vähän kökköä. Parempaakin fanficiä on varmasti olemassa, mutta, jos tätä hullua tarinaa pystyy ymmärtämään ja siihen pääsee mukaan niin kuin itse pääsin, tämä viihdyttää aivan varmasti. 

...

Näiden lisäksi olen myös lukenut äskettäin Siiri Enorannan Nokkosvallankumouksen, josta on tulossa postaus lähiaikoina, ja joka käsittelee LGBTI+-aihetta. Samoin Jonas Gardellin Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin ykkösosa oli aivan ihana, mutta sarja on unohtunut jostakin syystä kesken eikä nytkään houkuttele lukemaan.

...

Ja Pride-viikon kunniaksi luin Becky Albertallin Minä, Simon -kirjan. Simon on 16-vuotias nuori mies, joka on salanimen turvin laitellut sähköpostia toisen, omassa koulussaan koulua käyvän nuoren miehen kanssa. Nyt kuitenkin Martin kiristää Simonia, sillä hän on vahingossa päässyt käsiksi Simonin salaiseen sähköpostiin ja tietää Simonin salaisuudet. Simon joutuu tahtomattaan toimimaan Martinin "wingmaninä", jottei hänen seksuaalinen identiteettinsä leviäisi aivan kaikille.

Minä, Simon on kaikista positiivisin, lämpimin ja hauskin LGBTI+-aiheinen kirja, jonka olen lukenut. Itse en ole suuri nuorten aikuisten nykyaikaisen/romantiikan ystävä, mutta kyllähän tämä sydämen silti sulatti. Simonin kasvutarina oli niin söpö ja onnistui niin hyvin tekemään lukijan onnelliseksi, että eihän siinä muuta voinut kuin seurata hauskaa tarinaa. Jonkin verran syvyyttä olisin toivonut tälle tarinalle ja ehkä vähän ilonpilaajana olisin halunnut draamaattisemman lopun, mutta kyllä tämä silti viihdytti erittäin hyvin. Erityisen kivaa oli seurata kaveriporukan välistä dynamiikkaa, jotka tuntuivat hyvinkin aidoilta ja nostalgisilta näin vanhalle tädille :P Neljä tähteä!

Sarah J. Maas: A Court of Wings and Ruin (A Court of Thorns and Roses #3)

Minä taistelin pitkään sitä halua vastaan, joka aina hinkui ACOTAR-sarjan kolmannen osan perään. Minulla on Maasin kanssa vähän ristiriitainen suhde. Hänen kirjansa ovat jollakin tapaa mielettömän koukuttavia ja järkälemäisiäkin kirjoja saan häneltä helposti luettua kevyen kerrontatavan vuoksi. Mutta... Kaikki hänen sarjansa tuntuvat aina edetessään menettävän sen punaisen lankansa ja sisältävän enemmän jaarittelua osa osalta. Niinpä minua pelotti, mitä tämä 700-sivuinen järkäle pitäisi sisällään.

Feyre on takaisin Tamlinin luona ja joutuu esittämään osaansa onnellisena naisena. Hybern punoo joukkojaan ja suunnitelmiaan yhteen, ja kaikkien on valittava puolensa nyt. Kaikki tuntuvat olevan niin toisiaan vastaan, ja Feyren ollessa kostoretkellään Tamlinin luona, tuntuu kaikki menevän aina vain enemmän solmuun. Kehen voi luottaa taistelussa vapauden puolesta?

Aloitetaan siitä, mistä pidin todella paljon. Se oli ehkä se, että tämän sarjan pahikset osaavat todella olla pelottavia ja oikeasti pitää jännityksessä. Hybern osasi olla todella kuumottava ja jouduin ihan oikeasti ihmettelemään, että miten hänet voitetaan tässä pelissä. Tähän liittyy kuitenkin sellainen miinus, että pahikset ovat tässä kirjassa suurimman osan poissa ja ehkä 1/10 verran paikalla tarinassa, mikä on todella vähän ottaen huomioon kirjan pituuden.

Maas osaa myös rakentaa jännitteitä hyvin ihmisten välille. Tamlinin ja Feyren välit ovat todella erikoiset ja mielenkiintoista seurattavaa, mutta harmillisesti tämäkin osio kirjasta päättyy hyvinkin nopeasti ja keskittyy kaikenlaiseen muuhun turhaan. Night courtin kerätessä liittolaisia jännitteitä myöskin on kaikista suunnista tietysti ja ehtiipähän ystävystenkin välit rakoilemaan. Näiden juttujen seuraaminen oli ihan hauskaa viihdettä.

Mutta... Kylläpäs tämä oli pitkä kirja ja paljon mietiskelyä ja keskusteluja. Hahmojen kehityskaaret tuntuivat junnaavan jokseenkin paikallaan. Feyre on sama vanha Feyre, Rhys on sama vanha Rhys. Nesta kiukuttelee kaikille ja on koominen omalla tavallaan, mutta ehdin 700 sivun aikana jo vähän kyllästyä siihenkin. 

Kyllähän minä omalla tavallani myös nautin siitä, että sain nauttia näistä hahmoista ja heidän välisistään suhteista, mutta ehkä minä olisin halunnut jotakin uutta. Olin jo viime kirjassa pettynyt Rhysandiin ja siihen, että hän onkin kaikkia rakastava höppänänpöppänä. Ykköskirjassa luvattiin jotain ihan muuta. Mutta, ACOWAR on kyllä todellista ilottelua niille, jotka rakastavat näitä hahmoja ja varmaankin sarjan fanit saavat tästä ihan kelpoisen lopun tarinalle. Kolme tähteä.

Ja täydennetäänpäs taas vähän YA-kirjabingoa:

4. Erika Vik, Hän sanoi nimekseen Aleia: Julkaistu vuonna 2017
5. Sarah J. Maas, A Court of Wings and Ruin:  Kirjassa on +400 sivua

Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia (Kaksosauringot #1)

Kun Corildonin pihalta lyötyy keskellä talvea ihmistyttö, Corildon huomaa kummien asioiden alkavan tapahtua. Tyttö ei osaa sanoa mitään muuta itsestään kuin että hänen nimensä on Aleia. Vaikuttaa siltä, että Aleia on pakenemassa jotakin, mutta ei osaa itsekään sanoa mitä ja pian Corildonkin sotkeutuu vyyhtiin mukaan. Corildon on seleesi, erilaisen lajin kuin ihminen edustaja, ja kykenee käskemään tuulia. Tuulia, joissa on myöskin tapahtunut viime aikoina jotakin erikoista. Yhdessä Corildon ja Aleia lähtevät selvittämään, mistä on kaikessa kyse, mutta matka on pitkä ja täynnä karikkoja.

Hän sanoi nimekseen Aleia on sellaista hyvinkin perinteistä fantasiaa, josta minä pidän todella paljon. Tässä on aivan ihana maailma, jota maalailtiin lukijalle mukavan rauhalliseen tahtiin. Siinä sekoittuu perinteinen fantasiamaailma ja -elementit sekä vähän stempunk-tyypppiset piirteet. Toiset lukijat ovat kokeneet rauhallisen alun ilmeisesti puuduttavana, mutta minä pidin todella paljon maailmanrakennuksesta, joka hiljalleen kuljetti tarinaa eteenpäin ja tutustutti niin erikoiseen maailmaan.

Paljon jäi vielä kertomatta ja selittämättä asioita, ehkä vähän turhankin paljon lopulta. Tämän kirjan ideaa oli oikeasti aika työlästä tiivistää omin sanoin tuohon ylle ja se johtui juurikin siitä, että vaikkaa maailmaa rakennettiin oikein olan takaa, osa asioista jäi silti niin puolitiehen. Esimerkiksi minä en oikein vieläkään osaa yhtään kertoa mitä nämä seleesit ovat. Toisaalta on kiva, että vielä on paljon opittavaa tästä maailmasta seuraaviakin osia ajatellen.

Corildon on hahmona hauska, sellainen vähän ärtsympi yksinäinen susi, joka saa kontolleen nuoren naisenalun, Aleian. Corildoniin onnistuttiin punomaan jo tässä ensimmäisessä osassa paljon kerroksia ja hänen kärsimyksensä ja kärttyisyytensä kiehtoivat minua äärettömästi. Seleesit ovat syrjittyjä tässä ihmisten maailmassa, ja Corildonin silmin pääsee hyvin kokemaan rasismia ja kiusantekoa toista lajia kohtaan.

Aleian suhteen sen sijaan olin ehkä hieman pettynyt, sillä häneen oli melkoisen vaikea samaistua, ja jotenkin ajattelisin, että tämäntyyppisissä kirjoissa se olisi tärkeää. Kirjan romantiikka ei myöskään puhutellut minua sitten laisinkaan, lähinnä kaikki romanttiset kohtaukset ja söpöilyt olivat vaivaannuttavaa luettavaa minulle.

Joka tapauksessa aivan mahtava aloitus sarjalle. Aleian ja Corildonin tarinaa raotettiin juuri sopivasti herättämään kiinostusta, mutta arvoituksellisuus heidän takanaan onnistuttiin säilyttämään. Paljon jäi odotuksia toista osalle, toivottavasti Seleesian näkijä onnistuu lunastamaan ne odotukset.

Meagan Spooner: Hunted + Sarah Beth Durst: The Queen of Blood + Marie Lu: The Rose Society

Nyt tulee jälleen yhdistelmäpostaus kahdesta kirjasta, jotka olen lukenut tämän muutamia kuukausia sitten sekä YA-haasteen päivitystä.

Meagan Spooner: Hunted

Kuva täältä

Kun Yevan isä menettää kaiken omaisuutensa ja perhe joutuu muuttamaan kaupungin kaukaiselle laidalle köyhtymisen vuoksi, Yeva on asiasta salaa onnellinen. Hän on aina rakastanut enemmän villin luonnon keskellä olemista kuin kaupungin ylhäisten naisten turhanpäiväisen hölinän kuuntelua. Yllättäen Yevan isä kuitenkin katoaa metsään metsästysretken päätteeksi eikä Yevalle jää muuta vaihtoehtoa kuin lähteä jäljittämään isänsä jälkiä. Yevan sisarukset ovat tätä ehdottomasti vastaan, mutta Yevalle ei olemassa muuta vaihtoehtoa kuin isää loukanneen pedon jäljittäminen ja rankaiseminen.

Aloin lukea Huntedia hirvittävän lukujumin ja työputken keskellä ikään kuin iltaviihdykkeeksi. En ollut hetkeen saanut luettua oikein mitään kirjoja ja vähän epäileväisesti aloitin Huntedinkin. Tuntui, että olen lukenut miljoona mukaelmaa/uudelleen kerrontaa Kaunottaresta ja hirviöstä, ja vihdoin minäkin aloin saamaan niistä tarpeekseni (ihme). Hunted toimi kuitenkin erinomaisena työpätkän rentouttajana ja vetäisi mukaansa ihmeen hyvin.

Kirjassa on hyvin sadunomainen ja perinteisen fantasian tunnelma. Myös juoni on omalla tavallaan hyvinkin perinteinen, mutta sitten taas riittävän erilainen. Olisin kaivannut maailmanrakennukseen hieman lisää puhtia, jotta se ei olisi ollut taas yksi niistä miljoonista keskiaikaistyyppisistä fantasiamaailmoista.

Yeva on melko perinteinen YA-protagonisti: kaunis kuin mikä ja osaa kaikkea. Tämä varsin perinteinen YA-trooppi oli onneksi onnistuttu upottamaan sen verran hyvin, etten välittänyt asiasta laisinkaan ja Yevassa oli riittävästi persoonallisuutta näiden piirteiden rinnalle. Hirviö oli myöskin minun mielestäni varsin onnistunut. Joskus näissä mukaelmissa Hirviö nimittäin tuppaa olemaan sellainen hyvinkin hattarainen versio hirviöstä.

Ainoastaan loppu ei ihastuttanut niin paljoa kuin kirja muuten. Jäin kaipaamaan jotakin eeppisempää, moniportaisempaa ja raastavampaa loppuratkaisua kuin mitä lopulta sain. Se olisi kruunannut muutoin erittäin hienon lukukokemuksen.

3.5 tähteä.

...

Sarah Beth Durst: The Queen of Blood

Afrikassa bussimatkalla lukemassa kyseistä kirjaa...

Renthiassa henget vaeltavat maan päällä ja haluavat eroon kaikista ihmisistä. Vain yksi nainen seisoo kaikkien näiden henkien ja ihmiskunnan lopun välillä: kuningatar. Vain hänellä on riittävästi taikaa estämään henkiä tappamasta kaikkia. Aina, kun yksi kuningatar kuolee, pidetään valinnat uutta kuningatarta varten naisten keskuudesta, jotka ovat yhteyksissä näihin henkiin ja joilla on taikaa. Daleina on yksi näistä naisista. Hän on vielä nuori ja hänen lahjansa taian suhteen on heikkoa, mutta hänen palavana haavena on puolustaa muita samalta kohtalolta kuin mitä hänen omalle kotikylälle on käynyt. Kuningattaren virkaan hän ei kuvittelekaan pääsevänsä. Kun henget alkavat käydä aina vain levottomammiksi, Daleina haluaa taistella ihmisten puolesta. Niinpä hän yhdistää voimansa kuningattaren hyljeksimän entisen mestarin, Venin, kanssa.

The Queen of Blood ei näytä eikä kuulosta kovinkaan kummoiselta kirjalta, mutta kansien sisästä paljastuu yllättävän omaperäinen ja kiinnostava maailma. Ideaa on hankala selittää lyhyessä tiivistelmässä ja se kuulostaa oikeastaan vain vähän hupsulta, mutta se toimi kuitenkin. Erilaisilta hengiltä, kuten esimerkiksi ilma/vesi/tuli, kanavoidaan siis voimaa ja sillä saadaan aikaan taikuutta.

Pidin muutoinkin kirjan ideasta kokonaisuudessaan ja tarina oli oikeasti todella hyvä. Oli kivaa, kun tämä ei ollut niin perinteisen mustavalkoinen ajatusmaailmaltaan kuin nuorten aikuisten kirjat yleensä. Se, mistä pidin erityisen paljon, oli tarinan "pahiksen" rakentaminen. Hänelle onnistuttiin tekemään taustatarinaa varsin mukavasti ja toisaalta hänenkin kantaansa pystyi ymmärtämään.

Hahmot olivat sitten se puoli, joka ei sitten ihan niin hyvin toiminut minun kohdallani. Päähenkilö Daleina ei ollut kovinkaan vangitseva hahmo. Hänen kohdallaan oli yritetty varmaankin hakea sellaista "tavallinen tallaaja"-vaikutelmaa, mutta se kääntyi jopa Daleinaa vastaan tehden hänestä liiankin tylsän. Myöskin, kirjan romanssi ja ihmissuhdepuoli olivat kokonaisuudessaan melko lättäniä, vaikka tässä olikin erittäin onnistuneesti kuvailtu tyttöjen välisiä ystävyyssuhteita.

3.5 tähteä.

Marie Lu: The Rose Society (The Young Elites #2)

Kaikki muut ovat hylänneet Adelinan paitsi hänen pikkusiskonsa, Violetta. Adelina pakenee Violetan kanssa muita voimia omaavia nuoria ja yrittää kerätä omia kannattajia matkalla. Hänen ainoana tarkoituksenaan on lopettaa Inkivisiition toiminta, joka yritti tappaa hänet. Adelinan synkät voimat saavat kuitenkin lisää voimaa vihasta ja kostamisesta, ja ne alkavat hiljalleen ottamaan Adelinaa haltuunsa.

Sarja tuntui todenteolla käynnistyvän vasta tässä toisessa osassa. Erityisen paljon pidin kirja lopusta, joka tarjosi minulle vihdoin sitä, mitä on luvattu sarjan alusta lähtien - todellisen antisankarin. Vieläkin jäin kuitenkin pohtimaan, että tarina ei ollut aivan niin yhtenäinen kuin Lun Legend-sarjassa, jota rakastan. Antisankarin tarina on lisäksi vähän hankala tarina kertoa, sillä päähenkilön motiivit pitäisi kuitenkin olla ymmärrettäviä ja lukijalle syttyä suurempaa sympatiaa häntä kohtaan.

Adelinan hahmo kehittyy tämän kirjan aikana kunnon harppauksin. Minä en aina ollut ihan varma, että jaksanko ymmärtää Adelinaa ihan täysin, mutta pääosin hänet kuvattiin erinomaisesti tässä osassa. Adelina on lähes kaiken menettänyt, ystäviensä pettämä ja hurjia voimia omaava nuori nainen, joka yrittää toimia oikein ja haluaa hyväksyntää läheisiltään. Oli helppo nähdä molempien osapuolien näkemys asioista ja olla itsekin hämillään siitä, mikä on oikein.

Marie Lun ongelmana on minun kohdallani edelleen se sama vanha eli hahmot ja heidän välisensä suhteet eivät vakuuta. Ainoastaan Adelinan ja hänen siskonsa välinen vuorovaikutus vetoaa johonkin syvemmälle, mutta kaikki romanssit ja ystävyydet näissä kirjoissa on vähän blaah. Tästä syystä Adelinan kaunat entisiä ystäviään kohtaan on tuntuvat vähän höpsöiltä. Ehkä sitä olisi kaivannut sellaista suuremman petoksen tunnetta itselle niin omakin raivo olisi herännyt Adelinan puolesta.

3.5 tähteä.

...

Aloittelin silloin aikoinaan sen YA-haasteen, josta minun ei pitänyt ottaa mitään stressiä ja jonka piti olla helppo nakki. Nyt on kuitenkin käynyt se perinteinen eli liikaa tekemistä enkä matkallakaan saanut luetuksi juuri mitään, että kuitenkin vähän ressaa. Aikaan olen saanut sen verran, että tämä Hunted, Queen of Blood ja The Rose Society on tullut luetuksi tässä helmikuun jälkeen, joten tässä päivitettyä kuvaa YA-bingostani:

1. Meagan Spooner, Hunted: Kirja ei kuulu sarjaan
2. Sarah Beth Durst, The Queen of Blood: Kirjailija, jota et ole lukenut aiemmin
3. Marie Lu, The Rose Society: Jatko-osa sarjaan

Mitenkäs muiden YA-haasteet etenee?

Miniarvosteluita YA-kirjoista: Kevätuhrit, Langennut enkeli ja Paranormaali

Tämän vuoden ensimmäinen puolisko on vierähtänyt kaikenlaista jännää tekien. Sitä on tehty ihan liikaa töitä, valmistuttu yliopistosta, käyty Afrikassa reissussa ja muutettu Lappiin asumaan. Siinä sivussa kirjojen lukeminen on vähän kärsinyt, samoin bloggailu. Someilua olen harrastellut lähinnä Instagramin muodossa. Yritän hypätä jälleen takaisin tähän kirjabloggailuun ja laitan tässä nyt yhteen postaukseen kokoelmana pikkuarvostelut tammikuussa luetuista YA-kirjoista.

K. K. Alongi: Kevätuhrit

Kuva täältä

Kirjassa eletään postapokalyptisessä maailmassa, jossa eräänä päivänä suurin osa ihmisissä kuolee yhdessä hetkessä pois. Ainoastaan nuoria lapsia ja teinejä jää kourallinen eloon, ja yksi heistä on 15-vuotias Jade. Jaden suunnitelmana on selviäminen itsekseen, mutta kohtalo yhdistää Jaden muihin nuoriin. Yhdessä he lähtevät etsimään turvapaikkaa itselleen ja selvittämään mistä on kysymys.

Kevätuhrien maailma on kiehtova ja jännittävä. Sen kerronnasta aistii hyvin sen pysähtyneen ja painostavan tunnelman, joka tulee, kun suurin osa ihmisistä kuolee. Tarina onnistui imaisemaan minut mukaansa ja herättämään kiinnostuksen sarjaa kohtaan. Paljon jätettiin vielä kysymyksiä auki ja selvitettävää. Miksi katastrofi tapahtui jää täysin avoimeksi, mutta kutkuttavasti sitä kyllä sivutaan.

Hahmoja kirjassa esitellään useampia ja kaikkien tarkoitusperiä joutuu yhtälailla arvuuttelemaan. Hahmot eivät olleet erityisemmin minun makuuni, sillä heidät oli varmaankin suunnattu nuoremmille lukijoille, mutta yhdessä he muodostivat hauskan porukan erilaisia persoonia ja vuorovaikutukset tiukassa tilanteessa vaikuttivat aidoilta.

3.5 tähteä.

Becca Fitzpatrick: Langennut enkeli

Noran elämä menee sekaisin, kun hänen opiskeluparikseen ilmaantuu kuin tyhjästä Patch-niminen poika. Patch on yhtä suurta arvoitusta tummien piirteiden ja synkkyytensä kanssa. Ihastuminen tapahtuu kuin huomaamatta, mutta Patchin ilmaantumiseen kytkeytyy paljon pelottavia tapahtumia, joiden vuoksi Nora joutuu kyseenalaistamaan romanssin järkevyyden. Mitä Patch oikein haluaa Norasta?

Harvoin sitä samalla tavalla tulee toimintaa ja vaaran tunnetta tämän tyyppisissä YA-kirjoissa, mutta Langennut enkeli onnistui kyllä yllättämään sillä saralla. Monesti näistä ihastuksen kohteista on helppo arvata, että alla sykkii puhdas sydän, mutta Patchiin ei voinut kyllä lukijana täysin luottaa. Sen vuoksi parin kemia onnistuikin innostamaan minua melko pitkään.

Valitettavana miinuksena sitten taas oli se, että hahmojen ja maailman rakentaminen jätti minulle hyvinkin hämmentyneet tunnelmat ja paljon toivomisen varaa. Luin kirjan suomeksi ja silti olen edelleen vähän ulapalla, että mistä tässä nyt olikaan kysymys. Ja tulihan tästä melko vahvat Twilight-tunnelmat pintaan. Itse fantasiaelementti oli niin vähäisellä osalla, että kirja tuntui enemmänkin pelkältä normiromanssilta kuin miltään muulta. Ehkäpä jatko-osat selittävät lisää ja niihin pitäisi sitten kuitenkin tarttua?


Kiersten White: Paranormaali

Evie näkee paranormaalien olentojen naamioiden läpi. Niinpä hänen työnään on yliluonnollisten olioiden kiinniottaminen ja hänen koko perheensä koostuu paranormaaleista. Aivan kuin siinä ei olisi tarpeeksi mutkikkuutta elämään, Evien ex-poikaystävä on keiju, johon ei voi luottaa tipan vertaa, ja joka ylittää rajat kerta toisensa jälkeen. Evien hartain toive onkin olla ihan vain tavallinen nuori. Kun paranormaaleja olentoja alkaa kuolla selittämättömästi, Evie huomaa olevansa koko sotkun keskellä, ja poispääsy kohti tavallisen nuoren elämää lipuu aina vain kauemmas ja kauemmas.

Kiersten Whiten kirjat ovat roikkuneet pitkään lukulistallani, erityisesti And I Darken. Päätin kuitenkin aloittaa Paranormaalista, sillä kirjastossa se pisti silmään niin monta kertaa peräkkäin, että oli pakko tarttua ja lukea se alta pois.

Paranormaalin maailma oli todella hauska ja omaperäisen tuntuinen. Siinä vilahtelivat niin keijut, ihmissudet, vampyyrit, noidat kuin kaikki muutkin mahdolliset oliot ja eliöt. Evie oli myös siinä mielessä kiva päähenkilö, että hän oli toiminnan nainen ja pärjäsi itsenäisestikin erinomaisesti. Hänen hullu ex-poikaystävänsä oli erittäin kiinnostava hahmo ja oikeasti jopa pelottava vainotessaan Evietä.

Paranormaali onkin ihan hyvää YA:ta, mutta punainen lanka tuntui ajoittain olevan hukassa kaiken sen hälinän keskellä. Minulla oli myös hankaluuksia samaistua Evieen, joka oli aika perinteinen nuorten aikuisten kirjan sankaritar. 3 tähteä.

Gossip Girl Book Tag

Noniin. Sitten seuraava arkistojen kätköistä löydetty huikea postaus, joka on vain odottanut oikeaa hetkeä tulla julkaistuksi. Näin lomamielellä tulee laitettua julkaisuun kaikenlaista :D

...

Toisinaan olen erittäin ylpeä itsestäni. Etenkin niinä päivinä, kun minulla on kasa tehtäviä tekemättä ja siitä huolimatta päätän kuluttaa aikaani kaikenlaiseen tyhjänpäiväiseen. Esimerkiksi Book tagin väsäämiseen.

Minä olen jo pidemmän aikaa keräillyt gifejä blogipostauksia varten ja odotellut innoissani, että koska voisin laittaa jonkun niistä postaukseen kevennykseksi. Mutta jostakin syystä ne eivät ole löytäneet sitä täydellistä paikkaansa, vaikka kuinka olen yrittänyt. Siitä sainkin idean, että koska nämä keräämäni gifit eivät muuten tule koskaan käytettyä, teen niistä book tagin -tyyppisen postauksen.

Varsinkin Gossip girl (ja etenkin Blair Waldorf) on gifi-lootassa vahvasti edustettuna, joten siltä pohjalta kehittelin Gossip Girl Book Tagin. Mutta jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin olisin mielelläni tehnyt myös pelkän "Oodi Blair Waldorfille" Book tagin. Tägi ei ole erityisen mielikuvituksellinen, mutta hei, tähän on nähty vaivaa.

Kuva täältä

1. Kirja, jota et aio lukea enää ikinä

Tähän tekisi mieli tietenkin laittaa joku koulukirja, mutta se olisi tylsää. En aio enää ikinä lukea Veronica Rothin Allegiantia ja se on varma. Allegiantin tuottama pettymys ei unohdu koskaan. Ja siitä on jo monen monta vuotta, kun Allegiantin luin :D

Kuva täältä

2. Kirja, joka ei sopinut sinulle/josta et pitänyt tyylillisesti

Ernest Clinen Ready Player One oli periaatteessa ihan kiva kirja, mutta kirjan maailma ei kiehtonut minua sitten laisinkaan enkä ihan hirveästi syttynyt henkilöillekään. En vain jotenkin päässyt ihan täysin sisään tarinaan. Kirjassa seikkaillaan melko pitkälle 80-luvun pelien ja pop-kulttuurin maailmassa. Monet muut ovat kirjaan ihastuneet, kuulun vähemmistöön.

Kuva täältä

3. Kirja, jossa on sinun lempi-badass naispäähahmo

Vähän tuntematon YA-sarja on Cracked, jonka päähenkilö Meda on kyllä todellinen badass. Hän ei rupea pyytelemään anteeksi itseään kertaakaan tai muutu pyhimykseksi sarjan aikana. Meda on itsekäs eikä häntä kiinnosta maailman pelastaminen, mutta on hänessä pehmeäkin puoli. 

Myöskin Lila Darker Shade of Magicissa omaa sitä ihanaa badass-henkeä, josta niin pidän oikein toteutettuna.

Kuva täältä

4. Kirja, jonka suhteen et voinut luovuttaa, vaikka sen lukeminen oli työtä ja tuskaa

Minä olen vähän sellainen, että luen kaikki sarjat loppuun, vaikka jo ensimmäinen osa tökkisi. Minä ja Cassandra Clare emme sovi yhteen ja silti olen lukenut häneltä neljä kirjaa yhteensä.

Kuva täältä

5. Kirja, joka olisi voinut muuten olla erittäin hyvä, mutta henkilöt olivat tylsiä/huonoja.

Sarah J. Maasin henkilöt ovat mielestäni olleet vähän lättänöitä sekä Throne of Glass- että A Court of Thorns and Roses -sarjoissa. Etenkään Throne of Glass -sarjassa en ole vielä löytänyt yhtään sellaista henkilöä, josta pitäisi todella paljon, vaikka kaikki on "ihan kivoja".

Kuva täältä

6. Kirja, jonka lopun haluaisit kirjoittaa/jnk kirjoittavan uudelleen.

Leigh Bardugon Shadow and Bone -sarjan. Kaikki meni siinä niin väärin :D Mutta ei en spoilaa mitään, joten hiljenen nyt.

kuva täältä

7. Lempimiespäähahmo.

Rainbow Rowellin Carry On -kirjan Baz on kyllä aivan superihana. Paras.

kuva täältä

8. Kirja, jossa pääparin rakkaustarina ajoi sinut hulluksi.

Marie Rutkowskin The Winner's Trilogyn Arinilla ja Kestrelillä ei mene koskaan liian hyvin :D Mahtava sarja kaiken kaikkiaan ja näiden kahden tarina yksistään oli niin ihana.

Kuva täältä

9. Kirja, jonka loputtua olit aivan rikki.

No, nyt kun Rutkowskista tuli puhe, niin The Winner's Crimen loputtua olin kyllä aivan palasissa. Siinä kirjailija, joka ei säästele lukijoita piirunkaan vertaa. Osa klassikoista on myös sellaisia, että niiden lukemisen jälkeen on ihan rikki, esimerkiksi Anna Karenina ja Humiseva harju.

Kuva täältä

10. Kirja, josta yritit pakolla pitää, sillä halusit sen olevan hyvä.

Näitäkin on kyllä monia, Marie Lun The Young Elitesistä halusin pitää todella paljon, mutta ei vaan pystynyt. Sen takakansikin kuulostaa siltä, että se on kuin minua varten tehty. Antisankareita ja kaikkea jännää, mutta ei. Mutta ehkäpä minä vielä avaan Rose Societyn ja ihastun.

Kuva täältä

11. Lemppari pahapoika kirjoista.

Barrons Fever-sarjasta. On toisinaan oikeasti todella törkeä ja inhottava, mutta jotenkin minun pahoille pojille sykkivä sydän lämpesi samantien :D

Kuva täältä

12.  Kirja, jonka juonen arvasit jo etukäteen.

Kaikella rakkaudella Percy Jacksoneita kohtaan: monesti juonenkäänteet olivat hyvin ilmiselviä jo etukäteen :'D 

Toinen aika paha on Cassandra Clare. Esimerkiksi City of Glassissa odottelin 300 sivua, että sankarimme keksivät suuret arvoitukset, jotka käytännöllisesti katsoen paljastettiin suoraan heti alkuun. Myös kolme kirjaa jatkunut sisarusarvoitus alkoi käydä hermoille.

...

Vähän hävettää laittaa tämä julkaisuun, mutta toisaalta olen onneksi kaukana matkoilla, joten väliäkös tuolla :D