Karen Marie Moning: The Fever Series

Kuva täältä

Fever Series kertoo tarinan MacKayla "Mac" Lanesta, jonka sisko murhataan Irlannissa ja Mac matkustaa Irlantiin selvittääkseen tilannetta. Poliisi vaikuttaa haluttomalta löytämään syyllisiä ja Mac aikoo itse etsiä murhaajan ja kostaa tälle. Irlannissa Mac saa tietää, että hän on sidhe-seer eli ihminen, joka pystyy näkemään keijut ja heidän maailmansa, ja Macin koko elämänsä kääntyy aivan toisenlaiseksi kuin mitä hän oli suunnitellut. Macin vaarallinen kyky tekee hänestä kohteen lähes kaikille inhottaville asioille, mutta keijujen vallatessa ihmisten maailmaa Mac ei aio luovuttaa, vaan aikoo taistella vastaan.

Fever Series koostuu viidestä erillisestä kirjasta, jotka oli tässä minun e-kirjastoversiossa ympätty yhteen. Kirjat ovat kevyttä fantasiaa aikuisille suunnattuna. Niissä on kuitenkin varsin synkkä pohjasävy ja paljon aika hurjiakin tapahtumia, muun muassa raiskausta, murhaamista ja väkivaltaa melko surutta. Kirjojen takakansissa näitä luonnehditaan eroottissävytteiseksi, mutta minun mielestäni erotiikka on näissä kirjoissa kuitenkin hyvin pieni osa-alue ja sen vuoksi näiden kirjojen lukemiseen ei kannata ryhtyä.

Vähän harmittaa, että nämä luokitellaan niin vahvasti hömppäluokkaan. Luultavasti juurikin siksi, että näissä on sitä erotiikkaa ja romantiikkaa. Romanssi on näissä kirjoissa kuitenkin hyvin hienovaraisesti syttyvä ja kutkuttavan epävarma loppuun saakka. Eroottinen puoli on taas näissä kirjoissa hyvin hämmentävä ja jopa hieman pelottava, sillä tilanteisiin liittyy usein juurikin jo vähintäänkin hyvin kysenalaisesti naisen halukkuus puuhiin. Osa lukijoista on pitänyt kirjoja sen vuoksi vähän epämiellyttävinä, mutta minä tykkäsin vähän raaemmasta suhtautumisesta elämään.

Ensimmäisen kirjan jälkeen fiilikseni olivat sarjan suhteen vähän latteat, sillä tarina tuntui lähinnä kevyeltä hömpän pömpältä. Tarinassa vain vähän hassuteltiin ajatuksella keijuista ja heidän toiminnallaan. Sarja kuitenkin kehittyi kirja kirjalta ja maailmanrakennus oli hauskaa luettavaa. Nämä kirjat muodostavat selkeästi yhtenäisen kokonaisuuden ja olisi ollut hyvin epämielekästä lukea näitä erikseen. Kirjat loppuvat vähän ikäviin kohtiin ja toimivat parhaiten tällaisena yhtenäisenä köntsänä, jossa kokonaiskuva tarinasta hiljalleen kypsyy.

Parasta kirjassa oli mahtavat henkilöhahmot. Mac on todella höpsö päähenkilö, hän rakastaa pukeutua pinkkiin, meikata ja olla bimbo. Häntä olisi helppo vihata päähenkilönä ja ymmärrän jokaista, joka ei häntä siedä, sillä onhan hän vähän stereotyyppinen barbie. Minun mielestäni Mac oli hauska yhdistelmä höpsöyttä ja toisaalta sisukkuutta pinkin ulkokuoren alla. On myös kivaa lukea sellaisesta päähenkilöstä, joka ei ole kyvyiltään epäreilu tai "chosen one" aivan siinä määrin, missä YA:ssa yleensä päähenkilöt tuppaavat olemaan.

Toinen ehdottomasti mainitsemisen arvoinen henkilö on tietysti kirjan miespäähahmo, Barrons. Hän on todella törkeä käytökseltään, oikeastaan ihan hirvittävä ihminen, mutta minuun toimi Barronsin charmi. Hän ei pyri miellyttämään ketään muuta kuin itseään ja säilyy rehellisen itsekkäänä ja törkeänä läpi sarjan. Selvästi eroaa YA:n sankarimaisista miespäähenkilöistä :D

Tiivistelmänä: kevyttä fantasiaa, hyvin synkällä ja aikuisille sopivalla otteella kerrottuna. Loppua kohden tahti ehkä vähän lopahti ja tarinan eeppisyys hieman kosahti kasaan, mutta mahtava sarja silti kokonaisuudessaan. Fever-sarja kuuluu niihin, joilla on omat ongelmansa ja epätäydellisyytensä, mutta silti ne jäävät mieleen ja niihin tulee palattua joskus myöhemminkin. Suosittelisin synkistä, romanttisista fantasioista pitäville lukijoille.

Sarah J. Maas: A Court of Mist and Fury (A Court of Thorns and Roses #2)

Hellureiii! Tietokoneeni päätti irtisanoa sopimuksensa parisen viikkoa sitten ja sen vuoksi on ollut vähän radiohiljaisuutta. Nyt on kuitenkin uusi (ja aika surkea) kone käytössä. Tästä se lähtee.

Lyhyesti ja spoilerittomasti voin todeta tästä Maasin ACOTAR-sarjasta, että kyseessä on hyvin samantyyppinen sarja kuin Throne of Glass eli kevyttä fantasiaa hyvin rakennetulla maailmalla. ACOTAR on kuitenkin sarjana mielestäni hidaskulkuisempi ja juoni on tähän mennessä kummassakin kirjassa ollut vähän hukassa. Mutta tämä kirja on siis kakkososa sarjassaan ja tämä postaus spoilaa niitä, jotka eivät ole lukeneet ykkösosaa.

ACOTARIn lukeneita tämän arvostelun ei pitäisi erityisesti spoilata, mutta jos et halua tietää mitään kakkososasta, ehkä ei kannata edetä tästä eteenpäin. Ykkösosa oli mielestäni juonellisesti parempi ja ylipäätänsä kiinnostavampi, mutta jaksoin minä tämänkin tarpoa loppuun.

 Kuva täältä

Feyre totuttelee elämään keijujen maailmassa, jossa rakennetaan kaupunkeja uudelleen Amaranthan jäljiltä. Loppuelämä Tamlinin kanssa odottaa ja Feyren pitäisi olla onnellisimmillaan, mutta maailman pelastamisen jälkeen jäljelle on jäänyt ainoastaan inhottavia muistoja ja paljon tekoja kaduttavaksi. Lisäksi Rhysandin kanssa tehty sopimus ajan viettämisestä Night Courtissa kiusaa Feyreä. Vähitellen keijumaailman rauha alkaa kuitenkin jälleen järkkymään, kun uusi uhka nostaa päätään, ja Feyren täytyy koota itsensä.

Lukiessani tätä kirjaa päivitin Goodreadsiin kertaalleen, että Rhysandin puolesta olen valmis kestämään 70% tylsyyttä ja 30% huikeaa toimintaa. Kirjan loputtua huomasin kuitenkin olevani tiukan tehtävän edessä. Olinko tyytyväinen siihen ehkä noin 2%:in, joka lopulta viihdytti?

(Tuttavallisesti kutsuttuna) ACOMAF on melko hidaskulkuinen ja juoni antaa odottaa lukijaansa. Ja minä tarkoitan, että todella, todella pitkään. Romanssit ja muut tunnepuolen asiat valtaavat paljon tilaa ja ovat kyllä omalla tavallaan hyvinkin kiinnostavia ja erinomaisesti kirjoitettuja. Etenkin alkuun Feyren tunteiden käsittely oli todella kiinnostavaa luettavaa. Kirjassa on hyvin kuvailtu sitä sisäistä taistelua, mikä seuraa siitä, että on yrittänyt tehdä oikein ja kuitenkin samalla on joutunut tekemään huonoja päätöksiä yhteisen hyvän vuoksi. Lisäksi Tamlin kohtelee Feyreä kirjassa melko huonosti ja Feyren tukahtumisen tunteen pystyi tuntemaan itsekin. Jos on aiemmin ollut Tamlin-fani, niin tämä kirja voi olla melko ikävää luettavaa :D

Juoni ei vain onnistunut kantamaan kaikkea sitä tunneryöppyä, joka kirjassa oli. Yleensä Maasin kirjoissa on vahvempi juoni minun mielestäni, vaikkakin ehkä vähän hitaampi kuin YA:ssa yleensä. ACOMFin kohdalla jouduin jo ihan kunnolla venyttämään kärsivällisyyttäni, kun kirjassa ei tapahtunut oikein mitään. Maas on kuitenkin siinä mielessä ollut ainutlaatuinen YA-kirjailija minun kohdallani, että vaikka hänen kirjojensa juoni polkee paikallaan 500 sivua, sivut lentävät ohitse enkä sitä sen kummemmin murehdi.

Mutta totuus on kuitenkin se, että silloin tietää, että ei mene hyvin, kun päädyn lukemaan spoilereita netistä, että jaksan kirjan loppuun. Niin valitettavasti kävi tämän kohdalla. ACOMAFIssa on huikaisevat 640 sivua ja siinä ajassa jonkinlaista juonta alkaa kaipailemaan. Petyin maailmanrakennukseen monellakin tapaa ja Rhysand ei myöskään vakuuttanut.

Maas on kuitenkin erinomainen kirjoittamaan kirjoille loppuja. Kun suljin ACOMAFIN kannet, huomasin himoitsevani seuraavaa osaa heti, vaikka viisi minuuttia aiemmin olin valmis luovuttamaan koko kirjasarjan kanssa.

Kolme erittäin ristiriitaisissa tunnelmissa annettua tähteä. Tuntuu vähän siltä, että yhtä hyvin olisin voinut antaa tälle yhden tai neljä tähteä, kun osia kirjasta rakastin ja osaa en taas millään jaksanut lukea. 

Nora Roberts -kokeilu: 3 kirjaa Nora Robertsilta

Tämän postauksen idea sai alkunsa, kun kerran erehdyin lainaamaan Nora Robertsin Jotain lainattua -kirjan enkä pitänyt siitä laisinkaan. Olin tietysti vähän pettynyt, sillä suurin osa ihmisistä pitää häntä sellaisena romantiikan luottotekijänä. Siispä päätin, että yritän lukea useamman kirjan tältä naiselta. Postauksen nimi oli alunperin 5 kirjaa Nora Robertsilta, mutta jouduin lopulta luovuttamaan ja vähentämään numeroita.

Kuva täältä

Ensimmäisenä tosiaan luin Jotain lainattua -kirjan, josta tein ihan oman postauksenkin aikoinaan. Jotain lainattua on kolmas osa morsiussarjassa ja lyhyesti sanottuna kirja on todella tylsä. Se kertoo Laurelista, joka kolmen bestiksensä kanssa omistaa hääyrityksen ja järjestää unelmahäitä. Laurel on vuosia ollut ihastunut Deliin, parhaan ystävänsä veljeen, mutta pitää ihastustaan naurettavana haikailuna, kunnes yhtäkkiä Del suutelee häntä ja jättää miljoona kysymysmerkkiä ilmaan leijumaan. Kirjan päähahmot tuntuivat minun makuuni persoonattomilta ja mahdottomilta samaistua enkä kokenut romanssia koukuttavaksi.

Kuva  täältä

Seuraavaksi luin Julkinen salaisuus -kirjan, joka on vanhempaa tuotantoa Robertsilta. Se on hyvin eri tyyppinen kirjana kuin Jotain lainattua, joka on puhdasta höttöä. Julkinen salaisuus on enemmänkin fiktiivinen tositarina julkkiksen lapsen traagisesta elämästä ja elämänkerrallisempi kulultaan. Kirja on melko rankka ja olisi voinut olla huomattavasti jännittävempi, jos jälleen kerran hahmot olisivat olleet samaistuttavempia ja kiinnostavempia.

Kuva täältä

Morriganin risti on Robertsin kirjoittaman fantasiatrilogian ensimmäinen osa. Kirjassa vampyyrikuningatar Lilith on päättänyt valloittaa maailman vampyyriarmeijallaan ja jumalatar Morrigan lähettää mahtavan irlantilaisvelhon 1100-luvulta taistelemaan Lilithiä vastaan. Tämän lukemisen päätin lopettaa noin sadan sivun kohdalla, kun oli vaan pakko todeta, että ei pysty. Yritin lukea kirjaa vähän myöhemmistä kohdista ja katsoa, että tempaisisiko kirja mukaan, mutta ei. Henkilöt eivät taaskaan iskeneet ja kirjoitusasu toi mieleeni lähinnä saippuaoopperan :D Itse ehkä luen niin nörtti-fantasiaa, että Robertsin epämääräinen kyhäelmä noidista ja vampyyreistä nauratti ja itketti samaan aikaan, kun pohja oli niin epämääräisesti rakennettu.

Joten ehkä lopputulemana tästä Nora Roberts-kokeilusta voin todeta, että Robertsin kirjoitustyyli ei sovi minulle ja kuulostaa pääni sisällä lähinnä töksähtelevältä. Tarina on ollut minun kohdallani aina tylsistyttävän hidaskulkuinen enkä keksi yhtäkään hahmoa, josta olisin oikeasti pitänyt. 

Mutta olisi hauska tietää, onko jollakin lukijalla joku ehdoton suosikki-Robertsilta? Mitä luulet, voisiko kyseinen kirja maistua minulle, vaikka nämä kolme ovat olleet huteja?

Kirjashoppailua

Kun Adlibris kerta toisensa jälkeen lähetti sähköpostiini houkutteluviestejä kirja-alesta, en voinut lopulta enää hillitä itseäni. Yritin kyllä erittäin kovasti. Useamman kertaa totesin, että ei, tällä kertaa minä en osta yhtään kirjaa lisää. Lainailen kirjastosta. Ostan joskus muulloin. Olen juuri muuttanut ja päässäni on kirkkaasti kirjojen muuttamishelvetti muistissa. Enkä minä edes omista älyttömiä määriä kirjoja. Minulla kuitenkin välähti, että minähän tietysti ostan vain e-kirjoja... Huoh. Ei se nyt ihan niin mennyt sitten kuitenkaan.

Kuva täältä

Jos nyt ihan totta puhutaan, niin minä halusin kaikista eniten alesta tämän Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupungin. Ja tämähän ei ole e-kirja. Ihan vain siksi, että se on niin hienon näköinen :'D Kävin katsomassa tätä ainakin kolme kertaa ja hoin, että ostan sen sitten joskus e-kirjana. Mutta kun keksin pari muutakin kirjaa, jotka oli sillä hetkellä saatava, niin tämä oli tietysti ilman kysymystäkään ostoskorissa.

Kuva täältä

Nokkosvallankumous on piinannut minua jo varmaan kahden vuoden ajan sillä, että sitä on mahdotonta saada kirjastosta. En tiedä, että olenko tosiaan niin tohelo, etten osaa paikantaa sitä kirjastostani vai onko tosiaan niin, että se on aina lainassa jollakin. Joka tapauksessa mittani tuli täyteen kirjastossa kärkkymistä ja päätin ostaa tämän e-kirjana. Minähän en siis jaksa käyttää kirjaston varaus-ominaisuutta syystä tai toisesta :D

 Kuva täältä

Teemestarin kirja on toinen Nokkosvallankumouksen tapaan minua vaivannut kirja, jota on ollut mahdotonta saada lainattua kirjastosta. Tätä ei ollut kovakantisena saatavilla, joten tyydyin pokkarimuotoon.

Kuva täältä

Court of Mist and Furyn meinasin ostaa heti sen ilmestyttyä, mutta silloin luin isoon tenttiin ja jätin asian sikseen. Sitten unohdin koko kirjan ja pidin typeryytenä sen ostamista, mutta nyt kun olin päässyt vauhtiin kirjojen lataamisessa ostoskoriin, oli tämä vain pakko ottaa.. Ja kyllähän se päätyi lukuun heti.

 Kuva täältä

Kate Atkinsonin Elämä elämältä oli sitten se villi kortti alesta. Siis se, jonka lätkäisee aleosastolta koriin, koska se on niin halpa ja vaikuttaa ihan kivalta. Ja koskaan muuten sitä ei ostaisi, mutta kun ale. Toivotaan, että on hyvä.

Ja aijaijaiii miten ennakkotilaus Harry Potter and the Cursed Childista jäi kaivelemaan mieltä.... Yritän vastustaa, mutta toisaalta on erittäin typerää säästellä Harry Potterin kohdalla.

Ehkä en ole ainut, joka on aleihin haksahtanut? :D

Leigh Bardugo: Six of Crows (Six of Crows #1)

Kuva täältä

Six of Crows sijoittuu Ketterdamiin, jonka katuja hallitsevat ilotalot ja kasinot. Niiden toimintaa pyörittävät rikollisjengit, jotka haalivat joukkoonsa mitä erikoisempia tekijöitä ja kulkijoita. Kaz Brekker on yhden pienen rikollisjengin nuori ja lupaava tulokas. Kun Kazille tarjotaan mahdotonta ryöstökeikkaa, joka tekisi hänestä suunnattoman rikkaan, kerää hän ympärilleen kuusi muuta nuorta rikoksiin taipuvaista laitakulkijaa ja alkaa punomaan suunnitelmiaan.

Six of Crows on kaikessa yksinkertaisuudessaan hurjan hyvää nuorten aikuisten fantasiaa. Tykkäsin jopa siitä, että välillä tätä lukiessani muistin kuinka vanha olenkaan. Pikkuvanhat 17-vuotiaat rikolliset olivat mainioita hahmoja. Bardugo käytti aikaa siihen, että tutustutti lukijan jokaiseen henkilöön huolellisesti. Pieneen joukkoon mahtuu kuusi erilaista persoonaa, joiden keskinäinen kemia naurattaa kerta toisensa jälkeen.

Kaz on tietysti Six of Crowsin sydän. Hän on rikollisnero, joka onnistuu aina punomaan juonia lukijoiden selän takana ja yllättämään kerta toisensa jälkeen. Kerronta tapahtuu kirjassa kolmannen persoonan kautta ja näkökulmia on useita, joten juoni kulkee sutjakkaasti eteenpäin ja liikaa paljastamatta henkilöistä kuitenkaan. Yksikään kertojista ei tylsistyttänyt, mikä on aika harvinaista, vaan kukin onnistui tuomaan oman kiinnostavan näkökulmansa, ja toisaalta juoni kulki kaikkien kertojien kohdalla yhtä dynaamisesti eteenpäin. Monesti minulle nimittäin käy niin, että yhtä henkilöä haluaisi lukea kaiket ajat ja muiden yli tekisi mieli hyppiä.

Tykkäsin jo Bardugon Grisha-trilogiassa hänen luomastaan maailmasta ja se on edelleen hyvä. Tai oikeastaan Ketterdam on paljon mielenkiintoisempi paikka kuin Ravka. Sekä Ravka että Ketterdam sijoittuvat siis fantasiamaailmaan, jossa Ravka vastaa jonkinlaista vaihtoehtoista Venäjää ja Ketterdam sitten taas Hollantia tms. maata. Grishat ovat yliluonnollisia kykyjä omaavia ihmisiä, jotka jaetaan alaluokkiinsa sen perusteella, että minkälaista "taikaa" heiltä luonnostaa tulee. Maailma on teknologialtaan varmaan 1800-lukua vastaavaa, ei autoja ja taistelut hoidetaan miekoilla, mutta kulttuuriltaan sitten taas ehkä hieman edistyneempi. Jännä yhdistelmä vähän kaikkea siis.

Grisha-trilogiaa ei muuten ole pakollista lukea ennen Six of Crowsia, mutta Grishojen voimien ymmärtäminen voi olla hieman helpompaa pohjatiedoilla, sillä heihin ei juuri paneuduta Six of Crowsissa. Grisha-trilogiahan ei kuulu lemppareihini, mutta Six of Crowsin jälkeen minulle jäi pieni kipinä jopa niihin palaamiseen... Kaikkea sitä kirja saa aikaan :D

Mutta siis, en keksi tästä kyllä mitään pahaa sanottavaa. Nooo, ehkä cliff hanger -loppu, mutta eipä se jäänyt harmittamaan. Tarinassa on upea synkän fantasian sävy huumorilla höystettynä. Hahmot ovat niin kummallisia ja hauskoja, että heihin kiintyy pakollakin. Moneen otteeseen naureskelin muun muassa Kazin tyylille, joka näyttäisi huvittavalta kenen tahansa 17-vuotiaan päällä. Ja yksi erittäin hieno asia on, että tässä kirjassa tarina ja juoni oli pääosissa. Yksinkertainen ryöstökeikkajuoni todellakin toimii.

Viisi tähteä.

Marie Lu: The Young Elites (The Young Elites #1)

Kuva täältä

Adelina Amouteru selvisi Kenettran maassa riehuneesta verikuumeesta lapsena, mutta tauti jätti häneen jälkeensä. Adelinan mustat hiukset muuttuivat hopeisiksi ja hän menetti vasemman silmänsä. Adelinan kaltaisia taudin merkitsemiä kutsutaan malfettoiksi ja heitä pidetään yhteiskunnan alhaisimpina. Adelina on pilannut perheensä maineen ja hänen isänsä inhoaa häntä yli kaiken, sillä Adelinasta ei ole mitään hyötyä perheelle. Mutta huhujen mukaan osa kuumeesta selvinneistä on saanut muutakin kuin arpia, ihmeellisiä kykyjä, ja nämä henkilöt ovat nyt tulleet esiin anonyyminä ryhmänä, jota kutsutaan nimellä The Young Elites. He pelastavat Adelinan etsiessään uusia kykyjä, mutta Adelinan sisällä vellova synkkyys on heille uhka siinä missä mahdollisuuskin.

Marie Lun Legend-trilogia on edelleen yksi lemppari-YA-trilogiani. Se sisältää upeaa tarinankerrontaa ja aivan mielettömän hienon dystopiamaailman. Niinpä olen himoinnut tätä Lun uutta The Young Elites-trilogiaa jo hyvin pitkään lukemiseksi. Sen myyntipuhe kuulosti aivan mielettömältä. Anti-sankari, jonka koston- ja vallanhimo syö häntä sisältä ja myrkyttää hänen mielensä, mystisiä voimia, renesanssin tyyppinen fantasiamaailma ja tietysti kutkuttava YA-romanssi. Olin valmis antamaan kaikki rahani pois ja laittamaan suoraan viisi tähteä Goodreadsiin.

Mutta... Täytyy sanoa, ettei The Young Elites yltänyt aivan sille tasolle, jolle onnistuin sen itse kohottamaan. Ehkä suurimpana syynä oli se, että kirjaa markkinoitiin niin vahvasti Adelinan synkkyydellä ja pahuudella ja minusta hän oli kuitenkin aika nössö. Jos hän olisi ollut yhtään vähemmän itsekäs, olisi hän ollut liian kiltti. Halusin siis huomattavasti pahiksemman Adelinan.

Juonikaan ei yltänyt aivan Legendin tasolle, mutta oli kuitenkin tyydyttävä ja kiinnostava. Tarinalla on ainakin valtavasti tilaa kehittyä eri suuntiin. Maailmanrakennus teki hyvää pohjaa trilogialle, vaikka olikin vähän monimutkainen kokonaisuudessaan. Pikku miinus myös siitä, että romanssi jätti minut tällä kertaa kylmäksi. Legendissäkään en pitänyt romanssista erityisesti, joten lieneekö sitten niin, että Marie Lu tykkää kirjoittaa vähän eri tyyppisiä rakkaustarinoita kuin joihin minä sitten kapsahdan.



Ihan perushyvää YA:ta ja oli kyllä kivaa, että päähenkilö oli kerrankin vähän eri tyyppinen. Luulenpa, että tähän on helppo ihastua, jos odotukset eivät ole samalla tasolla kuin omani. Kaikista hienointa on, että tarinalla on potentiaalia kehittyä vaikka mihin suuntaan, sillä ainakaan Lu ei rajoittanut tarinaa yksipuoliseksi.

3.5 tähteä.

Blogger Recognition Award

Niinhän siinä vierähti taas useampi viikko ennen kuin ehdin tänne tulla. Kerroin jo aiemmin, että olen ensimmäistä kertaa oikeissa alan töissä ja se on tietysti jännittävää ja vie pirusti aikaa. Iltaisin makaan raatona kotona ja yritän motivoida itseni tiskaamaan astioita tai edes keräämään postit oven edestä. Ei siis puhettakaan bloggaamisesta tai lukemisesta. Lisäksi pitäisi kirjoittaa yliopiston puolelle tutkimusjuttua. Hommaa riittää ja täällä minä silti olen :D Muutaman tunnin käyttämässä blogipostauksen tekoon...

Nyt tulee siis postausta Blogger Recognition Awardista, jonka ohjeistus menee kutakuinkin seuraavalla tavalla:

1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen
2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi
5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnonsaajiksi

Kuinka aloitin bloggaamisen

Olen aina tykännyt kirjoittamisesta ja pitänyt sitä melkoisen terapeuttisena harrastuksena. Bloggaamista olen kokeillut muutamassakin eri tyyppisessä blogissa, mutta mikään niistä ei tuntunut oikein omalta. Jouduin vähän liikaa hakemaan jutunjuurta muualta. Sitten eräänä päivänä törmäsin kirjablogiin Anna minun lukea enemmän (joka pari viikkoa sitten olikin näköjään palannut telakalta, jeee :D) ja aloin kypsyttelemään ideaa omasta kirjablogista. Kaipasin tuolloin elämääni jotain omaa pientä (ja vähän salaistakin) harrastusta ja toisaalta oli mielettömän hauskaa verrata muiden ajatuksia samoista kirjoista.

Minulla oli kirjablogin perustamiselle kuitenkin muutama pieni este. En ensinäkään ehtinyt lukea juurikaan kirjoja ja pohdin, että saisinko sisältöä blogiin millään. Totesin kuitenkin, että blogi olisi erinomainen syy lukea enemmän ja niinhän se on onneksi ollutkin. Toisekseen pohdin, että onko tämäkään nyt sitten se omanlainen juttu. Blogin aloitettuani huomasin kuitenkin nauttivani kirjoittelusta, vaikka olenkin aikamoinen puoskari tällä alalla ja arvostelut ovat subjektiivista mutua.

Vinkkejä aloittaville bloggaajille

Olen itse melkoinen harrastelija kirjabloggauksen saralla enkä koe itseäni kovinkaan päteväksi antamaan neuvoja, mutta ainahan sitä pitää jotain sanoa, kun kerta pyydetään :D

- Bloggaa sellaisista asioista, joita kohtaan olet intohimoinen ja motivoitunut. Itse olen kokeillut siis muutamaakin eri tyyppistä blogia ja kumpikaan niistä ei toiminut erityisen hyvin, sillä en ollut riittävän motivoitunut ylläpitämään niitä. Ei ollut yhtään hauskaa keksiä tikusta juttua. Kyllä sen sitten huomaa, kun alkuinnostus laantuu, että mikä blogi on sellainen, jota jaksaa oikeasti pitää yllä.

- Tee blogista itsesi näköinen. Ja minä tarkoitan nyt kirjaimellisesti blogin ulkonäköä. Minä olen ehkä surkein antamaan tälläisen neuvon, sillä minun blogini olisi luultavasti paljon pinkimpi ja kirkkaampi (ja ällöttävämpi), jos oikeasti tekisin tästä sellaisen kuin minä olen persoonana :D Tosin ehkä tämä "sininen pommi" on jo riittävä määrä väriä. Mutta minä tarkoitan siis sitä, että tee blogista juuri sinun visiosi näköinen. Se on yksi suuri ilonaihe itselle ja kannustaa bloggailuun. Toisaalta minä olen aivan käsi ulkomuodon kanssa ja tyydyn lähinnä leikkimään näillä väreillä eli ihan liikaa paineitakaan ei kannata tästä asiasta ottaa.

- Kirjoita juuri sellaista tekstiä kuin sinä haluat. Olen moneen otteeseen painiskellut sen asian kanssa, että kirjoitanko liian yliampuvasti, mutta toisaalta en haluaisi pitää muunlaista blogia yllä. Sellaisen tekstin tuotto onnistuu helposti, joka tuntuu omanlaiselta ja silloin kirjoittaminenkin on hauskaa. Joten minä laittelen hymiöitä tekstini joukkoon, vaikka tiedän joidenkin itkevän verta nähdessää niitä, koska minulta ne tulevat luonnostaan. Enkä jaksa hikoilla oikeinkirjoituksen suhteen öisin, vaikka toisinaan toivoisin, että kehittäisin edes jonkinlaisen kiinnostuksen äidinkieltä kohtaan...

- Ota rennosti. Älä stressaa kirjoitustauoista tai lukujumeista. Hengaile ja sosialisoi muiden bloggaajien kanssa, jaa mielipiteitä. Pidä hauskaa blogin kanssa! Äläkä kärsi blogista turhaan, jos jokin asia tuntuu raskaalta. Kaikkeen löytyy aina ratkaisu :)

Minut nimesi haasteeseen viisi bloggaajaa, kiitos tuhannesti kaikille ja pahoittelut siitä, että minulla oli niin pitkä tauko enkä nähnyt haasteitanne. Ylempänä olikin vähän seliseli-juttuja..

Yöpöydän kirjat
Tarinoiden syvyydet

Kansientakaiset maailmat

Kirjamaailma

Kirjavarkaan tunnustukset

Ihan kymmentä ihmistä en nyt ehdi alkaa kaivelemaan ja puoli blogimaailmaa tuntuu tämän haasteen jo tehneen, mutta tässä ainakin muutama haastettava: 

Eksynyt kirjojen maailmaan

Katinkan kirjasto