27. helmikuuta 2015

Jokseenkin elossa

Alkuvuosi on ollut todella raskas koulun osalta, mutta pikkuhiljaa alkaa näkyä valoa tunnelin päässä tai ainakin hetkittäisiä rauhallisempia hetkiä. Vapaa-ajan lukeminen on jäänyt aivan taka-alalle ja kerran meinasin jo kirjoittaa Gabaldonin Syysrummuista, että se on todella huono ja keskeytän sen kokonaan, mutta keräsin kuitenkin itsehillintäni kasaan ja päätin, että taistelen sen loppuun (koska olen idiootti, jos joku ihmettelee, että miksi ihmeessä). Seurauksena siitä, että Gabaldonin lukeminen on ollut kaikkea muuta kuin rentouttavaa, olen katsellut muutamia TV-sarjoja rentoutuakseni.

Minulla ei siis ole mitään kerrottavaa kirjoihin tai telkkariin liittyen, joten kirjoitan koulusta. En mitenkään ihan hirvittävästi haluaisi puhua aiheesta, mutta jos nyt vähän sohaisen sinne päin, niin ehkä selviän siitä elävänä. Monta kertaa hakiessani yritin etsiä lääkisblogeja ja saada niistä lisätsemppiä hakemiseen, kun väsymys iski päälle. Hakuaika oli todella kuluttavaa ja stressaavaa aikaa. Koskaan ei voinut olla varma tekeekö kaiken sen työn turhaan ja heittääkö vuosia hukkaan elämästä yhden ammatin tähden. Ehkä joku saa tästä tsemppiä itselleen tai sitten ihmisiä kiinnostaa muuten vaan nämä asiat.

Nämä faktat koskevat nyt vain yhtä ainoata yliopstoa Suomessa enkä mene takuuseen niiden paikkansa pitävyydestä muiden osalta.

1. Paluu peruskouluun. Lääkis ei ole kovinkaan yliopistomainen koulu valinnaisuuden ja vapauden osalta vaan meille isketään lukujärjestykset käteen aivan kuten ylä- ja ala-asteella ja niitä on noudatettava. Meillä ei ole varsinaista luentopakkoa, jollainen ilmeisesti joissakin lääkiksissä on. Muuten meillä on viikossa vähintäänkin kaksi pakollista menoa koulun osalta, useimmiten enemmän. Ne voivat olla esimerkiksi seminaareja, ryhmätöitä tai tutoreita. Mitä pidemmälle koulu menee, sitä enemmän se vaatii aikaa ja omistautumista ja tällä hetkellä pakollista on kyllä melkeinpä joka päivä. Minä olen henkilökohtaisesti pitänyt aina enemmän siitä, että en joudu itse käyttämään aikaa ja energiaa aikataulujen suunnitteluun enkä ole siitä syystä mitenkään erityisen katkera vapauden puutteesta. Lääkiksessä ei siis joudu taistelemaan sen perinteisen yliopisto-ongelman kanssa eli itsensä aikataulussa pitämisestä ja mielettömästä vapaudesta kaiken suhteen.

2. Pakolliset menot. Kuten jo mainitsin, meillä todellakin on erikseen määriteltyjä pakollisia menoja. Uskoisin, että tämä tutkinto on yksi yliopiston nihkeimmistä oman päätäntävallan suhteen. Pakollisista opinnoista ei voi olla poissa ja tuntuu vähän siltä, että sairauskaan ei ole riittävän hyvä syy. Oli se pakollinen sitten miten turha keissi tahansa. Nykyään siihen on onneksi puututtu ja yhdestä pakollisesta saa olla pois sairauden vuoksi. Suorastaan ruhtinaallista. Vaikka meillä on paljon muihin yliopistotutkintoihin verrattuna pakollista läsnäoloa (uskoisin näin), niin me joudumme luultavasti palauttelemaan kaikenlaisia töitä paljon vähemmän ja opiskelu on aikalailla itseopiskelua. Sehän tarkoittaa suomeksi sitä, että suurin piirtein kaikki vapaa-aika menee opiskelulle, jos haluaa päästä tenteistä läpi ja olla kunnollinen ihminen. Töidenkin teko on vähän haastavaa, kun kouluaikatauluja ei aina tiedä edes kahta viikkoa eteenpäin. Mielestäni tähän kannattaa varautua siten, että pitää koulun ensisijaisena ja sopii muut menot, kun tietää koulujutut etukäteen.

3. Lukuaika ei koskaan riitä. Kuten sanottua, meillä on paljon itseopiskelua ja siitä syystä pakaralihakset ovat tärkeimmät lihakset lääkiksessä. Välillä tuntuu kyllä vähän kohtuuttomilta koulun odotukset opiskelustamme. Pitäisi lukea useita satoja sivuja asiaa muutamassa illassa ulkomuistiin ja todella tärkeää asiaa tulee liukuhihnalta toisensa perään. Mutta sitä se elämä on. Olen sitä mieltä, että vaativa pääsykoe on oikeastaan melko hyvä testi lääkiskestävyydelle. Lääkiksessä pärjää helposti, jos on jaksanut taistella itsensä sisään uhraamalla pienen palan elämästään siihen. Tosin tulevaisuudessa sisäänpääsy voi helpottua ja saa nähdä miten tenttimisen kanssa käy ihmisillä.

4. Vierailla kielillä opiskelua. Muita lääkisblogeja lukiessani olen usein törmännyt kommenteissa kysymykseen siitä, pärjääkö lääkiksessä ilman, että osaa esimerkiksi englantia. Varmaan kaikki tutkinnot yliopistossa vaativat englannin osaamista, mutta kyllä lääkiksestä selviää ilman minkäänlaista kielitaitoakin. Varsinkin alkuun suurin osa kirjoistamme oli englanniksi, mutta ei siinä juuri kyselty, että osaako englantia vai ei eli jotenkin ne englantia taitamattomatkin räpiköivät itsensä läpi. Nykyään melkein kaikki kirjat ovat taas suomeksi. Melko olennainen osa lääketiedettä on tieteelliset artikkelit ja niitä täytyy osata lukea. Ikävästi ne sattuvat olemaan usein englanniksi. Onhan meillä myös englannin kurssi, mutta sen voi suorittaa tekemättä mitään itse, ainakin minun yliopistossani. Kokemukseni mukaan kielitaidostaan stressaavat osaavat kaikki oikeasti ihan hyvin kieliä ja ovat jokainen selvinneet tieteellisten artikkelienkin lukemisesta kunnialla. Jopa ne, jotka eivät mukamas osaa sanaakaan englantia.

Hmmm... Että sellaista :D Opiskeleeko joku tekstin lukenut jotakin toista alaa? Miltäs kuulostaa verrattuna lääkikseen näiden faktojen pohjalta?

10. helmikuuta 2015

Vampyyrikirjasarjoista

Olen melkoisen piipussa koulun suhteen tällä hetkellä ja tämäkin postaus tulee ajastettuna (toivottavasti en joudu korjailemaan tätä jälkikäteen). Kirjoitan nyt kaaaauan sitten lukemistani kirjoista, tarkemmin sanottuna vampyyrikirjoista. Vampyyrit eivät taida olla enää sitä kuuminta kamaa, mutta jos joku on myöhäisherännyt, niin tässä tulee sitten minun mielipiteeni muutamasta sarjasta. Valitettavasti olen lukenut vain kolmea eri sarjaa, sillä en ole mikään ihan huikaiseva vampyyrifani, vaan lähinnä juurikin sellainen muoti-innostuja eli luin nämä joskus aikoinaan buumin ollessa kuumimmillaan.

True blood l. Southern vampire mysteries l. Sookie Stackhouse -kirjat (Charlaine Harris)

Omistan itse tämän näköisen pömpelin+muutaman kovakantisen. Kuva täältä.

Kaikkia tämän sarjan kirjoista en ole itseasiassa edes lukenut, sillä näitä on jo niin paljon ja minä menetin mielenkiintoni varmaan siinä yhdeksännen paikkeilla. Kuusi ekaa luin niin nopeasti kuin ikinä ehdin ja pidin niistä, mutta liikaa taitaa olla liikaa ja nämäkin alkoivat maistua lopulta puulta.

Nämä ovat sellaisia mukavan vauhdikkaasti eteneviä kirjoja, joissa tarina elää jatkuvasti ja joissa ei ehdi suuttua turhasta jaarittelusta. Ehkä viimeisimpien kirjojen kohdalla alkoi vaivata vähän paikallaan junnaavuus ja juoni alkoi olla jokseenkin ennalta-arvattava, kun se toistui samankaltaisena, mutta varsinkin sarjan ensimmäiset kirjat tempaavat mukaansa ja pitävät kiinnostuksen yllä erittäin tehokkaasti. Nämä ovat helppolukuisia, sopivan pituisia, toiminnantäyteisiä ja sisältävät myös sitä naisille tärkeää romantiikkaa eli perushyviä kirjoja. Aivan kuten TV-sarjakin, myös kirjat sopivat hyvinkin laajalle yleisölle, sillä vampyyrit eivät sinänsä tee näistä kirjoista niin erikoisia. Tosin kirjat ehkä rajoittuvat enemmän naisyleisöön romanttisen aspektinsa vuoksi.

Nämä muuten eroavat todella paljon TV-sarjasta (paitsi eka kausi taisi olla melkein = eka kirja?) eli ei haittaa, vaikka se olisi tullut katseltua. Erona on ehkä se, että kirjat ovat sata kertaa parempia kuin tv-sarja, vaikka kyllähän se tv-sarjakin oli todella hyvä. Paitsi vikat kaudet olivat heikompia enkä ymmärrä, miksei ohjelman tekijät ole seuranneet kirjoja niiden kohdalla vaan keksivät päättömyyksiä.

Vampire diaries -sarja (L. J. Smith)

 
Valitettavasti en omista kaikkia näistä ;( Kuva täältä

Mielestäni tämä on parempi sarja kuin True blood/Sookie Stackhouse-sarja. Näitäkin kirjoja on tullut melkoisen monta, mutta ne ovat niin erilaisia juoneltaan, että vielä olen ainakin jaksanut lukea kaikki ja odotan seuraavaa innolla. Kaksi ensimmäistä kirjaa ovat mielestäni aika peruskauraa, mutta sen jälkeen nämä muuttavat suuntaansa ja sarja ehdottomasti paranee paranemistaan tai ainakin nämä sopivat minun vinksahtaneelle mielelleni paremmin. Kuten True blood kirjoissakin, näissäkin on toimintaa ja jännitystä mukana ja jokaisessa osassa on joku yksittäinen asia ratkottavana. Sen lisäksi näissä on tietysti romantiikkaakin, mutta romantiikka ei mielestäni samalla tavalla kahlitse tarinaa kuin näissä vampyyrisarjoissa on ehkä tapana. Voi olla, että aika on kullannut muistot minulta näiden kohdalla tosin. True blood-kirjoihin verrattuna nämä ovat jääneet mieleeni paljon vahvemmin, parempana tarinana (ei niin ennalta-arvattavia) ja muutenkin pidän näitä omaperäisempinä.

Genrenä nämä ovat ehkä jopa enemmän fantasiaa kuin pelkkiä vampyyrikirjoja, sillä näissä eletään aivan omassa maailmassa, varsinkin myöhemmissä kirjoissa. Minä tosin olen lukenut sen verran vähän, etten ihan varmasti pysty sanomaan kuinka omaperäisiä tapahtumat ovat, mutta minulle nämä ovat todella uniikkeja vampyyrikirjoina. Vampyyrit ovat myöhemmissä kirjoissa lähinnä sivuosissa ja muut ihmeellisyydet hallitsevat juonta. Näitä en kyllä suosittelisi sellaisille henkilöille, jotka eivät pidä fantasiasta tms. genrestä, koska kaikenlaista erikoisuutta näissä on liikaa sellaista sietämättömälle. Henkilöistä ehdoton erityismaininta menee Damonille; Damon on aivan paras näissä!

Jälleen kerran TV-sarja ei muistuta millään tapaa kirjoja eikä sen perusteella kannata tuomita näitä kirjoja. Eka kausi ja kirja ehkä suurin piirtein vastaavat toisiaan, mutta niissäkin on huima ero henkilöiden ja tapahtumien lopputulosten kohdalla. Myöhempien kirjojen tapahtumat ovat niin erikoisia, että niiden esittäminen TV:ssä olisi ollut hyvin vaikeaa ja ymmärrän kyllä, ettei niistä ole otettu tapahtumia telkkariin. TV-sarja on enemmän sellaista teinidraamailua ja ihmesekoilua vailla todellista pointtia, kun taas kirjat ovat selkeitä kokonaisuuksia.

Twilight-saaga
Olen lukenut. Kaikki tietää millaisia nämä ovat (jopa isäni).

Siinä lyhyt historiani tästä kategoriasta. Nämä ovat melko yleisluontoisia arvioita, sillä kuten sanottua, kirjojen lukemisesta on jo kauan aikaa enkä osaa sen vuoksi kovinkaan tarkasti analysoida kirjoja. Vampyyrikirjojen lukeminen jotenkin vain jäi jossakin vaiheessa eikä niihin ole tullut palattua, mitä nyt joskus haikailen Vampire diaries-kirjojen perään. Niiden kohdalla saatan vetää jonkun pienen uusintakierroksen piakkoin. Jos joskus vielä palaan vampyyrikirjojen pariin, niin lukulistalla on varmaankin Vampire Academy (postauksia kirjasta muissa blogeissa ainakin täällä (Anna minun lukea enemmän) ja täällä (Kirjaneidon tornihuone)). Vähän kyllä kutkuttelee ajatus katsoa se elokuvana ja sitten harkita kirjan ja sen jatko-osien lukemista, jos innostun. Ohessa teaser traileria Vampire Academystä:



Löytyisikö suosituksia vampyyrikirjojen suhteen?

3. helmikuuta 2015

TV-rakkaudet: Misfits

Vaikka näen itseni enemmän kirjahulluna kuin televisiohulluna, käytän kuitenkin joka ilta paljon enemmän aikaa TV:n katseluun kuin kirjan lukemiseen. Osin se varmasti johtuu siitä, että telkkaria katsoessa voi tehdä muuta samaan aikaan, mutta osin syynä on se, että suorastaan rakastan hyviä sarjoja siinä missä hyviä kirjojakin. Niinpä TV-sarjat ovat paljon merkittävämpi osa jokapäiväistä elämääni kuin kirjat ja ajattelin kirjoitella aina silloin tällöin myös katselemistani sarjoista.

Misfits on komediallinen draama, joka sisältää myös fantasiaa. Se kertoo nuorista, jotka ovat joutuneet syystä tai toisesta yhdyskuntapalveluun. Heihin iskee myrsky, joka antaa heille supervoimia, joista he oppivat lisää pikkuhiljaa sarjan myötä ja jotka saattavat heitä erinäisiin vaikeuksiin.

Enempää en halua sanoa, jotta en paljasta liikaa, mutta Misfitsin kaudet 1-2 ovat kyllä täyttä timanttia. Muistelen niitä aivan sata varmasti vielä vuosienkin päästä. Olen nauranut niin monet naurut kippurassa tätä katsellessa ja vieläkin voin pääni sisällä palata tiettyihin hetkiin. Gifejä tätä postausta varten etsiessäni hihittelin vaikka kuinka monta kertaa, kun muistelin sarjaa. Vaikka tämä onkin aivan loistavaa komediaa, niin kyllä tässä on myös hyvää draamaa.

Aikoinaan, kun katselimme poikaystävän kanssa ensimmäistä jaksoa, meinasimme lopettaa kesken. Se vaikutti niin huonolta ja kornilta. Emme millään ymmärtäneet ensimmäisen jakson ideaa tai hauskuutta, se vaikutti lähinnä huonosti tehdyltä. Onneksi kuitenkin katsoimme toisen ja kolmannenkin jakson.



Sarjan tekijät ovat onnistuneet tekemään aivan mielettömän loistavia persoonia tähän ja näyttelijät ovat todella onnistuneet työssään. Tässä sarjassa ihmiset ovat todella ihmisiä, inhimillisiä ja mokailevia nuoria, joita jokaista elämä on riepotellut omalla tavallaan. Vaikka he saavat supervoimia, se ei tarkoita, että heistä tulee supersankareita. Samalla asioita ei oteta liian vakavasti ja sarjan aikana pystyy nauramaan, vaikka ihmisten tarinat olisivatkin surullisia. Omassa surkeudessa ei siis kieriskellä. Henkilöistä Nathan oli kyllä ihan ehdoton helmi (yllä olevassa kuvassa läimäyttää Simonia).

Niinpä neuvoisin, että katsokaa ehdottomasti Misfits (ainakin kaudet 1-2, jotka olen itsekin nähnyt).  Ei tarvitse tykätä fantasiasta, sillä se sekoittuu mielestäni draamaan ja komediaan loistavasti, mutta toki se on kekseliäs lisä sarjaan. Vaikka sarjan päähenkilöt ovat nuoria, uskoisin monen ikäisten tykkäävät tästä. Tämä on sellainen hyvän mielen antava toiminta-fantasia-komedia-draama :D Mikäli tykkää lähinnä draamasarjoista, tämä on ehkä liian täynnä vaaroja ja vauhtia.

P.s. Olen tosiaankin katsellut vain kaudet 1-2 erinäisistä syistä. Osaisiko kukaan sanoa, että kannattaako katsella lisää vai petynkö?

(On muuten ollut ihan hirveä hulina päällä nyt niin opiskeluissa kuin muussakin elämässä. En edes muistanut koko blogin olemassa oloa kiireiltä, mutta vahingossa tänne eksyttyäni viimeistelin tämän. Toivottavasti teillä muilla on rentouttavampi elämä tällä hetkellä.)

29. tammikuuta 2015

Kindle

Ajattelin nyt pienen pätkän kirjoitella jonkun verran käyttämästäni lukulaitteesta, Kindlestä. En ole mikään spesialisti näiden sähköisten lukulaitteiden osalta enkä osaa verrata tätä lainkaan mihinkään Suomesta saataviin. Minulla on ainoastaan mielikuvia Suomessa myytävistä laitteista enkä tiedä ovatko ne jo vähän vanhanaikaisia. Ajatuksissani niiden valikoima on säälittävä verrattuna Kindleen ja kirjat ovat huomattavasti kalliimpia.

Sain Kindleni lahjaksi ja se on ihan perusmalli, joka on jo sen verran vanha, ettei siinä ole kosketusnäyttöä. En kuitenkaan koe kosketusnäyttöä niin välttämättömäksi asiaksi, että lähtisin omaani vaihtamaan sitä varten. Oma näyttöni ei ole myöskään paperwhite, mikä olisi kieltämättä hieman houkuttelevampi ominaisuus ja joskus saatan paperwhite-version itselleni hommata. Minun näyttöni on siis sellainen harmahtavan valkea eikä pimeässä lukeminen onnistu sillä ilman lisävaloa, mutta paperwhitetia voi lukea pimeässäkin ja sen näyttö muistuttaa vähän jotakin padin näyttöä eli siinä saattaa olla jotakin värejäkin mukana toisin kuin omassa mustavalkoisessa näytössäni(?).

Perusideana on se, että kotona voin latailla netin kautta kirjoja Kindlelleni. Kirjojen osto tapahtuu Amazonin verkkokaupasta, jota voin selailla Kindlelläni ja rahat menee suoraan tililtäni. Itse laitetta täytyy aina välillä latailla tietokoneen USB-kaapelin kautta. Oman kokemukseni mukaan akku on kyllä todella pitkäkestoinen eikä sen kesto ole ollut koskaan erityinen ongelma. Itsestään se tyhjenee aina välillä, kun olen sitä käyttämättä. Toisaalta en ole raahannut tätä mukanani matkoille, joissa todellinen kestävyys mitattaisiin.

Useimmiten, kun mainitsen, että omistan Kindlen, ihmiset toteavat, että he eivät varmasti tykkäisi lukea sähköistä kirjaa. Minä ymmärrän monien kielteisen kannan asiaan, mutta samaan aikaan olen tyytyväinen pääni sisällä, että omistan kyseisen kapistuksen. On siitä ollut niin paljon iloa ja hyötyä. Tämä on sellainen laite, jota on helppo olla kaipaamatta, mutta joka kuitenkin sitten on yllättävän hyödyllinen, kun sen omistaa.

Ehkä pahimmat taistelut itseni kanssa on juurikin siinä, että ostaisinko ihan oikean kirjan vaiko sähköisen kirjan. Onhan se ihanaa omistaa oikeasti se kirja, joka tuoksuu oikealle ja jää kirjahyllyyn ilostuttamaan silmää. Eikä se tunnu tietenkään ihan samalta lukea kirjaa lättänältä näytöltä. Olen kuitenkin huomannut, että nykyään melkein mielummin haluaisinkin sen sähköisen kirjan. Monia kirjoja ei tule luettua kuin kerran läpi ja sitten ne jäävät täyttämään kodin nurkkia turhaan. Isoja järkäleitä on myös huomattavasti mukavampi lukea kevyen kevyeltä näytöltä missä asennossa tahansa kuin kilon painoista tiiliskiveä. Varsinkin matkoja varten Kindle on erittäin kätevä. Sinne saa ladattua vaikka 20 kirjaa eikä se siltikään paina juuri mitään (en muuten osaa sanoa maksimimäärää paljonko voi ladata). Voisin siis etelän matkalle ottaa helposti mukaan ison kasan kirjoja ilman, että täytyisi huolehtia matkalaukun painosta. Huonompi puoli on se, että meillä on vain se yksi Kindle ja molemmat haluaisivat juurikin niillä matkoilla lukea kirjoja siitä.

Kirjojen hankkiminen on helppoa ja vaivatonta, sillä ne saa heti käyttöönsä. Netti pitää tietysti olla käsillä siinä, kun tilaa ja rahaa tilillä, mutta jos kotona tekee mieli lukea, niin saan kirjan itselleni kahdessa minuutissa netistä. Siinä on tietysti huonotkin puolensa. Kaikenmoista soopaakin olen lukenut siksi, että on himottanut joku tietty genre ja selailemalla on sitten ostanut vähän mitä sattuu.

Valikoima on mielestäni yleisesti ottaen todella laaja. Amazon on suuri yritys ja sen mukaisesti löytyy luettavaakin. Tässä tulee tietysti huomioida se, että kirjoja EI ole suomeksi, koska Amazonia ei ole Suomessa. Kaikki kirjat siis ovat englanniksi, mutta uskoisin löytyy myös esim. saksaksi, ranskaksi ja espanjaksi luettavaa. Jos on suomalaisen kirjallisuuden suurkuluttuja tai ei tykkää lukea esim. englanniksi, niin siihen tarkoitukseen Kindle on auttamatta surkea. Minä pidän suomennoksia usein huonompina ja lukemani genret ovat sellaisia, että suomalaiset harvemmin niistä kirjoittavat, joten englanniksi lukeminen sopii paremmin kuin hyvin. Ne suomalaiset kirjat, joita sitten luen, voin ihan hyvin ostaa tai lainata kirjastosta eikä mikään estä minua lukemasta niitä niin kuin muut sähkölaitteettomat ihmiset eli en koe sitäkään varsinaiseksi ongelmaksi.

Vaikka valikoima on laaja, niin valitettavasti aivan kaikkea sieltäkään ei löydy. Yleisesti ottaen voisi sanoa, että kaikki suosittu kirjallisuus löytyy. Joskus viime syksynä Kindle storesta ei löytynyt Handmaid's talea tai Neil Shustermanin kirjoja, mutta noin kuukausi sitten asiaa tarkastaessani ne olikin lisätty sinne. Eli valikoima nähtävästi laajenee onneksi koko ajan. Jos valikoima askarruttaa ja tietää joitakin teoksia, jotka itseään kiinnostaisi, niin kannattaa mennä vaikka Amazon.co.uk/amazon.com ja etsiä sieltä löytyykö niistä Kindle-versiota.

Onko Kindlellä lukeminen sitten halpaa vai kallista? Pelkän kirjojen edullisuuden takia Kindleä ei kannata hankkia, koska kaikki, varsinkin ne suositut kirjat, eivät ole juuri oikeaa tavaraa yhtään halvempia. Monesti on myös niin, että sarjan ensimmäinen osa on esim. vain 2 puntaa, mutta myöhemmät osat vaikka 6 puntaa. Esimerkiksi The Hunger Games maksaa 2.84£ ja Cathing fire 1.90$, mutta dollarikaupassa niiden välillä oli huomattava ero (oisko ollut n. 5$ ja 9$). En nyt muista tuleeko omaan Kindleeni kirjat dollari- vaiko puntakaupan kautta. Yleensä Kindle-versiot ovat punnissa muutaman punnan halvempia kuin paperbackit. Kindlelle on paljon myös ei niin suosittua kirjallisuutta, joka on oikeastaan todella edullista, jotkut jopa ilmaisia. Itsekin olen lukenut joitakin ilmaisia tai yhden punnan maksavia kirjoja välillä. Jotkut perusklassikot ovat myöskin ilmaisia, itse en ole niitä hirvittävästi selannut, mutta ainakin Ylpeys ja Ennakkoluulon tyyppisten oletan olevan ilmaisia.

Itse en enää luopuisi Kindlestä mistään hinnasta. On se vaan pirun kätevä. Mutta. Kindleähän ei valitettavasti saa vain menemällä Amazoniin ja tilaamalla, ainakaan tietääkseeni. Voi toki olla, että asia on muuttunut tässä vuosien saatossa. Mutta laitteen saaminen ei ole suinkaan mahdotonta, jos asiaan jaksaa paneutua ja se kiinnostaa. Ilmeisesti on myös mahdollista ladata Kinle-appsi padiin tai puhelimeen (androidiin tai appleen kait?) ihan Suomesta käsin, jos sellaisen omistaa enkä itse pitäisi sitä mitenkään huonona ideana. Silloin ei tarvitse kanniskella matkoille erikseen padia ja lukulaitetta. Mutta minulla ei ole asiasta mitään kokemusta, joten suosittelen tutkimaan asiaa ja tietysti, jos joku tämän tekstin lukenut tietää asiasta enemmän, niin kommentoikaa :)

P.s. Paras puolihan näissä tietysti on se, että voi lukea kaikenmaailman roskaa ilman, että kukaan muu tietää siitä :D

28. tammikuuta 2015

Honest trailers

Takana on nyt 13 tuntia opiskelua ja pää on aivan jumissa. Päässä pyörii kaikenmaailman käppyrät ja paniikissa pohdiskelen, kuinka paljon on vielä opiskelematta kaikesta yrityksestä huolimatta. Meillä on tällä hetkellä koulussa todella vaativa jakso, jonka ihanuutena on se, että itseopiskeluaikaa ei juurikaan ole ennen kello neljää. En ymmärrä, miten jotkut pystyvät tekemään töitä meidän koulun kanssa saatika pyörittämään perhettä. Kaipa minun aikaani vievät muut asiat samalla tavalla kuin perheellisillä vievät lapset tai työtä tekevillä työt.

Keskittymiseni taisi loppua tänään kello 22.00, jolloin aloin selaamaan Youtubea. Mikäpäs sen parempaa näin väsyneenä ja uupuneena. Katselen siellä kaikenlaista, aina vähän riippuen siitä, millä tuulella itse olen. Joskus katson Vicen dokumentteja, toisinaan taas selailen minua kiinnostavien tähtien haastatteluja.

Tänään menin pitkästä aikaa katselemaan Honest trailereita. Nimensä mukaisesti niiden tekijät yrittävät tehdä elokuvien perusteella rehellisiä trailereita. Tiedä sitten ovatko ne niin rehellisiä, mutta ainakin tänään ne taas naurattivat. Ne sopivat varmaan tähän sekoamispiste-mielentilaan :D Laitan nyt parit tähän alle, jos jota kuta kiinnostaa katsella. Näissä saattaa olla sitten spoilereita! Parhaiten vitsit varmaan muutenkin ymmärtää näistä nämä kirjat/elokuvat lukeneet/nähneet.

The Maze Runner (tiivistää muuten minunkin ajatukset elokuvasta :D):


Divergent:


Harry Potterit:


Twilight Eclipse:



Kello on nyt tasan 00:05. Täytyy sanoa hyvää yötä, että jaksaa huomisen vähintään 12h opiskelua.

23. tammikuuta 2015

Matkantekijä

Nyt tulisi sitten asiaa Diana Gabaldonin Matkantekijästä, joka on kolmas kirja sarjassaan. Englanniksi taidetaan puhua Outlander-sarjasta (eli suomeksi Muukalainen), mutta monet suomalaiset tuntuvat silti puhuvan Matkantekijä-sarjasta. Siitä syystä minäkin käytän Matkantekijä-nimeä tälle sarjalle, vaikka pidänkin Muukalainen-nimeä parempana. Näitä ei kannata missään nimessä lukea eri järjestyksessä ja Muukalainen on muutenkin tämän sarjan (ainakin tähän mennessä) paras kipale. Kirjoitan nyt alkuun spoilerittoman osan ja sitten varoitusten kera pohdin spoilerivaaralla muutamia minua askarruttaneita asioita. Nyt pieni tiivistelmä kirjasta:

Matkantekijässä Claire lähtee etsimään mahdollisesti elossa olevaa elämänsä rakkautta, Jamietä, menneisyydestä 200:n vuoden takaa, jonne hän on aikamatkannut kerran ennenkin. Menneisyydessä mikään ei ole koskaan sujunut helposti eikä myös nytkään ja Claire joutuu jälleen kerran mukaan menneisyyden seikkailuihin ja taisteluihin elämänsä puolesta.

Itse tekemälleni tiivistelmälle antaisin arvosanan 4. Kirjalle taas antaisin arvosanan 7 asteikolla 1-10. Tämä oli mielestäni himpun verran parempi ja toimivampi kuin edellinen osa. Gabaldon on kyllä ihan mielettömän kova kirjoittamaan tarinoita ja seikkailua. Tässäkin pokkarissa sivuja oli päälle 900:a ja maisemat vaan vaihtuvat ja aina tulee uusia ongelmia nurkan takaa. Jostakin syystä kirjoista päällimmäisenä jää mieleen kuitenkin Jamie ja Claire enkä halua lukea näitä kirjoja uudestaan siksi, että tarina olisi hieno vaan siksi, että voisin kokea uudelleen jännittävän rakkaussuhteen.

Suoraan sanottuna minä olen vähän pettynyt näihin Gabaldonin kirjoihin. Niin monesta paikasta luin, että ihmiset todella pitävät näistä enkä ole meinannut löytää näistä negatiivista bloggausta millään. En minä sano, että nämä ovat ihan surkeita tapauksia, mutta silti odotin jotain paljon parempaa, rakkaustarinoiden kymppiä. Nämä ovat minun mielestäni romanttisiksi tarinoiksi vallan hyviä, mutta ymmärrän varsinkin näitä lukeneena nyt myös 50 Shades of Greyn suosion. Miksi lukea 900 sivua lähtien Ranskan historiasta, hikoilusta Karibian helteessä ja päätyen matojen kaivamiseen silmistä, kun voi lukea 300 sivua pelkkää rakkaustarinaa, joka on kuitenkin se pääasia siinä kirjassa?

Kirjan koukuttavuus nojaa melko pitkälti pääparin vetovoimaisuuteen, mutta minusta tässä kirjassa parin vetovoima on kaikista surkein. Kohtaaminen ensi kertaa 20:een vuoteen oli minulle pettymys ja olisin odottanut jotain paljon parempaa. Aivan liian nopeasti Jamie ja Claire etenivät mielestäni siihen rakkauslässytysvaiheeseen, kun minä olisin kaivannut sellaista uutta tutustumista ja jännityksen kipinöitä. Olisi ollut mahtavaa, jos Jamie ei olisi ollut vaikka ihan varma haluaako hän olla Clairen kanssa ja tässä olisi ollut jokin ristiriita. Mutta ei. Claire on noin sekunnissa märkänä ja aina valmiina Jamielle. Sitten suhde muuttui todella samanlaiseksi siihen entiseen ja minun kaipaamani kehitys jäi puuttumaan.

Muutenkin henkilöiden kuvaukset alkavat ontua Muukalaisen jälkeen. Ne eivät syvene ollenkaan ja esimerkiksi kakkoskirjassa niin hauska Fergusin hahmo on melkoisen tylsä. Claire ja Jamie taas ovat liian täydellisiä ihmisiä, mutta Jamiella onneksi säilyy jonkunlainen särmä edelleen. Onneksi kirjan lättänöitä henkilöitä pelastaa muutamat uudet tulokkaat, jotka tuovat tarinaan vähän lisää puhtia.

Ehkä suurimmaksi ongelmaksi kokisin kuitenkin tässä kirjassa päämäärättömyyden. Tässä kirjassa Jamie ja Claire ovat vähän pihalla siitä, mitä he haluavat itse tehdä ja oikeastaan ajatuivat itsestään riippumattomista syistä reissuilleen ja se syö omalta osaltaan seikkailujen ja toiminnan kiinnostavuutta. Kaikki on aivan levällään loppuun saakka ja loppu ratkeaa vähän laiskasti tai ainakin ilman, että Jamie ja Claire joutuisivat pohtimaan asiaa sen kummemmin. Lisäksi Claire pyörtyilee lopussa kyllästyttävän paljon niin, että tapahtumia jää näkemättä, koska tarina kuitenkin kerrotaan hänen silmin.

Mieleeni tuli sellainenkin ilkeä ajatus, että tästä kyllä huomaa, että nämä ovat lähteneet nettikirjoittelusta liikkeelle. Ensimmäisessä osassa tarina pysyi kasassa hienosti ja tempaisi mukaansa, mutta sen jälkeen kirjailijan puutteet alkoivatkin jo syödä kirjojen kiinnostavuutta pois. Sekä toisen että kolmannen kirjan juoni on huomattavasti heikompi eivätkä henkilöt kehity mihinkään suuntaan. Tuntuu, että kirjailija ei ole miettinyt mitään etukäteen, lätkii vain tapahtumia toisensa jälkeen ja kirjoittelee usean sata sivua kunnes tajuaa, että nyt pitää lopettaa ja vetää pikavauhtia kasaan jonkunlaisen päätöksen. Tämä tuntuu ikuisesti jatkuvalta, ihan hyvältä nettinovellilta niin sanoakseni.
 
Ehkä minä voisin sitten sanoa vielä jotain hyvääkin, koska ei tämä kirja pelkkää kurjuutta ollut. Tarina kulki, kuten jo edellä mainitsin, todella mukavasti eteenpäin kuin juna ja aina, kun olin kyllästymässä, tuli jotain uutta tapahtumaa niin, että loppuun pääseminen ei ollut mikään mieletön taistelu toisin kuin edellisen osan kanssa. Kirjassa oli kertomuksia Jamien näkökulmasta ja ne olivat todella kiinnostavia. Koko kirja olisi itse asiassa voinut olla tarina vain Jamien ajoista ilman Clairea ja olisin ollut tyytyväinen. Tarina oli periaatteessa juurikin perusvahva seiska, ei mikään mieltä mullistava kokemus, mutta ihan hauska lukuhetki.

Suosittelisin näitä kirjoja historiallisista rakkaustarinoista pitäville. Näissä toki on mukana toimintaa ja seikkailuakin, mutta näiden kirjojen ehdoton kantava voima on Clairen ja Jamien rakkaustarina. Eli jos et koe pitäväsi rakkaushömpästä, niin en kyllä suosittelisi näitä kirjoja. Pääasiallisesti siitä syystä, että nämä ovat todella pitkiä kirjoja eikä näissä oleva toiminta yksinkertaisesti riitä. Muutenkin nämä pitävät sisällään aika paljon sellaista parisuhdeihkutusta, jota pitää kestää ja rationaalinen toiminta jää näissä usein toissijaiseksi sen vuoksi.

Sitten siihen spoilereita sisältävään osioon. Tekstiä ei kannata lukea eteenpäin ellet ole lukenut tätä kyseistä kirjaa.

Tätä kirjaa lukiessani koin oikean ahaa-elämyksen. Huomasin nimittäin, etten pidä Clairesta. En pidä hänestä vaimona tai äitinä sen enempää kuin lääkärinäkään. Ensinäkin minua häiritsi se, että Claire on täydellisen kaunis vielä 50-vuotiaanakin. Sehän tarkoittaa sitä tietysti, että nainen näyttää 20-vuotiaalta eikä vanhene (niin kuin me kaikki tiedämme). Miehet sen sijaan vanhetessaan muuttuvat karismaattiseksi ja vanhuus vain parantaa heidän ulkonäköään. Huoh. Clairen nuorekkuutta pitää sitten toitottaa jokaisen henkilön suusta samaan aikaan, kun hän turhamaisesti tuijottelee peiliin tai vertailee itseään muihin naisiin. Kaikki muut naisethan ovat lihoneet ja muuttunut rumiksi kuten Claire meille ystävällisesti kertoo. Vaikka Claire on kuumin kaikista, hän on silti hyvin epävarma itsestään ja jaksaa kitistä ulkonäöstään. No, ei voi muuta sanoa kuin, että onneksi Claire on niin hyvännäköinen, koska hänessä on aika paljon muuta ärsyttävää.

Toisekseen Claire vaikuttaa hirvittävän itsekkäältä ihmiseltä. Tekee aina mitä päähän juolahtaa siksi, että se sattuu sopimaan itselleen parhaiten. Hänen otsalohkonsa on ilmeisesti kehittynyt jotenkin puutteellisesti eikä hän osaa arvioida toimintansa seurauksia laisinkaan tai riskejä. Itselle ei tulisi mieleen mennä laivaan, jossa on lavantauti, vaikka kuinka olisin vannonut lääkärinvalan ja olisin saanut rokotteen. Hän myös jättää lapsensa 200 vuoden taakse, jotta pääsisi rakkautensa luokse, jonka on tavannut viimeksi 20 vuotta sitten eikä tiedä tuleeko siitä edes mitään. Lapselleen jättämänsä kirjeen viimeisiksi terveisiksi laittaa 'älä liho'. Ööh. Ymmärrän, että tuo voisi olla jonkinlaista mustaa huumoriakin, mutta Clairen tapauksessa ei naurata edellisessa kappaleessa jo mainittujen asioiden vuoksi.

Clairen lääkäröinnit ovat nyt ongelma erikseen minulle, kuten olen jo aiempien osien arvosteluissakin kertonut. Monet pitävät näitä lääkäröintejä osana näiden kirjojen kiehtovuutta, mutta minulta ne ovat kyllä pois lukunautinnosta. Tuntuu vähän kuin lukisi iltasanomista lääketieteen artikkelia. Claire lääkärinä on minusta kylmä, vaikka hänestä yritetäänkin tehdä suurta sankaria. Lääkärit ovat ihmisiä siinä missä muutkin ja se inhimillisyyden puute tekee Clairesta minun silmissäni ärsyttävän.

Siinä oli purkautuminen Clairesta :D Seuraava ongelmani tämän kirjan kanssa, jälleen kerran, oli se, että kaikki parisuhdeongelmat ratkeavat aivan liian helposti minun makuuni eikä niitä oikeastaan edes ole. Claire näkee Jamien syleilemässä miestä, kuulee Jamien suudelleen samaista miestä ja kuulee, että Jamiellä on poika, josta on "unohtanut" kertoa. Kuulostaa aika ultimaattiselta kriisiltä? Ja mitenkä se ratkeaa. Claire vain päättää noin kahden sivun jälkeen antaa anteeksi, koska rakastaa Jamietä niin paljon. Anna minun kaikki kestää. Jos kirja on yli 900 sivua pitkä ja koko tarina tähän mennessä 3x900 sivua, niin siinä vaiheessa voisi vähän rakentaa enemmän näitä tilanteita ja kirjoittaa kunnon huutoriidan. Minä jopa päädyin toivomaan, että Jamie olisi rakastunut lordi Johniin. Hän oli niiiin symppis sen vähän perusteella, mitä hänestä kerrottiin.

Spoilerit loppuu. Huh, sainpas rykäistyä tämänkin. Tämä on todella pelkistetty teksti raakaversiosta ja voi kuulostaa vähän töksähtelevältä. En vain yksinkertaisesti enää jaksa työstää tätä :D

15. tammikuuta 2015

The Maze Runner + The Host + Gone Girl -elokuvat

Koulun penkillä istuminen on jälleen aloitettu ja elämä on taas paikasta toiseen juoksemista. Sain eilen illalla Matkantekijän (Gabaldon) päätökseen ja siitä olisi tarkoitus kirjoitella heti, kun vain ehdin. Nyt kuitenkin juttua parista leffasta lähestyvän viikonlopun kunniaksi. Nämä kaikki perustuvat kirjoihin, mutta ovat ihan puhtaita leffa-arvioita, sillä en ole lukenut mitään näistä.

The Maze Runner


Elokuva alkaa, kun päähenkilö Thomas herää eikä muista mitään, oma nimikin palautuu mieleen vasta muutamaa päivää myöhemmin. Paljastuu, että hän on labyrintin keskellä, jossa elää nuorien poikien yhteisö, joista kukaan ei muista miksi on päätynyt sinne. Päivisiin labyrinttiin pääsee kulkemaan ja osa pojista onkin runnereita eli he käyvät kartoittamassa labyrinttia ja mahdollista poispääsyreittiä. Öisin kulku labyrinttiin sulkeutuu ja labyrintissa kulkee "grievereitä", joista kukaan ei oikein tiedä mitään. Thomas on kuitenkin utelias ja tahtoo selvittää, mitä nämä Grieverit ovat ja yrittää keksiä reitin ulos.

Kokonaisarvosanaksi elokuvalle antaisin kaksi tai kolme tähteä viidestä. Tämähän perustuu dystopiakirjaan, mutta elokuva oli hyvin seikkailullinen ja voisi luonnehtia jopa jonkunlaiseksi nuorten toimintaelokuvaksikin. Tässä tapahtuu koko ajan jotakin ja jännitystä pitää yllä myös tietämättömyys kaiken tarkoituksesta. Se on osin jopa ongelma, kun lopussakin vastaukset jäävät uupumaan osittain ja kaikki jää vähän levälleen. Suurin miinus tuleekin siitä, että yksin omana elokuvanaan tästä ei oikein saanut selkoa ja tämä tuntui vain petaavan jatko-osia. Tämä ei myöskään onnistunut koukuttamaan minua niin, että haluaisin lukea kirjat eikä minua sinällään kiinnosta, mitä jatkossa tapahtuu. Ehkä tämä olisi pitänyt lukea eikä katsoa?

The Host


The Hostissa (suomennettu 'Vieras'?!) Melanie nimisen kehon ottaa valtaansa Wanda niminen alien. Alienit elävät ikään kuin loiset ja ovat ottaneet suuren osan maan ihmisten kehoista valtaansa. Melanie pyrkii kuitenkin vastustamaan Wandaa ja pyytää häntä auttamaan hänet takaisin niiden ihmisten luokse, joiden kehoa ei ole otettu vielä valtaan ja joiden joukossa on muun muassa Melanien pikkuveli ja poikaystävä. Rakkausdraamahan tämä pohjimmiltaan on, vaikka vähän scifiä onkin pyritty sekoittamaan juoneen mukaan.

Antaisin elokuvalle maksimissaan kaksi tähteä viidestä, mielummin varmaan yhden. Tai puoli. Katselin tämän kerran Netflixistä tylsyyksissäni ja mahtoi kyllä olla tylsää silloin. Varmaan jo ihan tuon julisteen mainossanat "Stephenie Meyer" ja "Twilight Saga" olisivat riittävä selitys arvosanalleni, mutta kirjoitan nyt jotain muutakin perusteeksi. Alkuun elokuvaa katsoessa piti totutella Melanien/Wandan pään sisällä tapahtuvaan vuoropuheluun, joka oli melko erikoista ja esimerkiksi mies lopetti elokuvan katsomisen heti alkuunsa sen takia. Juoni oli lapsellinen ja loppu hyvin ennalta-arvattava, mutta katsoin elokuvan sitkeästi loppuun ja pidin sitä perushömppäelokuvana, jollaisen voi katsoa silloin, kun ei kiinnosta miettiä syntyjä syviä. Tämä ei tosiaankaan saanut minua innostumaan itse kirjasta. Muistaakseni olen lukenut, että The Host olisi suunnattu vanhemmille lukijoille kuin Twilight, mutta itse en kyllä suosittelisi tätä aikuisille vaan teineille. En tiedä sitten, onko kirja jotenkin aikuismaisempi.

Gone Girl


Elokuvassa Nick Dunnen vaimo, Amy Dunne, katoaa. Aviopari kuvataan alussa täydelliseksi ja suhteen alkutaipaleelta näytetään onnellisia pätkiä. Kulissit alkavat kaatumaan pikkuhiljaa ja katsoja joutuu jatkuvasti pohtimaan, kumman puolella hän oikeastaan on. Aviomies joutuu pääepäillyksi ja elokuva keskittyy pohtimaan sitä, onko Nick todella murhannut Amyn vai onko Amy oikeasti kadonnut. Kuulostaa melko tavanomaiselta juonelta, mutta tässä on kyllä ihan oma ideansa pohjalla ja sen aistii elokuvan tunnelmastakin.

Antaisin ehdottomasti vahvat neljä tähteä tälle. Tässä oli koko elokuvan ajan hieno, melkein unenomainen tunnelma, jonka sisään upposi. Tämä elokuva laittoi katsojan aivot raksuttamaan kovasti ja koko ajan sai pohtia näkemäänsä. Elokuvan henkilöt oli rakennettu nerokkaasti niin, että joutui todella taistelemaan sen kanssa, kehen itse uskoo elokuvaa katsoessaan ja ihmisten erikoisuus ja erilaisuus tuli hienosti esille heissä. Ennen kuin paljastan mitään tärkeää, niin lopetan vain sanomalla, että lukekaa kirja tai katsokaa elokuva, oli tämä sen verran kiinnostava tapaus. En osaa sanoa kumpi on fiksumpaa, mutta mielestäni tämä toimi todella hyvin elokuvana ja tekisi mieli lukea kirjakin. Miinusta tulee ehkä lopusta ja ehkä hitusen liian hitaasta tahdista joissakin kohdissa.


Eri mieltä? Samaa mieltä? Kirjoista mielipiteitä?