Divergent l. Outolintu

Eilen sain vihdoin päätökseen Veronica Rothin kirjoittaman Divergent-trilogian ja tässä tulee nyt kirjoitus ensimmäisestä osasta, Divergentistä. Pahoittelut jo etukäteen siitä, että joudun käyttämään omia suomennoksiani tekstissä. Luin kirjat Kindlelläni ja luonnollisesti ne ovat siitä syystä olleet minulla englanniksi. Palautetta saa antaa :D

Divergent kertoo Trisistä, joka asuu kaupungissa (entinen Chicago), jota reunustaa aidat ja joka on jaettu viiteen osioon persoonallisuuksien mukaan. Nämä osiot ovat abnegation (epäitsekkäät), erutide (viisaat, älykkäät), candor (rehelliset), amity (kiltit, avuliaat tms) ja dauntless (rohkeat). Näiden lisäksi kaupungissa häärii factionlessit eli sellaiset, jotka eivät kuulu mihinkään näistä. Jokaisella henkilöllä tulisi olla selkeästi päällimäisenä yksi näistä factioneiden piirteistä, mutta Trisille selviää, että hän on divergent eli häntä ei voi lajitella yhteen factioniin. Divergenssi on vaarallista ja se on syytä piilottaa, sillä divergentit ihmiset tapetaan. Siitä ei voi kertoa edes omille vanhemmilleen. (Divergenssi onkin sitten täysin eri asia kuin factionless, koska totta kai aidatussa kylässä on järkevää heittää osa ihmisistä myös kerjäläiseksi ja pummeiksi, vaikka heidät periaatteessa on pystytty luokittelemaan factioniin ja jopa työskennelleet niissä, ihan vain luokkayhteiskunnan kunniaksi.)

Tris on syntynyt abnegationiin, mutta päättää vaihtaa dauntlessiin. Kuten voi päätellä, nämä kaksi factionia ovat hyvin erilaisia. Faction menee veren edelle eli omaa perhettään ei saisi enää nähdä enää vaihdon jälkeen paitsi sovittuina aikoina ja lisäksi se määrittää minkälaista työtä tulee tekemään, joten päätös on suuri. Trisin valitsemassa dauntlessissa onkin vähän nihkeämpi meininki eikä factioniin pääse ilman, että läpäisee koulutuksen ja tätä rankkaa koulutusvaihetta aletaan sitten seuraamaan samalla, kun tämä dystopiamaailma alkaa pikku hiljaa avautumaan.

Tätä kirjaa on hyvin vaikea tiivistää ja selittää sitä lukemattomalle, sillä maailma on näissä niin omanlaisensa. Kun minä luin tämän viime keväänä, olin hyvin innoissani. Kirjan maailma petasi paljon mahdollisuuksia tuleville kirjoille ja Tris vaikutti erinomaiselta päähenkilöltä, vähän Katnissin kaltaiselta paitsi ehkä vielä askeleen verran toiminta- ja päätöskykyisemmältä. Four, toinen päähenkilö, on myöskin erittäin kiinnostava tapaus. Tässä kirjassa asiat liikkuivat jatkuvasti ja juoni oli hyvä. Tämä oli ehdottomasti paras tämän sarjan kirjoista.

Mutta kyllä minä tästäkin keksin nurinaa. Ensinäkin nämä osiot/factionit olivat kyllä vähän typeriä. Amityt hoitaa maanviljelyn, koska....?? Jos Tris olisi mennyt ihan mihin tahansa muuhun factioniin kuin dauntlessiin, kirja olisi ollut supertylsä. En myöskään ymmärtänyt sitä, miksi omaa perhettään ei saa factionin vaihdon jälkeen enää tavata. Mitä haittaa siitä olisi ollut? Eikö ole vähän epäreilua, että ne, jotka pysyvät factionin sisällä, saavat nähdä perhettään mielin määrin ja muut eivät? No, reiluus ei kylläkään tainnut olla tämän kirjan pointti.

Toisekseen aidan merkitystä korostettiin useaan otteeseen, mutta ainut mitä siitä sanottiin oli vain, että ihmiset olettivat, että sen ulkopuolella on ihan kamalaa ja aidat pitävät huolen, ettei kamaluus tule sisälle. Kuinka voi olla, että monta sataa vuotta ketään ei kiinnosta mennä aidan toiselle puolelle? Etenkin, kun siellä näkyy, että aidat on selkeästi teljetty niin päin, ettei sieltä pääse ulos? Eikö factionlessit olisi vain helpompi heittää aidan ulkopuolelle, kun heistä ei kerta mitään hyötyä ole?  Trisin päässä sentään vähän käväisee aidan typeryys, mutta siihen se sitten jääkin. Aidasta siis puhuttiin, mutta juttu oikeastaan sivuttiin kokonaan ykköskirjassa ainakin ja oli vähän sellainen btw, elämme täällä aidan keskellä jostain syystä, mitä kukaan ei tiedä. Eikö tuolla kaupungissa pitänyt olla kokonainen faction, joka on kiinnostunut tutkimaan uusia asioita ja toinen faction, jotka ovat hullun uhkarohkeita?

SPOILEREITA TÄSSÄ KAPPALEESSA! Viimeisimpänä nipotuksen aiheena olivat muutamat henkilöiden kuolemat kirjassa, jotka olivat mielestäni aika turhia. Tämä tosin tuntuu toistuvan myöhemmissäkin kirjoissa. Mielestäni Roth olisi saanut paljon enemmän irti tulevista kirjoistaan, jos ei olisi tappanut äitiä ja Williä, he olivat kuitenkin hyvinkin käyttökelpoisia henkilöitä juonen kannalta, varsinkin äiti olisi ollut kiinnostava.

Vaikka monia asioita jäi roikkumaan tässä kirjassa ja selityksiä puuttumaan, tämä tempaisi kyllä täysillä mukaansa. Halusin heti lukea Insurgentin ja Allegiantin, mutta näin jälkiviisaana suosittelisin jättämään tämän sarjan lukemisen Divergentiin. Divergentissä on oikeastaan koko tämän sarjan taika purkitettuna; dauntlessien jännittävä elämäntapa ja hienosti eteenpäin kulkeva juoni. Sitä samaa ei mielestäni tulevista osista löydy.