The Elite on jatko-osa kirjalle The Selection ja jatkaa tarinaa siitä, mihin viimeksi jäätiin. Kilpailussa Prinssi Maxonin sydämestä on jäljellä enää kuusi tyttöä eli "the elite". America on kirjassa kahden vaiheilla Maxonin ja Aspenin välissä ja tarvitsee aikaa tehdäkseen päätöksen, mutta kilpailu kovenee muidenkin tyttöjen kanssa.
Sanoisin tästä kirjasta aikalailla samaa kuten edellisestäkin eli vaikka tämä on dystopiaksi verhoiltu, niin kyllä tämä on pohjimmiltaan draamasoppa ja ihmissuhdekirja. Dystopiamaailmaa avataan tässä kirjassa jonkun verran ja vaikka kuvittelin hetken aikaa, ettei Cass saa tarinasta mitenkään eheää tai maailmasta järkevää, niin täytyy myöntää, että kyllä hän sai jossain määrin kursittua langat kasaan. Huom! Paino sanalla jossain määrin. Maailma on edelleen hyvin sekava tässä ja tuntuu, että tarinan opetus on enemmänkin saako prinssi prinsessansa kuin että tätä vääristynyttä paikkaa pitäisi korjata.
Mutta pohjimmiltaan tämä on sitä sormia syyhyttävää draamaa. Olen marmattanut muistaakseni jokaisesta kirjasta, josta olen tänne kirjoittanut, että konfliktit ratkeaa liian helposti. No, eipä ratkea tässä. Heti, kun on päästy sovintoon edes jokseenkin, niin uusi riita odottaa nurkan takana eikä kirjan pääparin, American ja Maxonin, suhde kyllä saa lähes tulkoon hetken rauhaa vaikeuksilta. Minä arvostin sitä aivan täysillä kaikkien niiden "minä annan ihan mitä vain anteeksi, koska rakastan häntä"-kirjojen jälkeen. Ymmärrän kyllä, että kaikki eivät ole niin draamakuningattaria ja välitä tämäntyyppisestä kirjasta, mutta minusta ajatus oli kerrassaan kutkuttava. Todella hyvin saatu sisäistettyä tähän se unelmien poikamiesohjelmankin toinen puoli eli miltä se tuntuu, kun mies toisessa hetkessä julistaa rakkauttaan sinulle ja sitten seuraavassa hetkessä näet hänet pussailemassa toisen kanssa tai toinen tyttö kertoo, kuinka rakastanut onkaan mieheen ja mitä spesiaalia he ovatkaan tehneet yhdessä. Kerrassaan kutkuttavaa.
American täytyy olla kyllä yksi ärsyttävimmistä naisista ikinä. Samaan aikaan, kun häntä haluaisi läpsäistä naamaan, häntä on pakko rakastaa. Hän vaihteli mieltään tuhansia kertoja siitä kiinnostaako Maxon vai ei, vehtasi Maxonin selän takana Aspenin kanssa ja olikin taas ihan rakastanut Aspeniin. America oli hyvin impulsiivinen puuhissaan eli teki mikä tuntui oikealta ja hyvältä hetken huumassa, mutta ei juuri miettinyt oliko se järkevää loppujen lopuksi ja itse pystyin jokseenkin samaistumaan tunteeseen, sillä minä olen myöskin vähän taipuvainen vastaavanlaiseen käytökseen. Välillä minäkin olin jo ihan kauhuissani, että nyt Maxonille varmasti riitti American pelleilyt, koska enpä tiedä kovinkaan montaa teinipoikaa, joka jaksaisi katsella niin vaikeaa naista montaa minuuttia. Mutta kyllä se sulatti minunkin sydämen, kun Maxon pystyi kaikista American vioista huolimatta rakastamaan häntä (kuin myös toisinpäin). Vaikka rakkautta ei myönnetty kertaakaan kirjan aikana, mikä muuten myös oli melkoisen virkistävää.
Minun mielestäni tämän sarjan tulisi olla ihan maksimissaan kahden kirjan pituinen, sillä nämä kirjat luki aivan liian nopeasti lävitse, juoni liikkuu per kirja niin vähän eteenpäin ja tarina jää aivan kesken jokaisen kirjan jälkeen. Jäävät vähän vajaiksi nämä per osa, mutta kokonaisuutena ovat sitten taas suhteellisen ok ja yhtenäinen.
Eli summa summarun: tämä ei edelleenkään ole hyvä dystopiakirja saatika yhtään mikään kirjallisuuden suurteos. Mutta jos rakastat reality-TV-sarjoja, draamaa ja vaikeita ihmissuhteita, tämä sarja viihdyttää sinua erittäin hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!