Kira Poutanen: Rakkautta au lait

Kuva täältä

Rakkautta au lait kertoo nuoresta "taitelijanalusta", Larasta, joka päättää jättää Suomen taakseen ja sännätä Ranskaan, kun koulussa opettaja sanoo, että ryhdistäydy. Lara löytää äkkiä itselleen kämppiksen, osaa täydellistä ranskaa onneksi, ja päätyy töihin kahvilaan, jossa hän tapaa upean ja rikkaan Charlesin. Äkkiä Lara löytääkin itsensä keskeltä satumaista romanssia, jossa hän elää kuin prinsessa, mutta joutuu lopulta pohtimaan, että onko kaikki niin täydellistä, miltä se vaikuttaa.

Kuvittelin löytäneeni kirjastosta jonkun suurenkin aarteen, kun tähän kirjaan törmäsin. Muistin lukeneeni moniakin lehtijuttuja jossakin välissä Kira Poutasesta, tuosta suomen chicklit-kirjallisuuden lupauksesta. Minä en nyt kyllä valitettavasti ihan vakuuttunut. Tarina ei ole ollenkaan romanttinen, kaikki oli niin pinnallista, että tarina oli jo parodia itsessään, eikä tarinasta jäänyt yhtään mitään käteen, sillä se loppui niin omituisesti.

Kirjan parasta antia olivat hauskat kohdat, joissa Lara on todellinen törppö. Ne olivat oikeastaan tämän kirjan ainut valoisa puoli. Mutta ne kohdat toki olivat tosissaan kerrassaan ilahduttavia. Oli ihanaa seurata, miten häpeilemätön Lara oli. Hän ei ruvennut nöyristelemään tai hävennyt hassua käytöstään, vaan kohdensi ryhtiään entisestään ja otti isomman hymyn naamalle tehtyään jotakin hölmöä. Ehkäpä yksi ainoista piirteistä Larassa, joista itse asiassa pidin. Ehkä toinen positiivinen asia oli rento ote elämään kirjassa. Mikään ei ollut turhan vakavaa ja elämä jatkui aina eteenpäin.

Lara oli kokonaisuudessaan varmasti yksi ihmeellisimmistä päähenkilöistä, joista olen lukenut. Ihmeellinen siinä mielessä, että en ymmärrä, miksi joku haluaisi kirjoittaa chicklit kirjan päähenkilöstä sellaisen kuin Lara oli. Hän oli niin epäsamaistuttava kuin vain olla ja voi, ja omasi melko ikäviä luonteenpiirteitä. Poutanen yritti saada hänestä luultavasti itsevarman ja itsenäisen naisen perikuvan, mutta aikaansaannos oli kyllä kaikkea muuta. Lara jäi mieleeni itsekeskeisenä, itserakkaana, hemmoteltuna ja laiskana ihmisenä. Jo kirjan alku kertoo hänestä kaiken oleellisen: hän vain randomilla lähtee pois Suomesta, kun joku käskee häntä tekemään töitä tullakseen paremmaksi taiteilijaksi. Omasta mielestään Lara on kuitenkin täydellinen ja kukaan ei vaan ymmärrä hänen suuruuttaan. Hän myös päättää parikymppisenä ladata naamaansa botoksia, koska sellainen tilanne vain nyt sattuu tulemaan vastaan eräässä vaiheessa kirjaa. Seuraavaksi muutama Laran ajatus tai kommentti, jotka esittelevät häntä suorina lainauksina kirjasta. Saanen esitellä, todellinen bimbojen bimbo, Lara:

"toisaalta voisin ehkä ujuttaa rintaliiveihin muutaman sirpaleen ja yrittää saada Kelan korvaamaan minulle rintojenkohotusleikkauksen.." Tervettä ajattelua.

"Olen aina luullut, että komeat miehet ovat tyhmiä"  Aivan. Ja silti kehuskelet itseäsi moneen otteeseen niin älykkääksi ja viisaaksi.

"Tajuutsä, mä olen vihdoin löytänyt sen ainoan miehen maan päällä, joka on yhtä komea kuin on älykäs. Siis niin kun positiivisessa mielessä, rumia ja tyhmiähän kyllä riittää." Ensinäkin minusta tuo lause on jotenkin erittäin omituinen eikä käy ollenkaan järkeen, ja toisekseen kiitos vaan Laralle, jonka miellyttävyyspisteet eivät juuri ropisseet kirjan aikana noin muutenkaan.

"Toisaalta eiväthän kaikki kauniit naisetkaan ole tyhmiä - otetaan nyt esimerkiksi vaikka minut!" Vaatimattomuus ei ainakaan ollut Laran suurin hyve. Ehkä enemminkin yliluonnollisen suuret kuvitelmat itsestä olivat suurempi ilon aihe lukijalle.

Ja näitä lauseita olisi riittänyt loputtomiin. Larassa ei tapahtunut minkäänlaista kehitystä kirjan aikana, korkeintaan pahenemista, mutta lukijana onneksi jollakin tapaa turruin hänen hölmöilyynsä, ja kirjan lopussa olin hyväksynyt Laran huonot puolet niin, etteivät ne enää häirinneet minua.

Jos päähenkilö oli epäsamaistuttava, niin oli kyllä koko tarinakin. Se oli niin pinnallinen. Lara olisi minun mielestäni kaivannut kunnon suossa rämpimistä ja pientä opetusta elämästä ennen kuin asiat olisivat lähteneet vain rullailemaan Ranskassa, mutta Miss Täydellisyyden elämä tuntui kyllä loksahtelevan paikoilleen niin hyvin, että ihan harmitti. Rakkaustarina Charlesin ja Laran välillä epäuskottava ja kävi melkein sääliksi Laraa, kun hän kuvitteli heidän suhteensa olevan jollakin tapaa rakkautta. Mutta sitten aina muistin millainen tyhjäpää Lara oli tai hän sanoi jotakin niin typerää, että kaikki sääli hävisi.
  
Mietin pitkään, voisinko antaa tälle kirjalle edes kaksi tähteä, mutta en vaan voi. Jos kirja olisi loppunut jotenkin eri tavalla, olisi tämä voinut olla edes jokseenkin viihdyttävä ja mukiinmenevä chicklitiksi, mutta itse en ymmärtänyt ollenkaan lopun ratkaisua. Siispä yksi ja puoli tähteä nopealukuisesta kirjasta, josta jäi käteen muutamat naurut: