Diana Gabaldon: Syysrummut

Olin ajatellut, etten julkaisisi tätä postausta ennen kuin olisin saanut Diana Gabaldonin kirjan Syysrummut päätökseen, mutta päätinpä kuitenkin julkaista tämän nyt. Siihen löytyy muutama syy, joista ensimmäinen on se, että sen päivän jolloin todellakin lukisin Syysrummut loppuun, todennäköisyys on hyvin pieni. Lisäksi tänään alkaa telkkarista Outlander-TV-sarja, joten sopii vähän teemaankin julkaista tämä nyt.
Seuraavaksi seuraa ei niin imartelevaa tekstiä, mutta haluan kuitenkin sanoa, että kannattaa katsoa Outlander TV-sarja ja lukea kirjakin. Muukalainen tulee olemaan varmasti yksi suosikkikirjoistani hamaan tulevaisuuteen saakka ja sen lukemista voin suositella aivan kaikille. Siis se oli aivan ihana tarina 1700-luvulle vahingossa aikamatkaavasta Clairesta. Valitettavasti sarjan jatko-osat ovat olleet pettymyksiä minulle, mutta jatko-osista en voi sanoa samaa.

 Kuva täältä

Syysrummut on siis Muukalainen/Matkantekijä-sarjan neljäs osa. Koko sarjassa on ideana se, että Claire Randall matkustaa ajassa taaksepäin 1700-luvun Skotlantiin, joutuu skottien vangiksi ja rakastuu siellä salskeaan, nuoreen Jamieen (miten ihmeessä Jamie taipuu :D). Clairen ja Jamien tarinaa sitten seuraillaan yhdessä ja erikseenkin useamman tuhat sivua. Tässä Syysrummut -osassa Jamie ja Claire ovat päätyneet Amerikkaan ja toivovat elämälleen uutta alkua, mutta se ei ole ihan niin helppoa miltä se kuulostaa.

Viime joulukuussa siis rakastuin Muukalaiseen eli ensimmäiseen osaan hetkessä. Ahmin kakkos- (Sudenkorento) ja kolmososan (Matkantekijä) heti perään vain todetakseni, että minä inhosin niitä molempia lähes aivan yhtäläisesti ja että ne pilasivat koko sarjan minulta. Urhoollisesti halusin silti lukea sarjaa eteenpäin ja uskoa siihen, että kyllä tämä tästä vielä paranee, mutta puolessa välissä Syysrumpuja, tuota järkäleen kokoista opusta, jouduin toteamaan, että ei sen loppuunsaattamisesta mitään tulisi ja jätin sen yöpöydälle odottelemaan parempia päiviä.

Naurettavinta lukemisessa oli, että Syysrummut alkoi olla jo vaarallista terveydelleni. Aina, kun aloin lukemaan näitä jatko-osia, verenpaineeni nousi ja stressitasot kohosivat kattoon. En voinut lukea näitä ennen nukkumaanmenoa, sillä minulle jäi niin kauhea vireystila päälle näiden lukemisen jälkeen, että saanut unta kaiken sen aggren vuoksi. Ihan oikeasti, sydämeni pamppaili suorastaan raivosta, kun jouduin lukemaan näitä. Luulen, että juurikin tästä kyseisestä syystä, minun ei pitäisi edes kirjoittaa tästä tekstiä, sillä minulla on niin pahat patoumat tätä kirjaa kohden, että tuskin saan kirjoitettua tästä koskaan asiallisesti.

Alkuun ajattelin, että Syysrummut on jopa parempi kuin kaksi edellistä kirjaa ja että olisimme päässeet eroon kaikesta siitä tylsistyttävästä jahkailusta, joka minua häiritsi kahdessa edellisessä osassa. Mutta ei. Jälleen kerran sama ongelma ärsytti minua; kirjan päähenkilöillä ei ole mitään suuntaa kirjassa ja se on todella raivostuttavaa. Ongelmat juonellisesti tässä kirjassa ovat luokkaa ”En tiedä mitä tekisin ja siksi kaikki on niin vaikeaa ja ongelmia kasautuu”. Claire ja Jamie eivät vain yksinkertaisesti osanneet koskaan päättää mitä tekisivät ja jahkailivat asiaa niin kauan, että olosuhteet pakottivat heidät jonnekin. Sitten he puikkelehtivat ongelmien lävitse kuin madot konsanaan ja päätyvät loppujen lopulta onnellisesti jonnekin, mutta jälleen kerran vaivaamatta päätään kertaakaan sillä, mitä he itse haluaisivat elämältä. Hehän eivät tarvitse mitään muuta kuin toisensa, ja kuka nyt jaksaisi päätään vaivata jollakin sellaisella asialla kuin esimerkiksi juoni kirjassa.

Gabaldonin tarinointi tuntui lähinnä laiskalta, kirjan ennalta arvattavuus oli 99 %:n luokkaa ja jokaista pienintäkin yksityiskohtaa kuvailtiin niin, että päädyin kääntelemään sivuja surutta. Sitten tietysti ne lääkäriysjulistukset ja typerääkin typerämmät lääkäritarinat saivat minut aina toisinaan heittämään kirjan pois. Enää en lue yhden yhtäkään lääkärikohtaa tästä kirjasarjasta. Ne ovat täynnä "minä olen lääkäri ja autan kaikkia maailman sairaita, joista ikinä tiedän, koska olen lääkäri ja olen niin hieno lääkäri"-soopaa. Puhumattakaan siitä, miten älyvapaalta toiminnalta nuo lääkäröinnit ovat kuulostaneet. Hohhoijjakkaa.

Kaiken tämän päälle pääpari on muuttunut todella tylsäksi kirjassa. En ymmärrä mihin kaikki kipinät ja kemia ovat voineet kadota. Suurin piirtein viidenkymmenen sivun välein pohditaan sitä, kuinka he rakastavat toisiaan 4-evörr ja kuinka he eivät tarvitse muuta kuin toisensa. Itsehän skippasin näitäkin kohtauksia aika rankalla kädellä. Kirjailija on varmaan yrittänyt välittää jonkinlaista intohimoa parin välillä kirjassa, mutta minä jäin edelleen kylmäksi näiden rakkauden tunnustusten ja seksikohtausten osalta. Rakkauspölinät olivat aivan supersiirappisia, sokeria vain valui ulos silmistä ja korvista tätä lukiessa ja Twilightkin alkoi vaikuttaa toimintajännäriltä. Ja kun kirjassa ollaan kuitenkin Clairen pään sisällä, olisi intohimoa voinut rakentaa ajatuksissakin eikä vain mainita yhtäkkiä, että nyt muuten pannaan ja onpas intohimoista puuhaa.

Kaiken kaikkiaan tämän osan kohdalla skippasin ennätysmäärän sivuja. Valehtelematta vähintään 100 sivua tuli hypättyä yli 400 sivuun mennessä enkä koe menettäneeni mitään. Skippaamani sivut eivät tuoneet minkäänlaista lisää kirjan juoneen tai syventäneet henkilöitä, jotka ovat muutenkin läsähtäneet melko yksiulotteisiksi pannukakuiksi. Ensimmäisen kirjan kohdalla valitin, että se oli aivan liian raakalaismainen ja sanoin, että niitä raakoja juttuja olisi voinut säästää myöhempiin kirjoihin ja pidän sitä edelleen kelpo vinkkinä. Näissä ei oikein tapahdu enää mitään shokeeraavaa ja toisaalta ykköskirja paukutti niin paljon kaikkea järkkyä, että näiden jälkimmäisten on vaikea nousta enää samalle tasolle.

Mutta jos nyt jotain positiivista sanoisin, niin nämä jatko-osat toimivat varmasti paremmin tv:ssä kuin kirjoina. Lisäksi tiedän, että suurin osa ihmisistä pitää näistä todella paljon (jos ei nyt ihan rakasta). Odotukseni näiden kirjojen suhteen olivat selvästi ylimitoitetut. Pakostakin sitä alkaa lukijana syyllistämään itseään, kun on niin eri mieltä asiasta monien muiden kanssa.

P.s. Pahoitteluni sarjaa rakastaville tästä tekstistä :D