Kaari Utrion Viipurin kaunotar tarttui käsiini samalla kirjastoretkellä kuin Kaari Utrion Seuraneiti. Minulla oli käsissäni ainakin neljä Utrion kirjaa, mutta lopulta tajusin, etten mitenkään ehtisi lukemaan neljän viikon laina-aikana kuin maksimissaan neljä kirjaa, ja halusin kuitenkin lukea jotakin muuta kuin pelkkää historiallista romantiikkaa. Jouduin sitten arpomaan itselleni Seuraneidin ja Viipurin kaunottaren takakansien perusteella. Viipurin Kaunotar valikoitui itselleni sen takia, että sen takakansi oli kaikista käsissäni olevista erilaisin ja tarina kuulosti kurjemmalta ja jännittävämmältä kuin muut kertomukset. Seuraneidin otinkin sitten randomarvonnalla sen vastapainoksi. Ainakin yksi Utrion kirja jäi kummittelemaan vielä mieleeni takakantensa perusteella.
Viipurin kaunotar kertoo kauniista Elina Tavastista, jota pidetään omituisena hänen kotikaupungissaan Viipurissa ilmeisesti sen vuoksi, että hän kärsii jonkunlaisesta epilepsiasta. Eletään 1500-luvun Suomessa ja naimisiin olisi päästävä piakkoin tai hänestä tulee vanhapiika. Elinan perhe on rutiköyhä eikä toivoa hyvistä myötäjäisistä ole. Ja jos Elina on erikoinen, niin hänen isänsä Folke Tavast on erikoinen potenssiin viisi häneen verrattuna. Elina ja hänen perheensä elävät muiden rahoilla oman omaisuuden loistaessa poissaolollaan. Isän laskelmoidessa Elinalle parasta avioliittoa, tuntuu se lipuvan ohi kerta toisensa jälkeen.
Vaikka päätarina periaatteessa on Elinan elämää seuraava, ehditään sen sivussa selvittää Elinan siskon elämää sekä Elinan isän, Folke Tavastin, mutkikkaita elämäntapahtumia. Kaikki he ovat hauskoja seurattavia ja esittelevät erilaisia puolia ja ihmiskohtaloita 1500-luvun Suomesta. Etenkin Elinan isä Folke Tavast on mahtava henkilö ja olisi ollut hauska lukea kokonainen kirja hänen toilailuistaan yksinään.
Elina on Utrion Seuraneidin Lindan tapaan melko hajuton ja mauton alkuun, mutta hänestä kasvaa kyllä persoonallinen nainen kirjan aikana. Alkuun Elina oli osaansa tyytyvän (varattoman, mutta ylhäisen naisen) ja parhaansa yrittävän naisen puurtajan perikuva. Lopussa Elinan luonne kasvoi ihanasti ja hänessä huomasi hienon kasvun.
Viipurin kaunottaressa romantiikka ja rakkaustarina ovat oikeastaan sivuosassa suurimman osan kirjasta. Avioliiton järjestäminen kun ei tosiaankaan vaikuta miltään maailman romanttisimmalta puuhalta. Minä olenkin ollut ehkä vähän pettynyt jopa siihen, etteivät nämä olekaan aivan niin yltiöromanttisia kirjoja kuin kuvittelin. Sinänsä kirjan tarina oli kyllä mielenkiintoinen ja on ollut hauskaa seurata vähän Suomen historiaa näissä Utrion kirjoissa. Varsinkin tässä Viipurin kaunottaressa rakkaustarina oli melko laimea kyhäelmä lähes koko kirjan ajan, sillä Elina oli tosiaan niin myötäileväinen ja vähätunteinen, että vasta aivan lopussa oli jonkinlaista säpinää. Minä odotin kyllä vuosisadan räjähtävää rakkaustarinaa takakannen perusteella, mutta sen suhteen jäin kyllä edelleen odottelemaan, sillä lopun tulisempi osuus jäi niin lyhykäiseksi pätkäksi.
Utriota varmasti vielä joku päivä lainailen kirjastosta sekä äidiltäni, mutta Viipurin kaunotar tai Seuraneiti eivät kyllä onnistuneet minua vakuuttamaan, että Utriota pitäisi lukea lisää ja nopeasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!