Seuraneiti on Kaari Utrion vuonna 2013 julkaistu kirja, joka kertoo Linda Melinin seikkailuista Kajaanin pikkukaupungista Helsingin hälinään ja seurapiireihin. Linda on pienen pappilan tyttö, hyvin simppeli maalaisneito, mutta hyvin kaunis ja onnistuu hurmaamaan kaikki miehet mennen tullen. Lindan perhe on köyhä ja odottaa Lindan tekevän hyvät naimakaupat, jotta voi auttaa perhettään. Mutta mistä Linda löytää onnen itselleen ja pitääkö hänen ajatella perhettään ennen kuin itseään?
En millään keksi, mitä tästä kirjasta sanoisin. Aloitetaan ilmiselvistä asioista, ehkä se ajatus alkaa siitä virtaamaan. Kirja oli historiallinen romaani, romanttinen sellainen. Se oli ihan hyvä ja tasavahva, tarinankerronnaltaan oikeastaan ihan mukava lukea. En ole lukenut Kaari Utriota aiemmin, mutta muistan toki naureskelleeni äidille useampaan kertaan, että nämä ovat niitä mummokirjoja. Nähtävästi olen mummoutunut itsekin.
Juoni oli hyvin tavallinen rakkaustarinan juoni ja lopun olisi voinut arvata heti alkuunsa, mutta se ei sinänsä haitannut omaa lukemistani. En usko kenenkään lukevan tätä kirjaa ja odottavan uraauurtavan jännittävää juonta. Omaa mielenkiintoani riitti ylläpitämään ihan vain historiallisuus ja tavallisen elämän mutkikkuudet 1800-luvulla. Oli hauskaa lukea vähän erilaista sanastoa ja nähdä Suomen sääty-yhteiskuntaa, josta minulla ei ole ollut mitään käryä (historia ei koskaan ole ollut suosikkioppiaineeni).
Linda, kirjan päähenkilö ja naissankari, oli hieman säälittävä tapaus. Luin joistakin arvosteluista, että Utrion päähenkilöt ovat yleensä tuittupäitä ja Linda taitaa kuulua yksiin harvoista kilteistä ja rauhallisista henkiöistä. Ongelmana olikin, että Linda oli vähän turhankin kiltti makuuni. Minun mielestäni siinä on selvä ero, että onko kiltti vai tyhmä ja Linda oli melkein enemmän tyhmän puolella. Tai no, ei ehkä tyhmän, mutta hyvin naivin ja tietämättömän. Ihan hirvittävän iso osa hänen persoonallisuudestaan kasattiin hänen kauneutensa ja alistuvan luonteensa kontolle. Linda jäi minun mieleeni ikään kuin persoonattomana henkilönä ja pelkkänä objektina tarinassa, johon lukijana oli helppo suhtautua välinpitämättömästi. Muut henkilöt kirjassa olivatkin antoisampia ja löytyihän sieltä muutama oikeasti mielenkiintoinen persoona.
Lukiessani tätä minulla sattui olemaan pientä arkista kränää (lue hirvittävä riita asiasta kumpi on väsyneempi) poikaystävän kanssa ja mököttäessäni muistelin kesken olevaa Seuraneitiä. Kontrasti arkeen ja oikeisiin ihmisiin oli suuri ja kirjan maailma tuntui kyllä niin absurdilta, että hihittelin sille itsekseni.
Tämä kirja on oiva valinta silloin, kun haluaa paeta vähän todellisuutta ja lukea ihan täyttä hömppää, jossa ihmiset ovat ylimaallisen kauniita, kilttejä ja huomaavaisia. Vain pahat ihmiset ovat itsekkäitä ja ilkeitä. Siispä annan kolme tähteä viidestä tästä rennosta ja kepeästä lukuhetkestä:
Ja ah, olen kuunnellut tämän kappaleen viime aikoina ainakin tuhannesti ja katsellut videonkin useampaan kertaan (ihana), joten laitan sen vielä tännekin. Ihan perusmusaa, mutta tästä tulee niin hyvä fiilis. Toivottavasti tämä kuluu kohta loppuun (poikaystävän hartain toive).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!