15. joulukuuta 2015

Sarah J. Maas: Heir of Fire (Throne of Glass #3)


Celaena on päässyt Wendlyniin ja on matkalla tätinsä, Maeven luokse, jotta saisi vastauksia siihen, miten voisi nurjertaa Adarlanin kuninkaan kammottavat voimat. Henkisesti Celaena on palasissa, sydän särkyneenä ja aivan pihalla siitä, kuka hän on ja mitä varten hän itse taistelee. Hänellä on jäljellä enää lupaus Nehemialle siitä, että hän vapauttaa tämän kansan orjuudesta. Wendlynissä hän joutuu kohtaamaan totuuden menneisyydestään ja voimistaan Rowan-nimisen keijun kouliessa hänestä Maeven hoviin kelpaavaa vierailijaa. Samaan aikaan Adarlanin kuninkaan hovissa Dorian ja Chaol valitsevat puoliaan ja kuningas kasvattaa hirvittävää armeijaansa.

Heir of Fire oli minun mielestäni ihan ok -kirja, mutta myöskin hyvin selkeä välikirja sarjassa. Tarinassa keskityttiin syventämään henkilöitä, mutta itse juoni ei liikkunut kokonaisuuden kannalta ihan hirvittävästi eteenpäin. Etenkin Celaena on hyvin eri tyyppinen tässä kirjassa verrattuna aiempiin. Hän on jopa masennuksen/toivottomuuden oloisessa tilassa, jota kuvailtiin mielestäni todella hyvin ja joka sai minut pitämään Celaenasta hahmona huomattavasti enemmän kuin aiemmin. Hän sai ihan erilaista syvyyttä, kun hänen historiaansa avattiin tarkemmin ja hänen päivänsä eivät kuluneet mekkoja valitessa. Lisäksi Celaena oli tässä kaikista uskottavin salamurhaajana. Pieni itseäni häirinnyt juttu oli kuitenkin tietynlainen Celaena-paasaus/ylistys, jota Maas näytti harrastavan Heir of Firessä, ja joka toimi yksittäisinä kohtauksina hyvin, mutta voi muuttua pidemmän päälle sarjassa raskaaksi.

Kirjassa esitellään myös useita uusia hahmoja, mikä toi mukavaa piristystä ja vähän uutta verta. Itse pidin erityisesti Rowanista, Celaenan kylmän laskelmoivasta "tutorista", joka opettaa häntä käyttämään voimiaan. Rowan ja Celaena eivät tule toimeen erityisemmin, ja se teki kirjasta mielenkiintoisemman, vaikka tarina muuten vähän laahasikin. Tiedän, että osa lukijoista ei ole välittänyt Rowanista erityisemmin. Hän on vähän sellainen tietyllä tapaa ärsyttävän ilmiselvä hahmo, mutta minun mielestäni hän on tähän mennessä kiinnostavin mieshahmo sarjassa. (Mutta se nyt ei ihan hirvittävästi kerro.)

Kirjan suurin ongelma onkin sen tylsyys ja tappavan hidas tahti. Välillä kirja oli todella tylsää luettavaa ja itse päädyin skippailemaan muutamia kappaleita ja useampia sivuja surutta. Kirjan tahditus oli yksinkertaisesti pielessä. Sinänsä Celaenan tarinan hitaus ei haitannut minua ja itse asiassa pidin hahmon huolellisesta kasvatuksesta, mutta kirjassa oli tarinaa kerrottuna useamman muun henkilön silmin, joista yksikään ei kiinnostanut minua samalla tavalla kuin Celaena. Aina, kun olin ihan täpinöissäni, kappale loppui ja näkökulma vaihtui johonkin tylsempään.

Dorian oli ennen yksi lempihahmoissani ja minulla oli melko suuret odotukset hänen jatkolleen Crown of Midnightin jälkeen, mutta Heir of Firessä hänellä oli todella kuiva romanssi ja tasan nolla prosenttia hänen taikavoimien tutkimista. Tylsää. Chaolilla oli hitusen kiinnostavampi juonikuvio, mutta voi kiesus, että se liikkui hitaasti eteenpäin. Niin hitaasti, ettei minua oikeastaan kiinnostanut, mitä siellä päässä tapahtui. Sen lisäksi kirjassa on vielä yksi suurempi kertojaääni, noita nimeltään Manon. Manonin näkökulma oli oikeastaan todella kiva, mutta vasta sitten, kun pakotin itseni kiinnostumaan hänestä ja lukemaan hänen kappaleensa. Mutta ei niillä kappaleilla pointtia tuntunut olevan, kunhan vain läntättiin uusi hahmo joukkoon, joka luultavasti jossain vaiheessa sekoittuu tarinaan syvemmin.

Maasin vahvuus on ehdottomasti hyvin monipuolinen ja mutkikas maailma sekä onnistunut maailmanrakennus. Lisäksi hahmot ovat kaikki melko monimutkaisia ja jokaisella oli oma selkeä äänensä ja ajatusmaailma. Kirjan hienous meinaa kaatua vain liialliseen monimutkaisuuteen, ylettömään määrään hahmoja ja kliseisiin. Pitkät inspiraatiopuheet ja hahmojen kehuskelut kun uhkaavat mennä jo vähän melodramaattisuuden puolelle. Mutta juoni oli kirjassa kuitenkin lopulta suht onnistunut.

Kolme tähteä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!