Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki

Kuva täältä

Kudottujen kujien kaupungin tapahtumat ovat saarella, jossa vallitsee erikoinen yhteiskunnallinen järjestys. Nuori kutoja Eliana asuu Seittien Talossa ja löytää eräänä päivänä pihasta vieraan nuoren naisen, jolta on leikattu kieli. Tämän kummallisen naisen ihoon on kirjoitettu Elianan nimi. Samaan aikaan saarella yhä useampi sairastuu kummalliseen sairauteen. Elianalle alkaa selviämään hiljalleen naisen kohtalo, mutta samaan aikaan Eliana taistelee säilyttääkseen oman salaisuutensa, jotta voisi estää itseään joutumasta Merkittyjen Taloon, josta ei ole enää paluuta normaaliin arkeen ja kunnialliseen elämään.

Tämä oli minun ensimmäinen teos Itärannalta. Teemestarin kirja on ollut hyllyssä iät ja ajat, mutta sen kansi on niin tylsä, etten ole vieläkään saanut aikaiseksi luettua sitä. Kudottujen kujien kaupungin kansi sen sijaan on niin hieno, että ostin sen saman tien itselleni. Tärkeimmät asiat ensin jne.

Kudottujen kujien kaupungissa on todella kiehtova ja hienosti rakennettu maailma, joka riitti ylläpitämään mielenkiintoani yksistään. Tykkäsin erityisen paljon kirjan rauhallisesta, unenomaisesta etenemisestä ja siitä, että sain itsekin pohdiskella asioita. Kieli oli tosin toisinaan hieman liian koukeroista minun makuuni.

Hahmot eivät valitettavasti onnistuneet herättämään minussa erityisempiä tunteita. Eliana on hyvin aikuismainen hahmo, joka noudattaa sääntöjä tarkasti ja yrittää aina toimia oikein. Pieni ripaus  kapinallisuutta tai muuta temperamenttia olisi saattanut herättää empatiani häntä kohtaan. Olisinkin halunnut saada irti jonkinlaista tunnetta hahmoista, jotta olisin elänyt tarinassa syvemmin mukana. Toisaalta hahmojen rauhallinen asennoituminen antoi tiettyä aikuismaista syvyyttä tapahtumille ja maailmalle.

Itse siis pidän dystopiakirjoissa hahmovetoisuudesta, kun taas Kudottujen kujien kaupunki on enemmänkin maailma/tarinavetoinen. Ja kuten sanottua, maailma toimii erinomaisesti. Juoni oli ihan perushyvä, mutta dystopioita muutaman lukeneena ei mitenkään erityisen yllättävä. Tarinan rauhaisa eteneminen voi joitakin lukijoita eliminoida.

Oli hauska lukea suomalaista dystopiaa ja täytyy ehdottomasti lukea sitä lisää. Hyvin vähän olen päässyt niihin tutustumaan, mutta sekä Itärannan tässä kirjassa että Eija Lappalaisen ja Anne Leinosen kirjoissa näyttää olevan tiettyjä samankaltaisuuksia. Paljon pohditaan ympäristön kautta asioita ja toisaalta maailma on huomattavasti realistisempi paikka ja hahmot maanläheisempiä. Ympäristökysymykset tuntuvat olevan suomalaisten kirjailijoiden mieleen erityisesti.

Renée Ahdieh: The Rose and the Dagger (The Wrath and the Dawn #2)

The Rose and the Daggerin lukemisesta on vierähtänyt jo (erittäin) pitkä tovi, mutta julkaisenpa tämän nyt kuitenkin.

Kyseessä on siis jatko-osa Wrath and Dawnille eli tämä arvostelu spoilaa ykkösosaa.

Kuva täältä

The Rose and the Daggerissa Shazi ja Khalid ovat erillään olosuhteiden pakosta ja käyvät taisteluita paremman maailman eteen omilla tahoillaan. Shazi painiskelee aavikkoleirillä vihamiestensä keskellä oikean ja väärän välillä. Khalidin kirous on katkaistava, mutta Shazin on taisteltava yksin koko maailmaa vastaan, sillä Khalidin auttamisen sijaan Khalidin murhaaminen on enemmän muiden mieleen.

The Rose and the Dagger päättää Renée Ahdiehin nuorten aikuisten sarjan varsin mallikkaasti. Ahdieh kirjoittaa kauniisti ja tässä kakkososassa on vähemmän YA-kliseitä ja hempeilyä. Erityistä plussaa antaisin siitä, että tämä on kaksiosainen sarja. Kirjat olivat fiksusti rakennettuja ja hyvä kokonaisuus kaiken kaikkiaan. Kertaakaan en tylsistynyt sarjan aikana ja toisaalta kaksi kirjaa riitti hyvin kertomaan tarinan kokonaisuudessaan.

Niin ykkösosan kuin tämän kakkososankin vahvuus ovat hauskat ja persoonalliset hahmot. Ahdieh osaa hienosti kehittää tässä jatkossa vanhoja hahmoja eteenpäin ja lisäksi lukijalle esitellään uusia, todella hauskoja tyyppejä, jotka ovat yhtä lailla kiinnostavia. Sarja keskittyy enemmän muutoinkin painiskelemaan henkisten taakkojen ja päätösten kanssa kuin toimintaan eli jos tykkää toimintapainotteisesta nuorten aikuisten kirjallisuudesta niin ehkä ei ihan paras sarja siihen.

The Wrath and the Dawn -sarja on mukaelma (retelling) eli tässä kerrotaan uudestaan hyvin vapaalla kädellä Tuhannen ja yhden yön tarinat. Itse jään aina näissä mukaelmissa kaipaamaan lisää raakuutta ja The Wrath and the Dawn:kin sortuu mielestäni vähän liikaa jenkkimäiseen sokerisuuteen. Hahmot olisivat voineet olla vähemmän täydellisiä tai vaihtoehtoisesti juoni rankempi. Tuhannen ja yhden yön tarinat on kutienkin todella virkistävä pohja kirjalle ja itämaisen maailman seuraaminen piristävää.

Kokonaisuudessaan pidin sarjasta ja innolla odottelen, että mitä Ahdieh kirjoittelee seuraavaksi.

 

Ex tempore ystävänpäivän lukumaraton (päivittyvä)

Osallistuin ystävänpäivän lukumaratoniin viime vuonna ihan ok tuloksin, mutta tänä vuonna en uskaltanut lupautua mukaan. Teen nyt tällaisen epävirallisen osallistumisen maratonille tänään, sillä nyt on täydellinen päivä lukea kiireettömästi. Viikolla vielä jännitin, että onko minulla liikaa puuhaa.

Mikäs on sitten seuraavan 24 tunnin plääni? Ainakin lukea Mine Till Midnight loppuun. Sitten katson, että jatkuuko maraton hömpällä ja onko ystävänpäivän lukumaraton minulla tänä vuonna todellinen romanssiin keskittyvä tykitys vai luenko jotain "fiksua".

Päivään kuuluu myös muuta puuhastelua, mutta en jaksa ottaa niistä mitään paineita. Hauskaa lukumaratonia kaikille niille, jotka sille päättävät osallistua. Päivittelen postausta aina välillä :)

11.2.17 klo 11.30

 Kuva täältä

Lukumaraton alkaa. Mine Till Midnight on jäänyt kesken sivulle 320 eli sivuja on jäljellä 56. Kyseessä on historiallinen romanssi.

11.2.17 klo 12.05

Kuva täältä

Mine Till Midnight on saatu nyt päätökseen eli sivusaldo on 56 sivua. Loppufiilikset kirjasta kaiken kaikkiaan ovat "blah". Lisa Kleypas ei taida olla minun tyyppiseni romanssikirjailija. Kirjassa kivaa oli se, että miessankari oli gypsy/kiertolainen/mustalainen ja siihen liittyen oli kaikkea pientä kielellistä yms kulttuuriasiaa.

Seuraavaksi päädyn ottamaan Julie Garwoodin The Briden. Se on myöskin historiallinen romanssi, mutta tällä kertaa miessankari on skotti ja nainen englantilainen, jotka pakotetaan menemään toistensa kanssa naimisiin. Toivottavasti nauran ja sydäntäni puristaa tätä lukiessani enemmän kuin Mine Till Midnightin kanssa.

11.2.17 klo 13.30
Oijjoijoi, The Bride vaikuttaa täydelliseltä ystävänpäivälukemiselta :D Sivuja on kertynyt 63 muiden puuhien lomassa. Nyt on pakko lähteä käymään kaupungilla reissulla. Ei millään malttaisi...

11.2.17 klo 16.20
Noniin, kaupungilla on hommat hoidettu, ruoka vedetty napaan ja pyykit pyörimässä eli on aika jatkaa lukuhommia. Jihhuuu!

11.2.17 klo 19.07
Pyykit on pyöritelty ja kirjassa edetty sivulle 187. The Bride on kyllä aika viihdyttävä historiallinen romanssi.

Aiemmin päivällä lausuin päässäni myös muutamat kiitokset, että minulla on elämässä tällaisia lauantaipäiviä. Ihanaa, että saan tehdä asioita, joita haluan ja juuri sillä tavalla haluan.

11.2.17 klo 22.30
The Bride on selätetty eli 388 sivua tuli siitä kasaan. Olipa ihana historiallinen romanssi. Suosittelen lämpimästi kaikille niille, jotka tykkäävät skottilaisista miehistä.

Yhteensä sivuja on nyt 444. Hetkisen verran arvoin, että mitä luetaan seuraavaksi. Minua houkutteli todella kovasti Marissa Meyerin Winter, mutta minun e-kirjan laina-aika olisi päättynyt 5 päivän päästä ja kirja olisi varmasti jäänyt kesken. Sitten olisin ollut taas siinä tilanteessa, että repisin hiuksia päästäni odotellessani, että saan Winterin takaisin tai olisin sortunut ostamaan sen (kuten sorruin ostamaan Cressin 150 sivun tähden :D).

Tämä ex tempore lukumaraton tulee todelliseksi ystävänpäivän juhlaksi, sillä seuraavaksi alan lukemaan Jeaniene Frostin Halway to Gravea. Se on onneksi paranormaali romanssi eli vaihtuu genre himpun verran eri suuntaan.

Kuva täältä

Hipsin ensin suihkuun ja aloittelen lukemaan noin klo 23.00.

12.2.17 klo 0.40
Nyt loppuu tämän päivän osalta lukeminen. Halfway to Gravea luettuna 55 sivua eli yhteensä lukumaratonin aikana on tullut luettua 499. Katsotaan mihin aikaan olen huomenna hereillä.

12.2.17 klo 11.30 
Heräilin 9.30 aikoihin ja lueskelin Halfway to Gravea aamupalaan saakka eli suunnilleen 11.15 saakka. Halway to Gravea on luettu nyt 173 sivua. Vaikuttaa hyvältä jatkolta tälle rakkausmaratonille. Ja siihen päättyi varsinainen lukumaraton.

Sivuja yhteensä: 617
Loppufiilikset: Olipa kiva maraton! Yleensä maratonit ovat sujuneet jotenkin paljon tuskaisemmin ja hirveällä sykkimisellä. Nyt sain luettua todella hyvällä flow'lla. Tästä tuli kyllä todellinen rakkaushömpötyksen riemujuhla ja ihana irtiotto arjesta.

Kukkuluuruu: vuosikatsaus 2016

Tovi on jälleen päässyt vierähtämään viime kerrasta. Olen tehnyt vaikka ja mitä tässä välissä niin kuin varmaan kaikki muutkin.

Nyt oli kuitenkin ihanan leppoinen viikonloppu, joten päädyin väsäilemään vuosikatsausta edellisvuodesta. Onhan tämä vähän myöhäistä, mutta minusta nämä ovat niin hauskoja, että oli pakko :D Kiitos ja anteeksi jo etukäteen random-majakoista sun muista emojeista. Innostuin vähän, kun ne oli niin söpöjä.


Mitäs muut ovat suunnitelleet tulevaisuuteen ja mitenkäs se 2016 vierähti? Olen ollut vähän uutispimennossa (blogipimennossa) kaikkien kiireitteni kanssa.

Loppuvuoden pläänit

Huuuupsis! Katosin nähtävästi linjoilta ja kirjojen ääreltä joskus marraskuun alkupuolella. Muutama jättitentti on nyt ohitettu ja joululoma on alkanut. Lomaksi tosin tätä rupeamaa on turha kutsua, mutta luulisin pystyväni lukemaan siinä ohella jokusen kirjankin.

Vuosi 2016 on ollut huomattavasti haastavempi lukuharrastuksen suhteen kuin vuosi 2015. En millään saa lukutavoitettani kiinni, vaikka olen madaltanut sen (omasta mielestä varsin vaatimattomaan) 52:en. Syitä on jälleen miljoonia, mutta ovathan nuo opiskelut tietysti yksi jättimäinen kökkerö lukemista.

Ihan hirvittävästi harmittaa tietysti se, etten tänäkään vuonna päässyt lähtemään kirjamessuille. En tiedä, mitä kyseisistä messuista tykkäisin, mutta niiden yhteydessä pidettävät ruoka- ja viinimessut eivät voi olla ainakaan ihan täysi huti :D No, ehkä ensi vuonna sitten...

Ilman mitään kunnollista tilastointia voin jo valmiiksi sanoa, että tämä vuosi on kyllä mennyt hyvin pitkälle nuorten aikuisten fantasiaa lukien. Liittynee hyvin pitkälti siihen, että fantasiaa on kiva lukea kurjan arjen ohella. Ja oikeastaan sen kanssa ajattelin jatkaa loppuvuodenkin. Scifiä on tietysti kova ikävä, mutta en ole varma miten aika riittää kaikkeen.

Loppuvuonna olisi kiva lukea vielä seuraavanlaista sorttia:

Joku romanttinen:

Tänä vuonna ei ole huvittanut lukea juurikaan chick lit/romatiikka-kirjoja. Johtuisikohan siitä, että nuorten aikuisten kirjat ovat olleet hyvin romantiikan täyteisiä? Colleen Hooverilta voisin lukea It Ends With Us tai sitten voisin kokeilla minulle täysin vierasta hömppäkirjailijaa Jennifer L. Armentroutia. Hooverilla on aina omanlaisia twistejä kirjoissa ja Armentrout on ymmärtääkseni sitten taas tyypillisempi hömppäkirjailija.

Joku scifi:

Kuva täältä

Ehkä eniten ottaa päähän se, etten ole ehtinyt lukemaan tänä vuonna scifiä (vaikka onhan se vähän omista valinnoistakin kiinni). Ihan superhyvä scifi-telkkarisarja on muuten Westworld HBO:lta ja se on vähän piristänyt vuoden scifi-puutosta.

Ja sitten pitkä lista kaikkea muuta, mutta nyt ei ole voimia kirjoittaa enää pidempään :D Toivottavasti muilla on sujunut lukeminen paremmin.

Hyvää joulunodotusta kaikille!

V.E. Schwab: A Gathering of Shadows (Shades of Magic #2)

Kaikille niille, jotka eivät ole ykkösosaa lukeneet voisin vinkata, että tässä on mainio nuorten aikuisten fantasiasarja! Jos yhtään kiinnostaa taikuus ja keskiaikainen maailma fantasiagenressä, niin tässä on erinomaisen viihdyttävää luettavaa.

A Gathering of Shadows on siis kakkososa sarjassa, ja siksi postaus voi spoilata kaikkia niitä, jotka eivät ole ykkösosaa lukeneet. Luin tämän jo niin kauan sitten, että aika suurpiirteinen arvostelu luvassa eli spoilailun määrä varmaan aika maltillinen ja keskityn hehkuttamaan kirjaa :D

Kuva täältä

A Gathering of Shadows jatkaa melko lailla siitä, mihin A Darker Shade of Magic jäi. Punaisessa Lontoossa järjestetään Elementti turnajaiset, joissa kilpaillaan taikuudella. Kell velloo syyllisyydessä ja on tiukan talutushihnan päässä kuninkaan hyppysissä, eivätkä turnajaiset tunnu piristävän Kellin mieltä. Eräs vanha tuttumme, merirosvon alku, saapuu kuitenkin Punaisen Lontoon satamaan seuraamaan mahtavia turnajaisia ja vetää Kelliä välittömästi puoleensa. Samaan aikaan muissa Lontoissa alkaa tapahtua kummallisia ja Musta, oman taikuutensa vuoksi tuhoutunut Lontoo nostaa jälleen päätään ja yrittää luikerrella takaisin toisiin maailmoihin.

Kuten jo yllä mainitsin, tämä on mahtavaa YA-fantasiaa. Yksinkertaista, ajatonta ja hyvin etukäteen mietittyä tarinankerrontaa. Sarjan ehdottomasti parhaita puolia ovat henkilöt ja maailmanrakennus. Hahmot ovat kaikki hyvin aidon tuntuisia ja inhimillisiä. Paras kaikista hahmoista on tietysti kirjan naispääosaa esittävä Lila, joka näyttää hyvää esimerkkiä vahvoista naishahmoista. Välillä menee hermo siihen, että YA:ssa naishahmot tarvitsevat miehen rinnalleen pärjätäkseen, vaikka olisivat taidoiltaan miten epäreiluja tahansa. Lila on taistelija luonteeltaan ja hänen kehitystään on ollut ilo seurata.

Ensimmäisessä osassa minulla kesti aika pitkään tottua Shades of Magic -sarjan maailmaan. Alkuun maailmojen välillä hyppely oli omituista luettavaa ja tuntui, että ideaa päällekkäisistä ulottuvuuksista käytettiin tylsästi, mutta pikkuhiljaa aloin pitämään ajatuksesta enemmän ja enemmän. A Gathering of Shadows jatkoi maailmanrakennusta hienosti ja tätä nykyä maailmojen välinen hyppely on jännää luettavaa.

Tässä kakkososassa maailmaan tuli uutena lisänä esimerkiksi tuo tiivistelmässä mainittu Elementti turnajainen (oma vapaa suomennokseni :D:D). Se toi oman persoonallisen leimansa tähän kirjaan ja toi mieleeni vähän Harry Potterit, joissa oli paljon kaikenlaisia turnajaisia ja kilpailuja.

Joten erittäin jees jälleen kerran ja täytyy yrittää ehtiä lukemaan V.E. Schwabia lisää. 4.5 tähteä.

J.K. Rowling, John Tiffany, Jack Thorne: Harry Potter and the Cursed Child (Harry Potter #8)

Kuva täältä

Harry Potter and the Cursed Child (HPCC tässä tekstissä :D) on Lontoossa esitettävä uusi näytelmä. Tarinan tekemiseen on osallistunut jollakin muotoa myös itse J.K. Rowling, mutta arvoitukseksi jäi lyhyen etsinnän jälkeen, että minkä verran. Näytelmässä eletään aikaa, jolloin Harry Potter on kolmen lapsen isä ja kiireinen, keski-ikäinen mies. Harryn lapsista nuorin, Albus Severus Potter, tuntee olevansa perheensä musta lammas ja taistelee taustansa tuomaa taakkaa vastaan. Harryn ja Albuksen suhteen kärsiessä synkkä menneisyys jälleen nostaa päätään ja uhkaa maailmaa..

Myönnettäköön, alkuun, kun kuulin tästä kirjasta, olin valmiina kaiken maailman ennakkotilaus- ja varausjonoihin, joita ihminen nyt voi keksiä. Oli niin ihanan jännittävää palata siihen hetkeen, kun malttamattomana odottelin uuden HP:n ilmestymistä suomeksi. Intoni kirjaa kohtaan kuitenkin laantui odotellessa, sillä tämän oli "vain" näytelmä. Niinpä päädyin kirjaston päättymättömään odotusjonoon.

Päällimmäisinä fiiliksinä nyt lukemisen jälkeen on, että HPCC on ihan ok. Tuntuu hyvin fanfictionmaiselta tekstiltä eli ihan aitona tavarana en tätä pidä. Etenkin jo entuudestaan tutut henkilöt tuntuivat liian kovalta yritykseltä ja vähän jopa kliseisiltä. Ron oli pelkästään hölmö ja vitsaileva, Harry itsensä uhraava sankari jne.

Näytelmä on tietysti vähän rajallisempi tapa esittää asioita. Pään sisäisten ajatusten kulkua ei kuvailla juuri laisinkaan ja huumoria haetaan tietysti yleisön tunteiden herättämiseksi. Tarinakin jää tyngäksi, jos useampi satasivuiseen kirjaan vertaa, mutta toisaalta näytelmässä oli juonellisesti muutama ihan hauska idea. Erityisesti pidin HPCC:n uusista hahmoista, joilla persoonallisuutta oli ehdottomasti eniten.

Kaiken kaikkiaan oli hauskaa päästä taas palaamaan vanhaan tuttuun maailmaan, vaikka ei tässä sitä vanhaa tuttua taikaa ollut. Näytelmän tarkoituksena tuntuikin olevan verestellä vanhoja hyviä muistoja HP-kirjoista ja hellitellä faneja niillä. Toisaalta tämä ei kyllä varmasti jää mieleeni samalla tapaa kuin alkuperäiset eikä tunnu sarjaan varsinaisesti kuuluvalta jatko-osalta.