Marissa Meyer: Cress (The Lunar Chronicles #3)

Cress on kolmas osa sarjassaan ja olisi mahdottomuus kirjoittaa tämä postaus spoilaamatta aiempia osia. Jos et ole lukenut sarjaa aiemmin, suosittelen tutustumaan ensin Cinderiin. En kehunut ensimmäistä osaa aivan lattiasta kattoon, mutta kehitystä on tapahtunut ja nykyään tämä on yksi lempparisarjoistani, vaikka löydän näistä aina sitä sun tätä huomautettavaa. Ja nyt siihen spoilaavaan tekstiin...

Kuva täältä

Cress asuu satelliitissa, joka kiertää maata. Hänen tehtävänään on vakoilla maan asioita Levanan, Lunar-väen julman kuningattaren, puolesta. Cinderin ja kapteeni Thornen ollessa pakosalla huomaavat he tarvitsevansa Cressiä puolelleen ja lähtevät tämän pelastusretkelle, joka ei kuitenkaan mene aivan kuten suunniteltiin. Samaan aikaan Levanan ja Kain häät lähestyvät ja jonkun täytyisi pelastaa maa uudelta hirmuvaltiaalta.

Cress on jännittävällä tavalla minun lempparikirjani tähän mennessä tästä sarjasta, joskaan Cress ei ole lempihahmoni. Cress on hauska ja herttainen hahmo, joka on asunut koko elämänsä eristyksissä ja epätoivoisesti etsii ihmissuhteita itselleen. Kun hänet sitten tiputetaan keskelle Cinderin joukkiota, on hän viihdyttävää seurattavaa.

Lunar Chronicles -sarjassa on muutenkin todella hyviä hahmoja. Meyer on onnistunut rakentamaan useamman hahmon, joista kaikista välitän ja joilla kaikilla on ihanat omat persoonat. Erityisesti Kapteeni Thorne on niiin mainio. Voisiko hän saada ihan oman kirjan tässä sarjassa?? Ei varmaankaan.

Se, miksi Cress on suosikkini tähän astisista, johtuu juonesta. Tarina tuntui tällä kertaa vyöryvän kunnolla eteenpäin ja jatkuvasti tapahtui kaikenlaista. Vihdoinkin oli tapahtumia! Meyerin kirjoitus on soljuu vaivattomasti eteenpäin ja maailma rakentuu huomaamatta ympärille. Maailmanrakennus onkin toinen ihan paras juttu. Näissä sekoittuu mahtavasti teknotulevaisuus, dystopia ja kuitenkin sama vanha maapallo, jolla tälläkin hetkellä elellään.

No, miksi sitten "vain" neljä tähteä minulta. Cress hurmasi, muttei kiinnostanut kuitenkaan niin paljoa henkilönä. Ja vieläkin vähän mietin, että miksi näitä täytyy markkinoida mukaelmina/retelling:nä, mutta kaipa kirjat ovat siten helpommin lähestyttäviä. Tykkäisin, jos nämä nojaisivat enemmän siihen YA:ssa varsin omaperäiseen genreen eli scifin cyberpunkkiin.

Hömppäkimara: Mine Till Midnight ja The Bride

Elikkästä, tässä postauksessa puretaan minun epävirallisen, ex tempore ystävänpäivän lukumaratonin saavutuksia/aikaansaannoksia (:D) lukuun ottamatta Halfway to Gravea, jolle omistan oman postauksen tulevaisuudessa. Molemmat tämän postauksen kirjoista on historiallista romantiikkaa.

Lisa Kleypas: Mine Till Midnight 

Kuva täältä

Mine Till Midnight kertoo Amelia Hathawaysta, jolla on vaikeuksia kontrolloida perhettään. Amelia pitää itseään vanhana piikana, jonka tehtävänä on vanhempien poismenon jälkeen pitää huolta perheestään. Perheen vanhin, ja ainut tuloja saava, on Amelian veli, joka on alkoholisoitunut ja pelaa kaikki rahat uhkapeleihin. Eräänä iltana Amelia etsii veljensä jälleen uhkapelitalosta ja samalla törmää Cam Rohaniin, kiertolaiseen, joka ei voi vastustaa Amelian viatonta sulokkuutta.

Tämä oli minun toinen kirjani Lisa Kleypakselta ja ehdottomasti parempi kuin aiemmin lukemani Cold-Hearted Rake. Amelia on naissankarina hauska ja samaistuttava sekä ihanan välittömän oloinen. Cam Rohan oli kiertolaisena minulle uudenlainen miessankari, sillä harvemmin heihin olen törmännyt näissä. Romanssi kiertolaisen ja kunniallisen naisen välillä tietysti oli ongelma itsessään. Mutta näissä Kleypaksen historiallisissa kirjoissa tuo historiallisuus on aina vähän niin ja näin.

Mine Till Midgnihtissa on samaa vikaa kuin Kleypaksen Cold-hearted Rakessa eli kaikki ratkeaa vähän turhan helposti ja kirjasta puuttuu kunnollinen jännite. Juoni on myös heikohko. Itse en vaadi hömppäkirjoilta muuta varsinaista juonta kuin itse romanssin koukerot, mutta tässä oli haettu vähän muutakin sivujuonta ja se ei kyllä jaksanut kiinnostaa millään tapaa. Mutta ihan jees hömppä, ei jää mieleeni mitenkään erityisenä, mutta toisaalta en itke vertakaan tähän käytettyjen tuntien vuoksi.

Julie Garwood: The Bride

Kuva täältä

The Bridessa mahtava skottilainen soturi Alec Kincaid pakotetaan ottamaan vaimo englannista kuninkaan käskystä. Alec saa valita vaimonsa Baron Jamisonilta ja välittömästi hän iskee silmänsä joukon nuorimmaiseen, Jamieen. Alec saa vastaansa yhtä itsepäisen ja päättäväisen naisen kuin on itsekin ja kipinät lentelevät välittömästi. Kuinka käy, kun Alec on päättänyt omistaa Jamien sydämen ja Jamie taas vannoo, ettei aio antautua moiselle barbaarille koskaan?

The Bride oli aivan ihana hömppis! Skottimies, tietty vähän barbaarimainen (omistushaluinen jne) + vahvaluontoinen nainen = ihana yhdistelmä. The Bride oli todella hauska ja toisaalta juuri sopivan mittainen. Gabaldonin kanssa takeltelin vähän pituuden kanssa, mutta Bride onnistuu osumaan paremmin mielestäni asian ytimeen. Juonikin onnistui pitämään minut hyppysissään romanssin ohella, vaikka ei se tietysti nyt mikään paras ikinä ollut. Nauroin, itkin ja rakastuin. Tämä oli juuri sitä skottiromantiikkaa, josta minä sytyn.

Jaakko Markus Seppälä: Lemen

Kuva täältä

Soheba Cityssä suuret teknologiayhtiöt hallitsevat ihmisiä ja taloutta. Kaupungissa asuva Nina on saanut toimeksiannokseen etsiä kadonnut Melinda Lee. Kun hän jäljittää naisen yhden suuryrityksen tehtaalle ja pelastaa tämän, joutuu Nina yhä syvemmälle ongelmiin. Siitä alkaa yhden naisen taistelu yrityksiä ja alamaailmaa vastaan.

Minä luen todella vähän trillereitä ja dekkareita, koska en tunnu saavan niistä oikein mitään irti. Lemeniin tartuin kuitenkin siksi, että siinä luvattiin myös sci-fiä ja tekoälyä. Erityisesti tykkään kyberpunkista scifin alalajeista ja siihen tämä Lemen sujahtaa näpsäkästi. Kokonaisuutena voisin sanoa, että pidin Lemenistä ja oli hauska lukea suomalaista scifiä, mutta trillerien ystävää minusta ei vieläkään saada.

Kirjan tarina pyrähtää käyntiin vauhdilla ja etenee kuin juna kohti loppuratkaisua. Juoni piti hyvin hyppysissään ja tylsää ei tullut. Nina oli kiinnostava päähahmo altavastaajan asemassaan, mutta toisaalta olisin halunnut enemmän motiiveja kaikkien hahmojen taustoille.

Kyberpunkissa minä rakastan erityisesti maailman ja teknologian kuvailua. Lemenissä oli sen verran kova tahti, että siinä keskityttiin enemmän jännitystarinaan ja minä olisin taas halunnut enemmän maailmanrakennusta.

Kolme tähteä ja lisää odotellessa.

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki

Kuva täältä

Kudottujen kujien kaupungin tapahtumat ovat saarella, jossa vallitsee erikoinen yhteiskunnallinen järjestys. Nuori kutoja Eliana asuu Seittien Talossa ja löytää eräänä päivänä pihasta vieraan nuoren naisen, jolta on leikattu kieli. Tämän kummallisen naisen ihoon on kirjoitettu Elianan nimi. Samaan aikaan saarella yhä useampi sairastuu kummalliseen sairauteen. Elianalle alkaa selviämään hiljalleen naisen kohtalo, mutta samaan aikaan Eliana taistelee säilyttääkseen oman salaisuutensa, jotta voisi estää itseään joutumasta Merkittyjen Taloon, josta ei ole enää paluuta normaaliin arkeen ja kunnialliseen elämään.

Tämä oli minun ensimmäinen teos Itärannalta. Teemestarin kirja on ollut hyllyssä iät ja ajat, mutta sen kansi on niin tylsä, etten ole vieläkään saanut aikaiseksi luettua sitä. Kudottujen kujien kaupungin kansi sen sijaan on niin hieno, että ostin sen saman tien itselleni. Tärkeimmät asiat ensin jne.

Kudottujen kujien kaupungissa on todella kiehtova ja hienosti rakennettu maailma, joka riitti ylläpitämään mielenkiintoani yksistään. Tykkäsin erityisen paljon kirjan rauhallisesta, unenomaisesta etenemisestä ja siitä, että sain itsekin pohdiskella asioita. Kieli oli tosin toisinaan hieman liian koukeroista minun makuuni.

Hahmot eivät valitettavasti onnistuneet herättämään minussa erityisempiä tunteita. Eliana on hyvin aikuismainen hahmo, joka noudattaa sääntöjä tarkasti ja yrittää aina toimia oikein. Pieni ripaus  kapinallisuutta tai muuta temperamenttia olisi saattanut herättää empatiani häntä kohtaan. Olisinkin halunnut saada irti jonkinlaista tunnetta hahmoista, jotta olisin elänyt tarinassa syvemmin mukana. Toisaalta hahmojen rauhallinen asennoituminen antoi tiettyä aikuismaista syvyyttä tapahtumille ja maailmalle.

Itse siis pidän dystopiakirjoissa hahmovetoisuudesta, kun taas Kudottujen kujien kaupunki on enemmänkin maailma/tarinavetoinen. Ja kuten sanottua, maailma toimii erinomaisesti. Juoni oli ihan perushyvä, mutta dystopioita muutaman lukeneena ei mitenkään erityisen yllättävä. Tarinan rauhaisa eteneminen voi joitakin lukijoita eliminoida.

Oli hauska lukea suomalaista dystopiaa ja täytyy ehdottomasti lukea sitä lisää. Hyvin vähän olen päässyt niihin tutustumaan, mutta sekä Itärannan tässä kirjassa että Eija Lappalaisen ja Anne Leinosen kirjoissa näyttää olevan tiettyjä samankaltaisuuksia. Paljon pohditaan ympäristön kautta asioita ja toisaalta maailma on huomattavasti realistisempi paikka ja hahmot maanläheisempiä. Ympäristökysymykset tuntuvat olevan suomalaisten kirjailijoiden mieleen erityisesti.

Renée Ahdieh: The Rose and the Dagger (The Wrath and the Dawn #2)

The Rose and the Daggerin lukemisesta on vierähtänyt jo (erittäin) pitkä tovi, mutta julkaisenpa tämän nyt kuitenkin.

Kyseessä on siis jatko-osa Wrath and Dawnille eli tämä arvostelu spoilaa ykkösosaa.

Kuva täältä

The Rose and the Daggerissa Shazi ja Khalid ovat erillään olosuhteiden pakosta ja käyvät taisteluita paremman maailman eteen omilla tahoillaan. Shazi painiskelee aavikkoleirillä vihamiestensä keskellä oikean ja väärän välillä. Khalidin kirous on katkaistava, mutta Shazin on taisteltava yksin koko maailmaa vastaan, sillä Khalidin auttamisen sijaan Khalidin murhaaminen on enemmän muiden mieleen.

The Rose and the Dagger päättää Renée Ahdiehin nuorten aikuisten sarjan varsin mallikkaasti. Ahdieh kirjoittaa kauniisti ja tässä kakkososassa on vähemmän YA-kliseitä ja hempeilyä. Erityistä plussaa antaisin siitä, että tämä on kaksiosainen sarja. Kirjat olivat fiksusti rakennettuja ja hyvä kokonaisuus kaiken kaikkiaan. Kertaakaan en tylsistynyt sarjan aikana ja toisaalta kaksi kirjaa riitti hyvin kertomaan tarinan kokonaisuudessaan.

Niin ykkösosan kuin tämän kakkososankin vahvuus ovat hauskat ja persoonalliset hahmot. Ahdieh osaa hienosti kehittää tässä jatkossa vanhoja hahmoja eteenpäin ja lisäksi lukijalle esitellään uusia, todella hauskoja tyyppejä, jotka ovat yhtä lailla kiinnostavia. Sarja keskittyy enemmän muutoinkin painiskelemaan henkisten taakkojen ja päätösten kanssa kuin toimintaan eli jos tykkää toimintapainotteisesta nuorten aikuisten kirjallisuudesta niin ehkä ei ihan paras sarja siihen.

The Wrath and the Dawn -sarja on mukaelma (retelling) eli tässä kerrotaan uudestaan hyvin vapaalla kädellä Tuhannen ja yhden yön tarinat. Itse jään aina näissä mukaelmissa kaipaamaan lisää raakuutta ja The Wrath and the Dawn:kin sortuu mielestäni vähän liikaa jenkkimäiseen sokerisuuteen. Hahmot olisivat voineet olla vähemmän täydellisiä tai vaihtoehtoisesti juoni rankempi. Tuhannen ja yhden yön tarinat on kutienkin todella virkistävä pohja kirjalle ja itämaisen maailman seuraaminen piristävää.

Kokonaisuudessaan pidin sarjasta ja innolla odottelen, että mitä Ahdieh kirjoittelee seuraavaksi.

 

Ex tempore ystävänpäivän lukumaraton (päivittyvä)

Osallistuin ystävänpäivän lukumaratoniin viime vuonna ihan ok tuloksin, mutta tänä vuonna en uskaltanut lupautua mukaan. Teen nyt tällaisen epävirallisen osallistumisen maratonille tänään, sillä nyt on täydellinen päivä lukea kiireettömästi. Viikolla vielä jännitin, että onko minulla liikaa puuhaa.

Mikäs on sitten seuraavan 24 tunnin plääni? Ainakin lukea Mine Till Midnight loppuun. Sitten katson, että jatkuuko maraton hömpällä ja onko ystävänpäivän lukumaraton minulla tänä vuonna todellinen romanssiin keskittyvä tykitys vai luenko jotain "fiksua".

Päivään kuuluu myös muuta puuhastelua, mutta en jaksa ottaa niistä mitään paineita. Hauskaa lukumaratonia kaikille niille, jotka sille päättävät osallistua. Päivittelen postausta aina välillä :)

11.2.17 klo 11.30

 Kuva täältä

Lukumaraton alkaa. Mine Till Midnight on jäänyt kesken sivulle 320 eli sivuja on jäljellä 56. Kyseessä on historiallinen romanssi.

11.2.17 klo 12.05

Kuva täältä

Mine Till Midnight on saatu nyt päätökseen eli sivusaldo on 56 sivua. Loppufiilikset kirjasta kaiken kaikkiaan ovat "blah". Lisa Kleypas ei taida olla minun tyyppiseni romanssikirjailija. Kirjassa kivaa oli se, että miessankari oli gypsy/kiertolainen/mustalainen ja siihen liittyen oli kaikkea pientä kielellistä yms kulttuuriasiaa.

Seuraavaksi päädyn ottamaan Julie Garwoodin The Briden. Se on myöskin historiallinen romanssi, mutta tällä kertaa miessankari on skotti ja nainen englantilainen, jotka pakotetaan menemään toistensa kanssa naimisiin. Toivottavasti nauran ja sydäntäni puristaa tätä lukiessani enemmän kuin Mine Till Midnightin kanssa.

11.2.17 klo 13.30
Oijjoijoi, The Bride vaikuttaa täydelliseltä ystävänpäivälukemiselta :D Sivuja on kertynyt 63 muiden puuhien lomassa. Nyt on pakko lähteä käymään kaupungilla reissulla. Ei millään malttaisi...

11.2.17 klo 16.20
Noniin, kaupungilla on hommat hoidettu, ruoka vedetty napaan ja pyykit pyörimässä eli on aika jatkaa lukuhommia. Jihhuuu!

11.2.17 klo 19.07
Pyykit on pyöritelty ja kirjassa edetty sivulle 187. The Bride on kyllä aika viihdyttävä historiallinen romanssi.

Aiemmin päivällä lausuin päässäni myös muutamat kiitokset, että minulla on elämässä tällaisia lauantaipäiviä. Ihanaa, että saan tehdä asioita, joita haluan ja juuri sillä tavalla haluan.

11.2.17 klo 22.30
The Bride on selätetty eli 388 sivua tuli siitä kasaan. Olipa ihana historiallinen romanssi. Suosittelen lämpimästi kaikille niille, jotka tykkäävät skottilaisista miehistä.

Yhteensä sivuja on nyt 444. Hetkisen verran arvoin, että mitä luetaan seuraavaksi. Minua houkutteli todella kovasti Marissa Meyerin Winter, mutta minun e-kirjan laina-aika olisi päättynyt 5 päivän päästä ja kirja olisi varmasti jäänyt kesken. Sitten olisin ollut taas siinä tilanteessa, että repisin hiuksia päästäni odotellessani, että saan Winterin takaisin tai olisin sortunut ostamaan sen (kuten sorruin ostamaan Cressin 150 sivun tähden :D).

Tämä ex tempore lukumaraton tulee todelliseksi ystävänpäivän juhlaksi, sillä seuraavaksi alan lukemaan Jeaniene Frostin Halway to Gravea. Se on onneksi paranormaali romanssi eli vaihtuu genre himpun verran eri suuntaan.

Kuva täältä

Hipsin ensin suihkuun ja aloittelen lukemaan noin klo 23.00.

12.2.17 klo 0.40
Nyt loppuu tämän päivän osalta lukeminen. Halfway to Gravea luettuna 55 sivua eli yhteensä lukumaratonin aikana on tullut luettua 499. Katsotaan mihin aikaan olen huomenna hereillä.

12.2.17 klo 11.30 
Heräilin 9.30 aikoihin ja lueskelin Halfway to Gravea aamupalaan saakka eli suunnilleen 11.15 saakka. Halway to Gravea on luettu nyt 173 sivua. Vaikuttaa hyvältä jatkolta tälle rakkausmaratonille. Ja siihen päättyi varsinainen lukumaraton.

Sivuja yhteensä: 617
Loppufiilikset: Olipa kiva maraton! Yleensä maratonit ovat sujuneet jotenkin paljon tuskaisemmin ja hirveällä sykkimisellä. Nyt sain luettua todella hyvällä flow'lla. Tästä tuli kyllä todellinen rakkaushömpötyksen riemujuhla ja ihana irtiotto arjesta.

Kukkuluuruu: vuosikatsaus 2016

Tovi on jälleen päässyt vierähtämään viime kerrasta. Olen tehnyt vaikka ja mitä tässä välissä niin kuin varmaan kaikki muutkin.

Nyt oli kuitenkin ihanan leppoinen viikonloppu, joten päädyin väsäilemään vuosikatsausta edellisvuodesta. Onhan tämä vähän myöhäistä, mutta minusta nämä ovat niin hauskoja, että oli pakko :D Kiitos ja anteeksi jo etukäteen random-majakoista sun muista emojeista. Innostuin vähän, kun ne oli niin söpöjä.


Mitäs muut ovat suunnitelleet tulevaisuuteen ja mitenkäs se 2016 vierähti? Olen ollut vähän uutispimennossa (blogipimennossa) kaikkien kiireitteni kanssa.