13. helmikuuta 2016

Ystävänpäivän lukumaraton 2016 (Muoks 14.2. klo 21.00)

Yöpöydän kirjat -blogin Niina emännöi tänä vuonna ystävänpäivän lukumaratonia, jonka tässä juurikin nyt itse aloitan. Minulla on ollut mieletön kiire kouluhommien suhteen tässä viime viikkoina (ja tulevina), joten ajatelin, että yritän epätoivoissani osallistua tähän :D

Tarkoituksenani olisi lukea ainakin seuraavia kirjoja; Anu Holopaisen Ihon alaiset sekä Sabaa Tahirin An Ember in the Ashes. Ihon alaiset on minulla jo ihan hyvässä vauhdissa, sivu 75 on ennen maratonia menossa. Tahirin kirjaa en ole vielä ehtinyt avaamaankaan.


Päivittelen edistymistäni tähän postaukseen aina välillä :) Aikaa menee kuitenkin tässä vähän kaikkeen muuhunkin, joten ihan mahdottomia ei kannata tältä maratonilta odottaa :D

14.2.2016 klo 9.30 
Ihon alaiset tuli luettua eilen illalla loppuun. Kirjoittelen pidemmän postauksen kirjasta kunhan ehdin. Mielenkiintoinen teos, jolta olisin kaivannut vielä jonkun lisävaihteen.

Lisäksi ehdin eilen illalla aloittaa muutaman kymmenen sivun verran Sabaa Tahirin kirjaa, jonka alku oli ainakin melko hyvä ja kiinnostuin ehdottomasti lukemastani.

Jatkan nyt hiljaksilteen Sabaa Tahirin lukemista ja siinä sivussa hoitelen kaikkea muuta tylsää ja pakollista.

14.2.2016 klo 14.15
Olen ehtinyt lukemaan An Ember in the Ashes -kirjaa noin 180-sivua ja tykkään todella paljon lukemastani. Tahirin kirjoitustyyli sopii minulle erinomaisesti ja juoni tuntuu sopivan mutkikkaalta. Vähän on aamusta hukkaantunut aikaa muuhun puuhasteluun, mutta onneksi olen saanut edes tämän verran luettua. Nyt pitää tehdä muita kotiaskareita, lähteä erääseen harrastustoimintaan sekä lukea huomista koulupäivää varten eräästä sairaudesta, joten lukeminen jää hetkeksi tauolle. Palaan linjoille myöhemmin..

14.2.2016 klo 21.00
Maratonini huitelee jo lähellä loppuaan ja minulla on enää muutamat hassut sivut jäljellä An Ember in the Ashesia, johon olen tosissani tykästynyt. Melko perinteistä YA-fantasiaa, mutta upeasti kirjoitettuna, juoni pitää vahvasti otteessaan ja maailma on mahtava. Vaikea keksiä mitään pahaa sanottavaa tästä kirjasta..

Olen nyt saavuttanut maratonille asettamani tavoitteet ja taidan sulkea koneen tältä päivältä, mutta lukuiloa niille, jotka vielä jatkavat maratoonamista :) Yhteenvetoon lasken ainoastaan näiden kahden kirjan sivut, vaikka saatankin vielä päätyä lukemaan jotakin.

Maratonin päätyttyä sivuja luettuna yhteensä: 527 (Ihon alaiset 127 sivua + An Ember in the Ashes 400 sivua)
+ Kouluhommia säälittävät 2h
+ Hermot kuluneina kodin sotkuisuudesta, jolle en kuitenkaan jaksanut tehdä mitään

8 kommenttia:

  1. Ihon alaiset on hyvä valinta maratonille. Sen lukee hetkessä, vaikka herättääkin paljon ajatuksia. Tahirin teos kiinnostaa, olen kuullut siitä vain nimen. Minulla on hyvin rento ote maratoniin. Pyrkimyksenä lukea kirjaa pitkään yhtäkestoisesti somessa roikkumisen sijaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Ihan alaiset oli kyllä hyvä valinta :D Tuntee saaneensa aikaiseksi jotakin :P

      Ja maraton olisi varmasti paras, jos pystyisi keskittämään kaikki voimat siihen ja lukemaan pitkiä pätkiä. Ehkä joskus minäkin vielä saan pitää ihan oikean lukumaratonin, jossa ei tarvitse miettiä muita juttuja :D

      Poista
  2. Tsemppiä maratoniin! :) Ihon alaiset oli hyvä kirja, mutta muuta en ole Holopaiselta lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä :) Joo, täytyy tutustua muihinkin Holopaisen teoksiin!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Hih, kiitos! Sinun urakkasi näytti varsin vaikuttavalta suoritukselta verrattuna omaani :D

      Poista
    2. Äläs nyt, yli 500 on mahtava suoritus sekin ja pääasia, että nauttii maratonista ilman suorituspaineita :)

      Poista
    3. Totta :) Oli kyllä kivaa lukea pitkästä aikaa kunnolla, kun on mennyt useampi viikko todella vähäisillä sivumäärillä :)

      Poista

Kiitos kommentista!