26. kesäkuuta 2015

Lukumaraton 26.6. (Päivittyvä)

No niin. Tässä postauksessa seurataan minun ensimmäistä lukumaratonia, jonka kutsuminen lukumaratoniksi on lähestulkoon häpeällistä. En nyt jaksa muuten asiasta meuhkata, mutta sen vain sanon, että aikataulut eivät tosiaan anna nyt periksi muun elämän ignoraamiselle. Mutta teen sen verran kuin ehdin. Jostainhan se on aina aloitettava.

Ja tosiaan, olen jumahtanut Monte Criston kreiviin, ja koska en osaa lukea useampaa kirjaa yhtä aikaa, luen nyt ensin sen loppuun ja sitten suunnittelen lisää. Minulla ei ole mitään kirjakasaa, josta valitsen lukea mitä mieli tekee, vaan tosiaankin joudun menemään vähän muiden rajoitteiden mukaisesti. Siinä on se etu, ettei ole liikaa valinnanvaraa :D

Monte Cristossa olen tällä hetkellä sivulla 602 ja tänä iltana tavoitteenani on päästä sivulle 798. Huomenna on iloinen herätys viimeistään kello 8.00 eli toivottavasti ei ihan hirveästi yli yhden mene lukeminen. Pidän tavoitteiden asettelusta, vaikka ne eivät aina toteutuisikaan :D

Mutta siis päivitän tänne myöhemmin tarkemman aloitusajan (vielä pari hommaa hoitelematta) ja edistymistä aina aika ajoin.

22.05 Lukumaraton virallisesti alkaa osaltani
Monte Criston kreivi avattu, on kyllä aivan huikaisevan hyvä kirja kyseessä, mutta pitkä kuin nälkävuosi. Tuntuu kyllä todelliselta maratonilta lukea tällaista järkälettä, joka ei tunnu päättyvän koskaan, vaikka kuinka pakertaakin kirjan seurassa :D

8.25 Aamutunnelmia
Niinpä niin."Iltatavoitteeni" jäi tosiankin tavoitteeksi, kun perjantain aamukuuden herätys rankaisi, ja meinasin nukahdella kirjan kanssa pystyyn jo muutamaankin kertaan :D Ihan turha huoli oli, että valvoisin mukamas yhteen. Olen normaalisti iltavirkku, mutta työ on selvästi onnistunut tuhoamaan sitä jo jonkin verran. Nukahdin siis noin 23.00 aikoihin ja saldoksi tuli muistaakseeni 60-70 sivua.

Kohta lähden ajelemaan autolla menoihini eli lukeminen ei käynnisty nyt aamusta. Olisin muuten mennyt junalla ja lukenut siellä, mutta olen onnistunut hukkaamaan opiskelijakorttini (joka yksi aika hieno tarina sekin) ja juna kalliimpi sekä hankalempi kulkuväline kohteessani.

20.29 Päivitysten kuningatar ilmoittautuu
  Tämä päivä on ollut kyllä niin piristävä kaikkinensa, mutta lukea en ole ehtinyt kylläkään juuri mitään. Noin seitsemän aikaan olin kotona menoistani eli aikataulut pettivät aika pahasti. Autossa keksin jossakin vaiheessa kuunnella Youtubesta audiobookkina Percy Jackson and the Lightning Thiefiä, jossa yhteensä edistyin matkojeni aikana noin parin tunnin ajan. On sekin jo jotain, vaikka sivuja kertyi puhdas nolla :D Monte Cristoa aloittelin lukemaan noin tunti sitten eli noin 60 sivua olen edistynyt kirjassa. Yhteensä siis tähän mennessä about 120 sivua :'D Oi voi. No, jatkan lukemista sen verran kuin vielä ehdin.

22.05 Sen pituinen se.
Vedin pienen loppukirin päätyen lopulta sivulle 910. Monte Criston kreivi on kyllä erinomaista luettavaa, jokainen kappale tärkeä osa tarinaa, mutta tätä ei vaan voi lukea nopeasti.

Tiivistelmä "saavutuksista":
- 308 sivua Monte Criston kreiviä, lukuaikaa noin neljä tuntia
- 2h 16min Percy Jackson and the Lightning Thiefiä audiobookkina (pakko oli pistää, kun muuten olisi ollut niin säälittävää :D)


Opinko tästä maratonista jotakin oleellista? Ehkä sen, että elämäni on sen verran hektistä, ettei näiden maratonien järjestäminen ole ihan helppoa minulle. Ja sen, että asetan lukemisen monen muun asian ja tekemisen taakse. Nämä yhteiset lukumaratonit ovat hauska ajatus ja mielelläni sellaisen pitäisin (kunnollisen siis), mutta valitettavasti osallistumiseni voivat vaihdella väliltä 24h elämistä lukemiselle - 20h kaikkea muuta ja 4h lukemista.

Koska tulokset jäivät melko laihoiksi, voin ainakin sen luvata, että luultavasti tätä huonommin ei voi ensi kerralla mennä :D Ilmeisesti muilla osallistujilla oli antoisampi maraton, onnittelut siitä! 

Minä kiitän ja kuittaan!

2 kommenttia:

  1. Mie luin viime kesänä tuosta puolet. Mahtava kirja. Pitäisi vaan joskus saada loppuun asti luettua ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä niin hyvä kirja, mutta piru, kun sen loppuun saaminen on niin vaikeaa :D

      Poista

Kiitos kommentista!