Marie Rutkoski: The Winner's Crime (The Winner's Trilogy #2)

Minä useimmiten välttelen sellaisia kirjasarjoja, joita ei ole vielä julkaistu kokonaan. Olen äärimmäisen malttamaton ihminen ja välillä kärsin aivan ultimaattisen kamalia vieroitusoireita kirjoista. En olisi koskaan alkanut lukemaan The Winner's Trilogyä, jos olisin huomannut, että kolmas osa julkaistaan vasta ensi maaliskuussa. Nyt tämä sarja sitten kummittelee mielessäni jatkuvasti.

Huom! Skippaa tämä, jos et ole lukenut ykkösosaa. Tai vähintäänkin seuraava kappale heti kuvan alla, jossa kerrataan tämän kirjan tapahtumat.

Kuva täältä

Kestrel on kihloissa Valorianin kruununprinssin kanssa ja käy lävitse juhlia toisensa jälkeen, mutta Kestrelin elämä tuntuu ahdistavammalta kuin koskaan. Keneenkään ei voi luottaa hovimaailmassa ja kaikki ympärillä olevat ihmiset ovat lahjottuja taholle tai toiselle. Kestrel ei uskalla kertoa totuutta asioiden tilanteesta edes Arinille ja pelaa vaarallista peliä hengellään alkamalla salaiseksi vakoojaksi Herranilaisten puolesta Arinin tietämättä. Arin taas lähtee vaaralliselle retkelle hankkimaan liittolaisia puolelleen, mutta ei voi olla huomaamatta tunnetta siitä, että Kestrel piilottelee jotakin. Mutta voiko Kestrel jättää peliä enää kesken?

Edelleen sattuu joka paikkaan lukemisen jälkeen. Siis ihan hitsin hieno lukukokemus. Kirjan loputtua olin ihan nääntynyt kaikesta siitä tunteiden määrästä. Suurimmaksi osaksi se johtuu siitä, että Rutkoskin kieli oli todella kaunista ja hyvin vangitsevaa. Hänellä on jännittävä tapa kertoa tarinaa, hyvin erilainen verrattuna viime aikoina lukemiini kirjoihin. Ei ole minäkertojaa, jatkuvasti kuvaillaan asioita, mutta kuitenkin tahti pysyy yllä, ja huolellisesti rakennetaan tilanteita. Näihin kirjoihin on aivan mielettömän helppo upota ja kuvitella maailma päänsä sisällä. Tunteet ja kohtausten tunnelmat siirtyvät minuun niin ihmeen vaivattomasti.

Ihan liikaa toimintaa tässä kirjassa ei kuitenkaan ole, vaan tämä on enemmän poliittinen ja romanttinen fantasiadraama. Poliittinen kieroilu oli hyvin vangitsevaa ja hikoiluttavaa luettavaa, enkä itse oikeastaan huomannut edes kaivata toimintaa sen kummemmin. Ja romanttinen draama oli aivan ensiluokkaista. Olen varmasti jauhanut tänne sata kertaa, että konflikteja ei ole parin välillä riittävästi (ja sitten on tietysti niitä, joissa väännetään tikusta asiaa ja konflikteja tyhjästä), mutta tämä kulki juuri oikeaa viivaa pitkin draaman suhteen. Sydämeni särkyi ja siihen koski koskemistaan kaikkien kasautuvien asioiden vuoksi, mutta kertaakaan draama ei mennyt pelleilyn ja ärsyttävyyden puolelle.

Suurimmaksi osaksi se johtuu siitä, että Rutkoski on kirjoittanut niin hyvin molemmat päähenkilöt, Kestrelin ja Arinin. Hän ei säästellyt varsinkaan Kestreliä tässä kirjassa, vaan antoi hänelle kurjuutta kurjuuden perään, ja samalla tietysti minä lukijana kärsin sympateeratessani häntä. Jatkuvasti ymmärsin Kestrelin valinnat ja käyttätymisen, vaikka olisinkin halunnut huudella neuvoja sivusta. Ja vaikka sympatisoin Kestreliä, sympatisoin myös Arinia, sillä ymmärsin myös hänen reaktionsa ja tunteensa. Olisin tietysti Kestrelin tähden toivonut Arinin olevan sellainen ärsyttävän epäitsekäs ja epäuskottava miessankari, mutta kirjan kannalta herkullisempaa oli hänen inhimillisyytensä.

Lisää tällaisia kakkososia YA-trilogioihin, kiitos! Nyt pureskelen kynsiäni maaliskuuhun saakka, jotta saan viimeisen osan luettavakseni. Toivon, että siinä olisi onnellinen loppu tai edes jonkinlainen helpotuksen tunne jäisi koko sarjasta. Meinaan tämä kakkososa jäi ahdistamaan suhteellisen paljon.

Tämä sarja on ollut kaikkea muuta kuin mitä itse odotin. Typerien kansien vuoksi lykkäsin näiden lukemista pitkään, mutta onneksi lopulta tartuin. Nautin aivan mielettömästi näiden lukemisesta, vaikka eiväthän nämä mitään korkealentoista kirjallisuutta olekaan. Neljä ja puoli tähteä kaikista niistä tunteista ja tuskasta, jota koin.