Wuuuhuuu! Suoritin yhden kirjan TBR-listaltani. Pienet partyt ihan vain sen kunniaksi.
Knife of Never Letting Go kertoo Toddista, kuukauden päästä mieheksi tulevasta pojasta. Hän asuu kylässä, jossa on asukkaina pelkkiä miehiä ja kylässä kaikki voivat kuulla toistensa ajatukset. Eräänä päivänä Todd törmää kaupungin laitamilla hiljaiseen kohtaan, jossa ajatukset eivät kuulu, ja hän joutuu lähtemään karkumatkalle kyläläisiltä sen vuoksi. Siitä käynnistyy hurja ajojahti. Pakeneminen sellaisilta ihmisiltä, jotka kuulevat kaikki ajatuksesi, on hyvin vaikeaa.
Jostakin syystä minä kuvittelin tämän olevan ihan puhdas dystopiakirja, mutta oikeastaan tämä on scifi-seikkailu, sillä Todd on uudisasukas planeetalla, jota kutsutaan nimellä New World. Asukkaat ovat aikoinaan lähteneet pakoon maasta, joka oli muuttumassa elinkelvottomaksi. New World oli paikkana omaperäinen ja originaali, mutta koin, että maailmanrakennus jäi vajavaiseksi. Tässä kirjassa on kuitenkin monia hyvin mielenkiintoisia teemoja YA-kirjaksi ja itse olin iloinen scifi-aspektista. Kirjassa pohditaan muun muassa uskontoa, tasa-arvokysymyksiä sekä selviytymistä vaikeissa oloissa pakotarinan ohella.
Päällimmäisenä mieleeni kirjasta jäi englannin kirjoitusasu, joka oli hieman erikoisempi tässä. Alkuun oli vähän vaikea tottua tahallisiin kirjoitusvirheisiin, sillä vierasta kieltä on vähän hankalampi lukea väärässä kirjoitusasussa. Välillä piti hetki odottaa, että päässä sytyttää ja että ymmärsin lopulta mitä sanaa tarkoitettiin. Lopulta totuttuani kirjoitusasuun se jäi mieleeni hauskana ja persoonallisena yksityiskohtana kirjasta.
Tämän kirjan vahvuuksia oli nopeatempoinen juoni sekä toiminnantäyteisyys. Kirja ei kuluta aikaansa juurikaan jaaritteluun, vaan toiminta lähtee lähes heti käyntiin. Juoni ei ollut mikään erityisen kiehtova omasta mielestäni. Kyseessähän on siis pakenemistarina pisteestä A pisteeseen B. Se oli kuitenkin kirjoitettu vauhdikkaasti ja sen verran koukuttavasti, että tylsää ei tullut. Vähän minua ärsytti sellainen tietojen panttaaminen. Koko ajan oli tiedossa, että Toddille oli valehdeltu asioista, ja sitten sai odottaa ainakin 300 sivua ennen kuin tuli mitään paljastuksia.
Mutta pääsyy siihen, miksen rakastunut tähän täysin, oli se, että en saanut kunnollista yhteyttä mihinkään hahmoista. Todd oli minun mielestäni liian impulsiivinen ja ajoittain turhan hölmö. Hän ei osannut juonia oikein mitään ja korkeintaan pilasi kaiken sähläämällä. Violan persoonallisuus taas jäi arvoitukseksi minulle, sillä sitä ei juurikaan avattu. Manchee, Toddin koira, oli hauska, mutta Mancheen esiintyminen oli aika vähäistä kirjassa. Hahmot olivat kyllä ihan hauskoja ja mukavia, mutta en välittänyt heistä ollenkaan ja monesti huomasin tarttuvani heidän ärsyttäviin piirteisiin sen vuoksi.
Koska en oikein tykästynyt henkilökuvauksiin, en päässyt sisälle myöskään henkilökemioihin. En ymmärtänyt Toddin ja Violan välistä suhdetta tai Toddin ylisuojelevaisuutta Violan suhteen. Ne eivät vain millään käyneet järkeen. Ihmisten välisissä suhteissa ja vuorovaikutuksessa oli minun mielestäni huomattavasti kehittämisen varaa. Toisaalta nämä hahmot ovat kirjoitettu luultavasti minua nuorempaa yleisöä varten ja nillittäminen asiasta on turhaa.
Kokonaisuudessaan hyvin keskivahva kirja. Jollakin tapaa tämä jäi kokemuksena minulle samanlaiseksi kuin Ready Player One. Kolme tähteä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!